keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Havaijin Kauai sanoo: "Kot, kot, kot!"

Haikea huokaus. Loman Havaiji-osuuskin on nyt takana päin ja Piilaaksoon on palattu. Olihan se huikea loma!

Kävimme Havaijilla Oahu-saaren lisäksi Kauain saarella. Maisemat siellä olivat niin upeita, että on suorastaan pakko tuoda muutamia kuvia teidänkin nähtäväksenne. Ja Amerikkaahan se on Havaijikin, vaikkei aina itsestäni edes siltä tuntunut. Kyllä se sen verran tästä Piilaaksosta ja Kaliforniasta erosi. Mutta tämäkin vain todistaa sen, että Amerikassa on niin hirvittävän paljon erilaista nähtävää ja koettavaa, laidasta laitaan.
Napali State Park. Laaksoon ei ajoteitä mene. Ihastuin kuvassa noihin omien silmien tasolla oleviin pilviin. Epätodellista! Aivan kuin joku olisi maalannut pilvet kuvaan jälkikäteen.


Kauai-saaren räjähtävä vehreys


Ennen Havaijia lomailimme Japanissa ja jo siellä tuntui, että aivan kuin joku olisi photoshopannut luonnonmaisemia edessäsi, niin vihreää kaikki oli. Mutta mitä vielä! Havaijilla Kauain saarella pelkäsin, että silmämunani suorastaan kipeytyvät, niin paljon vihreän eri sävyjä oli luonnonhelmassa havaittavissa. Kauain saarta nimitetäänkin osuvasti puutarhasaareksi. Lämpimien sateiden ansiosta siellä oli vieläkin vehreämpää kuin Oahulla. 
Vihreää.


Ja vähän lisää vihreää.


Ne kotkottajat


Itse ja ehkäpä joku muukin voisi kyllä antaa Kauaille nimeksi kanojen saari, sillä se suorastaan vilisi villikanoja ja -kukkoja. Niitä näkyi maanteiden varsilla, kauppojen parkkipaikoilla, uimarannoilla, koulujen ja kirkkojen pihoilla. Ja ensimmäiset kukot aloittivat kiekumisensa joka yö n. klo 03. Mutta siihenkin näköjään tottui. :-)

Kauai-saaren kana- ja kukkokanta alkoi riehaantumaan vuonna 1992, kun Havaijin saarille iski hurrikaani. Hurrikaani rikkoi häkkikanaloita ja kanoja pääsi vapaaksi luontoon. Se miksi kanat ovat säilyttäneet henkensä ja kasvattaneet populaatiotaan edelleen juuri tällä saarella on, ettei Kauain saarelle ole tuotu kanalle luontaisia vihollisia, jotka sitä saalistaisivat. Saaren ainoa luonnonvarainen nisäkäs on jokin lepakkolaji. No sitten on tietenkin kissoja ja koiria, mutta näimme itse omin silmin, etteivät nämä nelijalkaiset juuri korvatupsujaan heilauttaneet, vaikka kanat ja kukot vieressä mennä kotkottelivatkin. Kovin olivat toisiinsa jo tottuneet.

Villikanat jakavat kuitenkin saaren kansaa kahtia. Toisaalta ne popsivat poskeensa ihmiselle myrkyllisiä juoksujalkaisia, toisaalta myös pihojen kukkaistutuksia. Kanat saavat ruokaa myös turisteilta, ja öhöm, taisimmepa itsekin kerran ihan tietoisesti tähän ruokintaan syyllistyä. Tai no, oli niitä kaksi kertaa. Vai olisiko ollut kolmaskin? Hmm... Mutta kun ei niiden pikku tipusten edessä vain voinut olla heltymättä! 
Kaikenlaisiin kukkoilijoihin sitä näköalatasanteilla törmäsikin. ;-)


Maisemista iso wow ja OMG päälle! 



Mutta sitten katse kanoista kauemmaksi. Eli niihin huikeisiin maisemiin, joita saari tarjosi. Välillä tuntui, että seisoisinko päälläni vai tekisinkö kärrynpyöriä, niin upeita ne olivat. Kuvat puhukoot puolestaan. 


Waimea Canyon mykisti upeudellaan. Kanjonissa kierteli silloin tällöin helikoptereita. Ne näyttivät näköalapaikalta katsottuna vain pieniltä pisteiltä.
Wailua Falls.

Saari on kuin tehty surffaukseen, snorklaukseen, sukellukseen, auringonpalvontaan, mutta tyrkyllä on myös eri tasoisia vaelluspolkuja noissa huikeissa maisemissa. Porukkaa näytti myös telttailevan eri puolella saarta.
Poipu Beach. Travel Channel on arvioinut tämän rannan yhdeksi Amerikan parhaista.
Poipu Beachia tämäkin.

Joku snorklailija tai sukeltaja oli tehnyt löydön vedenalaisesta maailmasta.


Teltoista puheenollen, myös Kauain saarelle näytti kerääntyneen asumaan ikihippejä, mutta täällä he pysyivät enemmän omissa oloissaan ja telttakommuuneissaan. Eivät hihhuloineet pääkaduilla. 


Havaijin kieli


Havaijilla on kaksi virallista kieltä, englanti ja havaijin kieli. Jälkimmäistä kuuli Kauain saarella pääsaarta Oahua enemmän. Ja taas, kun kuulin havaijilaisten puhuvan englantia, menin jo jotenkin sekaisin. Tulin esimerkiksi ruokapaikoissa monesti kiinnittäneeksi huomiota, että hei, nuokin havaijilaisen näköiset puhua pulputtavat amerikkaa, aksentteineen kaikkineen, eli välillä aivan unohdin, että Amerikassahan tässä edelleen ollaan. Sen verran eksoottinen ja erilainen tuo saariosavaltio oli. 
Paikalliset kutsuvat maaperäänsä punaiseksi liaksi (red dirt). Olen minä kyllä pahemmankin näköistä likaa nähnyt. :-)


Rauhallista menoa



Saari vaikutti mukavan rauhalliselta paikalta, lentokenttäkin pieni ja söpö. Iltaelämä ei saarella ole mitenkään vilkasta ja valtaosa ruokapaikoistakin meni jo klo 21 tai viimeistään klo 21.30 kiinni. Tämä sopi meille ja varmasti muillekin saaren kävijöille hyvin, sillä aamuisin oli usein ne kirkkaimmat sääolosuhteet ajella vuorille yli 5000 jalan (yli 1,5 km) korkeuteen. Myös lämpötilat alkoivat heti aamupäivän aikana nousta vakiintuneeseen +27 Celsius-asteeseen, joten "aikaisella kanalla" ei ollut niin tukalaakaan.
Anini Beach oli saaren toiseksi kehutuin ranta. Kanojen lisäksi oli aika vähän muuta sakkia seuranamme.

Massaturismipaikaksi en Kauain saarta sanoisi, tai sitten väkimäärä vain upposi jonnekin. Joko sinne vedenalaisiin seikkailuihin tai bambumetsien siimeksiin. Kun kävimme nauttimassa lounaan lähellä Poipu Beachia selvisi kuitenkin, että jokunen turisti on vuosien varrella tälläkin saarella vieraillut. Paikka oli myynyt jo yli miljoona Mai Tai -cocktailia ja laskuri raksutti edelleen. Paikan seinällä oli mielenkiintoinen maailmankartta, johon jokainen sai nuppineulalla merkitä oman kotikaupunkinsa, josta oli tullut Mai Tai -drinkkinsä nauttimaan. Yhdysvaltojen länsirannikko oli tykitetty nuppineuloilla täyteen. Merkitsimme oman neulamme Oulun kohdalle. Suomalaisten aiemmat nuppineulat karttaan oli isketty Rovaniemen, Kokkolan, Joensuun, Mikkelin, Tampereen, Hämeenlinnan ja Helsingin (ja ehkä Espoon) kohdalle. Yksi nuppineula per paikkakunta. Siellä se meidänkin lisäämä nuppineula nyt kartalla komeilee.
Kuva Euroopan Mai Tai -nuppineuloista. Näyttäisi Euroopasta kävijät painottuvan aika paljon Keski-Eurooppaan, tai sitten muille ei vain Mai Tait maistu. :-)


Loppuajatus


Siinä, maailmankartan edessä seisoessa ja nuppineulan paikkaa miettiessä, sitä tunsi jälleen niin vahvasti edustavansa Suomea ja suomalaisuutta. Ei se suomalaisuus minusta mihinkään lähde, vaikka täällä toisella laidalla palloa asustankin. Onneksi, onneksi se ei lähde!

Tähän ylpeyden aiheeseen on hyvä lopettaa, joten sanon teille taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

2 kommenttia:

  1. Oi, ihana Kauai. Käytiin tuolla helmikuussa, ja uudestaan olisi ihana joskus päästä pidemmäksi aikaa. En ollut lukenut noista kotkottajista etukäteen ja ihmetys oli aikamoinen kun niitä näkyi (ja kuului) kaikkialla. Ensimmäisenä aamuna kukon herättämänä pitikin vähän googlailla, että mitäs ihmettä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tiedettiin kanoista sattumalta etukäteen, mutta silti oli naurussa pitelemistä kun heti lentokentältä ajamaan lähtiessä niitä vilisi niin hurjasti teiden pientareilla. :-D

      Ja sama mulla, haluaa takaisin Kauaille vielä joku päivä!

      Poista