Havaijin matkailuvalteista

No eihän tästä sitä matkailublogia pitänyt tulla, mutta osaa lukijoistani kiinnostaa kovasti myös matkailuvinkit. Niinpä nostan nyt esiin joitakin Havaijin matkailuvaltteja. Ja kyllä, aurinkoa ja biitsejä löytyy toki maailmasta muualtakin, mutta joissakin asioissa Havaiji on ykkönen.  

Biitsit, biitsit ja biitsit

Iso osa turisteista tulee Havaijille varmasti sen upeiden rantojen vuoksi. Päivälämpötilat ovat vuoden ympäri +23 - +28 Celsius-asteen luokkaa ja merivesi lämmintä kuin lapasessa. Ympäröivä Tyyni valtameri tuo saarien rantaan mahtavia aaltoja ja niinpä Havaiji on myös surffareiden suosikkikohde. Oahun saarella sijaitsevan Banzai Pipeline -rannan aaltoineen sanotaan olevan yksi maailman parhaista, mutta myös kuolettavimmista surffauspaikoista. Aaltojen keskikorkeus on 3 m, voivat olla siis korkeampiakin, ja aallot muodostavat usein surffareiden unelman, aaltotunnelin. Aalloille nousualue on kuitenkin erittäin lyhyt. Banzai Pipelinen aalloissa onkin loukkaantunut vakavasti ja kuollut surffareita enemmän kuin missään muualla.   

Kuuluisa Waikiki Beach sijaitsee aivan Honolulun kaupungin edustalla.

Waikiki Beachin rantapalmuja.

Banzai Pipeline Beach. Kuvassa pilkistää hiukan keltaista surffilautaakin. Meidän käydessä rannalla aallot olivat varsin maltilliset.

Tuliperäinen maaperä ja koralliriuttoja

Havaijin maaperä on tuliperäinen ja ilmasto sen saarten rannoilla trooppinen. Niinpä luonto on vihreää ja saarilla on vielä hioutumattomia, teräväkärkisiä vuoria. Alueen tuliperäisyydestä kertoo myös se, että Havaijin saariketjun eteläpuolelle on syntymässä kokonaan uusi saari, Loihi. Saaria ympäröivät koralliriutat värikkäine kaloineen houkuttelevat sukeltajia ja snorklaajia ympäri maailman. Lisäksi talvikuukausina saarten vesistä on mahdollisuus bongata kuhertelevia ryhävalaita.

Tuliperäisyyttä näytille turisteillekin. Oahun saarella on mahdollisuus patikoida Diamond Head -kraaterille.

Pearl Harborin sotilastukikohta

Vaikkei historia ollut koskaan lempiaineitani koulussa, oli visiitti Oahun saarella sijaitsevaan Pearl Harbor -sotilastukikohtaan todella mielenkiintoinen. Esillä oli esimerkiksi U.S.S. Bowfin -sukellusvene. Täällä vieraillessa minulle rassukalle vasta valkeni, että torpedothan ovatkin hemmetin isoja mötiköitä! Sukellusvene-elokuvista kun on saanut käsityksen paaaljon pienemmistä paholaisista.  

U.S.S. Bowfin SS287 -sukellusvene. Edessä yksi torpedo, joka ei ollut edes isoimmasta päästä.

Sotilastukikohtien vierailukäytäntönä tuntui olevan, ettei vierailijoilla saa olla minkäänlaisia laukkuja mukanaan. Kamerat ja puhelimet sai ottaa mukaan ja vesipulloa kuljettaa käsissään. Isommat kantamukset olivat kiellettyjä. Vartija sanoi käytännön olevan sama kaikissa sotilastukikohdissa, joihin vierailijoita päästetään. 

Varsinaiselle tukikohta-alueelle pääsy oli ilmainen. Laukkusäilytys, käynti sukellusveneellä ja toisen maailmansodan muistomerkille kuljettava laivakuljetus maksoivat kukin erikseeen, mutta vain pieniä summia. Meidän mennessä paikalle, olivat sen päivän laivakuljetukset jo myyty loppuun, mutta katseltavaa riitti rannallakin. 

Lähtiessämme tukikohdasta pistimme muuten merkille hauskan yksityiskohdan. Vastakkaisella puolella tietä oli Tyynen valtameren laivaston pääjehun offiisi. Pytinki oli ehkä 3- tai 4-kerroksinen betonimöykky, jossa ei ollut ainoatakaan ikkunaa! Siellä jos jehu oikein on työn touhussa, ei ainakaan päivänvalo kerro, milloin on ilta ja aika lopettaa hommat siltä päivältä. Jos päivä venähtää pitkäksi, on jehun varmaan sama tehdä iltavuoro samaan syssyyn.

Tiki-baarit

Tiki-baarin sisustusta.

Yksi paikka, jossa kannattaa Havaijilla piipahtaa, ovat tiki-baarit. Ne ovat polynesialaiskulttuuriin pohjautuvia eksoottisia cocktailbaareja, joissa drinkit ovat usein rommipohjaisia ja trooppisilla hedelmillä varustettuja. Havaijin oma nimikkodrinkki on Mai Tai. 

Sisustuksen näissä baareissa tulisi olla bambusta, tiki-jumalien naamioista, kasveista ja laavakivestä koostuvaa. Tiki-baareja on perustettu trooppisten saarten lisäksi mantereillekin ja ainakin yksi, matkailuohjelmissakin näkyvyyttä kerännyt sijaitsee myös San Franciscossa, Tonga Room nimeltään. Myös maailman ensimmäinen tiki-baari on perustettu mantereelle, Los Angelesiin vuonna 1934.

Pöö!

Löysimme Honolulun rantakadun tuntumasta kaksi tiki-baaria, joista toisessa oli kyllä tikiä ainoastaan nimessä. Toinen vaikutti aidommalle ja siellä drinkit nautiskelimmekin.

Yksi versio Mai Tai -cocktailista.

Tiukka tupakkakuri

Lopuksi vielä yksi seikka tiedoksi tupakkimiehille ja -naisille. Havaijin osavaltiossa on astunut vuonna 2006 voimaan melkoisen tiukka tupakkalaki. Laki kieltää tupakoinnin kaikissa julkisissa paikoissa, myös ulkoilmaravintoloissa ja uimarannoilla, ja etäisyyttä tupakkapaikoilta sisäänkäynteihin tulee olla vähintään 20 jalkaa. Tämä koskee myös hotelleja ja oman hotellihuoneen parveketta tai patiota. Sielläkään ei saa sauhutella. Ei edes sähkötupakkaa. 

Hotellin ohje savuttomuuslaista. Hotelliin sisäänkirjautuessa piti allekirjoittaa kohta, jossa tunnusti tiedostavansa tupakkalain. Samassa kohtaa ilmoitettiin, että parveketupakoinnista rapsahtaa 250 dollarin sakko.

Liekö sitten tämän lain mukanaan tuoma juttu, että myös savukkeiden hinnat Havaijilla olivat pilvissä. Hinnat oli kirjoitettu kioskeissa kissan kokoisin numeroin, eikä niiden huomaamiselta voinut välttyä. Merkkitupakat maksoivat jopa 10-15 dollaria/aski, paikalliset olivat halvempia. 

Pientä ristiriitaa tilanteeseen toi mielestäni se, että useissa paikoissa näytti olevan myynnissä myös laaja valikoima laatusikareita. Niiden hintoja en kylläkään huomannut katsoa. Mutta että myynnissä on tällaisia pitkään kestäviä savuavia kääröjä ja sitten kuitenkaan lain mukaan juurikaan missään ei saa polttaa. Tuntuu jo pienelle kiusanteolle niitä kohtaan, ketkä tuota lajia harrastavat. Siinä kun sikaria ensimmäisen puolikin tuntia hotellin pimeällä takapihalla roskasäiliöiden vieressä tupruttelee, niin on siinä havaijilaista lomaglamouria kerrakseen. 

Mutta hei, mitäköhän se EU tuumaisi havaijilaisesta ruokakulttuurista? Siitä kerron teille ensi kerralla. Siihen asti sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Havaijin Kauai sanoo: "Kot, kot, kot!"

Haikea huokaus. Loman Havaiji-osuuskin on nyt takana päin ja Piilaaksoon on palattu. Olihan se huikea loma!

Kävimme Havaijilla Oahu-saaren lisäksi Kauain saarella. Maisemat siellä olivat niin upeita, että on suorastaan pakko tuoda muutamia kuvia teidänkin nähtäväksenne. Ja Amerikkaahan se on Havaijikin, vaikkei aina itsestäni edes siltä tuntunut. Kyllä se sen verran tästä Piilaaksosta ja Kaliforniasta erosi. Mutta tämäkin vain todistaa sen, että Amerikassa on niin hirvittävän paljon erilaista nähtävää ja koettavaa, laidasta laitaan.

Napali State Park. Laaksoon ei ajoteitä mene. Ihastuin kuvassa noihin omien silmien tasolla oleviin pilviin. Epätodellista! Aivan kuin joku olisi maalannut pilvet kuvaan jälkikäteen.

Kauai-saaren räjähtävä vehreys

Ennen Havaijia lomailimme Japanissa ja jo siellä tuntui, että aivan kuin joku olisi photoshopannut luonnonmaisemia edessäsi, niin vihreää kaikki oli. Mutta mitä vielä! Havaijilla Kauain saarella pelkäsin, että silmämunani suorastaan kipeytyvät, niin paljon vihreän eri sävyjä oli luonnonhelmassa havaittavissa. Kauain saarta nimitetäänkin osuvasti puutarhasaareksi. Lämpimien sateiden ansiosta siellä oli vieläkin vehreämpää kuin Oahulla. 

Vihreää.

Ja vähän lisää vihreää.

Ne kotkottajat

Itse ja ehkäpä joku muukin voisi kyllä antaa Kauaille nimeksi kanojen saari, sillä se suorastaan vilisi villikanoja ja -kukkoja. Niitä näkyi maanteiden varsilla, kauppojen parkkipaikoilla, uimarannoilla, koulujen ja kirkkojen pihoilla. Ja ensimmäiset kukot aloittivat kiekumisensa joka yö n. klo 03. Mutta siihenkin näköjään tottui. :-)

Kauai-saaren kana- ja kukkokanta alkoi riehaantumaan vuonna 1992, kun Havaijin saarille iski hurrikaani. Hurrikaani rikkoi häkkikanaloita ja kanoja pääsi vapaaksi luontoon. Se miksi kanat ovat säilyttäneet henkensä ja kasvattaneet populaatiotaan edelleen juuri tällä saarella on, ettei Kauain saarelle ole tuotu kanalle luontaisia vihollisia, jotka sitä saalistaisivat. Saaren ainoa luonnonvarainen nisäkäs on jokin lepakkolaji. No sitten on tietenkin kissoja ja koiria, mutta näimme itse omin silmin, etteivät nämä nelijalkaiset juuri korvatupsujaan heilauttaneet, vaikka kanat ja kukot vieressä mennä kotkottelivatkin. Kovin olivat toisiinsa jo tottuneet.

Villikanat jakavat kuitenkin saaren kansaa kahtia. Toisaalta ne popsivat poskeensa ihmiselle myrkyllisiä juoksujalkaisia, toisaalta myös pihojen kukkaistutuksia. Kanat saavat ruokaa myös turisteilta, ja öhöm, taisimmepa itsekin kerran ihan tietoisesti tähän ruokintaan syyllistyä. Tai no, oli niitä kaksi kertaa. Vai olisiko ollut kolmaskin? Hmm... Mutta kun ei niiden pikku tipusten edessä vain voinut olla heltymättä! 

Kaikenlaisiin kukkoilijoihin sitä näköalatasanteilla törmäsikin. ;-)

Maisemista iso wow ja OMG päälle! 

Mutta sitten katse kanoista kauemmaksi. Eli niihin huikeisiin maisemiin, joita saari tarjosi. Välillä tuntui, että seisoisinko päälläni vai tekisinkö kärrynpyöriä, niin upeita ne olivat. Kuvat puhukoot puolestaan. 

Waimea Canyon mykisti upeudellaan. Kanjonissa kierteli silloin tällöin helikoptereita. Ne näyttivät näköalapaikalta katsottuna vain pieniltä pisteiltä.

Wailua Falls.

Saari on kuin tehty surffaukseen, snorklaukseen, sukellukseen, auringonpalvontaan, mutta tyrkyllä on myös eri tasoisia vaelluspolkuja noissa huikeissa maisemissa. Porukkaa näytti myös telttailevan eri puolella saarta.

Poipu Beach. Travel Channel on arvioinut tämän rannan yhdeksi Amerikan parhaista.

Poipu Beachia tämäkin.

Joku snorklailija tai sukeltaja oli tehnyt löydön vedenalaisesta maailmasta.

Teltoista puheenollen, myös Kauain saarelle näytti kerääntyneen asumaan ikihippejä, mutta täällä he pysyivät enemmän omissa oloissaan ja telttakommuuneissaan. Eivät hihhuloineet pääkaduilla. 

Havaijin kieli

Havaijilla on kaksi virallista kieltä, englanti ja havaijin kieli. Jälkimmäistä kuuli Kauain saarella pääsaarta Oahua enemmän. Ja taas, kun kuulin havaijilaisten puhuvan englantia, menin jo jotenkin sekaisin. Tulin esimerkiksi ruokapaikoissa monesti kiinnittäneeksi huomiota, että hei, nuokin havaijilaisen näköiset puhua pulputtavat amerikkaa, aksentteineen kaikkineen, eli välillä aivan unohdin, että Amerikassahan tässä edelleen ollaan. Sen verran eksoottinen ja erilainen tuo saariosavaltio oli. 

Paikalliset kutsuvat maaperäänsä punaiseksi liaksi (red dirt). Olen minä kyllä pahemmankin näköistä likaa nähnyt. :-)

Rauhallista menoa

Saari vaikutti mukavan rauhalliselta paikalta, lentokenttäkin pieni ja söpö. Iltaelämä ei saarella ole mitenkään vilkasta ja valtaosa ruokapaikoistakin meni jo klo 21 tai viimeistään klo 21.30 kiinni. Tämä sopi meille ja varmasti muillekin saaren kävijöille hyvin, sillä aamuisin oli usein ne kirkkaimmat sääolosuhteet ajella vuorille yli 5000 jalan (yli 1,5 km) korkeuteen. Myös lämpötilat alkoivat heti aamupäivän aikana nousta vakiintuneeseen +27 Celsius-asteeseen, joten "aikaisella kanalla" ei ollut niin tukalaakaan.

Anini Beach oli saaren toiseksi kehutuin ranta. Kanojen lisäksi oli aika vähän muuta sakkia seuranamme.

Massaturismipaikaksi en Kauain saarta sanoisi, tai sitten väkimäärä vain upposi jonnekin. Joko sinne vedenalaisiin seikkailuihin tai bambumetsien siimeksiin. Kun kävimme nauttimassa lounaan lähellä Poipu Beachia selvisi kuitenkin, että jokunen turisti on vuosien varrella tälläkin saarella vieraillut. Paikka oli myynyt jo yli miljoona Mai Tai -cocktailia ja laskuri raksutti edelleen. Paikan seinällä oli mielenkiintoinen maailmankartta, johon jokainen sai nuppineulalla merkitä oman kotikaupunkinsa, josta oli tullut Mai Tai -drinkkinsä nauttimaan. Yhdysvaltojen länsirannikko oli tykitetty nuppineuloilla täyteen. Merkitsimme oman neulamme Oulun kohdalle. Suomalaisten aiemmat nuppineulat karttaan oli isketty Rovaniemen, Kokkolan, Joensuun, Mikkelin, Tampereen, Hämeenlinnan ja Helsingin (ja ehkä Espoon) kohdalle. Yksi nuppineula per paikkakunta. Siellä se meidänkin lisäämä nuppineula nyt kartalla komeilee.

Kuva Euroopan Mai Tai -nuppineuloista. Näyttäisi Euroopasta kävijät painottuvan aika paljon Keski-Eurooppaan, tai sitten muille ei vain Mai Tait maistu. :-)

Loppuajatus

Siinä, maailmankartan edessä seisoessa ja nuppineulan paikkaa miettiessä, sitä tunsi jälleen niin vahvasti edustavansa Suomea ja suomalaisuutta. Ei se suomalaisuus minusta mihinkään lähde, vaikka täällä toisella laidalla palloa asustankin. Onneksi, onneksi se ei lähde!

Tähän ylpeyden aiheeseen on hyvä lopettaa, joten sanon teille taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!