tiistai 6. kesäkuuta 2017

Parit hintahämmästelyt Suomi vs. Kalifornia

Aloitin kirjoittamaan tätä postausta jo Suomessa, mutta vaiheeseenhan kirjoittelu kaiken sen kiireen keskellä jäi. Nyt löytyi vihdoin hetki rustata postaus loppuun ja hyvä niin, sillä vielä tällä hetkellä molemmat hinnat niin Suomessa kuin täällä Kaliforniassakin ovat muistissa, jotta ylipäätään minkäänlaisia vertailuja pystyin tekemään. 

Tällä kertaa en ota esille niitä perinteisiä bensan ja autojen hintoja, vaan muutamia arkisia tuoteryhmiä ja tarvikkeita, joiden hinnoista en ole aiemmin blogini puolella maininnut. Ollessani Suomessa kiinnitin näihin huomiota ja äimistelenpä näitä hintavertailuja nyt teillekin. 
Pääsin viime sunnuntaina syvälliseen katsekontaktiin.

Urheiluvaatteet


Tiesin viettäväni aikaa Suomessa joka tapauksessa pikavisiittiä pidemmästi, joten ostin kuukausikortin paikalliselle kuntosalille. Olin ottanut pari uutta urheiluvaatekertaa Kaliforniasta mukaani ja olipa todellakin onni, sillä Suomen vaatevarastoistani ei löytynyt kuin nuhjuisia urheilurytkyjä. Lisäksi vaatteiden kolmen vuoden lojuuttaminen Suomen varastoissa ei näyttänyt niitä ainakaan freesanneen mitenkään... 

Niinpä siinä kuntosalin jumppatunneista innostuneena ajattelin tehdä hiukan lisähankintoja urheiluvaatepuolelle, mutta mitä ihmettä? Olin lentää kannikoilleni, kun selasin netistä paikallisten urheiluvaateliikkeiden tarjontaa ja varsinkin niiden hintoja! Siis aivan älyttömän kallista! Olisin esimerkiksi tarvinnut toppahousuja kevyemmät ulkoiluhousut, mutta yksiäkään ei löytynyt alle 50 euron! "Tarjouksessa" olevat taisivat maksaa 69 euroa, haloo! Ja sitten jumppapaidat! Mitä ryöstöhintoja! En kai minä ole täällä Yhdysvalloissa maksanut jumppapaidasta kertaakaan 10 -12 dollaria enempää (veroton hinta), mutta noista oululaisista urheiluvaateliikkeistä ei olisi saanut siihen rahaan edes yhtä hihaa. Jätin sitten urheiluvaatehankinnat Suomessa kokonaan tekemättä ja pesin sitäkin ahkerammin mukanani tuomia vaatekappaleita.

Tässäpä siis samalla yksi vinkki niille, jotka vähänkin harkitsevat matkustavansa lähiaikoina Suomesta Yhdysvaltoihin. Uusien urheiluvaatteiden hankinta kannattaa ajoittaa ehdottomasti tänne rapakon taakse. Syy, kuinka urheiluvaatehankintoja voi täällä tehdä huomattavasti edullisemmin ovat isot outlet mall -kauppakeskukset. Niistä löytyy useiden urheiluvaatemerkkien (Nike, Reebok, Puma jne.) poistomyyntipisteitä. Nimestään huolimatta niissä on kuitenkin yleensä varsin laajat valikoimat, eivätkä mallistot ole mitään kasarimeininkiä, vaan esimerkiksi juuri päättyneen sesongin tuotteita. Toinen hyvä löytöpaikka urheilu- ja myös muille vaatteille ovat vaatteiden ja asusteiden edulliset sekatavaramyymälät kuten Ross, Marshalls, T.J.Maxx ja Nordström Rack. (Huom. Älä sekoita Nordström ja Nordström Rackia keskenään. Rack on se edullisempi, joka myy Nordströmin poistoeriä. Merkeistä löytyy vaikkapa Ralph Laurenia, Calvin Kleinia jne.)

Tätä urheiluvaatteiden järkyttävän kallista hintatasoa Suomessa jäin kovastikin miettimään. Olivatko hinnat noin kovat jo aikaa ennen USA:ssa asumistani, vai ovatko vain muistot mielessäni kultautuneet? Vai ovatko hinnat Suomessa kerta kaikkiaan pompsahtaneet ylöspäin sporttivaatepuolella viimeisen kolmen vuoden aikana? Tähän en itse osaa vastata. Joka tapauksessa aika herättelevä havainto ulkosuomalaiselle.

Hedelmät 


No sitten toisena äimistelyn kohteena minulla olivat Suomessa myytävät hedelmät! Mitäpäs luulette, kummassako myytävät perushedelmät kuten appelsiinit, banaanit ja omenat ovat halvempia, Suomessa vaiko Kaliforniassa? Oikea vastaus on Suomi. 

Tämä on sinänsä hämmästyttävää, sillä Kalifornian keskiosassa sijaitseva Central Valleyn alue tuottaa yli puolet koko Yhdysvaltojen hedelmä-, vihannes-, ja pähkinäsadosta! Vaikka hedelmiä kypsyy siis aivan nenämme edessä, silti kaupasta ostetut hedelmät ovat täällä kalliimpia kuin Suomessa. Otan tähän pari hintaesimerkkiä:

Olen tähän mennessä löytänyt appelsiineja Piilaaksosta halvimmillaan 0,59 dollaria/pauna. Tämä on paikalliseen yleishintatasoon nähden suorastaan poikkeuksellisen edullinen hinta. Euroissa tämä tekisi kilohinnaksi 1,15 €/kg. Tämä on kuitenkin vain yhden erikoismyymälän hinta ja kuten jo sanoin, poikkeaa yleisestä hintatasosta. Yleisissä supermarketeissa (esim. Safeway) appelsiinipauna maksaa helposti 2 - 2,5 dollaria, jolloin kilohinnaksi euroissa tulee 4 - 5 €/kg. Suomessahan kilon appelsiineja saa tarjouksien ollessa voimassa jopa alle eurolla! Enkä kyllä muista koskaan Suomessa maksaneeni appelsiinikilosta lähellekään 5 €/kg!

No entäpä omenat sitten? Muistan, kun kävin Suomessa Prismassa ja näin puolalaisia punaposkisia omenoita myynnissä hintaan 0,69 €/kg. Aivan mielettömän halpaa! Täälläkin omenapaunan hinta vaihtelee omenalajikkeittain aika paljonkin, mutta tyypillinen omenapaunan hinta liikkuu siinä 2,5 - 3,5 dollarissa. Tämä tekisi taas kilohinnaksi euroissa jopa lähemmäs 7 €/kg!

Suomessa myytävät hedelmät ovat siis todellakin halpoja. Suomessa saa keskimäärin kilon appelsiineja tai omenoita samalla rahalla kuin halvimmassa paikassa Piilaaksossa paunan eli 450 gramman verran! Samanlainen hintapolitiikka pätee vaikkapa tomaattien kanssa. Suomessa nekin ovat edullisempia.  

Yhden syyn tähän Kaliforniassa myytävien hedelmien korkeaan hinnoitteluun arvelen olevan sen, että Kalifornia tekee hyvää tiliä myydessään tuottamiaan hedelmiä Yhdysvaltain muihin osavaltioihin. Niinpä omassa osavaltiossa tuotetut hedelmät voidaan hinnoitella myös Kaliforniassa suhteellisen kalliiksi. Ja totuushan on, että täällä paikallisissa marketeissa myydään ns. tusinatavarana todella paljon Meksikossa viljeltyjä tuotteita! Alueellisille tuottajille voi olla kaupoissa omat pienehköt osastonsa. Niinpä ei ole edes tae, että kun menet piilaaksolaiseen ruokakauppaan ja ostat eri hedelmiä, että ne olisivat automaattisesti aina kalifornialaista satoa. Jääkö täällä siis oma väki nuolemaan näppejään? 

Mikään mahdottomuus löytää oman osavaltion hedelmä- ja vihannestuotantoa ei kuitenkaan ole, en sitä sano. Kerran viikossa lähialueiden tuottajat tulevat esimerkiksi meidänkin asuinkaupunkiimme pitämään ns. Farmers' Marketia ja tarjolla on aina sesonginmukaisia, kalifornialaisia hedelmiä ja vihanneksia. 
Safeway-ruokakauppa mainostaa olevansa Pohjois-Kalifornian suurin oman osavaltion hevi-tuotteiden ostaja.

Sitten vielä ihmettelyä eurooppalaisvalmisteisista tuotteista:

Euroopassa valmistetut tuotteet


Kävin Suomessa ollessani myös tutussa ja turvallisessa kauneushoitolassa. Hoitolan työntekijä suositteli iholleni erästä kasvovettä ja päätin ostaa sitä kokeeksi. Tuote oli saksalaisen valmistajan. Matkalla kotiin mietin, että voihan vitsit, jos tuote osoittautuukin niin hyväksi kuin myyjä kehui, niin saankohan tuotetta hankituksi mitenkään jos palaan rapakon taakse ja jos, niin milläköhän hinnalla? 

Kotona menin oitis koneelle ja tarkistin tuotteen saatavuuden Amazonin nettikaupasta. Ja mitä ihmettä silmäni näkivätkään! Tuotehan oli nettikaupassa huomattavasti edullisempi kuin juuri ostamani tuote Oulussa. Jotenkinhan sitä maalaisjärki sanoisi, että eurooppalaisvalmisteinen tuote olisi edullisempaa ostaa sieltä Euroopasta, mutta ei. Saksalainen kasvojenhoitotuote olisi siis edullisempaa tilata Atlantin yli Yhdysvaltoihin, kuin ostaa jälleenmyyjältä Suomesta! Myös muut saman valmistajan tuotteet näyttivät olevan nettitilattuina Amerikkaan edullisempia kuin ostaa kivijalkamyymälästä Suomesta. No, oppia ikä kaikki tällainenkin. Yleistäähän tätä esimerkkiä ei toki voi kaikkiin Euroopassa valmistettuihin tuotteisiin, mutta kannattaa näemmä hinta aina tarkistaa. Yllätyksiäkin voi tupsahdella.

Loppukevennyksenä vielä kalifornialaisvitsi:
Eräässä Kalifornia-aiheisessa ryhmässä oli oheinen, varsin osuva meemi avokadoista. Kaliforniassa on kova avokadovillitys ja minullekin on käynyt avokadon kanssa juurikin näin. :-D


Että tällaista tarinointia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


3 kommenttia:

  1. Kaikenlaiset hintavertailut ovat aina hauskoja. Itse huomasimme hedelmien ja kasvisten kalleuden Floridan lomalla. Asumme Saksassa ja täältä esim sellaisen kirsikkatomaattirasian saa kaupasta usein 0,59€ hintaan ja vastaava tuote maksoi Wallmartissa yli 2 dollaria... Yksi hintoihin vaikuttava tekijä kyllä kaikissa maataloustuotteissa Suomessa/Euroopassa on EU:n maataloustuet. Samaa mietimme pääsylppumaksuissa eli USA:ssa tuntuivat kaikki kohteet maksavan ihan älyttömästi Saksaan verrattuna. Mutta USA:ssa nämä paikat eivät saakaan tukea valtiolta, kuten monesti Euroopassa. Ja mitä tulee mainitsemaasi saksalaisvalmisteiseen kosmetiikkaan, niin näin Saksassa asuvana olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomessa kosmetiikka on todella kallista. Monet tuotteet maksavat Suomessa jopa kolme kertaa enemmän kuin Saksassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi!
      Varmasti EU:n maataloustuet saavat Suomessa ja muualla Euroopassa hevi-tuotteiden hintoja alaspäin, se on aivan totta. Joskus olen suomalaisissa kaupoissa kyllä ihmetellyt, että mitä lähempänä vaikkapa tomaatti on tuotettu,sen kalliimpi se tahtoo olla. Ehkä kyseessä on sitten pienviljelijä tai jotain, ettei tukiakaan tule niin isoja määriä.
      Ja huh huh, että kosmetiikka jopa kolme kertaa kalliimpaa Suomessa kuin Saksassa! Kertoo jo jotain...

      Poista
    2. Niin se jäi siis kirjottamatta, että luulisi sen lähellä tuotetun tomaatin olevan juurikin halvempi, kun ei ole pitkiä kuljetuskustannuksia ja ehkä pakkaamisessakin päästään vähän vähemmällä, kun ei ole lentokone- tai laivakuljetuksia.

      Poista