Joko nämä ovat rantautuneet Suomeen? Osa 3.

Nostanpas blogissani vaihteeksi esiin taas vähän kevyempää settiä. Olen tässä matkan varrella kerännyt itselleni kuvia asioista tai esineistä, joiden olemassaolosta ainakaan minulla ei ole ollut aikaisempaa tietoa. Harmillisesti tämä postaus hautautui minulla muiden postausluonnosten joukkoon, mikä tarkoittaa sitä, ettei mikään näistä esittelemistäni asioista ole enää niinkään uutuus. En kuitenkaan ole törmännyt samanlaisiin tuotteisiin Suomessa, joten nyt on tarkoitus jatkaa Joko nämä ovat rantautuneet Suomeen -postausten sarjaa. Sarjan aiemmat kaksi osaa ovat luettavissa täältä ja täältä. (Kääk, nuo postauksethan olen kirjoittanut jo viime vuoden lokakuussa! Mihin tämä aika oikein menee?)

Mutta sitten näiden pientä ensikummastusta aiheuttaneiden tuotteiden pariin:

Auton tankkauspalvelu vaikka kotipihassasi

Jo viime talvena huomasin, että joku taloyhtiömme asukkaista käytti auton tankkauspalvelua. Samoihin aikoihin meille jaettiin palvelusta myös esite kotiovellemme. Homma toimii niin, että tankkausauto, joka ei yleensä ole lava-autoa suurempi, tulee tankkaamaan autosi pyytämänäsi ajankohtana ja haluamassasi paikassa. Voit siis tilata tankkauksen vaikka keskellä yötä kotipihaasi tai työpäivän aikana työpaikkasi parkkipaikalle. Tankkauksen aikana auton omistajan ei tarvitse olla paikalla lainkaan. 

Minut tämä palvelu sai hiukan hämmästymään ja miettimään, onko joku todella niin kiireinen, ettei itse ehdi autoaan tankkaamaan. Ehkäpä joku Piilaaksossa voi ollakin, koska palvelulle tuntuu olevan kysyntää. Vai mikä on tämän palvelun valttikortti? Tuskin se voi ainakaan kilpailla edukseen bensan hinnoilla, koska jonkunhan täytyy maksaa palkka sillekin tankkaajalle, joka iltaisin kotipihasta toiseen ajelee. Ehkä valttikorttina on yksinkertaisesti vain vaivattomuus. Tilataanhan täällä kotiovelle paljon muitakin palveluita, kuten esimerkiksi juomavettä, ruokakauppaostoksia tai koirien ulkoilutus- ja trimmauspalveluita. Sitten keksin, että onhan tällainen auton tankkauspalvelu toki hyvinkin kätevä vaikkapa liikuntarajoitteisille ihmisille. Eli kyllä tällekin siis taitaa markkinarakoa löytyä.

Filld-tankkausfirman mainos. Nettisivuilla firma mainosti nimenomaan ajansäästöä miksi palvelu kannattaisi ottaa. Yhteistyökumppaneina heillä näytti olevan tietyt autofirmat kuten Bentley, Daimler, Audi ja Volvo. Kyseinen firma tarjoaa tällä hetkellä yksityisasiakkaille palvelua vain San Francisco/Bay Arealla sekä Seattlessa. Kalustofirmoille he tarjoavat tankkauspalveluaan myös Portlandissa ja Vancouverissa Kanadassa. Mutta onko vastaavia yrityksiä muuallakin? Sitä en tiedä.

Seuraavaksi käväistään makumaailmojen puolella:

Avokadokahvi ja macaron-jäätelö

Rakastan sekä avokadoja että kahvia, mutta niiden yhdistelmää minun on vaikea kuvitella omaan suuhuni. No nytpä tiedän, että sellaistakin on tarjolla. Kyllä minulla taisi leuka loksahtaa alas, kun näin paikallisen kahvilan ikkunassa tämän mainoksen: Avo-coffee, avokadosmoothie, jonka joukkoon kaadetaan tujaus kahvia. 

Houkuttelisiko?

Olin myös taltioinut kuvan macaron-jäätelöistä, mutta koska kuva on otettu jo viime joulukuussa, niin uskoisin tämän herkun levinneen jo moneen muuhunkin maahan tässä ajassa. 

Yksittäispakattuja macaron-jäätelöitä itsepalvelutiskissä.

Sitten viimeisenä, muttei vähäisimpänä ihmeteltävänä:

Hiustenkasvatuslippis

"On kuin lähettäisit hiuksesi kuntosalille!" Muun muassa näillä sanoilla mainostettiin paikallisen lentoyhtiön lentokonelehdessä hiustenkasvatuslippalakkia. Lippalakin sisällä olevat laserdiodit stimuloivat päänahan soluja ja tämän kerrotaan auttavan hiustenlähtöön, ohueen hiuslaatuun ja huonokuntoisiin hiuksiin. Vain kuusi minuuttia lippiksen pitämistä päivässä riittää. Ja hintaa "vaivaiset" 800 dollaria! Huh, huh. Nyt en kyllä osaa sanoa, meneekö tämä totaalisesti foliohattuosastolle, vai onko moisessa lippishoidossa oikeasti jotakin perää. Kyllähän tuossa mainoksen yläkulmassa jotakin takuitakin luvataan... Mene ja tiedä, mutta outo on. 

Lähteeköhän noista laserdiodeista oikeasti tuollainen valokin niin kuin kuva antaisi ymmärtää? Jos näin, lakkia ei kannattane pitää pimeässä. :-D 

Tällaisia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Eihän tämä enää ole tottakaan! Sarjassamme tuuliset työrintamat

Olihan minulla toki jonkinlainen käsitys, että Yhdysvalloissa monet työpaikat voivat olla hyvinkin tuulisia. Työpaikkaa voidaan vaihtaa kuin mopedia konsanaan. Yhdysvalloissa työpaikkoihin ei välttämättä sitouduta aivan samanlaisella pieteetillä kuin Suomessa ja yksi syy tähän on se, että monet työntekijät etsivät liki jatkuvasti etenemismahdollisuuksia omalla urallaan. Työpaikkoja on myöskin runsaasti tarjolla, eikä yhteen ja samaan työpaikkaan haluta ns. jämähtää. Ja sitten on näitä muita odottamattomia syitä, joihin itse olen nyt törmännyt.

Niin. Oli minulla käsitys, mutta aivan näin konkreettista näppituntumaa en uskonut itse tästä työpaikkojen tuulisuudesta heti saavani. Ja varsinkaan, kun tässä nyt tahtoo ilmiön johdosta kaatua työkuormat omaan niskaani aika raskaasti. Parin viime päivän ajan olen voinut vain todeta, että voiko tämä olla kohdallani enää tottakaan! Kerronpa viimeisistä käänteistä tarkemmin teillekin.

Odottamaton käänne nro 1

Muistanette varmaan, kun jokin aika sitten kerroin ensimmäisestä uudesta kollegastani, siitä filippiiniläisestä, joka ottikin kolmannen työpäivän jälkeen hatkat. Pomolla oli kuitenkin kaivaa nopeasti "takataskustaan" puolituttu, tämä amerikkalainen nuori nainen, joka aloittikin työt ripeästi ja reippaasti ja hänen kanssaan minun piti järjestää se iso gaalatapahtuma. Olen itse järjestänyt Suomessa jos jonkinlaisia tilaisuuksia aina kansainvälisiin konferensseihin asti, mutta tällä kertaa oli kyseessä hyväntekeväisyysgaala ja tämä oli minulle täysin uutta sarkaa. Olimmekin sopineet, että amerikkalainen työkaverini olisi tapahtumassa se pääjärjestäjä ja minä auttaisin sitten kaikessa mahdollisessa. Jako tehtiin näin, koska hän tunsi entuudestaan jo joitakin alueen yhteistyökumppaneita aikaisemmilta gaalavuosilta. 

No, ettepä arvaa kuinka kävi. Emme olleet päässeet kollegani kanssa gaalajärjestelyissä juuri alkua pidemmälle, kun hän ilmoitti minulle täysin odottamattoman uutispommin. Hänen äitinsä oli vakavasti sairas ja nyt sairaus oli edennyt siihen pisteeseen, että käsillä olivat viimeiset elonpäivät. Kamalaa! Lopulta hänen äitinsä kuoli viisi päivää ennen gaalaa. Työkaverini joutui luonnollisesti jättäytymään heti pois töistä ja gaalajärjestelyt, kuten myös viikonlopputyöt, rojahtivat tyystin minun harteilleni. Aikaa gaalaan oli ilmoitushetkellä enää 1,5 viikkoa! Huh, huh. Jo tässä vaiheessa yksi Piilaaksossa asuva kaverini totesi, että onpa sinulla Kaisa huonoa tuuria noiden kollegoiden kanssa. Eikä tässä vielä kaikki...

Gaalan sain kuitenkin järjestymään ja vieläpä todella mallikkaasti. Huoh! Ehkäpä jälleen kerran se kuuluisa suomalainen sisu auttoi tuossakin rupeamassa. Mutta sen kerron, että oli siinä tohinassa ja tolskeessa mennä minulla terveyskin. Jouduin nimittäin käymään kahdeksan päivän aikana neljä eri kertaa lääkärissä, kolmen eri vaivan tai vamman vuoksi! Niinpä varsinainen gaalapäivä meni omalla kohdallani, ei vain pää kainalossa, vaan kyllä siinä olivat kainalossa jo jalka ja käsikin! 

Sain siis kuitenkin puristettua gaalan onnistuneesti pystyyn ja heti seuraavana päivänä minulla olikin lennot Suomeen, lomalle! Vielä lähtöaamuna jouduin käymään yhden akuutin vamman vuoksi päivystävällä lääkärillä, enkä suoraan sanoen tiedä, millä voimilla minä tuon lentomatkan toiselta puolelta maapalloa tänne Suomeen yksikseni tein. Käteni matkasi kolmioliinassa ja lääkitys oli jo vahvaa töttöröö-osastoa. Eihän minusta ollut Suomeen saapuessani kuin märkä rätti jäljellä!

Käynti Ähtärin Pandatalossa oli rentouttavaa lomapuuhaa.

Odottamaton käänne nro 2

Nyt olen lomaillut Suomessa jo 1,5 viikkoa ja lepo on ollut kropalleni enemmän kuin tarpeen. Ensimmäinen Suomi-viikko meni toki vielä vammoja kuntoon hoitaessa ja tästäkin syystä olen minimoinut tapaamisia ja tekemisiä aika rankalla kädellä. Vihdoinkin loma alkoi tehdä rentouttavaa tehtäväänsä ja niinpä alkoivat ajatuksenikin kääntyä takaisin työpaikalle. Mietin, olisikohan amerikkalainen työkaverini jo kyennyt palaamaan töihin. Toivon mukaan olisi, ettei tilanne pääsisi aivan kaaosmaiseksi minun työpaikalta poissaollessa. 

Tein sitten sen klassisen virheen, että menin lukemaan lomalla työpaikkani sähköposteja. Toivoin saavani kollegani mahdollisen paluun töihin sitä kautta selville. Mutta mitä minä sainkaan sieltä lukea! Amerikkalainen kollegani oli jättänyt irtisanoutumiskirjeen sähköpostitse tällä viikolla! Äitinsä kuoleman jälkeen hän oli saanut ahaa-elämyksen ja oli päättänyt laittaa oman elämänsä takaisin ruotuun, päättänyt palata takaisin opintojensa pariin ja suorittaa tutkinnon loppuun. (En edes tiennyt, että hänellä oli opinnot kesken.) Kiriäkseen opinnoissaan hän aloittaa rästikurssien suorittamisen jo kesällä ja tämä oli se syy, jonka vuoksi hän irtisanoutuu yhteisestä työpaikastamme. Voi kääk! Päätös opintojen jatkamisesta on varmasti tämän nuoren ihmisen kohdalla enemmän kuin oikea, mutta muutos saattaa taas minut liriin työpaikallani. Olenhan siis jälleen kerran ilman työkuormaa jakavaa kollegaa. 

Onhan tämä suorastaan uskomatonta! Olin valitsevinani tuskin lainkaan stressiä aiheuttavan työpaikan, mutta käytäntö on nyt ollut näiden odottamattomien käänteiden vuoksi jotakin aivan muuta. Lisäksi laskeskelin, että kun olin ollut uudessa työpaikassani kaksi kuukautta, olin tehnyt jo neljänä viikonloppuna töitä, vaikkei niitä viikonlopputöitä alunperin työviikkoihini pitänyt kuulua lainkaan. Kohdallani on siis ollut enemmän niitä 6-päiviäisiä työviikkoja kuin sopimuksenmukaisia neljän työpäivän viikkoja. 

Käykö pahin pelkonikin vielä toteen?

Ja tiedättekö, mitä minä tässä pahoin pelkään vielä eniten? Sitä, että uuden kollegan rekrytointi valuu minun hommakseni! Tästä nimittäin edeltäjäni jo mainitsikin heti töitä aloittaessani, että jos ja kun päätetään palkata myös toinen henkilö, niin rekrytointi-ilmoitus ja hakijoiden esikarsinta kuuluisi minun tehtäviini. Kauhistelin asiaa jo tuolloin, sillä tämähän tarkoittaisi, että minun pitäisi olla todellakin perillä amerikkalaisista tutkinnoista, eri tutkintotasoista ja niiden suorituspaikoista! Ja sitä minä en totta vieköön ole! Etten sitten tyyliin mene rinnastamaan Kälviän kansanopiston kirjekurssia korkeakoulujen uusimpiin jatko-opintoihin, heh heh. Ainahan voin tietenkin yrittää tuosta rekrytointitehtävästä kieltäytyä, mutta totuushan on, että mitä kauemmin uutta kollegaa etsitään, sitä kauemmin oma viikottainen työkuormani tulee olemaan liian suuri. 

Että todellakin, hiukan on nyt Korpelalla huonoa tuuria tässä työrintamalla kollegoidensa suhteen. Aika tuulista on ollut! No, yritän nyt kuitenkin vielä nauttia viimeisistä lomapäivistäni täällä Suomessa, ottaa ne mahdollisimman rennosti ja kerätä voimia koitokseen, joka työmaalla rapakon takana minua taatusti odottaa. Positiivistahan tässä kuviossa kuitenkin on se, että tykkään yhä kovasti työstäni ja siksipä en haluaisi heittää hanskoja naulaan näistä kurjista vastoinkäymisistä huolimatta. Ja muuten, hauska yhteensattuma oli, että juuri tällä viikolla minua yllättäen kosiskeltiin siihen työpaikkaan, jota aivan ensimmäisenä Piilaaksossa hain! 

Suomi on hellinyt minua useamman päivän kunnon helteilläkin ja on ollut antoisaa tutustua jäätelöaltaiden uutuuksiin! Namskis!

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. On aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Amerikkalaisen palkkakuitin tarkastelua

Niin vain sellainenkin ihme ja onnenkantamoinen pääsi tapahtumaan, että minunkin kohdallani on koittanut amerikkalainen palkkapäivä. Tai nythän se on koittanut jo kahdesti, jee! Ja voi, olihan se ensimmäinen palkkapäivä jotenkin ruhtinaallinen hetki. Ei niinkään palkan suuruuden vuoksi, vaan sen, että työpaikan ylipäätään onnistuin täältä saamaan ja saatu palkka teki siitä ikään kuin kouriintuntuvan totta. Työ on ollut edelleen mukavaa, vaikkakin yllättäviä käänteitä on ilmaantunut lisää, mutta kun siitä vielä palkkaakin maksetaan, niin mikäpä siinä. 

Ensimmäisen palkan saatuani minulle esitettiin muutamia kysymyksiä amerikkalaisesta palkanmaksusta, kuten missä muodossa ja kuinka usein palkka maksetaan ja millaisia sivukuluja siitä täällä peritään. Tämä postaus vastaa näihin kysymyksiin.

Saanko palkkani käteisenä? Sekin selviää tästä postauksesta.

Palkanmaksu

Palkkaa voidaan maksaa kerran kuussa, kuten minulle, mutta täällä melko yleinen tapa on maksaa palkkaa kaksi kertaa kuussa. Ukkokullalla esimerkiksi on kaksi palkkapäivää kuukaudessa. Nippelitietona tähän vielä sellainenkin ero, että palkkaa voidaan maksaa ns. biweekly tai semimonthly, jolloin ensimmäisessä versiossa saat palkkaa kahden viikon välein eli vuoden aikana 26 kertaa (vuoden 52 viikkoa jaettuna kahdella) ja toisessa versiossa saat palkkaa kaksi kertaa kuukaudessa eli vuodessa 24 kertaa (12 kuukautta kerrottuna kahdella). Joissakin osa-aikatöissä olen kuullut palkkaa maksettavan peräti viikon välein. Käytäntöjä on siis jo palkanmaksun tiheydessäkin paljon.

Palkanmaksutavat

Ukkokullalle palkka maksetaan suomalaisittain tuttuun tapaan suoraan tilille ja palkkalaskelman hän saa näkyviin työpaikkansa intrasta. Minulle, joka työskentelen pikkuruisessa perheyrityksessä, palkka maksetaan shekkinä. Palkkalaskelma on shekin liitteenä. Ja meillähän palkkashekit jaetaan vieläpä seuraavalla tavalla:

Palkkashekit työpaikan ilmoitustaululla suljetuissa ja nimetyissä kirjekuorissa. Minusta tämä on jotenkin söpöä ja shekki käteen -käytäntö tekee palkan saamisesta kovin konkreettista.

Tarvitseeko minun nyt siis mennä kerran kuussa pankkiin lunastamaan tämä oma palkkashekkini? Ei tarvitse. Ainakin meidän täkäläinen pankkimme tarjoaa mobiilisovelluksen, jolla voi ottaa kännykällä kuvat shekistä molemmin puolin ja lähettää shekin tällä tavalla lunastettavaksi. Pankki lupaa rahojen olevan tilillä seuraavana arkipäivänä ja parhaimmillaan rahat ovatkin tulleet tilille alle vuorokaudessa. Minusta tosi vaivatonta ja ilollahan nuo kaksi kuvaa pankkisovellukseen räpsäisee!

Verotuksesta

Palkasta verotetaan täällä sekä liittovaltion että osavaltion verot. Jokaisella osavaltiolla on siis omansuuruisensa verotus ja Kalifornia on kovin verottaja kaikista Yhdysvaltain osavaltioista. Joillakin osavaltioillahan tuloverotusta ei ole ollenkaan eli siellä maksetaan tuloista vain liittovaltion verot. Tämä onkin yksi seikka, mikä ihmisten pitäisi osata ottaa huomioon, mikäli muuttavat täällä työn perässä osavaltiosta toiseen. Jotkut voivat esimerkiksi saada houkuttelevan työtarjouksen Piilaaksosta, mutta sehän ei kerro tulevasta vielä koko totuutta. Jos sattuu asumaan jossakin toisessa USA:n osavaltiossa, tulee ensinnäkin verotus olemaan kovempaa ja toisekseen myös asumisen järjettömän korkeat kustannukset syövät tulevasta palkasta ison osan. Ja ihme kyllä, nämä korkeat asumiskustannukset tulevat edelleen joillekin yllätyksenä! Näistä kahdesta, liittovaltion ja osavaltion verosta liittovaltion vero on suurempi. Ennen kuin ukkokulta alkoi täällä palkkaa saamaan, minulla oli käsitys asian olevan toisinpäin. Karkeasti arvioituna liittovaltion vero on kolminkertainen osavaltioveroon verrattuna.

Esimerkiksi ensimmäisestä palkastani maksoin liittovaltion veroja noin 3 % ja osavaltion veroja alle 1 %. Näin pieniin prosentteihin toki vaikutti olennaisesti se, että ensimmäisen kuun palkkani oli melkoisen pieni, koska aloitin työt kesken kuukautta ja ensimmäiset pari viikkoa oli vielä sopimuksenmukaista ns. training periodia, jolloin sain myöskin pienempää harjoitteluajan palkkaa. 

Verotus on täällä tietenkin progressiivista ja isompituloisilla tuo liittovaltion verotus voi kivuta yli 30 prosentin. Minun ei osa-aikaisessa työssäni tarvitse onneksi moisista prosenteista olla huolissaan, heh heh. Tuloveroprosentteihin vaikuttaa tulojen lisäksi myös se, oletko erillisverotuksessa vai yhteisverotuksessa siippasi kanssa. Lopputulemana verotuksesta voisin kuitenkin sanoa sen, että vaikka Kaliforniassa maksetaan veroja näin amerikkalaisittain katsottuna rankimmalla kädellä, niin silti, jos saisin samansuuruista palkkaa kuin Suomessa, oma kokonaisverotukseni jäisi täällä alhaisemmaksi kuin Suomessa.

Pakolliset sivukulut FICA ja SDI

FICA (Federal Insurance Contributions Act) on sosiaaliturva- ja terveydenhuoltomaksu (Social Security and Medicare). FICA-sivukulu, tai FICA-vero kuten siitä täällä puhutaan, on suoraan verrannollinen palkan suuruuteen ja sen maksamiseen osallistuvat sekä työnantaja että työntekijä. 

FICA-vero on kokonaisuudessaan 15,3 %, josta työnantaja ja työntekijä molemmat maksavat oman osuutensa 7,65 %. Tästä prosenttiosuudesta 6,2 % kuuluu sosiaaliturvamaksuihin ja 1,45 % terveydenhuoltomaksuihin. Sosiaaliturvamaksua maksetaan vuosituloon $128 400 asti eli vuodessa sosiaaliturvamaksu on korkeintaan $7 960,80. 

Terveydenhuoltomaksussa ei ole kattoa eli 1,45 % peritään palkasta, olipa palkka minkä suuruinen tahansa. Tämän lisäksi kuitenkin suurituloiset eli 

a) 200 000 dollaria tienaavat erillisverotuksen piirissä olevat henkilöt tai 
b) 125 000 dollaria/henkilö tienaava yksityisverotuksen piirissä oleva aviopuoliso tai
c) 250 000 dollaria yhteensä tienaavat yhteisverotuksessa olevat taloudet

maksavat ylimääräisen 0,9 % terveydenhuoltomaksun tulorajan ylittävältä osalta. 

Toisena sivukuluna Kaliforniassa on osavaltion asettama SDI (The State Disability Insurance). Tämä ohjelma tarjoaa tukea ei työliitännäisiin työkyvyttömyysjaksoihin, yhtenä esimerkkinä perhevapaat. SDI-maksun maksaa vain työntekijä ja maksun suuruus voi vaihdella vuosittain. Vuonna 2018 SDI-maksu on 1 % palkasta ja sitä maksetaan aina 114 967 dollarin vuosituloihin asti. Tämän jälkeen oma osuus on ns. hoidettu, eikä maksua enää loppuvuoden aikana peritä, vaikka tienaisi tuota suuremman summan. Sekä FICA- että SDI-maksuissa mainitut suurituloisten tulorajat ovat omaan palkkaani nähden täyttä utopiaa, mutta kerroinpa kuitenkin kuinka nämä periaatteellisesti toimivat.

Missä luuraa eläkemaksut?

Nyt on joku tarkkasilmäinen voinut jo kiinnittää huomiota, että eikö palkasta peritäkään pakollisia eläkemaksuja. Vastaus tähän on ei. Palkasta ei oteta automaattisesti eläkemaksuosuuksia, vaan tämä on enemmänkin joidenkin työnantajien tarjoama työsuhde-etu. Edun tästä eläkemaksamisesta tekee se, että useat työnantajat tukevat työntekijänsä eläkesäästämistä. Jos työntekijä laittaa palkastaan summan x eläkesäästöön, voi työnantaja laittaa saman summan tai tietyn osuuden tuosta työntekijän laittamasta summasta kartuttamaan työntekijän eläkesäästöpottia. Yleisin eläkesäästömuoto taitaa olla 401K, muista en ole itse tainnut edes kuulla. Minun työnantajani esimerkiksi ei tarjoa tätä 401K-eläkesäästämisen muotoa. 

Mutta tässäpä tämä näin mahdollisimman lyhykäisesti kerrottuna. Olisikin ihan mielenkiintoista kuulla, millaisia yhtäläisyyksiä tai eroja on Yhdysvaltain eri osavaltioissa tai muissa maissa. Vähän kuivakkaa asiaahan tämä on, mutta omalla tavallaan ihan mielenkiintoista. 

Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!