Kurkistus piilaaksolaisen lääkärin arkeen pandemia-aikana

Minulla piti olla vuosittainen lääkärintarkastus kesäkuussa, mutta äkkilähdön tullessa Suomeen siirsin lääkäriaikani tänne syksyyn. Vastaanottoaika oli tällä viikolla ja siitäpä muodostuikin aika erikoinen käynti.

Pomelo päivässä pitää lääkärin loitolla, vai miten se meni...

Vastaanottoni alkoi kyllä perinteiseen amerikkalaiseen tapaan lääkärini kysyessä: "Hi Kaisa, how are you doing today?" Tällä kertaa en vastannut siihen kuitenkaan tyypillisen ympäripyöreästi, että joo kivasti menee, koska kysyjänä oli nimenomaan lääkärini. Vastasin, että takanani on erittäin stressaava elämänjakso ja se on väistämättä näkynyt myös omassa terveydessäni. Sain siis tapaamisemme alkuun sanottua lyhyesti, että kesä on ollut tosi stressaavaa aikaa ja lääkärintarkastus tulee nyt tarpeeseen. Seuraavaksi lääkäri alkoikin yllätyksekseni kertoa omasta työarjestaan ja kuinka uupunut hän itse on. Oli kyllä todella silmiä avaavaa saada katsaus lääkärin arkeen tämän vallitsevan pandemian aikana.

En tiedä, kauanko aikaa tähän vuositarkastukseen oli alunpitäen varattu, ehkä 30 tai 40 minuuttia. Oma vastaanottoni kesti kuitenkin noin tunnin verran, mutta en pistänyt tapahtunutta lainkaan pahakseni, päinvastoin. Ensimmäisen puolikkaan tuosta vastaanottoajastani käytin nimittäin lääkärin pandemianaikaisen nykyarjen kuunteluun. Keskustelu tuntui tulevan todella tarpeeseen. Lääkäri tuntui tarvitsevan kuuntelevaa korvaa ja minulle avautui kyllä lääkäreiden tämänhetkinen työarki eteeni raadollisempana kuin olin osannut kuvitellakaan. Läpikäydyt asiat eivät olleet kaikilta osin todellakaan kevyttä kuunneltavaa. Olen kyllä tiedostanut, että hoitajat ja lääkärit ovat olleet todella tiukoilla koronapandemian aikana, mutta lääkärin itsensä kertomana muutamia hänelle täysin arkisia tilanteita, tämä sai minut pysähtymään aivan uudella tavalla. 

Hän kertoi mm. kuinka hän on viimeisen 1,5 vuoden aikana käynyt tuhansia ja taas tuhansia keskusteluja sellaisten potilaidensa kanssa, jotka ovat rokotevastaisia tai uskovat salaliittoteorioihin. Kuinka hän on yrittänyt koulutukseensa vedoten ja tieteeseen perustuen avata rokotteisiin liittyviä faktoja ja toisaalta muistuttaa, kuinka kuolettava tauti korona voi olla erityisesti riskiryhmäläisille. Kun hämmästelin, että salaliittoteorioihin uskoviako on noin runsaasti täällä Piilaaksossakin, hän totesi, että kyllä vain ja kuinka useat heistä ovat varsin älykkäitä ja toimivat varsin vaativissa työtehtävissä, mutta puhuvat kuitenkin Bill Gatesin vinhasta salajuonesta asentaa mikrosiruja ihmisiin. Nuo tuhannet ja tuhannet käännytyspuheet potilaidensa kanssa olivat kerta kaikkiaan ottaneet lääkäriä voimille, enkä yhtään ihmettele, sillä osa puheista oli joka tapauksessa valunut ja tulee edelleenkin valumaan kuuroille korville. Mutta sitten, kun joku pitkäaikainen, riskiryhmään kuuluva, koronarokotetta ankarasti vastustanut potilas olikin rohkaistunut ja päättänyt ottaa rokotteen, oli se tuntunut lääkäristä todelliselle työvoitolle! 

Halusin tietää näiden rokotevastaisten ja salaliittoteorioihin uskovien kanssa käydyistä keskusteluista hiukan lisää. Miten keskustelut yleensä etenivät vai etenivätkö ne? Millaisilla faktoilla lääkäri heitä yritti kenties "herätellä"? Yksi hyvä ja herättelevä ajatuksenvaihto oli kuulemma ollut esimerkiksi sellainen kysymys, että luottaisiko potilas siis lääkäriinsä, jos saisi vakavan tautimuodon ja tarvitsisi siihen lääkärin hoitoa. Kaikki olivat vastanneet, että kyllä luottaisivat. He tulisivat tämän hoidettaviksi oikein luottavaisin mielin. No miksi he eivät sitten luottaneet lääkäriinsä jo nyt, kun hän vahvasti suositteli rokotteen ottamista? Siihenpä ei moni ollut osannutkaan siltä samalta istumalta vastata. Jäivät miettimään.

Toinen hyväksi ja toimivaksi havaittu menetelmä oli kuulemma ollut saada rokotevastaiset henkilöt toistamaan ääneen lääkärin kertomat faktat. Hän oli siis usuttanut potilaitaan toistamaan omat lauseensa ääneen, jotta ne iskostuisivat paremmin mieleen. Jotkin potilaista olivat sitten pitkällisten pohdintojen jälkeen palanneet vastaanotolle ja päätyneet ottamaan rokotteen, lääkärin suureksi helpotukseksi (ja varmaan myös potilaan omaksi terveydeksi). Ja aina, kun yksikin rokotevastainen oli muuttanut mieltään, hän mitä todennäköisimmin jakoi tätä uutta tietoa omilla somekanavillaan ja sai ehkä muutaman muunkin mukaan rokotustalkoisiin. Mutta kaikki potilaat eivät palanneet. Lääkäri kertoi, että jo kuusi hänenkin potilaistaan oli tähän mennessä kuollut koronaan. He kaikki olivat olleet rokottamattomia. Ja nämä potilaat siis lääkärillä, jota voisi verrata Suomessa työterveyslääkäriin. Hän ei siis toimi päivystyksessä tai sairaalassa, missä niitä akuuteimpia tapauksia aina hoidetaan. Lääkärille omien vastaanottopotilaidensa kuolintapaukset oli kova paikka. Hän otti ne henkilökohtaisesti todella raskaasti.

Lääkärin työn uuvuttavuutta oli takuulla lisännyt myös jo vuoden 2020 aikana huimasti kasvanut työmäärä, mistä hän kertoi. Lääkäri oli joutunut työskentelemään yhdeksän kuukautta putkeen tehden seitsemää työpäivää viikossa, ilman lomia. Arkipäivinä olivat hoidettavina normaalit vastaanottopotilaat ja viikonlopuiksi sitten oman valinnan mukaan täyspitkät työvuorot joko päivystyksessä tai sairaalassa koronapotilaiden parissa. Hän sanoi valinneensa aina sen puoli astetta kevyemmän vaihtoehdon, päivystyksen, jossa ei vielä välttämättä tarvinnut kohdata niitä kuoleman kielissä olevia potilaita. Siellä ei tarvinnut päivittäin soittaa omaisille huonoja uutisia voinnin heikentymisestä, teho-osastolle joutumisesta, hengityslaitteeseen kytkemisestä tai sitä viimeistä surupuhelua potilaan kuolemasta. Ne olivat olleet sairaalatyövuorot valinneiden kollegoidensa arkea ihan jokainen päivä. Lääkäreille oli kuulemma muodostunut omaisille soitetuista puheluista 12 puhelun vakiolista. Niistä ensimmäisessä kerrottiin omaisille potilaan tilan huonontuneen, seuraavassa kerrottiin potilaan siirrosta teho-osastolle, seuraavassa hengityslaitteeseen kytkemisestä tai toisin päin, jne. Viimeinen, 12. puhelu oli sitten aina se kaikkein raskain: ilmoittaa omaisille potilaan kuolemasta. Näitä 12 puhelun "settejä" olivat kollegansa joutuneet soittamaan päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen.

Niinpä aika moni kollegansa oli ajautunut omalääkäriäni vieläkin uupuneempaan tilaan. He olivat irtisanoutuneet lääkärin pestistään, koska eivät enää kestäneet tehdä pandemian aikana työtänsä. He olivat esimerkiksi kokeneet nämä aina vain jatkuvat ja isoilta osin tuloksettomat käännytyspuhuttelut potilaidensa kanssa kertakaikkisen turhauttaviksi. Ja tosiaan, he siis työskentelivät suomalaisittain ajateltuna työterveyslääkärin asemassa, eivät edes siellä pahimmassa myrskynsilmässä sairaaloissa ja hätäpäivystyksissä. Ja silti he uupuivat, irtisanoutuivat. Eli tuskin pystyn itse edes kuvittelemaan tämän ajan kuormittavuutta sille hoitohenkilökunnalle, ketkä niitä viimeisiä hoitoja yrittävät koronapotilaille antaa. Ja kuinka pitkän ajan henkisestä rasituksesta vielä tulevaisuudessa puhutaankaan? Kuormitus tuskin lakkaa kuin seinään, kun pandemia jonakin päivänä laantuu ja antaa tilaa hengähtää.

Toisaalta lääkärini poti myös hiukan huonoa omatuntoa. Että hän koki uupumustaan näinkin voimakkaasti. Meidän piirikunnassamme ja siis hänen työkentällään rokotustilanne on aivan valtavan hyvä, 82 % piirikuntamme 12-vuotiaista ja sitä vanhemmista on jo täysin rokotettuja, joten monet kollegansa muissa piirikunnissa ympäri Kaliforniaa, ympäri tätä valtavaa maata tai ympäri maapallon painiskelevat vieläkin surkeamman tilanteen keskellä. Mutta ennen kuin tähän näinkin hyvään rokotuskattavuuteen on päästy, on moni tämänkin alueen lääkäri ja hoitaja joutunut niin valtavan koville.

Omalääkärini oli saanut onneksi tänä kesänä kuitenkin pitää muutaman viikon loman. Se, mikä viime vuonna jäi kokonaan välistä, se loma. Mutta kyllä asiat painoivat hänen mieltään pahasti vielä näin loman jälkeenkin. Vaikka kyseessä oli siis oma vastaanottoaikani, missä piti keskittyä minun terveyteeni, tunsin kuitenkin tärkeäksi olla kuuntelijana lääkärilleni. Hänkin sai purkaa arkeaan ja avata minulle maallikolle, mitä se heidän työnsä on ollut ja vaatinut viimeisen 1,5 vuoden aikana. Toki vastaanottoajan loppua kohden katsottiin minunkin terveysasiat ja hän määräsi tarvittavat kokeet. Lisäksi sain lempeän taputuksen olalleni ja lääkärin helpottuneen hymyn, että olimme mieheni kanssa omalta osaltamme rokotusasian mallikaasti hoitaneet.

Vitamiineja, nyt pitää saada vitamiineja! Niitä koittaa tarjota tämäkin, mansikkamaamme peräti 7. mansikka tänä vuonna. :-)

Lopuksi hiukan suomen kielellä leikitellen, oliko kyseessä siis lääkärintarkastus vaiko lääkärin tarkastus? Oliko vastaanottotapaaminen lääkärin minulle tekemä vuosittainen lääkärintarkastus vai tarkastinko minä ennemminkin, missä voinnissa ja voimissa omalääkärini oli? Josko ne vaikka toteutuivatkin molemmat, niin mieleenpainuva ja avartava keskustelu se oli. Mielessäni pyöri monenmoisia ajatuksia ristiin rastiin, kun vastaanotoltani poistuin. Eihän tässä voi muuta kuin todella nöyränä hattua tuolle ammattikunnalle nostaa!

Tällaiset tunnelmat tällä kertaa. Tulikin julkaistua tällainen yllätysaihe, vaikka kirjoitussuunnitelmissa oli hiukan muuta. Tulevat sitten perästä ne aiheet. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Ja koska postaustahtini on nyt epäsäännöllisen säännöllistä, niin jälleen muistutuksena, että blogini 300 000. lukukerta lähestyy. Ja sehän tietää perinteiden mukaisesti arvontaa! Pidähän siis silmällä, jos blogin sivunäyttölaskuri sattuu kiepsahtamaan tasalukemaan 300 000 juuri sinun kohdallasi.