Kuntoremontti ja suorapuheinen aasialaismummo

Stressikesä näkyy ja tuntuu. Lääkärin määräämien verikokeiden tulokset viime viikolla olivat kohdallani aika järkyttävää luettavaa. Arvot eivät mairitelleet. Kesäajan Suomi-herkut, kaikki ne lukuisat pullakahvit ja muutoinkin melko holtiton stressisyöminen näkyvät nyt omassa terveydessäni. Koetulokset saivat tuoreeltaan kyllä pariinkin kertaan miettimään, oliko ylipäätään järkeä marssia melkeinpä suorilla Suomen lentokoneesta verikokeisiin, mutta tehty mikä tehty. Sainpahan ainakin (kauhu)realistisen kuvan terveyteni nykytilanteesta. Nyt ne kaikki kymmenkunta kiloa Suomesta tuotuja karkkeja ja suklaita joutavat kyllä hetkeksi kaappiin piiloon, jotta jotakin tolkkua tulisi tähän sokerin syöntiin. Eikä tässä vielä kaikki. Kuten yksi ystäväni taas totesi, että minulle sitten aina sattuu ja tapahtuu. Viime lauantainahan sain porhaltaa jo aamuvarhain päivystykseen heti sen auettua. Peukaloni otti ja turposi perjantai-iltana ja kipeytyi aivan hiivatin kipeäksi. No, murtumaa ei sentään todettu, mutta ärhäkkä niveltulehdus kyllä.

Ja kuntokin on päässyt romahtamaan. Se on tällä hetkellä tasoa rapa. Tarkoitus oli liittyä haikkiporukkaamme hikoilemaan jo viime viikolla, mutta saatuani jäykkäkouristusrokotuksen tehosteen kaaduinkin pariksi päiväksi sänkyyn. Kauhea kolotus joka jäsenessä sekä väsymys, joka vaati unta ja vielä vain lisää unta. Huh!

Nyt olen jotakuinkin terveiden kirjoissa ja niinpä tässä on tullut silmin kahlattua pitkästä aikaa kuntosaliketjuni tarjoamia ryhmäliikuntatunteja. Tarjolla on huomattavasti vähemmän tunteja kuin ennen pandemiaa, mutta muutama minulle mieleinen tunti sieltä on löytynyt. Tunneille pitää nykyään ilmoittautua etukäteen varmistaakseen paikkansa. Osallistujamäärää taidetaan rajoittaa voimakkaammin kuin ennen. Lisäksi tuntien ohjaajat näyttävät kyllä vaihtuneen radikaalisti, vanhoja hyviä puolituttuja ei enää ole. (Taustalla lienee yhtenä syynä se, että moni matalapalkka-alan työntekijä on joutunut muuttamaan pandemian aikana pois Piilaaksosta, koska asumisen ja elämisen kustannukset ovat täällä niin korkeat. Jos pandemiarajoitukset vielä veivät työt vähintäänkin määräajaksi, niin harvalla oli säästöissään sellaisia summia, että pystyi jatkamaan asumistaan Piilaaksossa töiden mentyä alta.)

Vanhaa kuntosalijäsenyyttä ollessa vielä voimassa pääsin nyt pitkästä aikaa jumppaamaan ja pumppaamaan. Maskipakon kera tottahan toki, mutta luonnistuu niinkin, kun vain asennoituu oikein. Ja huomenna on luvassa ensimmäinen koitos haikkiporukan kanssa. Kyllähän siinä taas hiki tulee lentämään ja pohkeet huutavat hoosiannaa, kun lähden vakioreittiämme pitkästä aikaa porukan mukana kipuamaan.

Tästä se toivon mukaan taas lähtee. Pitkän liikuntatauon jälkeen on kyllä syytä aloittaa pienillä painoilla. Naurettavan pienillä, saattaisi joku sanoa.

Mutta muistuttipa Piilaakso taas omasta ihanasta kulttuurien sekamelskastaan ja joidenkin ihmisten avoimuudesta. Tänään osallistuin jo järjestyksessään syksyn toiselle bodypump-tunnilleni, jihuu. Olin valinnut paikkani salin puolivälistä. Tunnin jälkeen salin perältä kipitti pieni silmälasipäinen aasialaismummo luokseni, koputti olkapäälleni sanoi: "Hei, minulla kun on niin huono näkö, etten näe tuonne salin etuosaan asti, niin käytin sinua malliesimerkkinäni kaikille liikkeille tunnin aikana. Että jos ihmettelit, kun seurasin sinua, niin se johtui vain tästä." No, en ollut kyllä huomannut mummelin seuraamista laisinkaan, keskitinhän oman katseeni koko tunnin ajan eteenpäin. Mummeli sanoi minun olleen kuulemma oikein hyvä seurattava, koska olen very strong girl! Nauroin mummelin analyysille, vaikka teki mieleni sanoa, että voi kunpa tietäisitkin miten onneton lihaskuntonikin juuri nyt on. Sittenpä mummo vielä jatkoi leveä hymy kasvoillaan: "Niin ja jos et ole huomannut, niin sinulla on jumppahousuissasi haaravälissä reikä! Katsopas sinne!" Osoitti sisäreisiini sormellaan. No, kyllä minä tiesin, että aamulla nopeasti jalkaan vetämissäni jumppahousuissa oli reikä, mutta a) en ollut ajatellut sen pienen reiän haittaavan ketään, sillä b) en ajatellut kenenkään myöskään seuraavan haaraväliäni tunnilla. Toisin kuitenkin kävi. No, nauroin taas mummolle, että juu, taisi tulla nämä vanhat ja kuluneet housut tänään jalkaan, että kiitos vain huomiostasi (niin kuin en olisi muutoin reiästä tiennyt). Lopuksi mummeli jakoi vielä auliisti ohjeen demonstroiden käsillään: "Kuule, pari kolme tikkiä ompelet siihen ja hyvä siitä taas tulee!"

Hymyssä suin poistuin kuntosalilta. Jo siksikin, että tässähän saattaa taas saada vähän liikuntarutiineja kuntoon ja kykenee satsaamaan omaankin hyvinvointiin. Siihen, joka tuntuu nyt olevan aika tavalla rempallaan. Mutta myös tämä herttainen aasialaismummo huvitti. Näin ne tulevat ikäihmiset nuoremmilleen huomauttelemaan, reikä pöksyissä, hahah!

Tällaiset päivätunnelmat tänään. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!