Amerikkalaisissa häissä

Jokin aika sitten meillä oli ilo ja onni saada juhlistaa amerikkalaisten ystäviemme häitä. Koska tapahtuma oli meille ensimmäinen laatuaan Yhdysvalloissa, niin ajattelin sen ehkä kiinnostavan teitä lukijoitakin.

Itseäni tilaisuus hiukan jännitti etukäteen. Kuinka paljon hääjuhla ja mahdolliset etikettisäännöt eroaisivat suomalaisista? Millainen pukukoodi? Minkä suuruinen häälahja? Millainen hääpaikka, ulko- vai sisätila? Eli jalkaan piikkikorot vai ei? Lisäksi morsiamella oli vahva armenialaistausta. Toisiko se ominaisvivahteita juhlaan? Kysymyksiä risteili mielessä paljon. 

Niinpä tiedustelin somessa kokeneemmilta amerikkalaisten häiden kävijöiltä etukäteisvinkkejä. Sain mukavasti vihiä, että paikallinen hääetiketti ei ensinnäkään juuri eroa suomalaisesta. Täälläkin esimerkiksi valkoinen väri pukeutumisessa on vain ja ainoastaan morsiamen juttu, joskin tätä sääntöä yksi häävieras rikkoi. Täällä eivät naisvieraat yleensä käytä myöskään laketteja (fascinator). Kysyin eritoten tätä jälkimmäistä, koska ollessamme aikoinaan häissä Iso-Britanniassa, laketti oli niissä häissä ns. must. Lisäksi sopiva häälahjan suuruus olisi kuulemma noin 150 dollaria/vieras, toki enemmänkin saisi antaa, jos haluaa. Ja että pukukoodi kävisi ilmi hääkutsusta. Lisäksi minulle kerrottiin, että täällä häät voivat olla hyvinkin rennot juhlat. Jotkut saattavat pitää ne jopa grillijuhlan muodossa.

Meidän hääkutsusta toivottu pukeutumistyyli ei käynyt ilmi. Mutta kutsun koristeellisuudesta pystyi kyllä päättelemään, että nyt ei olla menossa grillaamaan, vaan hienompaan tilaisuuteen. En halunnut meidän mokaavan pukeutumisessa, olla ne juntit suomalaiset, joten kysyimme morsiamelta pukukoodia hyvissä ajoin. Semi-formal, saimme vastaukseksi. Kutsussa oli myös häiden ohjelma. Se alkoi cocktaileilla klo 17. Näin ollen naisille esimerkiksi cocktailmekko ja miehille muu kuin tumma puku kävisivät hyvin. 

Joka tapauksessa edessä oli kierroksia vaatekaupoissa. Oli kuitenkin huojentavaa tietää, millaista oli ostamassa. Ja asiantuntevaa palvelua saimme liikkeistä. Loppusuoralla vaatehankinnoissa aiheutti enemmän päänvaivaa paikallinen sää. Ennen häitä Piilaaksossa oli pitkään turkasen kuuma helleaalto. Päivälämpötilat jopa yli +35 C. Niinpä suunnittelin asukseni polvimittaista mekkoa, mutta päädyin lopulta nilkkamittaiseen, kevyeen sifonkikukkamekkoon. Se oli just mun värinenkin, joten tykästyin siihen.

Koska vihkiytyvä pari oli asunut yhdessä jo vuosia, he toivoivat häälahjaksi lähinnä lahjoituksia häämatkaansa varten. Oli myös yksi isompi uusi hankinta heidän kotiinsa, mihin häävieraat pystyivät halutessaan laittamaan osuutensa. Häälahjoitukset kerättiin nettisivuston kautta, mutta taisipa joku tuoda rahaa kirjekuoressa itse tilaisuuteenkin.

Ehkä isoimpana erona suomalaisiin häihin oli, että hääkutsussa ilmoitettiin myös häiden päättymiskellonaika. Tämä voi toki juontua yksistään hääpaikan aukioloajoista, mutta kuulemani mukaan se on hyvin tyypillistä amerikkalaissa häissä. Täällä hääpaikkojen vuokrat ovat tuntiveloituksiltaan niin kalliita, että juhlille tulee asettaa jokin tietty takaraja. Näiden häiden virallinen osuus päättyi klo 22. 

Ja tosiaan, hääohjelma alkoi sillä, että käsiimme tyrkättiin viinilasilliset. Käytössä olisi ollut myös oluthanat. Sulhanen oli vastaanottamassa vieraita ja kävi jututtamassa heitä vuorollaan rentoon tyyliin. Vihkimisaluetta vasta koristeltiin, ja vieraita lipui paikalle pikku hiljaa. Oli tosi mukava saada jo siinä vaiheessa tutustua hääparin vanhempiin ja muihin häävieraisiin. Rentoutti kivasti omaakin fiilistä ja olihan hääpaikka kerrassaan upea. Siinäkin riitti odotellessa ihasteltavaa. Vihkiminen ja hääjuhla pidettiin kauniissa metsän siimeksessä eukalyptyspuiden tuokseessa. Iltapäiväaurinko heijasteli ihanasti säteitään puiden latvuksien lomasta.

Vihkimismiljöötä. Illan hämärtyessä tunnelmaa toivat kynttilät, nuo puihin ripustetut valaisimet ja pari nuotiota.

Vihkimisalueen koristelut käynnissä. Ruusun terälehdillä reunustettu kuja.

Koristelijoiden tavaroita vielä vähän hujan hajan... Mutta kaunista tuli!

Arviolta 45 minuutin vapaamuotoisen hengailun jälkeen alkoi itse vihkimisseremonia. Pappi vihki parin ja he saivat onnellisina toisensa. Morsian oli häkellyttävän kaunis ja sulhanen mielettömän komea.

Tämän jälkeen oli vapaamuotoisten onnittelujen aika ja kaikki halusivat tietenkin kuvauttaa jo itsensä tuoreen avioparin kanssa. Sellainen hauska juttuhan näissä häissä sattui, että viralliset kuvaajat pääsivät paikalle 3,5 tuntia myöhässä. Hääpaikan katuosoite oli Big jotakin, mutta kuvaajat olivat lukeneet sen virheellisesti Big Bear. Big Bear on vuoristokylä usean tunnin ajomatkan päässä Sierra Nevadan vuoristossa, joten kuvaajat tekivät "pikkuisen" lisämutkan ennen saapumistaan oikealle hääpaikalle. Hääpari oli onneksi saanut äkkipikaa hankittua hätävarakuvaajan. Lisäksi he pyysivät häävieraita ottamaan mahdollisimman paljon kuvia. Nykyisillä kännykkäkameroilla kun saa jo todella hyviä kuvia laadultaan niilläkin. Pientä jännitysmomenttia ei siis näistäkään häistä puuttunut, mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Onnitteluosuuden jälkeen oli vuorossa ruokailu, minkä jälkeen kaaso (morsiamen aikuinen tytär) ja bestman pitivät puheensa. Täytyy sanoa, että tyttären puhe oli kyllä niin koskettava, että siinä taisi pyyhkäistä silmäkulmaansa ihan jokainen häävieraistakin.

Myös pöydissä oli käytetty ihanan paljon kukkia koristeena. Lukuisat kynttilät paloivat korkeissa vesimaljoissa. Häissä oli kaiken kaikkiaan noin 50-60 vierasta.

Ruokailun lihatuotteet grillattiin paikan päällä avotulihiilloksella. Grillin pinta-ala oli amerikkalaisen iso, monta neliömetriä. Mittasuhteista kertokoon se, että kuvassa näkyvät lihakimpaleet olivat jokainen 2-3 kg, ei siis mitään pikkuruisia nokareita.

Hääkakun alustarjotin paitsi sopi metsäiseen miljööseen, myös hiveli suomalaisen silmää.

Puheiden jälkeen oli vuorossa hääkakun leikkaus ja viralliset kuvaajat pitivät hääparin kanssa kuvaussession. Illan tanssillinen osuus aloitettiin tietenkin hääparin yhteisellä tanssilla. Tämän jälkeen morsian tanssahteli isänsä kanssa ja sulhanen äitinsä. Loppuilta kului paikalla olleen DJ:n tahdittamin rock- ja pop-sävelin. 

Yhtenä ohjelmanumerona oli myös hääparin juoksu sädetikkukujan alitse. Häävieraat siis kokoontuivat kahteen riviin ja jokaiselle sytytettiin noin 50 cm pituinen tähtisadetikku. Niistä muodostettiin ylös nostamalla säihkyvä kuja ja hääpari kulki sen alitse. Ukkokulta sai tilanteesta aivan upean hidastetun videon! Jaamme sen totta kai avioparillekin, mutta jääpä ihana muisto myös meille. Sain käsityksen, että tämä olisi amerikkalaisissa häissä vakio-ohjelmanumero ja tiedättekö mitä? Nyt kun saimme näistä amerikkalaisista hääjuhlista niin sanotusti pään auki, niin meillehän tupsahti jo uusi hääkutsu! Ukkokullan läheinen sukulainen asuu Havaijilla ja menee siellä syksyllä naimisiin. Saimme kutsun myös näihin häihin. Ehkä siellä selviää, onko tosiaan kujanjuoksu sädetikkujen alitse amerikkalaishäiden vakiotavaraa. Ihana ohjelmanumero se olikin, joten toivon mukaan toteutuisi uudestaan.

Meillä on ollut reissuissamme ihmeellistä sattumaa, että olemme osuneet usein tuntemattomien ihmisten hääjuhlan kanssa samaan paikkaan. Tässä esimerkiksi yksi pariskunta matkalla papin eteen Etelä-Kaliforniassa. Yhteneväistä näissä juhlissa on ollut, että vihkiminen ja hääjuhla pidetään yhdessä ja samassa paikassa.

Tällaisia häätunnelmia tällä kertaa. Jos oli kiinnostavaa luettavaa, paina peukku. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!