Häissä Havaijilla

Saimme alkukesästä iloisen yllätyksen: kutsun ukkokullan serkun häihin Havaijille. Tottahan olimme otettuja ja teimme lentovaraukset heti, sillä häät osuisivat syksyllä yhdysvaltalaisten suosimaan loma-aikaan Labor Day.

Ukkokulta vitsaili serkulleen, että onhan se nyt aika yläluokkaista mennä naimisiin juuri Havaijilla, mutta koska hääpari sattuu siellä asumaan, on se heille tietenkin paitsi luonnollisin, myös edullisin paikka viettää häät. Ja maisemathan ovat totta kai vihkimiselle mitä upeimmat. 

Monille häävieraille lokaatio olikin sitten toki haastavampi. Niinpä olimme sulhasen isän kanssa häiden ainoat suomalaiset vieraat (sulhasen äiti on amerikkalainen). Meillä lentomatkaa oli viiden tunnin verran, onneksi se hoitui suoralla yhteydellä. Lisäksi oma lentolippuni oli ns. lentoyhtiön kimppalimppu ja maksoi vain 99 dollaria. Kaukaisimmat häävieraat tulivat kuitenkin USA:n itärannikolta asti. Heillä poloisilla aikaerorasitustakin peräti kuuden tunnin verran, meillä "vain" kolme.

Varasimme juhlamatkaamme viisi päivää, mutta varsinaisiin turistikierroksiin meillä ei jäänyt juurikaan aikaa. Onneksi olimme lomailleet tällä Havaijin Oahun saarella jo aiemmin. Tällä kertaa saimme viettää enemmän aikaa sukua tavaten, mikä oli oikein mukavaa. 

Jo heti tulopäivänä saimme yllätyskutsun grillijuhliin, sillä morsiamella sattui olemaan syntymäpäivä. Tässä illanvietossa tulevan avioliiton kautta yhdistyvät suvut pääsivät jo ennakkoon tutustumaan toisiinsa ja oli todella mielenkiintoista saada tuntea hääväkeä etukäteen. Itsekään en ollut tavannut esimerkiksi sulhasen äitiä vielä koskaan, joten uusia tuttavuuksia syntyi paljon. Ja heti saapumispäivänä Havaijin sää löi hauskan muistijäljen: en ole koskaan ollut yhtä hikisissä grillijuhlissa, hahah! Trooppinen kosteus sai itse kenenkin pyyhkimään virtaavaa hikeä, vaikkei tehnyt seisomista kummempaa. Jopa paikalliset tuskailivat ilmankosteuden armoilla, joten emme olleet ainoat, vaikka täältä rutikuivasta Kaliforniasta tulimmekin. 

Seuraavana päivänä puolestaan meillä oli treffit sulhasen ja bestmanin kanssa. On aika uskomaton sattuma, että ukkokultani oli jo kertaalleen tavannut New Yorkissa asuvan bestmanin, mutta tuo tapaaminen oli tapahtunut Oulussa! Nyt he tapasivat toistamiseen, toisella puolella maapalloa, häiden alla Havaijilla.

Mutta seuraavaksi varsinaiseen päätapahtumaan. Kuinka amerikkalaiset häät tällä kertaa rullasivat, kun pitopaikkana oli Havaiji? Oliko havaittavissa yhteneväisyyksiä tai eroja, kun takanamme oli jo yksi aikaisempi kokemus paikallisista häistä Piilaaksossa?

Häät

Hääpaikkana oli upea julkinen puisto meren rannalla. Vihkiseremonia oli sovittu aamupäiväksi, mikä oli hyvä, sillä seremonian jälkeen puisto täyttyi paikallisesta väestöstä ja parkkipaikan löytäminen olisi ollut mahdotonta. Hiekkarantoineen ja grillauspaikkoineen puisto oli siis pyhäpäivänä todella suosittu.

Vihkipaikka. Mereltä puhalteleva tuuli jo hieman heittänyt tuoreita kukkia pois säntillisestä ringistä. Takana näkyvää saarta kutsutaan nimellä "Kiinalaisen hattu".

Näkymiä vihkipaikalta toiseen suuntaan.

Pappi osoittautui jo ennen vihkiseremoniaa sanavalmiiksi vitsiniekaksi. Morsiamen saapumista odotellessa vihkipaikalla käytiin vapaata keskustelua ja päädyimme puheliaan papin jutturinkiin mekin. Ukkokulta oli varustautunut ottamaan tilaisuudesta valokuvia pitkällä putkella, koska tiesi virallisen kuvaajan käyttävän erilaista kuvaustekniikkaa. Pappi kavahti ukkokullan kameran pitkää tötterölinssiä. Nauroi, että varmaan hänen jokainen hikoileva ihohuokonenkin näkyy kuvissa, mutta onnekseen hän oli kuulemma juuri poistanut rehottavat nenäkarvansa vahaamalla. Omg, too much information! Pappi vielä demonstroi ilmeillään, kuinka kipeää nenäkarvojen repiminen vahalla tekee, mutta vannoi sen olevan kohdallaan ainoa tehokas tapa. Nauroimme papin jutuille vedet silmissä. Tämä antoi vahvan viitteen, että myös hääseremoniasta vihkikaavoineen olisi mitä ilmeisimmin tulossa havaijilaisen rento ja hauska.

Pappi havaijilaisessa virka-asussaan.

Papin rentous tarttui ja etukäteisjännitys kaikkosi itseltäkin tipo tiehensä. Ja olihan tämä melko varmasti ensimmäinen ja viimeinen hääjuhla, jossa tulen rupatelleeksi papin nenäkarvoista. 

Niin, rentoa menoa tosiaan. Sulhanen vihkiytyi paikalliseen tapaan jaloissaan varvassandaalit. Häävieraiden yleisimmät asut olivat tropiikin kukkakuosiset paidat ja mekot. Myöhemmin illalla tuoreen avioparin häätanssikin tanssittiin avojaloin. Lisäksi hääpari noudatteli havaijilaista tyyliä: sulhasella roikkui kaulassaan näyttävä vihreistä lehdistä punottu kaksimetrinen lei ja morsiamella oli samaan sarjaan kuuluva muhkea lehtiseppele pitkillä kutreillaan. Hääkimppu oli sidottu saaren tyypillisistä, eksoottisista kukista.

Pöytäkoristeina oli simpukoita, banaaninlehtiä ja paikallisia kukkia maljakossa. Led-valot loivat ihanaa tunnelmaa illan hämärtyessä.

Aamupäivän vihkitilaisuuden jälkeen juhlallisuuksissa pidettiin useamman tunnin tauko. Tämä johtui varmastikin ihan käytännönjärjestelyistä, mm. ruokien valmistuksesta, joka tapahtui pitkälti talkoovoimin. Toisaalta myös varmaan säästä. Oli nimittäin onni, ettei hääjuhla alkanut päivän tukalimpaan aikaan. Elo-syyskuu on tyypillisesti kuuminta aikaa Havaijin saarilla ja nyt ilma oli kuumuuden lisäksi todella kostea. Lepohetki ja rauhoittuminen tulivat tarpeeseen myös raskaana olevalle morsiamelle.

Paikallista tyyliä.

Näissä häissä huokui minusta mahtavasti auttavaisuuden ja yhdessä tekemisen meininki. Nuoripari sai lähisuvulta ja ystäviltään paljon apua hääjärjestelyihinsä. Sulhasen pomo esimerkiksi tarjosi ison takapihansa hääjuhlille ja sulhasen kollega oli leiponut hääkakun. Mikä taidonnäyte! Lisäksi sulhasen isä toi hääruokiin aimo annoksen suomalaisia makuja. Hän oli valmistanut kalaa useammalla eri tavalla, mm. uunikalaa ja graavattua lohta. Ne keräsivät paljon kehuja ja sai häävieraat santsaamaan useaan kertaan. Alkupalapöydästä löytyi myös suomalaistyyppistä maksapateeta, joka oli meidän suomalaisten kielillä parasta mitä olemme USA:ssa saaneet tähän mennessä maistaa. Paljastan, että söin enemmän kuin kolme siivua... Lisäksi alkupalapöydässä oli monien muiden herkkujen lisäksi riistan makuista makkaraa, jossa oli mukana mustikoita. Morsiamen äidin sukujuuret puolestaan ulottuivat Filippiineille, joten kokonaisuutena ruokapöydän antimet olivat filippiiniläis-suomalais-havaijilainen yhdistelmä.

Hääkakku. On taatusti oma lukunsa saada kakku kestämään tunteja 30 asteen kosteassa helteessä!

Summa summarum

Nyt olemme siis saaneet osallistua kaksiin eri häihin Yhdysvaltain kamaralla. Sekä yhteneväisyyksiä että eroavaisuuksia löytyy. Ohjelmanumeroissa yhteneväistä edellisiin amerikkalaisiin häihin oli hääkakun leikkaus, onnittelumaljan nosto, hääparin tanssi sekä pari puhetta. Näissä häissä puheen pitivät bestman sekä morsiamen pitkäaikainen ystävä. 

Eroavaisuuksia oli useampia ja niihin vaikutti toki moni asia paikallisesta ilmastosta alkaen. Yleensä ottaen amerikkalaisissa häissä näyttäisi olevan suomalaista verrokkiaan huomattavasti vähemmän järjestettyjä ohjelmanumeroita, kuten morsiamen ryöstöjä tai muita vastaavia. Ja koska "virallista" ohjelmaa on vähemmän, mennään täällä häissä mielestäni nopeammin vapaaseen hengailumoodiin.

Näiden jälkimmäisten häiden jälkeen tein vielä yhden huomion eroavaisuudesta suomalaisiin perinteisiin häihin, kenties suomalaisten kahvinlipittäjien kauhuksi. Kummissakaan häissä ei tarjottu hääkakun kanssa, eikä muutenkaan, kahvia. Toisaalta molemmat hääjuhlat ajoittuivat sen verran ilta-aikaan, etten ainakaan itse kahvia edes kaivannut. Kakku maistui oikein hyvin myös kuplajuoman kanssa.

Häät ovat aina ihania juhlia juhlittaviksi ja niin olivat nämäkin. Niistä jää hyvä mieli pitkäksi aikaa ja hääjuhlien lukuisiin kuviin on mukava palata jälkikäteen. Ja käviväthän nämä juhlinnat upeasta irtiotosta ja lomasta itsellekin. Näissä häissä ei sää, eikä pappi kumpikaan jättäneet hääväkeä kylmäksi.

Tällaisia juhlatunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Amerikkalaisissa häissä

Jokin aika sitten meillä oli ilo ja onni saada juhlistaa amerikkalaisten ystäviemme häitä. Koska tapahtuma oli meille ensimmäinen laatuaan Yhdysvalloissa, niin ajattelin sen ehkä kiinnostavan teitä lukijoitakin.

Itseäni tilaisuus hiukan jännitti etukäteen. Kuinka paljon hääjuhla ja mahdolliset etikettisäännöt eroaisivat suomalaisista? Millainen pukukoodi? Minkä suuruinen häälahja? Millainen hääpaikka, ulko- vai sisätila? Eli jalkaan piikkikorot vai ei? Lisäksi morsiamella oli vahva armenialaistausta. Toisiko se ominaisvivahteita juhlaan? Kysymyksiä risteili mielessä paljon. 

Niinpä tiedustelin somessa kokeneemmilta amerikkalaisten häiden kävijöiltä etukäteisvinkkejä. Sain mukavasti vihiä, että paikallinen hääetiketti ei ensinnäkään juuri eroa suomalaisesta. Täälläkin esimerkiksi valkoinen väri pukeutumisessa on vain ja ainoastaan morsiamen juttu, joskin tätä sääntöä yksi häävieras rikkoi. Täällä eivät naisvieraat yleensä käytä myöskään laketteja (fascinator). Kysyin eritoten tätä jälkimmäistä, koska ollessamme aikoinaan häissä Iso-Britanniassa, laketti oli niissä häissä ns. must. Lisäksi sopiva häälahjan suuruus olisi kuulemma noin 150 dollaria/vieras, toki enemmänkin saisi antaa, jos haluaa. Ja että pukukoodi kävisi ilmi hääkutsusta. Lisäksi minulle kerrottiin, että täällä häät voivat olla hyvinkin rennot juhlat. Jotkut saattavat pitää ne jopa grillijuhlan muodossa.

Meidän hääkutsusta toivottu pukeutumistyyli ei käynyt ilmi. Mutta kutsun koristeellisuudesta pystyi kyllä päättelemään, että nyt ei olla menossa grillaamaan, vaan hienompaan tilaisuuteen. En halunnut meidän mokaavan pukeutumisessa, olla ne juntit suomalaiset, joten kysyimme morsiamelta pukukoodia hyvissä ajoin. Semi-formal, saimme vastaukseksi. Kutsussa oli myös häiden ohjelma. Se alkoi cocktaileilla klo 17. Näin ollen naisille esimerkiksi cocktailmekko ja miehille muu kuin tumma puku kävisivät hyvin. 

Joka tapauksessa edessä oli kierroksia vaatekaupoissa. Oli kuitenkin huojentavaa tietää, millaista oli ostamassa. Ja asiantuntevaa palvelua saimme liikkeistä. Loppusuoralla vaatehankinnoissa aiheutti enemmän päänvaivaa paikallinen sää. Ennen häitä Piilaaksossa oli pitkään turkasen kuuma helleaalto. Päivälämpötilat jopa yli +35 C. Niinpä suunnittelin asukseni polvimittaista mekkoa, mutta päädyin lopulta nilkkamittaiseen, kevyeen sifonkikukkamekkoon. Se oli just mun värinenkin, joten tykästyin siihen.

Koska vihkiytyvä pari oli asunut yhdessä jo vuosia, he toivoivat häälahjaksi lähinnä lahjoituksia häämatkaansa varten. Oli myös yksi isompi uusi hankinta heidän kotiinsa, mihin häävieraat pystyivät halutessaan laittamaan osuutensa. Häälahjoitukset kerättiin nettisivuston kautta, mutta taisipa joku tuoda rahaa kirjekuoressa itse tilaisuuteenkin.

Ehkä isoimpana erona suomalaisiin häihin oli, että hääkutsussa ilmoitettiin myös häiden päättymiskellonaika. Tämä voi toki juontua yksistään hääpaikan aukioloajoista, mutta kuulemani mukaan se on hyvin tyypillistä amerikkalaissa häissä. Täällä hääpaikkojen vuokrat ovat tuntiveloituksiltaan niin kalliita, että juhlille tulee asettaa jokin tietty takaraja. Näiden häiden virallinen osuus päättyi klo 22. 

Ja tosiaan, hääohjelma alkoi sillä, että käsiimme tyrkättiin viinilasilliset. Käytössä olisi ollut myös oluthanat. Sulhanen oli vastaanottamassa vieraita ja kävi jututtamassa heitä vuorollaan rentoon tyyliin. Vihkimisaluetta vasta koristeltiin, ja vieraita lipui paikalle pikku hiljaa. Oli tosi mukava saada jo siinä vaiheessa tutustua hääparin vanhempiin ja muihin häävieraisiin. Rentoutti kivasti omaakin fiilistä ja olihan hääpaikka kerrassaan upea. Siinäkin riitti odotellessa ihasteltavaa. Vihkiminen ja hääjuhla pidettiin kauniissa metsän siimeksessä eukalyptyspuiden tuokseessa. Iltapäiväaurinko heijasteli ihanasti säteitään puiden latvuksien lomasta.

Vihkimismiljöötä. Illan hämärtyessä tunnelmaa toivat kynttilät, nuo puihin ripustetut valaisimet ja pari nuotiota.

Vihkimisalueen koristelut käynnissä. Ruusun terälehdillä reunustettu kuja.

Koristelijoiden tavaroita vielä vähän hujan hajan... Mutta kaunista tuli!

Arviolta 45 minuutin vapaamuotoisen hengailun jälkeen alkoi itse vihkimisseremonia. Pappi vihki parin ja he saivat onnellisina toisensa. Morsian oli häkellyttävän kaunis ja sulhanen mielettömän komea.

Tämän jälkeen oli vapaamuotoisten onnittelujen aika ja kaikki halusivat tietenkin kuvauttaa jo itsensä tuoreen avioparin kanssa. Sellainen hauska juttuhan näissä häissä sattui, että viralliset kuvaajat pääsivät paikalle 3,5 tuntia myöhässä. Hääpaikan katuosoite oli Big jotakin, mutta kuvaajat olivat lukeneet sen virheellisesti Big Bear. Big Bear on vuoristokylä usean tunnin ajomatkan päässä Sierra Nevadan vuoristossa, joten kuvaajat tekivät "pikkuisen" lisämutkan ennen saapumistaan oikealle hääpaikalle. Hääpari oli onneksi saanut äkkipikaa hankittua hätävarakuvaajan. Lisäksi he pyysivät häävieraita ottamaan mahdollisimman paljon kuvia. Nykyisillä kännykkäkameroilla kun saa jo todella hyviä kuvia laadultaan niilläkin. Pientä jännitysmomenttia ei siis näistäkään häistä puuttunut, mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Onnitteluosuuden jälkeen oli vuorossa ruokailu, minkä jälkeen kaaso (morsiamen aikuinen tytär) ja bestman pitivät puheensa. Täytyy sanoa, että tyttären puhe oli kyllä niin koskettava, että siinä taisi pyyhkäistä silmäkulmaansa ihan jokainen häävieraistakin.

Myös pöydissä oli käytetty ihanan paljon kukkia koristeena. Lukuisat kynttilät paloivat korkeissa vesimaljoissa. Häissä oli kaiken kaikkiaan noin 50-60 vierasta.

Ruokailun lihatuotteet grillattiin paikan päällä avotulihiilloksella. Grillin pinta-ala oli amerikkalaisen iso, monta neliömetriä. Mittasuhteista kertokoon se, että kuvassa näkyvät lihakimpaleet olivat jokainen 2-3 kg, ei siis mitään pikkuruisia nokareita.

Hääkakun alustarjotin paitsi sopi metsäiseen miljööseen, myös hiveli suomalaisen silmää.

Puheiden jälkeen oli vuorossa hääkakun leikkaus ja viralliset kuvaajat pitivät hääparin kanssa kuvaussession. Illan tanssillinen osuus aloitettiin tietenkin hääparin yhteisellä tanssilla. Tämän jälkeen morsian tanssahteli isänsä kanssa ja sulhanen äitinsä. Loppuilta kului paikalla olleen DJ:n tahdittamin rock- ja pop-sävelin. 

Yhtenä ohjelmanumerona oli myös hääparin juoksu sädetikkukujan alitse. Häävieraat siis kokoontuivat kahteen riviin ja jokaiselle sytytettiin noin 50 cm pituinen tähtisadetikku. Niistä muodostettiin ylös nostamalla säihkyvä kuja ja hääpari kulki sen alitse. Ukkokulta sai tilanteesta aivan upean hidastetun videon! Jaamme sen totta kai avioparillekin, mutta jääpä ihana muisto myös meille. Sain käsityksen, että tämä olisi amerikkalaisissa häissä vakio-ohjelmanumero ja tiedättekö mitä? Nyt kun saimme näistä amerikkalaisista hääjuhlista niin sanotusti pään auki, niin meillehän tupsahti jo uusi hääkutsu! Ukkokullan läheinen sukulainen asuu Havaijilla ja menee siellä syksyllä naimisiin. Saimme kutsun myös näihin häihin. Ehkä siellä selviää, onko tosiaan kujanjuoksu sädetikkujen alitse amerikkalaishäiden vakiotavaraa. Ihana ohjelmanumero se olikin, joten toivon mukaan toteutuisi uudestaan.

Meillä on ollut reissuissamme ihmeellistä sattumaa, että olemme osuneet usein tuntemattomien ihmisten hääjuhlan kanssa samaan paikkaan. Tässä esimerkiksi yksi pariskunta matkalla papin eteen Etelä-Kaliforniassa. Yhteneväistä näissä juhlissa on ollut, että vihkiminen ja hääjuhla pidetään yhdessä ja samassa paikassa.

Tällaisia häätunnelmia tällä kertaa. Jos oli kiinnostavaa luettavaa, paina peukku. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!