Kolumbia puhdistaa kasvojaan, osa 1

Palasimme ukkokullan kanssa vastikään kymmenen päivän lomamatkalta Kolumbiasta. Kohde aiheutti aika paljon ennakkosäikähdyksiä sekä kysymyksiä erityisesti maan turvallisuudesta. Niinpä ajattelin, että voisi olla blogipostauksen paikka. Ja sille tuntui olevan kiinnostusta. Tässä postauksessa siis ensimmäinen erä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. (Olen itse niin innoissani aiheesta, että juttua riitti toisenkin postauksen verran.)

Seinämuraali Medellinin Comuna 13 -lähiössä.

Taustaa

Etelä-Amerikka on ollut intohimoni kohteena nuoruusvuosistani asti. Monia sen maita jo nähneenä, myös matkasta Kolumbiaan olin haaveillut jo vuositolkulla. Ja jo pidemmän aikaa olimme suunnitelleet, että kokenut Kolumbian-matkaajaystävämme lähtisi meille oppaaksi ja kiertäisimme maata yhdessä. Tämä osittain siksi, että Kolumbian turismi on monin paikoin vielä lapsenkengissä. No, sitten iski pandemia, ystävälle tuli useampikin pitkä työkomennus ulkomaille ja sen sellaista. Mutta nyt vihdoin saimme matkan ukkokullan kanssa kaksin toteutumaan. Kimmokkeena se, että löysin tarjoushaukkana aivan uskomattoman hyvän tarjouksen järjestetystä kiertomatkasta. Toteutimme matkamme siis osittain itsenäisesti, osittain järjestetylle osuudelle osallistuen. 

Ryhmämatka, pakettimatka, matkatoimiston järjestämä matka. Niillä on usein vähän huono kaiku, ainakin omatoimimatkoihin tottuneiden korvissa. Olemme kokeneita omatoimimatkailijoita itsekin, mutta tällä kertaa matkakohde huomioiden oli ryhmämatkailulla tuikitärkeät puoltavat puolensa: turvallisuus ja kieli. Kolumbiaa etukäteen riittävästi tuntematta oli hyvä luottaa, että matkatoimisto oli katsonut esimerkiksi majoituksille ne turvallisimmat alueet. Lisäksi olimme ennakkoon hyvinkin tietoisia, ettei monissa Etelä-Amerikan maissa pärjää englannilla. Ei edes turistikohteissa, eikä välttämättä edes lentokentillä. Ja kun omat espanjantaitomme ovat luokkaa auttavat. Lisäksi ne olivat nyt pandemiankin ansiosta vieläpä lahjakkaasti ruosteessa.

Paitsi turvallisuus ja kielikysymys, en myöskään voinut kerta kaikkiaan olla ohittamatta ryhmämatkatarjousta sen edullisuuden, helppouden ja kattavuuden vuoksi. Maksoimme seitsemän yön majoituksesta kolmessa eri kaupungissa aamupaloineen alle 500 dollaria/nuppi. Hinta sisälsi myös kaksi maan sisäistä lentoa, kaksi illallista, pääsymaksuja paikallisiin museoihin, kuljetuksia sekä kaupunkikiertoajeluja paikallisoppaiden säestyksellä. Lennot Kaliforniasta Kolumbiaan varasimme itse ja maksoimme erikseen. Toki ryhmämatkaan osallistuminen tarvitsee toisinaan lehmän hermoja, varsinkin omatoimimatkoihin tottuneena. Tällä matkalla oli kuitenkin paljon myös omaa aikaa, joten ryhmän kanssa ei tarvinnut olla käsi kädessä liiaksi. Eikä toki kaikkeen tarjottuun ohjelmaan ole pakko tietenkään osallistua. Toisaalta, tulipa tutustuttua ryhmän kautta uusiin ihmisiin ja heidän mielenkiintoisiin elämäntarinoihinsa. Oma lisämausteensa sekin.

Järjestimme itse myös omatoimista ohjelmaa, mm. yhden päiväretken maaseudulle ja pieniin kyliin, jotka eivät olleet turismin vallassa laisinkaan. Saimme TripAdvisorin kautta privaattioppaan, joka osoittautui käveleväksi puhekoneeksi. Ja hän puhui Bostonin aksentilla asuttuaan siellä muutaman vuoden. Tuo olikin yksi reissumme parhaista päivistä, sillä opimme häneltä Kolumbiasta, sen historiasta ja nykytilasta aivan valtavan paljon. Hän myös raotti asioita, joita ei varmastikaan matkatoimistojen viralliset oppaat julki toisi.

Näin ollen Kolumbia-postaukseni perustuvat paitsi omiin havaintoihini, myös paikallisten ihmisten ja matkaoppaiden kertomuksiin. 

Mutta sitten asiaan:

Miltä vuoden 2022 Kolumbia ensipuraisultaan tuntui? 

Ensivaikutelma maasta ja sen toiminnasta oli hyvinkin moderni. Saavuimme ensin miljoonakaupunki Medelliniin. Siellä wifejä oli tarjolla runsaasti, ravintoloissa menut katsottiin ja ruoat tilattiin QR-koodien avulla, hotellimme viestitti meille Whatsapp-viestein jne. Kaduilla paikalliset puhuivat enemmän video- kuin perinteisiä äänipuheluita. Hotellimme naapurissa oli kryptovaluuttakahvila. Medellinin hanavesi oli turvallista juoda. Valitsemani hotelli oli äärimmäisen siisti ja kolumbialainen ihastuttava ja värikäs sisustustyyli esimerkiksi ruokaravintoloissa oli pakko ikuistaa moniin kuviin. Sisustusjutuista olin suorastaan haltioitunut. Ylipäätään Kolumbia yllätti heti monin tavoin, ja nimenomaan positiivisella tavalla. 

Mutta sitten teidän mieliänne askarruttaviin kysymyksiin. Heti kärkeen se kaikkein eniten tuttavapiiriäni kiinnostanut aihe:

Turvallisuus

Hyvin yleinen mielikuva Kolumbiasta on, että sen kaduilla käydään huumejengien sotaa luodit viuhuen. Ruumiita lojuu maassa ja turisti saa pelätä omaakin henkeään. Tämä ei ole enää nykypäivää. Esimerkiksi Pablo Escobarin johtamasta huumekartellista tunnettu Medellin on rauhoittunut valtavasti.

Medellinin lähiö nimeltään Comuna 13 on yksi merkittävin esikuva Medellinin ja koko Kolumbian maineen puhdistautumisesta. Vielä -80- ja -90-luvuilla tuo kyseinen Medellinin kaupungin vuoristorinteeseen sijoittunut äärimmäisen köyhä asuinlähiö oli maailman vaarallisimpia alueita. 2000-luvun alussa sitä ryhdyttiin kuitenkin "siivoamaan" nk. Orion-operaatiossa. Siihen osallistui yli 3 000 hengen komppania helikoptereineen kaikkineen. Ilman uhreja ja verenvuodatusta eivät valitettavasti monivaiheiset tapahtumat vuosien saatossa edenneet ja ihmisiä on puhdistusiskujen jäljiltä edelleen paljon kateissa. Lähiön vierustalla vuorenrinteessä on tälläkin hetkellä paljaita maastokohtia. Niillä paikoin sijaitsivat aikoinaan kaatopaikat, jonne puolisotilaalliset joukot hävittivät ruumiita. Aivan kaikkia tapahtumia ei siis haluttaisi edes tuoda julki, mutta privaattioppaamme kertoi myös näistä tapahtumista meille avoimesti. 

Tänä päivänä Comuna 13 on yksi suosituimpia Medellinin turistikohteita. Alueen seinät on maalattu värikkäillä muraaleilla ja graffiteilla, ja ovat näin ollen valokuvaukselliset. Monet luodinreiät muistuttavat kuitenkin verisestä historiasta. Ohikulkiessamme kuulimme erään oppaan kertovan, etteivät nykyiset Comuna 13 -alueelle syntyvät lapset tiedä asuinalueensa raa'asta menneisyydestä mitään. Heille se on aina ollut vain suosittua turistiseutua. Toisaalta hyvä, mutta toisaalta heiltä jää paljon oman asuinalueensa ja koko kaupunkinsa hurjasta menneisyydestä tietämättä. Ja ne vaiheet, kuinka nykytilanteeseen, rauhalliseen sellaiseen on päästy.

Comuna 13 -muraaleja.

Tuo aiemmin pelkoa herättänyt alue on siis kokenut todellisen kasvojenkohotuksen. Vuonna 2011 hallitus rakensi alueen rinteisiin useita sähköliukuportaita, mikä edesauttoi ihmisten liiikkumista jyrkässä rinteessä, niin paikallisten kuin lopulta myös turistien. Liukuportaat auttoivat myös lähiötä pääsemään pois eristäytyneestä roolistaan. Comuna 13 on kuitenkin edelleen Kolumbian kahden alimman tuloluokan 1 ja 2 (näistä myöhemmin lisää) asuinaluetta, eikä siellä suositella liikuttavan enää pimeän laskeuduttua. Halutessaan Comuna 13 -kierrokselle saa oppaan. (Varaudu, että englantia osaavat oppaat ovat vähissä.) Me tutustuimme alueeseen itsenäisesti aamupäivän aikana. Vaaratilanteita ei ollut. Taskuvarkaita pitää toki varoa, sillä kännykät ja lompakot ovat pitkäkyntisten haaveissa, myös Kolumbiassa.

Comuna 13 muistuttaa ulkonäöllisesti brasilialaisia faveloita.

Mielenkiintoinen seikka vielä tuon Comuna 13 -alueen noususta nykyiseksi turistikohteeksi. Privaattioppaamme kertoi myöhemmin, ettei moni kolumbialainen, tai edes Medellinin kaupungin asukas suostu vieläkään menemään Comuna 13 -alueelle sen entisen huippuvaarallisen maineen vuoksi. Ja toki monen sukulainen on menettänyt siellä henkensä tavalla tai toisella. Oppaamme äiti kuulemma aina edelleen rukoilee, jos poikansa sanoo menevänsä kyseiseen lähiöön. Alue on yhä katujengien hallinnoimaa, mutta jengit ovat sopineet rauhan. Comuna 13 -alueen turismi alkoikin nousta someen jaettujen kuvien avulla ja nimenomaan ulkopaikkakuntalaisten ja ulkomaalaisten sysäämänä. Ensin henkilö A tunsi jonkun, joka tunsi alueen yhden katujengin päällikön, ja näin A pääsi ja uskalsi mennä käymään alueella jengipäällikön suojeluksesssa. Jälkikäteen A jakoi käynnistään hienoja, värikkäitä kuvia ja sana lähti leviämään. Tämän myötä moni paikallinenkin lopulta rohkaistui vierailemaan alueella. Nykyään moni Comuna 13 -alueen asukas saa tulonsa turismista ja tämä edesauttaa kaikkia. Myös katujengejä. Mitä paremmin alueen ihmisillä ja sen yrityksillä menee, sitä parempia suojelusrahoja he voivat niiltä periä. Ja tämä taas on ainakin toistaiseksi ylläpitänyt rauhaa.

Näkymä kohti Medellinin kaupunkia Comuna 13 -alueen ylärinteiltä.

Kuinka siis kiteyttäisin Kolumbian turvallisuuden matkailumaana? Mielestäni Kolumbia ei ole maa, johon matkustetaan asenteella "mennään ja kattellaan". Asioista ja alueista tulee ottaa selvää etukäteen. Hyvä yleissääntö on, ettei pimeällä pidä liikkua yksin. Vierailimme kolmessa eri miljoonakaupungissa: Bogota, Medellin ja Cartagena. Bogotassa asukkaita on 8 - 11,5 miljoonaa, Medellinissä 2,5 - 4 miljoonaa ja Cartagenassa noin miljoona. Näistä viimeisin oli kaikkein eniten turismiin kallellaan, mutta sen sanottiin olevan näistä kaupungeista turvallisin. Itse koin Cartagenan turvalliseksi, tosin tässä pitää ottaa huomioon, ettemme liikkuneet ulkona enää yömyöhään, emmekä hilluneet yökerhoissa. Mutta. Paluumatkalla lentokentällä boarding-jonoon sattui n. 40-vuotias amerikkalaisturisti meidän jälkeemme. Hänellä oli Cartagenasta päinvastaisia kokemuksia. Retosteli takanaan tuleville neitokaisille, kuinka Cartagenassa hänen isokokoista kaveriaan oli lyöty kadulla pullolla päähän. Tarina ei kerro, mihin aikaan vuorokaudesta ja millä kujilla olivat kundit liikuskelleet.

Upeaa Unescon maailmanperintökohdealuetta Cartagenassa. Vaikka Kolumbiassa ei vietetä siestaa, oli tunnelma lounaan jälkeen näillä ihanilla kujilla suorastaan uinuva. Tykkäsin. Tykkäsin oikein kovasti.

Jokaisessa maailman miljoonakaupungissa on kuitenkin ne alueet ja pimeät pikkukujat, joille ei kannata mennä laisinkaan. Ja näin on Kolumbiassakin. Esimerkiksi pääkaupunki Bogotan alimpia kaupunginosia suositeltiin välttämään kokonaan. Lisäksi monissa kaupungeissa on omat huumeturismin alueensa (ja huomiona, että Comuna 13 ei ole sellainen alue). Ne me jätimme väliin kokonaan. Mielestäni Kolumbiassa pitää turistin siis olla tietoinen omasta ympäristöstään, paremmin kuin monessa muussa matkailukohteessa. Itse en valitsisi Kolumbiaa ensimmäiseksi ulkomaan matkakohteeksi. Mekin, suhteellisen kokeneet matkailijat teimme erilaisia varotoimia etukäteen. Haastattelimme Piilaaksossa kolumbialaista tuttavaamme hyvissä ajoin ennen matkaa ja itse esimerkiksi jätin kaikki koruni suosiolla kotiin. Vihkisormusta myöten. Käsilaukuksi kannattaa valita malli, jonka hihna menee olan yli ja jonka saa kuljettettua kainalossa. Tai ainakin vartalon etupuolella, lähellä vartaloa. Olivatko omat varotoimeni liioiteltuja? Sitähän en tiedä, mutta päätin joka tapauksessa laittaa turvallisuuden etusijalle. Yhtenä turvallisuusvinkkinä myös, ettei prostituoituja kannata valokuvata.

Lisäksi tällä hetkellä kolumbialaisessa katukuvassa aiheuttaa tietynlaista levottomuutta sankoin joukoin Venezuelasta saapuneet paperittomat pakolaiset. Yksistään Bogotassa heitä arvellaan olevan jopa pari miljoonaa. Moni heistä yrittää saada elantoaan kerjäämällä, sinnikkäällä sellaisella. Osa on kuitenkin työllistänyt itsensä esim. Uber-kuskina tai ruokalähettinä. Mielestäni kumpikaan homma ei ole Kolumbiassa kovin kiitollinen. Uber on ainakin osittain vielä Kolumbiassa laiton, mutta lienee saamassa virallisen toimilupansa tiettyjen reunaehtojen toteutuessa. Mekin käytimme Uberia (äärimmäisen sujuvasti Medellinissä) ennen kuin tiesimme, etteivät ne ole paikallisten taksikuskien suosiossa -- ja tämä voi myös näkyä ja tuntua. Moni Uber-kuski on tullut hakatuksi tai heidän autojaan on voitu polttaa. Tästä syystä Uber-kuskit haluavat, että yksi matkustaja istuu etupenkillä, ettei kyyditys näyttäisi niin selkeästi sille, mitä se on. Ja tästä syystä yhdessäkään autossa ei myöskään ole Uberin tunnustarroja.

Ruokalähettien arbeetia sen sijaan tulin seuranneeksi niin Medellinissä kuin Bogotassakin. Vaikka lähetit liikkuvat mopoilla, on molempien miljoonakaupunkien liikenne jotakuinkin kaoottista. Teiden kaistamerkintöjä noudattaa harva ja kiilaamiskulttuuri kukoistaa. Lyhyisiinkin välimatkoihin noissa kaupungeissa voi mennä autolla tuhottoman kauan aikaa. Lisäksi kolumbialainen, pääosin hyvinkin vanha autokanta ja kaikki ne mopot saivat kyllä aikaiseksi sellaiset pakokaasukertymät, että meikäläistä yskitti. Huh huh! Ehkä olen Kaliforniassa jo tottunut paikalliseen vähäpäästöiseen autokantaan. Siis tottunut liian hyvälle.

Kolumbian poliisi on parhaillaan uudistamassa uniformujaan. Kuvassa uusi malli. Aiempi oli sellainen armeijanvihreä ja niitäkin näkyi edelleen runsaasti.

Poliisin moottoripyörä parkissa Comuna 13 -alueella.

Poliiseja kolumbialaisessa katukuvassa näkee runsaasti. Niin vartioimassa suosituilla turistialueilla kuin huristelemassa kirkkaan vihreillä moottoripyörillään. Kolumbialaisilla on oltava aina henkilöllisyypaperit mukanaan, sillä poliisit voivat kysyä niitä milloin vain. Tätä paikallista tapaa käytetään myös turistien jymäytyksessä. Poliisiksi tai ylipäätään muka joksikin virkamieheksi pukeutunut voi kysyä turistilta papereita, viedä ne sitten mennessään kenties käsilaukun ja lompakon kera, jos turistipoloinen alkaa papereitaan laukustaan kaivelemaaan. Älä koskaan kuljeta passia mukanasi, ainoastaan sen paperikopiota. Muutamissa paikoissa, esimerkiksi ruokakaupassa, henkilöllisyyspaperia piti näyttää luottokorttimaksun yhteydessä. 

Entäpä ne huumeet? Näkyivätkö ne katukuvassa? Tähän ja muutamiin muihin kysymyksiin vastailen postaukseni jatko-osassa. Kerron myös paikallisista hinta- ja tulotasoista sekä mielenkiintoisista yllätyksistä matkamme varrella. Siispä ensi kertaan! Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!