Ulkosuomalainen ummikkona Suomessa, tapaus kesä 2023

Olen juuri viettänyt Suomessa ihanat viisi ja puoli viikkoa. Palattuani nyt kotiin Kaliforniaan ajattelin perinteisesti avata blogissani, millaisia uusia tilanteita ja omia töppäyksiä sain pitkään Suomesta poissaolleena taas kokea. Ja mukavahan näitä on kirjoittaa itselleenkin muistiin. Onneksi tulin rustanneeksi tapauksia luonnoksiksi jo Suomessa niinä aamuyön tunteina, kun jetlag piti väkisinkin hereillä väärään aikaan. Toivon mukaan aihepiirit kiinnostavat myös teitä lukijoitani. Ainakin viime vuonna saman teeman postaukset tuntuivat keräävän useita lukukertoja.

Kaikki ne eri taksifirmat, omg!

Voi hyvä tavaton sitä erilaisten taksien määrää! Onhan sitä suomalaisista medioista tullut luettua suomalaisen taksiliikennöinnin vapautumisesta monta monituista kertaa. Mutta saavupa umpiväsyneenä, pitkästä matkasta ja jetlagista pää sekaisin ulos lentokenttärakennuksesta ja näe ensimmäistä kertaa ne kaikki eri taksitoimijoiden erilliset jonot! Kun silloin ennen vanhaan oli vain se yksi jono, jonka ensimmäisen auton kyytiin hypättiin ja piste. Oli se helppoa. 

Mutta nyt. Nyt olisi ensin pitänyt osata päättää, minkä toimijan tai yrityksen taksiin haluat mennä, valita heidän jononsa ja hypätä sen ensimmäiseen autoon. Eihän minulla ummikolla ollut nyt mitään käsitystä heidän hinnoitteluistaan. Kuka olisi purnattu puskaradiossa kalleimmaksi, kenellä kenties edullisin kyyti lentokentältä keskustaan? Entäpä palvelun taso?

No, menin vanhasta tottumuksesta jonoon alueella, missä se yksi ja ainoa taksijono oli aikoinaan ollut. Sain alleni hienon Mercedeksen ja sitä ajamaan kuskin, jolla oli päällään musta puku, kovat kaulassa. Ovet auottiin ja jopa turvavyö minulle ojennettiin. Alkumetreillä arvioitu matka-aika suullisesti tiedotettiin. Wow! Varsinkin ajoajan ilmoittaminen tuntui hassulta, kun itse on käyttänyt ulkomailla asuessaan taksipalveluina jo monta vuotta ainoastaan Uberia ja Lyftia. Niissä ajon ja matka-ajan reaaliaikainen seuranta onnistuu tietenkin asiakkaalta itsenäisesti. 

Auton takapenkille näkyvistä tarroista selvisi, että kyseessä oli yksityisyrittäjä. Ja palvelu sen mukaista: erinomaista. Apua, tulisiko tästä nyt kallis tikki? No, 38 euroa kyyti lopulta maksoi. Ei hajuakaan juuri sillä hetkellä, oliko se Oulussa lentokenttäkyydistä ylä- vaiko alakanttiin. Seuraavana päivänä toisen oululaisen taksiyrityksen auto viuhahti ohitseni. Taksin ovessa oli kissan kokoisilla kirjaimilla lentokenttäkyydin hinta heidän autoillaan: 38 euroa. Vaikuttaisi siis olevan hintakart... tai siis hyvinkin yhteneväiset hinnat tuolla ajopätkällä, tarjosipa palvelun yritys tai yksityinen.

Suomi-lomamme päätteeksi vietimme muutaman päivän myös Helsingissä. Siellä lentokentällä tilanne oli sama. Useita eri taksikyydin tarjoajatahoja ja jokaisella oma jononsa. Mutta nopeasti kävi ilmi, että aika monella heistä oli jälleen keskenään sama hinta 35 euroa. Ukkokulta oli hoksannut lukea etukäteen asiakaspalautteita, joten osasimme valita "hyvän" firman meitä kyyditsemään. Mielenkiintoista toki se, että Helsingissä kyyti lentokentältä keskustaan oli edullisempi kuin Oulussa, vaikka matka on pidempi.

Kesäpäivänseisaus, Oulussa päivän pituus 22,5 tuntia. Kuva otettu keskiyöllä ja aurinko kajottaa. Kaunista!

Tuoreiden kokemusteni mukaan taksit tuntuivat toimivan Suomessa edelleen hyvin. Mutta jokin myös ontui. Ukkokulta yritti asentaa taksisovellusta puhelimeensa. Sovelluksen asennus kyllä onnistui, mutta tilin tekeminen sovellukseen ja siis luottokortin lisääminen vakiomaksutavaksi ei onnistunut, sillä hänen sovelluskauppatilinsä lokaatio oli tietenkin Yhdysvallat.

Eli onhan tämä nyt hassua. Suomalaiseen taksisovellukseen saa tilin käytännössä vain, jos puhelimen käyttäjä asuu Suomessa (tai kenties myös Euroopassa). Herää kysymys, että eikös niitä takseja nimenomaan käytä aika paljon he, jotka eivät asu kyseisellä paikkakunnalla tai edes samassa maassa. He, joilla ei ole kuukausikortteja ja mobiilisovelluksia paikallisliikenteen kulkuneuvoihin, saati entuudestaan tietämystä julkisen liikenteen nykyisistä reiteistä ja aikatauluista. Ja he, joilla on paljon matkatavaraa, eikä julkisen liikenteen käyttö sen vuoksi houkuttele. Kuten me. (Puhelimen sovelluskauppatilin lokaation voi vaihtaa vain kerran vuodessa, joten lyhytkestoinen ja väliaikainen lokaation muuttaminen ei ulkomailla pysyvästi asuvalle ole vaihtoehto.) No, tästäkin selvittiin. Helsingin sisäisiin siirtymisiin sen sijaan käytimme julkisia mobiilisovelluksen avulla ihan onnistuneesti tai taitoimme matkat jalkaisin.

No sitten seuraavaan minua ulkosuomalaisena hämmästyttäneeseen tilanteeseen:

Nosto-automaatti

Suomesta poissaollessaan sitä onnistuu usein velkaantumaan Suomessa asuville sukulaisille tai ystäville. Yksi maksaa minunkin osuuteni tuttavan eläkkeellejääntilahjasta, toinen kustantaa hautapaikkahoidon puolestani. Yksi ystävä kävi nyt pyynnöstäni ostamassa minulle keväällä ilmestyneen naistenlehden, jossa oli hyvän, ala-asteaikaisen ystäväni haastattelu. Niinpä kun ulkosuomalainen palaa Suomen kamaralle, siellä saa kulkea niin sanotusti lompakko auki: seteli sinne, toinen tänne. Ja vielä yksi isompi seteli tuohon suuntaan. Ja kun meillä kotona USA:ssa pelataan dollareilla, niin velkojenmaksu tietää eurojen nostoa käteisenä. 

Ja minä poloinen kun luulin senkin hoituvan vanhaan tuttuun tyyliin, mutta eihän se niin mennytkään. Ajat ovat (taas kerran) muuttuneet. Etsin kauppakeskittymästä tuttua Otto-maattia, mutta ei sellaista ollut. (Edit: Otto-maatti oli siis aiemmin se ainoa automaatti, jota oman pankkini kortilla oli turvallista käyttää ilman lisämaksuja.) Nyt tarjolla oli Nosto-maatti. Siinä sitten ruuhkaisessa aulassa tavaamaan masiinan tekstejä, että kenen ja minkä pankin kortit siihen kelpaavat. "Ei välitysmaksuja", se tarroissaan lupasi. Kun minä vielä tutustuin laitteen lupauksiin, takanani jo hermoiltiin. Nuori nainen halusi käyttää nostomaattia ennen minua, koska minulla näytti menevän asian opiskelussa aikaa.

Päätän paljastaa toopeuteni ja kysyn naiselta, minkä pankin kortti hänellä on. Eri suomalaispankki kuin minulla, mutta nainen usuttaa kokeilemaan. Jos se antaa rahaa, niin hyvä, nainen rohkaisee. Ja näin käy. Saan rahaa, mutta kauppareissun jälkeen tarkistan vielä nettipankistani, että no menikö sitä välityspalkkiota. Ei mennyt, lupaus piti paikkansa, huh.

Isompaa kertanostoa tehdessä vähän hirvitti, että syntyykö nostosta lisäkuluja. Ja käytänkö lopulta suomalaista vai amerikkalaista korttia käteisen nostamiseen?

Rahaan ja maksutapoihin liittyy myös seuraava, meitä molempia hiukan viihdyttänytkin toimintatapa:

Lähimaksu Suomessa amerikkalaisella kortilla

Suomessa suomalaisilla korteilla lähimaksun suurin sallittu summa on 50 euroa. Muistan, kuinka jollakin Suomi-reissulla olin helisemässä tämänkin kanssa, sillä lähimaksun euroraja oli juuri noussut 25 eurosta 50 euroon. Nyt raja tuntuu vakiintuneen, joten tuttua juttua jo minullekin. 

Mutta sitten: Amerikkalaisissa luottokorteissa lähimaksun raja on suurempi, esimerkiksi monissa Visan ja Mastercardin korteissa 100 dollaria. Sen sijaan American Expressin korteissa tuo lähimaksuraja vaihtelee maittain. Kanadassa myönnetyillä korteilla se on 250 CAD ja Iso-Britanniassa 100 GBP. Yhdysvalloissa myönnetyissä Amex-korteissa tätä rajaa ei joko ole tai se on vielä edellä mainittujakin suurempi. Tästä hyvänä esimerkkinä, että meillä meni Suomessa lähimaksuna mukisematta läpi myös yksi yli 500 euron ostos. 

No, mikä tässä sitten oli se hauskuuttavin osuus? Se, kuinka tilanteet toistuivat kerta toisensa jälkeen maksutilanteissa samanlaisina. Kun vilautimme korttia maksaaksemme 50 euroa suuremman ostoksen lähimaksulla, ryhtyi kassahenkilö joka kerta valistamaan, ettei noin suuri summa onnistu lähimaksun kautta. Ja joka kerta, kesken tämän hänen mainitsemisen, korttilaite jo suolsikin maksukuitin onnistuneesta maksusuorituksesta. Eli aika monelle asia tuli uutena, että ulkomaisella kortilla maksuraja voi olla suurempi. Erityisesti muistan sen Prisman kesätyöntekijäkundin kertakaikkisen hämmentyneen ilmeen. Hän ei ollut uskoa tilannetta todeksi. Hän sitten pyysi varmuuden vuoksi ukkokultaa näyttämään henkilötodistusta, mutta sillä hetkellä ukkokullalla oli lompakossaan mukana vain Kalifornian ajokortti. Seuraavaksi kundi äimisteli, että eikö sinulla siis ole ollenkaan sosiaaliturvatunnusta! No totta kai sellainen oli, ja usutin ukkokultaa nyt vain kirjoittamaan itse sen sotun loppuosan kuittiin.

Toinen mieleeni jäänyt maksutilanne sattui oululaisessa urheiluvälinekaupassa. Ostokseni suuruus oli noin 80 euroa. Maksoin sen amerikkalaisella kortilla lähimaksua käyttäen. Tilanne eteni jälleen tuttua kaavaa: kassaneiti ehtii sanomaan, ettei noin suuri... Kunnes pääte tulostaa hyväksytyn kuitin. Nyt kuitissa kysytään kuitenkin useampia eri lisätietoja, muiden muassa allekirjoitus, nimen selvennys ja puhelinnumero! Siis mitä ihmettä, puhelinnumero! Olettaen, että maksoin amerikkalaisella kortilla, olisi kai syytä ollut kirjoittaa amerikkalainen puhelinnumeroni. Mutta kiitos operaattorivalintani, eihän se minulla toimi Suomessa! Ja kuka minulle siihen numeroon sitten soittaisi ja kysyisi minulta mitä? Soitettaisiinko Suomesta vaiko USA:sta ja tiedusteltaisiin, olinko se todella minä, joka korttia olin käyttänyt? Ja tämä kaikki, vaikka maksu oli jo hyväksytty. No, minulla oli antaa siihen myös suomalainen puhelinnumero, joten kirjoitin sen. Mitään varmistussoittoa ei kuitenkaan koskaan kuulunut, joten vähän hämmentäväksi tuo tilanne sitten lopulta jäi. Ehkä se oli EU-pykälien vaatima varmistuksen varmistus, vaikka tämä kyllä oli ainoa paikka, missä maksukuittiin vaadittiin puhelinnumeroa. Aina oppii uutta, varsinkin ulkosuomalaisena.

Että tällaisia tilanteita tällä kertaa. Seuraavassa postauksessa olisi vielä tarkoitus kirjoittaa niitä perinteisiä pieniä havaintoja ulkosuomalaisen silmissä muuttuneesta Suomesta. Sitä ennen sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Pidemmän blogitauon jälkeen saa antaa palautetta ja kommentteja, kiitos. Näkisin vähän itsekin, vieläkö lukijoilla riittää teksteilleni mielenkiintoa.