Pihan ja puutarhan topit ja flopit

Tiedän blogini lukijakunnassa olevan viherpeukaloita, joita arvatenkin kiinnostaa, millaista hedelmä-, vihannes- ja marjasatoa satun milloinkin tontiltamme saamaan. Niinpä jatkan blogissani jälleen varsin arkisella teemalla. Eli tervetuloa kierrokselle pihallemme!

Jatkuvaa oppimista 

Täällä Pohjois-Kaliforniassa kaikki puutarhaviljelmäni ovat ensinnäkin olleet jatkuvaa oppimista kasvatuskausista lähtien. Usein se on tapahtunut sen kuuluisan kantapään kautta, tulette sen postaukseni kuvistakin huomaamaan. Kohdallani kaikki on siis enemmän sellaista kokeilevaa puutarhurointia, mikä tekee koko touhusta äärimmäisen mielenkiintoista.

Täällä monelle siemenestä viljeltävälle vihannekselle kasvukausia on nimittäin kaksi: kevät ja syksy. Keskikesä on liian kuuma. Esimerkiksi sokerihernettä en enää edes yritä viljellä, sillä istutinpa herneet maahan mihin aikaan kevättä tahansa, lopputulos on aina sama: aurinko on lopulta porottanut pitkät herneenvarret palkoineen kuiviksi koppuroiksi. Eli juuri, kun alkaisi saada jotakin syötävää, kuumuus turmelee sadon ja herneet kuivuvat pystyyn. 

Toinen Kalifornian kuumuudelle herkkä on peruna. Ja niinpä olen oppinut istuttamaan perunat täällä maahan yleensä jo tammikuun puolivälissä. Ensimmäisiä herkkuja niistä saa sitten nostaa yleensä huhti-toukokuussa.

Viime talven ja alkukevään sää oli meillä kuitenkin hyvin poikkeuksellinen. Täällä oli todella kylmää ja sateista, ja niitä myrskytuhojakin pääsi syntymään useaan kertaan. Niinpä tämän kesän kasvimaakasvatukseni lähtivät pinnistämään huteraakin huterammalta pohjalta. Viiveellä ja kylmässä. Tästäkin syystä postaukseni tulee painottumaan nimenomaan niihin floppeihin, hahah. 

Nyt kun olen antanut epäonnistumisilleni kootut selitykset, niin mennäänpä asiaan:

Tänä vuonna halusin kokeilla ensimmäistä kertaa kasvattaa maissia. Koska talvi ja kevät jatkuivat hyisevinä, istutin lopulta siemeniä pieniin multalaatikoihin keittiön ikkunalla. Suurin osa lähti itämään hienosti. Kun taimet olivat noin kymmensenttisiä, rohkaistuin istuttamaan ne takapihamme kasvimaalle. Vaikka alkuun yöt olivat yhä kylmiä, kasvu eteni kuitenkin mallikkaasti. Kunnes kävi näin:

Jokainen tarkoin vaalimani maissi kuivahti pystyyn. Muutamasta tähkästä sain maistaa pari kolme maissinjyvää, jotka olivat kyllä ihanan makeita. Toki kasvimaani on kuumassa paikassa, johon aurinko paistaa kuumimmat iltapäivän säteensä, mutta varmasti viivästynyt istutus oli myös osallisena tähän surkeaan lopputulokseen. Jos ensi vuoden alku ei ole yhtä kylmä, yrittänen istuttaa maissia vielä uudestaan. 

Seuraavaksi ensimmäinen mysteeriosio: Tänä vuonna yritin toistamiseen kasvattaa myös tankoparsaa. Haaveilin nostavani tuoreita parsoja ja suunnittelin niiden kaveriksi lautaselle jo yhtä sun toista. Mutta mitä ihmettä tapahtui? Parsani kasvoivat puolitoistametrisiksi hujopeiksi! Ja parsan paksuus oli 3 - 4 mm! Kuva todisteena alla. Ja kyllä, saa nauraa!

Hujoppiparsan latvaa, joka näyttää aivan tillille. En tiedä mitä tapahtui. Kaupan parsoihin on siis tyytyminen jatkossakin.

Seuraavaksi henkihieveristä takaisin elävien kirjoihin -osio: Koska vietin Suomessa peräti 5,5 viikkoa ja ukkokultakin hiukan yki kuukauden, oli meidän hankittava kastelija sisäkukille, mutta myös kasvimaallemme. "Rekrytoimme" kasvimaan kasteluun intialaisen naapuripariskunnan, johon olemme viime vuosina mukavasti tutustuneet. Olin itse jo Suomessa, joten ukkokulta esitteli naapureillemme kasvit ja opasti kastelutoimenpiteet kädestä pitäen. Puutarhaletkua heilutellessa oli käynyt ilmi, että pariskunnan nainen lähtisi itsekin pariksi viikoksi Intian-visiitille. Niinpä tuona aikana kasteluvastuu kaatuisi intialaismiehen kontolle. Ja ehkäpä arvaatte, kuinka siinä kävi... Jo Suomessa ollessamme saimme kuulla, että takapihamme sitrukset ja kasvimaa huusivat rutikuivina. Ystävämme antoivat ensielvytystä ja kaikki kasvit jäivät onneksi lopulta kuitenkin henkiin. Mutta eihän tämä ensimmäinen mansikkasatomme elokuussa sitten kovinkaan massiivinen ollut:

Kun itse luuhaa 5,5 viikkoa Suomessa, ei kannata kotiin palatessa odottaa huikeaa mansikkasaalista. Eipä näiden pikkuisten rupukoiden vuoksi tarvinnut vielä rynnätä pakasterasioita ostamaan, heh.

Sinnikäs kastelu on tuottanut tulosta. Viime viikolla sain jo hitusen isompia mansikoita. Ja maku on kyllä kohdallaan, nam. Lisäksi uusia kukintojakin on ainokaisessa mansikkapuskassamme vielä hyvät määrät. Sivuhuomiona muuten, että täällä kaupan mansikat ovat todella usein kitkeriä tai suorastaan pahanmakuisia. Lisäksi saan niistä helposti allergisia oireita, mitä ei tapahdu suomalaismansikoista. Tätä tiedän tapahtuneen eräälle toisellekin täällä asuneelle suomalaiselle. Vastikään ystäväni kuitenkin vinkkasi erään paikallisviljelijän maukkaista luomumansikoista, mutta en ole niitä vielä kokeillut.

Ja voi persikka sentään! Etupihallamme kasvaa iso persikkapuu, mutta sen kanssa meillä on pienehkö ongelma. Puu tuottaa pieniä söpöjä persikoita yllin kyllin, mutta hedelmät ovat raakoja klo 10.06 ja jo käymistilassa klo 10.08. Noin niin kuin kärjistettynä. Persikat ovat kuitenkin herkkua oraville, pesukarhuille, linnuille jne., ja eläinten hilluminen puun oksilla tiputtaa hedelmiä maahan. Niinpä pihamme ja jalkakäytävä näyttävät tältä:

Kilokaupalla persikkaa maassa ja näitä on siis haravoitu jo pari satsia pois. Mahtava buffettarjoilu eläimille.

Muutaman olen poiminut puusta hieman vielä raakana ja sitten yrittänyt niin sanotusti sekundaattorin kanssa vieressä kytätä, milloin olisi syöntikypsää. Toisinaan ajoitus onnistuu, useimmiten ei.

Pari postausta aiemmin kerroin teille pihamme mysteeripensaasta, joka osoittautui guavaksi. Jos kasvia olen oikein tulkinnut, siinä saattaisi nyt muutama raakilekin jo olla. Mutta guava tykkää kasvaa huomattavasti trooppisemmassa ilmastossa, joten jatkan jännittämistä, riittääkö meidän ilmastomme saada tuosta pensaasta jotakin suuhun asti. Mutta meillä kasvaa etupihallamme myös toinen outolintu. Outo siksi, että kasvissa näyttäisi olevan jokin mutaatio: ylimmät oksat ovat ikään kuin eri lajia alimpiin oksiin verrattuna. Pari vuotta sitten saimme alimmista oksista satoakin muutaman hedelmän verran ja veikkaukseni kasvista oli tuolloin kumkvatti. Nyt tuo kasvi on tehnyt raakileita sekä ylä- että alaoksiin, ja totta se on, ne ovat eri osassa kasvia erilaisia.

Alaoksissa on tuo vasemmanpuoleinen rypäs kiiltäviä, perinteisen sitruksen näköisiä raakileita. Yläoksissa sitten näitä oikeanpuoleisia yksittäisiä raakileita, joissa hiukan nukkamainen pinta. Että melko mutantti kasvi on. Innolla odotan, että pääsen joku päivä halkaisemaan noita kypsyneitä hedelmiä. Ne kun ovat molemmat taas erilaisia kuin ne kumkvatin raakileet kaksi vuotta sitten.

Loppukevään kylmyys ja rankat sateet tekivät tepposensa myös viikunapuullemme. Siinä oli jo herneen kokoiset raakileet, mutta nähtävästi poikkeusolosuhteet hakkasivat kaikki raakileet irti. Luulin, että viikunasatomme meni tältä vuodelta siinä. Mutta kun palasimme Suomesta, pihalla odottikin iloinen yllätys. Viikunapuu oli puskenut uudet raakileet, ja parhaillaan saamme nauttia ensimmäisistä viikunoista. Vaikka sato on aikaisempiin vuosiin nähden myöhässä, on sitä tulossa jälleen kerran valtavasti!

No mikä onnistui?

Ei, sentään aivan kaikki kasvatukseni eivät ole menneet pieleen. Kun maissit kuolla kupsahtivat, kasvimaan pääsi valtaamaan istuttamani kurkut. Kurkkuja saa nyt hakea pari kertaa viikossa ja voi, kuinka ovatkin maultaan hyviä.

Näitä kypsyy nyt mukavaa tahtia. 

Myös peruna on säilynyt kasvimaan mullissa ihmeen hyvänä, vaikka varret paloivat auringossa karrelle jo aikaa sitten. Lisäksi tänä vuonna saamme ensimmäistä kertaa niin paljon omenoita, että kaupassa voi jättää muutaman omppuostoksen tekemättä. Aikaisempina vuosina ne harvat omenat ovat menneet lähinnä oravien suihin.

Ei hajuakaan, mikä omenalajike kyseessä, mutta maukkaita ovat.

Muutamat ystävämme ovat vuosien saatossa adoptoineet meille kolme eri sitruspensasta ruukuissaan. Nyt näyttäisi lupaavasti sille, että olemme saamassa ensimmäiset omat mandariinit. Niitä on tasan kaksi kappaletta, voin siis puhua monikossa, hihii.

Ja sitten tietenkin tonttimme sitruspuut ja -pensaat, joita ei juurikaan tarvitse hoitaa:

Piha-aidan virkaakin hoitava vanha sitruunapuu jaksaa tuottaa hedelmiä melkeinpä vuoden ympäri.

Pomelo voi paksusti. Parhaimmillaan näistä tulee sellaisia lentopallon kokoisia möllyköitä.

Samoin piha-aitana meillä on myös yksi appelsiinipuu. Mutta sille tapahtui jotakin kummaa Suomi-lomamme aikana. Keväällä puussa oli ennätysmäärä raakileita, mutta palattuamme 98 % oli tippunut pois. Eli jälleen kerran tuttu tarina: saamme ehkä nipin napin viisi appelsiinia, yhyy. Ja monien ihmetykseksi, ainakin näillä meidän appelsiineilla kestää kukinnosta syöntikypsäksi hedelmäksi noin yhdeksän kuukautta. Eli ei ole hätähousun hommaa appelsiinien odottelu.

Myrkyn lykkäsi

Muutama päivä sitten alueellamme julkaistiin harmillinen uutinen. Piirikunnastamme oli löydetty Oriental Fruit Fly -nimistä ötökkää, joka siis on hedelmille ja vihanneksille vahingollinen. Paikallinen maanviljelyviranomainen on nyt asettanut tietyn alueen hedelmät ja vihannekset karanteeniin, sillä ötökän pelätään leviävän ja tekevän hallaa Kalifornian monimiljardiselle maanviljelybisnekselle. Karanteeni kestää ainakin ensi vuoden kesäkuuhun, ehkä jopa pidempään. Tänä aikana itse kasvattamia hedelmiä ja vihanneksi saa toki syödä edelleen, mutta niiden kuljettaminen karanteenialueen ulkopuolelle on ehdottomasti kiellettyä. Oman kaupunkimme pormestarimme tiedotti, että hedelmien ja vihannesten vienti pois jopa omalta tontilta olisi kiellettyä.

Karanteenialueeseen kuuluu useita kaupunkeja tai kaupunkien osia. Alue on halkaisijaltaan noin 20 kilometriä. Kuvalähde ja lisätietoa karanteenista täältä.

Karanteeni tuo käytännön rajoitteita myös meille. Koska viikunapuumme tuottaa satoa aivan valtavasti, olemme joka vuosi antaneet viikunoita ystävillemme ympäri Piilaaksoa. Meillä on ollut vieläpä yhden armenialais-amerikkalaisen perheen kanssa kiva jälleennäkemisen traditio, että viemme heille aina vuosittain ison satsin viikunoita. Mutta valitettavasti tänä vuonna viikunat jäävät heillekin antamatta.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Toivon mukaan piha- ja puutarhakierros viihdytti. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!