Puolitoista viikkoa yksityisopettajan matkassa

Syksyn opetustyöni on käynnistynyt vauhdikkaasti. Opetan jälleen kahta eri oppiainetta. Toisessa edetään Suomen lukion kolmannen vuosikurssin opetussuunnitelman mukaisesti ja myöhemmin syksyllä tässä aineessa pureudutaan jo syventävän kurssin saloihin. Toisen oppiaineen tunnit sen sijaan räätälöin oppilaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Näille tunneille koostan materiaalit itse.

Syksy on usein uusien alkujen aikaa. Tänä syksynä opella uudet kurssit. Myös keittiön apupöydällä syöntivuoroaan odottanut tomaattimme päätti uusiutua.

Tutun oppilaan kanssa tunnit ovat sujuneet mukavasti, opettaminen on ollut kivaa. Meillä on ollut tunneillamme jopa ihan hauskaa. Tässä postauksessa ote reilun viikon ajalta, millaisia käänteitä ja myös haasteita on yksityisopettajan työarkeen sattunut. Ja koskapa tapahtumapaikkana on Piilaakso, aloitan tästä:

Työmatkat laakson liikenteessä

Viime lukuvuonna kävin opettamassa perheen kotona. Lyhin reitti oli pituudeltaan noin yhdeksän mailia eli 14,5 kilometriä. Alkusyksystä ajoaika kahden kaupungin päähän pysyi siedettävänä, mutta talvikuukausien lähestyessä Piilaakson liikenne alkoi räjähtää omiin tuttuihin ruuhkaisiin mittoihinsa. Tämä juontui siitä, että yhä useammat (IT-alan) firmat vaativat henkilöstöään palaamaan pandemian jälkeen toimistoille. 100 % etätöiden aikakausi oli monissa yrityksissä ohi, siirryttiin vähintäänkin hybridimalliin. Toimistopäivät osuvat täällä valtaosalla tiistaista torstaihin, jolloin liikenne on selvästi vilkkaampaa, mutta myös maanantain ja perjantain liikennemäärät alkoivat selvästi kasvaa. Niinpä viime talven aikana työmatka-aikani venyi usein tuntiin tai jopa hiukan sitäkin pidemmäksi. Jos siis kävin opettamassa vaikkapa vain 1,5-2 tuntia päivässä, niin siihen käyttämäni (palkaton) työmatka-aika oli verrattain iso. 

Täpärä aloitus

Tänä syksynä Piilaakson ajoaikojen arvaamattomuus pääsi yllättämään. Heti ensimmäisenä opetuspäivänä olin myöhästyä. Kuinka noloa! Google Maps ilmoitti ajoajaksi 21 minuuttia, mutta todellisuudessa matka yhteen suuntaan veikin tuona iltapäivänä 35 minuuttia! Ja vaikkei ollut edes ruuhka-aika. 

Tässä siis jälleen kerran hyvä esimerkki siitä, miksi täällä puhutaan ajomatkoista ajassa, ei maileissa. Mailit pysyvät samana, mutta niihin käytetty ajoaika ei. Ajoaika kuvastaa etäisyyksiä paremmin kuin ajetut mailit. Silloin aikoinaan Oulussa työmatkani oli pisimmillään seitsemän kilometriä. En muista, että sen ajaminen olisi koskaan vaihdellut ajallisesti näin paljon, kuin Piilaaksossa ajamani matkat voivat vaihdella. 

Miksi näin? Ainakin huomattavasti suuremmat liikennemäärät sitä selittävät. Lisäksi, vaikka työmatkani Piilaaksossa on pituudeltaan vain sen yhdeksän mailia, ei matkalle tarvitse osua kuin yksi kolari, yksi poliisin tiensivuun pysäyttämä ajoneuvo tai yhdet huollossa olevat liikennevalot, niin liikenne sakkaa. Tai kun yks' kaks' yllättäen kahdesta samansuuntaisesta ajokaistasta on jälleen kerran toinen suljettu. Tätä tapahtuu työmatkallani käsittämättömän usein! Lisäksi tuolle matkalle osuu sekä juna- että ratikkaraiteiden tasoristeysylitys. Jos satun noiden tuplaraiteiden kohdalle junien kanssa samaan aikaan, on luvassa lisäodotusta puomien takana useita minuutteja. Usein töistäpaluuruuhkissa odotetaan ensin San Franciscosta tuleva juna ja sitten sinne menevä, joten puomit pysyvät alhaalla toisinaan pitkään. Hermostuttavan pitkään silloin, kun sinulla on tarkka aikataulu. Juuri tällä viikolla minulla kävi taas "arpaonni" ja saavuin tasoristeykseen juuri, kun puomit olivat laskeutumassa. Katsoin kellosta aikaa. Puomit pysyivät alhaalla neljä minuuttia, mutta puomien noustessa vapautettiinkin ensin muuta liikennettä. Minun kulkusuuntaani vihreä valo vaihtui vasta yli minuutin lisäodotuksen jälkeen. Eli viiden minuutin viive kokonaisuudessaan. (Edit: Ja siis tarkennuksena, että jos oikein "päävoitto" työmatkalle osuu, niin saan ensin odottaa ratikkapuomien takana ja siitä mailin päässä junapuomien takana.)

Tänä syksynä oppituntieni pitopaikkaan on kuitenkin tullut osittainen muutos. Käyn pari kertaa viikossa opettamassa erään ison yrityksen toimistotiloissa. Yksi viikon opetuskerroista pidetään edelleen perheen kotona. Ajomatkani toimistolle on huomattavasti lyhyempi, vain pari mailia, mikä on oikein kiva. Tässä kuviossa haastavinta lieneekin, että muistan mennä oikeina päivinä oikeisiin lokaatioihin, hahah.

Torstai

On ensimmäinen opetuskertani yrityksen tiloissa. Ajoaika toimistolle on alle kymmenen minuuttia. Lähden silti matkaan ajoissa, sillä oman stressinsä aiheuttaa parkkipaikan löytäminen. Tiedän toimiston edessä olevan vain muutamia vieraspaikkoja. Mutta jos ne olisivat jo varattuja, pitäisi parkkipaikka etsiä kadunvarsilta. P-paikka kuitenkin löytyy ja olen hyvissä ajoin ala-aulassa odottamassa oppilastani.

Tunnit pidetään kolmannen kerroksen neuvotteluhuoneessa. Valkotaulua on käytössä koko seinällinen, mahtavaa, mutta taulutussit ovat kuivahtaneet. Haen viereisestä vapaasta neuvotteluhuoneesta pari tussia tilalle. Isompi ongelma kuitenkin on, ettemme kumpikaan pääse yrityksen vieras-wifiin, vaikka sen pitäisi toimia ilman salasanoja. Verkon vahvuus on hyvä, mutta ei, en saa sähköistä opetusmateriaaliani auki. Onneksi mukanani on myös paperikirja, mutta tunnin kulkua pitää joka tapauksessa vähän muuttaa. Perinteinen kirja, kynä ja paperi -menetelmä on siis pettämätön. 

Tuntien kuluessa teen hauskan huomion: Valkotaulua vastapäätä oleva seinä on kokonaan lasia. Seinän takana on käytävä peremmälle toimistotiloihin. Neuvotteluhuoneen ohitse kulkevat vilkaisevat raapustuksiani valkotaululle ensin kerran. Ja sitten 95 % heistä vielä toisen kerran. Kuviot, käppyrät tai ainakin heille vieras kieli saa insinöörit mietteliäiksi tai ainakin havahtumaan, että mitä ihmettä meidän neuvotteluhuoneessamme oikein tapahtuu.

Perjantai

Perjantai on yleensä opetuksesta vapaa päivä, mutta käytän sen useimmiten seuraavan viikon opetustuntien valmisteluun. Toiseen oppiaineeseen tuntisuunnitelmat ja kotitehtävien listaus kuntoon ja toiseen tuntimateriaalin työstäminen. Se vie luonnollisesti aikaa. Tuona perjantai-iltapäivänä keskittymiseni kuitenkin herpaantuu, sillä ystäväni laittaa ryhmächättiin kuvan tukkukauppa Costcossa myynnissä olevasta viinipaketista. Neljän viinipullon setti maksaisi nyt vain 49 999,99 dollaria. Nauramme chättiryhmässä setin "edullisuutta", sillä alkuviikosta sama setti oli kuulemma maksanut 55 000 dollaria. Nyt jos ostaisi, niin säästäisi viisi tonnia. Halvalla saisi! Piilaakso ja sen hintatason järjettömyys saavat ajatukseni harhautumaan. Ajatus lähtee laukalle. Hyvä hetki päättää työt tältä päivältä.

Maanantai

Yhdysvalloissa vietetään Labor Day'ta ja iso osa maan työntekijöistä, myös ukkokultani, saa viettää vapaapäivää. Olen kuitenkin itse sopinut pitää opetustuntini, jos oppilaani on paikkakunnalla. Ja hän on. Minulla on siis työpäivä, arkipyhän nimen mukaisesti. Ajatus tuntien pitämisestä on mielestäni hyvä, sillä toisen oppiaineen kurssien tenttimisaikataulu "sanellaan" meille Helsingistä. Jos nyt jättäisin tunnit pitämättä, ne olisi joka tapauksessa kirittävä ennen vikkelästi lähestyvää kurssikoetta.

Arkipyhän vuoksi yrityksen toimistotilat ovat kiinni, joten pidämme oppitunnit perheen kotona. Ensimmäinen tunti alkaa. Käytössämme oleva opetustila tuntuu heti aluksi kuumalle ja menen säätämään ilmastoinnin termostaattia. Laite seinässä herjaa: ei wifiyhteyttä. Ja kyllä, jopa ilmastointilaite voi näinä päivinä tarvita wifiyhteyden, hahah. Eli mitäs ihmettä nyt taas? Ja kun ryhdyn avaamaan koneeltani opetusmateriaaleja, niin totta se on. Wifi on alhaalla, ei pääsyä materiaaliin. Jälleen kerran pidän tunnit hiukan soveltaen. 

Tuntien välissä pidetyllä tauolla wifin puuttuminen selviää. Kyseisessä kaupungissa on erittäin laajalla alueella sähkökatkos! Sähköjen ennakoidaan palautuvan vasta usean tunnin kuluttua. Ilmankos ei siis wifikään pelannut. Ah, tätä tekniikan ihanuutta. Jo toiset tuplatunnit ilman kaikkea tarvitsemaani sähköistä materiaalia. Ei kiva, mutta minkäpäs teet.

Keskiviikko

Aamupäivällä saan yllättävän viestin. Oppilas viestittää olevansa yllättäen todella kipeä. Ehdottaa, että voisimme pitää etätunnit. Päätän kuitenkin perua iltapäivän tunnit siltä päivältä, että oppilas saisi nyt vain lepoa ja paranneltua itseään rauhassa. Päätämme palata torstain tuntien pitoon seuraavana aamuna. Teemme päätöksen opetuksen pitämisestä oppilaan voinnin mukaan. 

Illalla viritän koneelleni Zoomin valmiiksi, jos huomenna pidämme tunnit etänä. Ja etätunnit olisivat tietenkin lähiopetusta paremmat. Jos oppilaan pöpö tarttuu seuraavaksi minuun, olisi edessä jälleen kerran oppituntien peruminen ja tiukassa kurssiaikataulussa jälkeenjääminen, sillä sijaistahan minulla ei ole. Testailen Zoomissa kuuluvuuden ja materiaalin jakamista näytöllä. Nyt ei kaikki toimi kunnolla. Kun jaan ruudulle materiaalia eri välilehdiltä, se katkaisee minulta ääniyhteyden. En siis pystyisi puhumaan ja näyttämään materiaalia samanaikaisesti. Katson kaikki mahdolliset asetukset ohjelmasta kuntoon, mutta tilanne ei parane. Stressi. Kylläpä menisi opetus teknisesti hankalaksi, jos en voi yhtä aikaa selittää näyttämästäni materiaalista. Koska sitähän se teoriaosion opetus nimenomaan on! Mitäköhän tästäkin taas tulee... 

Torstai

Oppilas on edelleen sairaana, mutta haluaisi pitää edes normaaleja tunteja lyhyemmän opetussession etänä. Sovimme, että näin tehdään. Normiaika, mutta tavataankin Zoomissa. Värkkään vielä aamupäivällä Zoomin asetuksia, mutta audion saaminen materiaalinjakohetkellä ei edelleenkään onnistu.

Ukkokullalla on toimistopäivä ja huhuilen jo häntäkin chätin kautta apuun. Ukkokulta löytää netistä Zoomin bugiraportin viime toukokuulta. Ohjelmassa, tai ainakin sen ilmaisversiossa, todella on (yhä korjaamaton) virhe, joka estää audion ja materiaalin jakamisen samaan aikaan. Mielenkiintoista on, että tämän kerrotaan ilmenevän vain osassa Zoom-kokouksia ja vain osalle käyttäjistä. Viimeisenä vaihtoehtona ehdotetaan koko Zoomin asennusta uudelleen. No, nyt ei enää ehdi uudelleen asennuksia, sillä tunnit jo alkavat. Otsaan pukkaa tuskanhikeä, kuinka saan etätunnin onnistumaan.

Avaamme Zoom-yhteyden. Kyselen ensinnä oppilaan vointia. Ja kerron, että voimme lopettaa, jos hänen kuntonsa ei anna rahkeita enää jatkaa. Kerron oppilaalle myös mahdollisesta audio-ongelmasta. Ja sehän opetuksen aikana realisoituu. Kun yritän ensimmäisen kerran näyttää materiaalia omalta koneeltani, Zoom katkaisee ääneni kokonaan. Oppilaan puhe sen sijaan kuuluu minulle. Kun oppilas vuorostaan näyttää ruudulla kotitehtäviään, audio toimii molempiin suuntiin moitteetta. 

Vaikka tekniikka ontuu, jälleen kerran, jatkamme tuntia. Kunnes yhtäkkiä kesken opetuksen ruutuun tulee ilmoitus: sessio katkaistaan kymmenen minuutin kuluttua. Argh, näitä ilmaisen version riemuja. Ja tottahan toki yhteyden katkeaminen pääsee yllättämään nimenomaan h-hetkellä. Olemme juuri katsomassa yhtä harjoitustehtävää yhdessä, kun linjat mykistyvät. Kaput, poikki, halipatsuippa. Avaan meille uuden yhteyden ja pääsemme lopulta jatkamaan siitä mihin jäimme.

Teknisesti tunnin pito oli siis haastava, mutta pienellä kikkailulla, lähinnä, että minä jätän suurimmaksi osaksi materiaalit näyttämättä, pääsemme maaliin. Tekniset takkuamiset tulevat yllätyksinä, sillä viime talvena mitään tällaisia ei esiintynyt. Koska oppitunti oli nyt normaalia lyhyempi, sovimme yhdessä, että pitäisimme samanlaisen lyhyemmän eli reilun tunnin mittaisen etäopetussession myös poikkeuksellisesti perjantaina.

Illalla asennan ukkokullan avustuksella Zoomin koneelleni uudestaan ja ongelma näyttäisi häviävän. Paitsi, että nyt joka kerta materiaalia jakaessani, minun pitää muistaa erikseen klikata, että haluan myös samaan aikaan audion. Hitsit, mitä säätämistä. Tämä saa henkilökohtaisen mieltymykseni vain vahvistumaan: että minä sitten rakastan lähiopetusta! Ei tarvitse erikseen klikkailla, että ääneni kuuluu ja nassukin näkyy.

Perjantai

Etätunti oppilaan voinnin mukaan. Tekniikka pelaa, kunhan muistan joka kerta valita, että haluan puhua samaan aikaan, kun näytän materiaaliani. Kunnes jälleen kesken kaiken ilmoitus ruudulle, että kymmenen minuutin päästä yhteys katkaistaan. Tällä kertaa ennakoimme katkoksen muutamaa minuuttia aikaisemmin. Päätän nykyisen Zoom-kokouksen ja avaan uuden, ennen kuin ryhdymme pohtimaan hiukan pidempää tehtävää. Tällä kertaa ei siis kompastumista aikarajoituksen kanssa. 

Perjantai-iltapäivän etätunnin jälkeen tuntuu, että viikonloppu on tervetullut. Pistän kirjan ja läppärin kannet kiinni ja päätän tehdä maanantain oppituntien esivalmistelun sunnuntaina. Viikonlopputöitä siis luvassa. Viikonloppuna olisi myös sopivaa aikaa muokata laskutuspohja kuntoon. Olemme sopineet laskuttavani kerran kuussa ja syksyn ensimmäinen laskutusajankohta lähestyy.

Maanantai

Ennen maanantain tunteja nukun huonosti. Stressi. Viimeiset neljä opetuskertaa ovat olleet haastavia tekniikan vuoksi. Milloin ei ole wifiä ja pitää soveltaa. Milloin taas Zoom tökkii ja taas pitää vähän soveltaa. Heikompi olisi ehkä jo luovuttanut tuntien pidon joiltakin noilta opetuskerroilta, mutta suomalainen sisu ei anna periksi. Ei tässä auta jäädä kurssiaikataulussa kupeksimaan!

Uusi viikko alkaa. Lähiopetustunnit pidetään jälleen yrityksen toimistotiloissa. Parkkipaikka löytyy oven edestä. Saamme tilaksi eri neuvotteluhuoneen. Se on valtava. Wifi pelaa kuin unelma ja taulutussit liitävät onnistuneesti neuvotteluhuoneen lasiseinässä. Tästä täytyy tulla hyvä viikko.

Myöhemmin viikolla opetusaikatauluni kuitenkin muuttuvat oppilaan toiveesta vielä kerran. Jos jokin on pysyvää, niin muutos. Mutta hah, enpä pääse minäkään sammaloitumaan. 

Rusinoita pullasta?

Se, mitä tässä yksityisopettajan työssä kaipaa, on tietenkin työkaverit. Eli vaikka yksityisopettajana toimiminen antaa tiettyjä vapauksia, joskin minun tapauksessani niitä on normaalia vähemmän, niin kollegathan tästä kuviosta puuttuvat kokonaan. Ja vaikkei minulla oppilaani kanssa mitään vaikeita tilanteita onneksi olekaan ollut yhdessä kenenkään kanssa pohdittavaksi, niin olisihan se kiva toisinaan jonkun kanssa vaihtaa työkuulumisia. Miten sinulla oppilaasi tai oppilaittesi kanssa menee? Olla mahdollisesti tukena puolin ja toisin. Tässä mielessä yksityisopettajuus on hyvin itsenäistä puurtamista.

Toisaalta taas, saanko nautiskella niin sanotusti rusinat pullasta? Hyvä ystäväni toimii vararehtorina pohjoissuomalaisessa lukiossa. Hän tuumasi jo vuosi sitten kuullessaan yksityisopettajan pestistäni, että pääsen noukkimaan siinä opettajatyön mukavimmat osuudet. Puhtaan opetustyön ilman hallinnollisia tehtäviä ja vain yhden oppilaan tarpeisiin keskittyen. No, tässä on tullut todistettua, että muutama mätä rusina mahtuu myös yksityisopettajan hommiin. Sellainen hapan tekniikkarusina, hahah.

Mutta aina pitää yrittää etsiä niitä positiivisia puolia. Onni edellä mainituissa tekniikkaontumisissa tietenkin oli, ettei yllätttävä sähkökatko osunut etätuntien aikaan. Silloinhan opetuksesta ei olisi tullut yhtään mitään. Ja ennen kaikkea, kaikista muutoksista ja  poikkeusjärjestelyistä huolimatta, opettaminen on ollut huippukivaa. On aina ilo seurata oppilaan onnistumisia ja syntyneitä ahaa-elämyksiä. 

Tällaista työhurlumheitä tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!