Osa 2: Viidakossa ja Utrian kansallispuistossa Kolumbiassa

Ennen tätä postausta kannattaa lukea, kuinka neljän hengen seurueemme keskelle ei mitään Kolumbian länsiosaan Tyynenmeren rantaan ylipäätään pääsi. Tuon vauhdikkaan ja monivaiheisen matkan voit lukea täältä. Nyt seuraa jatko-osa, jossa kerron, mitä kaikkea me viidakon keskellä näimme ja koimme. Luvassa myös vinkkejä ja varoituksia.

Yksi keskeinen kohde, missä halusimme tuolta viidakon keskeltä vierailla, oli kehuja saanut

Utrian kansallispuisto

Vaikka olimme tehneet matkaa Medellinin kaupungista jo pienlentokoneella, tuk-tukilla ja mopolla, vaati Utrian kansallispuiston (Parque Nacional Natural Ensenada de Utría) saavuttaminen vielä reilun puolen tunnin venematkan. Tämä järjestyi majapaikkamme kautta. Samaan venekyytiin ja päiväretkelle mukaan lähtivät aiemmassa postauksessa mainitsemani kolmihenkisen perheen äiti ja tytär.

Utrian kansallinen luonnonpuisto on Kolumbian Chocón maakunnassa ja Tyynenmeren rannassa sijaitseva rehevä, osin vuoristoinenkin sademetsä. Alueella on erittäin monipuolinen kasvi- ja eläinmaailma. Yksi "lisäansio" puistolle ja koko Chocón maakunnalle on, että alue on yksi sateisimpia paikkoja maapallolla. Vuosittainen sademäärä on noin 10 000 millimetriä eli 10 metriä. Ja kyllä, mitta on oikea, siinä ei ole pilkkuvirhettä.

Puiston vesissä ui paljon eri delfiinilajeja sekä erilaisia merikilpikonnia, jotka tulevat munimaan puiston rannoille. Lisäksi ryhävalaat uivat synnyttämään puiston erääseen lahdenpoukamaan vuosittain elo-lokakuussa. Myös puiston kasvillisuus ja maanpäällinen eläimistö ovat omaa luokkaansa. Mangrovelajeja on seitsemää erilaista ja lisäksi alueella kasvaa paljon erilaisia lääkinnällisiä kasveja. Tuon kaiken siimeksessä asuu mm. jaguaareja, puumia, erilaisia apinoita ja noin 380 eri lintulajia. Ja kyllä, omaksi kauhukseni myös käärmeitä.

Mangrovea yllin kyllin. Oppaamme kertoman mukaan edellisen ryhmän kohdalla näillä pitkospuilla oli loikoillut käärme. Kääk!

Luonnonpuiston rannalta kuolleena löydetyn kaskelotin luuranko. Olihan tämä valtava!

Puiston omien nettisivujen mukaan sillä on kolme sesonkiaikaa: yksi kuukausi keskikesällä, yksi joulu-tammikuussa sekä viikko keväällä pääsiäisen aikaan. Vierailumme osui siis yhteen noista sesongeista, mutta taisin nähdä meidän kuuden hengen ryhmän lisäksi maksimissaan 15 muuta turistia koko puistossa. Nykyisen asuinmaamme luonnonpuistoihin verrattuna paikan päällä oli siis liki autiota, mutta luonnollisesti Utrian kävijämääriä vähentää sen hankala saavutettavuus.

Puiston eläimistöä. Vasemmassa yläkulmassa näkyy myös (kuvassa sininen) läpinäkyvä sammakko. Nähtävästi ne olivat sen verran läpinäkyviä, ettemme onnistuneet näkemään yhtäkään, hihi.

Myös vyötiäisiä tallustaa puistossa. Harmi, ei näköhavaintoja.

Tiedoksi, jos vierailet

Pääsymaksuja luonnonpuistoon on kolmea eri kategoriaa: Ulkomaalaisille se oli noin 16 usd/hlö, Kolumbiassa asuville kolumbialaisille alle 4 usd/hlö ja ulkomailla asuville kolumbialaisille alle 6 usd/hlö. Maksut suoritetaan käteisellä.

Yksi mielestäni huomioitava seikka on myös kieli. Luonnonpuistossa kaikki opasteet olivat espanjaksi, eikä kukaan oppaista puhunut englantia. Lisäksi, vaikka osaisit espanjaa, on Chocón maakunnan murre sen verran paksua, että jopa Bogotasta matkustaneilla kolumbialaisilla itsellään, se kolmihenkinen perhe samassa majapaikassamme, jopa heillä oli vaikeuksia ymmärtää kaikkea paikallisten puheesta. Tulkkeja luonnonpuistossa ei ole. Meidätkin tilanteesta pelasti ystävämme, joka osasi espanjaa. Hänkin sanoi paikallisen murteen olleen todella vaikeaa seurattavaa.

Lisää tärkeitä seikkoja. Utrian kansallispuistoon vaaditaan voimassaolevat jäykkäkouristus- ja keltakuumerokotukset. Näiden lisäksi vierailijalla pitää olla mukanaan henkilöllisyystodistus ja todistus matkasairausvakuutuksesta. Meillä kaikki oli kunnossa, joskaan todistuksia ei kysytty meiltä missään vaiheessa.

Entäpä ruokailu? Ominko eväin? Kansallispuistossa on yksi ravintola. Ei kuitenkaan kannata olettaa ravintolaa sen laajimmassa ja monipuolisimmassa merkityksessään. Tuo ravintola oli sympaattinen, ikäänkuin perheen kotinsa yhteyteen rakentama isohko terassi. Ruoat valmistuivat perhevoimin. Lounaslistoja ei ollut, mutta lämmintä ruokaa kuitenkin sai ja tarjolla oli ainakin kala- ja kasvisvaihtoehdot. Lisukkeet olivat kaikille samat. Kala-annos oli todella hyvä ja kala takuulla tuoretta.

Maittava lounaani Utrian kansallispuistossa.

Lounaan etukäteistilaamiseen liittyi vielä hauska piirre. Kun venekyytimme majapaikasta kansallisuistoon alkoi, ajoi kuskimme ensin tämän lounasravintolan edustalle. Veneestä kuski huusi ensin rantaan, mitä lounasvaihtoehtoja on tänään saatavilla. Sen jälkeen kysyi meiltä retkeläisiltä, kuinka moni ottaa kalaa ja kuinka moni kasvista, ja tämä tilaus sitten huudettiin veneestä ravintolan pitäjälle rantaan. Tämän jälkeen jatkoimme venematkaa varsinaiseen puistoon. Jotenkin niin aitoa ja alkuperäistä: ei mitään puheluita, ei nettitilauksia, ei lounaslistoja, vaan kommunikointia vanhaan hyvään tapaan. Ei radioaalloilla, vaan vedenaalloilla.

Lounastilaus vetämään veneeltä rantaravintolaan. Ravintolarakennus näkyy kuvassa.

Puistosta löytyy myös majoitusta noin 30 henkilölle, mutta noiden mökkien varustus ei näyttänyt juuri eroavan Suomen Lapin autiotupien varustuksesta. Yksi syy, miksi en haluaisi majoittua juuri noihin mökkeihin luonnonpuistossa oli, että ne sijaitsivat enemmän siimeksessä, mikä vuorostaan tietää enemmän hyttysiä... Nimittäin:

Malariariski

Koko Chocón maakunta on korkean malariariskin aluetta. Niinpä malarian estolääkitys on tarpeen. Ja hyttysiä todellakin on. Malariaa levittävät hyttyset iskevät hämärään aikaan, mutta lisäksi päivähyttyset tuolla alueella voivat levittää esim. kelta- ja denguekuumetta sekä chikungunya- ja zikavirusinfektioita. Vaikka mekin teimme kaikkemme estääksemme hyttysten puremia, kuppauksia sai silti. Käytimme ajoittain pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatetuksia, vaikka se kuumassa ja superkosteassa ilmanalassa oli kaikkea muuta kuin miellyttävää. Lisäksi öisin sängyn päälle levitimme hyttysverkon. Hyttysmyrkkynä olisi syytä käyttää ainetta, joka sisältää vähintään 30 % DEETiä. (Joskin luonnonpuiston sisällä sen käyttö on kielletty.)

Vaikka oma majoituksemme sijaitsikin luonnonpuistoalueen ulkopuolella, kuului sekin korkean malariariskin alueeseen. Hyttysverkko tiiviisti sänkyn laitojen yli öiksi oli tarpeen.

Niin lounasta odotellessa kuin lounaan jälkeenkin ryhmämme pysähtyi parille eri rannalle uimaan ja snorklaamaan. Lopuksi retkemme huipentui uimiseen vesiputouksessa. Putous sijaitsi muutama sata metriä rannasta sisämaahan päin ja etenimme matkan solisevaa puroa pitkin. Kyllä oli kaunista!

Matkalla vesiputoukselle.

Playa Blanca, uimapaikka lounasta odotellessa.

Utrian kansallispuistossa olisi ollut tarjolla myös erimittaisia vaelluspolkuja, mutta kuumuus (päivälämpötilat +30 astetta ja yli) ja kosteus (kosteusprosentti yli 80) saivat meidät jättämään kovemmat urheilusuoritukset suosiolla väliin.

 
Seuraavalle päivälle oli luvattu sateisempaa säätä, joten valintamme kansallispuistoon tutustumispäiväksi osui nappiin. Muutoin nautimme mökkimajoituksestamme ja autiosta hiekkarannasta sen edustalla. Toisena päivänä pääsimme myös osallistumaan hetkeksi merikilpikonnien suojelutyöhön. Majapaikkamme naapurissa oli kilpikonnien suojelutyötä tekevän organisaation pihamaa. Saimme yhden työntekijän kertomaan heidän toiminnastaan (sillä paksulla Chocón aksentilla espanjaksi) ja lopulta pääsimme turvaamaan yhden kilpikonnan jo kuoriutuneiden poikasten turvallisesta vapauttamisesta valtamereen.

Vastakuoriutuneiden kilpikonnien elämänsä suurin kuolonriski on päästä kuivalta maalta ensimmäistä kertaa mereen. Niitä saalistavat monet pedot. Me turvasimme, että ainakin tämä kymmenien ja kymmenien baby-kilpikonnien ryhmä pääsi hengissä ensipulahdukselleen. Ensin kilpikonnat lastattiin kuoriutumispaikaltaan yksitellen isoon vatiin, minkä jälkeen ne kuljetettiin vadissa lähemmäksi vesirajaa. Ja siellä vapautimme ne meren aaltoihin. Kerrassaan suloisia olivat!

Käärmekammoisen painajainen

Niin, ne mainitsemani käärmeet. Jos joku lukijoistani ei vielä tiennyt, niin pelkään käärmeitä yli kaiken. Tiedossa tietenkin oli, että tuollaisissa maastoissa ja ilmastoissa viihtyy jos jonkinmoista lieroa. Mutta ei, minun ei tarvinnut mennä edes kansallispuistoon kohdatakseni tuo inhokkini. Se yllätti silloin, kun sitä kenties vähiten odotti.

Oli viimeinen aamumme viidakkomajoituksessa. Aamupalat oli nautittu majapaikan bungalow-tyylisessä katoksessa, niin kuin kaikki muutkin ateriat siellä olomme aikana. Odottelimme reppujemme kera matkan jatkamista eteenpäin, kun yhtäkkiä majapaikan pitäjä osoittaa sormellaan kattoon. Ja mikäs siellä luikerteli? Kirkkaanvihreä, noin 1,5 - 2 metriä pitkä käärme! Ja melkeinpä aivan aamiaispöytämme yläpuolella. Vaikka sanoivat sen olevan vaaraton, niin kyllä minulla pumppu löi tyhjää useampaankin kertaan. Oli se kamala tilanne! Jos käärmeet kiinnostavat, niin ottamani videonpätkän tuosta tilanteesta voi katsoa täältä.

Tuota hetkeä lukuunottamatta päivät viidakossa ja Utrian kansallispuistossa vierähtivät todella nopeasti. Ja seuraavaksi olikin jo ryhdyttävä selvittämään, kuinka pääsisimme viidakosta takaisin kaupunkimaisemiin. Paluulentomme ei nimittäin ollut samaiselta Bahia Solanon kentältä, jolle saavuimme. 

Matka viidakosta pois olikin sitten taas oma vivahteikas lukunsa, joten siitä tarkemmin ensi kerralla, tämänkertaisen Kolumbia-postaussarjani kolmannessa ja viimeisessä osassa. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!