Varkaiden varalta

Pandemian aikana ryöstelyt kaupoista riistäytyivät käsistä täällä meillä päin erityisesti San Franciscossa. Ja nyt en puhu pienistä näpistyksistä, vaan jo isomman kokoluokan suunnitelluista rötöksistä. Varkaat tulivat usein isoilla joukoilla ruokakauppaan, apteekkiin, koruliikkeeseen tai luksuskäsilaukkukauppaan ja varastivat tavaraa niin, ettei kukaan pystynyt toimintaan siinä hetkessä puuttumaan. Porukalla nopeasti sisään, tavaran kahminta isoihin laukkuihin ja nopeasti ulos.

San Franciscon Union Square sijaitsee keskeisellä ostos- ja turistialueella.

Varkauksien taustalla on tietenkin useita syitä, mutta toimintaa on edesauttanut muiden muassa se, että Kaliforniassa alle 950 dollarin varkaudet on luokiteltu pieniksi varkauksiksi (Petty Theft), joka on vain lievä rikos. Myös myymälävarkaudet ovat menneet tähän kategoriaan. Vasta tuon summan ylittävät varkaudet (Grand Theft) luokitellaan törkeiksi rikoksiksi, joista myös rangaistukset ovat voineet olla ankarampia. Lisäksi myymälät ja niiden henkilökunta eivät käytännössä voi tai uskalla puuttua myymälävarkaisiin turvallisuusriskien, vastuiden ja kustannusten vuoksi. Muutama vuosi sitten puhuttiin jo, että alle 950 dollarin edestä varastaminen vaikkapa päivittäin oli Kaliforniassa käytännössä laillista, koska näihin tapauksiin ei puututa.

Vuoden 2025 alussa Kalifornian osavaltio tiukensi varkauksien ja myymälävarkauksien rangaistuksia. Mutta pienistä varkauksista ne ovat edelleen melko olemattomat. Ja noudattaako San Franciscon kaupunki näitä eli onko sillä resursseja käsitellä jokaista varkausjuttua, onkin sitten eri asia. On uutisoitu, että San Franciscossa syyttäjä jättää myymälävarkaat syyttämättä. Tähän välihuomiona yksi hyvin amerikkalainen piirre: Kun googlasin näitä asioita postaustani varten, löytyi aika monta sellaista lakifirmaa, jotka olivat erikoistuneet vain ja ainoastaan varkaussyytteiden puolustamiseen. "Syytetäänkö sinua varkaudesta Bay Arealla? Ota välittömästi yhteyttä meihin!", yhdenkin lakitoimiston mainoslause kirkui. 

San Francisco on kipuillut myymälävarkauksien vuoksi myös pandemian jälkeen. Yksi kaupungin keskustan ostoskeskus suljettiin lopulta kokonaan, sillä liike toisensa jälkeen lopetti. Syynä olivat varkaudet ja huume- ja kodittomuusongelmien aiheuttamat turvallisuusriskit. Sekä liikkeiden asiakkaat että työntekijät kokivat olonsa turvattomaksi, mikä johti ensin asiakkaiden kaikkoamiseen ja lopulta liikkeiden lopettamiseen.

Lisää San Franciscon liiketilojen autioitumista

Myös ikonisen tavaratalon Macy'sin lippulaivakauppa San Franciscon Union Squarella on ilmoittanut sulkevansa. Sen rakennus on historiallinen ja sijainti kaikin puolin loistava, myös turistien näkökulmasta. Sulkemisilmoitus tuli jo helmikuussa 2024, mutta tällä hetkellä tavaratalo odottaa uusien vuokralaisten löytymistä ja pitää ovensa auki näillä näkymin vuoden 2026 alkuneljänneksen. Siis vielä muutaman kuukauden. Rakennuksen mahdollisista uusista käyttötarkoituksista uutisoitiin viimeksi tämän kuun alussa.

Yksi Suomi-vieraistamme kävi kyseisessä tavaratalossa vaateostoksilla keväällä 2024 ja ihmetteli, kuinka palvelu oli ollut amerikkalaista yliystävällistä tasoa huomattavasti heikompaa. Kerroin hänelle, että vain paria kuukautta aiemmin tavaratalo oli tehnyt tämän päätöksen sulkea kyseisen toimipisteen, joten henkilöstöllä ei välttämättä ollut enää sitä iloista amerikkalaista palvelualttiutta. Ehkäpä osa henkilökunnasta oli myös lähtenyt jo muihin hommiin pelastaakseen oman palkanmaksunsa pidempään ja töihin jääneet toimivat alimiehityksellä.

Union Squaren joulukuusi ja luistelurata viime vuoden joulukuussa.

Samaisen Union Squaren ympärillä on ollut myös luksustuotteita myyvä tavaratalo Saks Fifth Avenue (yllä olevassa kuvassa taustalla). Ensin tavaratalo joutui tekemään säännön, että sinne pääsi ostoksille enää ainoastaan ajanvarauksella. Tavaratalon ovet pidettiin lukossa ja ovilla seisoivat vartijat. Tämän vuoden toukokuussa Saks Fifth Avenuen Union Squaren toimipiste sulki ovensa lopullisesti. Kalliit luksusbrändit olivat varmasti olleet ryöstelijöiden himoitsemia aarteita ja ajanvarausmenetelmä vähensi maksavien asiakkaiden määrän minimiin. Mutta nykyään San Franciscossa on ihan tyypillinen näky, että myös erään halpavaatekaupan ovella seisoo vartija, joka päästää kauppaan sisään vain rajallisen määrän ihmisiä kerrallaan. 

Apteekit ja ruokakaupat varkaiden armoilla

Varkausaallot ovat tehneet San Franciscossa tehtävänsä myös apteekki- ja ruokakaupparintamalla. Kuinkakohan monta näitä liikkeitä onkaan lopettanut kaupungin alueella? Ja asukkaat kärsivät peruspalveluiden kaikotessa läheltä. Jokin aika sitten uutisissa haastateltiin vanhuksia, joiden apteekkimatka tulee pitenemään useampaan mailiin, sillä heidän lähiapteekkinsa lopettaa. Niinpä he tuskailivat, kuinka jatkossa apteekkiasiat hoituvat.

Yksi mieleeni jäänyt esimerkki oli myös erään sanfranciscolaisen ruokakaupan varotoimenpide. Heidän piti lukita pakastepitsakaappien ovet metalliketjuilla, sillä iltaisin porukka vain käveli kauppaan sisään, kahmi pakastepitsoja mukaansa ja katosi kaupungin yöhön. Ilta toisensa jälkeen pitsakaapit ammottivat varkaiden jäljiltä tyhjinä, joten kaupan oli otettava järeämmät otteet varkauksien estämiseksi.

San Franciscon malli valunut osittain jo meillekin

Me emme asu San Franciscossa, varsinkaan sen hurjimmissa kaupunginosissa, vaan etelämmässä noin tunnin ajomatkan päässä pienemmässä kaupungissa rauhallisella omakotitalolueella. Niinpä puhun San Franciscon mallin "valumisesta" pohjoisesta etelään.

Noin vuosi sitten poikkesin ruokaostoksille kotikaupungissani eri kauppaan kuin yleensä. Tämä liike sijaitsee kodistamme hiukan kauempana, mutta kuitenkin vain noin mailin päässä. Olinhan minä hämmentynyt huomatessani, että pyykinpesuaineet oli laitettu lukolliseen kaappiin! Kaapiston päädyssä oli painonappi, jolla sai kutsua myyjän avaamaan kaapin. Näky herätteli. Enää ihmiset eivät varasta ainoastaan kivaa tilpehööriä tai vaikkapa kalliin brändin vaatteita, vaan ihan jo päivittäistavaroita. Talous on monella tiukalla.

Pyykinpesuaineet lukkojen takana.

Pian tämän jälkeen myös omaan lähiapteekkiimme alkoi tulla lukollisia kaappeja. Tietyt kasvorasvat ja deodorantit, hampaiden yöpuremista ehkäisevät käsikauppatuotteet ja jopa erikoishammastahnat menivät lukkojen taakse. Samoin paristopakkaukset oli köytetty telineeseen kiinni. Tässä on siis muistettava, että USA:ssa apteekit ovat kuin isoja sekatavarakauppoja, joissa lääkkeiden lisäksi voidaan myydä elintarvikkeita, alkoholia, karkkeja, meikkejä, hygieniatuotteita, Halloween- ja joulukoristeita ja jopa vaatteita. 

Lasivitriiniin laitettuja kosteusvoiteita. 

Lukollisessa kaapissa Olayn tuotteita, ei siis mikään luksusbrändi.

Nykyään yhdessä lähiruokakaupoistamme väkevät alkoholit onnistuu ostaa vain kutsumalla ensin myyjä paikalle. Viinit ovat edelleen avohyllyissä.

Aina lukkojen taakse ei laiteta ainoastaan arvokkaampia tuotteita. Yksi Piilaaksossa asuva nainen kertoi, kuinka oli halunnut katsoa kotikaupunkinsa tavaratalossa kolmen dollarin huultenrajauskynää. Koska ne olivat lukollisessa kaapissa, oli hän pyytänyt paikalle myyjän. Myyjä oli tullut, aukaissut kaapin ja seisonut sen 10 minuuttia vieressä, kun nainen valitsi itselleen sopivaa rajausväriä. Että onkohan tämä kuinka turhauttavaa myyjille kuluttaa työaikaansa tällaiseen hyvin pienen ostoksen vahtimiseen?

Varastelut kaupoista ja niiden lisääntyminen on varmaankin globaali trendi. Näin nimittäin vasta kuvan, kuinka Oulussakin oli laitettu kahvipakettiin varashälytin. Suomessa olen kuitenkin kiinnittänyt huomioni siihen, että itsepalvelukassa-alueelta pääsee pois vasta, kun näyttää kuitissa olevaa koodia, joka aukaisee portin. Täällä en ole vastaavaa käytäntöä nähnyt missään. Yleensä meidän kaupoissa on henkilö valvomassa, että jokainen maksaa ostoksensa itsepalvelukassoilla. Valvonnan tehokkuus varmasti vaihtelee paljon.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia toimenpiteitä olet huomannut oman asuinalueesi kaupoissa varkauksien estämiseksi. Ovatko lukolliset pyykinpesuainekaapit arkea jo muuallakin? Toki tässäkin asiassa on alueellisia eroja varmasti jo Piilaakson sisälläkin. Kirjoittamani esimerkit eivät siis päde jokaiseen kauppaan Piilaaksossa, Kaliforniassa tai USA:ssa.

Tällaisia ilmiöitä tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Tuli hyvä ja tarkentava kysymys, miten ryöstelyt liittyivät pandemiaan. Niinpä avaan taustoja vielä hiukan lisää. Ilmiö juontui pandemiasta sillä tavoin, että täällä pandemian iskiessä todella moni matalapalkka-alan työntekijä menetti sormia napsauttamalla työpaikkansa ja siis samalla heidän palkanmaksunsa katkesi (läheskään kaikilla aloilla ei täällä tunneta irtisanomisajan palkkaa tai vastaavaa). Hyvänä esimerkkinä irtisanotuista olivat ravintolatyötekijät tiskareista lähtien, koska ravintolat eivät saaneet olla auki (pikku hiljaa toimintaa sai avata kotipakettitilauksiin, jotka ojennettiin tilaajille ulkona jne.). Koska täällä ei ole yhtä hyvät ja kattavat yhteiskunnan tukiverkot esim. työttömyysturvan suhteen kuin vaikkapa Suomessa, ja työttömyyskorvausten käsittelyt ruuhkautuivat maksimaalisesti koko maassa, jäi moni ilman tuloja. Ja kuitenkin kalliit asumisen kustannukset oli pyrittävä maksamaan. Tämä oli yksi tekijä, mikä kiivastutti ryöstelyjä. Täälläkin toki rajoitettiin pandemian alkuaikana liikkeisiin tulevien asiakkaiden määrää, mutta mitäpä yksi vartija pystyy tekemään, jos ryntää 10-15 ihmisen joukko... Ylipäätään San Franciscon ongelmat kadulla ovat viime vuosina pahentuneet pienistä hetkellisistä parannusliikkeistä huolimatta, mikä synnyttää näitä ikäviä ilmiöitä rinnalle.

Vuosi kirjani julkaisusta – esikoiskirjailijan oppivuosi

Loka-marraskuussa niin Facebook kuin myös puhelimeni ovat nostaneet esiin lukuisia ihania kuvia ja muistuttaneet vuoden takaisista hetkistä: esikoiskirjani julkaisusta ja niistä monista mahtavista tapaamisista, mitä pieneen kirjakiertueeseeni mahtui.

Tuntuu uskomattomalta, että siitä kaikesta on todellakin jo vuosi! Silti muistan kuin eilisen päivän, kuinka kädet täristen avasin ensimmäisen kirjalaatikon vain alle puoli tuntia ennen virallisten julkkareiden alkamista. Sain itsekin fyysisen kirjan käsiini vasta tuolloin. Ja siitä ne todella vauhdikkaat ensimmäiset 1,5 kuukautta esikoiskirjailijan taipaleella alkoivat. Jännitti ja kauhistutti. Kaikki oli uutta. Ei tiennyt, mitä tuleman piti.

Signeeraushommia marraskuussa 2025.

Mitä kaikkea kulunut vuosi on tuonut tullessaan? Mikä on yllättänyt, mikä kirpaissut ja mitä olen kantapääni kautta oppinut? 

Ilahduttavia seikkoja

Mikä on ilahduttanut minua totta kai eniten, on ollut se positiivisen palautteen määrä ja vieläpä ihanasti henkilökohtaisten yhteydenottojen kautta. Toki yhteydenottoihin kovasti kannustin ja niitä onnekseni olen saanut.

Myös eri lukuaikapalveluissa kirjani tämänhetkiset arvosanat ja arviot ilostuttavat. Esimerkiksi Bookbeatissa arvosana on 4,4/5 ja Storytelissa 4,8/5. Jostakin syystä Nextoryssa kirjani on saanut vain kolme arviota ja arvosana on pysytellyt tiukasti tasan kolmosessa. Kirjojen ystävien alustalla Goodreadsissa Uunipelti-identiteetti on kuitenkin kerännyt hienosti neljä tähteä. Kiitos kaikista näistä.

Lisäiloa uusista kohderyhmistä

On sanottu, että kirja elää lopulta omaa elämäänsä siitä hetkestä, kun se vapautuu kirjailijan käsistä julkaistavaksi ja lukijoille. Jokainen lukija tulkitsee sen haluamallaan tavalla. Ja tähän liittyen olen saanut yllätyksekseni todeta, että esikoisteokseni on puhutellut myös muutamia sellaisia kohderyhmiä, joita en itse kirjaa työstäessäni osannut ennustaa:

Rehellinen ja avoin kuvaukseni ulkosuomalaisen elämästä on esimerkiksi avannut valtavasti niitä kaikkia ulkomaille muuttamiseen liittyviä näkökulmia monille ystäville ja sukulaisille Suomessa. Ja nyt en puhu ainoastaan omista ystävistäni ja sukulaisistani, vaan myös muiden ulkomaille ja myös muualle kuin Yhdysvaltoihin muuttaneiden ystävistä ja sukulaisista. Vasta ehkä puolivälissä tätä esikoiskirjailijan oppivuotta osasin alkaa suosittelemaan kirjaani myös tällaiselle kohderyhmälle. Ilman saamiani palautteita en olisi tätä itse välttämättä koskaan hoksannut.

Toisena täysin uutena kohderyhmänä minut yllätti ulkomailla, ehkä kirjani tapauksessa painottuen Piilaaksossa tai muualla Yhdysvalloissa asuneiden perheiden pienet lapset. Lapset ovat olleet ulkomailla asuessaan vielä niin pieniä, etteivät he välttämättä muista siitä ajasta paljoakaan tai ainakaan ole käsittäneet isompia kokonaisuuksia, millaista vanhempiensa ja perheidensä elämä ulkomailla on ollut. Nyt näiden lasten vanhemmat ovat halunneet säilyttää kirjani, jotta lapsensa voivat lukea sen vartuttuaan. (Mistä onkin poikinut mielenkiintoinen pohdinta, millaisessa muodossa kirjat nautitaan vaikkapa 15 vuoden päästä vuonna 2040? Mahtaako Uunipelti-identiteettiä löytyä enää samaisista lukuaikapalveluista e-kirjana kuin tällä hetkellä? Näin ollen fyysinen kirja on ainakin varma valinta.)

Kirjani kuvaukset painottuvat ensimmäisiin ulkomaanvuosiin, mutta on tuntunut enemmän kuin mukavalta, kun myös jo vuosikausia ulkomailla asuneet ovat löytäneet kirjastani jotakin itselleen. He ovat päässeet eräänlaiselle muistomatkalle omiin ensimmäisiin ulkomaanvuosiinsa, olivatpa ne sitten tapahtuneet Yhdysvalloissa tai jossakin toisaalla. Samanlaisia kompastuskiviä he ovat voineet kokea niin pankkitilin avaamisessa kuin ensimmäisen työpaikan löytämisessä. Tätäkään kohderyhmää en ensisijaisesti ajatellut, kun käsikirjoitustani kirjoitin.

Kirjaani on myös nimitetty jonkinlaiseksi selviytymisoppaaksi, mitä ulkomaille muuttaminen voi tuoda mukanaan. Ehkä yllättäviäkin seikkoja, joita ennen muuttoa ei osaa ennakoida. Joten sitä uskaltaa ja kannattaa suositella myös ulkomaille muuttamisesta haaveileville, sitä suunnitteleville tai jo toteuttaville.

1.11.2024 kuura ritisi saappaan alla, kun kiikutin kirjaani aamuvarhain Kalevan toimittajalle.

Aktiviteetteja pitkin vuotta

Vaikka viime vuoden loka-marras- ja vielä joulukuun alkukin olivat tiivistahtisia kirjatilaisuuksien kannalta, on ollut äärimmäisen mukava, että tapahtumia on järjestynyt myös alkuhuumaa myöhemmin. Alkuvuodesta järjestyivät kirjailijatapaamiset San Diegossa ja Seattlessa ja alkukesästä kirjastovierailut Oulussa ja Helsingissä. Nämä olivat siinä mielessä erilaisia tapaamisia, että paikan päälle saattoi tulla jo kirjani lukeneita ja saatoimme keskustella kirjani sisällöstä. Julkkareissa tätä ei tapahdu, koska kukaan ei tiedä vielä teoksesta tarkemmin. 

Nyt lokakuussa, vuosi kirjani julkaisua myöhemmin, minulla oli myös kirjailijaesiintymiset kahdessa eri verkkotapahtumassa. Hauska yhteensattuma oli, että kun tällaiset tilaisuudet kerrankin kohdalleni lankesivat, ne toteutuivat vain parin päivän päässä toisistaan. Ja kun tilaisuuksissa oli kuulijoina eri kohderyhmät ja myös sisältöinä hyvin eri näkökulmat, vaativat molemmat omat etukäteisvalmistelunsa. Että sitten tahtoi mennä esitysmateriaalien valmistelu jo kiireeksi, hahah. Mutta kivaa kiirettä se totta kai oli. 

Matkalla Oulun kirjanjulkistustilaisuuteen. Melkein hissillinen tavaraa mukana. Kova roudaus, mutta jokaisen hikikarpalon arvoinen. Ja onneksi oli apujoukkoja.

Kirjan elinkaari

Myös kirjan elinkaaresta on tullut opittua jotakin, mutta uskon kaaren kulkevan jokaisen kirjan kohdalla kuitenkin omaa rataansa. Yhtä sabluunaa ei varmastikaan ole ihan jo siitä syystä, että kirjojen eri formaattien (paperi-, e- ja äänikirja) julkaisuajankohdat vaihtelevat. Joskus kaikki formaatit julkaistaan yhtä aikaa, kun taas oma teokseni julkaistiin e-kirjana vasta useampi kuukausi kirjan julkaisun jälkeen. Tämä varmastikin sai kirjaostot painottumaan heti julkaisun jälkeen, mutta nyt viime viikkoina olen saanut taas muutamia ihania henkilökohtaisia kirjatilauksia. Joku on kuullut kirjastani vasta nyt ja haluaa sen itselleen. Joku haluaa ostaa sen ystävälle pukinkonttiin. Yksi oli tilaamassa kirjaa Suomesta Yhdysvaltoihin muiden tuotteiden mukana, mutta kiitos nykyisten tariffien, koko tilaus jäi kalleuden vuoksi tekemättä. Hän oli iloinen, kun sai lopulta kirjani postitettuna ja signeerattuna suoraan minulta.

Olen myös mielenkiinnolla seurannut Suomen kirjastojen varausjonoja ja huomannut, että kirjalleni on edelleen varauksia ympäri Suomen. Että joku on jaksanut todella odottaa jopa vuoden, että pääsee vihdoin lukemaan kirjani! Ajatus lämmittää kirjailijan rintaa ja paljon. Ja arvokkaimpia nostatuksia kirjalleni ovat tietenkin olleet ne hetket, kun joku on sattunut ottamaan kirjani esille jossakin. Se on voinut tuoda kivan pompun kirjan kysyntään niin kirjastoissa kuin lukuaikapalveluissa. Tätä esikoiskirjailija kaipaisi kovasti lisää.

Entäpä Uunipelti-identiteetin äänikirja? Siitä on kovasti kyselty. Äänikirjan suhteen kuuluu huonoa. Kustantamoni mukaan yhden äänikirjan tuottaminen Suomessa maksaa 1 500 - 2 000 euroa, minkä he pienenä toimijana kokivat kirjani kohdalla liian kalliina. Jos kirjallani olisi ollut valtava myyntipiikki, olisi äänikirjalle ollut isommat mahdollisuudet toteutua. Riittävää kysyntää äänikirjalle ei siis arveltu olevan.

Ostin proseccoa Oulun tilaisuuksiin reilusti, koska olihan syytä juhlaan. Iso unelmani oli toteutunut. 

Kantapääopit ja kirpaisuja

Se valtava työmäärä, jonka olen vuoden aikana saanut tehdä kirjani markkinoimiseksi on suoraan sanoen lyönyt ällikällä. Kustantamoni on toki tehnyt oman osansa, mutta omia paukkuja on pitänyt laittaa näiden kuukausien aikana paljon. Jo se, että sain kirjaani Suomessa eri kirjastoihin, vaati henkilökohtaisia yhteydenottojani eri kirjastoihin. Näyttäisi siltä, että isojen kustantamoiden kirjoja tilataan automaattisesti jo etukäteen ja runsaita kappalemääriä, mutta pienten kustantamoiden ja ei-tunnettujen esikoiskirjailijoiden kohdalla on todellakin toisin. 

Myös kirjakauppojen hyllymetrit ovat rajallisia ja kilpailtuja. Tämänkin saralla tein kovasti töitä, että kirjaani saatiin edes Oulun kirjakaupan hyllyyn. Harmikseni kuulin, että ainakin neljä ostajaa lähtivät Oulussa kirjakaupasta tyhjin käsin, koska kirjaani ei siellä vielä ollut. He hankkivat kirjansa sitten toisaalta. Ja harmi tietenkin, että kivijalkakauppa menetti sillä hetkellä nuo asiakkaat. Mutta alkuvuodesta tähän kirjakauppasaatavuuteen tuli parannus, kun otin uudestaan yhteyttä. Aktiivinen sai siis olla tässäkin.  

Ja vaikka onnistuin omasta mielestäni hienosti saamaan muutamia lehtijuttuja ja sattumankauppojen kautta myös yhden radiohaastattelun, en ole tietääkseni onnistunut saamaan kirjaani vielä yhteenkään kirjablogiin. Instagramissa olen päässyt tähän mennessä yhdelle kirjagrammaajatilille ja olen toki kiitollinen siitä. Monenmoisia yhteydenottoja ja yrityksiä on kuitenkin taustalla ollut, mutta todella moni markkinointiviritelmäni on karahtanut kiville eikä koskaan nähnyt päivänvaloa.

Juuri tällä viikolla puhuin tästä yhden ystäväni kanssa. Hän on seurannut esikoiskirjailijan matkaani vierestä ja totesi, ettei hänelle olisi ilman tätä vieruspenkkiläisen paikkaa koskaan valjennut, kuinka paljon esikoiskirjailijana saa/täytyy tehdä töitä tuodakseen kirjaansa esiin. Ja näinhän se on. Ei se kaikki puurtaminen todellakaan näy ulospäin, sillä vain murto-osa yrityksistä kantaa hedelmää. Jos saa jossakin pienen risauksen näkyvyyttä kirjalleen, sen eteen on voinut uurastaa pitkään ja sitä ennen on voinut olla jo kymmenen epäonnistunutta yritystä.

Mutta olenhan minä saanut myös valtavasti apua ystäviltäni tässä vuoden aikana. En voi kuin kiittää kaikkia teitä kirjatilaisuuksissa auttaneita, kirjojani eri paikkoihin kiikuttaneita ja muita henkisiä tukipilareita. Ja kirjaani eteenpäin suositelleita. Jos löytyy vielä joku, jolle voisit kirjaani suositella, vaikkapa mukavaksi joululomalukemiseksi, niin tee se. Puskaradio on paras radio. 

Vuosi on myös varmasti oikaissut joidenkin ennakkokäsityksiä kirjailijuudesta: esikoiskirjani ei ole tehnyt minusta julkkista enkä ole sillä myöskään rikastunut. Aivan kuten en odottanutkaan. Lokakuu 2025 olikin siinä mielessä jännittävä, että Sanasto julkaisi edellisen vuoden kirjastolainausmäärät ja maksoi niistä mahdolliset korvaukset. Sana mahdolliset siksi, ettei alle kymmenen euron korvauksia makseta, vaan korvaussumman annetaan kertyä seuraavan vuoden tilitystä varten. Minua jännitti, oliko kirjalleni vuoden 2024 kahden viimeisen kuukauden aikana ennättänyt kertyä lainauksia juuri ollenkaan, sillä moniin kirjastoihin kirjani tuli lainattavaksi vasta joulukuussa, toisiin vasta vuoden 2025 puolella. Pienen korvauksen Sanastolta kuitenkin jo onnistuin saamaan, mikä oli mukava yllätys. Kiitokset kaikille lainaajille.

Syksy on Suomessa tunnetusti kirjamessujen aikaa ja ulkosuomalaisuuteni on kirpaissut näinä kuukausina kovempaa kuin etukäteen aavistin. Myös monet mielenkiintoiset kirjanjulkaisujuhlat Suomessa ovat jääneet ja tulevat jäämään pitkän välimatkan vuoksi väliin. Ne kaikki ovat olleet menetettyjä mahdollisuuksia oppia, verkostoitua ja markkinoida. Olen ollut suomalaisissa kirjallisuusympyröissä näkymätön haamu.

Tässä yksi kappale kirjaani lähdössä kohti Kanadaa ja pukinkonttia siellä. 

Tuleeko jatkoa?

Olen vuoden aikana saanut myös imartelevaa kannustusta kirjoittaa lisää. Välillä niin, että olen mennyt aivan onnesta mykkyrälle. Sen verran uskallan paljastaa, että seuraava mahdollinen kirjaprojektini vaatii Uunipelti-identiteettiä enemmän ennakkovalmisteluja. Kirjaa varten minun olisi nimittäin tarkoitus tehdä ensin muutamia henkilöhaastatteluja. Mutta nähtäväksi jää, kuinka tämä kirjaprojektini pääsee etenemään. Pidän teidät kyllä ajantasalla, jos ja kun asiat pääsevät nytkähtämään eteenpäin.

Tällä kertaa tuli tällainen nostalgiapläjäys ja katsaus kuluneeseen esikoiskirjailijan vuoteen. Lokakuu ja marraskuun alku ovat olleet todella kiireisiä, eikä blogille ole ollut aikaa. Niinpä tällainen "katse peruutuspeiliin" -kirjoitus auttoi katkaisemaan pidemmän bloggaustauon. Jospa siitä irtoaisi iloa ja ajatuksia myös teille. Ensi postauksessa sitten taas jotain ihan muuta. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Edit: Nytpä paljastuikin, että kirjani on päässyt ainakin kahteen blogiin: taruntapaan.fi ja Kupliva maailmani. Ihanaa, kiitos.