Vuosi kirjani julkaisusta – esikoiskirjailijan oppivuosi

Loka-marraskuussa niin Facebook kuin myös puhelimeni ovat nostaneet esiin lukuisia ihania kuvia ja muistuttaneet vuoden takaisista hetkistä: esikoiskirjani julkaisusta ja niistä monista mahtavista tapaamisista, mitä pieneen kirjakiertueeseeni mahtui.

Tuntuu uskomattomalta, että siitä kaikesta on todellakin jo vuosi! Silti muistan kuin eilisen päivän, kuinka kädet täristen avasin ensimmäisen kirjalaatikon vain alle puoli tuntia ennen virallisten julkkareiden alkamista. Sain itsekin fyysisen kirjan käsiini vasta tuolloin. Ja siitä ne todella vauhdikkaat ensimmäiset 1,5 kuukautta esikoiskirjailijan taipaleella alkoivat. Jännitti ja kauhistutti. Kaikki oli uutta. Ei tiennyt, mitä tuleman piti.

Signeeraushommia marraskuussa 2025.

Mitä kaikkea kulunut vuosi on tuonut tullessaan? Mikä on yllättänyt, mikä kirpaissut ja mitä olen kantapääni kautta oppinut? 

Ilahduttavia seikkoja

Mikä on ilahduttanut minua totta kai eniten, on ollut se positiivisen palautteen määrä ja vieläpä ihanasti henkilökohtaisten yhteydenottojen kautta. Toki yhteydenottoihin kovasti kannustin ja niitä onnekseni olen saanut.

Myös eri lukuaikapalveluissa kirjani tämänhetkiset arvosanat ja arviot ilostuttavat. Esimerkiksi Bookbeatissa arvosana on 4,4/5 ja Storytelissa 4,8/5. Jostakin syystä Nextoryssa kirjani on saanut vain kolme arviota ja arvosana on pysytellyt tiukasti tasan kolmosessa. Kirjojen ystävien alustalla Goodreadsissa Uunipelti-identiteetti on kuitenkin kerännyt hienosti neljä tähteä. Kiitos kaikista näistä.

Lisäiloa uusista kohderyhmistä

On sanottu, että kirja elää lopulta omaa elämäänsä siitä hetkestä, kun se vapautuu kirjailijan käsistä julkaistavaksi ja lukijoille. Jokainen lukija tulkitsee sen haluamallaan tavalla. Ja tähän liittyen olen saanut yllätyksekseni todeta, että esikoisteokseni on puhutellut myös muutamia sellaisia kohderyhmiä, joita en itse kirjaa työstäessäni osannut ennustaa:

Rehellinen ja avoin kuvaukseni ulkosuomalaisen elämästä on esimerkiksi avannut valtavasti niitä kaikkia ulkomaille muuttamiseen liittyviä näkökulmia monille ystäville ja sukulaisille Suomessa. Ja nyt en puhu ainoastaan omista ystävistäni ja sukulaisistani, vaan myös muiden ulkomaille ja myös muualle kuin Yhdysvaltoihin muuttaneiden ystävistä ja sukulaisista. Vasta ehkä puolivälissä tätä esikoiskirjailijan oppivuotta osasin alkaa suosittelemaan kirjaani myös tällaiselle kohderyhmälle. Ilman saamiani palautteita en olisi tätä itse välttämättä koskaan hoksannut.

Toisena täysin uutena kohderyhmänä minut yllätti ulkomailla, ehkä kirjani tapauksessa painottuen Piilaaksossa tai muualla Yhdysvalloissa asuneiden perheiden pienet lapset. Lapset ovat olleet ulkomailla asuessaan vielä niin pieniä, etteivät he välttämättä muista siitä ajasta paljoakaan tai ainakaan ole käsittäneet isompia kokonaisuuksia, millaista vanhempiensa ja perheidensä elämä ulkomailla on ollut. Nyt näiden lasten vanhemmat ovat halunneet säilyttää kirjani, jotta lapsensa voivat lukea sen vartuttuaan. (Mistä onkin poikinut mielenkiintoinen pohdinta, millaisessa muodossa kirjat nautitaan vaikkapa 15 vuoden päästä vuonna 2040? Mahtaako Uunipelti-identiteettiä löytyä enää samaisista lukuaikapalveluista e-kirjana kuin tällä hetkellä? Näin ollen fyysinen kirja on ainakin varma valinta.)

Kirjani kuvaukset painottuvat ensimmäisiin ulkomaanvuosiin, mutta on tuntunut enemmän kuin mukavalta, kun myös jo vuosikausia ulkomailla asuneet ovat löytäneet kirjastani jotakin itselleen. He ovat päässeet eräänlaiselle muistomatkalle omiin ensimmäisiin ulkomaanvuosiinsa, olivatpa ne sitten tapahtuneet Yhdysvalloissa tai jossakin toisaalla. Samanlaisia kompastuskiviä he ovat voineet kokea niin pankkitilin avaamisessa kuin ensimmäisen työpaikan löytämisessä. Tätäkään kohderyhmää en ensisijaisesti ajatellut, kun käsikirjoitustani kirjoitin.

Kirjaani on myös nimitetty jonkinlaiseksi selviytymisoppaaksi, mitä ulkomaille muuttaminen voi tuoda mukanaan. Ehkä yllättäviäkin seikkoja, joita ennen muuttoa ei osaa ennakoida. Joten sitä uskaltaa ja kannattaa suositella myös ulkomaille muuttamisesta haaveileville, sitä suunnitteleville tai jo toteuttaville.

1.11.2024 kuura ritisi saappaan alla, kun kiikutin kirjaani aamuvarhain Kalevan toimittajalle.

Aktiviteetteja pitkin vuotta

Vaikka viime vuoden loka-marras- ja vielä joulukuun alkukin olivat tiivistahtisia kirjatilaisuuksien kannalta, on ollut äärimmäisen mukava, että tapahtumia on järjestynyt myös alkuhuumaa myöhemmin. Alkuvuodesta järjestyivät kirjailijatapaamiset San Diegossa ja Seattlessa ja alkukesästä kirjastovierailut Oulussa ja Helsingissä. Nämä olivat siinä mielessä erilaisia tapaamisia, että paikan päälle saattoi tulla jo kirjani lukeneita ja saatoimme keskustella kirjani sisällöstä. Julkkareissa tätä ei tapahdu, koska kukaan ei tiedä vielä teoksesta tarkemmin. 

Nyt lokakuussa, vuosi kirjani julkaisua myöhemmin, minulla oli myös kirjailijaesiintymiset kahdessa eri verkkotapahtumassa. Hauska yhteensattuma oli, että kun tällaiset tilaisuudet kerrankin kohdalleni lankesivat, ne toteutuivat vain parin päivän päässä toisistaan. Ja kun tilaisuuksissa oli kuulijoina eri kohderyhmät ja myös sisältöinä hyvin eri näkökulmat, vaativat molemmat omat etukäteisvalmistelunsa. Että sitten tahtoi mennä esitysmateriaalien valmistelu jo kiireeksi, hahah. Mutta kivaa kiirettä se totta kai oli. 

Matkalla Oulun kirjanjulkistustilaisuuteen. Melkein hissillinen tavaraa mukana. Kova roudaus, mutta jokaisen hikikarpalon arvoinen. Ja onneksi oli apujoukkoja.

Kirjan elinkaari

Myös kirjan elinkaaresta on tullut opittua jotakin, mutta uskon kaaren kulkevan jokaisen kirjan kohdalla kuitenkin omaa rataansa. Yhtä sabluunaa ei varmastikaan ole ihan jo siitä syystä, että kirjojen eri formaattien (paperi-, e- ja äänikirja) julkaisuajankohdat vaihtelevat. Joskus kaikki formaatit julkaistaan yhtä aikaa, kun taas oma teokseni julkaistiin e-kirjana vasta useampi kuukausi kirjan julkaisun jälkeen. Tämä varmastikin sai kirjaostot painottumaan heti julkaisun jälkeen, mutta nyt viime viikkoina olen saanut taas muutamia ihania henkilökohtaisia kirjatilauksia. Joku on kuullut kirjastani vasta nyt ja haluaa sen itselleen. Joku haluaa ostaa sen ystävälle pukinkonttiin. Yksi oli tilaamassa kirjaa Suomesta Yhdysvaltoihin muiden tuotteiden mukana, mutta kiitos nykyisten tariffien, koko tilaus jäi kalleuden vuoksi tekemättä. Hän oli iloinen, kun sai lopulta kirjani postitettuna ja signeerattuna suoraan minulta.

Olen myös mielenkiinnolla seurannut Suomen kirjastojen varausjonoja ja huomannut, että kirjalleni on edelleen varauksia ympäri Suomen. Että joku on jaksanut todella odottaa jopa vuoden, että pääsee vihdoin lukemaan kirjani! Ajatus lämmittää kirjailijan rintaa ja paljon. Ja arvokkaimpia nostatuksia kirjalleni ovat tietenkin olleet ne hetket, kun joku on sattunut ottamaan kirjani esille jossakin. Se on voinut tuoda kivan pompun kirjan kysyntään niin kirjastoissa kuin lukuaikapalveluissa. Tätä esikoiskirjailija kaipaisi kovasti lisää.

Entäpä Uunipelti-identiteetin äänikirja? Siitä on kovasti kyselty. Äänikirjan suhteen kuuluu huonoa. Kustantamoni mukaan yhden äänikirjan tuottaminen Suomessa maksaa 1 500 - 2 000 euroa, minkä he pienenä toimijana kokivat kirjani kohdalla liian kalliina. Jos kirjallani olisi ollut valtava myyntipiikki, olisi äänikirjalle ollut isommat mahdollisuudet toteutua. Riittävää kysyntää äänikirjalle ei siis arveltu olevan.

Ostin proseccoa Oulun tilaisuuksiin reilusti, koska olihan syytä juhlaan. Iso unelmani oli toteutunut. 

Kantapääopit ja kirpaisuja

Se valtava työmäärä, jonka olen vuoden aikana saanut tehdä kirjani markkinoimiseksi on suoraan sanoen lyönyt ällikällä. Kustantamoni on toki tehnyt oman osansa, mutta omia paukkuja on pitänyt laittaa näiden kuukausien aikana paljon. Jo se, että sain kirjaani Suomessa eri kirjastoihin, vaati henkilökohtaisia yhteydenottojani eri kirjastoihin. Näyttäisi siltä, että isojen kustantamoiden kirjoja tilataan automaattisesti jo etukäteen ja runsaita kappalemääriä, mutta pienten kustantamoiden ja ei-tunnettujen esikoiskirjailijoiden kohdalla on todellakin toisin. 

Myös kirjakauppojen hyllymetrit ovat rajallisia ja kilpailtuja. Tämänkin saralla tein kovasti töitä, että kirjaani saatiin edes Oulun kirjakaupan hyllyyn. Harmikseni kuulin, että ainakin neljä ostajaa lähtivät Oulussa kirjakaupasta tyhjin käsin, koska kirjaani ei siellä vielä ollut. He hankkivat kirjansa sitten toisaalta. Ja harmi tietenkin, että kivijalkakauppa menetti sillä hetkellä nuo asiakkaat. Mutta alkuvuodesta tähän kirjakauppasaatavuuteen tuli parannus, kun otin uudestaan yhteyttä. Aktiivinen sai siis olla tässäkin.  

Ja vaikka onnistuin omasta mielestäni hienosti saamaan muutamia lehtijuttuja ja sattumankauppojen kautta myös yhden radiohaastattelun, en ole tietääkseni onnistunut saamaan kirjaani vielä yhteenkään kirjablogiin. Instagramissa olen päässyt tähän mennessä yhdelle kirjagrammaajatilille ja olen toki kiitollinen siitä. Monenmoisia yhteydenottoja ja yrityksiä on kuitenkin taustalla ollut, mutta todella moni markkinointiviritelmäni on karahtanut kiville eikä koskaan nähnyt päivänvaloa.

Juuri tällä viikolla puhuin tästä yhden ystäväni kanssa. Hän on seurannut esikoiskirjailijan matkaani vierestä ja totesi, ettei hänelle olisi ilman tätä vieruspenkkiläisen paikkaa koskaan valjennut, kuinka paljon esikoiskirjailijana saa/täytyy tehdä töitä tuodakseen kirjaansa esiin. Ja näinhän se on. Ei se kaikki puurtaminen todellakaan näy ulospäin, sillä vain murto-osa yrityksistä kantaa hedelmää. Jos saa jossakin pienen risauksen näkyvyyttä kirjalleen, sen eteen on voinut uurastaa pitkään ja sitä ennen on voinut olla jo kymmenen epäonnistunutta yritystä.

Mutta olenhan minä saanut myös valtavasti apua ystäviltäni tässä vuoden aikana. En voi kuin kiittää kaikkia teitä kirjatilaisuuksissa auttaneita, kirjojani eri paikkoihin kiikuttaneita ja muita henkisiä tukipilareita. Ja kirjaani eteenpäin suositelleita. Jos löytyy vielä joku, jolle voisit kirjaani suositella, vaikkapa mukavaksi joululomalukemiseksi, niin tee se. Puskaradio on paras radio. 

Vuosi on myös varmasti oikaissut joidenkin ennakkokäsityksiä kirjailijuudesta: esikoiskirjani ei ole tehnyt minusta julkkista enkä ole sillä myöskään rikastunut. Aivan kuten en odottanutkaan. Lokakuu 2025 olikin siinä mielessä jännittävä, että Sanasto julkaisi edellisen vuoden kirjastolainausmäärät ja maksoi niistä mahdolliset korvaukset. Sana mahdolliset siksi, ettei alle kymmenen euron korvauksia makseta, vaan korvaussumman annetaan kertyä seuraavan vuoden tilitystä varten. Minua jännitti, oliko kirjalleni vuoden 2024 kahden viimeisen kuukauden aikana ennättänyt kertyä lainauksia juuri ollenkaan, sillä moniin kirjastoihin kirjani tuli lainattavaksi vasta joulukuussa, toisiin vasta vuoden 2025 puolella. Pienen korvauksen Sanastolta kuitenkin jo onnistuin saamaan, mikä oli mukava yllätys. Kiitokset kaikille lainaajille.

Syksy on Suomessa tunnetusti kirjamessujen aikaa ja ulkosuomalaisuuteni on kirpaissut näinä kuukausina kovempaa kuin etukäteen aavistin. Myös monet mielenkiintoiset kirjanjulkaisujuhlat Suomessa ovat jääneet ja tulevat jäämään pitkän välimatkan vuoksi väliin. Ne kaikki ovat olleet menetettyjä mahdollisuuksia oppia, verkostoitua ja markkinoida. Olen ollut suomalaisissa kirjallisuusympyröissä näkymätön haamu.

Tässä yksi kappale kirjaani lähdössä kohti Kanadaa ja pukinkonttia siellä. 

Tuleeko jatkoa?

Olen vuoden aikana saanut myös imartelevaa kannustusta kirjoittaa lisää. Välillä niin, että olen mennyt aivan onnesta mykkyrälle. Sen verran uskallan paljastaa, että seuraava mahdollinen kirjaprojektini vaatii Uunipelti-identiteettiä enemmän ennakkovalmisteluja. Kirjaa varten minun olisi nimittäin tarkoitus tehdä ensin muutamia henkilöhaastatteluja. Mutta nähtäväksi jää, kuinka tämä kirjaprojektini pääsee etenemään. Pidän teidät kyllä ajantasalla, jos ja kun asiat pääsevät nytkähtämään eteenpäin.

Tällä kertaa tuli tällainen nostalgiapläjäys ja katsaus kuluneeseen esikoiskirjailijan vuoteen. Lokakuu ja marraskuun alku ovat olleet todella kiireisiä, eikä blogille ole ollut aikaa. Niinpä tällainen "katse peruutuspeiliin" -kirjoitus auttoi katkaisemaan pidemmän bloggaustauon. Jospa siitä irtoaisi iloa ja ajatuksia myös teille. Ensi postauksessa sitten taas jotain ihan muuta. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!