Olimme laittaneet pihakissoillemme ruoka-automaatin taas täyteen ja nettikameran osoittamaan sitä kohti. Tällä tavoin pystyimme reissumme aikana seuraamaan, että kissoilla olisi poissa ollessamme kaikki hyvin. Mutta kuinka ollakaan! Ruoka-automaatilla sekä talon seinustalle varjoon asennetulla vesiautomaatilla alkoi käydä ahkerasti uusi ja ennalta tuntematon musta kissa. Sille näytti kovasti sekä ruoka että juoma maistuvan. Kissa saattoi piipahtaa syömässä kuusikin kertaa päivässä! Kissa näytti valtavan aralta ja saattoi säikähtää pienimmästäkin äänestä tai tuulenpuuskasta lähipensaassa.
 |
| Nettikameran kuvaa ruoka-automaatilta. Ristimme ukkokullan kanssa mustan kissan nopeasti Bandiitiksi. |
Ihmettelimme kovasti, mistä vieras kissa aivan yllättäen pihapiiriimme ilmestyi. Kenen se oli vai oliko kenenkään? Nettikameran videoista ei nähnyt, oliko kissalla pantaa tai oliko kissaa leikattu. Sen merkiksi täällä nipsaistaan kissojen toisesta korvanlehdestä kärki pois. Mutta tätäkin enemmän olimme huolissamme omista kissoistamme, sillä ne eivät enää käyneet ruoka-automaatilla ollenkaan. Uusi tulokas oli siis onnistunut häätämään omat kissamme pois ja vallannut reviirin itselleen. Millaiset kissatappelut tästä oli käyty, sitä emme tienneet.
Onneksi olimme ennen reissuamme valjastaneet naapurimme, mukavan intialaispariskunnan, kissojemme vararuokkijoiksi. Jos esimerkiksi automaatista sattuisi loppumaan ruoka matkamme aikana, naapurit voisivat tehdä lisäyksen säkistä, jonka olimme heille ennen lähtöämme antaneet. Lähetimme naapureillemme Suomesta viestin ja kysyimme, mikä tilanne oikein oli. Olivatko he nähneet uuden kissan? Kyllä. Musta kissa oli näyttäytynyt myös heille, mutta juossut heti karkuun, jos sitä yritti hitusenkin lähestyä. Pyysimme naapureitamme antamaan meidän kissoille ruokaa eri paikassa, oman talonsa seinustalla, ja tämä onneksi toimi. Saimme pian kuvaviestin, missä omat kissamme popsivat kuivamuonaa eivätkä jääneet näkemään nälkää. Mutta mustan kissan tapaus jäi arvoitukseksi. Se jatkoi ruokailujaan automaatillamme aktiivisesti.
Kun ukkokulta palasi takaisin Piilaaksoon, yritti hänkin lähestyä uutta kissaa. Siinä kuitenkaan onnistumatta. Kissa oli todella arka. Ja kun pihapiiriimme tuli enemmän elämää ukkokullan palattua, alkoi kissa ilmestyä ruokakupille enää lähinnä vain aamujen ja iltojen hämärissä tai keskellä yötä.
 |
| Ukkokulta antoi Bandiitille kissanminttua, josko sen avulla olisi päässyt paremmin kaveriksi. |
Kunnes arvoitus alkoi ratkeamaan...
Minäkin olin jo palannut Suomesta Kaliforniaan, ja ollessani ensimmäistä tai toista päivää kotosalla, tuli ovellemme nuori latinopariskunta. He etsivät kissaansa ja näyttivät minulle puhelimesta lemmikkinsä kuvia ja videoita. Tunnistin kissan heti. Se oli tämä arvoituksellinen musta kissa. Kerroin pariskunnalle, että kissansa oli fyysisesti hyvässä kunnossa, sillä se oli käynyt ruoka-automaatillamme parhaimmillaan kuusikin kertaa päivässä ja yösyöpöttelyt päälle. Olisittepa nähneet nuoren naisen ilmeen, kun kerroin kissan tiheästä ruokailutahdista, hahah. Mutta lohdutin vielä perään, että kissansa todellakin voi ihan hyvin, oli saanut ruokaa ja juomaa, mutta oli todella säikky.
Pariskunta oli kovin huojentunut, että kissansa ensinnäkin oli löytynyt ja että se oli hyvässä kunnossa. Olihan se ollut vapaalla jalalla jo melkein kaksi kuukautta. Kissan koti sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä, mutta ison 8-kaistaisen, vilkkaasti liikennöidyn tien toisella puolella. Niinpä kissan omistajat epäilivät, ettei kissa uskaltanut ylittää tuota tietä kotiin päin. Ja hengenvaarallistahan se kissalle olisikin.
Vaihdoimme pariskunnan kanssa puhelinnumeroita ja lupasin laittaa viestiä, kun kissa taas liikkuisi pihallamme. Sanoin, että iltahämärä olisi otollisin aika nähdä kissa, joten kannattaisi ehkä tulla autolla tienvarteen parkkiin odottamaan. Ja näin pariskunta tekikin. Kun kissa sitten saapui taas illan hämärässä ruokailemaan, yritti pariskunta kutsua kissaa luokseen, mutta se vain juoksi säikkynä karkuun. Menimme illalla itse jo nukkumaan, mutta pariskunta päätti jäädä odottamaan kissaansa uudestaan. Aamuviesteistä selvisi, että he olivat kytänneet lemmikkiään aamukahteen saakka, mutta katti juoksi edelleen vapaana.
Seuraavana iltana pariskunta toi kissan oman pedin nurmikollemme ja toivoi kissan tunnistavan sen. Ja sama vartiointi taas päälle. Jälleen kissa saapui pihallemme, mutta oli varmasti niin stressaantunut, etteivät omistajansa onnistuneet sitä taaskaan saamaan kiinni.
Ansoitus
Pariskunnan yritykset saada kissa kiinni tuntuivat toivottomilta, ja puhuimme ukkokullan kanssa, että kiinnisaamiseksi pitäisi olla kissa-ansa. Ja kas, näimme sattumalta naapurustossa asuvaa ystäväämme, niin kutsuttua Cat Ladya, ja hänellähän oli tuollainen kissojen ansa. Saimme sen lainaan.
Viritimme illan hämärtyessä ansan ja laitoimme sen sisään kissanruokaa. Ja ei mennyt kauaakaan, kun musta kissa jo saapui ansan lähelle ruokailemaan ja haistelemaan ansan sisällä olevia ruokia. Mutta. Sittenpä naapurimme sattui tulemaan ovesta ulos, ja kissa säikähti ja luikki tiehensä. Yöksi emme voineet ansaa jättää, sillä aamulla siinä olisi mitä todennäköisimmin odottanut joko opossumi tai huomattavasti inhottavampi, ärhäkkä pesukarhu.
Seuraavana iltana viritimme ansan uudestaan, nyt aikaisemmin kuin edellisenä päivänä. Ja voi, kuinka tuo ansa kiinnostikin meidän omia kissojamme! Jouduimme seuraamaan tilannetta ikkunasta taukoamatta, etteivät omat kissamme tassuttelisi ansaan. Koko ajan oli jompi kumpi tai molemmat nenä pitkällä nuuhkimassa kehikkoa. Mutta lopulta toisena iltana tärppäsi. Musta kissa saapui paikalle ja haisteli ensin pitkään ansaa ulkopuolelta. Tässä vaiheessa ukkokulta ja minä olimme varmaankin hengittämättä ja seurasimme jännittyneinä tilannetta nettikameran kautta. Lopulta kiusaus vei voiton ja kissa tassutteli ansan sisään ruokailemaan. Ja ansa napsahti kiinni.
Menimme heti ulos. Kissaraukka piti kauheaa meteliä häkin sisässä, mutta peittelimme ansan pehmeällä matolla. Tämä rauhoittikin kissan täysin, eikä se enää mourunnut yhtään sen jälkeen. Lähetimme tietenkin myös viestin omistajille, että kissansa oli nyt saatu kiinni.
Kun odottelimme pariskuntaa noutamaan kissansa kotiin, oli tapahtumat totta kai houkutelleet omat kissamme paikalle. Molemmat kissat nuuhkivat ansaa ulkopuolelta ja taisi siinä vähän outoa ulinaa ja mouruiluakin kuulua. Aivan kuin olisivat ilkkuneet mustalle kissalle, että sinnepäs jäit.
 |
| Omat kissat ihmettelemässä ansaa sen lauettua. |
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Musta kissa pääsi omaan kotiin ja omistajansa olivat ikionnellisia saadessaan lemmikkinsä takaisin. Voi sitä heidän kiitostensa määrää. Me puolestamme saimme pitkäksi aikaa hyvän mielen tästä auttamisesta, ja omat kissamme saivat reviirinsä ja tutun ruokailupaikkansa takaisin. On tuntunut, että tämä kissojemme "yhteinen, reviirin vallannut vihollinen" jopa hiukan yhdisti kattejamme. Tuntuisivat nyt olevan astetta paremmin kavereita keskenään. Ainakin kissoillemme on palannut niin sanotusti rauha maahan, mitä nyt opossumit ja pesukarhut edelleen toisinaan vohkivat kissojemme muonakupit tyhjiksi. Lisäksi tutut rapsuttajat ja luottoruokkijat ovat palanneet palvelutehtäviinsä.
Tällaisia kissakuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti