torstai 25. kesäkuuta 2015

Ajokortti tuli ja meni

No niin, tässä sitä nyt ollaan. Taas ilman ajokorttia. Ja minä kun pidin niin isona saavutuksenani tai vähintäänkin ylpeyden arvoisena tekona, että sain kalifornialaisen ajokortin suoritetuksi. 

Mutta nyt olen kortiton. Nimittäin kun DMV eli paikallinen ajokortin myöntäjä on sitä mieltä, että ajokorttini on voimassa aina vain maksimissaan puoli vuotta kerrallaan! Päivämäärä kortissani paukahti umpeen tänään. Tämä johtunee siitä, että minulla on avopuolisona viiden vuoden viisumi, mutta oleskelulupani on aina vain puoli vuotta kerrallaan voimassa. Jatkaakseni oleskelulupaani minun tulee joko 

a) käydä ulkomailla ja tulla maahantulotarkastuksen kautta jälleen Yhdysvaltoihin 

tai 

b) käydä asioimassa jossakin USA:n maahantuloviranomaisen toimistossa.

Näissä voidaan passiini iskeä taas uusi leima seuraavasta puolen vuoden oleskeluluvasta. Kun ajokorttiani täällä suoritin, oli silloinen maahantulorekisterilomake I-94 minun osaltani päivitetty viimeksi Suomen jouluvisiittini yhteydessä. Siitä on nyt siis kulunut puoli vuotta ja nyt myös ajokorttini paukahti ns. tiks kiinni!
Highway 1, kenties maailman kauneimmaksi arvioitu rantatie. Tästäkin voisi olla kiva ajaa, jos olisi ajokortti.

Tämä tuli yllätyksenä, että ei viisumini, vaan nimenomaan oleskelulupani voimassaolo vaikuttaa myös ajokortin voimassaoloon. No, nyt kun sen tähän kirjoittaa, niin kuulostaahan se oikeastaan ihan järkevällekin. Jos ei ole lupaa olla maassa, ei kai saisi olla voimassa olevaa ajokorttiakaan. Ja Yhdysvalloissa oleileville tiedoksi, että tämä puolivuotisrumba koskettaa nyt siis ainoastaan B1/B2-viisumilla olevia avopuolisoita, ei esimerkiksi L2-viisumilla olevia aviopuolisoita.

Ajokortin uusiminen


Sentään uuteen ajo- ja teoriakokeeseen minun ei tarvitse mennä uuden kortin saamiseksi. Riittää kun lähetän tuoreimman I-94 -lomakkeen kirjeessä DMV:n osoittamaan paikkaan ja uuden kortin pitäisi tulla postitse.

DMV lähetti kirjeen ajokorttini vanhenemisesta kyllä hyvissä ajoin, mutta olin silloin Suomessa hautajaisissa. Kun palasin Yhdysvaltoihin, lomalle Havaijille, sain taas päivitetyn I-94-lomakkeen ja kun lomalta palasimme, lähetin sen pikimmiten palautuskirjekuoressa DMV:lle. Silloin heillä oli vielä kuukausi aikaa uuden kortin lähettämiseen ennen kuin nykyinen korttini umpeutuu, mutta eipä se näköjään riittänyt asian käsittelyyn DMV:n päässä. Niinpä tässä ollaan nyt ilman ajokorttia. Taas. 
Tällaisellakin voisi olla kiva kurvailla. Siis jos olisi se ajokortti.

Ainakaan vielä en ole kokenut tuon viisumin/oleskeluluvan leimauksen uusimista puolivuosittain mitenkään rasitteeksi. Uuden leiman saamiseksi ei muuten kuulema riitä ajaminen Kanadan tai Meksikon rajan yli, U-käännöksen tekeminen ja palaaminen takaisin. Täytyy käydä "oikeasti" ulkomailla. No, minua reissu-roosaa se ei haittaa ja ukkokultakin sanoi, että voi voi, nyt meidän on suorastaan pakko reissata vähintään puolen vuoden välein jonnekin kauemmaksi. :-) No, vieläkö sitä rahaa jää matkoihin jatkuvasti nousevien vuokrahintojen jälkeen, se jää nähtäväksi. (Vuokraneuvottelumme ovat edelleen kesken, eikä mitään uutta sen auringon alla.) Mutta otetaanpa nyt tässäkin asiassa päivä kerrallaan. 

Jään odottelemaan milloin kortti postilokerikkoomme vihdoin kolahtaa. Ajokortiton Amerikasta huikkaa teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti