maanantai 3. lokakuuta 2016

Mount Shasta ja Lassen Volcanic National Park

Oli tarpeen päästellä vähän korvien välisiä höyryjä ulos amerikkalaisen apteekkirumban jälkeen ja niinpä teimme viikonloppuna reissun Pohjois-Kalifornian korpimaisemiin. Pääkohteinamme matkalla olivat Shasta-vuori (Mount Shasta) sekä Lassenin vulkaaninen kansallispuisto (Lassen Volcanic National Park). Extempore kiertelimme sitten toki vähän muuallakin. Nuo erämaamaisemat tekivät minuun sellaisen vaikutuksen, etten malta olla jakamatta muutamia kuvia ja ajatuksia tänne blogiinikin. Eli nyt siis onkin luvassa yllätys, yllätys postaus, jossa kuvien on suorastaan pakko olla mukana. Ja saattaapa tällainen postaus joillekin pientä matkakuumettakin aiheuttaa, joten olen kirjoitellut mukaan myös parit matkavinkit. 
Ukkokullan otos Mount Shastasta.

Mount Shasta


Shasta-vuori on vanha tulivuori, joka on purkautunut viimeksi vuonna 1786. Vuoren korkein kohta sijaitsee 4 322 metrin korkeudessa ja vuoren rinteillä on eri lähdetietojen mukaan kuusi tai seitsemän nimettyä jäätikköaluetta. Puhutaan siis melkoisen jylhistä maisemista.
Shasta-vuori Siskiyou-järven rannalta kuvattuna.

Lassenin vulkaaninen kansallispuisto


Shasta-vuoren lähellä sijaitsee toinenkin tulivuorialue, Lassenin vulkaaninen kansallispuisto. Puiston korkein kohta ja suosituimpia nähtävyyksiä on tulivuori Lassen Peak (3 187 m). Se on purkautunut viimeksi vuonna 1915.
Lassen Peak kuvassa keskellä. Vähän pilkistää luntakin huipulta.

Lisäksi kansallispuistossa sijaitsee useita geotermisiä alueita. Kuuluisin ja upein niistä taitaa olla Bumpass Hell. Paikka on saanut nimensä tutkimusmatkailija Bumpassin mukaan. Paikasta nimittäin muodostui herra Bumpassin maanpäällinen helvetti, kun hän 1860-luvulla aluetta tutkiessaan astui vahingossa 115-Celsius-asteiseen altaaseen ja menetti siinä jalkansa. 
Bumpass Hell kauempaa kuvattuna.
Ja sama lähempää.

Patikointireitti Bumpass Hell Trail on noin 5 km mittainen ja nykyään hyvin merkitty, joten mikäli pysyy kiltisti reitillä, ei vaaraa vastaavasta onnettomuudesta ole. Kaikki eivät kuitenkaan ohjeita ole noudattaneet ja viimeisimmät vastaavat harhaanastumisonnettomuudet alueella ovat tapahtuneet vain muutama vuosi sitten.
Varoituskylttejä ei voi olla huomaamatta.
Bumpass Hellin kuplivia ja höyryäviä altaita. Ilmassa oli vulkaanisille alueille tyypillinen, vahva mädän kananmunan haju.
Bumpass Hellissä on mitattu maaperästä nousevien höyryjen lämpötilaksi jopa 161 C-astetta.


Pari vinkkiä Lassenille


Keliolosuhteet: Lassen Volcanic National Parkiin on kaksi sisääntuloporttia, toinen puiston lounais- ja toinen luoteiskulmassa. Puiston läpi kulkee ajotie. Talviaikaan kuitenkin tuo ajoväylä on poikki lumitilanteen vuoksi, joten ajankohtaiset keliolosuhteet kannattaa ennen matkaa varmistaa puiston nettisivuilta. Ja kun pohjoisessa ja vuoristossa ollaan, niin lumitilanne voi yllättää yhtä hyvin lokakuussa kuin kesäkuussakin.

Ruokailu: Puistossa on lukuisia piknikpaikkoja upeiden maisemien äärellä, mutta vain kaksi paikkaa, josta ostaa mitään syötävää. Toinen on pohjoisemmalla sisääntuloportilla sijaitseva kauppa ja eteläisemmällä portilla sijaitseva kahvila. Näiden aukioloajat olivat kuitenkin enemmän kuin rajalliset näin sesongin ulkopuolisena aikana, joten mekin tulimme patikoineiksi omat reittimme melkeinpä tyhjin vatsoin. Onneksi pientä snäckiä ajomatkalta oli vielä autossa jäljellä. Maisemat olivat kuitenkin niin upeita, että pakkohan niitä oli aina pysähtyä ihailemaan. Ja kyllähän niitä katseli, vaikka masu vähän kurnikin. Se oli sitä sielunruokaa se. Ja hei, vielä siis löytyy Yhdysvalloista paikka, minne ei ole Mäkkäriä isketty! ;-)

Patikointi: Vaikka patikointireitit eivät välttämättä ole pitkiä, niin silti kannattaa muistaa, että reitit sijaitsevat korkeassa vuoristoilmassa, mikä lisää haastetta. Esimerkiksi Bumpass Hell -patikointireitin lähtöpiste sijaitsee yli 8 000 feetin (2 440 m) korkeudessa ja polulla on sekä ylä- että alamäkiä mennen tullen. Lisäksi korkeuksissa sää voi olla tuulen kera viileäkin, mutta UV-indeksit voivat silti olla korkeita. Esimerkiksi vielä nyt lokakuussa puolipilvisellä ilmalla UV-indeksi Lassenin kansallispuistossa voi olla arvoltaan liki 6 (asteikolla 0-11), mikä luokitellaan korkeaksi.
Lassenin vulkaanista kansallispuistoa.
Noin 2,5 km korkeudessa sijaitseva Lake Helen. Kyllä oli kuulkaa kirkasta vettä tässä järvessä!

Sitten lopuksi vielä Suomi-mielleyhtymiä, joita päähäni viikonlopun aikana pulpahteli.


Kirpeän raikkaat Suomi-mielikuvat


Viikonlopun majapaikkamme sijaitsi Mount Shastan kupeessa. Menimme ensimmäisenä iltana pitkähkön ajomatkan päätteeksi paikalliseen ravintolaan syömään ja tilasimme ensitöiksemme vettä. Tarjoilija toi veden ja sitä maisteltuamme rävähtivät silmämme isoiksi kuin lehmillä! Vesi oli niin raikasta ja hyvää! Oli pakko kysyä tarjoilijalta, onko kyseessä hana- vai pullovesi. Tarjoilija ilmoitti kyseessä olevan hanaveden. Myöhemmin näimmekin tuppukylässä kylttejä "Mount Shasta: The center of pure water". Paikka mainosti siis itseään puhtaan veden keskuksena, eikä suotta! Sen jälkeen emme pullovettä reissussa enää juoneetkaan. Ja jo sekin, että hanasta sai oikeasti todella kylmää ja niin hyvänmakuista vettä, sai minut hihkumaan ilosta. Tuli mieleen Suomi ja kainuulainen maukas pohjavesi.

Toinen seikka, josta mieleeni tuli väistämättä Suomi, oli sää. Kun lauantaiaamuna heräilimme, ulkolämpötila oli -1 C! Ilma oli ihanan raikas. Aivan kuin Suomessa kuulaina syysaamuina! No, tätä eräänlaista raikkautta saatiin sitten lopulta vähän liiankin kanssa. Sunnuntaina paluumatkalla emme halunneet ajaa moottoriteitä pitkin koko matkaa ja valitsimmekin pohjoisessa erään kinttupolun maisemareitiksi. Ajotie ylitti parissakin kohtaa vuoria ja ylimmillä korkeuksilla "pääsimme" ihka aitoon räntäsateeseen! Hrrrr! Siinä tuli Suomi mieleen jo vähän liikaakin, joten olipa mukava, kun reitti laskeutui lopulta takaisin alas laaksoihin ja vastaan alkoi tulla taas palmuja ja auringonpaistetta.

Mutta kyllä oli kerrassaan akkuja lataava reissu. Voin suositella noita upeita maisemia muillekin! Tästä on hyvä jatkaa ja on aika sanoa teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti