Wannabe-kirjankirjoittajan vapaapäivä

Wannabe = hakija, kandidaatti, kokelas, anoja, pyrkijä, tavoittelija, toiveikas, havittelija.

On kulunut tasan kahdeksan viikkoa siitä, kun sain idean kirjoittaa kirjan. Ja 7,5 viikkoa siitä, kun näppäilin siihen ensimmäiset kirjaimet näppäimistöltä. Tänään minulla on kirjani kirjoittamisesta vapaapäivä ja suuntaan katsettani noihin viikkoihin. Nuo kahdeksan viikkoa eivät ihmisen elämässä ole paljon, mutta niiden aikana on ehtinyt tapahtua kirjani osalta kaikenlaista. Olen ehtinyt jo kertaalleen nakata hanskat nurkkaankin, hahah. Mutta vielä minä sieltä ahdingosta nousin ja palasin naputtelemaan.

Alkuinnostus oli yhtä huumaa! Ajatuksia ja ideoita sinkoili niin valtavasti ja syösten, että jouduin kirjoittamaan niitä muistiin jopa keskellä yötä. Ideat eivät antaneet unelle sijaa. Sain nauttia tuollaisesta idea-aallosta myös toisessa kohtaa näitä kirjoitusviikkoja, en vain alkumetreillä. Oi, ne olivat lennokkaita hetkiä. Pää pursuili ajatuksia, eivätkä niitä sormet ehtineet näytölle asti sitä mukaa kirjaamaan.

Ensimmäiset 20 liuskaa (A4-arkkia tai tarkemmin ottaen letter-arkkia kuten täällä meillä päin) valmistuivat nopeasti, mutta tietenkään se ei ole valmista ja lopullista tekstiä. Ymmärtääkseni kustantamoilla on aika iso sanansa siihen, mitä heidän kustantamaan kirjaan sisällöllisesti lopulta tulee. Minä voin kirjoittaa vaikka 100 liuskaa, mutta vain osa siitä päätyy lopulta kansien väliin. Osallistuin huhtikuussa myös yhteen kirjoituskilpailuun, mutta senkin tuloksia vielä odotellaan.

Nämä viikot ovat myös olleet valtavaa oppimista! Liityin somessa kirjailijoiden ryhmään, kiitos vain arvokkaasta vinkistä Kirsi R., ja olen oppinut sieltä aivan hurjasti uutta. Pari kysymystäkin minulla olisi, mutta vielä en ole rohjennut niitä siellä esittää. Olen myös oppinut itsestäni. Minulle kirjoittajana aamut ovat sitä luovinta ja tuotteliainta aikaa. Homma pitää saada ns. tulille viimeistään siinä vaiheessa, kun siemailen viimeiset kulaukset aamukahvista. Näppis eteen ja joutuin, muuten ei valmista sille päivää synny! Kyllä siinä on välillä pitkääkin päivää sitten tahkottu. Jos joitakin blogiteksteistäni olen voinut joskus kirjoittaa tunnin silloin, toisen tällöin, kirjan kohdalla sama ei minulta onnistu. Kirja vaatii paljon syvempää sukeltamista. Kun road tripin ja muiden kiireiden ansiosta kirjoituksiini tuli lopulta kahden viikon tauko, meni tekstien ääreen palatessa ensimmäinen päivä vasta mieliin palauttamisessa. Mitä olin jo kirjoittanut ja mihin jäinkään? Aamujen ja aamupäivien varaaminen kirjan työstämiselle on valitettavasti pakottanut minut jättäytymään meidän mukavista aamuhaikeistakin nyt pois. Tänään, pitäessäni kirjasta vapaapäivää, pääsin jälleen haikkaamaan ja tekipä hyvää. Mutta olen nyt halunnut puskea ideoita, ajatuksia ja ennen kaikkea tekstejä eteenpäin paperille asti, kun puhtia on ollut. Vielä tulee sekin päivä, ettei paperille synny yhtikäs mitään, ja lyön taas kerran rukkaset tiskiin.

Aikaa on mennyt hurjasti myös kaikenlaisen taustatiedon kaiveluun sekä mahdollisten samaa teemoja käsittelevien kirjojen etsintään ja lukemiseen. Pariin kertaan olen pitänyt myös jo palaverin videoyhteyksin sparrauskaverini kanssa. On jumpattu vähän kirjan rakennetta ja sen sellaista. Kiitos jumppa-avustasi jo tässä vaiheessa, Satu!

Yhden tenniskyynärpääoireenkin tässä jo ehdin kehittelemään. Vastikään täälläkin Yhdysvalloissa vapautui vihdoin käsikauppalääkkeenä myyntiin Voltaren-geeli, joka on onneksi auttanut. Ja toisen koronarokotteen kaataessa minut pariksi päiväksi petiin, sai käsikin tarvitsemaansa lepoa. Nyt sillä on taas naputtellut jonkin matkaa, huh.

Jo näiden viikkojen aikana olen havainnut tiettyä trendiä UKK- eli usein kysyttyjen kysymysten osastolla, kiitos vaan kysymyksistä, joten vastaanpa niihin teille kaikille nyt yhteisesti:

"Mistä kirjasi kertoo?"

Kyllähän kirjani tapahtumat sijoittuvat pääosin Piilaaksoon. Sitä minä olen viimeiset liki seitsemän vuotta jo opiskellut, usein kantapään kautta, ja oppinut kaverin jo aika hyvin tuntemaan. Luvassa on eräänlainen nojatuolimatka omakohtaisten kokemuksieni ja havaintojeni kautta kerrottuna. Tämän tarkemmin ja enempää en tässä vaiheessa aiheita ja teemoja avaa, koska kuten jo yllä kirjoitin, sisällöt voivat vielä hyvinkin muuttua mahdollisen kustantamon toiveesta. Tämä kirjani kuvaus on tällä hetkellä.

"Joko sinulla on kustantamo?"

Tämä kysymyksen sain kuulla ensimmäisen kerran vain muutama päivä sen jälkeen, kun idea kirjasta ylipäätään päähäni pompsahti. Ei, asiat eivät etene aivan noin joutuisasti, ystävät hyvät. Pienillä kustantamoilla menee tyypillisesti aikaa vastata kiinnostuksestaan 1- 3 kk, isoilla kustantamoilla siihen voi mennä helposti puoli vuotta! Ja sitten pitää tietenkin olla aika harkiten mietitty idea, ajatus tai jo kokonaisuus, mitä ylipäätään kustantamolle lähtee esikoisteoksenaan esittelemään. Lisäksi pandemia on tuonut tähänkin omat kuorrutuksensa. Pandemia ja sen myötä tolkuttomat määrät kotona vietettyjä tunteja on saanut monet pöytälaatikkokirjailijat kaivelemaan kaappejaan. Näin ollen kustantamoille on kuulemma ennätyksellisen paljon tarjontaa juuri nyt. Jos ennen pandemiaa yhdestä viiteen kirjaehdotusta sadasta johti kustannussopimukseen, nyt pandemian myötä yhdestä viiteen ehdotusta tuhannesta saa kustannusopimuksen. Näin ovat kokeneemmat ja viisaammat someryhmässä tämänhetkistä tilannetta valaisseet. 

Nämähän ovat olleet aivan aiheellisia ja luonnollisesti ihmisiä kiinnostavia kysymyksiä. Seuraava kysymys sen sijaan hämmensi minut aika tavalla. Sain tämän tällä viikolla: 

"Jaatko kirjaasi sitten ilmaiseksi?"

Tuota noin... Ööö. Niinku miksi? Kyllä sen muutama harva tulee saamaan ilmaiseksi, mutta ei kovinkaan moni. Olen tehnyt tätä kirjoitusurakkaani nyt arkipäivät aika tavalla kokopäivätoimisesti, ilman palkkaa, ilman apurahoja, ja omasta pussistani kustannuksia maksaen. Kulut eivät toki vielä ole olleet kuin kymmenissä dollareissa, mutta sparrauskaverini lasku on vasta tulossa. Sen jälkeen puhutaan kustannuksina isommista summista kuin kymmenistä dollareista. Kustannukset totta kai kasvavat lisää siinä vaiheessa, jos kirjastani tulee omakustanne. Jos siis kirjani jonakin päivänä kustantamon uunista ulos putkahtaa, niin kyllä minä haluaisin saada mielelläni omani pois, ehkä jopa vaivanpalkkaa kiitokseksi, eikä kirjan jakaminen ilmaiseksi oikein tue tätä tavoitetta. Että anteeksi nyt vaan, mutta minusta tällainen kysymys on vähän loukkaava. Minulle se kielii, ettei tällaista kirjan kirjoittamista oikein arvosteta. Ilmaisen (ämpärin) perässä kyselijät saavat siis jatkossakin tyytyä vain ilmaisiin blogiteksteihini. 

Toisekseen, olen ehtinyt unelmoida (lue: jossitella) asiaa jo niinkin pitkälle, että jos ja kun kirjani näkee päivänvalon, niin saatanpa itse olla niitä viimeisiä, joka sen käsiinsä saa! Kirja tulee ulos Suomessa ja minä asun ulkomailla, toisella puolella maapalloa, ja postinkulku Atlantin yli on tunnetusti mitä on. Niinpä minulla tuskin tulee siis olemaan "sataa ylimääräistä" kirjaa Piilaakson autotallissani kirjan julkaisuhetkellä.

Summa summarum

Itselleni oli nyt tärkeää tehdä tämä välikatsaus, kirjoittaa näin "vapaapäivän" kunniaksi vähän peruutuspeilin näkymiä auki. En tiedä, kiinnostiko se teitä, haha, mutta kirjoitin kuitenkin. Ajattelin nimittäin, että minun voi olla kiva palata tähän tekstiini vaikkapa puolen vuoden päästä ja tajuta, kuinka vähän tajusin tässä vaiheessa koko hommasta mitään! Tai että olinpa saanut kahdessa kuukaudessa paljon aikaan! Eli opin polulla tässä vielä ollaan ja kovasti. Asetin itse ensimmäisen välietapin ja määräajan tulevaksi sunnuntaiksi ja näppiksen paukutus on nyt tuottanut sen verran tulosta, että ensimmäiset raakatekeleet, 55+ liuskaa tekstiä ovat nyt "valmiina". Merkkimäärän mukaan arvioituna se voisi olla 100 - 120 sivua valmiissa kirjassa. Nyt huilaan kirjan tiimoilta, kunnes palaan taas tekstieni ääreen. Blogi on tahtonut jäädä kaikessa kirjatohinassa vähän jalkoihin, mutta ymmärtänette tämän. Nyt sanon teille taas tuttuun tyyliin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Postauksen kauniit kukkaset olen kuvannut road tripiltämme, eikä minulla valitettavasti ole harmainta hajua mitä ne voisivat olla nimiltään. Mutta nättejä ovat!