Ulkosuomalaisen pahin painajainen

Olin jo valmistellut postaustani kertoakseni teille kotiosavaltiomme Kalifornian avautumisesta pandemian jälkeiseen elämään. Tämä tapahtui viime tiistaina 15. kesäkuuta. Moni Yhdysvaltain osavaltio on toteuttanut rohkeampaa linjaa ja avannut oman yhteiskuntansa jo paljon Kaliforniaa aiemmin. Kalifornia piti tiukkaa linjaa todella pitkään, vaikka tartuntalukemat olivat olleet liki minimaaliset jo useita viikkoja, kiitos rokotusten.

Olin myös aikeissa kertoa maskipakon poistumisesta 15,5 kuukauden jälkeen tiettyjä poikkeuspaikkoja ja -tilanteita lukuunottamatta. Maskipakon, jonka rikkomisesta sai meillä paikoitellen jopa satojen dollarien sakkoja. Ja olin kertomassa, kuinka San Franciscosta povattiin koko Yhdysvaltojen ensimmäistä kaupunkia, jossa laumaimmuniteetti saavutettaisiin. Kaupungin aikuisväestöstä (ikäryhmät 16+) jo yli 80 % on saanut kattavan rokotuksen. Aivan pandemian alkumetreillä laumaimmuniteettin tavoittamiseksi arvioitiin riittävän, kun väestöstä 67 % olisi rokotettu. Nyt uusien ja ärhäköiden virusvarianttien myötä laumasuojan saavuttaminen voikin vaatia huomattavasti korkeamman, jopa yli 80 % rokotuskattavuuden väestössä. Näin tuumasi asiantuntija televisiouutisissamme.

Näin jo tunnelin päässä valoa, että pian voimme heittää maskit nurkkaan päivittäisessä elossamme, mutta kas, sitten minut nakattiinkin Suomeen ja sen maskisuositusten alaisuuteen.

Olin kirjoittamassa paljon muustakin pandemian jälkeisestä elämästä, mutta sitten kohtasin painajaisen. Sen ulkosuomalaisen pahimman painajaisen. Mikä se sellainen on? Se on se, kun saat sen pahoin pelkäämäsi puhelun tai muun yhteydenoton Suomesta. Kuulet Suomessa asuvien läheistesi vakavia terveysuutisia tai jopa kuolinilmoituksen. Ja tokihan tällaiset uutiset ovat painajaista aivan kaikille, mutta omalla kohdallani lisäkierteen tuo välimatka, jota on sen puolikkaan maapallon ja kymmenen tunnin aikaeron verran. Viime postaukseni jälkeen oma painajaiseni kävi toteen ja olen jo ottanut äkkilähdön Suomeen. Matkustaminen tällaisena aikana Yhdysvalloista Eurooppaan ja Suomeen oli kaikkea muuta kuin stressitöntä. Äkillisistä ja vakavista käänteistä, matkaan ja sen ennakkovalmisteluihin liittyvästä stressistä, oman elämäni pikaistakin pikaisempi uudelleenjärjestely ja läheisiäni koskevien huolien vuoksi niin kroppani kuin mielenikin ovat nyt aika tavalla rauniona. Niinpä postaukseni kuvitukseksi sopii seuraava:

Kotikaupunkimme 50-vuotisen maamerkin, Macy's-tavaratalon purkutoimet. Kroppa, mieli ja entinen Macy's, kaikki enemmän tai vähemmän raunioina juuri nyt.

Tämä teksti on kirjoitettu aikaerorasituksen sumentamilla aivoilla yöllä kello kolme Suomen aikaa. Tähän aikaan vuorokaudesta Pohjois-Suomessa aurinko on jo noussut. Ihastelen suomalaista yötöntä yötä. Ihastelen, vaikkei se helpota oikeaan vuorokausirytmiin pääsemistäni ei sitten pätkääkään, päinvastoin. Mutta kaunis se on silti, yötön yö. Kuten Suomen kesäkin.

Perhesyistä johtuen blogiini tullee jonkinmittainen tauko. Tai enhän tiedä, jos vaikka kaipaankin kirjoittamisen pariin ottaakseni pientä irtiottoa nykyhetkestä. Se jää nähtäväksi. Palaamisiin sitten taas jossakin vaiheessa. Pitäkäämme huolta läheisistämme jatkossakin. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!