Yllätyskäänne

Toisinaan ripeät ratkaisut elämässä ovat hyväksi. Tai näin ainakin haluan vakaasti uskoa, sillä olen juuri todistanut olevani nopean toiminnan nainen. Tulin nimittäin tällä viikolla, vähän yks' kaks' yllättäen, aloittaneeksi uudet työt! 

Kuinka näin pääsi oikein käymään?

Noin kuukausi takaperin sain ystävältäni tiedon tästä paikasta. Hänenkin sanojensa mukaan istuisin pestiin kuin nakutettu. Päätin ottaa yhteyttä yhdyshenkilöön, joka voisi välittää viestini eteenpäin palkkaajalle. Lähtötiedot työstä olivat niukat. Viestissäni esittäydyin ja kyselin paikasta hiukan lisää. Millaista, miten, milloin, miltä pohjalta ja paljollako?

Viestini jälkeen linjat kuitenkin vaikenivat. En kuullut asiasta takaisin liki kolmeen viikkoon. Niinpä ajattelin, että homma olisi minun osaltani kuopattu. Ehkä suunnitelmat olivat muuttuneet tai joku muu oli jo tehtävään valittu.

Liki kolmen viikon jälkeen vastaus kuitenkin tupsahti. Kiinnostusta minua kohtaan oli ja viestihiljaisuuteenkin löytyi luonteva selitys. Minun haluttiin aloittavan työt viikossa. Oho!

Mutta sittenpä polulle nakattiin hidasteita. Oikein kunnon kiven murikoita, joiden ajattelin vetäisevän maton alta koko suunnitelmalta. Mutta kun hetken jos toisenkin sinnikkäästi pöyhin, niin löysin ratkaisun. Kiitos pelastavan ystäväni Suomessa. Voitiin palata ajatukseen, että kyseiseen tehtävään sittenkin ryhtyisin.

Tämän viikon maanantaiksi olimme sopineet ensitapaamisen. Ajattelin, että tässä palaverissa vielä lähinnä sovitaan yksityiskohtia ja tunnustellaan. Mutta kun kaikki osa-alueet napsahtivatkin kohdilleen, niin minähän kääräisin jo hihani ja aloitin hommat!

Näin ollen voitte seuraavat kuukaudet kutsua minua tittelin kera: kotiopettajar Korpela. Hah, ja mielensäpahoittajille tiedoksi, että titteliosuus oli vitsi, opettajuus ei. Olen siis aloittanut yksityisopettajana ja kyseessä on ihan suhteellisen haastava tapaus. Työtä muiden syksyn projektieni ohessa tulee riittämään. Pesti on kuitenkin osa- ja määräaikainen, joten pinnalla pysymisen edellytykset ovat hyvät.

Uudenlaisen työn tiimoilta jouduin ottamaan käyttööni oikein kynäpenaalin ja hankkimaan ruutuvihkon, kyniä, pyyhekumeja, jopa viivottimen. Ihmeekseni sain todeta, ettei täällä harrasteta lyijytäytekynien irtolyijyjen myyntiä. Käsittämätöntä. Löysin sellaista ainoastaan yhdessä pakkauksessa. Kyniä tuossa paketissa oli kaksi, lisälyijyjä oli peräti viisi kappaletta! Ja paketti kallis kuin mikä. Sen sijaan täällä näytetään suosivan jättipakkauksia lyijytäytekyniä, joita siis jokaista käytetään vain sen yhden lyijyn verran. Mukaani tarttuivat yllä oleva 26 kappaleen ja toinen kahdeksan kappaleen lyijytäytekynien paketit. Pääsee niillä nyt ainakin alkuun...

Paluu juurille

Kaikki on siis tapahtunut ilman isoja ennakkosuunnitelmia, tai oikeastaan tämänsuuntaisia suunnitelmia laisinkaan. Niinpä olen vielä itsekin muutoksen johdosta vähän sulatteluvaiheessa. Syksyn suunnitelmani kun olivat jotakin muuta... 

Tilanne on myös siinä mielessä kutkuttava, että palaan tavallaan juurilleni. Noin 15 vuoden tauon jälkeen palaan työtehtäviin, jotka vastaavat täysin koulutustani. Tämä on vaatinut muistisopukoiden kaivelua. Mutta ennen kaikkea se on aiheuttanut jopa yllättävän voimakkaita tunnereaktioita. Mielikuvamatkoja menneeseen, omiin opiskeluvuosiini. Ihmisiin, tapahtumiin, kommelluksiin. Isääni, joka minua kovasti tälle opiskelualalle aikoinaan kannusti. "Lue, jos pääsi kestää", hän tuumasi. Hän halusi varoittaa pitkäjänteisyyttä vaativien opintojen rankkuudesta ja hermopaineesta. Uskoisin, että edesmennyt isäni olisi nyt ylpeä tyttärestään. Otin tällaisen pikaisen haasteen hoitaakseeni.

Neulana heinäsuovassa

Lisäksi tunnen olevani kenties se paljon puhuttu neula heinäsuovassa, kun huomioidaan kaikki realiteetit. Tässä osaamiskombinaatiossa piti nimittäin täyttyä aika monta kohtaa, jotta palaset lopulta loksahtivat paikoilleen.

Ensinnäkin piti olla haluttu substanssiosaaminen ja kyky opettaa sitä suomeksi, Piilaaksossa. Lisäksi henkilön piti voida hypätä puikkoihin nopealla aikataululla ja opettaa lukiotason aiheita arkipäivisin aikoina, jolloin se sopi myös oppilaalle. Ja koska kyseessä on lähiopetus ja pandemian jälkeen ruuhkiinsa palannut Piilaakso, myös opettajan ja oppilaan välimatka tuli olla inhimillisellä saavutettavuustasolla. Minun kohdallani toteutuivat nämä kaikki. Eikä tietääkseni toisia tullut tehtävään edes tyrkylle. Lisäksi työn projektiluontoisuus, sen määräaikaisuus sopi elämäntilanteeseeni hyvin. Vahva veikkaukseni on, että olen ainoa, joka Piilaaksosta pystyi tehtävään tarttumaan.

Haastava alku 

Mutta sen sanon, että alku on ollut haastava. Ensimmäisestä "hakuilmoituksesta" sai käsityksen, että haettiin lähinnä motivoijaa ja tutoria. Mutta edeltävällä viikolla työnkuva muuttuikin opetukseksi ja vieläpä suomalaisen opetussuunnitelman mukaiseksi opetukseksi. Onko minulla Piilaaksossa kahdeksan vuotta asuttuani käsitystä Suomen lukioiden opetussuunnitelmista? Eipä ole. Eli pikainen perehdytys käyntiin.

Tehtävänkuvan muuttuessa opettamiseksi, täytyi tietenkin haalia jostakin kasaan täsmälleen oikea opetusmateriaali. Helpommin sanottu kuin tehty. Yksityishenkilöillä ei Suomessa ole pääsyä opettajamateriaaleihin ja jo oppilaankin sähköiseen materiaaliin tarvittaisiin lisenssi. Kirjan tilaaminen rapakon yli etanapostitse veisi ennakkoarvioiden mukaan ainakin viikon tai viikkoja. Siis tässä tapauksessa nopeaan starttiin katsottuna liian kauan. Sain kuitenkin opetukseni käyntiin tietynlaisella hätävararatkaisulla ja tätä materiaaliasiaa työstän taustalla edelleen.  

Kuvioon liittyy myös muita todella haastavia lisätekijöitä, muiden muassa aikataulullisia sellaisia, mutta niistä ei julkisessa blogissani sen enempää.

Vartijarobotti kierroksellaan elokuvateatterin parkkipaikalla. Opettamiani asioita voidaan hyödyntää myös robottien kehitystyössä.

Joku voisi sanoa, että olen hullu, kun lähdin moiseen. Tällä aikataululla, viime hetkellä muuttuneella työnkuvalla ja vajavaisilla materiaaleilla. No, hulluhan minä vähän olenkin. Ja haastetta, sitä on hullulle luvassa yllin kyllin.

Niinpä syksyyni alkoikin yhtäkkiä puhaltamaan uudet tuulet. Ja se on totta kai aina jännittävää. Kiirettäkin tulee pitämään. Veto yllätti jopa itseni, mutta tuntuu yhä hyvälle liikulle. Kun ajoin ensitapaamiseemme, autoradiosta kuului lempikappaleeni. Sen täytyi olla hyvä merkki, ajattelin. Ja jospa tässä omakin nuppi pääsisi mukaan, että arki muuttui nyt yhtäkkiä aika tavalla.

Tällaisia yllättäviä kuvioita tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!