Aikamatka Piilaakson historiaan saunan lauteilta

Amerikkalaiset saunat ovat sangen mielenkiintoisia paikkoja. Jo vuonna 2020 listasin postaukseeni, kuinka monella tavalla saunakokemus voidaankaan suomalaisittain katsottuna sössiä. Vettä ei saa heittää kiukaalle, vesipiste suihkuineen voi puuttua saunan yhteydestä kokonaan ja löylykauhakin saattaa olla saunassa tulikuumaksi muuttuvaa metallia. Kiuluna voi toimia kastelukannu. 

Myös reissu piilaaksolaisen kuntosalin saunassa voi johtaa vaikka ja mihin. Milloin saan ihastella aasialaismummojen saunanjälkeisiä kauneudenhoitorutiineja ja milloin ajaudun pukuhuoneessa mielenkiintoisiin juttutuokioihin. Toisinaan saan tai joudun olemaan kuuntelevana korvaparina muiden keskusteluille. Viimeisin saunareissuni oli tätä lajia.

Pukuhuoneessa aasialaisnainen kommentoi näkevänsä ympärilläni paljon kukkia. Hauska havainto. Ja totta, sekä joogamattoni, saunatarvikekassini kuin käsilaukkunikin olivat kaikki kukkakuvioisia. Olipa sattumaa.

Tällä kertaa kokoonpano lauteilla oli poikkeuksellinen: ei yhtään aasialaista naista. Ei naisia ollenkaan. Löylyseuranani oli ainoastaan miehiä. Ja heistä vain yksi hintelämpi aasialainen, iäkäs herra. Muut miehen köriläitä. Aasialainen makasi lauteilla selällään jo saunaan tullessani. Oli vetänyt koipensa sellaiseen venytyssolmuun, että kankeampaa hirvitti. Muut löylyttelijäukot olivat asettuneet tasaisin välein pitkin U:n muotoisia lauteita. Onneksi sauna oli kuitenkin tilava ja lempipaikkani kahden kiukaan välissä oli vielä vapaana.

Istahdan lauteille ja alan siemailla vesipullostani. Sauna on piilaaksolaisittain hyvä. Siellä on sen verran kuuma, että hien saa pintaan ilman löylyn heittämistäkin. Olen tullut rentoutumaan ja nautin siitä, että on hiljaista. Kunnes... Yksi ukko aukaisee sanaisen arkkunsa. Hän näyttää harmaiden hapsiensa, tuuhean partansa ja möhömahansa ansiosta joulupukilta, pukilta ilman nuttua. 

Hän tuumaa: "Joko olette valmiita 49ersien tulevaan pelikauteen?"

49ers on San Franciscon kotijoukkue amerikkalaisessa jalkapallossa. Tässä vaiheessa tekee mieleni parahtaa. Siihen meni suomalaisen saunassa arvostama hiljaisuus ja että puheenaiheeksi otetaan vieläpä urheilu. Ja laji, jota en seuraa Super Bowlia lukuun ottamatta ollenkaan. Anna minun kaikki kestää. Kiuas huokaa puolestani. 

Vastapuolelta lauteita kysymyksestä ottaa kopin havaijishortsinen mies. Harmaahapsi hänkin. 

Mies vastaa: "No jaa, tavallaan. Paitsi en minä välitä Kalifornian joukkueista. Olen lähtöisin Nebraskasta. Tosin olen ollut siellä viimeksi 14-vuotiaana. Nyt olen 74."

"Wau, sehän on lähes 50 vuotta sitten!", Joulupukki toteaa.

Tekee mieleni korjata, että nyt meni pukilla matematiikka hitusen pieleen, mutta pysyn hiljaa. Myös nebraskalainen antaa asian olla, koska sylkensä tuo suuhun jo aivan muita asioita. Alkaa ukkojen taukoamaton pulputus, jossa keskustelunaiheet vaihtuvat nopeasti.

Havaijishortsinen Nebraskan mies jatkaa: "Joo, jonakin päivänä aion muuttaa vielä takaisin Nebraskaan. Vaikka eihän siellä ole kuin maissipeltoja. Niin sanoi aina vaimonikin, nyt jo edesmennyt. Yritin houkutella häntä muuttamaan kanssani sinne, mutta hän olisi halunnut Havaijille. Hän oli puoliksi havaijilainen, puoliksi portugalilainen."

"Jaa, vai muuttaisit takaisin Nebraskaan. Hyvä ystäväni on Nebraskasta."

Kenties Joulupukki olisi halunnut kertoa ystävästään lisää, mutta havaijishortsinen jatkaa puheripuliaan kommentista välittämättä: 

"Oli se aikaa, kun muutimme tänne. Äitini oli ostanut talon -50-luvun lopulla Palo Altosta 11 000 dollarilla. Myös anoppini oli ostanut talon Palo Altosta ja täsmälleen samaan hintaan. Mutta kun poikamme osti muutama vuosi sitten oman talon täältä, mutta halvemmalta alueelta, hän maksoi siitä 1,8 miljoonaa. On tämä hullua. Ja Havaiji, siellä kaikki on niin kallista nykyään. Siksi en antanut vaimolleni periksi muuttaa sinne."

Keskustelu alkaa käydä mielenkiintoiseksi. Aikoinaan talot Piilaakson Palo Alton kaupungista ovat maksaneet todellakin noin vähän. Nykyrahassa ajatellen naurettavan vähän. Tänä päivänä Palo Alto on koko USA:n 12. kallein postinumeroalue ja talojen mediaanimyyntihinta on 3,8 miljoonaa. 

Havaijishortsinen jatkaa edelleen: "Mutta tämä Sunnyvalen kaupunki on oikein kiva. Asun nykyään täällä. Nyt olen jo eläkkeellä, mutta olin töissä HP:lla pitkästi yli 20 vuotta. Niin oli vaimonikin, hän oli insinööri. Muistatko sinä sen HP:n konttorin siinä ja siinä kohtaa? Vastapäätä oli baari, jonne menimme aina olusille työporukan kanssa. Joskus juhlimme toimistolla aamuneljään asti. Se oli HP:n kulta-aikaa, ennen kuin markkinoille rynnistivät Applet ja muut."

Joulupukki mutisee paikkoja ja yrittää tuoda keskusteluun jotakin toista ravintolaa. Mutta vauhtiin päästyään havaijishortsiselta ei puhe pääse tyrehtymään: 

"Niin, ja muistatko ne kaikki valtavat mansikkaviljelmät? Nykyisen Lawrence Expresswayn McDonald'sin kohdalla oli isot mansikkapellot. Ja Moffet Airfield. Ennen lentokenttää siellä oli valtavasti kirsikkapuita ja..."

"Oliivipuita, erilaisia oliiveja, eikö ollutkin?", yrittää Joulupukki huikata väliin. 

"Ei, ei siellä oliiveja kasvanut, mutta aprikooseja, niitä oli valtavasti. Äitimme laittoi meidät lapsina sinne kesätöihin poimimaan niitä."

"Joo, mekin menimme joka kesä tätini luokse Fresnoon. Ja isämme laittoi meidät myös tienaamaan rahaa ja poimimme hedelmätarhoilla milloin mitäkin. Ensimmäinen palkkani oli 1,25 dollaria ja menimme veljeni kanssa heti ostamaan jäätelöä. Mutta opimmepa tekemään töitä. Toisin kuin nämä nykyiset kalifornialaiset. He saattavat tehdä työpäivänsä aikana vähän jotakin, sitten he keskustelevat keskenään aikansa ja sitten taas tekevät vähän jotakin. Tämä minun hyvä ystäväni Nebraskasta. Kun hän muutti tänne, niin olivathan kaikki ihmeissään. Hän ei juuri jutellut, vaan paiski hommia taukoamatta. Hän oli kova työmies."

Mietin, millä alalla Joulupukki ja nebraskalainen ystävänsä ovat mahtaneet työskennellä. Oma käsitykseni kalifornialaisten työnteosta on aivan erilainen.

Lopulta miehiltä loppuu puhti saunoa. Mutta ei puhti puhua. He lähtevät yhtä matkaa uima-altaiden puolelle ja taukoamaton tarinavirta jatkuu edelleen. Miesten poistuttua löylyhuoneeseen laskeutuu hiljaisuus. Lauteille kanssani jäänyt aasialaismies huokaa syvään. Kenties kireydet koivissaan alkavat helpottamaan tai korvansa tykkäävät hiljaisuudesta.

Ajatukseni lähtevät kirmaamaan -60-luvun Piilaaksoon. Olisipa kiva olla kärpäsenä taivaalla. Kuvittelen aprikoosit ja kirsikkapuut Moffet Airfieldin tilalle. Nykyään se on vilkas siviili- ja sotilaslentokenttä Googlen pääkonttorin ja NASA:n tutkimuskeskuksen kupeessa. Entuudestaan tiedän, että Googlen pääkampuksen kohdalla on laiduntanut aikoinaan lehmiä. Lawrence Expressway puolestaan on itäistä Sunnyvalea halkova, vilkkaasti liikennöity ajoväylä. Kaistoja on neljästä viiteen yhteen suuntaan. Miten valtavasti Piilaakso on muuttunut vuosien saatossa! Hedelmätarhoista lentokentiksi sekä asuin- ja toimistoalueiksi. Mansikkapelloista ajoväyliksi ja pikaruokapaikoiksi. Ja ainakin havaijishortsinen on nähnyt kaiken tuon kehityksen viimeisen 60 vuoden aikana. 

Nautin saunasta vielä hetken, kunnes on aika lähteä peseytymään. Poistuessani en ehdi avata löylyhuoneen ovea, sillä se avataan minulle. Joulupukkihan se siinä. Hymyilee minulle iloisesti. Olisin halunnut kiittää mielenkiintoisesta aikamatkasta menneisyyteen, mutta en saa suunvuoroa. Havaijishortsinen istuu uima-altaan reunalla ja puhua pulputtaa Joulupukille yhä taukoamatonta tarinaansa. 

Sellainen saunareissu tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!