Vieraita! Tai sitten ei

Mikä tekee ulkosuomalaisen erityisen onnelliseksi? Ainakin ystävät, jotka saapuvat meille vieraiksi tänne maapallon toiselle puolelle joko Suomesta tai muualta kaukaa.

Kevään merkkejä.

Ensimmäinen vieras pitkään aikaan 

Tällä viikolla saamme ystävän kylään Espanjasta. Edellisestä kasvokkain tapaamisestamme onkin aikaa reilusti yli kymmenen vuotta! Niinpä tapahtumissa ja elämänkäänteissä lienee "jonkin verran" kirittävää. Lisäksi saimme vastikään tietää, että ystäväpariskuntamme Suomesta on tulossa kyläilemään huhtikuussa. Voi tätä onnen aikaa! 

Tällaisina hetkinä sitä ulkosuomalainen, varsinkin Suomesta käsin katsottuna huitsin Nevadassa asti asustava ajattelee, että ihanaa, joku tulee meitä moikkaamaan ja siis muistaa meidänkin olemassaolon! No, tämä lienee liioittelua. Ehkä pysymme monien mielessä, vaikkeivat meitä tapaamaan tulisikaan. Mutta näillä vierailuilla on ulkosuomalaiselle aina oma erityinen merkityksensä, ainakin minulle. Ja kuinka mukavia muistoja niistä karttuukaan. 

Kirottu pandemia toi vierailuihin tietenkin omat esteensä. Yhdysvaltain rajat pidettiin pitkään turisteilta kiinni, eikä kukaan päässyt luonamme käymään, vaikka olisi tahtoa ja mahdollisuuksia ollutkin. Niinpä nämä ensimmäiset pandemianjälkeiset vieraat tuntuvat senkin vuoksi aivan erityisen ihanille vastaanottaa. Ja siksi tämän postauksen otsikossa on huutomerkki. 

Ja onhan näiden Piilaaksossa asuttujen vuosien aikana tapahtunut iso muutos myös vieraiden suhteen. Muistan vielä ne ensimmäiset Kalifornian-vuotemme, kun saimme vieraita suorastaan tuhkatiheään. Parhaimmillaan meillä oli kahdet Suomi-vieraat yhtä aikaa ja jouduimme sovittelemaan tyyliin: "Josko te menisitte tutustumaan pariksi päiväksi San Franciscoon, niin voimme majoittaa siksi ajaksi toiset, juuri maahan saapuvat vieraat." Olihan se hurmaavaa aikaa se, kun vieraita oli jopa tungokseksi asti.

Piilaaksossa on toki se positiivinen imunsa, että osa vieraistammekin matkustaa tänne tai San Franciscoon työnsä puolesta. Näin oli edellisen Suomi-vieraamme kohdalla vuonna 2019. (Eli edellisestä Suomi-vieraastamme on todellakin aikaa jo monta vuotta!) Myös tulevan huhtikuisen, pariskunnan matkan on sysännyt alkuunsa toisen työkuviot. Virallisten osuuksien jälkeen he jäävät tänne lomalle ja saatammepa hypähtää itsekin heidän lomasuunnitelmiinsa mukaan. Ja sitten on tietenkin nämä Kalifornian upeat nähtävyydet. Nekin vetävät puoleensa. Eli aivan kaikkea kunniaa emme jokaisesta näistä vierailuista pysty ihan vain oman mahtavan seuramme ja matalan majatalomme kontolle haalimaan, hahah. 

Mitenkäs niitä vieraita viihdytettiinkään?

Oli se sitten pandemia, kallistuneet matkakustannukset, päätös olla tekemättä kaukomatkoja tai mikä tahansa muu syy, niin pitkänmatkan vieraita ei meillä ole viime aikoina kauheasti siis ollut. Ja niinpä havahduimme, että mehän olemme jo aivan unohtaneet, missä kaikkialla ensi kertaa Piilaaksossa ja Kaliforniassa vierailevia ystäviämme tyypillisesti kierrätämme! 

Lisäksi nyt oli vielä uudenlainen pohdinta, kun ensimmäinen vieraamme tulee Espanjasta. Onko hän yhtä innostunut näkemään Tyynenmeren rannat, kun kotimaassaan rantaviivaa on sekä Atlantin että Välimeren kanssa? Entäpä kalifornialaiset viinitilat? Ovatko ne hänelle mitään uutta ja mielenkiintoista, kun Espanjastakin löytää varmasti kivoja viinitiloja ja maukkaita viinejä? No, kalifornialaisista viineistä löytyy toki erilaisia rypälelajikkeita. San Franciscossakin hän on jo käynyt, joskin useita vuosia sitten. Ehkäpä muistinvirkistyspiipahdus voisi olla mieleinen. Ja valtavia punapuita käymme varmastikin ihastelemassa.

Lisäksi sattuu niin sopivasti, että vierailun aikana pelataan vuotuinen amerikkalainen spektaakkeli Super Bowl. Onko mitään sen amerikkalaisempaa? Niinpä ajattelimme viedä vieraamme paikalliseen sporttipubiin katsomaan ottelua. Tai no, paremminkin seuraamaan sitä penkkiurheilijoiden hurmosta ja pubin järjestämää oheisohjelmaa. Nimittäin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin luvassa on ruoka- ja juomatarjouksia, pelitauoilla jaettuja ilmaisia sponsorituotteita sekä arvontaa erinomaisilla palkinnoilla. (Yhtenä vuonna ukkokulta tähtäsi voittavansa tuosta arvonnasta ison television, mutta voittikin potkulaudan, hahah!)

Vieraiden tunnearvo ulkosuomalaiselle

Tulin pohtineeksi omien vieraidemme saamaa paino- ja tunnearvoa. Kuinka tärkeiltä vierailut täällä kaukomailla tuntuvatkaan. Mietin, olisiko tunnearvo yhtä merkityksellinen, jos asuisin Suomesta lyhyen lentomatkan päässä Ruotsissa. Lentovuoroja olisi valita asti, monta päivässä, eikä aikaeroakaan olisi kuin yksi tunti. Helppo ja edullinen tulla, ja vaikka vain lyhyeksikin aikaa. Tänne meille matkustaminen vaatii aina enemmän aikaa, rahaa ja vaivannäköä.

Entäpä ulkomailla vietetyt vuodet? Lisäävätkö ne kyläilyjen saamaa painoarvoa entisestään? Mitä kauemmin pois Suomesta, sen merkityksellisempiä tapaamiset ulkomaankodissamme ovat. Ei, tätä en allekirjoita. Mielestäni kaikki vierailut ovat olleet yhtä merkityksellisiä ja mieleenpainuvia, tapahtuivatpa ne kahden tai kahdeksan ulkomaanvuoden jälkeen. Mutta tuosta Ruotsi-tilanteesta en osaa sanoa. Enhän ole Ruotsissa vuosikausia asunut, joten en voi verrata.

Kohtalo puuttuu peliin

Olin jo kirjoittanut onneni huumassa blogipostaukseni kuvaa ja hienosäätöä vaille valmiiksi. Tarkoitukseni oli se juuri julkaista, kunnes saimme mitä ikävimmän uutisen. Ystävämme Espanjasta joutui perumaan matkansa vain neljä päivää ennen h-hetkeä. Syynä äkillinen ja äärimmäisen surullinen perhetragedia. Vaivuin uutisesta itsekin melkeinpä shokkiin. Kun onni ja odotus vieraasta muuttuvatkin suruksi ja myötätunnoksi. 

Päätän kuitenkin julkaista postaukseni, kertoohan tämä ulkosuomalaisen elämästä. Ja aidoimmillaan. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!