Olin haaveillut jo useamman vuoden pidemmästä kesäjaksosta Suomessa ja tänä vuonna pystyin sen vihdoin toteuttamaan. Mukavat kahdeksan ja puoli viikkoa vierähtivät aivan valtavan nopeasti. Tässäpä siis vahingossa pitkäksi venähtäneen bloggaustauon jälkeen kevyt "linjoille paluu"-postaus.
No kuinkas ne lennot meni?
Ehkäpä muistatte, että menomatkaani liittyi pieni jännitysnäytelmä. Onnistuisivatko ahkeran lakkoilun keskellä kaikki lentoni niin, että ennättäisin kirjastovierailuilleni Ouluun ja Helsingin Oodiin? Lentopäiväni oli maanantai ja lennot lensivät ajallaan, huh. Mutta aika uskomatonta, että sekä edeltävä että seuraava maanantai kärsivät lentolakoista. Samoin lennoista pisintä eli USA-Suomi -lentoani seuraava vuoro jouduttiin perumaan lentäjän sairastumisen vuoksi. Mukanani taisi siis olla aimo annos hyvää tuuria, kerrankin.
Pääsin siis sovitun aikataulun mukaisesti esiintymään kirjastoihin, ja mikä oli valtavan ihanaa, sain tavata niissä myös teitä blogilukijoitani. Niillä on minulle aina tosi iso merkitys. Kiva, kun tulitte paikalle moikkaamaan. Ja Helsingissä kävi vielä niin upea kohtaaminen, että tapasin lukijan, joka ei edes asu Suomessa. Hän vain sattui nyt olemaan Helsingissä samaan aikaan ja oli sattumalta nähnyt mainoksen Oodi-vierailustani. Se oli oikein kirsikka kakkuun, ai että.
Mikä kiire!
Se, että Suomi-viikoistani muodostuikin niin mahdotonta ravia ja laukkaa, yllätti minut täysin. Tällä kertaa oli paljon asioita hoidettavana, yhdet ylioppilasjuhlat ja nuo mainitsemani kirjastovierailut. Lisäksi olin itse järjestämässä meidän yläasteluokkamme kokoontumista. Siitä tuli aivan mahtava tapaaminen, joka nostatti pintaan paljon nostalgiaa ja muistoja. Pääsimme vierailemaan myös vanhan koulumme tiloissa. Tuosta luokkakokouksen aiheuttamasta tunnemyrskystä kestikin sitten tovi toipua.
Lisäksi ensimmäisten seitsemän viikon aikana tein Oulusta käsin seuraavat matkat: Helsinki, Kainuu, Etelä-Pohjanmaa, Lappi ja vielä toisen kerran Etelä-Pohjanmaa. Suomea tuli siis koluttua aika tavalla päästä päähän ja aika monta kertaa sai laukkua pakata ja purkaa.
Lemmenjoen kansallispuistossa. Lapin rauha ja maisemat tekivät hyvää.
Kiireestäni kertoi kaiken oleellisen tosiseikka, että ostin heti ensimmäisenä päivänä Suomessa lähikaupasta naistenlehden. Silmissäni siinsi iltapäivän seesteinen kahvitteluhetki tuota lehteä selaillen. Loikoilisin rennosti sohvalla tai ulkona jalat kohti taivasta. Mutta toisin kävi. Pääsin avaamaan tuon naistenlehden ensimmäistä kertaa vasta, kun olin ollut Suomessa jo tasan seitsemän viikkoa! Ja tuosta rajapyykistä syntyi myös tämän postauksen otsikko. Tämä myös selittää, miksi blogini pysyi vaiti näinkin pitkään.
Seitsemän viikkoa siihen kahvitteluhetkeen meni!
Ensimmäiset viikot Suomessa olivat viileitä ja vettäkin satoi. Minua vesisade ei kyllä haitannut eikä harmittanut, sehän oli suorastaan harvinaista herkkua minulle. Minä nautin. Viimeiset kaksi viikkoa sen sijaan olivat Suomessa aika armotonta ja tukalaakin hellettä. Oli trooppisia öitä ja pitkiä aikoja tuuletonta, mikä oli varsinkin merikaupunki Oulussa kyllä erikoinen kokemus. Keskustan kadut olivat päivisin lähes autioita. Toki oli lomakuukausi heinäkuu, mutta kaikki kynnelle kykenevät olivat varmasti karanneet kuumuutta ns. väljemmille vesille, ja kaupunkiin jääneet pysyttelivät pääosin sisätiloissa viilentimien läheisyydessä.
Niinpä kun palasin tänne Piilaaksoon, tuntui porukkaa kuhisevan joka paikassa kuin muurahaispesässä, hihih. Vastassa oli myös hyvinkin poikkeuksellinen sää. Piilaaksossa on ollut tänä kesänä viileintä sitten vuoden 1999! Täällä elohopea lämpömittareissa on kohonnut nyt vain pykälän tai kaksi yli 20 Celsius-asteen.
Kuvakaappaus USA:n kansallisen sääpalvelun sivuilta.
Mutta hei, jos menolentoni Suomeen sujuivat mallikkaasti, niin sitä samaa ei todellakaan voi sanoa paluulennoistani Kaliforniaan. Tästä kerron teille seuraavassa postauksessani. Tulossa on myös perinteinen postaus Suomi-havainnoistani. Niistä te lukijani olette tyypillisesti tykänneet.
Nyt minä jatkan aikaerorasituksesta toipumista. Seinäkello ja kehoni sisäinen kello näyttävät tällä hetkellä aivan eri aikaa. Joten ensi kertaan! Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti