Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukuu Piilaaksossa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukuu Piilaaksossa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Vuoden lyhin päivä

Vuoden lyhin päivä. Kalifornian Piilaaksossa sen pituus on 9 tuntia ja 35 minuuttia. Entisessä kotikaupungissani Suomessa se on jotain ihan muuta. Jotakuinkin kuusi tuntia vähemmän. Ero on valtava. Ajatuksissani olen lähettänyt sinnikkyyttä läheisille ja ystävilleni sinne pohjoiseen. Jaksakaa vielä hetki, pian helpottaa.

Piilaaksossa naapurimme on juuri tällä viikolla kaivanut ruohonleikkurinsa esiin. Eletään sitä ainoata ajanjaksoa kalifornialaisesta vuosikalenterista, jolloin hänenkin leikkurillaan on mitä leikata. Oman pienen appelsiinipuumme hedelmät alkavat vihdoin olla syöntikypsiä. Tänä vuonna sato on heikko: vain neljä appelsiinia. Ehkäpä poimin ensimmäisen jouluaattona. Vaikka määrä on vähäinen, uskoisi noiden appelsiinien kuitenkin olevan nyt todella makeita, sillä tähänastinen joulukuu alueellamme on ollut tilastollisesti poikkeuksellisen kylmä. Öisin on käynyt pakkasella ja on saanut herätä hyiseviin, mutta upeisiin kuura-aamuihin useana aamuna peräkkäin. Jouluksi on kuitenkin luvassa varsin lämpimiä päiviä, jopa +20 astetta. Tilastolliset keskiarvot nousevat kuopastaan ja minä pääsen juomaan torttukahvini ulkona. Leipomusten myötä keittiössämme ovat jo tuoksuneet jouluiset aromit kuten neilikka, siirappi ja muskottipähkinä, mutta ulkona leijailee vastaleikatun nurmikon tuoksu. Näiden kahden tuoksumaailman yhdistämisessä minulla on yhä edelleen tekemistä.

Naapurin säksätin.

Oheisen torttukuvan myötä toivotan teille lukijoilleni oikein ihanaa joulun aikaa. Sekä onnea, iloa ja terveyttä vuoteen 2023.



Ja koskapa vuosien loput ovat usein erilaisten tilinpäätösten aikaa, katsahdan taas menneeseen minäkin. Kahdeksan vuotta ja kaksi kuukautta bloggaamista on pitkä aika. Tuona ajanjaksona Ribs & Coke -otsikon alla on hengitetty niin elämän ylämäissä, kuin pidetty hatusta kiinni sen alamäissä. Näiden 98 kuukauden aikana teksteilleni on kertynyt yli 330 000 lukukertaa. Niistä valtavan isot kiitokset kuuluvat teille, niin te uskollliset alkuperäiset kuin uudemmatkin lukijani.

Uuden vuoden myötä rakas blogini taitaa kuitenkin hiippailla hissun kissun ikään kuin varhaiseläkkeelle. Postauksia tipahtanee nykyistä harvemmin. Kenties se jää eläkkeelle jopa kokonaan. Elämämme soljuu tällä hetkellä ihan positiivisissa ja onnellisissa uomissaan eli mitään sellaista dramatiikkaa muutokseen ei liity.

Perinteitä kunnioittaen sanon teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!