Uusi koti persikkapuun katveessa

Onhan tämä ollut vähän kivikkoisempi tie. Tämä muutto uuteen kotiin. Muutamat ovat kyselleet uuden kotimme nykytilaa, joten nyt on luvassa hiukan tilannekatsausta. Missä tupakanhajuisen huushollimme kanssa oikein mennään?

Viiveitä

Heti kohta viime postauksen jälkeen pahin haju saatiin paikallistettua talon toiseen makuuhuoneeseen. Kävimme päivittäin kirjeenvaihtoa vuokranvälittäjän kanssa mitä tilanteelle voitaisiin tehdä, sillä jotain sille piti tehdä! Talon omistaja hoitelee parhaillaan bisneksiään Kiinassa, joten aikaeronkin vuoksi asioiden eteneminen ja hyväksyntä veivät tavallista pidemmän aikaa. Lisäksi 4th of July eli USA:n itsenäisyyspäivä ja sen tuomat vapaat toivat omat hidasteensa. Tuolloin mekin lähdimme pidennetyksi viikonlopuksi evakkoon uuden kodin tunkkaisista hajuista. Olimme saaneet kutsun Gordo-kissan kotiin San Franciscoon ja vietimme 4th of Julyn illan Gordon, ja toki omistajiensakin kanssa. Gordo täytti samana päivänä 15 vuotta. Ehkä paras USA:n itsenäisyyspäivän viettomme ikinä!

Gordo oli yhtä lumoava komistus kuin ennenkin. 

Heti itsenäisyyspäiväviikonlopun jälkeen meille piti tulla sisäilmaekspertti visiitille, mutta sitäpä ei sitten kuulunutkaan. Suunnitelmat olivatkin jo muuttuneet. Sen sijaan saimme muutamaa päivää myöhemmin vuokranvälittäjältä tiedon, että haastateltuaan useita eri ammattilaisia, olivat he vuokranantajan kanssa päätyneet ratkaisuun, että pahin haisulihuone maalattaisiin uudelleen. Ja tällä kertaa tymäkällä pohjamaalilla ensin. Kävimme keskustelua useaan otteeseen myös otsonoinnista, jota tekin muutamat lukijani minulle edellisen postauksen tiimoilta suosittelitte, kiitos vaan. Siihen toimenpiteeseen ei nyt ainakaan ensimmäisenä ryhdytty ja minulla tuli mieleen, että liekö se olisi sitten näissä kalifornialaiskodeissa niin pätevä menetelmä kuin Suomessa. Täällähän nimittäin päivä saattaa paistaa esimerkiksi ulko-oven alta tai reunoista sisään, vaikka ovi olisi kiinnikin. Eli talojen ja asuntojen tiiviyden kanssa on vähän niin ja näin. No, se siitä.

Piilaaksolaiset aikataulut

Muistanette ehkä, kuinka vuokranvälittäjä oli jo aiemminkin ehdottanut tapaamisia meille aamuisin jo kello kuudeksi. Lisää Piilaakson hiukan erikoisista aikatauluista mainitakseni, vuokranvälittäjä toimitti meille maalipöntöt viime viikonloppuna lauantai-iltana klo 21:30! Hänen oli tarkoitus tulla alkuillasta... Maalareiden sen sijaan piti saapua sunnuntaina aamulla klo 8:30, mutta kun kyseessä olikin kaksi terhakkaa kiinalaisukkoa, he saapuivatkin etuajassa jo klo 8:15. Kumpikaan kiinalaisukoista ei puhunut sanaakaan englantia. Kun maalausurakka alkoi, visiitille tuli myös vuokranvälittäjän vaimo viime hetken ohjeistuksineen. Hän on myös ollut säätämässä tätä hajunpoistoasiaa. Eli tupa oli täynnä porukkaa sunnuntaina heti aamuvarhain. Eipä siinä oikein viikonloppurauhaa kyseisenä viikonloppuna saanut.

Maalareita odotellessa. Kutakuinkin tässä kuosissa vierasmakuuhuoneemme on ollut muutosta asti.

Painavaa puntarointia 

Voin kertoa, että ennen tuota maalausratkaisua, tilanteen vain velloessa päivästä ja viikosta toiseen ilman toimenpiteitä tai edes niiden suunnitelmia, kävin ja kävimme ukkokullan kanssa aika monena iltana sisäistä keskustelua, pitäisikö meidän alkaa vaatimaan vuokrasopimuksemme purkamista ja muuttaa toisaalle. Olisiko se edes paikallisten pykälien mukaan ollut mahdollista? Jos vuokrasopimuksen mukaan talo on ehdoton non-smoking property, mikä tarkoittaa, ettei tupakointi ole sallittu talossa eikä sen tontilla, niin jo lähtökohtaisesti voitaneen kai olettaa, että talo olisi hajuton myös vuokralle annettaessa. Ja sitähän se ei nyt ollut. Lisäksi, olimme vuokranneet talon kahdella makuuhuoneella, mutta olemme tähän mennessä pystyneet käyttämään niistä vain toista. Haisulihuoneen ovi on ollut säpissä tähän päivään asti. Ja tästä toimenpiteiden odottelusta johtuen on iso osa elämästämme ollut edelleen muuttolaatikoissa. Aika riipovat kolme ensimmäistä asumisviikkoa nämä ovat olleet.

Mutta nyt. Nyt asiat ovat alkaneet kääntyä kohti valoa. Maalaus on suoritettu ja maalin katku on saatu tuuleteltua. Ehkä uskallan nyt jo ääneen todeta, että maalaus auttoi. Ehkäpä jo tänään uskallamme ottaa toisen makuuhuoneen käyttöön ja asetella tavaroita paikoilleen. Kaivella vaatteet laatikoista ja matkalaukuista hyllyillensä. Asetella matot lattioille. Alkaa kutsua taloa kodiksi.

Olemme saaneet jo yhden kypsän viikunan maistiaisiksi. Sisuksensa olikin yllättävän vaalea, mutta makunsa oli erinomainen!

Lisää hyviä uutisia

Muitakin hyviä uutisia tuli vielä samaan syssyyn. Saimme ensinnäkin vanhalta taloyhtiöltämme vastineen valituskirjelmäämme. Alku oli liiankin tuttua liirum laarumia, mutta vastineen lopussa he pahoittelivat tapahtuneita kupruja ja lupasivat hoitaa edellisen asuntomme loppusiivouksen ja mahdolliset korjaukset omaan piikkiinsä. Eihän se toki kaikkia meille koituneita kustannuksia kata, mutta hyvä näin. Saimmepa lopullisen sinetin sillekin kurjalle saagalle.

Lisäksi uudesta kodistamme on tupsahdellut lisää yllätyksiä ja tällä kertaa oikein ihania sellaisia. Olin jo aiemmin vähän katsellut ja ihmetellyt noita pihassamme kasvavia muutamia puita. Yhteen niistä on nyt kasvaa pompsahtanut omenan raakileita eli meillä on nyt pihassamme viikunapuun lisäksi yksi omenapuukin! Eikä tässä vielä kaikki. Vuokranvälittäjän rouvalla tuntui olevan puutarha-asiat hyppysissään ja kysyin häneltä, tunnistaako hän vielä kahta muuta puuta pihassamme. Hänen arvionsa mukaan toinen niistä on persikka- ja toinen mahdollisesti nektariinipuu! O. M. G. En ollut uskoa tätä todeksi! Jos minä jonakin päivänä saan poimia puusta oman persikan, tai nektariinin, niin olenhan minä tyttö onneni kukkuloilla! Oi ihanuutta!

Tässä niitä nyt on, persikan raakileita! Ja omassa pihassa!

Onneksi vuokranvälittäjä vaimoineen otti hajuhaitan lopulta vakavasti ja onneksi emme itse luovuttaneet ja muuttaneet pois. Muutoin olisi jäänyt luomuviikunat, -omenat, -persikat ja ehkäpä myös -nektariinitkin nauttimatta. Tässä talossa on nyt lopultakin ihmisen hyvä olla. Se on koti. Näin haluan uskoa. 

Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Yllätyksiä ja etikkakeitoksia

Viime viikko piti sisällään monenlaisia yllätyksiä. Tällä kertaa paino oli harmi kyllä niissä vähemmän mukavissa sellaisissa. Muutto on nyt siis sentään takana, mutta täysin leppoisin mielin en ole päässyt tavaroita uudessa kodissamme vielä purkamaan. Miksi? Se selviää tästä postauksesta. Ensin kuitenkin edellisen taloyhtiömme järjestämään "kivaan" pikku yllätykseen.

Ex-taloyhtiöltä viimeinen niitti

Viime viikolla päivää ennen muuttopäiväämme meillä oli taloyhtiön kanssa sovittuna ns. pre-move-out inspection. Tämä tarkastus kuuluu tehdä täällä kaikissa vuokra-asunnoissa noin kaksi viikkoa ennen vuokrasuhteen päättymistä. Silloin on tarkoitus katsoa asunnon senhetkinen kunto ja kartoittaa ainakin seinämaalien sekä mahdollisen kokolattiamaton ikä. Seinämaalin käyttöiäksi on Kaliforniassa luokiteltu kolme vuotta ja kokolattiamaton viisi. Mikäli nämä aikarajat seinämaalin ja maton käyttöaikojen kohdalla ylittyvät, on taloyhtiö velvollinen uusimaan ne omaan piikkiinsä, eikä voi laskuttaa maton puhdistusta tai seinäkolhujen korjausta vuokralaiselta. Tällainen tarkastus meillä kuului siis olla viime viikolla. 

Taloyhtiölle sopi tarkastusajankohdaksi tasan kaksi eri mahdollista aamupäivää. Molemmissa aikarajaus oli annettu vain summittaisesti: tarkastus tultaisiin tekemään joskus klo 10 ja klo 12 välillä. Lukitin toisen aamupäivän tarkastusajankohdan ja se minulle vahvistettiin. Jotta pystyin osallistumaan tähän tarkastukseen, otin kyseisen aamupäivän vapaaksi töistä. No kuinkas sitten kävikään? Yllätys, yllätys, tarkastaja ei koskaan saapunut! Kun kello oli jo lähempänä 11.30, aloitin soittoyritykset taloyhtiön toimistoon. Kukaan ei vastannut. Tässä vaiheessa sappeni kiehui jo aika kovaa. He siis unohtivat koko tarkastuksen ja minä menetin puolikkaan päivän palkan! (Minulle maksetaan tehdyistä tunneista, ei kuukausittaista vakiopalkkaa.) Ja tämä palkanmenetys täysin turhaan! Kirjoitin kiukkuisen viestin lapulle ja lähdin viemään sitä taloyhtiön toimiston oveen. Kappas, siellähän oltiinkin paikalla, mutta ei vain vaivauduttu vastaamaan puhelimeen! Toimistossa suhtauduttiin asiaan todella välinpitämättömästi, eikä edes pahoiteltu, että olin menettänyt puolen päivän palkan! Totuus oli, että tarkastaja oli täysin unohtanut koko tarkastuksen, vaikka heillä oli ollut asiasta aamupalaverissaankin puhetta. Toimistosta tapauksen päälle luriteltiin vain valkoisia valheita. Tämä episodi oli nyt kertakaikkisesti se viimeinen pisara meille! 

Jo aiemmin yksi amerikkalainen, asuntovälitysbisneksessä itsekin työskentelevä ystävämme oli kehoittanut meitä tekemään taloyhtiöstämme valituksen ylemmälle taholle. Niinpä samaisena iltana kirjoitimme ystävällisen, mutta pitkän viestin kyseisen taloyhtiöketjun ylemmälle portaalle. Kokosimme kirjelmään kaikki viimeisen puolen vuoden aikana sattuneet tunaroinnit, joita kohdallemme taloyhtiössä on tapahtunut. Niitä on useita. Kaikkia heidän munauksiaan en ole täällä bloginkaan puolella jakanut. Mutta kerrottakoon myös, että viimeisen parin kuukauden aikana olemme nähneet jo ainakin neljän muunkin perheen muuttavan tuosta taloyhtiöstä pois. Muitakin tyytymättömiä on siis ollut. 

Ainakin asioiden tuominen julki tuossa kirjelmässä rauhoitti lopulta mieltä, joskaan emme ole siihen ainakaan vielä saaneet mitään vastausta. Joka tapauksessa tuosta taloyhtiöstä eroon pääseminen on tuntunut helpottavalle. Vielähän tässä saa tosin jännätä, mistä kaikesta keksivät meitä veloittaa loppulaskun yhteydessä. 

Mutta se vanhasta taloyhtiöstämme. Kuinkas nyt sitten hurisee? Toisin kuin olin ajatellut, aivan ruusuilla tanssimista ei kyllä ole ollut uudessakaan kodissamme:

Uuden kodin ikävä yllätys

Kun olimme käyneet katsomassa tätä uutta kotiamme, niin talossahan tuoksui tuore maali. Kaikki pinnat oli vedetty uusiksi, samoin kylpyhuone ja keittiö täysin remontoitu. No, sen että olimme kantaneet tavaramme sisään, alkoikin noiden tuoreiden maalien alta paljastua toinen haju: tupakka! Voi ei! Me olemme ensimmäiset asukkaat talokauppojen ja remontin jälkeen, joten nähtävästi edellinen asukas talossa on tupakoinut korsteenin lailla sisällä. Parin ensimmäisen päivän aikana haju vain voimistui ja olin suoraan sanoen melko epätoivoinen ja suruissani tilanteen suhteen. Että tämäkin vielä! Minä poskiontelovaivainen en kyllä pystyisi moisessa hajussa asumaan! Otimme oitis yhteyttä asunnonvälittäjään ja hän tulikin huushollia haistelemaan. Vaimonsa oli lähtenyt mukaan lisänenäksi. He huomasivat hajun myös ja tilanne tuntui tulevan yllätyksenä heillekin. 

Tällä hetkellä asian ratkominen on vielä kesken, mutta kaikenlaisia kotikonsteja tässä on jo asian eteen tehty. Olen keittänyt etikkaa ja olemme asetelleet hajuja imeviä ruoka-aineita pitkin taloa. Ilmanpuhdistin on käynnissä makuuhuoneessamme. Lisäksi olemme jo ostaneet sisäilmaa puhdistavia huonekasveja, vaikka harvoin muuton jälkeen ihan näin pian tulee kukkaostoksille lähdettyäkään. Nyt oli pakko. Hajuhaitta on jo onneksi pienempänä, mutta katsotaan, joudutaanko tässä vielä järeämpiin toimenpiteisiin. Niiden täytyy sitten jo olla vuokranantajan pussista maksettavia, jos sellaisiin toimiin joudutaan.

Tähän mennessä etikkaa on kulunut jo yhden gallonan eli liki neljän litran verran. Onneksi sitä myydään tällaisissa perhepakkauksissa Costcossa.

Nyt vain toivon, että pääsemme asettumaan vihdoin taloksi, enkä joutuisi kärsimään näistä ikävistä kurkkuoireista, joita nykytilanne minulle aiheuttaa. 

Melko ikäviä ja raskaita käänteitä siis molemmat, mutta jotain hauskaakin on onneksi päässyt ilmaantumaan:

Hauska yllätys

Viime lauantaina pidimme takapihallamme pienet pationpystytystalkoot. Piti koota grilli, kasvilaatikko ja parit puutarhakalusteet. Siinä sitten työn touhussa kun olimme, niin aidan takaa alkoikin kuulua tervehdyksiä. Ja ettepä arvaa, kuka asuu takapihamme aidan toisella puolella? Kukapa muukaan kuin toinen suomalainen! Minusta tämä oli niin ällistyttävä yhteensattuma, etten ollut uskoa asiaa todeksi pitkään aikaan. Että meillä on takapihat vastakkain toisen suomalaisen kanssa! Heh, maailma voidaan todeta jälleen kerran todella pieneksi.

Lisäksi pihaltamme on nyt löytynyt vielä yksi sitruunapuu lisää sekä sitten tämä alla olevan kuvan mukainen sitruspuu. Vielä en tiedä, onko se kenties mandariinipuu vai jonkin sortin lime. Aika näyttänee, kunhan hedelmät alkavat saamaan väriä kypsyessään.

Mystinen sitruspuumme. Muuttuvatko nuo hedelmät kenties oransseiksi, keltaisiksi vai jäänevätkö vihreiksi?

Jos joitakin yllätyksiä on vielä tullakseen, niin todellakin toivoisin niiden olevan näitä mukavia yllätyksiä. Että tällaista tilannekatsausta tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Blogilukijaa sijaluvulla 200 000 tai 200 001 ei valitettavasti tällä kertaa löytynyt. Seuraava lukija-arvonta on luvassa 300 000. lukijan kohdalla, mikäli blogini sinne asti aktiivisena pysyy, niin kirjoittajan kuin lukijoidenkin toimesta.