Kreisi ex-naapuri

Varoitus. Tämä postaus ei sovi tosikoille.

Minun on jo pitkään pitänyt kertoa teille eräästä naapuristamme, nykyisin jo ex-naapuristamme. Hän oli aika erikoinen kaveri. Tapaus palautui jälleen mieleeni, kun purimme muuttotavaroita uuteen kotiimme. Hänhän nimittäin muun muassa tulosti kotonaan olevalla 3D-tulostimellaan meille tällaisen lohikäärmeen pään! Eikä minkä tahansa pään, vaan tässä on kierteet ja kaikki, joten tämän voisi siis liittää suihkupääksi kylpyhuoneessa.

Lohikäärmesuihkupää. Joo, emme ole ottaneet käyttöön.

Millainen on sitten kaveri, joka tulostaa 3D-printterillä lohikäärmeenpääsuihkupäitä? Antakaas, kun kerron lisää. Kyseessä on kanadalainen mies, iältään arviolta hiukan alle 40-vuotias. Jouduimme nimittämään häntä ukkokullan kanssa keskenämme kanukiksi, koska englanninkielinen sana kanadalaisesta olisi ollut helposti ymmärrettävä ja koska asuntojemme välissä ollut seinä oli äänieristykseltään lähes pahvin luokkaa. Niinpä puhuttelen häntä tässäkin tuttavallisesti kanukiksi. 

Miltä kanukki sitten näytti? Pahoittelut stereotypiasta, mutta ulkonäöllisesti hän oli jotakuinkin nörtin pyhä ilmentymä. Ihonsa oli kalpea, koska hän ei koskaan käynyt ulkona. Ylipainoakin oli päässyt kertymään, koska hän ei oikeasti töissäkäynnin lisäksi käynyt missään ja ainoa harrastuksensa tuntui olevan kotona nörtteily ja kaikenlainen tekninen värkkäily. Kuten nyt esimerkiksi lohikäärmesuihkupäiden tulostelu. Kanukki vietti siis vapaa-aikansa aina kotona. Ulkona hän kävi ainoastaan tupakoimassa. Jos vanhempansa tulivat Kanadasta käymään, yritti poika hiukan siivoilla asuntoaan ennen vierailua. Tuolloin ulko-oven eteen saattoi tulla pari kolme jätesäkillistä tyhjiä juomatölkkejä ja yksi säkillinen pitsalaatikoita. Muutoinkin hänen elämäntapansa olivat aika epäterveelliset. Kun viikonloppu alkoi, aukesi kanukilla joka kerta myös railakkaasti korkki. Hajusta päätellen marihuanakin maistui ja siinä vaiheessa, kun marihuanan viihdekäyttö Kalifornian osavaltiossakin tuli laillisesti hyväksytyksi, niin kanukin viihdekäyttö hiukan ryöpsähti käsistä. Möyhy haisi harva se päivä. 

Naapurin unirytmitkin olivat viikonloppuisin vähän niin ja näin. Kun me heräsimme vaikkapa lauantaisin aamuvarhain, ei naapurimme ollut tuossa vaiheessa mennyt vielä nukkumaankaan. Patojen ja pannujen paukkeesta päätellen, hän saattoi saada kokkausinnostuksen viikonloppuisin aamuviideltä. Tyypillisesti hän meni nukkumaan lauantaiaamuisin joskus aamupäivän aikana ja seuraavan kerran elonmerkkejä naapurista kuului sunnuntai-iltana. Kun sitten myöhemmin pääsimme käväisemään hänen asunnossaan sisällä (tästä postauksessani myöhemmin lisää), oli sekin aika näky. Vaikka kanukki asui yksin kissansa kanssa, oli hänen vuokraamansa asunto huomattavasti isompi kuin omamme. Ja sitten huh, se tavaran määrä! Tavarapaljouden keskellä kulki vain kapeat polut huoneesta toiseen. Yksi huone oli lattiasta kattoon asti pelkästään teräshyllyjä, jotka taas olivat täynnä kaikenmaailman värkkejä ja teknistä tavaraa. Oli oskillaattoria, sähköjohtoa, ampeerimittaria, piirilevyä, työkalua, mutteria, nippeliä ja nappelia. Niin, ja se 3D-tulostin sijaitsi kanukin keittössä. 

Tämä kaikki viimeistään vahvisti minulle, että nörtti mikä nörtti. Mutta mikään tollo kaverihan hän ei todellakaan ollut. Tiesi maailmanmenosta ja Suomestakin yllättävän paljon. Kerran ukkokulta esitti hänelle myös pähkinän. Ukkokulta nimittäin joutui entisessä työpaikassaan pitämään aika usein työhaastatteluja teknisen osaamisen näkökulmasta ja hänellä oli haastateltaville yksi suosikkikysymys. Se vaati eritoten loogista päättelykykyä. Useat työnhakijat reputtivat tuon kysymyksen kohdalla työhaastattelussa, mutta kanukki esitti oikean ratkaisun 10 minuutin tiukan pohdinnan jälkeen. 

Kuinka tuttavuutemme sitten oikein alkoi? Suihkupää ei suinkaan ollut hänen ensimmäinen 3D-tulostelahjansa meille. Sattui ja tapahtui jotakin kornimpaa: 

Unohtumaton alku tuttavuudelle

Ulko-ovemme olivat aivan vierekkäin, joten kanukkiin tuli ensinnäkin törmättyä aika säännöllisesti. Ja olihan hän puhelias kaveri, alkoholin vaikutuksen alaisena varsinkin. Parempi tutustuminen sai kuitenkin alkunsa tästä seuraavasta, aika uskomattomasta tapahtumaketjusta:  

Minä olin jo lähtenyt Suomeen joululomalle ja ukkokulta oli jäänyt vielä paiskimaan muutamaksi päiväksi töitä tullakseen sitten perästä. Eräänä perjantai-iltana oli kanukki alkanut ulko-oviemme edustalla jutustelemaan ukkokullalle, että mitäpäs puuhailet tänä iltana. Ukkokulta oli todennut, että enpä kummempia, ehkä pelailen vähän XBoxilla, kun vaimokin on jo lomalla Suomessa. Noh, tämän kuultuaan oli kanukki kututtautunut meille kylään. Olivat siinä sitten illan aikana pelailleet ja nauttineet hiukan miehekkäitä virvoitusjuomiakin siinä sivussa. Ilta oli kai ollut ihan ok ja ukkokulta kertoi minulle sitten Suomessa, että kanukki oli käynyt meillä kylässä. Minä vähän nikottelin, että ai, oookei. Noh, todellinen yllätys oli vasta tulossa...

Kun sitten palasimme joululomalta Suomesta ja ukkokulta törmäsi pihapiirissämme kanukkiin ensimmäisen kerran, oli kanukki punastunut naamastaan aivan tulipunaiseksi. Kävi pyytelemään anteeksi vierailunsa käytöstä. Ukkokulta oli ollut aivan kummissaan, että mitä ihmettä, eikös kaikki mennyt ihan hyvin. Sitten kanukki paljasti, että oli saanut päähänsä tehdä pientä jäynää. Oli kuulemma kotonaan juuri siihen aikaan tulostellut 3D-tulostimellaan kikkelifiguureja ja niinpä hän oli piilottanut niitä meidän kotiimme kolme kappaletta! Että siis 3D-tulostettuja kikkeleitä, meidän kotona! Anna mun tämäkin kestää! Kanukki paljasti heti yhden piilopaikan: seinäkalenterimme takana olevassa naulassa roikkuisi yksi kikkeli. Muut kaksi saisimme kuulemma itse löytää...

Kun ukkokulta kertoi tämän koko tarinan minulle, olisi meidän molempien ilmeet varmaankin olleet kuvaamisen arvoiset! Alkushokki oli aikamoinen. Kuinka tällaiseen edes suhtautua? Minä tietenkin seuraavaksi sitten sättimään ukkokultaa, että kaikenlaisia naapureita sinäkin meille kotiin uskallat ottaa, tiedä millainen pervertikko tämäkin nyt sitten lienee! Sappinesteeni käväisi aika tarkalleen sadan Celsius-asteen tuntumassa! Noh, ajan mittaan nuo kaksi muutakin kikkeliä sitten löytyivät. Toinen maustekaapista ja toinen vessan avonaisesta rullavaunusta. Olivatkin sitten ihan viattomissa paikoissa, paljon viattomammissa kuin oma mielikuvitukseni laukalle päästyään niiden arveli olevan. Myöhemmin kanukki pyysi minultakin kasvotusten anteeksi tätä jäynäänsä ja olihan se poika silloin nolona! Noh, ehkä minä kuukauden verran vielä mulkoilin häntä ja vähän murahtelin, mutta lopulta totesimme kaverin kuitenkin ihan harmittomaksi, ehkä vähän yksinäiseksikin, eikä tämän jäynän enää annettu häiritä. Nyt sille voi jo nauraa. On naurettu jo pari vuotta.

3D-printattuja kikkelifiguureja. Kanukin kertoman mukaan figuurien käyttötarkoitus oli alunperin ujuttaa niitä tuulilasinpyyhkimien alle sellaisille autoilijoille, jotka olivat pysäköineet autonsa huonosti. No, meidän tapauksessa yksi kikkeli löytyi maustekaapista. Monikäyttöisiä tuntuvat siis olevan.

Ei meistä ylimpiä ystävyksiä toki tullut, mutta kolme vuotta naapureina synnytti kuitenkin jonkinasteisen luottamuksen molemmin puolin. Lopulta hän kävi meillä kerran tai kaksi kukkien kastelijana ollessamme pidemmästi reissussa. Ajattelimme, että jos hän jotakin varastaisi, niin jäljet sylttytehtaalle olisivat aika lyhyet. Eikä hän varastanut. Selvinpäinhän hän oli ihan topakka poika. Me saimme puolestamme olla hänen kissavahtinaan muutaman kerran ja silloin tosiaan pääsimme näkemään tämän hänen "yltäkylläisen" asuntonsakin. 

Niin, ja jos naapuri oli vähän hullu, niin kissansa oli vähintään yhtä hullu. Jotakin ehkä kertoo se, etten ole koskaan pelännyt kissaa, mutta kanukin kissaa pelkäsin. Hui, oli se pelottava! Ensinnäkin kissa osasi ottaa sellaisen "Häivy siitä!"-ilmeen, että oksat pois. Ja tämä tapahtui yleensä juuri ennen kuin kissa sitten hyökkäsi kimppuun. Toisekseen, kun menimme kissaa tervehtimään ja syöttämään, tuli kissa ensin iloisena heti ovelle vastaan, kiehnäsi jaloissa, maukui ja suorastaan kerjäsi silittelyjä. Tätä huumaa kesti yleensä sen 10-15 minuuttia. Sen jälkeen kissan luonne muuttui kuin taikasauvan iskusta. Siitä tuli tosi arvaamaton. Jos yritit jatkaa silittelyä, mikä vielä 30 sekuntia sitten oli siis ihan ok, niin kissapa saattoikin alkaa purra ja raadella sinua. Kanukki vähän varoittelikin etukäteen kissastaan. Oli kuulemma hyvin tyypillistä, että kissa esimerkiksi hiipi omistajansa lakanoiden alle tämän vielä nukkuessa ja hyökkäsi sitten joko jalkaa tai käsivartta raatelemaan. Erikoinen oli siis kanukin kissakin. 

Että tällaisiakin naapureita voi sattua saamaan Piilaaksossa. 3D-tulosteita tuli niin sanotusti yllätyksenä ja pyytämättä. Nykyinen naapurustomme koostuu valtaosin aasialaisista. Vielä en tiedä, mitä he harrastavat. Eipä tällä kertaa muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Yllätyksiä ja etikkakeitoksia

Viime viikko piti sisällään monenlaisia yllätyksiä. Tällä kertaa paino oli harmi kyllä niissä vähemmän mukavissa sellaisissa. Muutto on nyt siis sentään takana, mutta täysin leppoisin mielin en ole päässyt tavaroita uudessa kodissamme vielä purkamaan. Miksi? Se selviää tästä postauksesta. Ensin kuitenkin edellisen taloyhtiömme järjestämään "kivaan" pikku yllätykseen.

Ex-taloyhtiöltä viimeinen niitti

Viime viikolla päivää ennen muuttopäiväämme meillä oli taloyhtiön kanssa sovittuna ns. pre-move-out inspection. Tämä tarkastus kuuluu tehdä täällä kaikissa vuokra-asunnoissa noin kaksi viikkoa ennen vuokrasuhteen päättymistä. Silloin on tarkoitus katsoa asunnon senhetkinen kunto ja kartoittaa ainakin seinämaalien sekä mahdollisen kokolattiamaton ikä. Seinämaalin käyttöiäksi on Kaliforniassa luokiteltu kolme vuotta ja kokolattiamaton viisi. Mikäli nämä aikarajat seinämaalin ja maton käyttöaikojen kohdalla ylittyvät, on taloyhtiö velvollinen uusimaan ne omaan piikkiinsä, eikä voi laskuttaa maton puhdistusta tai seinäkolhujen korjausta vuokralaiselta. Tällainen tarkastus meillä kuului siis olla viime viikolla. 

Taloyhtiölle sopi tarkastusajankohdaksi tasan kaksi eri mahdollista aamupäivää. Molemmissa aikarajaus oli annettu vain summittaisesti: tarkastus tultaisiin tekemään joskus klo 10 ja klo 12 välillä. Lukitin toisen aamupäivän tarkastusajankohdan ja se minulle vahvistettiin. Jotta pystyin osallistumaan tähän tarkastukseen, otin kyseisen aamupäivän vapaaksi töistä. No kuinkas sitten kävikään? Yllätys, yllätys, tarkastaja ei koskaan saapunut! Kun kello oli jo lähempänä 11.30, aloitin soittoyritykset taloyhtiön toimistoon. Kukaan ei vastannut. Tässä vaiheessa sappeni kiehui jo aika kovaa. He siis unohtivat koko tarkastuksen ja minä menetin puolikkaan päivän palkan! (Minulle maksetaan tehdyistä tunneista, ei kuukausittaista vakiopalkkaa.) Ja tämä palkanmenetys täysin turhaan! Kirjoitin kiukkuisen viestin lapulle ja lähdin viemään sitä taloyhtiön toimiston oveen. Kappas, siellähän oltiinkin paikalla, mutta ei vain vaivauduttu vastaamaan puhelimeen! Toimistossa suhtauduttiin asiaan todella välinpitämättömästi, eikä edes pahoiteltu, että olin menettänyt puolen päivän palkan! Totuus oli, että tarkastaja oli täysin unohtanut koko tarkastuksen, vaikka heillä oli ollut asiasta aamupalaverissaankin puhetta. Toimistosta tapauksen päälle luriteltiin vain valkoisia valheita. Tämä episodi oli nyt kertakaikkisesti se viimeinen pisara meille! 

Jo aiemmin yksi amerikkalainen, asuntovälitysbisneksessä itsekin työskentelevä ystävämme oli kehoittanut meitä tekemään taloyhtiöstämme valituksen ylemmälle taholle. Niinpä samaisena iltana kirjoitimme ystävällisen, mutta pitkän viestin kyseisen taloyhtiöketjun ylemmälle portaalle. Kokosimme kirjelmään kaikki viimeisen puolen vuoden aikana sattuneet tunaroinnit, joita kohdallemme taloyhtiössä on tapahtunut. Niitä on useita. Kaikkia heidän munauksiaan en ole täällä bloginkaan puolella jakanut. Mutta kerrottakoon myös, että viimeisen parin kuukauden aikana olemme nähneet jo ainakin neljän muunkin perheen muuttavan tuosta taloyhtiöstä pois. Muitakin tyytymättömiä on siis ollut. 

Ainakin asioiden tuominen julki tuossa kirjelmässä rauhoitti lopulta mieltä, joskaan emme ole siihen ainakaan vielä saaneet mitään vastausta. Joka tapauksessa tuosta taloyhtiöstä eroon pääseminen on tuntunut helpottavalle. Vielähän tässä saa tosin jännätä, mistä kaikesta keksivät meitä veloittaa loppulaskun yhteydessä. 

Mutta se vanhasta taloyhtiöstämme. Kuinkas nyt sitten hurisee? Toisin kuin olin ajatellut, aivan ruusuilla tanssimista ei kyllä ole ollut uudessakaan kodissamme:

Uuden kodin ikävä yllätys

Kun olimme käyneet katsomassa tätä uutta kotiamme, niin talossahan tuoksui tuore maali. Kaikki pinnat oli vedetty uusiksi, samoin kylpyhuone ja keittiö täysin remontoitu. No, sen että olimme kantaneet tavaramme sisään, alkoikin noiden tuoreiden maalien alta paljastua toinen haju: tupakka! Voi ei! Me olemme ensimmäiset asukkaat talokauppojen ja remontin jälkeen, joten nähtävästi edellinen asukas talossa on tupakoinut korsteenin lailla sisällä. Parin ensimmäisen päivän aikana haju vain voimistui ja olin suoraan sanoen melko epätoivoinen ja suruissani tilanteen suhteen. Että tämäkin vielä! Minä poskiontelovaivainen en kyllä pystyisi moisessa hajussa asumaan! Otimme oitis yhteyttä asunnonvälittäjään ja hän tulikin huushollia haistelemaan. Vaimonsa oli lähtenyt mukaan lisänenäksi. He huomasivat hajun myös ja tilanne tuntui tulevan yllätyksenä heillekin. 

Tällä hetkellä asian ratkominen on vielä kesken, mutta kaikenlaisia kotikonsteja tässä on jo asian eteen tehty. Olen keittänyt etikkaa ja olemme asetelleet hajuja imeviä ruoka-aineita pitkin taloa. Ilmanpuhdistin on käynnissä makuuhuoneessamme. Lisäksi olemme jo ostaneet sisäilmaa puhdistavia huonekasveja, vaikka harvoin muuton jälkeen ihan näin pian tulee kukkaostoksille lähdettyäkään. Nyt oli pakko. Hajuhaitta on jo onneksi pienempänä, mutta katsotaan, joudutaanko tässä vielä järeämpiin toimenpiteisiin. Niiden täytyy sitten jo olla vuokranantajan pussista maksettavia, jos sellaisiin toimiin joudutaan.

Tähän mennessä etikkaa on kulunut jo yhden gallonan eli liki neljän litran verran. Onneksi sitä myydään tällaisissa perhepakkauksissa Costcossa.

Nyt vain toivon, että pääsemme asettumaan vihdoin taloksi, enkä joutuisi kärsimään näistä ikävistä kurkkuoireista, joita nykytilanne minulle aiheuttaa. 

Melko ikäviä ja raskaita käänteitä siis molemmat, mutta jotain hauskaakin on onneksi päässyt ilmaantumaan:

Hauska yllätys

Viime lauantaina pidimme takapihallamme pienet pationpystytystalkoot. Piti koota grilli, kasvilaatikko ja parit puutarhakalusteet. Siinä sitten työn touhussa kun olimme, niin aidan takaa alkoikin kuulua tervehdyksiä. Ja ettepä arvaa, kuka asuu takapihamme aidan toisella puolella? Kukapa muukaan kuin toinen suomalainen! Minusta tämä oli niin ällistyttävä yhteensattuma, etten ollut uskoa asiaa todeksi pitkään aikaan. Että meillä on takapihat vastakkain toisen suomalaisen kanssa! Heh, maailma voidaan todeta jälleen kerran todella pieneksi.

Lisäksi pihaltamme on nyt löytynyt vielä yksi sitruunapuu lisää sekä sitten tämä alla olevan kuvan mukainen sitruspuu. Vielä en tiedä, onko se kenties mandariinipuu vai jonkin sortin lime. Aika näyttänee, kunhan hedelmät alkavat saamaan väriä kypsyessään.

Mystinen sitruspuumme. Muuttuvatko nuo hedelmät kenties oransseiksi, keltaisiksi vai jäänevätkö vihreiksi?

Jos joitakin yllätyksiä on vielä tullakseen, niin todellakin toivoisin niiden olevan näitä mukavia yllätyksiä. Että tällaista tilannekatsausta tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Blogilukijaa sijaluvulla 200 000 tai 200 001 ei valitettavasti tällä kertaa löytynyt. Seuraava lukija-arvonta on luvassa 300 000. lukijan kohdalla, mikäli blogini sinne asti aktiivisena pysyy, niin kirjoittajan kuin lukijoidenkin toimesta.