Maskipakko ja myrskyjä

Eilen oli yhdenlainen vuosipäivä. Tasan vuosi sitten, 14. joulukuuta 2020, Yhdysvalloissa aloitettiin kansalaisten rokottaminen koronavirusta vastaan. Ensimmäisen koronarokotepistoksen sai Sandra Lindsay New York Cityssa. Missä mennään tällä hetkellä? On aloitettu kolmas koronarokotekierros, sillä uudet variantit jylläävät ja hakeutuvat kiertoteitä ohi aiemmin pistettyjen rokotteiden aiheuttaen tartuntoja edelleen. Tartuntaluvut ovat paikoin todella huolestuttavassa kasvussa. Suomen tilannetta olen seurannut kauhulla ja pahinta peläten jo pitkään. 

Kaliforniassa ryhdyttiin ennakoiviin toimiin uuden omikron-variantin levitessä maailmalla jo kulovalkean tavoin. Ja niihin ryhdyttiin rivakasti. Maanantaina tiedotettiin, että koko osavaltioon julistetaan sisätiloja koskeva maskipakko. Maskipakko alkoi tänään keskiviikkona ja kestää alkuun ainakin kuukauden, tammikuun puoliväliin asti. Siis 40 miljoonaa kalifornialaista laitettin ruotuun alle kahdessa päivässä! Ja tyyliin pulinat pois! Meidän jokapäiväistä arkeamme tämä uusi määräys ei juurikaan mullista, sillä olemme käyttäneet maskia sisätiloissa koko tämän pandemian ajan, mukisematta. Mutta muiden mahdollisuus hillua maskitta yhteisissä julkisissa tiloissa pitäisi nyt olla osavaltiossamme poissuljettu.

Kalifornian nopea päätös ja uuden määräyksen rivakka täytäntöönpano saavat minut yhä enenevässä määrin ihmettelemään Suomen täysin käsittämätöntä vatulointia päätöksenteossa koronatoimia koskien. Kerron esimerkin: Olin vielä Suomessa, kun Suomen terveydenhuollon tehohoitopaikkojen kriittisenä rajana pidetty 50 tehohoitopaikkaa koronapotilaille ylittyi. Mitä tapahtui, mihin toimiin ryhdyttiin? Ei minkäänlaisiin! Pääministeri ilmoitti, että hallitus kokoontuu miettimään jatkotoimia seuraavan viikon tiistaina! Siis seuraavana tiistaina, kun tehohoitopaikat olivat äärirajoillaan edellisen viikon puolivälissä! Paitsi että tilanne olisi todellakin vaatinut nopeita toimia, antaa jo tällainen löperö aikataulutus kansalaisille kuvan, ettei tässä ole mitään hätää... Ja samaan aikaan hätää kuitenkin kärsivät kaikki ne potilaat, mutta myös työtaakkansa alla koko terveydenhuollon henkilöstö. No, joku nähtävästi astui jonkun varpaille ja jo seuraavana sunnuntaina Suomessa astui voimaan anniskelukielto klo 17, ellei koronapassi ollut käytössä. Kuitenkin, valitettavasti vain viikkoa paria myöhemmin tehohoitopaikkoja koronapotilaille olikin käytössä jo pitkästi yli 60! Perusterveydenhoitoa ajettiin alas ja tehohoitoa vaativia leikkauksia peruttiin monilla paikkakunnilla. Oltiin ryhdytty harkitsemaan hätäjarrutoimenpiteitä. Siis ryhdytty harkitsemaan. Minun mielestäni niitä olisi pitänyt käyttää jo, mutta enpä nyt sohaise tätä aihetta tämän enempää. Toivon vain hartaasti, että tartuntojen leviäminen Suomessakin saataisiin rauhoittumaan tavalla tai toisella. 

Mutta sitten muihin viime päivien arkikuulumisiin. 

Myrskyjä ja niiden tuhoja

Meillä täällä Yhdysvaltain länsirannikolla Kaliforniassa on nyt saatu todella kovasti toivottuja sateita. Mutta, niitä onkin sitten tullut heti kerralla ennätysmääriä ja kauheiden myrskyjen saattelemina. Myrskyn voima on saanut aikaan monenlaisia tuhoja, kuten tulvia ja maanvyöryjä. Esimerkiksi Big Surin alueella jouduttiin sunnuntai-iltana katkaisemaan Highway 1 -tie, jotta alueen asukkaat pystyivät evakuoitumaan pois kodeistaan. Alue on nimittäin aikaisempaa maastopaloaluetta, jolloin kaikki pohjakasvillisuus on palanut pois ja näin ollen kovat sateet saavat vuorenrinteillä helposti maanvyöryjä aikaiseksi. Oli sattumaa, että ajoimme kyseistä merenrantatietä vain muutama tunti ennen kuin se suljettiin.

Sunnuntaina iltapäivällä myrsky oli vasta vain aavistus Tyynenmeren taivaanrannassa. Nopeasti tilanne kuitenkin muuttui ja tällä alueella ryhdyttiin evakuointeihin.

Myrskytuhot katkaisivat toissapäivänä ukkokullalta myös työnteon. Hänen tehdessä etätöitä kotona, tarvitsee hänen ottaa yhteys koneeseen työpaikallaan. Yhtäkkiä tuo yhteys sitten katkesi. Sähkökatko työpaikan tiloissa. Aikaa asian selvittelyyn meni varmastikin normaalia enemmän, koska konttorirakennus on etätöiden johdosta lähestulkoon tyhjä. Lopulta tilanne selvisi: myrsky oli kaatanut ison puun kadulla sähkölinjojen päälle. Sama toistui tiistaina varhain aamulla, jolloin ukkokulta oli konttorilla osallistuakseen tiimipalaveriin ihan kasvotusten. Huomiona muuten, että ukkokullan työpaikalla sekä myös jättiyhtiö Googlella vaaditaan työntekijöiden rokotukset, jotta voi palata toimistolle ja olla jatkossa oikeutettu palkanmaksuun. Tässäkin kohtaa jälleen ihmettelen, ettei Suomessa samaa vaadita edes läheistä potilastyötä tekevältä terveydenhuollon henkilökunnalta!

Ja sittenhän eilen meille paukahti vielä vesikatkokin. Katko, jota ei papereiden ja piirustusten mukaan pitänyt tapahtua. Kodistamme parin korttelin päässä on käynnissä iso rakennustyömaa. Piilaaksoon nousee aivan valtavasti uusia asuinkerrostaloja ja pari niistä on meidänkin kulmilla. Nyt käyttövetemme katkesi jo toistamiseen, koska rakennustyömaalla piti katkaista joku vesijohto. Molemmilla kerroilla soitto kaupungin vesilaitokselle ja hyvin nopeasti sieltä sitten työmaaukko jo pihaan käppäilikin kertomaan, että veden ei kyllä pitänyt katketa tässä operaatiossa teiltä, mutta tulee palautumaan noin tunnissa. Ensimmäinen vesikatko sattui hetkellä, jolloin ukkokulta oli menossa suihkuun. Toinen katko vuorostaan, kun minä tulin hikisenä kuntosalilta ja olisin halunnut mennä suihkuun ja ryhtyä seuraavaksi valmistamaan lounasta. Eli olemme saaneet viime päivinä "nauttia" niin sähkö- kuin vesikatkostakin, joskaan jälkimmäinen näistä ei ollut myrskyn aiheuttamaa.

Luonnonvoimat eri mittaluokkaa kuin Suomessa

Lopuksi vielä asia, jota olen korostanut kirjoituksissani jo aiemminkin. Usein naureskellaan kuinka Yhdysvalloissa liikenne tai muut toiminnot menevät täysin sekaisin sateen tai lumisateen iskiessä. Aina näissä yhteyksissä ei muisteta kertoa, millaisista sademääristä puhutaan. Viime maanantaina täällä annettiin matkustusvaroitus Sierra Nevadan vuoristoon Lake Tahoelle kovien lumisateiden ja myrskytuulien vuoksi. Lake Tahoe on suosittu, Piilaaksosta noin neljän tunnin ajomatkan päässä sijaitseva talvilomakeskus. Seuraavan vuorokauden aikana sinne odotettiin satavan lunta jopa 8 feet eli yli 240 cm! Kun siihen lisätään myrskytuulet voimakkuuksiltaan 50 - 100 mph eli 22 - 45 m/s, niin autoilu ei enää ole kovinkaan turvallista. Paikalliset varoitukset kannattaa siis ottaa ihan tosissaan.

Vastikään myös Suomen tunnettu tv- ja somekasvo Vappu Pimiä matkasi perheineen tänne USA:n länsirannikolle Los Angelesiin. Katsoin hänen Instagram-tarinansa ja siinä Vappukin naurahteli, kuinka hotellissa aamu-uutisia hänen katsoessaan oltiin jatkuvasti varoiteltu kovista sateista ja myrskyistä. Vain muutama tunti tuon tarinan katselemisen jälkeen näin uutisen, jossa juurikin Los Angelesin alueella kolme henkilöautoa huuhtoutui tulvineeseen L.A.-jokeen. Voi kunpa Vappukin hoksaisi uutisen ja ymmärtäisi, ettei helsinkiläinen tihkusade ja kalifornialainen myrskysade ole aivan sama asia. No, toivon vain Vapulle kaikin puolin turvallista lomaa Etelä-Kaliforniassa.

Myrskyjä on luvassa vielä loppuviikollekin, mutta jo myrskynjälkeisiä poutasäitä odotellessa.

Tällaisia arjen kuulumisia tällä erää. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa. 

Päivä ilman sähköjä

Viime viikolla saimme piikikkään muistutuksen, kuinka riippuvaisia olemmekaan tänä päivänä (ja erityisesti näin etätöiden aikakautena) sähköstä. Olimme juuri nauttineet lounaan ja ukkokulta jatkoi etätöitään olohuoneen sohvalta. Minun oli tarkoitus hoitaa muutama pankkiasia verkkopankissa (Suomi ja USA), mutta ka-boom! Yhtäkkiä kadulta sähköjohdoista kuului pauketta ja rätinää sisälle asti. Sähköt menivät poikki. 

Ukkokullan työnteko ja minun pankkiasioiden hoito loppui kuin seinään, koska tietenkin myös kotimme wifi sanoi kaputt. Joo-o, olisi ollut mahdollista jakaa nettiä puhelimesta, mutta sen syödessä kiitettävästi puhelimen akkua, ei se näin sähkökatkon aikaan ollut missään nimessä järkevää. Meillä olisi lähinnä matkoja varten hommattu vara-akkukin, mutta tietenkin se oli nyt paikassa nimeltä hukka. 

Lähdimme päiväkävelylle ajatuksella, että sillä välin sähköt palaisivat. Toisin kävi. Kävelylenkillä ukkokulta sai sähköyhtiöltä tilannetekstiviestin puhelimeensa: sähköjä odoteltiin palaavaksi kolmen tunnin päästä. Ok, no ei paha. Kun kävelyltä palasimme, testasin oitis toimiiko kaasuhellamme ilman sähköä, että voisin keittää itselleni päiväkahvit. Kaasuhellan sytytys ei toiminut, mutta kun sen sytytti ulkogrillille ostetulla pitkällä sytkärintapaisella sytyttimellä, sai hellaan liekin. Huh, päiväkahvit ja ehkä illallinenkin turvattu, jos sähköt eivät palaisi siinä luvatussa kolmessa tunnissa. Ja eiväthän ne palanneet.

Kun päivä alkoi kääntyä jo mukavasti hämärän puolelle, tuli sähköyhtiöltä uusi päivitys. Vika olikin todettu alkuperäistä isommaksi, jonkinlainen laitevika, joka vaati uuden laitteen vaihtamisen. Ennuste sähköjen palautumiselle oli aamuyö klo 2:30. Ohhoh! Olisimme siis ilman sähköä kellon ympäri. Tässä vaiheessa olin jo onneksi todennut huojentuneena, että myös kaasulla toimiva lämmityksemme toimi moitteetta. Sen termostaatti on näemmä patterikäyttöinen. Asia, jota ei ennen tätä päivää ole tarvinnut pohtia. Öiksi täällä nimittäin viilenee tähän aikaan vuodesta reilusti ja tulevana yönä lämpötila laskisi vain +3 Celsius-asteeseen. Täkäläisten talojen olemattomat eristykset tuntien ja lisäksi, kun ovistakin vetää kuin tuulitunnelissa, niin hampaat olisivat kyllä alkaneet kalista jo alkuillan aikana. No, onneksi sentään lämpöä piisasi.

Tässä vaiheessa ehdin sen sijaan huolestua meidän pakastimesta. Olin, kuinkas muutenkaan, juuri edellisenä päivänä ostanut isot satsit kanaa ja jauhelihaa ja tyrkännyt ne pakkaseen. Olivatko ne kaikki ehtineet kunnolla ensinnäkään jäätyä ja säilyisivätkö ne sähkökatkon yli sulamatta? Pakastimen ovi pidettiin visusti kiinni koko katkosajan.

Arki-illan päivällisestä tulikin tavallista romanttisempi, kun ainoa valaistus oli kynttilänvalo.

Siltä päivältä ukkokulta sai siis unohtaa työntekonsa kokonaan ja aloimme etsiä valoratkaisuja illan pimetessä jo kovaa vauhtia. Viritimme kynttilöitä olohuoneeseen, keittiöön ja ruokailupöydälle. Lisäksi ukkokulta keksi nokkelasti ottaa valokuvaustarvikkeistaan sateenvarjon, jossa oli heijastava sisäpinta. Kun sateenvarjon varteen teippasi taskulampun osoittamaan kohti heijastepintaa, se melkeinpä häikäisi koko olohuoneemme. Siis niin kauan kuin taskulampun patterit riittivät. Mutta eipä tässä vielä kaikki. Lopulta haimme vielä aurinkokennoilla varustetut ulkolyhdytkin pihalta ja toimme ne sisään. Niillä sai mukavasti valoa mm. wc-tiloihin, jonne ei oikein uskaltanut kynttilää vahtimatta jättää. Nauroinkin, että sillä hetkellä, kun kaikki nämä luovatkin valoratkaisut oli kotiimme viritetty, meillä oli taatusti kotikatumme kirkkaimmin valaistu koti!

Aika lyömätön viritelmä oli tämä! :-D

Koko Piilaakso ei siis sentään mennyt pimeäksi, vaan sähköyhtiön reaaliaikaisen sähkökatkokartan mukaan meidän asuinkaupungissamme pimeänä oli vain kuusi korttelia. Mutta täytyy sanoa, että kun illan pimeys oli laskeutunut, niin kyllä ne kuusi korttelia menivätkin todella todella pimeiksi, huh! Ei katuvaloja, eikä missään taloissa minkäänlaista valonkajoa ainakaan ulospäin. Pari lähinaapuria pakkasikin kimpsunsa ja kampsunsa heti silloin, kun tieto pitkittyneestä, aamuyöhön asti kestävästä sähkökatkosta tuli. Ja kyllähän sen lapsiperheiden tapauksessa ymmärtää, ettei pilkkopimeä ja ehkä hyiseväksikin muuttuva koti ole lasten kanssa välttämättä kovin kiva, eikä ehkä turvallinenkaan. Paikalliset hotellit ovat täällä koronan vuoksi edelleen auki vain hätätilanteita varten, eli lähinnä terveydenhuollon henkilökunnalle ja perheiden sisäisiin koronaeristystapauksiin. Ehkä naapurimme majoittuivat nyt niihin tai saivat yösijaa ystäviltään.

Mekin saimme ystäviltämme kutsun, kiitos vaan kovasti, että voisimme mennä illaksi heille. Mutta jotenkin tuntui, ettei omaa kotia tohtinut jättää oikein yksinkään, vartioimatta. Siinä pilkkopimeässä minä tietenkin jo näin silmissäni ryöstelyporukan kiertämässä talosta toiseen. Mikä unelmapaikka kotimurroille! Eikä tämä nyt välttämättä ihan kauhean kaukaa haettu uhkakuva ollut, sillä nyt pandemian aikana koti- ja liikemurrot ovat lisääntyneet esimerkiksi San Franciscossa lähes 50 %!

Siinä me sitten illan istua kökötimme kaksin sohvalla hämärässä. Mitään ei oikein nähnyt kunnolla tehdä ja tietenkin niin ulkolyhdyistä kuin taskulamppu-sateenvarjoviritelmästäkin alkoi kirkkaus hiipua illan mittaan. Saimme ladattua kännyköitämme vielä läppäreiden akuista, jotta pystyimme jonkin verran uutisia ja somea aikamme kuluksi lukemaan. Lopulta sähköt palautuivat muutamaa tuntia ennakoitua aiemmin, juuri, kun olimme menossa nukkumaan. Mutta kyllä me se 9 - 10 tuntia ilman sähköjä kikkailtiin.

Meillä tosiaan onni onnettomuudessa oli se, että sekä liesi että lämmitys molemmat toimivat kaasulla, emmekä jääneet kylmään tai ilman lämmintä ruokaa. Toki parempikin varustautuminen olisi voinut olla. Ukkokulta puhui jo aggregaatin hankkimisesta, mutta en ole ainakaan vielä lämmennyt ajatukselle bensakäyttöisen vehkeen säilömisestä autotallissa. Asummehan nimittäin maanjäristysherkällä alueella ja kun meidänkin taloon tulee ne kaasuputket.

No, tämä oli ensimmäinen kerta tämän yli 6,5 vuoden aikana, kun näin pitkä sähkökatko meitä täällä Piilaaksossa soimasi. Jospa näitä ei tulisi turhan usein jatkossakaan. Pari lisätarviketta meni verkkokauppojen kautta tilaukseen jo tämänkin sähkökatkon aikana, sillä täällä Pohjois-Kaliforniassahan on syytä olla varustautunut myös maanjäristyksien varalle. Näistä varotoimista minulla onkin ollut postaus luonnosvaiheessa jo ties kuinka kauan. Ehkäpä saisin sen nyt vihdoin rustattua loppuun. Siis rustaan, jos sähköä jatkossakin piisaa. ;-)

Tällaisia pimeitä tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!