lauantai 27. joulukuuta 2014

Jouluvisiitti Suomeen

Terve! Enpä ole koskaan aikaisemmin sanonut tuota tervehdystä yhtä ponnekkaasti ja kerrassaan iloisesti kuin nyt saapuessani Suomen passiviranomaisen luukulle. Niin mahtavalle omaa kotimaata tuntui omalla äidinkielellään tervehtiä. Olin siis saapunut Suomeen 10 päivän visiitille jouluksi ja niinpä nyt ensimmäistä kertaa passintarkastustilanteessa leijailikin päässäni laulustakin tuttu: "Käymään vain tänne tullaan, eikä olemaan..." Näin ollen passintarkastuskin tuntui tällä kertaa jotenkin erityisen merkitykselliseltä. 

Niin ja Amerikassahan moinen yltiöpäinen iloisuus tuntemattomia tervehtiessä on aivan normaalia. Mutta kyllä kieltämättä tämä passintarkastaja minua hiukan arvioiden mulkoili, että onko hänen luukullaan oleva hullu, vaarallinen hullu vaiko ihan vaan onnellinen hullu. Taisi päätyä sitten tuohon viimeisimpään vaihtoehtoon ja päästi minut Suomeen! Jee!

Tässä muutamia kuvia 20-tuntisen matkani varrelta. 


Ensimmäinen koneenvaihto JFK:n lentokentällä ilta-auringossa. 
Ensin lentokoneen ikkunasta näkyi upea New York.
Ja reilu 7 h myöhemmin näkyi sitten tämä Kerava. :-)



Taksimatkalla lentokentältä kotiin


En kyllä yhtään ihmettele, miksi Suomi on vuosi toisensa jälkeen itsemurhatilastojen kärjessä. Karua, mutta totta. Tämä oli ensimmäinen ajatus, kun lentokentältä kotiin matkatessa auton ikkunasta oululaisia harmaita näkymiä katselin. Vastassa odotti viistoon lentävä räntäsade. Loskaa. Täsmälleen samanlainen keli kuin Kaliforniaan lähtiessämme vajaa pari kuukautta sitten. Näkemättä tietenkään suomalaisia säätiloja tämän kahden kuukauden aikana, ajattelin kuitenkin itsekseni: Eikö mikään ole muuttunut?


Ikkunanäkymä taksista. Nii-in, iisisti se vain on otettava, räntäsateessakin. 

Seuraava ajatukseni olikin ryhdistäytymissanat Suomelle: Nyt Suomi, pane parastasi! Näytä minulle! Tulin katsomaan sinua toiselta puolelta maapalloa ja sinä näytät minulle tällaista, räntäsadetta, surkeimpia puolia itsestäsi. Missä ovat ne puhtaat valkeat hanget, hiljan leijailevat lumihiutaleet ja kimalteleva auringon kajo? Niitä minä haluaisin nyt katsella. En räntää ja loskassa päät alaspäin rämpiviä ihmisiä. Mutta onnekseni Suomi ryhdistäytyi, sillä visiittini loppua kohden säätkin alkoivat suosimaan. Tuli pikku pakkanen, tosin Kainuussa parhaimmillaan -22 C, uusi puhtaanvalkea lumikerros ja viimeisimpinä päivinä hitusen sitä auringon kajoakin. Sitäkin sain ilokseni ihastella, vaikka sama pallukkahan se paistaa Suomessa kuin Kaliforniassakin. 


Lomallako?


Etukäteen reissusta Suomeen tuli pari kertaa niin itsellä kuin kavereillakin mainittua, että lähden joululomalle. Mutta en kai minä millekään lomalle lähtenyt tai siis mistä minä otan sitä lomaa? Kotirouvan hommistako? Vai Kaliforniasta? Noh, ainakaan vielä tähän mennessä kumpikaan noista ei ollut uuvuttanut minua niin, että olisin tuntenut olevani nimenomaan loman tarpeessa. Ja mahtava niin! Ehkäpä siis paremmin kuvaava termi oli nyt tuo otsikossakin käyttämäni jouluvisiitti. 

Ja yksi juttuhan tässä matkatessa nyt oli vähän hassua. Matkustinpa kumpaan suuntaan tahansa, Suomeen tai Amerikkaan, oli kyseessä aina kotimatka. Kodit kun löytyvät tällä hetkellä molemmista paikoista. 


Kaupasta herkkuja


Kun pääsin lopulta 20-tuntisen matkan päätteeksi Ouluun, räntäsateen lisäksi vastassa odotti myös tyhjä jääkaappi. Niinpä porhalsin alkutöikseni tuttuun ja turvalliseen lähikauppaan. Siellä silmäni avautuivat, asiakkaiden suhteen. Siis että kaikki Oulun hullutko olivat tulleet asioimaan samaan pikku kauppaan juuri samaan aikaan? Vai ovatko ne käyneet siellä ennenkin, mutta en vain ole kiinnittänyt huomiota heihin? Kyllä se sekalaista ja varsin sekavaa seurakuntaa oli, huh!

Mutta itse kaupastahan löytyivät kaikki tutut tuotteet omilta paikoiltaan niin kuin pitikin ja alla kuva, mitä ensikäynnillä kaupasta mukaani lähti. Sen verran univelat kaupassa painoivat, ettei ajatus toiminut kirkkaana karjalanpiirakoiden ja Aura-juustohyllyn kohdalla, vaikka niitä jo niin mielessäni lentokoneen penkissä istuksiessa hyppysissäni pyörittelin. 
Suomi-herkkuja. Graavilohta oli pakko ostaa, sillä sitä en täältä ole vielä mistään onnistunut löytämään. Savulohta kyllä saa, mutta graavilohta ei ilmeisesti ole kaupoissa myynnissä lainkaan. Itse pitäisi sekin valmistaa. ;-) Ja uutuus-Royaliakin piti maistaa. Hyviä olivat, kaikki nämä!


Tuo purkkihernekeitto kyllä yllätti itsenikin! Mutta kaupassa vain tuntui siltä, että sitä pitää nyt saada, sinappitujauksen kera tottakai. Ja kylläpä se hyvälle maistuikin! Ja kuten näette, mukaani ei tarttunut lenkkiä uunilenkin valmistamiseksi. Ei nyt hyvänen aika sentään makeaa mahan täydeltä heti ensimmäisenä päivänä!


Retroiltapalat

Iltapaloina tulin Suomessa nauttineeksi kaikkea sellaista, jota täällä rapakon takana en pysty tai ainakin se olisi äärimmäisen hankalaa. Yhtenä herkkuna piti valmistaa karjalan- tai perunapiirakan päälle sulatettua aitoa Aura-juustoa. Ukkokultani mielestä muuten mikroaaltouunissa sulatettu Aura-juusto on karmein haju, jota maa päällään kantaa. Ja kyllähän se tuoksu kieltämättä on hiukan "aromaattinen", mutta maku puolestaan mitä mainioin.


Auraa ei saa Amerikasta.
  

Ja sitten, retroiltapalojen äiti. Pitihän se sitten paketti HK:n Blöötäkin juuri ennen joulua vielä ostaa ja se kuolaamani uunilenkki noin kymmenen vuoden tauon jälkeen valmistaa. Punaleimaista Emmentalia väliin ja sittenpä sanoinkin jo, että maiskis!


Harvinaista herkkua.
Mutta sitten pois ruokamaailmasta ja erääseen huomiooni. Nimittäin:


Tehovalvonta


Näin ulkosuomalaisena sitä on seuraillut Suomen vähän asiaan kuin asiaan kohdistuvaa kyttäys- ja kieltopolitiikkaa. (Iik, käytin nyt tuota termiä ulkosuomalainen ensimmäistä kertaa itsestäni, mutta sehän minä nyt olen, ulkosuomalainen.) Luin netti-Kalevaa ja silmään osui otsikko 'Tulli tehovalvoo viinan nettikauppaa'. Minua hiukan huvitti. Onkohan missään muussa maassa edes sanaa tehovalvonta? Ja että Suomessa, tietenkin Suomessa, perinteisesti valvotaan moista paisetta kuin viinan nettikauppa, mutta että nyt on oikein tehovalvonta päällä. Ja tämäkin on minusta vähän nurinkurista, että näistä tehovalvonnoista ilmoitetaan kansalaisille aina etukäteen. Eikö olisi isompi todennäköisyys saada pahikset haaviin, jos asiasta ei ilmoitettaisi etukäteen? Sama juttu pätee tehoratsioiden kanssa. No, tällaiseenkin seikkaan sitä tuli huomiota nyt kiinnitettyä.


UKK ja ne plussat ja miinukset


Tätini tuli käymään joulutervehdyksen kera. Hän pyysi minua kiteyttämään ne isoimmat plussat ja miinukset tai mikä minua on eniten yllättänyt Amerikassa olon aikana. Isoimman miinuksen olen antanut amerikkalaisille TV-uutisille. Uutiset kestävät täällä tunnin, mainoskatkoilla höystettyinä totta kai, mutta ne ovat täyttä hömppää! Kaikki aiheet ovat rajautuneet korkeintaan parin tunnin ajomatkan päässä tapahtuviin "uutisiin". Uutisaiheena voi olla kissan pelastaminen puusta. Siis illan pääuutislähetyksessä uutisena, ei suinkaan loppukevennyksenä. Haloo! Niinpä nyt Suomessa ollessani kun katsoin TV-uutisia, tunsin suorastaan infoähkyä heti ensimmäisen 5-minuuttisen jälkeen. Niin paljon asiaa ja oikeasti asiaa! Faktoja! Ihanaa! Eli suomalaisia tehopakattuja ja asiapitoisia uutisia minä täällä kaipaan.  

Isoimmat plussat Amerikassa sen sijaan saavat sen liikenne ja ihmiset. Tätä en kyllä ehtinyt tädilleni edes kertomaan. Sukumme on sanoisinko hiukan (lue: todella) suulasta porukkaa ja niinpä juttu oli soljunut jo muille raiteille, emmekä tähän aiheeseen asti edes päässeet. Mutta siis, liikenne ja amerikkalaiset ihmiset saavat minulta plussapointsit. Liikenne, vaikka sitä on täällä suorastaan hurjat määrät, on se siitä huolimatta varsin soljuvaa. Tilaa annetaan, eikä suomalaista "En varmasti väistä"-kulttuuria esiinny ollenkaan. Tästä liikenteestä minulla onkin aikeissa kirjoittaa vielä ihan oma kirjoituksensa. Siitä siis lisää myöhemmin.

Toinen iso plussa pompsahtaa amerikkalaisille ihmisille. Täällä ihmiset ovat ystävällisiä, hyvällä tuulella ja kohteliaita toisilleen. Eli jos vaikka joku asia pänniikin, sitä ei näytetä julkisesti esimerkiksi osoittamalla mieltä kaupan kassajonossa. 

Tästä minulla onkin hyvä elävä esimerkki. Myös ukkokultani oululainen kollega muutti perheineen tänne Piilaaksoon loppuvuodesta. Perheessä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Ensimmäisen Amerikassa asutun viikon jälkeen lapset olivat ihmetelleet vanhemmilleen ääneen, miksi nämä tuntemattomat ihmiset täällä nauravat meille. Niin, vanhempansa joutuivat selittämään, että eivät ne naura teille. Täällä ihmiset ovat vain iloisia, lapsiystävällisiä ja he hymyilevät, koska ovat hyvällä tuulella. Eli suomalainen lapsi oli tottunut näkemään koto-Suomen kaduilla ja kaupoissa vain varsin vakavailmeisiä aikuisia. Läheiset ihmiset ovat tietenkin asia erikseen. Mutta huh, kertoohan tämä nyt jotakin suomalaisesta katukuvasta ja että tämä ihmettelevä toteamus hymyilevistä aikuisista tulee lapsen suusta! On suorastaan lykky, että ainakin nämä lapset oppivat elämässään jo ennen kouluikää näkemään miltä hymyilevä aikuinen näyttää! Vaikka tuiki tuntematon olisikin. 


Tässä viime kesänä ottamani salakuva poliisisedistä. Poliisitkin ovat Amerikassa iloisia. Kättä vain minulle nauraen nostivat kun salaa kuvaamisesta kärähdin.

Niin, ja mitä minä olen täällä eniten ihmetellyt. Enpä kerro sitä vielä teille, koska siitäkin on tulossa aivan oma kirjoituksensa, mutta asia vaatii vielä hiukan taustatyötä. Sorry, jouduin nyt pikkuisen teitä härnäämään. :-)

Mutta sitten se UKK eli usein kysytyt kysymykset. Tyypillisin kysymyshän minulle nyt Suomessa vieraillessa oli, että kuinka lämmin Kaliforniassa on nyt? Täälläkin eletään tällä hetkellä vuoden kylmintä kahta kuukautta ja päivälämpötilat ovat olleet siinä +13 - +18 Celsius-asteen luokkaa. Sateisina päivinä liikutaan noissa alemmissa, taisipa silloin myrskyn aikaan olla vain +10 C päivälläkin. Tänään kuitenkin paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta. Ilma oli paikallisittain ns. chilly, +14 C. 


Kielitaitokin karttui

Matkailu tunnetusti avartaa ja kartuttaa kielitaitoa. Niin kävi nytkin Suomi-reissulla, sillä opin uuden sanan kainuuta: rehviili. Toinen tätini käytti tätä sanaa jouluaaton hautuumaakierroksella ja jouduin kysymään, että mistä ihmeestä hän nyt puhuu. Sana tulee englanninkielisestä sanasta refill eli tarkoittaa uudelleentäyttöä. Rehviili kainuuksi. :-)


Takaisin tötterösuihkujen maassa


Ihana oli Suomessa läheisiä nähdä, parit pitkät puhelut ystäville pulputtaa ja suomalaista joulua viettää. Nyt sitten olen kuitenkin jo takaisin täällä, tötterösuihkujen maassa. Kokeilin palatessani sitä Tukholma-Oakland-lentoyhteyttä ja hyvin tuntui toimivan. Uskallan siis suositella muillekin. Lisäksi Oaklandin kenttä on kokoluokassaaan San Franciscon kenttää huomattavasti pienempi, joten maahantulomuodollisuudet tuntuivat toimivan nopeammin pienempien ruuhkien ansiosta. Sain muuten tullessa maahantulovirkailijalta poikkeuksellista palvelua. Passin leimoja tutkailtuaan hän katsoi minua silmiin ja toivotti "Welcome back, Ma'am!". Sykähdytti. Tunsin itseni tervetulleeksi.


Ja mikäpäs täällä on ollessa. 

Uuden vuoden arvoitus


Mitä suomalainen tekee uutena vuotena Kaliforniassa? No tietenkin vuokraa Suomi-porukalla mökin kinoksien keskeltä! Mökin, jossa on sauna! Pitäisi olla suomalainen sauna. Niin ja tietenkin mökissä kuuluu olla oma joogastudio! :-D Eli lähdemme huomenna viideksi päiväksi Lake Tahoelle uuden vuoden vastaanottajaisiin. Katsotaanpa, josko sieltäkin poikisi oma postauksensa tammikuun alkupäivinä. 

Uusi vuosi 2015 uusine kujeineen siis lähestyy. Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää alkavaa vuotta! Happy New Year!

Joten nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ps. Olin ennakkoarvailuissani oikeassa: Suomessa vuoden pimeimpään aikaan vieraillessa ei tarvinnut aurinkolaseja! :-)

8 kommenttia:

  1. Hei Kaisa ja tervetuloa takaisin kolmanteen kotiin eli blogiin ;) Täällä on ollut harmain alkutalvi koskaan, niin kuin olet varmaan kuullut, joten kontrasti Kalifornian välillä ei varmasti voisi olla suurempi!

    Ps. lämmittelin tässä aamupalaksi riisipiirakat punaleimajuustolla, melkein niinku sun kunniaksi, kun muuten tulee niin harvoin harrastettua. Mutta pakkohan se on, jos kerta pystyy. Muistuu mieleen omat ulkosuomalaispätkät maailmalla :)

    VastaaPoista
  2. Voih, riisipiirakkaa punaleimaisella! Saisipa sellaista täälläkin, kateeksi käy! Nauti, Heidi!

    Ja tosiaan, kontrastit ovat aikamoisia. Tulin Suomessa kehuneeksi jopa oululaista hanavettä! Sekin maistui niin raikkaalle!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että olet palannut blogin ääreen! Oli pakko lukea ääneen Makelle näitä sun juttuja! Tuo ihmisten ystävällisyys ja hyväntuulisuus on niin totta täällä! Ollaan nyt kaks viikkoa oltu Floridassa ja tuntuu ettei oo yhtään ikävä Suomeen (paitsi ehkä vähän terveellisempää ruokaa jo kaipais, kun parhaillaan asutaan kämpässä jossa ei oo jääkaappia niin pitää syödä koko ajan jotain diner-sapuskaa :)). Onneksi kuitenkin on vielä kaks viikkoa jäljellä.

    Musta tuntuu, että kaikki suomalaiset äidit hokee sitä, etteivät toivoisi mitään muuta kuin saisivat edes 2 minuuttia olla rauhassa, mutta ei. Kai tuollaisen ajattelminen alituiseen tekee yrmeän ilmeen naamalle. Tietenkään en tiedä mitään äitiydestä, joten on helppo sanoa, mutta sitä ihmettelen. Täällä olen katsonut lapsiperheitä ravintolassa ja tuntuu, että lapset istuvat ja piirtelevät juttujaan ja vanhemmat eivät alituiseen holhoa lapsia vaan juovat viiniä (mutta ei kännäysmielessä) ja keskustelevat keskenään. Eilen näin ensimmäisen känniääliön täälä hotellissa ja hän oli ruotsalainen. Rouva oli niin sekaisin, ettei pystynyt puhumaan mitään kieltä. Oli hirveää katsottavaa.

    Olen miettinyt, että työn ja muun elämän täytyy olla täällä enemmän sopusoinnussa keskenään kuin kaksi irrallista osa-aluetta. Tuntuu, että työpaikoilla vietetään juhlapyhiä (kun lomat ovat niin lyhyitä) ja siksi kaikki työpaikatkin on koristeltu. nätisti Ehkä ihmiset eivät koko ajan odota lomia yrmeinä, kun kulttuuri on erilainen. Tuntuu, että itsellä hyvin helposti menee siihen, että odottaa vain seuraavaa lomaa ja se väliaika on "pakollista pahaa". Toki olen siihen kovasti koittanut kiinnittää huomiota, mutta sään takia sitä odottaa aina sieltä pimeydestä pois pääsemistä.

    Mutta siitä puheenolleen, ehkä nyt on maha tarpeeksi väljentynyt niin voi lähteä taas ulos pyörän selkään Naplesista nauttimaan. Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, ja hyviä pointteja otit esiin. Olen vähän karrikoiden tuumaillut, että amerikkalaisilla on käytöstapoja, suomalaisilla ei. No tämä nyt on todellakin liioiteltua, mutta kohteliaisuus ja avuliaisuus paistavat täällä suomalaisen silmään positiivisina huomioina. Ovia auotaan, jos et saa ostoskärryäsi irti toisesta, joku tulee apuun tai nostaa pudottamasi ostoskassin lattialta.

      Pakko vielä kertoa huomioni ruotsalaisesta lapsiperheestä pitkällä Tukholma-Oakland-lennolla tänne. Käytävän toisella puolella istui 4-henkinen ruotsalaisperhe, jossa oli n. 3-5-vuotiaat tyttö ja poika. Ehdin jo pahaenteisesti ajatella, että jaahas, itkua on luvassa, mutta eipä ollutkaan. Lapset käyttätyivät kuin mallikansalaiset konsanaan. Ei kertaakaan itkua, eikä edes normaalia hillumista lentokoneen käytävällä. Maahantulotarkastusjonossa meinasi pikkaisen pienemmällä levottomuus iskeä, mutta ei tullut katasrofeja, ei. Ja vanhemmatkin tietenkin olivat oikein idyllisiä, toisiinsa rakastuneita, terveitä ja urheilullisia - ruotsalaisia. :-) Ja tämä tarina, koska suomalaisen kuuluukin olla kateellinen ruotsalaiselle. Niillä kun on kaikki niin paljon paremmin. ;-)

      Poista
    2. Tosin tuo sinun tarinasi ruotsalaisnaisesta kertoo, että lipsuu se joskus ruotsalaisellakin... Ja totta, ei täällä näe känniörveltäviä amerikkalaisia.

      Poista
  4. Hei Kaisa,
    Kiva lukea mukavia juttujasi, yritän nyt saada tallennettua kommenttejakin.
    Terkuin,
    Heli

    VastaaPoista
  5. Onnistui vihdoinkin!
    Joten nyt jo muutaman kerran naputellut tekstit uusiksi. Sain ensinnäkin tallennettua blogisi iPadillemmekin. Kotisohvalla on mukavampi lueskella kivoja juttuja muualta maailmasta (tehouutiset ja muut uutissivustot ovat täynnä surullisia juttuja). Kuultuaan shekeistänne, miestäni kiinnostaisi, miten palkat maksetaan? Henkilökohtaisesti rasitun aina lentokentillä - aina saa olla ihmettelemässä ja etsimässä, joten pienet lentokentät kuulostavat kivoilta. Kävimme viettämässä äidin synttäreitä Teneriffan auringossa ennen joulua, minkä jälkeen sopeutuminen tähän kylmään, lumisateeseen ja pimeään on osoittautunut vaivalloiseksi. Oulun lentokentällä myöhään illalla odottikin pohjoinen yllätys, kun automme etulasin puhallus ei suostunut toimimaan. Rappasin ikkunoita pikkukengät jalassa tunteroisen mieheni kirotessa autossa käynnistäen sitä uudelleen ja uudelleen. Sitten, kun päätimme luovuttaa, niin puhallus pörähti tohisemaan. Autolla oli 10 sentin lumikerros ja ikkunat sananmukaisesti jäässä.
    Mukavaa Uuden Vuoden alkua!
    :-) Heli ja Jari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heli!
      Tosi monella on ollut vaikeuksia saada kommenttejaan tälle sivustolla näkyviin, joten et ole ainoa. Nyt oli kuitenkin onnistunut, hyvä niin. Ja mukava kuulla, jos blogini toimii vastapainona ei niin kivoille uutisille, sillä Suomessahan ne tosiaan tahtovat olla joskus aika masentavan kuuloisia.

      Tuosta palkanmaksusta minulla on tulossa blogipostaus. Saan sen ehkä ulos nyt tammikuussa eli lisäinfoa on asiasta tulossa lähiaikoina. :-)
      Terkkuja sinne!
      Ps. Piti poistaa ensin kirjoittamani kommentti kun lähetyshetkellä painoinkin jotain näppiksellä ja teksti meni sekaisin... :-D

      Poista