Toinen vierailu Suomeen

Tällä kertaa kirjoittelen teille, millaisia ajatuksia toinen vierailuni Suomeen ulkosuomalaisena toi ennen matkaa ja sen aikana, sekä millaisia kokemuksia, yllättäviäkin sellaisia tuon vierailuni aikana kohtasin. 

Sää (suomalaisenhan pitää aina raportoida säästä)

Visiittini Suomessa kesti kymmenen päivää. Laskin, että seitsemänä päivänä niistä satoi räntää. Eli ei taas Suomi-neito aivan parhaita puoliaan raskinut koko aikaa minulle näyttää. Mutta ne kolme päivää, jotka sateelta säilyivät, olivat kyllä todella kauniita aurinkoisia kevätpäiviä ja niitä oli ilo katsella. 

Sateisesta säästä huolimatta huoneilman kosteus Oulussa oli vaivaiset 21 %. Kyllä siinä olivat taas nenä ja kurkku ihmeissään vaihdoksesta, kun täällä on tottunut 50-60 % huoneilman kosteuteen. Köh, köh!

Otin taas taksin ikkunasta kuvan samasta kohtaa kuin viimeksi saapuessani Ouluun. Ei kovin ruusuinen vastaanotto tälläkään kertaa. Voit verrata 3 kk sitten nappaamaani kuvaa klikkaamalla tästä.

Sateen tuoksu

Oulussa vastassa odotti jälleen tyhjä jääkaappi ja ensitehtävänä oli suorittaa ruokatäydennys. Lähdin ulos kävelläkseni lähikauppaan ja tietenkin siellä satoi sitä hemmetin räntää. Mutta. Vaikka se olikin räntää, niin sen tuoksu oli oikeasti ihana! Sateen jälkeinen tuoksu nimittäin täällä Kaliforniassa on jotakin ihan muuta kuin Suomessa. Ja sitä suomalaisen sateen jälkeistä tuoksua olen huomannut kaipaavani.

No ei Kaliforniassakaan tietenkään pahalle sateen jälkeen haise, mutta tuoksu vain on erilainen. Sitä on hankala selittää. Ja toisaalta, täällä sataa niin harvoin. Ja nyt, ennen Suomeen lähtöäni pistin merkille, että koko edellisen viikon täällä Piilaaksossa oli ilmassa todella kukkaisat tuoksut. Samoin uutisiin tulivat myös siitepölyvaroitukset, puiden kohdalla oikein supersiitepölyvaroitukset. Joten ihan mielekkäästä tuoksujen maailmasta Suomeen lähdin. Mutta nyt Suomessa, jopa räntäsade tuoksui minusta aivan erityisen hyvälle. Hurmaavalle! Eihän se räntäsade näkynä toki kaunista katseltavaa ollut, mutta joskus kannattaa näemmä antaa valta toiselle aistille, tällä kertaa hajuaistille, ja nauttia tilanteesta. Suosittelen kokeilemaan!

Himoitut herkut tällä kertaa

Tällä kertaa haaveilin jo pari viikkoa ennen lentoja suosikkimaksamakkarastani, joka on maultaan aurinkokuivattu tomaatti. Se tulee syödä paahdetun ruisleivän päällä ohuiden suolakurkkusiivujen kera. Kuolasin tämän herkun perään jo somessa ennen matkaa ja niinpä vain sain Bay Arealla asuvalta ystävältämme tietää, että myös täältä löytyy ihan ok makuista maksamakkaraa. Kiitos vain, Johanna R!

Toinen tuolta valmiiksi prosessoitujen lihatuotteiden osastolta olivat nakit, HK:n napakat nakit. Niitä oli pakko Suomessa saada. Hyvähän se on katsokaas varmistaa tuo nitraattien saanti. ;-) Ja päätyivätpä lautaselleni vielä ihanat, vanhat kunnon roskamakkarat Gotler ja Lauantaikin. Nekin muuten maistuvat sitä paremmille, mitä ohuempina siivuina niitä saa. Ihan vaan tiedoksi. :-)

Ja sitten, jostain se mieleeni putkahti, että haluaisin syödä yhden kappaleen Runebergin torttuja. Aikataulullisestihan tämä oli täysin järjetön toive, olihan Runebergin päivästä kulunut jo 1,5 kk kun tulisin saapumaan Suomeen. Laitoin etukäteistiedusteluja menemään kaveripiirissäni ja perheessäni, oliko torttuja vielä näkynyt myynnissä. Aika laihat olivat tulokset. Työpaikkani kahviossa kuulema saattaisi vielä kerran viikossa olla noita torttuja tarjolla. Lopulta rakas äitini otti ja leipoi Runebergin torttuja ja ai että, hyviä olivat! Ja tulihan niitä sitten syötyäkin useampi kuin se yksi.

Nakki naisen tiellä pitää.

Mutta nyt näiden tuoksu- ja makuaistimusten jälkeen niiden muiden kokemusten pariin:

Apua, rahakaan ei ollut entisellään!

Muistan hyvin, kun työkaverini vaimoineen muutti aikoinaan Dallasista takaisin Suomeen. Heidän Amerikan vuosien aikana Suomessa oli siirrytty euroihin ja niinpä paluushokki Suomessa oli katala. Kaupassa hinnat olivat euroissa, eikä paluumuuttajilla ollut rahan suuruusluokasta minkäänlaista käsitystä.

Itselleni kävi nyt Suomi-visiitilläni vähän samanlainen shokki, joskin paljon lievempänä. Sain nimittäin kaupan kassalta vastarahana uuden kympin setelin. Se näytti suoraan sanoen oudolle ja olisin luullut seteliä vääräksi rahaksi, ellen olisi syksyllä ehtinyt näkemään uutisoinnissa, että seteliuudistus alkaa. Paitsi että uusi kymppi näytti oudolle, oli se mielestäni myös kooltaan todella pieni. Sattumoisin minulla oli kuitenkin rahapussissa myös vanha kymppi ja totesin jälkikäteen setelien olevan ihan samankokoiset. Jotenkin uusi ulkoasu vain hämäsi. Tämä kokemus ravisteli: En ollut tunnistaa oman synnyinmaani rahaa!

Se uusi kymppi ja kai ihan oikeaa valuuttaa.

Lisää shokkeja

No kun minä sinne lähikauppaan ensimmäisena iltana tepastelin, niin mitä minun silmäni kaupassa näkivätkään! Kassalla oli myynnissä lukkosulaa! Hei, oikeasti en edes muistanut sellaista olevan olemassa! Eikä tähän ole vaikuttanut pelkkä Kalifornia, en vain ole kyseistä tuotetta joutunut Suomessakaan käyttämään vuosikausiin. Varmaan se kassaneiti minua ihmetteli, kun katseeni suorastaan nauliutui tyrkyllä olleeseen lukkosulalaatikkoon. 

Tässä muuten taas yksi mainio esimerkki, kuinka suomalaisesta pienestä lähikaupasta löytyy kaikki, aivan kaikki. Lukkosulasta lähtien. Eikä laajaan valikoimaan tarvita hehtaarihallia. Huomaan siis kaipaavani suomalaista Siwaa, K-Marketia, Salea, Valintataloa, Lähikauppa Tarmoa ja mitä niitä nyt on.

Ensimmäisen illan lähikauppaostokset.

Muita pieniä huomioita

Vielä jouluvisiitin aikaan olin jotakuinkin kärryillä suomalaisesta tv-ohjelmatarjonnasta. Nyt siellä pyöri useita aivan outoja tv-ohjelmia, joista en ollut kuullutkaan. Samoin autossa kuuntelemani radiokanavat olivat nyt jotain Bassoa ja Loopia. Mutta hassua oli huomata itsessään, että tulin seuranneeksi elokuvia yllättäen ilman käännöstekstien lukua. Täällä rapakon takana pakostakin totuttu tapa oli ns. jäänyt päälle. 

Sekin oli nyt huvittavaa huomata, että valtaosa some-päivityksistä ja suomalaisten uutissivustojen tuoreimmat uutiset tulivatkin samaan aikaan, kun itse olin hereillä. Täällä Kaliforniassa ollessa nämä tuutit kun täyttyvät aina silloin, kun meillä on yö tai varhainen aamu. Nyt siis pääsi seuraamaan Suomessa uutisoituja asioita ja suomalaisten some-päivityksiäkin ns. reaaliajassa. 

Kurjasta säästä huolimatta ihmiset sentään vaikuttivat iloisemmilta nyt kuin joulun aikaan. Olivat tainneet talven taittuminen ja edellisen viikon kauniit kevätsäät tehdä tehtävänsä Suomen kansalle ja hyvä niin. Kiinnitin myös huomiota, että sain suomalaisittain poikkeuksellisen ystävällistä ja iloista palvelua, ainakin Kainuussa. Liekö palvelun taso sitten todella vaihtelee Suomessa vuodenaikojen mukaan? Talvella ja erityisesti ennen joulua on mörökölli-meininkiä ja kevättä ja kesää kohden hymyillään kuin keijukaiset.

Pitää sisällään kaenuulaesia herkkuja.

Lopuksi vielä mieleeni painunut tilanne Oulun kadulta:

Oulun kadulla kuultua

Sää oli juuri ollut aivan järkyttävä räntä- ja lumisateineen, jotka tuuli tuiversi välillä myös alhaalta ylöspäin. Suoraan sanoen potutti tarpoa siinä säässä, mutta päivällä hyvä lounas- ja illemmalla hyvä päivällisseura vetivät tottakai pitemmän korren ja talsin tuossa kauheassa säässä ihaniin tapaamisiini. Kun olin palaamassa päivällistreffeiltä, sää oli juuri vaihtunut asteikossa inhimilliselle puolelle. Pyry ja tuisku olivat lakanneet, tosin jalkakäytävät olivat edelleen hitsin liukkaat. 

Tällöin kaksi varttunutta rouvaa lähtivät juuri iltakävelylleen ja minun kohdalla toinen rouvista tuumasi toiselle: "Kyllä meiän vaan täälä pohojosessa kelepaa." Minua hymyilytti. Olisi niin tehnyt mieleni nostaa etusormi rouvien edessä pystyyn ja vastata, että hei, just on satanut pikku-ukkoja ties mihin suuntaan ja edelleen jalkakäytävät ovat melkeinpä hengenvaarallisen liukkaat ja teidän mielestä vaan kelepaa. Itselläni olisi kyllä mielessä jokin ihan muu paikka, missä kelepais. No, jätin kuitenkin sormeni nostamatta, jotta rouvat pystyivät keskittymään askeliinsa liukastumatta. En voi muuta kuin nostaa hattua noiden oululaisrouvien positiivisuudelle.

Oululaisia sorsia paistattelemassa päivää. Ja hei, LUNTA!

Paljon se antoi, jotain myös otti

Paljonhan se Suomi-reissu taas antoikin, saunomisineen kaikkineen, mutta jostain jäin myös paitsi. Olin nimittäin joulukuusta asti odottanut täällä rapakon takana järjestettävää suurta flamencofestivaalia, mutta kuin sattuman sanelemana festivaalipäivät osuivat juuri minun matkapäivilleni. No, ehkä ensi kerralla sitten. Aina ei voi voittaa. Tämä myös tarkoittaa, että minulta toivottu flamencopostaus siirtyy taas tuota tuonnemmaksi.

Ne jälkiseurannat

Mainitsinkin jo aiemmin, kuinka minulla oli vielä pari jälkiseurantaa tämän Suomi-matkani tiimoilta. Toinen koski matkalaukkuani, joka siis saapui perille yli vuorokausi allekirjoittanutta myöhemmin ja toinen oli jetlag. 

Kirjoittelenkin teille tuosta jetlagista aivan omassa postauksessaan, joten nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Flamencopostauksen lisäksi ystäväni ovat minulta kovasti toivoneet muitakin aiheita tänne blogiini. Jokainen aihe on kirjoitettu ylös ja osaa olen aloittanut jo kirjoittamaankin. Nyt vaan ensinnäkin tahtoo olla hiukan ajanpuute, kun en haluaisi koneella istua aivan 24/7 ja pitäisi kai vähän elää tätä elämääkin täällä, ja toisekseen, osa aiheista vaatii aika paljonkin taustatyötä ja paikallistuntemusta ja taas minulle jonkin viikon ahaa -elämyksieni huippu voi olla juuri tuo maksamakkaran löytäminen paikallisesta ruokakaupasta. Kääntelen siis vielä aivan peruskiviä tuolla paikallistuntemusrintamalla monessakin asiassa. :-) Jos siis toivomaasi aihetta ei vieläkään ole tullut, älä masennu. Tulee, kun ehditään. :-)

Jouluvisiitti Suomeen

Terve! Enpä ole koskaan aikaisemmin sanonut tuota tervehdystä yhtä ponnekkaasti ja kerrassaan iloisesti kuin nyt saapuessani Suomen passiviranomaisen luukulle. Niin mahtavalle omaa kotimaata tuntui omalla äidinkielellään tervehtiä. Olin siis saapunut Suomeen 10 päivän visiitille jouluksi ja niinpä nyt ensimmäistä kertaa passintarkastustilanteessa leijailikin päässäni laulustakin tuttu: "Käymään vain tänne tullaan, eikä olemaan..." Näin ollen passintarkastuskin tuntui tällä kertaa jotenkin erityisen merkitykselliseltä. 

Niin ja Amerikassahan moinen yltiöpäinen iloisuus tuntemattomia tervehtiessä on aivan normaalia. Mutta kyllä kieltämättä tämä passintarkastaja minua hiukan arvioiden mulkoili, että onko hänen luukullaan oleva hullu, vaarallinen hullu vaiko ihan vaan onnellinen hullu. Taisi päätyä sitten tuohon viimeisimpään vaihtoehtoon ja päästi minut Suomeen! Jee!

Tässä muutamia kuvia 20-tuntisen matkani varrelta. 

Ensimmäinen koneenvaihto JFK:n lentokentällä ilta-auringossa. 

Ensin lentokoneen ikkunasta näkyi upea New York.

Ja reilu 7 h myöhemmin näkyi sitten tämä Kerava. :-)

Taksimatkalla lentokentältä kotiin

En kyllä yhtään ihmettele, miksi Suomi on vuosi toisensa jälkeen itsemurhatilastojen kärjessä. Karua, mutta totta. Tämä oli ensimmäinen ajatus, kun lentokentältä kotiin matkatessa auton ikkunasta oululaisia harmaita näkymiä katselin. Vastassa odotti viistoon lentävä räntäsade. Loskaa. Täsmälleen samanlainen keli kuin Kaliforniaan lähtiessämme vajaa pari kuukautta sitten. Näkemättä tietenkään suomalaisia säätiloja tämän kahden kuukauden aikana, ajattelin kuitenkin itsekseni: Eikö mikään ole muuttunut?

Ikkunanäkymä taksista. Nii-in, iisisti se vain on otettava, räntäsateessakin. 

Seuraava ajatukseni olikin ryhdistäytymissanat Suomelle: Nyt Suomi, pane parastasi! Näytä minulle! Tulin katsomaan sinua toiselta puolelta maapalloa ja sinä näytät minulle tällaista, räntäsadetta, surkeimpia puolia itsestäsi. Missä ovat ne puhtaat valkeat hanget, hiljan leijailevat lumihiutaleet ja kimalteleva auringon kajo? Niitä minä haluaisin nyt katsella. En räntää ja loskassa päät alaspäin rämpiviä ihmisiä. Mutta onnekseni Suomi ryhdistäytyi, sillä visiittini loppua kohden säätkin alkoivat suosimaan. Tuli pikku pakkanen, tosin Kainuussa parhaimmillaan -22 C, uusi puhtaanvalkea lumikerros ja viimeisimpinä päivinä hitusen sitä auringon kajoakin. Sitäkin sain ilokseni ihastella, vaikka sama pallukkahan se paistaa Suomessa kuin Kaliforniassakin. 

Lomallako?

Etukäteen reissusta Suomeen tuli pari kertaa niin itsellä kuin kavereillakin mainittua, että lähden joululomalle. Mutta en kai minä millekään lomalle lähtenyt tai siis mistä minä otan sitä lomaa? Kotirouvan hommistako? Vai Kaliforniasta? Noh, ainakaan vielä tähän mennessä kumpikaan noista ei ollut uuvuttanut minua niin, että olisin tuntenut olevani nimenomaan loman tarpeessa. Ja mahtava niin! Ehkäpä siis paremmin kuvaava termi oli nyt tuo otsikossakin käyttämäni jouluvisiitti. 

Ja yksi juttuhan tässä matkatessa nyt oli vähän hassua. Matkustinpa kumpaan suuntaan tahansa, Suomeen tai Amerikkaan, oli kyseessä aina kotimatka. Kodit kun löytyvät tällä hetkellä molemmista paikoista. 

Kaupasta herkkuja

Kun pääsin lopulta 20-tuntisen matkan päätteeksi Ouluun, räntäsateen lisäksi vastassa odotti myös tyhjä jääkaappi. Niinpä porhalsin alkutöikseni tuttuun ja turvalliseen lähikauppaan. Siellä silmäni avautuivat, asiakkaiden suhteen. Siis että kaikki Oulun hullutko olivat tulleet asioimaan samaan pikku kauppaan juuri samaan aikaan? Vai ovatko ne käyneet siellä ennenkin, mutta en vain ole kiinnittänyt huomiota heihin? Kyllä se sekalaista ja varsin sekavaa seurakuntaa oli, huh!

Mutta itse kaupastahan löytyivät kaikki tutut tuotteet omilta paikoiltaan niin kuin pitikin ja alla kuva, mitä ensikäynnillä kaupasta mukaani lähti. Sen verran univelat kaupassa painoivat, ettei ajatus toiminut kirkkaana karjalanpiirakoiden ja Aura-juustohyllyn kohdalla, vaikka niitä jo niin mielessäni lentokoneen penkissä istuksiessa hyppysissäni pyörittelin. 

Suomi-herkkuja. Graavilohta oli pakko ostaa, sillä sitä en täältä ole vielä mistään onnistunut löytämään. Savulohta kyllä saa, mutta graavilohta ei ilmeisesti ole kaupoissa myynnissä lainkaan. Itse pitäisi sekin valmistaa. ;-) Ja uutuus-Royaliakin piti maistaa. Hyviä olivat, kaikki nämä!

Tuo purkkihernekeitto kyllä yllätti itsenikin! Mutta kaupassa vain tuntui siltä, että sitä pitää nyt saada, sinappitujauksen kera tottakai. Ja kylläpä se hyvälle maistuikin! Ja kuten näette, mukaani ei tarttunut lenkkiä uunilenkin valmistamiseksi. Ei nyt hyvänen aika sentään makeaa mahan täydeltä heti ensimmäisenä päivänä!

Retroiltapalat

Iltapaloina tulin Suomessa nauttineeksi kaikkea sellaista, jota täällä rapakon takana en pysty tai ainakin se olisi äärimmäisen hankalaa. Yhtenä herkkuna piti valmistaa karjalan- tai perunapiirakan päälle sulatettua aitoa Aura-juustoa. Ukkokultani mielestä muuten mikroaaltouunissa sulatettu Aura-juusto on karmein haju, jota maa päällään kantaa. Ja kyllähän se tuoksu kieltämättä on hiukan "aromaattinen", mutta maku puolestaan mitä mainioin.

Auraa ei saa Amerikasta.

  

Ja sitten, retroiltapalojen äiti. Pitihän se sitten paketti HK:n Blöötäkin juuri ennen joulua vielä ostaa ja se kuolaamani uunilenkki noin kymmenen vuoden tauon jälkeen valmistaa. Punaleimaista Emmentalia väliin ja sittenpä sanoinkin jo, että maiskis!

Harvinaista herkkua.

Mutta sitten pois ruokamaailmasta ja erääseen huomiooni. Nimittäin:

Tehovalvonta

Näin ulkosuomalaisena sitä on seuraillut Suomen vähän asiaan kuin asiaan kohdistuvaa kyttäys- ja kieltopolitiikkaa. (Iik, käytin nyt tuota termiä ulkosuomalainen ensimmäistä kertaa itsestäni, mutta sehän minä nyt olen, ulkosuomalainen.) Luin netti-Kalevaa ja silmään osui otsikko 'Tulli tehovalvoo viinan nettikauppaa'. Minua hiukan huvitti. Onkohan missään muussa maassa edes sanaa tehovalvonta? Ja että Suomessa, tietenkin Suomessa, perinteisesti valvotaan moista paisetta kuin viinan nettikauppa, mutta että nyt on oikein tehovalvonta päällä. Ja tämäkin on minusta vähän nurinkurista, että näistä tehovalvonnoista ilmoitetaan kansalaisille aina etukäteen. Eikö olisi isompi todennäköisyys saada pahikset haaviin, jos asiasta ei ilmoitettaisi etukäteen? Sama juttu pätee tehoratsioiden kanssa. No, tällaiseenkin seikkaan sitä tuli huomiota nyt kiinnitettyä.

UKK ja ne plussat ja miinukset

Tätini tuli käymään joulutervehdyksen kera. Hän pyysi minua kiteyttämään ne isoimmat plussat ja miinukset tai mikä minua on eniten yllättänyt Amerikassa olon aikana. Isoimman miinuksen olen antanut amerikkalaisille TV-uutisille. Uutiset kestävät täällä tunnin, mainoskatkoilla höystettyinä totta kai, mutta ne ovat täyttä hömppää! Kaikki aiheet ovat rajautuneet korkeintaan parin tunnin ajomatkan päässä tapahtuviin "uutisiin". Uutisaiheena voi olla kissan pelastaminen puusta. Siis illan pääuutislähetyksessä uutisena, ei suinkaan loppukevennyksenä. Haloo! Niinpä nyt Suomessa ollessani kun katsoin TV-uutisia, tunsin suorastaan infoähkyä heti ensimmäisen 5-minuuttisen jälkeen. Niin paljon asiaa ja oikeasti asiaa! Faktoja! Ihanaa! Eli suomalaisia tehopakattuja ja asiapitoisia uutisia minä täällä kaipaan.  

Isoimmat plussat Amerikassa sen sijaan saavat sen liikenne ja ihmiset. Tätä en kyllä ehtinyt tädilleni edes kertomaan. Sukumme on sanoisinko hiukan (lue: todella) suulasta porukkaa ja niinpä juttu oli soljunut jo muille raiteille, emmekä tähän aiheeseen asti edes päässeet. Mutta siis, liikenne ja amerikkalaiset ihmiset saavat minulta plussapointsit. Liikenne, vaikka sitä on täällä suorastaan hurjat määrät, on se siitä huolimatta varsin soljuvaa. Tilaa annetaan, eikä suomalaista "En varmasti väistä"-kulttuuria esiinny ollenkaan. Tästä liikenteestä minulla onkin aikeissa kirjoittaa vielä ihan oma kirjoituksensa. Siitä siis lisää myöhemmin.

Toinen iso plussa pompsahtaa amerikkalaisille ihmisille. Täällä ihmiset ovat ystävällisiä, hyvällä tuulella ja kohteliaita toisilleen. Eli jos vaikka joku asia pänniikin, sitä ei näytetä julkisesti esimerkiksi osoittamalla mieltä kaupan kassajonossa. 

Tästä minulla onkin hyvä elävä esimerkki. Myös ukkokultani oululainen kollega muutti perheineen tänne Piilaaksoon loppuvuodesta. Perheessä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Ensimmäisen Amerikassa asutun viikon jälkeen lapset olivat ihmetelleet vanhemmilleen ääneen, miksi nämä tuntemattomat ihmiset täällä nauravat meille. Niin, vanhempansa joutuivat selittämään, että eivät ne naura teille. Täällä ihmiset ovat vain iloisia, lapsiystävällisiä ja he hymyilevät, koska ovat hyvällä tuulella. Eli suomalainen lapsi oli tottunut näkemään koto-Suomen kaduilla ja kaupoissa vain varsin vakavailmeisiä aikuisia. Läheiset ihmiset ovat tietenkin asia erikseen. Mutta huh, kertoohan tämä nyt jotakin suomalaisesta katukuvasta ja että tämä ihmettelevä toteamus hymyilevistä aikuisista tulee lapsen suusta! On suorastaan lykky, että ainakin nämä lapset oppivat elämässään jo ennen kouluikää näkemään miltä hymyilevä aikuinen näyttää! Vaikka tuiki tuntematon olisikin. 

Tässä viime kesänä ottamani salakuva poliisisedistä. Poliisitkin ovat Amerikassa iloisia. Kättä vain minulle nauraen nostivat kun salaa kuvaamisesta kärähdin.

Niin, ja mitä minä olen täällä eniten ihmetellyt. Enpä kerro sitä vielä teille, koska siitäkin on tulossa aivan oma kirjoituksensa, mutta asia vaatii vielä hiukan taustatyötä. Sorry, jouduin nyt pikkuisen teitä härnäämään. :-)

Mutta sitten se UKK eli usein kysytyt kysymykset. Tyypillisin kysymyshän minulle nyt Suomessa vieraillessa oli, että kuinka lämmin Kaliforniassa on nyt? Täälläkin eletään tällä hetkellä vuoden kylmintä kahta kuukautta ja päivälämpötilat ovat olleet siinä +13 - +18 Celsius-asteen luokkaa. Sateisina päivinä liikutaan noissa alemmissa, taisipa silloin myrskyn aikaan olla vain +10 C päivälläkin. Tänään kuitenkin paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta. Ilma oli paikallisittain ns. chilly, +14 C. 

Kielitaitokin karttui

Matkailu tunnetusti avartaa ja kartuttaa kielitaitoa. Niin kävi nytkin Suomi-reissulla, sillä opin uuden sanan kainuuta: rehviili. Toinen tätini käytti tätä sanaa jouluaaton hautuumaakierroksella ja jouduin kysymään, että mistä ihmeestä hän nyt puhuu. Sana tulee englanninkielisestä sanasta refill eli tarkoittaa uudelleentäyttöä. Rehviili kainuuksi. :-)

Takaisin tötterösuihkujen maassa

Ihana oli Suomessa läheisiä nähdä, parit pitkät puhelut ystäville pulputtaa ja suomalaista joulua viettää. Nyt sitten olen kuitenkin jo takaisin täällä, tötterösuihkujen maassa. Kokeilin palatessani sitä Tukholma-Oakland-lentoyhteyttä ja hyvin tuntui toimivan. Uskallan siis suositella muillekin. Lisäksi Oaklandin kenttä on kokoluokassaaan San Franciscon kenttää huomattavasti pienempi, joten maahantulomuodollisuudet tuntuivat toimivan nopeammin pienempien ruuhkien ansiosta. Sain muuten tullessa maahantulovirkailijalta poikkeuksellista palvelua. Passin leimoja tutkailtuaan hän katsoi minua silmiin ja toivotti "Welcome back, Ma'am!". Sykähdytti. Tunsin itseni tervetulleeksi.

Ja mikäpäs täällä on ollessa. 

Uuden vuoden arvoitus

Mitä suomalainen tekee uutena vuotena Kaliforniassa? No tietenkin vuokraa Suomi-porukalla mökin kinoksien keskeltä! Mökin, jossa on sauna! Pitäisi olla suomalainen sauna. Niin ja tietenkin mökissä kuuluu olla oma joogastudio! :-D Eli lähdemme huomenna viideksi päiväksi Lake Tahoelle uuden vuoden vastaanottajaisiin. Katsotaanpa, josko sieltäkin poikisi oma postauksensa tammikuun alkupäivinä. 

Uusi vuosi 2015 uusine kujeineen siis lähestyy. Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää alkavaa vuotta! Happy New Year!

Joten nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ps. Olin ennakkoarvailuissani oikeassa: Suomessa vuoden pimeimpään aikaan vieraillessa ei tarvinnut aurinkolaseja! :-)