Blogi hattuhyllylle huilaamaan?

Ribs & Coke -blogi on nyt potenut jo muutaman kuukauden kriisiä. Tai sitä olen potenut minä sen kirjoittajana. Olen kirjoittanut blogiani nyt reilusti yli kuusi vuotta. Tällä hetkellä motivaationi jatkaa on kuitenkin aika tavalla nolla. Pidän edelleen kirjoittamisesta, mutta innostusta postausten julkaisuun ei oikein ole. Tässä muutamia syitä, joista kaikkein painavimpana:

Reagointien olemattomuus johtaa sokkoyleisöön

Isoimpana ongelmana on, etten enää tiedä kenelle kirjoitan. Kuka tai ketkä kaikki blogiani lukevat? Blogisivustoni kävijämääristä näen, että sitä kuitenkin edelleen luetaan, mikä on totta kai kiva juttu, mutta postauksiin reagointi, minkäänlaisen palautteen saanti ja kommentointi on laskenut kuin lehmänhäntä. Siis ettei edes sitä peukkua somessa nosteta. Tämä johtaa minun näkökulmastani sokkoyleisöön. Olenkin verrannut tätä mielessäni, että menisin pitämään puhetta isoon saliin. Nousen estradille. Spottivalo häikäisee puhujanpöntössä minut, mutta yleisön penkit pysyvät pimennossa. Yleisöstä minulla ei siis ole mitään tietoa. Niinpä puheeni sisältövalinta ja asioiden näkökulmat ovat olleet valmisteluvaiheessa hakuammuntaa. Tämä sama pätee postauksiini.

Aivan alkuperäinen blogini lukijakunta oli tietenkin se oma ystävä-, tuttava- ja sukulaispiirini Suomessa, kun Kaliforniaan muutimme. Vuosien mittaan lukijoita on tullut muualtakin. Lukijoita on varmasti myös karissut. Teidät pari kolme vakkarilukijaa tiedän toki edelleen, mutta teille voisin ihan yhtä hyvin kirjoittaa kuulumiseni, ja vieläkin henkilökohtaisemmalla tasolla, sähköpostitse. Tai voisimme pitää zoom-puhelut. Ja mikä vielä parempi, silloin kuulisin säännöllisemmin myös teistä ja teidän kuulumisistanne! Mutta tosiaan, teitä vannoutuneita vakkarilukijoita on tiedossani vain muutama! Muut alkuperäisestä blogiyleisöstäni ovat olleet hiljaa jo pidemmän aikaa. Ehkä he eivät sitten enää lue. Ehkä kirjoitukseni sieltä kaukaa toiselta puolelta maapalloa eivät enää jaksa kiinnostaa. 

Mutta tämä postauksiin reagoimattomuus on siis todella turhauttavaa näin kirjoittajan näkökulmasta. Joihinkin postauksiin olen nähnyt tosi paljon vaivaa etsiessäni tilastoja ja linkittäessäni taustatietoina käyttämiäni sivustoja. Se, ettei kirjoitus saa aikaan minkäänlaista reaktiota lukijakunnassa on kyllä se kaikkein pahin. Mutta sitten omana kastinaan ovat tietenkin aina nämä: 

Besserwisserit, räksyttäjät ja ilkeilijät

Toinen painava syy mikä on saanut harkitsemaan julkisten postausten kirjoittamista ovat olleet besserwisserit, ns. paremmiksi pistäjät tapauksesessa kuin tapauksessa, sekä tietyissä someryhmissä olevat räksyttäjät. Räksyttäjät taitavat kuulua somemaailmaan vähän niin kuin käsikirjoitettuina, mutta onneksi he toisinaan väistyvät takavasemmalle. Ehkä vaihtavat ryhmää, jonne menevät jatkamaan räksyttämistään.

Varsinkin näin koronan aikaan, jolloin oma elinkupla on supistunut aivan liian pieneksi, tuntuvat erilaiset ikävät kommentit ja besserwisseröinti erityisen pahalle. Usein nämä kommentoijat ovat heitä, jotka eivät itse kirjoita blogia. Laidoilta huutelu on helppoa. Ehkä koronavanne kiristää heidänkin päätä, en tiedä. Mutta jonkinlaista hienovaraisuutta kuitenkin pyytäisin kommentoinneissakin. Jos tuntuu pakottavalle tarpeelle sanoa ikävästi, voisi minun puolesta pitää mölyt kokonaan mahassaan. 

Jaan toisinaan postauksiani myös erilaisissa someryhmissä, milloin ulkosuomalaisten erilaisissa viiteryhmissä, milloin reissaajien postausryhmissä. Nyt eräässä ryhmässä on kuitenkin ryhmädynamiikka mielestäni muuttunut. Ryhmään on muodostunut eräänlainen "mammaryhmä", joka ryhmää dominoi. Aina heidän postauksiaan kommentoidaan vuolaasti ja aiheita kehutaan, tsemppejä jaetaan ydinryhmäläisten kesken. Vaikka joku tämän ydinryhmän ulkopuolinen olisi kirjoittanut vastikään täsmälleen samasta aiheesta, sille ei ryhmässä anneta vastaavaa arvoa. Eikä kannustusta. Olen tuntenut ainakin itse oloni ja blogini hiukan ulkopuoliseksi.

Hattuhyllylle huilaamaan?

Näin ollen olen tässä vakavasti harkinnut blogini nostamista hattuhyllylle jäähtymään. Ehkä se jää sinne kokonaan, ehkä ei, hankala sanoa tässä vaiheessa. Päätös suuntaan tai toiseen on vielä häilyvä, mutta täsmälleen nykyisellä kaavalla tuskin tulen jatkamaan. Onhan blogini ollut myös eräänlainen mukava päiväkirja itselleni ulkomaanvuosistamme. Voisin kenties ihan hyvin kirjoittaa jatkossa vain itselleni, omaan päiväkirjaani. Moni lopettaa blogin pitämisen, kun kirjoitusaiheet loppuvat. Minulla ei ole ollut pulaa aiheista ainakaan toistaiseksi, enemmänkin ajanpuutetta niiden kaikkien kirjoittamiseen. Nyt kuitenkin motivaatio julkaista postauksia on kaikonnut. Olen turhautunut. En saa enää itselleni blogista niitä kiksejä, joita se näiden vuosien aikana on tuonut. Tekikö tämänkin turhautumisen korona-aika, jolloin asiat voivat saada vääristyneitä mittasuhteita? Mene ja tiedä.

Toisaalta näiden meidän ankarien koronarajoitusten aikaan blogini on ollut itselleni kuitenkin suhteellisen hyvää aivojumppaa, ehkä jatkan kirjoittelua vielä aikansa. Mutta nyt olisi ensiarvoisen tärkeää sinun, arvoisa lukijani, aktivoitua! Jos olet jatkanut blogini lukemista, mutta et ole tyyliin kahteen vuoteen reagoinut mihinkään, niin minä en yksinkertaisesti voi tietää, että olet yhä pysynyt lukijana. Niinpä nyt toivoisin saavani sinulta palautetta. Millaisia postauksia haluaisit jatkossa lukea? Millaiset aiheet kinnostavat? Arjestako vai yleisempää kirjoittelua? Mitkä ovat olleet niitä mieleenpainuvimpia juttuja? Mitkä taas sinun mielestäsi olisivat voineet jäädä luonnosasteelle? Kiinnostivatko ne muutamat matkapostaukset? Entäpä kuvat? Liikaa tai liian vähän? Ja tekstien pituus? Olisiko lyhyemmät pläjäykset parempia? Lyhyitä tekstejä useammin vaiko pidempiä tekstejä harvemmin? Mitä muuta kehitettävää näkisit?

Olen itse pitänyt blogini pääkohderyhmänä edelleen omaa tuttavapiiriäni, pääosin Suomessa, mutta myös ulkomailta. Ehkä pääkohderyhmäkin on tässä vuosien varrella vaihtunut, minun vain tajuamatta sitä. Ja tämä, koska palautteenpuute. Jos siis saisin nyt rakentavaa palautetta, niin se olisi varsin arvokasta. Ja heiltä, jotka eivät syystä tai toisesta enää blogiani lue, palaute olisi toki vieläkin tärkeämpää, mutta heidän tavoittamisensa tällä tekstillä taitaa jäädä haaveeksi. Mutta olitpa nyt uusi tai vanha lukijani, kerro mielipiteesi. Minä laitan niitä ajatuksia sitten korvani taakse hautumaan, vaikka siellä tahtookin jo tänä päivänä olla hieman ruuhkaa:

Korvan takana silmälasien sanka, hiuspanta ja kasvomaskin rinkula. Kenen korvat tätä kestää?

Eli summa summarum: blogikenkää puristaa ja pahasti. Isot kiitokset kuitenkin teille muutamille sinnikkäille fanittajalle, jotka olette yhä jaksaneet peukun postauksilleni nostaa. Jo kuusi vuotta ja kolme kuukautta olen teille sanonut ja sanon tälläkin kertaa hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Iso kiitos kaikille kommentoijille jo tässä vaiheessa, tulen vastaamaan teille jokaiselle! Palautteitanne on ollut tosi antoisaa lukea ja vau, että minulla on teitä pitkäaikaisiakin lukijoita, joista minulla tosiaan ei ole ollut vihiäkään. :-) Ja nyt tämän kommentointiryppään myötä kävi myös ilmi esimerkiksi viime syksyn aikana postauksiini jätettyjä kommentteja, jotka blogialusta oli jostakin kumman syystä tulkinnut roskasisällöksi. Niinpä en ole saanut niistä minkäänlaista hälytystä, että olisin voinut ne julkaista ja niihin myös kommentoida. Pahoittelut tapahtuneesta!