Havaintoja Suomessa kesällä 2025

Tällä kertaa blogissani jo perinteeksi muodostunut kesävisiitin jälkeinen Suomi-havaintojen postaus.

Lähtövalmistelut Suomeen menivät hiukan kiireeksi. Kun tiesi olevansa yli kahdeksan viikkoa pois, vaati moni asia hoitamista ennen matkaa. En siis ennättänyt virittäytyä Suomi-tunnelmaan lainkaan etukäteen. Mutta kas, jo menomatkalla lentokoneessa pääsin sukeltamaan suomalaisuuden syvään päätyyn: pitkällä lennolla Atlantin yli oli nähtävissä Dingo-yhtyeestä kertova elokuva! Tottahan minä vanhana Dingo-fanina sen katsoin. Tuntui hauskalta nähdä pitkästä aikaa leffa, jossa puhuttiin suomea. Silmä haki tottuneesti kuvan alareunasta tekstityksiä, kunnes lopulta meni tajuntaan, ettei niitä nyt tarvitakaan.

Dingo-elokuva sijoittui 1980-luvulle, joten sen ajan muoti ja sanonnat olivat minulle tuttuja. Mutta kesän 2025 Suomessa minua odotti:

Uusia tai jo unohtuneita sanontoja

Tänä kesänä huomioni Suomessa kiinnittyi uuteen sanontaan: mennä vihkoon. Vielä edellisellä Suomi-visiitilläni eli viime vuoden loppupuolella en kuullut tällaista käytettävän, mutta nyt sitä viljeltiin aika runsaasti. Varsinkin televisio-ohjelmissa ja radio-haastatteluissa sanontaa hoettiin ahkerasti. Oman käsitykseni mukaan tällä tarkoitetaan jonkin asian menemistä pieleen. Ja mistä tällainen sanonta on suomen kieleen tupsahtanut, siitä minulla ei ole hajuakaan. Jälleen kerran olin ulkosuomalaisena tipahtanut ajan hermolta. 

Myös jotakin suomen kielestä unohtunutta pääsi palautumaan mieleeni. Kun ukkokulta sopi ystävänsä kanssa tapaamista, oli ystävä ehdottanut tapaamispaikaksi pystäriä. Minulla kesti hetken yhdistää piuhat, että tämähän tarkoitti siis pystybaaria. Sana, jota en sitäkään ole itse tullut käyttäneeksi vuosikausiin. Hauskaa mieleenpalauttelua siis!

Ja sitten tietenkin ne kaikki ihanat suomalaiset murteet. Etelä-Pohjanmaalla hieraisin silmiäni ruokakaupassa, kun osuin tämän kyltin kohdalle:

Ihanaa murteen käyttöä!

Ja mitä ruoka- ja juomakauppojen uutuuksiin tulee, niin ilmeisesti tämän kesän uutuusmakuna lonkeroissa oli vadelma. Tykästyin siihen kovasti, kunhan juoma vain oli aivan jääkylmää!

Myös Dubai-suklaata tuli maistettua ensimmäistä kertaa nyt kesällä Suomessa. Jännä juttu, että olin nähnyt talven/kevään mittaan kohkattavan tästä suklaasta enemmän Suomessa kuin täällä. Toki mulla on voinut mennä jotain ohikin. :-D

Hauskoja käännöksiä vaiko käännöskukkasia 

Kun aloitin vesijoogaharrastuksen täällä Piilaaksossa, opin siinä samalla uuden englanninkielisen sanan pool noodle eli allasnuudeli. Tällä tarkoitetaan pitkää ja ohutta vaahtomuovista rullaa, jonka avulla voi kellua vedessä. Mutta olinhan minä tyrskäyttää aamukahvit suustani, kun näin Suomessa erään kaupan mainoksen lötköpötköistä! Enpä olisi osannut tuolla nimellä suomeksi lähteä kellunta- ja vesileikkirullaa etsimään ja kyselemään. 

Lötköpötköjä altaan reunalla.

 

Lapin-reissullamme sattui myös hauska kielivalintaan liittyvä tilanne. Olimme ajamassa pohjoisesta kohti Rovaniemeä ja etsin matkan varrelta meille lounaspaikkaa. Google Mapsin avulla sopivan etäisyyden päästä löytyi lupaava, paikallismurteella nimetty Meän Paikka. Mutta englanninkielisessä hakutuloksessa ravintolan nimi oli vääntynyt joksikin muuksi, ei välttämättä kaikkein houkuttelevimmaksi:

Mielestäni paikka ei ollut ollenkaan ilkeä (pun intended), vaan sain sieltä oikein maukasta poronkäristystä.

Mutta ainakin Rovaniemellä ohjattiin englanninkielisten sanojen oikeaoppiseen ääntämiseen:

Hauska sana, kun sen näkee noin lausuntamuotoonsa kirjoitettuna.

UV-indeksien vertailu

Oli myös mielenkiintoista havaita erot UV-indekseissä: Oulussa oli aurinkoista ja lämpöasteita parhaimmillaan 30 tai 31, mutta UV-indeksi pysytteli maltillisesti lukemassa 4. Etelä-Pohjanmaalla vastaavina kuumina päivinä UV saattoi hetkellisesti hipaista lukemaa 5.

Kun sitten taas palasin Kaliforniaan, oli päivälämpötila normaalia kesäsäätä alhaisempi +22, mutta UV-indeksi niinkin korkea kuin 9. Nyt viimeisin viikko meillä onkin jo ollut se normaali tai jopa hiukan kuumempi kesälämpötila +28 astetta tai enemmän ja UV-indeksi 10. Hyvä muistutus, etteivät lämpötila ja UV-indeksi todellakaan kulje aina käsi kädessä. 

Asiantuntijoiden maantieteelliset oikeudet harjoittaa ammattiaan

Yksi terveydenhuoltokäynti minulla uhkasi jäädä pahasti rempalleen ennen Suomi-matkaa, mutta sain sovittua terveydenhuoltoalan ammattilaisen kanssa videovisiitin. Varhainen aamu Kalifornian aikaa sopi hyvin, sillä itse pystyin olemaan tuolloin koneeni ääressä Suomessa illalla. Aloitimme videotapaamisen sovitusti, mutta kun heti alkukeskusteluissa kävi ilmi, että olin Euroopassa, joutui tämä terveydenhuoltoalan ammattilainen katkaisemaan yhteytemme nopeasti. Perusteluna oli, että hänellä on ammattitoimilupa ainoastaan Kaliforniassa, joten hän ei saa "tarjota palveluitaan" sen ulkopuolelle.

Ymmärrän kesketyksen syyn hyvin, vaikkakaan en osaa sanoa, oliko tilannetulkinta kohdallani kenties tiukimmasta päästä. Olihan pysyvänä asuinpaikkanani kuitenkin yhä Piilaakso eli minä palvelun kohteena olin kalifornialainen. No, asia hoitui onneksi loppuun hetimiten, kun palasin Yhdysvaltoihin.

Mutta jäin miettimään, saako suomalainen lääkäri ottaa videoyhteyden potilaansa kanssa, jos tämä on Suomen tai EU:n ulkopuolella? Saisinko minä esimerkiksi sopia täältä käsin videovastaanoton suomalaisen lääkärin kanssa, sillä suomalainen lääkärintutkintohan ei ole pätevä USA:ssa? Ei ole aiemmin tullut törmättyä tällaiseen tilanteeseen täällä eikä Suomessa.

Summa summarum

Vaikka Suomessa oli monin tavoin ihanaa, oli myös ihana palata ja saada arki jälleen pyörimään täällä. Aina kun palaan pidemmältä reissulta, kuuluu perinteisiini tehdä kierros pihalla ja tarkistella eri hedelmäpuiden ja kasvimaani tilanne. Viikunapuumme näytti virkistyneen ja oksat notkuvat tulevaa satoa. Tänä vuonna viikunat kypsyvät ainakin kuukauden myöhässä, koska kevät ja alkukesä olivat poikkeuksellisen viileitä. Mutta hyvä edes näin. Ennen kuin lähdin Suomeen näytti puu olevan vielä ilman raakileita.

Naapuriltamme oli selvästi unohtunut pyyntömme kastella etupihan nurmikkoa, jota olen tässä nyt yrittänyt elvyttää takaisin vihreäksi parhaani mukaan. Kasvimaankaan nykytila ei sopisi kuvaksi puutarhakirjaan, mutta sitruspuut voivat vahvasti. Appelsiinin raakileitakin on nyt ennätysmäärä, jee! Ja jos jollakin teistä lukijoista on vinkki, mitä voi tehdä yuzuista, niin saa kertoa. Lopuksi poimittu mallikappale yhdestä sitruunapuustamme:

Kotipihamme iäkäs sitruunapuu tuottaa greipin kokoisia sitruunoita, vaikka emme edes kastele puuta koskaan. Onnenkantamoisia kalifornialaisessa arjessani.

Tällaisia havaintoja ja ajatuksia Suomen kesästä tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kaksi painajaista peräkkäin

Kesävisiitti Suomessa oli pääosin ihanaa aikaa. Vaikka kiirettä pitikin, tuli moni asia kuitenkin hoidetuksi, ehdin nähdä ja kokea paljon ja sain tavata tuon ruhtinaallisen 8,5 viikon aikana paljon ystäviä ja sukulaisia. Toki lisääkin olisin tapaamisia vielä halunnut, mutta aika ja rahkeet sanoivat tuolle toiveelle stop. Loppumetreillä Suomessa tapahtui kuitenkin jotakin täysin odottamatonta ja ikävää: Facebook-tilini kaapattiin!

Kaikki alkoi näin viattomasta Messenger-viestistä, jonka sain Facebook-kaveriltani:

Mukana nätit emojit ja kaikki.

Tässä vaiheessa minulle ei mitenkään käynyt ilmi, että kaverini Facebook-tili oli jo kaapattu. Lisäksi sain tuon viestin, kun olin yksin kiireessä syömässä lounasta, joten en ajattellut enkä epäillyt pyyntöä sen kummemmin. Annoin numeroni ja se olikin sitten siinä! 

Tilini kaapattiin heti ja tietämättäni tililtäni ryhdyttiin lähettämään tätä samaa puhelinnumeropyyntöviestiä henkilöille, joiden kanssa olen joskus lähettänyt Messenger-viestejä. Samanaikaisesti minut pullautetttiin Facebookista ulos, joten en voinut esimerkiksi käydä kirjoittamassa varoituksen sanaa tilini kaappauksesta omalle seinälleni. Ja että tiesin sen jo itse. Ystäväni tämän kävi seinälleni puolestani tekemässä, kiitos.

Yhteydenottojen hyökyaalto

Syntyi nopeasti hyvin kakofoninen tilanne. Kun Facebook-kaverini alkoivat saada näitä viestejä, pyrki lähes jokainen joko kysymään, oliko tilini mahdollisesti kaapattu, tai ilmoittamaan minulle kaappauksesta. Tuossa vaiheessa minulla siis hälytti kolme erillistä laitetta koko ajan: kaksi puhelinta ja yksi tietokone. Sain puheluita, joista vain kahteen ennätin vastaamaan. Sain myös valtavan määrän Instagram-, Whatsapp, Messenger- ja ihan tavallisia tekstiviestejä. Heinäkuisena hellearki-iltapäivänä näytti yllättävän moni siis olevan linjoilla. En voinut siinä tilanteessa alkaa niihin kaikkiin mitenkään vastaamaan, koska FB-tilin kanssa oli "tulipalon sammutustilanne". Oli tietenkin hyvä, että moni yritti tilanteesta minua varoittaa, mutta se viestien yhtäaikaisuus tahtoi saada jokaisen viestintävälineeni lähinnä vain "solmuun". Notifikaatioita paukkui sellaista tahtia, että rivakka polkka olisi jäänyt kakkoseksi. 

Lopulta urakoin koneellani noin 1,5 tuntia, että sain tilin takaisin oman hallintaani. Kiitos vielä ystävälle, joka osasi neuvoa minulle oikean tavan saada kaapparit ulos tililtäni. Lopullisesti. (Ukkokultani oli Kaliforniassa ja nukkui yöuniaan vielä autuaan tietämättömänä kaikesta.) Tuon 1,5 tunnin aikana minut kirjattiin kaapparien toimesta tililtäni ulos yli 20 kertaa, mutta en antanut periksi. Kirjauduin joka kerta uudelleen, vaikka se takkusikin. Kyllä siinä hikikarpalot valuivat, eikä ihme, sillä sisälämpötilakin oli sillä hetkellä +29! Pelkkä ajatuskin seurauksista hikoilutti. Facebook-kaverit toki saisin pikku hiljaa takaisin, mutta kaikki ne Facebook-tililleni nostamat kuvat, elämäntilanteet ja muistot sekä lähetetyt viestit, mitkä olivat nyt kaikki vaarassa kadota tuon tilini mukana. Jopa näiden blogipostausteni paras tiedotuskanava häviäisi. Ja tämä kaikki ilman omaa suunnitelmallista aikomustani tehdä niin.

Pitkän taiston päätteeksi tilanne kääntyi kuitenkin onneksi parhain päin ja sain säilytettyä tilini. Kaikille ei ole käynyt vastaavassa tilanteessa yhtä onnekkaasti.

Sisälämpömittarin lukema. Oli tuskaisat oltavat kaikin puolin.

Näin jälkikäteen täytyy sanoa, että olihan tuo kaappausviritelmä varsin ovela. Kaikki viestittely tapahtui ensinnäkin hyvällä suomen kielellä ja kun tulin verranneeksi parin eri ystävän saamia kaappareiden viestejä tuon numeropyyntöviestin jälkeen, niin ne erosivat toisistaan! Lisäksi itse sain jälkikalasteluviestin Whatsappiin, mutta yksi ystäväni oli saanut sen sähköpostiinsa. Ei siis voinut antaa vain yhtä varoittavaa tapaa ja kanavaa hakkereiden toimintatavasta muuta kuin tuon aloitusviestin.

Ja mielenkiintoisena huomiona vielä se, että kun etsin sitä alkuperäistä, kaappareilta saamaani viestiä ottaakseni siitä kuvakaappauksen tähän postaukseeni, niin viestiketjuja on muokattu jälkikäteen! Sitä alkuperäistä viestiä ei enää näy ollenkaan. Nyt viestiketjussa näkyy tuo sama viesti minun lähettämänä. Mitä en siis itse ole tehnyt.

Erityisen harmillinen kaappaus oli siinä mielessä, että itse en nähnyt, kenelle kaikille tätä puhelinnumeropyyntiviestiä oli lähetetty. Vasta, kun viestin vastaanottaja siihen jollakin tapaa reagoi, tuli siitä ilmoitus myös minulle. Lisäksi tiedossani on ainakin yksi FB-kaveruus, jonka nuo kaapparit katkaisivat ja tekivät lisäksi eston, etteivät tämän ystävän viestit enää näkyneet minulle edes viestittelyryhmissä. Onneksi huomasimme tämän nopeasti ja tuo katkaistu yhteys on nyt palautettu.

Samoin tilanne oli varsin epäreilu heille, joiden kanssa olen joskus ollut Messenger-yhteydessä, mutta emme ole Facebookissa kuitenkaan kavereita. Näitä kontakteja minulle on tullut varsinkin esikoiskirjani kirjoittamisen ja julkaisun tiimoilta. Niinpä moni puolituntematon oli varmasti kummissaan, miksi yhtäkkiä pyydän heidän numeroaan. Ja koska he eivät pystyneet näkemään Facebook-postauksiani, jäi heiltä myös näkemättä ystäväni laittama ilmoitus, että tilini on kaapattu ja erikoinen numeropyyntöni kannattaa jättää huomiotta. 

Pitkäkestoinen riesa joka tapauksessa

Vaikka tilini palauttamiseksi meni se 1,5 tuntia, jatkui tätä jatkuvaa viestittelyä vielä monta tuntia eteenpäin, kun FB-ystävät yksi kerrallaan huomasivat saaneensa minulta viestin ja alkoivat reagoida siihen tavalla tai toisella. Lisäksi toinen aalto viestejä alkoi vyöryä siinä vaiheessa, kun ystävät USA:ssa heräsivät uuteen aamuunsa ja heitäkin odotti tämä puhelinnumeropyyntöni viesteissä. Siinä vaiheessa vaara oli kuitenkin jo ohi, sillä tili oli takaisin minun. Kummeksuvia yhteydenottoja ropisi vielä seuraavanakin päivänä. Yritin parhaani mukaan vastata jokaiselle, mikä tilanne oli ollut, sillä useimmat eivät hoksanneet katsoa sitä Facebook-seinältäni.

Kaappaus tapahtui iltapäivällä Suomen aikaa ja samana iltana minulla oli entisten ja nykyisten piilaaksolaisnaisten tapaaminen Oulun torilla. Olin odottanut sitä innolla. Olin kuitenkin jo harmikseni perumassa osallistumistani, sillä puhelimeni piippasi edelleen koko ajan viestejä. Menin kuitenkin tapaamiseen mukaan ja eihän siinä auttanut kuin kertoa muille osallistujille syy, miksi seuraan puhelintani niin ahkerasti ja myös vastaan saamiini viesteihin. 

Että olihan tämä kaappaus kuulkaa kaikin puolin kamala soppa! Eikä aikaa todellakaan olisi ollut moisen sopan keittämiseen, sillä käsilläni oli viimeiset päivät Suomessa. Mistä sopivasti aasinsilta seuraavaan painajaiseen:

Käsittämätön lentolippusekoilu

Paluulentoreittini Kaliforniaan oli Oulu - Helsinki - Los Angeles - San Francisco. Kaikki kolme lentoa olivat samalla lipulla ja ne oli varattu Finnairin kautta. Kaksi ensimmäistä lentoa operoi Finnair, viimeisimmän Alaska Air. Tein lähtöselvityksen lennoilleni lähtöä edellisenä päivänä verkossa, mutta viimeisen pätkän lennolle se ei onnistunut. Näin on voinut käydä joskus ennenkin, sillä tuossa vaiheessa viimeisen lennon lähtöön on vielä reilusti yli 24 tuntia aikaa. En ollut huolissani. Vielä. 

Kun menin Oulun lentokentälle, onnistui matkatavarani lähettää aina San Franciscoon asti, mutta minulle ei lähtöselvitystä voitu vieläkään tehdä. Ohjeena oli mennä selvittämään asia Los Angelesissa. Selvä. Siellä minulla olikin tuskaisat 5,5 tuntia lentojen vaihtoaikaa, joten aikaa kyllä oli. 

Mutta Los Angelesissa tuli eteen aivan käsittämätön tilanne. Kun menin lähtöselvitystiskille selvittämään lentoani, jolle minulla oli siis jo paikkavarauskin tehtynä ja laukut kirjattuina sisään, sanoi virkailija, ettei lentovaraustani löydy ollenkaan. Varausnumerolla, Finnairin eikä Alaskan, ei löytynyt mitään tietoja. Virkailija oli aivan kummissaan, kuinka matkatavarani oli kuitenkin onnistuttu laittamaan kyseiselle lennolle. Ja kuinka olin voinut varata paikan tuolle lennolle. Virkailija ennätti jo sanomaan, että joudun ostamaan itse kokonaan uuden lipun tuolle välille ja pyytämään jälkikäteen korvausta Finnairilta, kunnes selvisi, että lento oli jo siinä vaiheessa ylibuukattu, eikä uuden lipun ostaminen enää onnistuisi. Kyseessä oli Alaskan sen myöhäisillan viimeinen lento San Franciscoon, joten uhkana oli, että joudun jäämään Los Angelesiin ylimääräiseksi yöksi. Ottaen huomioon, että tässä vaiheessa olin matkustanut jo 16 tuntia ja kroppa taisteli jet lagin kanssa, ei keskellä yötä hotellin etsiminen ja majoittuminen enää houkutellut.

Kun sitten lopulta onnistuin kaivamaan sähköposteistani tammikuisen varausvahvistuksen, josta saatiin lippunumero, alkoi tilanne näyttää todellisen luonteensa. Finnair ei ollut maksanut viimeistä lentopätkää ollenkaan, vaikka lennot olivat varattuina samalla lipulla! Olinhan minä kiukkuinen! Miten tällainen oli ylipäätään mahdollista? Ja miten ihmeessä Finnair kykeni sössimään asian tällä tavalla! Ja että siitä tuli nyt minun päänvaivani! (Taustatietona, että tuntosarvet Finnairin suhteen olivat herkillä jo valmiiksi. Ukkokullan muutamaa viikkoa aikaisempi paluulento Suomesta Kaliforniaan osui lakkopäivälle ja hän jonotti kyseisen lentoyhtiön asiakaspalveluun 14 tuntia! Uskomatonta, kun lakkotilanne ja lentojen uudelleen reititykset olivat jatkuneet jo tammikuusta asti, mutta kesällä asiakaspalvelussa oli edelleen niin vähän resursseja, että jonotusaika oli tätä luokkaa... Mur!) 

Asiaani hoitanut virkailija joutui ravaamaan tiskiltään useaan otteeseen takahuoneessa managerinsa puheille ja kysymään lisäohjeita erikoiseen tilanteeseen. Hän myös soitti asiakaspalveluun todella pitkän puhelun. Siinä he ihmettelivät tilannetta molemmissa päissä "puhelinlankaa". Lopulta virkailija onnistui tekemään minulle uuden lipun, mutta sanoi, että joudun lähtöportilla vielä selvittämään tilanteen, koska pelkkä boarding pass viivakoodeineen tulee herjaamaan laitteessa. Viimeiseksi lippuasiassa tuli vielä muutakin todella kummallista selkkausta, mutta jääköön se kuvio selittämättä tällä kertaa. Se meni jo rakettitieteeksi se. Hrrr, puistattaa vieläkin!

Olisi tarvittu suomalaista Puffet-jäätelöä viilentämään tunteita, hah.

Hintaa tuolle uudelle printatulle lipulle reilun tunnin lentomatkalle Los Angelesista San Franciscoon tuli 2 125 dollaria! Viime hetki ja ylibuukattu lento. Minä sitä en onneksi joutunut maksamaan. Käsittääkseni lasku menee Finnairin maksettavaksi. Että mukavan kallis moka lentoyhtiöltä!

Kun sitten lähtöportilla kuulutettiin vapaaehtoisia, jotka jäisivät pois lennolta ja yöksi Los Angelesiin, pidin minä suuni visusti kiinni. Olin kertakaikkisesti niin väsynyt ja ylimääräisen stressin vuoksi jo aivan lamaannuksissa. Halusin pitää omasta (jo etukäteen varatusta) paikastani kynsin ja hampain kiinni. Lopulta lento vielä myöhästyi, mutta lähti kuitenkin. Enpä muista, milloin olisi laskeutuminen kotikentälle Kaliforniaan tuntunut yhtä ihanalta ja helpottavalta. Pääsin kuin pääsinkin kotiin.  

Että sellaiset loppurutistukset Suomi-lomalleni. Facebook-tilini kaappaus tapahtui tiistaina ja lentolippuselkkaus torstaina. Siinä oli parille päivälle painajaista riittämiin! 

Tällaiset tarinat tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

7 + 1,5 viikkoa Suomessa

Olin haaveillut jo useamman vuoden pidemmästä kesäjaksosta Suomessa ja tänä vuonna pystyin sen vihdoin toteuttamaan. Mukavat kahdeksan ja puoli viikkoa vierähtivät aivan valtavan nopeasti. Tässäpä siis vahingossa pitkäksi venähtäneen bloggaustauon jälkeen kevyt "linjoille paluu"-postaus. 

No kuinkas ne lennot meni?

Ehkäpä muistatte, että menomatkaani liittyi pieni jännitysnäytelmä. Onnistuisivatko ahkeran lakkoilun keskellä kaikki lentoni niin, että ennättäisin kirjastovierailuilleni Ouluun ja Helsingin Oodiin? Lentopäiväni oli maanantai ja lennot lensivät ajallaan, huh. Mutta aika uskomatonta, että sekä edeltävä että seuraava maanantai kärsivät lentolakoista. Samoin lennoista pisintä eli USA-Suomi -lentoani seuraava vuoro jouduttiin perumaan lentäjän sairastumisen vuoksi. Mukanani taisi siis olla aimo annos hyvää tuuria, kerrankin. 

Pääsin siis sovitun aikataulun mukaisesti esiintymään kirjastoihin, ja mikä oli valtavan ihanaa, sain tavata niissä myös teitä blogilukijoitani. Niillä on minulle aina tosi iso merkitys. Kiva, kun tulitte paikalle moikkaamaan. Ja Helsingissä kävi vielä niin upea kohtaaminen, että tapasin lukijan, joka ei edes asu Suomessa. Hän vain sattui nyt olemaan Helsingissä samaan aikaan ja oli sattumalta nähnyt mainoksen Oodi-vierailustani. Se oli oikein kirsikka kakkuun, ai että. 

Mikä kiire!

Se, että Suomi-viikoistani muodostuikin niin mahdotonta ravia ja laukkaa, yllätti minut täysin. Tällä kertaa oli paljon asioita hoidettavana, yhdet ylioppilasjuhlat ja nuo mainitsemani kirjastovierailut. Lisäksi olin itse järjestämässä meidän yläasteluokkamme kokoontumista. Siitä tuli aivan mahtava tapaaminen, joka nostatti pintaan paljon nostalgiaa ja muistoja. Pääsimme vierailemaan myös vanhan koulumme tiloissa. Tuosta luokkakokouksen aiheuttamasta tunnemyrskystä kestikin sitten tovi toipua. 

Lisäksi ensimmäisten seitsemän viikon aikana tein Oulusta käsin seuraavat matkat: Helsinki, Kainuu, Etelä-Pohjanmaa, Lappi ja vielä toisen kerran Etelä-Pohjanmaa. Suomea tuli siis koluttua aika tavalla päästä päähän ja aika monta kertaa sai laukkua pakata ja purkaa.

Lemmenjoen kansallispuistossa. Lapin rauha ja maisemat tekivät hyvää.

Kiireestäni kertoi kaiken oleellisen tosiseikka, että ostin heti ensimmäisenä päivänä Suomessa lähikaupasta naistenlehden. Silmissäni siinsi iltapäivän seesteinen kahvitteluhetki tuota lehteä selaillen. Loikoilisin rennosti sohvalla tai ulkona jalat kohti taivasta. Mutta toisin kävi. Pääsin avaamaan tuon naistenlehden ensimmäistä kertaa vasta, kun olin ollut Suomessa jo tasan seitsemän viikkoa! Ja tuosta rajapyykistä syntyi myös tämän postauksen otsikko. Tämä myös selittää, miksi blogini pysyi vaiti näinkin pitkään.

Seitsemän viikkoa siihen kahvitteluhetkeen meni!

Ensimmäiset viikot Suomessa olivat viileitä ja vettäkin satoi. Minua vesisade ei kyllä haitannut eikä harmittanut, sehän oli suorastaan harvinaista herkkua minulle. Minä nautin. Viimeiset kaksi viikkoa sen sijaan olivat Suomessa aika armotonta ja tukalaakin hellettä. Oli trooppisia öitä ja pitkiä aikoja tuuletonta, mikä oli varsinkin merikaupunki Oulussa kyllä erikoinen kokemus. Keskustan kadut olivat päivisin lähes autioita. Toki oli lomakuukausi heinäkuu, mutta kaikki kynnelle kykenevät olivat varmasti karanneet kuumuutta ns. väljemmille vesille, ja kaupunkiin jääneet pysyttelivät pääosin sisätiloissa viilentimien läheisyydessä. 

Niinpä kun palasin tänne Piilaaksoon, tuntui porukkaa kuhisevan joka paikassa kuin muurahaispesässä, hihih. Vastassa oli myös hyvinkin poikkeuksellinen sää. Piilaaksossa on ollut tänä kesänä viileintä sitten vuoden 1999! Täällä elohopea lämpömittareissa on kohonnut nyt vain pykälän tai kaksi yli 20 Celsius-asteen.

Kuvakaappaus USA:n kansallisen sääpalvelun sivuilta.

Mutta hei, jos menolentoni Suomeen sujuivat mallikkaasti, niin sitä samaa ei todellakaan voi sanoa paluulennoistani Kaliforniaan. Tästä kerron teille seuraavassa postauksessani. Tulossa on myös perinteinen postaus Suomi-havainnoistani. Niistä te lukijani olette tyypillisesti tykänneet. 

Nyt minä jatkan aikaerorasituksesta toipumista. Seinäkello ja kehoni sisäinen kello näyttävät tällä hetkellä aivan eri aikaa. Joten ensi kertaan! Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lisää ulkosuomalaisen kirjailijan haasteita

Huhtikuussa kirjoitin blogiini ulkosuomalaisen kirjailijan asemasta, millaisia hankaluuksia ulkomailla asuva, mutta suomeksi julkaiseva kirjailija kohtaa ja mistä kaikesta tämä voi kokea jäävänsä paitsi. Teksti nostatti paljon mielenkiintoista keskustelua, minkä seurauksena syntyi ulkosuomalaisten kirjailijoiden vertaistukiryhmä Facebookiin. Upea juttu! Innostuin nyt avaamaan ulkosuomalaisen kirjailijan kokemia haasteita lisää.

Ulkosuomalainen kirjailija ei välttämättä pääse näkemään ja hypistelemään kirjaansa suomalaisen kirjakaupan hyllyssä. En ole itsekään nähnyt siellä vielä omaani. Tästä kuvasta saan kiittää kummityttöäni, joka "raportoi" minulle Oulun Suomalaisesta kirjakaupasta tänne Yhdysvaltoihin.

Apurahojen ja kirjailijayhdistysten paikallisuus

Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja nosti postaukseni tiimoilta syntyneessä somekeskustelussa esiin tärkeän seikan: myös monet Suomessa jaettavat apurahat ovat paikallisia, jolloin ulkosuomalaisen rooli niiden hakemisessa on huomattavasti Suomessa asuvaa kollegaansa hankalampi. Ja tämä, vaikka ulkosuomalainen kirjailija tuottaisi aivan yhtä lailla suomenkielistä kirjallisuutta suomalaisille lukijoille. 

Myös monet kirjailijayhdistykset ja -seurat vaativat jäsentensä asuinpaikaksi tietyn alueen Suomessa. Ulkosuomalaiselta tämä suomalaisen kotikunnan napanuora katkeaa ulkomaille muuton yhteydessä ja toki yhdistyksen toimintaan osallistuminenkin olisi vaivalloista tai jopa mahdotonta. Joillekin kirjailijayhdistyksiin tai -seuroihin kuulumattomuus voi luoda ulkopuolisuuden ja yksin puurtamisen tunteita. Nykyisen asuinmaan kirjailijapiireissä vuorostaan ei tunneta alan suomalaisia piirteitä tai voi tulla muita kulttuurisidonnaisia tekijöitä, jotka hankaloittavat toimintaan osallistumista. (Yksi ulkosuomalainen kertoi, kuinka hänet oli heitetty paikallisesta kirjailijapiiristä pihalle.) 

Ulkosuomalaisille kirjailijoille heidän etuaan ajavaa yhdistystä ei ainakaan toistaiseksi ole perustettu. Onneksi meillä on nyt tuo vertaistukiryhmä yhteisenä keskustelualustana.

Maksutavat kirjamyynnissä

Kun on asunut ulkomailla jo pitkään, monet käytännöt Suomessa muuttuvat tänä aikana. Esimerkiksi muutama vuosi sitten yllätyin, kuinka suomalaiset olivat jo kovin tottuneet maksusuorituksiin MobilePayn avulla. Meillä Yhdysvalloissa oli käytössä Venmot, Zellet, PayPalit ja muut. Sain kuulla, että Suomessa lasten jalkapallopeleissä kentän laidalla saattoi MobilePay olla makkarakojun ainoa maksutapa. 

Kun sitten ulkosuomalainen ryhtyy myös itse myymään kirjojaan Suomessa, olettaa moni kirjaostaja, että maksun voi hoitaa vaivattomasti MobilePayllä. Valitettavasti tämä ei omalla kohdallani käynyt päinsä. MobilePayn pystyy asentamaan vain, jos asuu EU:n talousalueella, mihin Yhdysvallat ei luonnollisestikaan kuulu. Eli vaikka minulla on edelleen käyttötili Suomessa toimivassa pankissa, on MobilePay niin tarkoin varjeltu maksutapa, etten voi sitä Yhdysvalloissa asuvana asentaa ja käyttää. 

Ja toki kaikilla ulkosuomalaisilla ei enää ole edes suomalaista pankkitiliä. Osa on katkaissut pankkisuhteensa tarpeettomana, mutta osalle on lyöty jauhot kurkkuun vasten tahtoaan. Ainakin yhden Suomessa toimivan pankin tiedetään katkaisseen yksipuolisella päätöksellä monien amerikansuomalaisten pankkitilejä, vaikka tileillä olisi ollut aktiivista käyttöä. Paitsi että siinä menettää tilinkäyttömahdollisuuden, niin jää myös ilman verkkopankkitunnuksia, jotka ovat asioiden hoitamisessa Suomessa jopa elintärkeät. Pankkiasiakkuussuhteiden katkaisu on ollut kuuma peruna ulkosuomalaisten keskuudessa jo muutaman vuoden.

Myöskään PayPal-maksut eivät ole ideaaleja Suomesta ulkomaille. Maksutapahtumista menee kansainvälinen siirtomaksu ja lisäksi voi tulla valuuttamuunnoskuluja. 

Näin ollen monelle ulkosuomalaiselle kirjailijalle ainoa toimiva maksutapa henkilökohtaisessa kirjamyynnissä voi olla käteinen. Ja kuinka monella tuota kahisevaa nykyään on automaattisesti mukanaan, onkin sitten asia erikseen...

Joku voi ajatella, ettei tämä ole kokonaisuuden kannalta isokaan haaste, mutta jos henkilökohtaista kirjamyyntiä saa aikaiseksi enemmän, tulevat rajalliset maksutavat väistämättä esiin. Joskus kiertotiestä voi löytyä ratkaisu: Sain yhdessä tilaisuudessa ystäväni toimimaan "rahastajana". Hän keräsi kirjamyyntirahat MobilePayn avulla ja tilitti ne tilaisuuden jälkeen minulle tilisiirtona. Onnistui, vaikkakin mutkan kautta.

Rajoittunut pääsy suomalaiseen kirjallisuuteen

Kaikkiin suomalaisiin lukuaikapalveluihin ei käy ulkomainen kortti maksuvälineenä. Samoin niiden sisältöä on voitu rajoittaa maittain. Valikoima ei siis välttämättä ole yhtä laaja kuin Suomessa. Viimeisimmäksi, vain pari viikkoa sitten yksi amerikansuomalainen surkutteli, että BookBeat oli hylännyt hänen maksutapahtumansa amerikkalaisella luottokortilla. Hänellä ei ollut suomalaista maksukorttia, joten hänen osaltaan BookBeatin käyttö loppui. Ja totta, palvelun sivuilla lukee, että tilaus tulee tehdä suomalaisella kortilla. Toinen amerikansuomalainen kommentoi hänelle, että hänen amerikkalainen korttinsa kelpaa enää ainoastaan Nextorylle. 

Jos siis ulkosuomalaisella ei ole enää suomalaista maksukorttia, jäävät lukuaikapalvelut harvalukuiseksi. Tämä ja suppeampi kirjavalikoima rajoittavat suomalaisen kirjallisuuden lukemista ulkomailla, minkä vuoksi ulkosuomalainen voi kokea tipahtavansa suomalaisten kirjallisuustrendien aallonharjalta. Myös oman käsikirjoituksen lähdekirjallisuus voi jäädä tavoittamatta sillä laajuudella ja aikataululla kuin toivoisi.

Suomalaisista verkkokaupoista kirjan tilaaminen ulkomaille olisi tietenkin yksi vaihtoehto. Toimitusmaksut ovat kuitenkin pahuksen kalliita. Tein tätä postaustani varten testin, paljonko oman esikoisteokseni tilaaminen Yhdysvaltoihin erään verkkokaupan kautta maksaisi. Toimituskuluja yhdelle kirjalle tuli huimat 36,90 euroa. En siis ihmettele, jos moni fyysinen kirja jää ulkomaille tilaamatta.

Myös suomalainen e-kirjasto on kohdennettu vain Suomessa asuville. Vaikka rajaus on harmillinen, ymmärrän sen hyvin. Kirjastotoiminta rahoitetaan Suomessa kunnallisverovaroilla ja ulkosuomalainen ei maksa kyseistä veroa Suomeen. Tämä teille lukijoilleni vain lähinnä lisähuomiona, kuinka rajallista pääsy suomenkieliseen kirjallisuuteen ulkomailta voi olla.

Vaikka mielenkiintoista ja ajankohtaista suomalaista kirjallisuutta olisi siis paljon, ei niihin välttämättä pääse ulkomailta käsiksi.

Jos kirjan tapahtumat sijoittuvat ulkomaille, voi ulkosuomalainen saada kirjastaan kivoja somemainoskuvia tarinan aidossa ympäristössä. Tässä esikoisteokseni poseeraa piilaaksolaisen sitruunapuun katveessa, mutta toisaalta teoksessani kuljetaan hetkittäin myös Oulussa. Kotimaista koivua teokseni ei ole vielä tavannut.

Kallis ja aikaa imaiseva harrastus

Kun edellisen kerran kirjoitin ulkosuomalaisen kirjailijan kokemista haasteista, en välttämättä tuonut riittävästi esiin kustannuksia. Jo yksistään Suomeen kirjajulkkareihin matkustaminen, joko toiselta puolelta maapalloa tai lähempää, aiheuttaa isoja kuluja. Yksi ulkosuomalainen kollega totesikin, että kirjojen julkaisu ja kirjailijana itsensä näkyväksi tekeminen Suomessa on monelle ulkosuomalaiselle todella kallis harrastus. Voihan moni Suomessa asuvakin kokea asian näin, mutta ainakin maansisäiset matkakustannukset kirjajulkkareihin ja kirjailijatapaamisiin ovat edullisemmat.

Ulkosuomalaisen matka Suomeen voi myös vaatia lomapäivien ottamista työpaikalta ja muita, pidempiaikaisia arjen järjestelyjä. Jos taas tavoittelee tekevänsä vain muutaman päivän pyrähdyksen, on se ainakin täältä kaukaa aikaerorasituksen vuoksi elimistölle rankka repäisy.

Matkastressi

Sitten on vielä meillä pitkämatkalaisilla omat stressimme. Olipa Suomessa luvassa kirjan julkistusjuhla tai olit onnistunut sopimaan kirjailijavierailuja, mutta lentoyhteydet eivät toimikaan niin kuin varauksessa lukee ja olet itse suunnitellut. Varasin omat kesäajan lentoni Suomeen jo tammikuussa, mutta koko alkuvuoteni on ollut yhtä sinivalkoista painajaista. Tästä voi halutessaan lukea lisää ja kauhistua edellisestä postauksestani. 

Jos lentoni suinkin lentävät ajallaan, vierailen piakkoin Suomen kirjastoissa seuraavasti:

- Oulun Pekurin kirjastossa tiistaina 27.5. klo 18 (lisätiedot)

- Helsingin Oodissa sunnuntaina 1.6. klo 13 (lisätiedot)

Tervetuloa mukaan keskustelemaan.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt minun on syytä ryhtyä jo pakkauspuuhiin, joten sanon teille jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Sinivalkoinen painajainen

Perinteinen ja kovasti odottamani kesävisiitti Suomeen lähestyy. Tänä vuonna se on kuitenkin aiheuttanut minulle oikeasti painajaisia. Stressikierrokseni ovat viilettäneet pilvissä. Ilmassa on ollut epävarmuutta liian isoilla kertoimilla. On vallinnut suorastaan luottamuspula.

Tammikuu

Varasin kesäajan lentolippuni Suomeen jo tammikuussa. Lentoyhtiöksi Atlantin yli valikoitui jälleen kerran Finnair, sillä sain kaikki tarvittavat kolme lentoa samalle lipulle aina Ouluun asti. Tämä sekä helpottaa että nopeuttaa lopullista matkustamista, vaikka tälläkin kombolla matka-aikani ovelta ovelle tulee olemaan reilusti yli 20 tuntia. Jos siis kaikki menee hyvin...

Osa teistäkin lienee seurannut, kuinka tämä lentoyhtiö on käynyt omaa turbulenssiaan pitkin talvea. Matkustamohenkilökunta on käynyt työtaistelua, lentäjät olleet yiityö- ja varallaolokiellossa ja mitä kaikkea. Tämä on aiheuttanut monien lentojen peruuntumisen. Ja minä olen seurannut tilanteen kehittymistä kauhulla.

Maaliskuu

Jo maaliskuussa kaksi ystävääni Suomesta tekivät lomamatkan Yhdysvaltoihin. Toinen Las Vegasiin, toinen Kaliforniaan. Molempien sinivalkoisin siivin aikataulutettu lento peruttiin ja siirrettiin joko yhdellä tai useammalla päivällä eteenpäin. Minun stressikierrokseni alkoivat nousta, tulisiko omalla kohdallani käymään samalla tavoin. Sillä se tulisi olemaan katastrofi!

Jo pari postausta sitten kerroin ulkosuomalaisen kirjailijan haasteista, kuinka minulta jäi parikin haluamaani kirjastovierailua viime syksynä Suomessa käymättä. Aika ja rahkeet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Nyt olen saanut sovituksi nuo vierailut sekä Ouluun että Helsinkiin ja odotan niitä innolla. 

Oulun kirjastovierailu oltiin sovittu torstaiksi 29.5. Lentoni saapuisi Ouluun maanantaina 26.5., joten siinä olisi ollut hyvin muutama päivä aikaa tasoitella jet lagia ja keskittyä tulevaan tilaisuuteen. Kunnes kirjaston yhteyshenkilö ilmoittikin, että sehän on helatorstai ja kirjasto on kiinni. (Minun amerikkalaisessa kalenterissani ei suomalaista helatorstaita oltu tietenkään merkitty.) Samoin jo helatorstaita edellisenä pävänä kirjastolla olisi lyhyempi aattoaukiolo eli harvempi työssäkäyvä sinne ehtisi. 

Kyseinen kirjasto on muuttamassa takaisin omiin remontoituihin pääkirjaston tiloihinsa kesän aikana, ja tämän vuoksi kesäkuussa kirjailijavierailut eivät enää onnistu. Ja toukokuun viimeisenä perjantaina olen jo junassa kohti Helsinkiä. Niinpä ainoa päivä Oulun kirjastovierailulleni oli tiistai 27.5. Ja nyt minulla on siis aivan valtava stressi, koska lentoni laskeutuu Ouluun vain vuorokautta aikaisemmin. Niinpä lennoissani ei ole yhtään särkymävaraa. Siis ei yhtään. Apua!

Huhtikuu

Huhtikuussa tuli seuraava uutispommi. Finnair perui kesältä 230 lentoa ja niistä peräti 69 oli Pohjois-Amerikan lentoja. Sain lisää sydämentykytyksiä.

Amerikansuomalaisten someryhmissä alkoi kiukku kihistä. Monien kesälomalennot Suomeen peruttiin. Suurimmalla osalla ne reititettiin uudestaan, mutta oli myös tapauksia, että lentovaraus vain hävisi! Uusien kaukolentojen ostaminen lähellä matkustusajankohtaa tulee tyypillisesti todella kalliiksi. Lisäksi osa lennon varanneista ei saanut tulevasta muutoksesta tai peruuntumisesta minkäänlaista ilmoitusta. Se piti itse hoksata käydä tarkistamassa. Itse olin jo tähän mennessä ottanut tavaksi käydä tarkistamassa oman lentovaraukseni noin kerran viikossa. Että se siellä edelleen on ja lähtöpäivä niin kuin pitääkin. Vielä se oli tämänkin uutisen jälkeen ennallaan, huh.

Yle uutisoi vastikään lentomatkojen vähenemisestä Yhdysvaltoihin. Tässä muutamien maiden maaliskuun 2025 lentojen tilanne verrattuna vuoden takaiseen. Suomen tilanteeseen arveltiin vaikuttavan myös sen, että tänä vuonna pääsiäinen pitempide vapaineen osui huhtikuulle.   

Jo ennen tätä uutispommia sain maalis-huhtikuussa idean, että yritän vaihtaa menolippuani muutamaa päivää aikaisemmaksi. Tällöin jäisi paremmin pelivaraa ennen kirjastovierailuani ja saisin stressikierrokseni matalammiksi. Lentolipputyyppini oli vaihdettava, mutta sellainen, mistä ei saanut enää rahoja takaisin. Muutosta ei kuitenkaan voinut tehdä itse netissä (ilmeisesti, koska kyseessä oli kolme eri lentoa ja mukana myös yksi ei-Finnairin operoima lento), joten otin yhteyttä asiakaspalveluun. Ensin chattibotin kanssa lurittelut, kunnes pääsin ihmispalvelujonoon: 18 asiakasta ennen minua. Tunnin jonotuksen jälkeen sain lopulta henkilön linjoille, joskin heti tuli kysymys, miksi en tehnyt hommaa itse. Sanoin, etten voinut, systeemi herjaa, jolloin päästiin lopulta itse asiaan. 

Olin ajattellut naiivisti, että pääsisin muutoksesta halvalla, koska tekisin sen ensinnäkin jo hyvissä ajoin ennen matkaa ja toisekseen siirto tapahtuisi viikonlopulta arkipäivälle. Toukokuussa tuskin olisi vielä mitään ruuhkaa, ainakaan arkipäivien lennoilla. Lisäksi annoin virkailijalle vieläpä kaksi eri päivää, joille voisin lentoni vaihtaa. Että mikä nyt vain sattuisi lentoyhtiölle paremmin sopimaan ja olisi edullisempaa. Ette arvaa, mitä tuo muutos olisi tullut maksamaan! Olisinpa vaihtanut kummalle arkipäivälähdölle tahansa, olisi minun pitänyt maksaaa vielä yli 4 000 euroa lisää! Siis olinhan minä lentää selälleni tästä! Ja henkisesti varmaan lensinkin.

Kun yskin ja pöyristelin muutoksen hintaa, selitti virkailija, että lippuni olisi kuulemma pitänyt vaihtaa tämän muutoksen jälkeen Flex-lipuksi. Miksi ihmessä? Tätä en ymmärtänyt ollenkaan, koska lippunihan oli jo alun perin vaihdettavaa tyyppiä! Ja eihän alkuperäinenkään lippuni mikään edullinen ollut, vaikkei se ollut edes bisnesluokan lippu.

Lisäksi yksi oma veikkaukseni on, että muutoksen hintaa nosti varmasti Helsinki-Oulu-väli. Se on ollut jo pitkään kyseisen lentoyhtiön monopolia ja hinnat voivat olla kysynnän vuoksi korkeatkin. (Tästä meillä on jo aikaisempaa kokemusta. Kerran ukkokulta yritti muuttaa omaa Suomi-USA-lentomatkaansa niin, että ensimmäinen lento, Oulu-Helsinki, muuttuisi aamupäivältä iltapäiväksi, mutta kaksi muuta lentoa tänne San Franciscoon asti olisivat pysyneet samana. Tuo muutos olisi maksanut yli 2 000 euroa! Virkailijakin oli sanonut, ettet taida haluta vaihtaa. Eikä hän todellakaan vaihtanut.) 

Eli kyllä, kesän lentolippuni oli kyllä vaihdettavaa mallia, mutta niin, että lompakkoni olisi itkenyt vuolaasti ja pitkään! En siis tietenkään lähtenyt lippuani muuttamaan tuolla järjettömällä hinnalla, mutta nyt minulla on siis edelleen aivan kauhea stressi, että miten nuo lentoni toukokuun lopussa lopulta menevät. Koen itse kuitenkin tärkeäksi saada tuon kirjastovierailun Ouluun, onhan se entinen kotikaupunkini ja myös kirjani tapahtumat sijoittuvat osittain Ouluun. Lisäksi se antaa mahdollisuuden nyt tavata henkilöitä, jotka ovat jo voineet kirjani lukea. Todella mielenkiintoista olisi päästä heidän kanssaan keskustelemaan.

Mutta kyllä tämä siis todellinen, koko alkuvuoden kestänyt lentolippupainajainen on, sinivalkoinen sellainen. Ja yhtenä ikävänä lisäpainona se, ettei ajoissa varaamiinsa lentoihin uskalla luottaa. Niinpä jatkan tapaani käydä tarkistamassa lentojeni varaustilanne, tällä hetkellä teen sen noin kolmen päivän välein. 

Sinivalkoinen loppukevennys

Jos tässä on saanut nähdä viime viikkoina ja kuukausina sinivalkoisia painajaisia, niin onpa ollut myös jotakin mukavaa, sinivalkoista ryntäystä seurattavana. 

Jo noin kolme viikkoa sitten lähti amerikansuomalaisten someryhmissä oikein kuulkaa iloinen mylly pyörimään! Joku oli löytänyt eräästä amerikkalaisesta, poistotuotteiden myymäläketjun kaupasta Fazerin suklaita! Hyllyssä oli ollut konvehtimuodossa Sinistä, Fazermintiä, jogurtti- ja paria eri liköörisuklaata. 

Tästähän alkoi sitten koko USA:n kattava suomalaisten ryntäys näihin liikkeisiin. Itselläni oli samaan aikaan kiireitä, enkä ennättänyt säntäämään suklaiden perään. Luulin, että onni oli varmasti mennyt jo ohitseni, mutta yllätys, yllätys, sainkin vielä kahmittua muutamat suklaarasiat itselleni. Tämä suklaainnostus on ollut tosi hauskaa seurattavaa, koska onhan tämä oikeasti ensimmäinen kerta ainakaan näihin meidän 11 vuoteen, että juuri näitä Fazerin suklaita on saanut amerikkalaisesta kaupasta. Niinpä suitsutus ja innostus on ollut sen mukaista. (Joskus harvoin on voinut löytää Fazerin Geishaa taivaita hipovaan hintaan.) Viimeksi eilen taisi vielä tulla jostakin päin Yhdysvaltoja kuvan kera todiste, että joku oli löytänyt oman suklaa-aarteensa.

Tässä minun "saaliini". Näistä yksi rasia meni vesijoogaryhmämme päätösnyyttäreille. Siellä naiset jo kovasti odottivat, tuonko myös tänä vuonna sitä erinomaisen hyvää suomalaista suklaata. Olin heille ennättänyt jo ilmoittaa, että sorry, olen syönyt kaikki omat Suomi-suklaavarastoni jo tyhjiin, mutta tämä löytö pelasti tilanteen. Nämä osuvat ja uppoavat myös amerikkalaisiin suihin.

Mutta ah, ihanaa. Piakkoin pääsen suomalaisten herkkujen ääreen Suomeen. Please, pitäkää tekin peukkuja, että lentoni menisivät ilman peruuntumisia ja myöhästymisiä! Parasta toivon, vaikka vielä tässä on varmasti hermoilua ja pari painajaisyötä edessä. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Juhlat, joita ei juurikaan juhlittu

Viimeisen kahden viikon aikana sekä suomalaismedioiden että oman someni uutisvirrat ovat täyttyneet ensin pääsiäisenvietto- ja sen jälkeen vappujuhlintakuvista. Suomalaislehdissä on ahkerasti ennustettu juhlien ajaksi osuvaa säätä ja jaettu reseptejä, joilla voi loihtia juhlapöytään tai piknikille kenties uusia trendiherkkuja. On kerrottu, mikä viini on tänä vuonna ykkönen lammaspaistin kanssa. Osa sometutuista nautti pidemmistä vapaista ja lähti ihanilta näyttäviin reissuihin.

Tänä vuonna katselin sekä pääsiäis- että vappukuvia ulkosuomalaisena jotenkin etäältä, ensimmäistä kertaa. Jollakin tapaa nämä suomalaisten juhlimat juhlat eivät sykähdyttäneet kuten ennen. Olen pohtinut, mikä sana kuvaisi tunnettani parhaiten. Ulkopuolisuuden tunnetta se ei ollut ja taas sana vieraantuminen olisi aivan liian voimakas. Joka tapauksessa tunne oli tänä vuonna erilainen. Juhlat eivät tuntuneet juurikaan juhlilta.

Toukokuun 1. päivä myytiin pääsiäissuklaita 75 prosentin alennuksella.

Mitkä tekijät tähän outoon tunteeseen hyvin todennäköisesti vaikuttivat?

USA:ssa normaali arki

Yhdysvalloissa näitä kumpaakaan juhlaa ei juurikaan juhlita. Pääsiäiseksi on kaupoissa tietenkin tarjolla suklaamunia ja -pupuja, pääsiäiskoristeita ja lihatiskistä löytyy lammasta monessakin muodossa. Mämmejä ja pashoja sen sijaan ei täällä tunneta. Mutta merkittävimpänä eroavaisuutena on luonnollisesti se, ettei kummankaan juhlan, pääsiäisen tai vapun aikaan täällä meillä ole työelämässä ylimääräisiä vapaita. Meillä siis pitkäperjantaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä ja suomalaisena vappupäivänä arki pyörii aivan kuten ennenkin.

Pääsiäisenä pitäisi näemmä olla tipun mallisia ja iloisen kirjavia vaahtokarkkeja...

Juhlan ja tunnelman saa tietenkin halutessaan aikaiseksi, kun sen tekee itse, vaikkei muu USA sitä juhlisikaan. Pääsiäinen oli meille käytännössä tavallinen viikonloppu, mutta valmistimme kuitenkin, kiitos ukkokullan idean, ensimmäistä kertaa osso bucoa. Hän valitsi reseptin ja halusi toimia vieläpä pääkokkina, lukihan ohjeessa yhtenä ainesosana myös punaviini, hahah. Pieteetillä tehdyt valmistelut ja useamman tunnin haudutus palkitsivat. Saimme osso bucosta paitsi oikein maukkaan illallisen myös hienosti edes sen pienen ripauksen pääsiäistunnelmaa. 

Muilla tavoin pääsiäinen ei kodissamme sitten näkynytkään. Ei ollut virpojia, ei pajunkissoja, rairuhoa, suklaamunia, ei mämmiä eikä pashaa. Paras narsissiaikakin taisi täällä mennä jo yli kuukausi sitten. Muistan ostaneeni narsissikimpun kotiin maaliskuun alkupuolella...

Entäpä vappu?

Tänä vuonna vappu osui keskelle viikkoa ja jälleen, täällä Yhdysvalloissa se ei näkynyt millään tavalla. Kyseessähän onkin suomalainen, alun perin työväen juhla, tänä päivänä ehkä ennemminkin kevään ja tulevan kesän odotuksen juhla. Täällä toukokuun alkuun osuu näyttävämmin epävirallinen juhlapäivä Cinco de Mayo (toukokuun viides). Kyseessä on meksikolaistaustaisten maahanmuuttajien Yhdysvaltoihin mukanaan tuoma juhla, tosin sitä pidetään myös vahvasti vain meksikolaisten olutpanimoiden esille tuomana juomajuhlana. 

Oma vappujuhlintani oli tänä vuonna enemmän kuin rauhallinen. Sanoisinko liki olematon. Samaan aikaan ukkokullalle osui työpaikkansa 3-päiväinen virkistysmatka Etelä-Kaliforniaan. Olin siis vappuhumussani kotonani yksin ja tästä syystä en tänä vuonna aikaisemmista vuosista poiketen tehnyt edes vappusimaa. Munkkeja en koe osaavani tehdä ja tänä vuonna niitä ei juhlan ajankohdan ja ukkokullan reissun vuoksi hankittu edes leipomosta. Tyydyin vappupäivänä päiväkahviin takapihalla jäätelöannoksen kera.

Piristysruiskeena toukokuun ensimmäisen päivän iltaan osui kuitenkin vesijoogakurssimme päättäjäiset nyyttikesteineen. Opettajamme oli valinnut nyyttäreiden teemaksi lähestyvän Cinco de Mayon ja niinpä me herkuttelimme tacoilla, tortilloilla ja monilla muilla herkuilla. 

Perinteet ja merkitys suomalaisittain

Kun edelleen yritän pohtia, mikä sai juuri tänä vuonna kokemaan ulkosuomalaisena pääsiäisen ja vapun jotenkin eri tavalla, tulee mieleen myös niiden lähekkäinen ajankohta. Nyt juhlien etukäteisuutisointia ja kuvakavalkadia tuli lyhyessä ajassa paljon. Ja ihana minusta oli omien ystävien ja tuttavien kuvia ehdottomasti katsella! Niiden kautta tulin myös miettineeksi näiden juhlien merkitystä suomalaiselle. Ja muistojani ja ehkä juhlien syvintä fiilistä itselleni.

Suomalaisista pääsiäisistäni huomasin kaipaavani tiettyjä perinteitä ja ennen kaikkea läheisten kanssa vietettyä aikaa, mikä oli mahdollista pidemmän vapaan ansiosta. Pääsiäisvapaat myös katkaisivat omalla tavallaan kevään kulkua. Toivat tauon arkeen, jos muuta lomaa ei ollut. Ja nämä tekijät nyt luonnollisesti täältä meiltä kokonaan puuttuivat.

Molemmat juhlat ovat myös sellaisia kevään vastaanottamisen ja kesän odotuksen juhlia. Sekään ei täällä samalla tavalla kolahda, koska "rairuohoa" meillä on kasvanut jo useamman kuukauden tuossa pihamaalla talven sateiden jäljiltä. Tähän aikaan vuodesta se alkaakin jo haalistua, ellei sitä kastele, koska sateet ovat käytännössä loppuneet. Ja kevätkin on meille keikkuen kurkistellut jo pidemmän aikaa. Keikkuen siksi, että tänä vuonna meillä on ollut huhtikuussa tavallista viileämpää muutamia päiviä lukuun ottamatta. Mutta täällä meillä ei oikein ole sellaista yhtä tiettyä päivää, mistä kevään alkamisen tai kesän odotuksen voisi katsoa alkaneeksi. 

Limepensaamme kukintoja huhtikuussa.

Myös omista vappu- ja pääsiäisjuhlinnoista Suomessa on jo niin kauan aikaa, että niiden tunnemerkitys alkaa haalistua. Muistoja onneksi on. Mutta miltä tuntuikaan laittaa ylioppilaslakki päähän, käydä kenties vappubrunssilla tai -piknikillä, vetää ensimmäistä kertaa talven jälkeen uhmakkaasti ohuenohut mekko tai kesätakki päälle, vaikka taivaalta tulisikin räntää... Jonakin vappuna puolestaan oli pukenut liikaa ja aurinko käräytti talvenkalpean ihon punaiseksi, kun vietti vappupäivän ulkona ilman aurinkorasvaa. Ja kuinka serpentiiniä saattoi löytyä vielä monen päivän päästä kotinaulakosta tai sen talvisäilöstä nostetun kesätakin taskusta. Täällä Kaliforniassa kaikki tuo puuttuu, joten "aitoon" suomalaiseen vappufiilikseen ei tahdo päästä millään.

Vai onko tämä kaikki vain merkki siitä, että allekirjoittaneen pitäisi joku lähivuosi päästä viettämään vappua Suomessa? Herätellä kaikki vanhat vapputraditionsa ja -muistonsa mieleen? En tiedä, mutta kiva oli päästä näiden juhlien tunnelmaan mukaan ystävien ja tuttujen kuvien kautta. Täällä meillä oli huomattavasti arkisempaa menoa, ainakin tänä vuonna. 

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Viimeisin blogipostaukseni resonoi ulkosuomalaiskirjailijoiden keskuudessa vahvasti ja synnytti mielenkiintoista keskustelua. Sen tiimoilta yksi kirjailijakollega sai idean ja nyt meillä on ulkosuomalaisille kirjailijoille oma vertaistukiryhmä Facebookissa. Tämä on minusta upea juttu! Ja sellainen mukava virstanpylväs pääsi edellisen postaukseni jälkeen myös tapahtumaan, että blogini sivunäytöt ylittivät 400 000. näytön rajan. Kiitos lukijani, niin vanhat kuin uudet! 

"Aiotko sinä nyt rikastua kirjallasi?" ja ulkosuomalaisen kirjailijan asema

Kun viime vuoden loppupuolella olin Suomessa esikoiskirjani julkaisun tiimoilta, tapasi ukkokultani samaan aikaan amerikkalaista harrastekaveriaan Kaliforniassa. Kaveri oli kysynyt ukkokullaltani, missä vaimonsa on. Hän oli vastannut, että Suomessa julkaisemassa esikoiskirjaansa. Amerikkalaisen ensimmäinen lausahdus oli ollut: "She's gonna make big money, right?"

Alkuvuodesta puolestaan piilaaksolainen ex-pomoni, amerikkalainen hänkin, halusi tavata lounaan merkeissä. Pari vuosittaista lounastapaamista on ollut meillä traditiona, mutta nyt ex-pomoni sanoi sille olevan erikoissyyn: juhlistaisimme esikoiskirjaani. Mikäpä siinä, mukava syy nauttia maukas lounas yhdessä ja vaihtaa jälleen kuulumisia, ajattelin. 

Lounaalla ex-pomoni halusi kuulla kirjani julkaisemisesta "kaiken", mutta heti alkuun hän esitti tiukan kysymyksen: "Myykö kirjasi hyvin?" 

Tässä vaiheessa minun oli pakko tuoda keskusteluun hiukan perspektiiviä: Kirjani on suomenkielinen, joten myös sen markkinat ovat globaalisti (ja ehkäpä pomoni tapauksessa täältä päin maailmaa) katsottuna hyvin, hyvin pienet. Lisäksi kerroin hänelle hiukan kokemuksiani suomalaisen kustantamomaailman koukeroista ja että pienen kustantamon tuntemattomana esikoiskirjailijana saa tehdä todella kovasti töitä, että saisi kirjansa missään edes näkyviin.

Ehkäpä amerikkalaisilla kirjamarkkinoilla esikoiskirjailijan on toden totta mahdollista tehdä heti ensiteoksellaan "big money". Lukijakuntaa riittää englanninkielisille kirjoille huomattavasti enemmän ja jos tähdet taivaalla (sekä järeä markkinointikoneisto) ovat kunnossa, voi edessä olla nopea ja nousujohteinen tie kuuluisaksi asti. Se tunnettu American Dream.

Toisaalta, olen saanut samanlaisia kysymyksiä myös suomeksi. Aionko siis rikastua kirjani julkaisemisella? Ja vieläpä nopeasti? Jos olen päässyt jatkamaan keskustelua kysyjien kanssa, on käynyt ilmi, että vääriä oletuksia on valloillaan runsaasti. Ja niinpä tällaiselle postaukselle oli mielestäni paikkansa. Nyt on siis luvassa hiukan realiteetteja, jotka laskevat harhakäsityksiä pilvilinnoista maankamaralle.

Kuvakaappaus tältä viikolta Bookbeatin luetuimpien nykyromaanien listasta. Todella nimekkäiden kirjailijoiden kirjojen kanssa saa esikoisteokseni painia, mikä on hieno juttu! Mutta huomaattekos, vaikka kirjani on ollut e-kirjana jo noin 1,5 kuukautta, se on edelleen tämän blogipostauksen julkaisuhetkeen mennessä saanut niin vähän arvioita, ettei arvioiden keskiarvo tule vielä näkyviin tähän koostelistaan. Tähänastisista arvioista jo kiittäen, mutta lisää vielä kaivattaisiin. 

Mistä kirjailijan tulot siis koostuvat?

Anna-lehdessä julkaistiin vastikään sopivasti artikkeli, jossa avattiin kirjailijan tulonmuodostusta. Sen mukaan vuonna 2023 suomalaisen kirjailijan mediaanitulo oli 1 713 euroa vuodessa. Tulo oli laskenut viidessä vuodessa 25 prosenttia. Syinä tähän ovat olleet mm. mediaanipalkkioiden pienentyminen ja kirjasesonkien lyhentyminen. Ja kyseessä on todellakin mediaani. Nimekkäät ja brändäyksessään onnistuneet kirjailijat ansaitsevat totta kai huomattavasti paremmin, ja sitten on meitä, jotka eivät juurikaan saa kirjatuloillaan ns. edes leikkelettä leivän päälle. 

Yksi osa kirjailijan tuloista syntyy myydyistä kirjoista. Annan artikkelin mukaan niistä saa tuloa keskimäärin 2,68 eur/kirja. Tämän lisäksi tuloja kertyy kirjastolainauksista, joista Sanasto maksaa kirjailijoille keskitetysti kerran vuodessa. Lainauskorvauksen suuruus päätetään jokaiselle vuodelle erikseen. Ja mikä käymissäni keskusteluissa on tullut monelle yllätyksenä: vuonna 2024 korvaus oli suuruudeltaan vain 0,30 eur/lainaus. Monella oli ollut ennakkoon käsitys, että korvaus olisi huomattavasti suurempi. Vuoden 2025 lainauskorvausta ei vielä ole päätetty, mutta suuruusluokka tulee olemaan sama.

Tähän väliin havainnollistava esimerkki: Oletetaan, että kaupungin A kirjastossa on kirjaani saatavilla yksi kappale. Vaikka kirja olisi koko vuoden vuorollaan eri lukijoilla lainassa ja jokainen lainaaja pitäisi sitä hallussaan yhden kuukauden eli oletetaan, ettei kirjaa palauteta myöhässä, on kirjaani mahdollista lainata vuoden aikana korkeintaan 12 kertaa. Ja tästä minulle ropisee lainauskorvausta hulppeat 3,60 euroa. Summa, josta maksan vielä verot.

Lisää mahdollisia yllätyksiä

Myös Sanaston maksuaikataulu on tullut monelle yllätyksenä, kun olen siitä maininnut. Sanasto maksaa pääosan lainauskorvauksista aina lokakuussa, jolloin tilitetään edellisen vuoden korvaukset. Kun oma kirjani julkaistiin lokakuussa 2024, tulen saamaan siitä mahdolliset ensimmäiset lainauskorvaukset lokakuussa 2025 eli siis vuosi kirjani julkaisun jälkeen.

Minut puolestaan yllätti se, kuinka kauan saattoi vierähtää aikaa ennen kuin kirjani pääsi Suomessa eri kirjastoihin lainattavaksi asti. Uunipelti-identiteetti löysi tiensä usealla paikkakunnilla kirjaston hyllyyn vasta joulukuussa, toisiin vasta tammi- tai helmikuussa, joten lainauksia ennätti vuoden 2024 puolella tulla korkeintaan yksi yhtä kirjaa kohden. Eli se huikeat 0,30 euroa verotettavaa tuloa minulle, wuhuu! 

Kohdallani on siis hyvin paljon mahdollista, ettei vuonna 2024 kirjastolainausten korvaus edes ylitä Sanaston tilitysten minimirajaa 10 euroa. Tässä tapauksessa tulen siis saamaan ensimmäiset korvaukset vasta lokakuussa 2026. Siis kaksi vuotta kirjani julkaisun jälkeen.

Lainauskorvaukset maksetaan näin ollen pitkällä viiveellä, joten äkkitienaamisen kanava ne eivät todellakaan ole. Mutta hienoa, että korvauksia Suomessa sentään maksetaan ja myös meille ulkosuomalaisille. 

Ääni- ja e-kirjat sekä muut mahdolliset tulomuodot

Nykyisin kirjoja kulutetaan myös paljon e- ja äänikirjoina. Annan artikkelin mukaan niistä saatava tulo on keskimärin 0,53 euroa/luku- tai kuuntelukerta. Äänikirjojen kohdalla pitää huomioida, että osa tulosta menee äänikirjan lukijalle. Näin ollen kirjailija ei saa tuloa kokonaan, ellei ole itse myös lukenut kirjaansa. (Edit: Äänikirjamaailmaa paremmin tuntevat korjasivat, kiitokset heille: Kirjailija saa kokonaisuudessaan tuon 0,53 euroa/kuuntelukerta. Kustantamot maksavat äänikirjojen lukijoille erikseen ja lisäksi uuden lain mukaan heille maksetaan kirjastolainoista oma osuutensa, mutta sekään ei koverra kirjailijan osuutta pienemmäksi.)

Yhtenä suurena tulonlähteenä kirjailijalle voi myös olla erilaiset apurahat, mutta niiden saanti on todella hankalaa. Hakijoita on luonnollisesti paljon ja jaettavaa rahaa vähän suhteessa hakijamääriin.

Lisäksi kirjailija voi saada tuloja tilatuista esiintymisistä esimerkiksi messuille tai tapahtumiin, tai jos hänen tekstejään käytetään vaikkapa oppikirjoissa, lausutaan hänen kirjoittamansa runo radiossa tai televisiossa jne.

Tässäkin Bookbeatin listalla kaikilla muilla kanssakirjailijoilla on julkaistu teoksesta myös äänikirjaversio, joka edesauttaa saamaan lisää lukijoita, tässä tapauksessa kuuntelijoita.

Mutta millaisia kompastuskiviä olen kokenut, kun asun täällä Yhdysvalloissa, kaukana Suomesta?

Ulkosuomalaisena kirjailijana

Kun julkaisee kirjan suomeksi Suomessa, mutta asuu itse toisella puolella maapalloa, syntyy omat haasteensa. Edellä mainitut, tilatut kirjailijavierailut ja -esiintymiset ovat käytännössä olleet kohdallani poissuljettuja, koska kustannus lähteä yksittäiseen tapahtumaan esiintymään täältä USA:n länsirannikolta nousisi valtavan korkeaksi. Ulkosuomalainen voi myös viettää Suomessa vuosittain vain rajoitetun ajan, joten oleskeluaika Suomessa on laskettava kalenterista. Tämä tarkoitti omalla kohdallani, että vain kuukauden mittaiseen Suomi-visiittiin oli yritettävä sulloa kirjan markkinointitapahtumia mahdollisimman monta. Olisi ollut huomattavasti mielekkäämpää, jos noita tapahtumia olisi voinut ajoittaa kalenteriinsa hiukan väljemmin. Monelle ulkosuomalaiselle jo tuo kuukausi Suomessa olisi sula mahdottomuus.

Sain onnekseni kuitenkin järjestymään loka-marraskuulle peräti neljä eri kirjatapahtumaa kolmella eri paikkakunnalla, mutta tottahan niiden järjestämisestä tarjoiluineen ja kulkemisista eri paikkakuntien välillä syntyi myös kustannuksia. Ja nämä maksoin kaikki omasta pussistani, sponsoria "kirjakiertueelleni" ei ollut. Mutta tätä ei pidä käsittää väärin. Nämä kaikki minä ehdottomasti halusin järjestää, koska olihan kyseessä esikoisteokseni. Halusin juhlistaa sitä mahdollisimman monen ystävän ja sukulaisen kanssa. Ja kuinka mahtavia jälleennäkemisiä ja kohtaamisia kirjatapahtumieni aikana syntyikään! Niistä olen iloinnut pitkään.

Tuolla Suomi-visiitillä aika ja rahkeet eivät kuitenkaan harmillisesti riittäneet enää useampiin kirjastovierailuihin. Tähän tulen tekemään pienen korjausliikkeen nyt touko-kesäkuussa, sillä olen saanut sovituksi kirjailijavierailut sekä Oulun Pekurin kirjastoon (ti 27.5.) että Helsingin Oodiin (su 1.6.). Tervetuloa moikkaamaan, jos olet kulmilla!

Täällä Yhdysvalloissa puolestaan suomalaiset lukijat ovat valtavankokoisessa maassa harvassa ja hajallaan. Vasta kun kirjani julkaistiin e-kirjana, oli se monelle USA:n suomalaiselle mahdollista ottaa lukulistalleen. Lisäksi pienten onnenkantamoisten seurauksena ja ystävien avustuksella järjestyi alkuvuodesta pienet kirjailijatapaamiset myös San Diegossa ja Seattlessa. Paikkakunnilla, joille olin matkustamassa joka tapauksessa. Kiitos asianosaisille, jos luette tämän. 

Messuja ja valmennuksia jää väliin myös osallistujana

Olen myös kokenut täällä kaukana Suomesta asuvana, että jään monista hienoista tilaisuuksista ja kirjoittajakursseista paitsi. Kaiholla olen katsellut kuvia, kuinka kirjamessut eri paikkakunnilla Suomessa ovat vetäneet salit täyteen. Ne olisivat upeita paikkoja verkostoitua, kuulla alan suomalaisista trendeistä, tavata kirjailijoita ja kustantamoväkeä ja yhtenä tärkeänä, hakea inspiraatiota. 

Myös monet mielenkiintoiset kirjoittajakurssit on pitänyt sivuuttaa. Kursseja on toki tarjolla paljon myös täällä Yhdysvalloissa ja verkossa. Monilla kursseilla luetaan ja arvioidaan toisten kurssilaisten tekstejä, ja koska itse kirjoitan ja haluan jatkossakin kirjoittaa vivahteikkaalla suomen kielellä, ei englanninkielisestä kurssista saa todellakaan kaikkea hyötyä irti. Katson, että kurssilaisten keskenään jakama vertaistuki sekä toisten tekstien lukeminen ja arviointi olisivat yhtä parhainta antia.

Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä ulkosuomalaisen riesana: 

Verotus! 

Kaikki edellä mainitut tulot "hulppeine" lainauskorvauksineen kaikkineen ovat tietenkin verotettavaa tuloa. Ja näin ulkomailla, tai ainakin Yhdysvalloissa asuvalle se onkin mitä kamalin piina. Koska olen asunut USA:ssa jo pitkään, olen verovelvollinen tänne asuinmaahani. Mutta kirjatulojeni kohdalla minulla on "ilo" asioida kahden eri maan verottajan kanssa. Tarvitsen nimittäin Sanastolle ja kustantamolle toimitettaviksi lähdeverokortit. 

Voin nyt kokemuksesta sanoa, että oikeanlaisen verokortin saanti on helpommin sanottu kuin tehty! Kyllähän se ohjeiden mukaan kuulostaa yksinkertaiselta, mutta... Olen käynyt alkuvuodesta peräti 2,5 kuukautta "kirjeenvaihtoa" Suomen verottajan kanssa ja asia on edelleen rempallaan. Asiaan on käytetty jo niin paljon selvitys- ja työtunteja, että kustannuksena se ylittää moninkertaisesti sen veromäärän, mikä omien kirjatulojeni kohdalla on edes kyseessä. Oloni on ollut todella turhautunut, eikä tämä byrokratiapyöritys ole ainakaan kannustava tekijä julkaista esikoisteokselleen jatkoa.

Ote Anna-lehden artikkelista 2.4.2025.

Mikäli yllä oleva pitää paikkansa, voin vakuuttaa, ettei yksikään teistä kadehdi sitä hetkeä, kun näitä Suomessa syntyneitä pieniä kirjatulojani täydennetään Yhdysvaltain veroilmoitukseen. On nimittäin päänvaivatakuu.

Illuusio rikastumisesta

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tätä illuusiota kirjailijan ja myös esikoiskirjailijan rikastumisesta ja toisinaan vieläpä äkkisellaisesta pitää yllä? Yksi mahdollinen voi olla media, joka nostaa menestyneitä kirjailijoita ja joskus jopa heidän tulojaan otsikoihinsa. Mutta tuntuu, että harhakäsitystä kirjailijoiden rikastumisesta edesauttaa myös jokin muu seikka. Mikä se voisi olla, osaatko sanoa?

Toivon kovasti, että ainakin omalta osaltani pystyn tällä postauksellani hälventämään tätä melko yleistä ennakkokuuloa. Lisäksi olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jos kirjaa lähtisi alun perin kirjoittamaan rahankiilto silmissä, menisi homma vahvasti hakoteille. En usko tekstiin syntyvän tarvittavaa kirjoittamisen paloa, intoa ja rakkautta, jos jokaisen syntyneen käsikirjoitussivun jälkeen laskeskelisi niitä muhkeita tuloja, joita kirjastaan jo odottaa saavan.

Tällaisia harhakäsitysten oikaisua ja pohdintojani tällä kertaa. Nyt toivotan teille hyvää pääsiäistä, jos sitä juhlaa juhlitte. Minun on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!