Varkaiden varalta

Pandemian aikana ryöstelyt kaupoista riistäytyivät käsistä täällä meillä päin erityisesti San Franciscossa. Ja nyt en puhu pienistä näpistyksistä, vaan jo isomman kokoluokan suunnitelluista rötöksistä. Varkaat tulivat usein isoilla joukoilla ruokakauppaan, apteekkiin, koruliikkeeseen tai luksuskäsilaukkukauppaan ja varastivat tavaraa niin, ettei kukaan pystynyt toimintaan siinä hetkessä puuttumaan. Porukalla nopeasti sisään, tavaran kahminta isoihin laukkuihin ja nopeasti ulos.

San Franciscon Union Square sijaitsee keskeisellä ostos- ja turistialueella.

Varkauksien taustalla on tietenkin useita syitä, mutta toimintaa on edesauttanut muiden muassa se, että Kaliforniassa alle 950 dollarin varkaudet on luokiteltu pieniksi varkauksiksi (Petty Theft), joka on vain lievä rikos. Myös myymälävarkaudet ovat menneet tähän kategoriaan. Vasta tuon summan ylittävät varkaudet (Grand Theft) luokitellaan törkeiksi rikoksiksi, joista myös rangaistukset ovat voineet olla ankarampia. Lisäksi myymälät ja niiden henkilökunta eivät käytännössä voi tai uskalla puuttua myymälävarkaisiin turvallisuusriskien, vastuiden ja kustannusten vuoksi. Muutama vuosi sitten puhuttiin jo, että alle 950 dollarin edestä varastaminen vaikkapa päivittäin oli Kaliforniassa käytännössä laillista, koska näihin tapauksiin ei puututa.

Vuoden 2025 alussa Kalifornian osavaltio tiukensi varkauksien ja myymälävarkauksien rangaistuksia. Mutta pienistä varkauksista ne ovat edelleen melko olemattomat. Ja noudattaako San Franciscon kaupunki näitä eli onko sillä resursseja käsitellä jokaista varkausjuttua, onkin sitten eri asia. On uutisoitu, että San Franciscossa syyttäjä jättää myymälävarkaat syyttämättä. Tähän välihuomiona yksi hyvin amerikkalainen piirre: Kun googlasin näitä asioita postaustani varten, löytyi aika monta sellaista lakifirmaa, jotka olivat erikoistuneet vain ja ainoastaan varkaussyytteiden puolustamiseen. "Syytetäänkö sinua varkaudesta Bay Arealla? Ota välittömästi yhteyttä meihin!", yhdenkin lakitoimiston mainoslause kirkui. 

San Francisco on kipuillut myymälävarkauksien vuoksi myös pandemian jälkeen. Yksi kaupungin keskustan ostoskeskus suljettiin lopulta kokonaan, sillä liike toisensa jälkeen lopetti. Syynä olivat varkaudet ja huume- ja kodittomuusongelmien aiheuttamat turvallisuusriskit. Sekä liikkeiden asiakkaat että työntekijät kokivat olonsa turvattomaksi, mikä johti ensin asiakkaiden kaikkoamiseen ja lopulta liikkeiden lopettamiseen.

Lisää San Franciscon liiketilojen autioitumista

Myös ikonisen tavaratalon Macy'sin lippulaivakauppa San Franciscon Union Squarella on ilmoittanut sulkevansa. Sen rakennus on historiallinen ja sijainti kaikin puolin loistava, myös turistien näkökulmasta. Sulkemisilmoitus tuli jo helmikuussa 2024, mutta tällä hetkellä tavaratalo odottaa uusien vuokralaisten löytymistä ja pitää ovensa auki näillä näkymin vuoden 2026 alkuneljänneksen. Siis vielä muutaman kuukauden. Rakennuksen mahdollisista uusista käyttötarkoituksista uutisoitiin viimeksi tämän kuun alussa.

Yksi Suomi-vieraistamme kävi kyseisessä tavaratalossa vaateostoksilla keväällä 2024 ja ihmetteli, kuinka palvelu oli ollut amerikkalaista yliystävällistä tasoa huomattavasti heikompaa. Kerroin hänelle, että vain paria kuukautta aiemmin tavaratalo oli tehnyt tämän päätöksen sulkea kyseisen toimipisteen, joten henkilöstöllä ei välttämättä ollut enää sitä iloista amerikkalaista palvelualttiutta. Ehkäpä osa henkilökunnasta oli myös lähtenyt jo muihin hommiin pelastaakseen oman palkanmaksunsa pidempään ja töihin jääneet toimivat alimiehityksellä.

Union Squaren joulukuusi ja luistelurata viime vuoden joulukuussa.

Samaisen Union Squaren ympärillä on ollut myös luksustuotteita myyvä tavaratalo Saks Fifth Avenue (yllä olevassa kuvassa taustalla). Ensin tavaratalo joutui tekemään säännön, että sinne pääsi ostoksille enää ainoastaan ajanvarauksella. Tavaratalon ovet pidettiin lukossa ja ovilla seisoivat vartijat. Tämän vuoden toukokuussa Saks Fifth Avenuen Union Squaren toimipiste sulki ovensa lopullisesti. Kalliit luksusbrändit olivat varmasti olleet ryöstelijöiden himoitsemia aarteita ja ajanvarausmenetelmä vähensi maksavien asiakkaiden määrän minimiin. Mutta nykyään San Franciscossa on ihan tyypillinen näky, että myös erään halpavaatekaupan ovella seisoo vartija, joka päästää kauppaan sisään vain rajallisen määrän ihmisiä kerrallaan. 

Apteekit ja ruokakaupat varkaiden armoilla

Varkausaallot ovat tehneet San Franciscossa tehtävänsä myös apteekki- ja ruokakaupparintamalla. Kuinkakohan monta näitä liikkeitä onkaan lopettanut kaupungin alueella? Ja asukkaat kärsivät peruspalveluiden kaikotessa läheltä. Jokin aika sitten uutisissa haastateltiin vanhuksia, joiden apteekkimatka tulee pitenemään useampaan mailiin, sillä heidän lähiapteekkinsa lopettaa. Niinpä he tuskailivat, kuinka jatkossa apteekkiasiat hoituvat.

Yksi mieleeni jäänyt esimerkki oli myös erään sanfranciscolaisen ruokakaupan varotoimenpide. Heidän piti lukita pakastepitsakaappien ovet metalliketjuilla, sillä iltaisin porukka vain käveli kauppaan sisään, kahmi pakastepitsoja mukaansa ja katosi kaupungin yöhön. Ilta toisensa jälkeen pitsakaapit ammottivat varkaiden jäljiltä tyhjinä, joten kaupan oli otettava järeämmät otteet varkauksien estämiseksi.

San Franciscon malli valunut osittain jo meillekin

Me emme asu San Franciscossa, varsinkaan sen hurjimmissa kaupunginosissa, vaan etelämmässä noin tunnin ajomatkan päässä pienemmässä kaupungissa rauhallisella omakotitalolueella. Niinpä puhun San Franciscon mallin "valumisesta" pohjoisesta etelään.

Noin vuosi sitten poikkesin ruokaostoksille kotikaupungissani eri kauppaan kuin yleensä. Tämä liike sijaitsee kodistamme hiukan kauempana, mutta kuitenkin vain noin mailin päässä. Olinhan minä hämmentynyt huomatessani, että pyykinpesuaineet oli laitettu lukolliseen kaappiin! Kaapiston päädyssä oli painonappi, jolla sai kutsua myyjän avaamaan kaapin. Näky herätteli. Enää ihmiset eivät varasta ainoastaan kivaa tilpehööriä tai vaikkapa kalliin brändin vaatteita, vaan ihan jo päivittäistavaroita. Talous on monella tiukalla.

Pyykinpesuaineet lukkojen takana.

Pian tämän jälkeen myös omaan lähiapteekkiimme alkoi tulla lukollisia kaappeja. Tietyt kasvorasvat ja deodorantit, hampaiden yöpuremista ehkäisevät käsikauppatuotteet ja jopa erikoishammastahnat menivät lukkojen taakse. Samoin paristopakkaukset oli köytetty telineeseen kiinni. Tässä on siis muistettava, että USA:ssa apteekit ovat kuin isoja sekatavarakauppoja, joissa lääkkeiden lisäksi voidaan myydä elintarvikkeita, alkoholia, karkkeja, meikkejä, hygieniatuotteita, Halloween- ja joulukoristeita ja jopa vaatteita. 

Lasivitriiniin laitettuja kosteusvoiteita. 

Lukollisessa kaapissa Olayn tuotteita, ei siis mikään luksusbrändi.

Nykyään yhdessä lähiruokakaupoistamme väkevät alkoholit onnistuu ostaa vain kutsumalla ensin myyjä paikalle. Viinit ovat edelleen avohyllyissä.

Aina lukkojen taakse ei laiteta ainoastaan arvokkaampia tuotteita. Yksi Piilaaksossa asuva nainen kertoi, kuinka oli halunnut katsoa kotikaupunkinsa tavaratalossa kolmen dollarin huultenrajauskynää. Koska ne olivat lukollisessa kaapissa, oli hän pyytänyt paikalle myyjän. Myyjä oli tullut, aukaissut kaapin ja seisonut sen 10 minuuttia vieressä, kun nainen valitsi itselleen sopivaa rajausväriä. Että onkohan tämä kuinka turhauttavaa myyjille kuluttaa työaikaansa tällaiseen hyvin pienen ostoksen vahtimiseen?

Varastelut kaupoista ja niiden lisääntyminen on varmaankin globaali trendi. Näin nimittäin vasta kuvan, kuinka Oulussakin oli laitettu kahvipakettiin varashälytin. Suomessa olen kuitenkin kiinnittänyt huomioni siihen, että itsepalvelukassa-alueelta pääsee pois vasta, kun näyttää kuitissa olevaa koodia, joka aukaisee portin. Täällä en ole vastaavaa käytäntöä nähnyt missään. Yleensä meidän kaupoissa on henkilö valvomassa, että jokainen maksaa ostoksensa itsepalvelukassoilla. Valvonnan tehokkuus varmasti vaihtelee paljon.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia toimenpiteitä olet huomannut oman asuinalueesi kaupoissa varkauksien estämiseksi. Ovatko lukolliset pyykinpesuainekaapit arkea jo muuallakin? Toki tässäkin asiassa on alueellisia eroja varmasti jo Piilaakson sisälläkin. Kirjoittamani esimerkit eivät siis päde jokaiseen kauppaan Piilaaksossa, Kaliforniassa tai USA:ssa.

Tällaisia ilmiöitä tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Tuli hyvä ja tarkentava kysymys, miten ryöstelyt liittyivät pandemiaan. Niinpä avaan taustoja vielä hiukan lisää. Ilmiö juontui pandemiasta sillä tavoin, että täällä pandemian iskiessä todella moni matalapalkka-alan työntekijä menetti sormia napsauttamalla työpaikkansa ja siis samalla heidän palkanmaksunsa katkesi (läheskään kaikilla aloilla ei täällä tunneta irtisanomisajan palkkaa tai vastaavaa). Hyvänä esimerkkinä irtisanotuista olivat ravintolatyötekijät tiskareista lähtien, koska ravintolat eivät saaneet olla auki (pikku hiljaa toimintaa sai avata kotipakettitilauksiin, jotka ojennettiin tilaajille ulkona jne.). Koska täällä ei ole yhtä hyvät ja kattavat yhteiskunnan tukiverkot esim. työttömyysturvan suhteen kuin vaikkapa Suomessa, ja työttömyyskorvausten käsittelyt ruuhkautuivat maksimaalisesti koko maassa, jäi moni ilman tuloja. Ja kuitenkin kalliit asumisen kustannukset oli pyrittävä maksamaan. Tämä oli yksi tekijä, mikä kiivastutti ryöstelyjä. Täälläkin toki rajoitettiin pandemian alkuaikana liikkeisiin tulevien asiakkaiden määrää, mutta mitäpä yksi vartija pystyy tekemään, jos ryntää 10-15 ihmisen joukko... Ylipäätään San Franciscon ongelmat kadulla ovat viime vuosina pahentuneet pienistä hetkellisistä parannusliikkeistä huolimatta, mikä synnyttää näitä ikäviä ilmiöitä rinnalle.

Vuosi kirjani julkaisusta – esikoiskirjailijan oppivuosi

Loka-marraskuussa niin Facebook kuin myös puhelimeni ovat nostaneet esiin lukuisia ihania kuvia ja muistuttaneet vuoden takaisista hetkistä: esikoiskirjani julkaisusta ja niistä monista mahtavista tapaamisista, mitä pieneen kirjakiertueeseeni mahtui.

Tuntuu uskomattomalta, että siitä kaikesta on todellakin jo vuosi! Silti muistan kuin eilisen päivän, kuinka kädet täristen avasin ensimmäisen kirjalaatikon vain alle puoli tuntia ennen virallisten julkkareiden alkamista. Sain itsekin fyysisen kirjan käsiini vasta tuolloin. Ja siitä ne todella vauhdikkaat ensimmäiset 1,5 kuukautta esikoiskirjailijan taipaleella alkoivat. Jännitti ja kauhistutti. Kaikki oli uutta. Ei tiennyt, mitä tuleman piti.

Signeeraushommia marraskuussa 2025.

Mitä kaikkea kulunut vuosi on tuonut tullessaan? Mikä on yllättänyt, mikä kirpaissut ja mitä olen kantapääni kautta oppinut? 

Ilahduttavia seikkoja

Mikä on ilahduttanut minua totta kai eniten, on ollut se positiivisen palautteen määrä ja vieläpä ihanasti henkilökohtaisten yhteydenottojen kautta. Toki yhteydenottoihin kovasti kannustin ja niitä onnekseni olen saanut.

Myös eri lukuaikapalveluissa kirjani tämänhetkiset arvosanat ja arviot ilostuttavat. Esimerkiksi Bookbeatissa arvosana on 4,4/5 ja Storytelissa 4,8/5. Jostakin syystä Nextoryssa kirjani on saanut vain kolme arviota ja arvosana on pysytellyt tiukasti tasan kolmosessa. Kirjojen ystävien alustalla Goodreadsissa Uunipelti-identiteetti on kuitenkin kerännyt hienosti neljä tähteä. Kiitos kaikista näistä.

Lisäiloa uusista kohderyhmistä

On sanottu, että kirja elää lopulta omaa elämäänsä siitä hetkestä, kun se vapautuu kirjailijan käsistä julkaistavaksi ja lukijoille. Jokainen lukija tulkitsee sen haluamallaan tavalla. Ja tähän liittyen olen saanut yllätyksekseni todeta, että esikoisteokseni on puhutellut myös muutamia sellaisia kohderyhmiä, joita en itse kirjaa työstäessäni osannut ennustaa:

Rehellinen ja avoin kuvaukseni ulkosuomalaisen elämästä on esimerkiksi avannut valtavasti niitä kaikkia ulkomaille muuttamiseen liittyviä näkökulmia monille ystäville ja sukulaisille Suomessa. Ja nyt en puhu ainoastaan omista ystävistäni ja sukulaisistani, vaan myös muiden ulkomaille ja myös muualle kuin Yhdysvaltoihin muuttaneiden ystävistä ja sukulaisista. Vasta ehkä puolivälissä tätä esikoiskirjailijan oppivuotta osasin alkaa suosittelemaan kirjaani myös tällaiselle kohderyhmälle. Ilman saamiani palautteita en olisi tätä itse välttämättä koskaan hoksannut.

Toisena täysin uutena kohderyhmänä minut yllätti ulkomailla, ehkä kirjani tapauksessa painottuen Piilaaksossa tai muualla Yhdysvalloissa asuneiden perheiden pienet lapset. Lapset ovat olleet ulkomailla asuessaan vielä niin pieniä, etteivät he välttämättä muista siitä ajasta paljoakaan tai ainakaan ole käsittäneet isompia kokonaisuuksia, millaista vanhempiensa ja perheidensä elämä ulkomailla on ollut. Nyt näiden lasten vanhemmat ovat halunneet säilyttää kirjani, jotta lapsensa voivat lukea sen vartuttuaan. (Mistä onkin poikinut mielenkiintoinen pohdinta, millaisessa muodossa kirjat nautitaan vaikkapa 15 vuoden päästä vuonna 2040? Mahtaako Uunipelti-identiteettiä löytyä enää samaisista lukuaikapalveluista e-kirjana kuin tällä hetkellä? Näin ollen fyysinen kirja on ainakin varma valinta.)

Kirjani kuvaukset painottuvat ensimmäisiin ulkomaanvuosiin, mutta on tuntunut enemmän kuin mukavalta, kun myös jo vuosikausia ulkomailla asuneet ovat löytäneet kirjastani jotakin itselleen. He ovat päässeet eräänlaiselle muistomatkalle omiin ensimmäisiin ulkomaanvuosiinsa, olivatpa ne sitten tapahtuneet Yhdysvalloissa tai jossakin toisaalla. Samanlaisia kompastuskiviä he ovat voineet kokea niin pankkitilin avaamisessa kuin ensimmäisen työpaikan löytämisessä. Tätäkään kohderyhmää en ensisijaisesti ajatellut, kun käsikirjoitustani kirjoitin.

Kirjaani on myös nimitetty jonkinlaiseksi selviytymisoppaaksi, mitä ulkomaille muuttaminen voi tuoda mukanaan. Ehkä yllättäviäkin seikkoja, joita ennen muuttoa ei osaa ennakoida. Joten sitä uskaltaa ja kannattaa suositella myös ulkomaille muuttamisesta haaveileville, sitä suunnitteleville tai jo toteuttaville.

1.11.2024 kuura ritisi saappaan alla, kun kiikutin kirjaani aamuvarhain Kalevan toimittajalle.

Aktiviteetteja pitkin vuotta

Vaikka viime vuoden loka-marras- ja vielä joulukuun alkukin olivat tiivistahtisia kirjatilaisuuksien kannalta, on ollut äärimmäisen mukava, että tapahtumia on järjestynyt myös alkuhuumaa myöhemmin. Alkuvuodesta järjestyivät kirjailijatapaamiset San Diegossa ja Seattlessa ja alkukesästä kirjastovierailut Oulussa ja Helsingissä. Nämä olivat siinä mielessä erilaisia tapaamisia, että paikan päälle saattoi tulla jo kirjani lukeneita ja saatoimme keskustella kirjani sisällöstä. Julkkareissa tätä ei tapahdu, koska kukaan ei tiedä vielä teoksesta tarkemmin. 

Nyt lokakuussa, vuosi kirjani julkaisua myöhemmin, minulla oli myös kirjailijaesiintymiset kahdessa eri verkkotapahtumassa. Hauska yhteensattuma oli, että kun tällaiset tilaisuudet kerrankin kohdalleni lankesivat, ne toteutuivat vain parin päivän päässä toisistaan. Ja kun tilaisuuksissa oli kuulijoina eri kohderyhmät ja myös sisältöinä hyvin eri näkökulmat, vaativat molemmat omat etukäteisvalmistelunsa. Että sitten tahtoi mennä esitysmateriaalien valmistelu jo kiireeksi, hahah. Mutta kivaa kiirettä se totta kai oli. 

Matkalla Oulun kirjanjulkistustilaisuuteen. Melkein hissillinen tavaraa mukana. Kova roudaus, mutta jokaisen hikikarpalon arvoinen. Ja onneksi oli apujoukkoja.

Kirjan elinkaari

Myös kirjan elinkaaresta on tullut opittua jotakin, mutta uskon kaaren kulkevan jokaisen kirjan kohdalla kuitenkin omaa rataansa. Yhtä sabluunaa ei varmastikaan ole ihan jo siitä syystä, että kirjojen eri formaattien (paperi-, e- ja äänikirja) julkaisuajankohdat vaihtelevat. Joskus kaikki formaatit julkaistaan yhtä aikaa, kun taas oma teokseni julkaistiin e-kirjana vasta useampi kuukausi kirjan julkaisun jälkeen. Tämä varmastikin sai kirjaostot painottumaan heti julkaisun jälkeen, mutta nyt viime viikkoina olen saanut taas muutamia ihania henkilökohtaisia kirjatilauksia. Joku on kuullut kirjastani vasta nyt ja haluaa sen itselleen. Joku haluaa ostaa sen ystävälle pukinkonttiin. Yksi oli tilaamassa kirjaa Suomesta Yhdysvaltoihin muiden tuotteiden mukana, mutta kiitos nykyisten tariffien, koko tilaus jäi kalleuden vuoksi tekemättä. Hän oli iloinen, kun sai lopulta kirjani postitettuna ja signeerattuna suoraan minulta.

Olen myös mielenkiinnolla seurannut Suomen kirjastojen varausjonoja ja huomannut, että kirjalleni on edelleen varauksia ympäri Suomen. Että joku on jaksanut todella odottaa jopa vuoden, että pääsee vihdoin lukemaan kirjani! Ajatus lämmittää kirjailijan rintaa ja paljon. Ja arvokkaimpia nostatuksia kirjalleni ovat tietenkin olleet ne hetket, kun joku on sattunut ottamaan kirjani esille jossakin. Se on voinut tuoda kivan pompun kirjan kysyntään niin kirjastoissa kuin lukuaikapalveluissa. Tätä esikoiskirjailija kaipaisi kovasti lisää.

Entäpä Uunipelti-identiteetin äänikirja? Siitä on kovasti kyselty. Äänikirjan suhteen kuuluu huonoa. Kustantamoni mukaan yhden äänikirjan tuottaminen Suomessa maksaa 1 500 - 2 000 euroa, minkä he pienenä toimijana kokivat kirjani kohdalla liian kalliina. Jos kirjallani olisi ollut valtava myyntipiikki, olisi äänikirjalle ollut isommat mahdollisuudet toteutua. Riittävää kysyntää äänikirjalle ei siis arveltu olevan.

Ostin proseccoa Oulun tilaisuuksiin reilusti, koska olihan syytä juhlaan. Iso unelmani oli toteutunut. 

Kantapääopit ja kirpaisuja

Se valtava työmäärä, jonka olen vuoden aikana saanut tehdä kirjani markkinoimiseksi on suoraan sanoen lyönyt ällikällä. Kustantamoni on toki tehnyt oman osansa, mutta omia paukkuja on pitänyt laittaa näiden kuukausien aikana paljon. Jo se, että sain kirjaani Suomessa eri kirjastoihin, vaati henkilökohtaisia yhteydenottojani eri kirjastoihin. Näyttäisi siltä, että isojen kustantamoiden kirjoja tilataan automaattisesti jo etukäteen ja runsaita kappalemääriä, mutta pienten kustantamoiden ja ei-tunnettujen esikoiskirjailijoiden kohdalla on todellakin toisin. 

Myös kirjakauppojen hyllymetrit ovat rajallisia ja kilpailtuja. Tämänkin saralla tein kovasti töitä, että kirjaani saatiin edes Oulun kirjakaupan hyllyyn. Harmikseni kuulin, että ainakin neljä ostajaa lähtivät Oulussa kirjakaupasta tyhjin käsin, koska kirjaani ei siellä vielä ollut. He hankkivat kirjansa sitten toisaalta. Ja harmi tietenkin, että kivijalkakauppa menetti sillä hetkellä nuo asiakkaat. Mutta alkuvuodesta tähän kirjakauppasaatavuuteen tuli parannus, kun otin uudestaan yhteyttä. Aktiivinen sai siis olla tässäkin.  

Ja vaikka onnistuin omasta mielestäni hienosti saamaan muutamia lehtijuttuja ja sattumankauppojen kautta myös yhden radiohaastattelun, en ole tietääkseni onnistunut saamaan kirjaani vielä yhteenkään kirjablogiin. Instagramissa olen päässyt tähän mennessä yhdelle kirjagrammaajatilille ja olen toki kiitollinen siitä. Monenmoisia yhteydenottoja ja yrityksiä on kuitenkin taustalla ollut, mutta todella moni markkinointiviritelmäni on karahtanut kiville eikä koskaan nähnyt päivänvaloa.

Juuri tällä viikolla puhuin tästä yhden ystäväni kanssa. Hän on seurannut esikoiskirjailijan matkaani vierestä ja totesi, ettei hänelle olisi ilman tätä vieruspenkkiläisen paikkaa koskaan valjennut, kuinka paljon esikoiskirjailijana saa/täytyy tehdä töitä tuodakseen kirjaansa esiin. Ja näinhän se on. Ei se kaikki puurtaminen todellakaan näy ulospäin, sillä vain murto-osa yrityksistä kantaa hedelmää. Jos saa jossakin pienen risauksen näkyvyyttä kirjalleen, sen eteen on voinut uurastaa pitkään ja sitä ennen on voinut olla jo kymmenen epäonnistunutta yritystä.

Mutta olenhan minä saanut myös valtavasti apua ystäviltäni tässä vuoden aikana. En voi kuin kiittää kaikkia teitä kirjatilaisuuksissa auttaneita, kirjojani eri paikkoihin kiikuttaneita ja muita henkisiä tukipilareita. Ja kirjaani eteenpäin suositelleita. Jos löytyy vielä joku, jolle voisit kirjaani suositella, vaikkapa mukavaksi joululomalukemiseksi, niin tee se. Puskaradio on paras radio. 

Vuosi on myös varmasti oikaissut joidenkin ennakkokäsityksiä kirjailijuudesta: esikoiskirjani ei ole tehnyt minusta julkkista enkä ole sillä myöskään rikastunut. Aivan kuten en odottanutkaan. Lokakuu 2025 olikin siinä mielessä jännittävä, että Sanasto julkaisi edellisen vuoden kirjastolainausmäärät ja maksoi niistä mahdolliset korvaukset. Sana mahdolliset siksi, ettei alle kymmenen euron korvauksia makseta, vaan korvaussumman annetaan kertyä seuraavan vuoden tilitystä varten. Minua jännitti, oliko kirjalleni vuoden 2024 kahden viimeisen kuukauden aikana ennättänyt kertyä lainauksia juuri ollenkaan, sillä moniin kirjastoihin kirjani tuli lainattavaksi vasta joulukuussa, toisiin vasta vuoden 2025 puolella. Pienen korvauksen Sanastolta kuitenkin jo onnistuin saamaan, mikä oli mukava yllätys. Kiitokset kaikille lainaajille.

Syksy on Suomessa tunnetusti kirjamessujen aikaa ja ulkosuomalaisuuteni on kirpaissut näinä kuukausina kovempaa kuin etukäteen aavistin. Myös monet mielenkiintoiset kirjanjulkaisujuhlat Suomessa ovat jääneet ja tulevat jäämään pitkän välimatkan vuoksi väliin. Ne kaikki ovat olleet menetettyjä mahdollisuuksia oppia, verkostoitua ja markkinoida. Olen ollut suomalaisissa kirjallisuusympyröissä näkymätön haamu.

Tässä yksi kappale kirjaani lähdössä kohti Kanadaa ja pukinkonttia siellä. 

Tuleeko jatkoa?

Olen vuoden aikana saanut myös imartelevaa kannustusta kirjoittaa lisää. Välillä niin, että olen mennyt aivan onnesta mykkyrälle. Sen verran uskallan paljastaa, että seuraava mahdollinen kirjaprojektini vaatii Uunipelti-identiteettiä enemmän ennakkovalmisteluja. Kirjaa varten minun olisi nimittäin tarkoitus tehdä ensin muutamia henkilöhaastatteluja. Mutta nähtäväksi jää, kuinka tämä kirjaprojektini pääsee etenemään. Pidän teidät kyllä ajantasalla, jos ja kun asiat pääsevät nytkähtämään eteenpäin.

Tällä kertaa tuli tällainen nostalgiapläjäys ja katsaus kuluneeseen esikoiskirjailijan vuoteen. Lokakuu ja marraskuun alku ovat olleet todella kiireisiä, eikä blogille ole ollut aikaa. Niinpä tällainen "katse peruutuspeiliin" -kirjoitus auttoi katkaisemaan pidemmän bloggaustauon. Jospa siitä irtoaisi iloa ja ajatuksia myös teille. Ensi postauksessa sitten taas jotain ihan muuta. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Edit: Nytpä paljastuikin, että kirjani on päässyt ainakin kahteen blogiin: taruntapaan.fi ja Kupliva maailmani. Ihanaa, kiitos.

Kahvipapusäkkejä ja cayennepippuria — kuvia kahdelta viime viikolta

Osuin kesällä Oulussa sattumalta samaan lounaspaikkaan ja lähes viereiseen pöytään entisen oppilaani kanssa. Vaihdoimme jonkin aikaa kuulumisia. Keskustelumme päätteeksi hän totesi, kuinka mukavaa hänestä on lukea blogiani, sillä niin moni asia tai tapa eroaa suomalaisesta vastaavasta. Palaute oli totta kai ihana kuulla, kiitokset vielä, mutta sai minut miettimään, tunnistanko kalifornialaisessa arjessani enää helposti näitä eroavaisuuksia. Moneen asiaan kun on itse jo kovin tottunut tai siedättynyt. 

Niinpä olen nyt parin viimeisen viikon aikana kulkenut kännykkäkamerani kanssa hiukan enemmän tuntosarvet pystyssä ja yrittänyt napata kuvia erilaisista tilanteista. Osa tapauksista voi toki aivan hyvin toteutua Suomessakin, mutta eivät kaikki... Tässäpä siis muutamia nostoja:

Kahvipapusäkit

Kävimme ystäväni kanssa testaamassa uutta kahvilaa. Sen avonaisesta ovesta tuoksui kadulle asti huumaava kahvipapujen aromi. Kahvilassa olikin hauska sisustus, missä kahvipapusäkkejä oli täytetty koristeeksi ja ehkäpä siinä jokin vanha papupaahdinkin valtasi neliöitä keskeiseltä paikalta. Sisällä oli valtavan kuuma, joten otimme jääkahvit ja menimme hörppimään niitä ulos. 

Ensinnä tapahtui hauska kohtaaminen. Keskustelimme suomeksi kahvit kourissamme, kunnes yksi vanhempi herrasmies käveli jalkakäytävällä meistä jo ohi, mutta sanalla sanoen kääntyi kannoillaan ja alkoi hymyillä meille. Hän oli tunnistanut kielemme ja palasi juttelemaan. Oli sekä niin innoissaan että toisaalta hämillään, kun kuuli pitkästä aikaa näillä kulmilla kovin harvinaista suomea. Mies oli käynyt nuorempana useita kertoja Suomessa työmatkoilla, luetteli mm. Tampereen, Turun ja Helsingin, mutta harmitteli Lapin jääneen aina väliin, kun siitä erikseen kysyin. Lopuksi hän kyseli, mistä kaupungeista olimme lähtöisin ja toivotti sitten hyvää päivän jatkoa. 

Seuraavaksi huomiomme kiinnittyi nuorehkoon pariskuntaan, joka asteli kahvilasta ulos tyhjä kahvipapusäkki taiteltuna kainalossa. Ehkä kahvila myös myi kyseisiä säkkejä. Niinpä meillä lähtivät ajatukset laukalle, mitä kaikkea isoista kahvisäkeistä voisi tehdä ja askarrella. Mutta ajatuksemme katkesivat, kun kahvilanpitäjämies tuli ilmoittamaan, että paikka menee kiinni kahden minuutin kuluttua. (Ja huom. Kello oli kaksi iltapäivällä, joten suomalaisittain ajateltuna minusta erikoinen aika sulkea kahvila. No, kukin tyylillään.) Kun palautimme kahvikuppimme sisälle, huomasi ystäväni kahvilan nurkassa noita tyhjiä kahvipapusäkkejä ja kysyi niiden hintaa. Mies sanoi, että niitä voi siitä ottaa yhden ilmaiseksi ja niinpä me kaapattiin kainaloihimme yhdet säkit. Mutta ulkona ystäväni luovuttikin omansa minulle. Sanoi, ettei hänellä ole pihaa, minne säkki hyvin sopisi. 

Niinpä minulla on nyt kaksi isoa säkkiä, kun ilmaiseksi saatiin, hahah. Niistä olisi hieno tehdä ulos sellaiset isot kukkaistutusruukut, mutta arvelen, että meidän pihakissat tykkäävät kyllä turhan paljon tuosta karheasta materiaalista. Todennäköisesti sitten terottaisivat kynsiään säkkeihin ahkerasti.

Kotona myöhemmin nauratti. Kun kerroin ukkokullalle innoissani tästä hienosta kahvisäkkiaarteestani, niin hän ei ollut lainkaan yhtä innostunut. Säikähti varmaan, että säkkien jonkinmoinen tuunaus tai pidikenaulojen nakuttelu koituu kuitenkin hänen hommikseen. Kysyi vain korostetusti, että mitäs sinä aiot niistä tehdä? Hahah!

Rosmariinia, rosmariinia!

Viime viikolla minulla oli vuoden kolmas, vakuutuksen kattama hammaspuhdistus. Nyt puolestaan hammaslääkäriaseman pihassa leijaili jokin tuttu ja herkullinen tuoksu. Sehän oli rosmariini! Aseman pihassa oli useampi puutarhatyöntekijä kaatamassa pensaina kasvavaa rosmariinia matalaksi. Tai paremminkin ne revittiin pois juurineen kaikkineen. Tuoksu tuli siitä. 

En varmaankaan ole täällä blogini puolella tuonutkaan esille, että täällä meidän kulmilla tosiaan saattaa omakotitalotontin raja-aitana tai pihojen koristuksena kasvaa monen metrin pituisia ja/tai korkuisia rosmariinipensaita. Ja usein tarvitsee vain kävellä niiden ohitse, kun puska jo pelmauttaa ihanan tuoksunsa ilmaan.

Itse rakastan rosmariinia. Huvittavaa on, että olen yrittänyt kasvattaa sitä jo kahdesti ulkona ruukussa, mutta molemmilla kerroilla jonkin reissumme aikana on tapahtunut pieni katastrofi ja rosmariini on kuivunut pystyyn. Viimeksi ruukku oli kyllä aseteltu kastelujärjestelmän piiriin, mutta ilmeisesti raju tuulenpuuska oli kaatanu ruukun ja kasvi oli ollut ilman vettä liian kauan. Kun palasin kotiin, oli jäljellä enää onneton ruskea karahka. Toiset sitten puolestaan saavat melkeinpä niittämällä niittää omia rosmariinipuskiaan.

Rosmariinipensasta yhtenäisenä mattona hammaslääkäriaseman pihassa. Etualalla jo irti revittyä osuutta.

Tässä yhden talon pihassa etualalla laventelia ja sen takana rosmariinipuska muotoon leikattuna.

Ja tässä rosmariinia piha-aitana. Ja nuo vaaleat laikut pensaassa ovat...

...rosmariinin vaaleansinisiä kukintoja.

Alennusviini

Ruokakaupassa tuli eteen tilanne, jossa vielä edelleen näiden yhdentoista USA:ssa asutun vuoden jälkeen hiukan säpsähdin ja myös ajattelin, että tätä ei koskaan ikikuuna päivänä tapahtuisi Suomessa: nimittäin alkoholin myyntiä puoleen hintaan! Monia viinejä ja jopa väkeviä alkoholeja saatetaan myydä täällä jollakin kampanja-alennuksella tai kaupan jäsenkortilla saa muutaman dollarin pois hinnasta, mutta nyt kaupan poistomyyntipisteessä oli viiden litran roseeviinilaatikko puoleen hintaan. Hintaa viinille jäi enää kahdeksan dollaria.

Kyseessä oli puolimakea viini, mikä ei kuulu omiin suosikkeihini, ja olisihan tuota ollut aika valtavasti kerralla ostettavaksi. Mutta kävi jo mielessä, että jos olisi ollut lähiaikoina isot juhlat tiedossa, niin olisihan tuosta jonkin kivan boolin voinut pyöräyttää. Tällä kertaa viinilaatikko jäi kuitenkin kauppaan. En ostanut, vaikka olisi halvalla saanutkin.

Influenssarokotteiden suoranainen tyrkytys

Kauppakäynnillä tuli mieleen myös, kuinka tehokkaasti täällä jaetaan tällä hetkellä influenssarokotteita. Sain omani jo vuosittaisen terveystarkastuksen yhteydessä ja heti seuraavana päivänä sitä tarjottiin myös erikoislääkärin vastaanotolla. Myös ukkokullan työpaikalle järjestetään rokotuspisteitä ja paikallisilla apteekeilla saattaa olla omia kannustuskampanjoita ottaa kyseinen rokote. Täällä rokote on siis ilmainen ja odotettavissa oleva influnessa-aalto saapuu aiemmin kuin esim. Suomessa.

Alla olevassa kuvassa on ruokakaupan apteekin mainos: jos otat ilmaisen influenssarokotteen, saat 20 dollarin alennuskupongin ruokaostoksien tekoon. Ja jos esimerkiksi nelihenkinen perhe ottaa rokotukset, saa perhe 80 dollarin arvosta etukuponkeja ruokakauppaan.

Olen käsittänyt, että Suomessa influenssarokotetta ei jaeta yhtä auliisti, vaan pitää täyttyä ikä- ja mahdollisia muita kriteerejä.

Cayennepippuri

Tällä hetkellä meillä on takapihallamme käynnissä mielenkiintoinen kokeilu. Sitä varten olemme tilanneet 2,5 kilon pakkauksen cayennepippuria. Kyllä, kaksi ja puoli kiloa!

Tämä on seurausta sellaisesta ikävästä löydöksestä, että pesukarhut ovat käyttäneet kahta takapihamme nurkkausta vessanaan. Silmiini siis osui yksi kaunis päivä muutamia sen verran isokokoisia ulosteita, etteivät ne voi olla kissojen eikä myöskään opossumien, joita pihallamme myös hyörii. Tämä ei ollut ollenkaan hyvä uutinen, sillä pesukarhujen ulosteiden mukana voi tarttua vaarallisia pöpöjä niin muihin samoilla neliöillä kuljeksiviin ja makoileviin eläimiin kuin jätöksiä poistettaessa hengitysilman kautta jopa ihmiseen. 

Täällä voi tilata ammattilaisia karkottamaan pesukarhuja, jos ne ovat päässeet tunkeutumaan vaikkapa talon ullakolle ja tehneet siellä tuhojaan. Mutta meilläkin on lähitonteilla niin paljon kasvillisuutta, hedelmäpuita, eli syötävää, ja tien varressa metsää, että alue houkuttelee helposti pesukarhuja paikalle. Pesukarhujen kokonaan poispitäminen omalta tontilta on siis käytännössä mahdotonta. 

Mutta netin syövereistä löytyi kotikonsti, jota päätimme nyt takapihan nurkkiin yrittää. Pesukarhut eivät tykkää tulisista mausteista ja esimerkiksi cayennepippurin ripotteleminen voi pitää niitä loitolla. Olemme aiemmin karkottaneet pesukarhuja etupihaltamme vanhaksi menneellä tabascolla. Se tepsi aikansa, mutta kyllähän tabasconkin tuoksu laimeni ajan myötä auringon kuumassa porotuksessa tai viimeistään ensimmäisessä sateessa.

Kyllä tästä hetken aikaa riittää ripoteltavaa...

Pippurikarkoite on nyt ollut takapihallamme jo muutaman päivän, eikä ainakaan vielä ole uusia jätöksiä ilmestynyt. Toivon kovasti, että keino tepsii! Jos ei tepsi, niin tiedän jo, mitä ystävät ja tuttavat tulevat saamaan 100 - 200 gramman pusseissa tänä vuonna joululahjaksi, hahah. Onhan se vähän tuollaista joulunpunaistakin... No, olkaahan huoletta, tämä oli pelkkä vitsi!

Tällaisia otoksia arjesta tällä kertaa. Yllättikö jokin erityisesti? Menenkin tästä seuraavaksi taas tarkistamaan takapihan cayennepippurit ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lukuparvi ulkosuomalaisille

Nyt olisi ulkosuomalaisille lukutoukille luvassa uusia ja mielenkiintoisia kuvioita. Tai vaikkei olisi niin mahdottoman ahkera lukutoukkakaan, mutta haluaa keskustella ulkosuomalaisuutta koskevista teemoista muiden ulkosuomalaisten kanssa suomeksi, saada mahdollisesti vertaistukea tai tarjota sellaista jollekin toiselle avaamalla omia kokemuksia pienissä ryhmissä, niin kannattaa laittaa seuraava informaatio korvan taakse.

Lokakuun lopussa starttaa uusi kokeilu ulkosuomalaisille suunnatusta Lukuparvesta. En ole idean äiti, vaan tätä verkossa tapaavaa ryhmää on kokoamassa Taukonautti-yrityksensä kautta sertifiotu valmentaja Helka Mäki, ulkosuomalainen hänkin. Lukuparven nimi viittaa lukupiiriin, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen lukupiiri. Taukonautin sivuilla Lukuparvea kuvataan näin:

Taukonautin Lukuparvessa keskustellaan kirjoista, jotka koskettavat ulkomailla asuvia. Emme analysoi tai arvostele kirjoja, vaan keskustelemme niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista sekä jaamme omia kokemuksiamme teemaan liittyen. 

Voit osallistua tapaamisiin, vaikka et olisi valittua kirjaa (vielä) lukenut. Lukemaan motivoitumisen ja suomen kielen harjoittelemisen lisäksi Lukuparven tärkeää antia on vertaistuki ulkosuomalaisuuden haasteisiin!

Lukuparvessa luettavat kirjat liittyvät siis ulkosuomalaisuuteen, ulkomaille muuttamiseen, paluumuuttoon tai yleisesti ulkomailla asumiseen. Tässä vaiheessa Lukuparvi on ensinnä kokeilu, jossa ryhmä kokoontuu syksyn 2025 aikana kaksi kertaa.

Ensimmäinen verkkotapaaminen on tiistaina 28.10. klo 19 Suomen aikaa. Ja kiitos Helkan ehdotuksen, minulla on tuolloin ilo olla alustamassa keskustelua mm. ulkosuomalaisen kipukohdista ja expat-elämän harhakäsityksistä. Eli aiheista, joita käsittelin esikoisteoksessani Uunipelti-identiteetti - Piilaakson oppivuodet. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan! 

Lukuparveen pääsee tutustumaan tarkemmin Taukonautin sivuilta.

Ja vaikka ensimmäisellä tapaamiskerralla keskustelun pohjana tai jatkolukemisena toimiikin oma romaanini, eli minua kiinnostavia aiheita, niin myös toisen tapaamisen teema on mielestäni todella mielenkiintoinen. Joulukuun tapaamisen keskustelua pohjustavaksi kirjaksi on valittu Lotta-Sofia Saahkon kirjoittama Matkalaukkulapsuus. Matkalaukkulapset ovat lapsia, jotka ovat viettäneet elämänsä maailmalla ja kenties asuinpaikkaa ja -maata useasti vaihtaen. Kirjassa pohditaan esimerkiksi, millaisia etuja ja haasteita tällainen globaali lapsuus tuo aikuisena. Aihe on siis varmasti varsin kiinnostava ja hedelmällinen monelle ulkosuomalaiselle ja paluumuuttajalle.

Vaikka sinua kiinnostaisi vain tämä joulukuun tapaaminen, niin on eunsiarvoisen tärkeää ilmoittaa kiinnostuksensa Lukuparvea kohtaan jo nyt. Se onnistuu tehdä täällä. Varhaisvaiheen ilmoittautumiset ovat oleellisia toiminnan jatkon kannalta. Ja mitä aiemmin lähtee Lukuparveen mukaan, niin sitä nopeammin avautuu keskusteluyhteys muihin ulkosuomalaisiin ja tarjoutuu itsellekin mahdollisuus ehdottaa jotakin ulkosuomalaisuuteen liittyvää kirjaa ryhmälle luettavaksi. Tällöin voit siis itse halutessasi toimia myös yhden tapaamiskerran alustajana ja avata keskustelua aiheesta, joka koskettaa siinä elämänhetkessä juuri sinua. Ja jos ei muuta, niin ryhmästä saa ainakin hyviä lukuvinkkejä ulkosuomalaisuutta ja ulkosuomalaisia koskettavista kirjoista. Tästä kannattaa vinkata kaverillekin.

Toivottavasti Lukuparvi kerää syksyn aikana mukavan ja aktiivisen ryhmän, jolle nähdään tarvetta ja kiinnostusta myös jatkossa. Toivotan Helkalle ja Lukuparvelle onnea ja menestystä!

Teille lukijoilleni huikkaan nyt taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Somejätin korvauksilla ilmainen kauppareissu

Marraskuussa 2022 kirjoitin blogiini yleisemmin Yhdysvalloissa sovellettavasta tavasta nostaa joukko- tai ryhmäkanteita yrityksiä tai muita toimijoita vastaan. Kerroin myös pari kohdallemme osunutta esimerkkiä. Jos haluat virkistää muistiasi, tekstin voit halutessasi käydä lukemassa täältä.

Tällä viikolla alkoi byrokratian iso ratas pyörähtää eteenpäin jälleen yhden joukkokanteen osalta. Ainakin näin kuluttajan näkökulmasta. Taustallahan pyörät ovat kirskuttaneet jo pidemmän aikaa. Mainitsin tämän joukkokanteen sometililläni, missä se herätti kiinnostusta. Niinpä päätin kertoa tapauksesta lyhyesti myös blogini puolella. Niin, some. Osuvaa tällä kertaa on, että joukkokanteen maksajana on somejätti Facebookin emoyhtiö Meta.

900 grammaa kesäkurpitsoja ja purkki lempifetaani. Mm. nämä tuotteet sain tällä viikolla kaupasta käytännössä ilmaiseksi.

Mistä kaikki alkoi?

Jo vuonna 2018, siis seitsemän vuotta sitten, Facebook joutui myöntämään, että peräti 87 miljoonan käyttäjänsä yksityistietoja oli päässyt data-analytiikkayritys Cambridge Analytican saataville. Tuolloin puhuttiin samannimisestä skandaalista. Sitten kului vuosia, ja vasta keväällä 2023 tuli tästä nostetusta joukkokanteesta sähköpostitse ilmoitus meille, USA:ssa asuville Facebook-käyttäjille. 

Jo aiemmassa tämän aihepiirin postauksessani kerroin, että joukkokanteita on kuluttajan näkökulmasta kahdenlaisia: niitä, joiden kohdalla ei tarvitse itse tehdä mitään ja on silti mukana saamassa korvauksia ja niitä, joiden kohdalla pitää ilmoittaa itsensä mukaan mahdollisen korvauksen saajaksi. 

Tämän tuoreimman Metaa koskettavan joukkokanteen kohdalla piti vuonna 2023 tiettyyn elokuun päivään mennessä täyttää nettilomake, jos halusi mukaan. Lomakkeessa kysyttiin tarkempia lisätietoja ja sai myös valita haluamansa maksutavan korvausten vastaanottamiseksi. Joukkokanne koski Fb-käyttäjiä aikajaksolla toukokuu 2007 - joulukuu 2022. Korvauksiin oli oikeutettu, vaikka oman Fb-tilin olisi nyttemmin jo poistanut. Korvaushakemuksia lähetettiin määräaikaan mennessä yhteensä 29 miljoonaa kappaletta.

Ratkaisu vuonna 2025

Tämän vuoden toukokuussa Meta teki sopimuksen korvata töppäyksestään yhteensä 725 miljoonaa dollaria. Tästä iso osa menee tietenkin lakimiehille ja muille tapausta hoitaneille. Loppu jaetaan niiden Fb-käyttäjien kesken, jotka täyttivät lomakkeen kaksi vuotta aiemmin. Korvausten rahanjako noudattaa periaatetta, missä korvaussumma on suoraan verrannollinen kuukausimäärään, jonka on ollut liittyneenä Facebookiin vuosina 2007 - 2022. Itsehän en esimerkiksi vielä vuonna 2007 ollut somessa, joten en ollut oikeutettu isoimpaan mahdolliseen korvaussummaan. Keskimääräinen korvaussumma yksittäiselle kuluttajalle tässä kanteessa oli 30 dollaria ja suurin 38 dollaria. Minä sain juurikin tuon 30 dollaria ja sentit päälle, ukkokulta 37 dollaria ja risat.  

Maksutavat ja ilmaiset ostokset

Tapauksen sovittelusta ja korvausmaksujen aloittamisesta uutisoitiin täällä Yhdysvalloissa jonkin verran mediassa, mutta saimme asian tiedoksi viime viikolla myös sähköpostitse. Tiedotteessa luki, että korvauksia ryhdytään suorittamaan seuraavan kymmenen viikon aikana. Osa voi siis joutua odottamaan rahojaan vielä pitkään. 

Aiemmissa joukkokannetapauksissamme korvaukset on maksettu meille joko shekillä tai suoraan tilille. Tällä kertaa korvausrahojen maksutavoissa oli lisää vaihtoehtoja. Itse olin pyytänyt rahat Paypalin kautta ja ukkokulta virtuaalisena Mastercard-korttina. Muita maksutapoja perinteisen tilillemaksun lisäksi olivat Venmo ja Zelle.

Ilmoitus, että korvauksia ryhdytään maksamaan, tuli viime viikon torstaina. Niinpä suorastaan yllätyin, että raha tupsahti tulla näinkin nopeasti, tämän viikon maanantaina. Olin sattumalta juuri samaan aikaan ruokakaupassa tekemässä pieniä täydennysostoksia: muutamat vihannekset, raejuustoa ja kaksia purkkia fetaa. Laskuksi tuli 29 dollaria. Mutta kun palasin kaupasta kotiin, odotti tämä Metan maksama korvaus Paypal-tililläni. Niinpä olin kerrankin saanut tehdä käytännössä ilmaisen kauppareissun.

Tällä viikolla ilahdutti myös etupihamme yuccapalmu. Se ryhtyi kukkimaan ensimmäistä kertaa ikinä. Kukinnolla on kokoa n. 25-30 cm.

Isommassa mittakaavassa

Monet teistä ehkä muistavat meitä lähellä asuvan Cat Ladyn, kissanaisen, johon tutustuimme hänen kissojensa kautta pandemiavuosina. Viime viikolla puhuimme myös hänen kanssaan tästä kyseisestä joukkokannetapauksesta ja muistelimme mm. omaa pippuripurkin joukkokannetapaustamme. Nauroimme yhdessä, kuinka korvaussummat ovat usein mahdottoman pieniä: pippuripurkin tapauksessa hiukan yli kolme dollaria. Cat Ladylla puolestaan oli joskus ollut joukkokanteesta saatavia 20-30 dollarisenttiä, mutta hän oli jättänyt tuon "jättipotin" lunastamatta.

Mutta hän osasi antaa hyvän näkökulman isompaan mittakaavaan. Jos tiedossa on, että korvaussumma on äärettömän pieni, ei se välttämättä houkuttele asianosaisia kuluttajia lähtemään joukkokanteeseen edes mukaan. Tai jos kuluttajalle tupsahtaa jonkin joukkokannetapauksen päätteeksi automaattisesti postitse vaikkapa 50 dollarisentin shekki, eivät kaikki vaivaudu lunastamaan shekkiä. Aivan kuten hänkin oli joskus tehnyt. (Välihuomiona, että shekit voi täällä tänä päivänä lunastaa ihan kotosalla mobiilipankin kautta kännykkäkuvien avulla. Ei tarvitse enää esimerkiksi mennä asioikseen pankkiin.) 

Mitä tämä tarkoittaa isommassa mittakaavassa? Otetaan esimerkki: Oletetaan, että jossakin joukkokanteessa korvauksen saavia kuluttajia olisi 20 miljoonaa henkilöä, mikä ei siis USA:n kokoisessa jättivaltiossa ole vasta kuin alle 6 % maan asukkaista, ja että korvaussumma jokaiselle olisi tuo vaivaiset 50 dollarisenttiä. Mutta mikäli vaikkapa miljoona henkilöä 20 miljoonasta jättäisi tuon summan lunastamatta, niin korvauksia maksava yhtiö säästää rahojaan peräti puoli miljoonaa dollaria. Rangaistus jää ikään kuin vajaaksi. Seikka, jota ei oman mitättömän korvaussumman kohdalla tule välttämättä ajatelleeksi. 

Niinpä tässäkin tapauksessa pienistä puroista syntyvä isompi koski on ihan paikkansapitävä vertauskuva.

Tällaisia tuulia Piilaaksosta tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kuntosalilla Oulussa ja Piilaaksossa, ja uuden salin etsintä

Edellinen postaukseni käsitteli kesän Suomi-havaintojani. Vaikka tuon tekstin julkaisusta on kiireiden keskellä päässyt hurahtamaan jo kuukausi, jatkan vielä yhdellä Suomi-liitännäisellä aiheella. 

Koska vietin kesällä peräti kahdeksan viikkoa Suomessa, päätin hankkia 10 kerran käyntikortin oululaiselle kuntosalille. Kaikkia kymmentä kertaa tosin en saanut käytetyksi, sillä vietin aikaani niin paljon myös Oulun ulkopuolella. Mutta mukavaa pientä potkua siinä sai takalistolleen, ettei etukäteen maksettu kortti jäisi ainakaan täysin käyttämättä. Eikä se onneksi jäänyt.

Liukas aloitus

Salikäyntini Suomessa saivat mielenkiintoisen alun. Vaatekertaa olin tuonut USA:sta mukanani, mutta Oulussa piti alkajaisiksi kaivella varastojen perukoilta vanhat kuntosalikenkäni. Heti ensimmäisellä salikerralla kuitenkin huomasin, että kengät olivat pohjistaan aivan samperin liukkaat. Ihmettelin, miten olin muka aiemmin voinut niillä samoilla sisälenkkareilla harrastaa yhtään mitään. Kunnes päädyin tulokseen, että kun kengät olivat lojuneet vuosikausia varastotilassa, missä ilmankosteus on ollut rapsakan kuiva, oli kenkien kuminen pohja yksinkertaisesti kuivahtanut kovaksi koppuraksi! Ja tämän vuoksi kenkien pito oli puhdas nolla. Tapaus voi teitä ihmetyttää, mutta jos ottaa lenkkarit yli 10 käyttämättömän vuoden jälkeen takaisin jalan alle, niin näinkin voi näemmä käydä. Oli kuin olisi luistinradalla liukastellut, huh. Lopulta jouduin vaihtamaan salikengikseni toiset kengät, sillä ensimmäiset olivat hitusen liian tapaturma-alttiit.

Katsoin tätä blogipostaustani varten läpi kuvakokoelmaani, olinko tullut ottaneeksi yhtään kuvaa oululaiselta saliltani. En ollut, mutta matkalta salille olin räpsäissyt tämän. Ilmeisesti tuomen kukintoja oli varissut niin paljon maahan, että kaukaa katsottuna terälehtikasat näyttivät lumelta. Ja minuahan näky pitkästä aikaa hämmästytti. Kuvan tossu on tuoreempaa vuosikertaa kuin 10+ vuotta, hahah.

Eroja

Kun nyt seuraavaksi listaan muutamia havaitsemiani eroja oululaiselta ja piilaaksolaiselta kuntosaliltani, pitää huomioida, ettei kummassakaan paikassa kuntosalini ole ollut kalleimmasta päästä. Korkeamman tasoisilla saleilla on oletettavasti parempi palvelutaso, rajallisempi määrä käyttäjiä ja näiden kautta myös hygieniataso pidettävissä paremmalla tolalla. Lisäksi toinen vertaamistani saleista kuuluu ketjuun, toinen ei. Havaintojani ei siis voi missään nimessä yleistää. 

Oululaisella kuntosalilla oli tapana jättää ulkokengät eteiseen ja vaihtaa sisäkengät saliharjoittelun ajaksi. Tämä erosi piilaaksolaisesta käytännöstä, sillä täällä omalla kuntosalillani rontostellaan ulkokengissä sisään ja laitteille asti. Täällä kukaan ei oleta, eikä varsinkaan vahdi, että salille tultaessa vaihdettaisiin kengät. Kenkien vaihtamattomuutta totta kai edesauttaa osaltaan se, että Piilaaksossa pärjää ulkonakin lenkkareissa ympäri vuoden. Toppakengille ei ole tarvetta.  

Kenkäkäytännöstä oululainen kuntosalini sai hygieniapisteen, mutta jäi seuraavassa seikassa kakkoseksi: Olen Piilaaksossa tottunut, että kuntosaleilla on seiniin kiinnitettyinä paperipyyhetelineitä ja desinfiointiainepulloja niiden vieressä. Niinpä moni kuntosalikävijä desinfioi käyttämänsä laitteet joko ennen omaa käyttöä tai sen jälkeen. Oulussa tällaista käytäntöä ei ollut, eikä siis tarjolla ollut myöskään mainitsemiani puhdistustarvikkeita. Kyllä piti pari kertaa vain ummistaa silmänsä ja nenänsä, kun näki ison hikoilevan karjun käyttävän samaa penkkiä, jota olin aikeissa itse käyttää seuraavaksi. Lisäksi Piilaaksossa olen nähnyt joka kerta myös siivoojan siivoamassa lattioita, laitteita, peilejä tai pukuhuoneita. Oulussa en varmaankaan vain osunut samaan aikaan tiloihin kuin siivooja siellä kävi, mutta tällaista omatoimista laitteiden putsaamismahdollisuutta jäin kyllä kaipaamaan.   

Mutta mikä oululaisella salilla ilahdutti, oli salikävijöiden toisiaan tervehtiminen. Joskin omat sälikäyntini ajoittuivat usein aamupäiviin, jolloin paikalla oli enimmäkseen eläkeläisiä. Ehkä he tunsivat toisensa jo muutoinkin ja siksikin rupattelivat keskenään, mutta kyllä muutamat tervehdykset huikattiin myös minulle. Niihin oli mukava vastata takaisin. Jäinkin mielenkiinnolla odottamaan, uskaltautuuko joku vakiokävijöistä jo kyselemään, että kukas se minä oikein olen, kun ei minua ole aiemmin salilla näkynyt, mutta tällaista uteliaisuuden rajaa ei koskaan ylitetty.

Näin ulkosuomalaiselle Oulussa oli myös mainiota, että salilla kuului taustalla suomalaista musiikkia soittava radiokanava. Monta nostalgista hetkeä muodostui, kun radiosta tuli jokin kappale, jota en ollut kuullut vuosikausiin. Niinpä välillä kuntosalirehkimiseni meni enemmän muusikin kuuntelutaukojen pitämiseksi ja suomalaisten kappaleiden sanojen muisteluksi. No, saivathan siinä jumppaa ainakin aivot. 

Mitä piilaaksolaisen kuntosalini taustaviihdykkeisiin tulee, niin täälläkin voi toki soida jokin radiokanava, mutta merkittävämmässä osassa ovat ne kaikki lukuisat tv-ruudut. Joka ikisellä seinällä pitää olla yksi tai useampi televisio! Pukuhuonetta unohtamatta. Useimmiten niissä pyörivät joko urheilu- tai uutiskanavat. Uutiskanavien otsikoita tulee toisinaan itselläkin seurattua, mutta se televisioiden hillitön määrä kyllä naurattaa.

Tukalat viimeiset kerrat

Suomessa salikäynneistäni vähemmän mukavia olivat kaksi viimeistä viikkoa. Oulussakin oli kova hellejakso, eivätkä lämpötilat laskeneet kovin alhaisiksi edes öisin. Tuolloin kuntosalilla oli erityisen hikoiluttavaa, jopa tukalaa, sillä tiloissa ei ollut viilentävää ilmastointia. Ainoastaan rupelituulettimet pyörittivät kuumaa ja toisinaan melko kostean hikistä ilmaa. Ilmastointi on puolestaan täällä Piilaaksossa lähes itsestäänselvyys, sillä paikallinen ilmasto ja rakennuskanta sen sanelevat. Mutta oli mielenkiintoista havaita tuo ilmastoinnin tärkeys kuumalla ilmalla. Kuinka "tehot" laskivat aika nopeasti, kun yritti kuumassa sisäilmassa rehkiä samalla tahdilla kuin viileämmässä oli tottunut. 

Piilaaksossa uuden salin etsintä

Täällä kotopuolessa Piilaaksossa minulla onkin parhaillaan kuntosalin kanssa hiukan kinkkinen tilanne. Oma lempikuntosalini nimittäin lanataan matalaksi. Asiasta oltiin huhuttu jo muutama vuosi, mutta toiminta kuitenkin aina jatkui. Nyt salin vuokrasopimusta ei oltu enää jatkettu, ja sali sulki ovensa elokuun lopussa. Miksi näin?

Te kirjani lukeneet kenties muistatte, kuinka Piilaakso muuttui pandemiavuosina muuttotappiolliseksi. Mutta kun alue keikahti välillä taas takaisin muuttovoitolliseksi, niin kuntosalini tilalle rakennetaan, mitäpäs muutakaan kuin asuntoja.

Tämä lempikuntosalini lopettaminen on minulle henkilökohtaisesti todella harmillinen juttu. Siis kyllähän Piilaaksossa on kuntosaleja pilvin pimein, mutta tuolla salilla oli ehdottomasti lähialueen kuntosalien paras sauna! Iso löylyhuone, missä kaksi tehokasta kiuasta tilan eri nurkissa. Yritinkin nauttia saunasta ahkerasti vielä elokuun puolella. Viimeiset kerrat saunassa hiukan kirpaisivat: Löylyt olivat tavallistakin kuumemmat, eli paremmat, koska vettähän ei saa täällä tietenkään kiukaalle heittää. Löylyt olivat siis mitä parhaimmat, mutta samaan aikaan tiedossa oli, että pian niistä nauttiminen juuri niillä lauteilla loppuu. Yhyy!

Lisäksi tämä sali oli väkimäärältään aina väljin, sali pysyi siistinä ahkeran siivoojan ansiosta, sen ohjelmistossa oli pari oikein hyvää joogatuntia ja salin etäisyys kotoa sopiva. Saman kuntosaliketjun toinen sali sijaitsee jopa lähempänä kotiamme, mutta se sali on aina turkasen täynnä ja saunan virkaa toimittaa pikkuinen hikinen koppi. Niinpä joutunen tässä lähitulevaisuudessa laajentamaan reviiriäni ja kokeilemaan uusia saleja ja ennen kaikkea niiden saunoja. 

Uutena juttuna personal trainer (PT)

Mutta kuin sattumankauppaa olen juuri tällä viikolla aloittanut tapaamiset PT:n kanssa. Olin siis ollut jo kolmesta neljään kuukautta jonossa saadakseni 10 kerran "PT-kuurin". Jonoa oli sen vuoksi, että ukkokullan työpaikan terveysvakuutus kattaa nämä kyseiset PT-tapaamiset ja kysyntä on tästä syystä kovaa. Mutta kunhan tässä saadaan PT:n kanssa ns. homma rullaamaan, pystyn sen jälkeen muutaman viikon ajan käyttämään tätä PT:n työpaikan kuntosalia. Ajoitus ei siis olisi voinut olla tätä onnistuneempi, kun oma lempisalini juuri lopetti. Toki uuden salin etsintä on yhä edessä, mutta jospa vältyn nyt siltä alkuryntäykseltä, kun jokainen lakkautetun salin käyttäjä etsii uutta kuntoilupaikkaa itselleen. 

Loppukevennys

Ensimmäisellä PT:n tapaamiskerralla sattui pieni kommellus. Minun piti asentaa kännykkääni kuntosalilaitteiden kanssa yhteensopiva mobiilisovellus ja kappas, se asentuikin suomenkielisenä. Sovelluksella on tarkoitus kirjautua sisään jokaiseen kuntosalilaitteeseen, joka sitten tekee automaattisesti minulle räätälöidyt laite- ja painosäädöt. Mutta nyt kun kännykkäsovellus oli suomeksi, niin myös salilaitteiden näytöillä olevat ohjeet muuttuivat suomenkielisiksi. PT:ni on lähtöisin Japanista ja hän oli kovin huvittunut kielen vaihtumisesta. Niinpä vitsailin hänelle, että tuletkin oppimaan tässä muutaman sanan suomea ohessa. Ja kyllä hän jo kyseli mm. kuinka sana "vahvista" lausutaan ja mitä "kehonkoostumus" on englanniksi. Eli saamme molemmat myös hauskaa aivojumppaa, kun tapaamme.

Tässä kuntosalilaitteen näyttö vielä englanniksi. Mutta kun kirjauduin sisään, vaihtuivat tekstit suomenkielisiksi. Japanilaisen PT:ni "virkistykseksi". 

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Havaintoja Suomessa kesällä 2025

Tällä kertaa blogissani jo perinteeksi muodostunut kesävisiitin jälkeinen Suomi-havaintojen postaus.

Lähtövalmistelut Suomeen menivät hiukan kiireeksi. Kun tiesi olevansa yli kahdeksan viikkoa pois, vaati moni asia hoitamista ennen matkaa. En siis ennättänyt virittäytyä Suomi-tunnelmaan lainkaan etukäteen. Mutta kas, jo menomatkalla lentokoneessa pääsin sukeltamaan suomalaisuuden syvään päätyyn: pitkällä lennolla Atlantin yli oli nähtävissä Dingo-yhtyeestä kertova elokuva! Tottahan minä vanhana Dingo-fanina sen katsoin. Tuntui hauskalta nähdä pitkästä aikaa leffa, jossa puhuttiin suomea. Silmä haki tottuneesti kuvan alareunasta tekstityksiä, kunnes lopulta meni tajuntaan, ettei niitä nyt tarvitakaan.

Dingo-elokuva sijoittui 1980-luvulle, joten sen ajan muoti ja sanonnat olivat minulle tuttuja. Mutta kesän 2025 Suomessa minua odotti:

Uusia tai jo unohtuneita sanontoja

Tänä kesänä huomioni Suomessa kiinnittyi uuteen sanontaan: mennä vihkoon. Vielä edellisellä Suomi-visiitilläni eli viime vuoden loppupuolella en kuullut tällaista käytettävän, mutta nyt sitä viljeltiin aika runsaasti. Varsinkin televisio-ohjelmissa ja radiohaastatteluissa sanontaa hoettiin ahkerasti. Oman käsitykseni mukaan tällä tarkoitetaan jonkin asian menemistä pieleen. Ja mistä tällainen sanonta on suomen kieleen tupsahtanut, siitä minulla ei ole hajuakaan. Jälleen kerran olin ulkosuomalaisena tipahtanut ajan hermolta. 

Myös jotakin suomen kielestä unohtunutta pääsi palautumaan mieleeni. Kun ukkokulta sopi ystävänsä kanssa tapaamista, oli ystävä ehdottanut tapaamispaikaksi pystäriä. Minulla kesti hetken yhdistää piuhat, että tämähän tarkoitti siis pystybaaria. Sana, jota en sitäkään ole itse tullut käyttäneeksi vuosikausiin. Hauskaa mieleenpalauttelua siis!

Ja sitten tietenkin ne kaikki ihanat suomalaiset murteet. Etelä-Pohjanmaalla hieraisin silmiäni ruokakaupassa, kun osuin tämän kyltin kohdalle:

Ihanaa murteen käyttöä!

Ja mitä ruoka- ja juomakauppojen uutuuksiin tulee, niin ilmeisesti tämän kesän uutuusmakuna lonkeroissa oli vadelma. Tykästyin siihen kovasti, kunhan juoma vain oli aivan jääkylmää!

Myös Dubai-suklaata tuli maistettua ensimmäistä kertaa nyt kesällä Suomessa. Jännä juttu, että olin nähnyt talven/kevään mittaan kohkattavan tästä suklaasta enemmän Suomessa kuin täällä. Toki mulla on voinut mennä jotain ohikin. :-D

Hauskoja käännöksiä vaiko käännöskukkasia 

Kun aloitin vesijoogaharrastuksen täällä Piilaaksossa, opin siinä samalla uuden englanninkielisen sanan pool noodle eli allasnuudeli. Tällä tarkoitetaan pitkää ja ohutta vaahtomuovista rullaa, jonka avulla voi kellua vedessä. Mutta olinhan minä tyrskäyttää aamukahvit suustani, kun näin Suomessa erään kaupan mainoksen lötköpötköistä! Enpä olisi osannut tuolla nimellä suomeksi lähteä kellunta- ja vesileikkirullaa etsimään ja kyselemään. 

Lötköpötköjä altaan reunalla.

 

Lapin-reissullamme sattui myös hauska kielivalintaan liittyvä tilanne. Olimme ajamassa pohjoisesta kohti Rovaniemeä ja etsin matkan varrelta meille lounaspaikkaa. Google Mapsin avulla sopivan etäisyyden päästä löytyi lupaava, paikallismurteella nimetty Meän Paikka. Mutta englanninkielisessä hakutuloksessa ravintolan nimi oli vääntynyt joksikin muuksi, ei välttämättä kaikkein houkuttelevimmaksi:

Mielestäni paikka ei ollut ollenkaan ilkeä (pun intended), vaan sain sieltä oikein maukasta poronkäristystä.

Mutta ainakin Rovaniemellä ohjattiin englanninkielisten sanojen oikeaoppiseen ääntämiseen:

Hauska sana, kun sen näkee noin lausuntamuotoonsa kirjoitettuna.

UV-indeksien vertailu

Oli myös mielenkiintoista havaita erot UV-indekseissä: Oulussa oli aurinkoista ja lämpöasteita parhaimmillaan 30 tai 31, mutta UV-indeksi pysytteli maltillisesti lukemassa 4. Etelä-Pohjanmaalla vastaavina kuumina päivinä UV saattoi hetkellisesti hipaista lukemaa 5.

Kun sitten taas palasin Kaliforniaan, oli päivälämpötila normaalia kesäsäätä alhaisempi +22, mutta UV-indeksi niinkin korkea kuin 9. Nyt viimeisin viikko meillä onkin jo ollut se normaali tai jopa hiukan kuumempi kesälämpötila +28 astetta tai enemmän ja UV-indeksi 10. Hyvä muistutus, etteivät lämpötila ja UV-indeksi todellakaan kulje aina käsi kädessä. 

Asiantuntijoiden maantieteelliset oikeudet harjoittaa ammattiaan

Yksi terveydenhuoltokäynti minulla uhkasi jäädä pahasti rempalleen ennen Suomi-matkaa, mutta sain sovittua terveydenhuoltoalan ammattilaisen kanssa videovisiitin. Varhainen aamu Kalifornian aikaa sopi hyvin, sillä itse pystyin olemaan tuolloin koneeni ääressä Suomessa illalla. Aloitimme videotapaamisen sovitusti, mutta kun heti alkukeskusteluissa kävi ilmi, että olin Euroopassa, joutui tämä terveydenhuoltoalan ammattilainen katkaisemaan yhteytemme nopeasti. Perusteluna oli, että hänellä on ammattitoimilupa ainoastaan Kaliforniassa, joten hän ei saa "tarjota palveluitaan" sen ulkopuolelle.

Ymmärrän kesketyksen syyn hyvin, vaikkakaan en osaa sanoa, oliko tilannetulkinta kohdallani kenties tiukimmasta päästä. Olihan pysyvänä asuinpaikkanani kuitenkin yhä Piilaakso eli minä palvelun kohteena olin kalifornialainen. No, asia hoitui onneksi loppuun hetimiten, kun palasin Yhdysvaltoihin.

Mutta jäin miettimään, saako suomalainen lääkäri ottaa videoyhteyden potilaansa kanssa, jos tämä on Suomen tai EU:n ulkopuolella? Saisinko minä esimerkiksi sopia täältä käsin videovastaanoton suomalaisen lääkärin kanssa, sillä suomalainen lääkärintutkintohan ei ole pätevä USA:ssa? Ei ole aiemmin tullut törmättyä tällaiseen tilanteeseen täällä eikä Suomessa.

Summa summarum

Vaikka Suomessa oli monin tavoin ihanaa, oli myös ihana palata ja saada arki jälleen pyörimään täällä. Aina kun palaan pidemmältä reissulta, kuuluu perinteisiini tehdä kierros pihalla ja tarkistella eri hedelmäpuiden ja kasvimaani tilanne. Viikunapuumme näytti virkistyneen ja oksat notkuvat tulevaa satoa. Tänä vuonna viikunat kypsyvät ainakin kuukauden myöhässä, koska kevät ja alkukesä olivat poikkeuksellisen viileitä. Mutta hyvä edes näin. Ennen kuin lähdin Suomeen näytti puu olevan vielä ilman raakileita.

Naapuriltamme oli selvästi unohtunut pyyntömme kastella etupihan nurmikkoa, jota olen tässä nyt yrittänyt elvyttää takaisin vihreäksi parhaani mukaan. Kasvimaankaan nykytila ei sopisi kuvaksi puutarhakirjaan, mutta sitruspuut voivat vahvasti. Appelsiinin raakileitakin on nyt ennätysmäärä, jee! Ja jos jollakin teistä lukijoista on vinkki, mitä voi tehdä yuzuista, niin saa kertoa. Lopuksi poimittu mallikappale yhdestä sitruunapuustamme:

Kotipihamme iäkäs sitruunapuu tuottaa greipin kokoisia sitruunoita, vaikka emme edes kastele puuta koskaan. Onnenkantamoisia kalifornialaisessa arjessani.

Tällaisia havaintoja ja ajatuksia Suomen kesästä tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!