Joulukinkkusaagamme jatkui

Viime postauksessani kuvasin, kuinka joulukinkkumme hankinta meni tänä vuonna yllättäen ensin sivuraiteille ja sitten pitkän kaavan mukaan. Olisihan sen voinut arvata, ettei kinkun valmiiksi saaminen suju lisämutkitta sekään. Saimme joulun aikaan monelta taholta tiedusteluja, kuinka itsesuolattu ja uudenlaisesta kimpaleesta valmistamamme kinkku oikein onnistui. Niinpä päätin kirjoittaa siitä lyheysti myös tänne blogiini.

Lässähtikö joulu sittenkin kinkun paiston yhteydessä? Kuvassa päiväksi lässähtäneet joulukoristeet naapurustossamme. Iltaisin ovat sitten taas täydessä terässä.

Paistoaika triplaantui

Meillä oli siis kaksi reilun kilon kokoista possun pyllypalaa, jotka olimme itse ruiskusuolanneet. Näiden kimpaleiden paistoajaksi matalalla lämpötilalla olisi pitänyt riittää pari tuntia, maksimissaan puoli tuntia siihen päälle. Kinkut nostettiin varhain aattoaamuna ensin huoneenlämpööön, ja kun uunimme oli tarvittavassa lämpötilassa, ukkokulta laittoi lihapalat uuniin paistomittarin kera.

Kun kinkut olivat olleet kypsymässä liki kaksi tuntia, ei paistomittarin viisari ollut juurikaan edes värähtänyt. Käskin ukkokultaa nostamaan uunin lämpötilaa. Yksi tunti lisää ja viisari oli hievahtanut vain aavistuksen. Toivotonta! Muut uunipaistokseni odottivat omaa vuoroaan. 

Tässä vaiheessa alkoi muistin sopukoista pulpahtaa esiin kinkun paistaminen kolmen vuoden takaa. Taisi olla silloin sama tilanne. Paistoaika venyi ja venyi, ja syynä tähän oli kaasu-uunimme. Siihen oli hankala saada näin alhaisia lämpötiloja. Niinpä nostimme jälleen kerran uunin lämpötilaa. 

Viiden paistotunnin jälkeen kinkku oli jo alkanut kypsymään, mutta tavoitelämpötilasta oltiin vielä kaukana. Tässä vaiheessa epäilimme, oliko paistomittarissa vikaa. Testasimme kinkun sisälämpötilan toisella mittarilla, onneksi niitä oli talossa kaksi, mutta ei. Molemmat mittarit näyttivät samaa, liian alhaista lämpötilaa edelleen. 

Viiden ja puolen tunnin paistamisen jälkeen ehdotin jo, että nyt käännetään samperi soikoon uunistamme nupit kaakkoon, että saadaan nuo kinkut ulos ja pois uunia varaamasta. Tämä toimenpide nyt olisi mitä varmimmin tehnyt kinkuista lopulta kuivaa. Mutta ukkokulta keksi, että hän voi käydä paistamassa kinkut loppuun takapihamme grillissä. Ja sinne hän paineli kinkkujen kanssa, ja minä sain vihdoin ja viimein uunin muuhun käyttöön. Niinpä kinkkujen paistossa meni lopulta sellaiset kuusi tuntia, vaikka kyseessä oli kaksi pientä kimpaletta. Huh huh.

Näihinkin naapurin koristeisiin syttyvät iltaisin valot. Joulusää oli ennustetta huomattavasti parempi. Joka päivä aurinko ainakin pilkisti pilvien raosta, mutta öisin saatiin kovia sateita ja myrskytuulet tekivät tuhojaan aivan lähikortteleissa. 

Mutta eipä tässä vielä kaikki:

Kinkkujen kauneuskisassa häntäpään paikka

Kun kinkut olivat lopulta kypsiä, ryhdyimme irrottamaan niiden päällä olevia verkkoja, että liha saataisiin kuorrutusvaiheeseen. Toista verkkoa irrotettaessa kinkku oli ensinnäkin tarttunut paistoritilään kuin liimalla ja kyseinen kimpale hajosi osiin. Niinpä kahden kinkun kokonaisuudesta tuli surkea näky. Tuumasin, ettei tällä kyllä kinkkujen kauneuskisassa tulisi kärkipään paikkaa mitenkään. Ja tätä kirjoittaessani huomasin, etten ollut ottanut paistetuista kinkuistamme kuvan kuvaa.

Entäpä se tärkein eli maku?

Lopulta liha kuitenkin näytti koostumukseltaan ja oli maultaan aivan kuten pitikin. Ruiskusuolaus oli onnistunut yllättävänkin hyvin ja maku oli erinomainen. Ja kun jouluruoka nautittiin hämärässä kynttilänvalossa, ei toisen kinkun revennyt ulkomuotokaan häirinnyt, hihih. 

Lopulta pääsimme siis nauttimaan oikein maukkaan jouluaterian. Ja näistä kinkun osto- ja paistovahingoista viisastuneina teimme nyt muistiinpanot seuraavaa kotijoulua varten. Kun näyttää nimittäin aika kultaavan muistot ainakin kolmessa vuodessa melko lahjakkaasti. Eipä sitten tarvitse ensi jouluna taas odotella kaasu-uunin liian matalien lämpötilojen kanssa: Lisäksi meillä on nyt tiedossamme useampikin possun lihalaatu tai -nimike, josta kinkun voi valmistaa.

Ukkokulta oli kinkkua siivuttessaan napannut edes sen yhden ainoan kuvan. Olihan se suorastaan urakka, hahah, mutta valmista saatiin.

Tällainen kinkkukertomus tällä kertaa. Tämä jää vuoden 2025 viimeisimmäksi postauksekseni, joten toivotan teille hyvää uutta alkavaa vuotta 2026. Alkuvuodesta blogissani on luvassa kaksi teidän lukijoideni toivepostausta lisää ja ehkäpä myös pieni blogin vuosikatsaus 2025. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Joulu 2025

Vietämme tänä vuonna joulun kotonamme Piilaaksossa kolmen vuoden tauon jälkeen. Niinpä minusta on erityisen kiva laitella perinteisiä suomalaisia jouluruokia ja uskoisin niiden maistuvan pitkän tauon jälkeen entistäkin maukkaammilta. Tai tällä hetkellähän kaikki jouluruokamme ovat vielä suunnitteluasteella. Meidän pakastin nimittäin on muutamien muiden ruokapakasteiden lisäksi, ihanaa kyllä ja kiitos Piilaaksoon työmatkalle tulleiden ystävien, täynnä ruisleipää! Niinpä en ole voinut valmistaa esimerkiksi joululaatikoita etukäteen, vaan kokkaukseni jäävät nyt valtaosin aatonaattoon. Tilliä ja lohta lukuun ottamatta tarvikkeet olen sentään jo kaupasta hankkinut.

Tein somessa kyselyn, haluaisivatko lukijani jouluaiheisen blogipostauksen. Ja te halusitte. Kiitos vastauksistanne. Siitä se ajatus sitten lähti. :-)

Meidän joulupöytäämme kuuluvat lanttu- ja porkkanalaatikot, keitinperunat ja perinteinen harmaasuolattu kinkku. Täällä tuo joulukinkku on erikoistuote, joka pitää tilata erikoislihakaupasta etukäteen. Tiedän Piilaaksosta ainoastaan kaksi lihakauppaa, jotka niin sanotusti ymmärtävät tällaisen suomalaisen joulukinkun päälle. Paitsi täällähän tämä harmaasuolattu kinkku on nimeltään Swedish Ham, joten ruotsalaiset saavat tästä "kunnian" itselleen. Meillä joulukinkun kruunaa äidiltäni oppima herkullinen sinappinen ja omenainen kinkunkastike.

Edellisestä kotijoulustamme on jäänyt mieleen, kuinka silloin tuo pieni kahden hengen kinkkumme maksoi suorastaan maltaita. Ehkäpä pienille kinkuille oli asetettu paunahinta korkeammaksi. Tästäkin syystä päätimme tänä vuonna kokeilla ja tilata kinkku siitä toisesta lihakaupasta. Oliko valinta onnistunut? Se selviää, kun luet pidemmälle.

Joulupöytämme herkkuihin kuuluvat ehdottomasti myös graavattu lohi, herneet ja rullalle käärityt juustoviipaleet. Tänä jouluna saamme maiskutella ihanaa Oltemanni-juustoa, jonka toimme kesällä Suomesta. Sitä juustomötikkää on kuulkaas varjeltu koko syksy, että säästyy varmasti jouluun. Rosollia en valmista, mutta laitan erikseen tarjolle punajuuriviipaleita ja suolakurkkuja.

Minulle graavatun lohen kanssa pitää ehdottomasti olla sitruunaa, joita saan onnekseni poimia omalta pihaltamme. Talven sitruskausi alkaa olla mitä parhaimmissa lähtökuopissa.

Missä saan nähdä vähän vaivaa

Täällä Yhdysvalloissa perinteisten suomalaisten jouluruokien valmistus tai valmiina osto ei käy aivan yhtä lailla käden käänteessä kuin Suomessa. Esimerkiksi valmiita lanttu- ja porkkanalaatikoita ei tietenkään ole tarjolla, ei edes valmiita porkkana- ja lanttusoseita, joista laatikoiden valmistus nopeutuisi kummasti.

Myöskään graavilohi ei ole täällä yhtä yleisesti saatavilla kuin Suomessa, ja useimmiten sitä onkin vain vakuumipakattuna, jos on. Suomessa muistan nähneeni kauppojen itsensä graavaamia kaloja esimerkiksi palvelutiskeissä. Täällä suolaan lohen itse, niin saa huomattavasti maistuvampaa kuin jokin vakuumiversio olisi.

Jouluaaton lounaana meillä syödään riisipuroa. Täällä puuroriisinä toimii Arborio-riisi ja esimerkiksi tämä Calrose-merkkinen riisi. Siirapin olen tuonut Suomesta. Myöhemmin tekstistä selviää, miksi en kelpuuta amerikkalaista vastinetta tummalle siirapille.

Missä oikaisen

Piparit sen sijaan ostan aina valmiina, mitkä nekin muuten ovat ruotsalaisia, ja glögin virkaa tänä vuonna hoitaa meillä saksalainen hehkuviini. Tortut leivon itse, ja onneksi täällä myydään valmista voitaikinaa. Kaiholla aina muistelen Suomen edullisia torttutaikinoita. Täällä sattui olemaan torttutaikina juuri tarjouksessa, mutta silti 490 gramman paketti maksoi seitsemän dollaria. Normihinta olisi ollut yhdeksän dollaria. Vielä kalliimpaakin merkkiä on.

Ruotsalaisia Nyåkers-pipareita. Ovat minusta parempia kuin Annan piparkakut, joita täältä myös voi löytää muutamista kaupoista.

Myöskään luumuhilloa ei ole täällä yleisesti saatavilla ja moni suomalainen tekee torttuihin luumuhillon itse. Tai korvaa luumuhillon jollakin muulla. Varsinkin paistonkestävät luumuhillot ovat täällä todella harvinaisia, nimimerkillä ne muutamat harvat hillot kokeillut ja lopulta kaapinut hillot leivinpaperilta. Muutama vuosi sitten oli vielä myynnissä yksi todella hyvä ja paistonkestävä luumulevite, mutta nykyään sitä ei löydä enää mistään. Amazon-verkkokaupasta saisi kyseistä hilloa tilattua, mutta pieni purkki näytti nyt maksavan liki 20 dollaria. Ei kiitos.

Itse kuitenkin pidän ihan perinteisistä luumutortuista ja viime keväänä minulla kävi tuuri, kun satuin löytämään eräästä slaavikaupasta valmista luumuhilloa. Ja se tuntui kestävän paiston, olen testannut. Niinpä tänä vuonna ei tarvitse valmistaa luumuhilloa itse. 

Näin joulun aikaan kaipailen siis Suomesta monia ruokajuttuja: valmiita kasvissoseita, edullisia torttutaikinoita ja luumuhilloja, valmista luumu-rusinasoppaa, tummaa siirappia ja Aura-homejuustoa. Täältä kyllä löytyy jonkinlaista tummaa siirappia (molasses), mutta minusta sen maku ei ole lainkaan niin tuhti ja hyvä kuin suomalaisen siirapin. Ja kyllä, monet näistä kaipaamistani jutuista on itse vaivaton valmistaa, mutta kun niitä "vaivattomia" alkaa kertyä useampia, niin se kaikki vie aikaa. Ja koskapa en halua seistä joulun alla päiväkaupalla keittiössämme hellan ääressä, niin esimerkiksi joulupuuro meillä syödään ilman soppaa.

Ja tietenkin kaipaan suomalaisia suklaakonvehteja ja joulusuklaita. Viime kesänä oli onneksi Pandan suklaakonvehteja saatavilla ja ostimme tänne yhden rasian. Rasiaa on pidetty jemmassa ja pois silmistämme, ettemme vain hairahdu syömään noita aarteita liian aikaisin.

En ole syönyt neljään vuoteen Budapest-suklaita. Yhden ystävän matka Piilaaksoon ajoittui marraskuulle, jolloin näitä suklaita oli jo Suomessa myynnissä ja pyysin häntä niitä tuomaan. Iso kiitos vielä! Ja kuten kuvasta huomaatte, toista rasiaa on jo "hiukan maisteltu". Pohja pilkottaa. Vai olisiko rasia myyty vajaana? ;-)

Kinkkukatastrofi

Mutta ettepa arvaa, kuinka meidän kinkun kanssa kävi! Kinkun nouto oli sovittu sunnuntaiksi 21. päivä, jolloin kävi ilmi, ettei tämä toinen lihakauppa sitten kuitenkaan ymmärtänyt harmaasuolatun kinkun päälle. Ei sitten ollenkaan. Saamamme tuote oli ensinnäkin valmiiksi paistettu, väristä ja koostumuksesta päätellen se oli kaukana harmaasuolatusta ja ainesosaluettelossa luki ties mitä mömmöjä maltodekstriinistä ja sokerista lähtien, vaikka etiketin mukaan kinkku oli in natural juice.

Meille kinkun paistaminen itse on tärkeä jo perinteiden mutta myös kinkunkastikkeen vuoksi. Kinkusta paiston aikana valunut neste toimii kastikkeen pohjana ja oleellisena mauntuojana. Etukäteistilattu kinkkumme oli siis susi. Kyllä kolmen vuoden tauon jälkeen pitäisi saada oikeanlainen kinkku, ajattelin. Olisiko joulunviettomme nyt siis pilalla? 

Lisäksi mainittakoon, että tuo noin kolmen kilon vääränlainen kimpale maksoi lähes 110 dollaria. Tuntui ikävältä maksaa moista summaa tuotteesta, joka ei ollut tilauksemme mukainen ja jota ei edes halunnut syödä. Kun ukkokulta soitti lihakauppaan ja sanoi saaneensa väärän tuotteen, he ilmoittvatkin, etteivät he edes myy paistamattomia kinkkuja. Sepä siitä sitten. Ukkokulta palautti kinkun.

Tässä vaiheessa oli melkoinen hätä, miten näin lähellä joulua ehditään enää saamaan oikeanlainen kinkku! Toinen lihakauppa oli sunnuntaisin kiinni, eikä tietenkään olisi sanottua, että sieltä ilman ennakkotilausta kinkkua saisi. Tai se voisi olla 12 kilon kinkku. Pitkään ukkokulta googlasi eri vaihtoehtoja ja minäkin jo kaivoin paperinkeräyskassista ruokakauppojen mainoslehtisiä, millaisia valikoimia kenelläkin olisi. Yksi vartenotettava nettikauppa olisi myynyt kolmen kilon kinkkua 90 dollarilla, mutta toimitus kahdessa päivässä perille olisi maksanut toisen mokomaan lisää. Aika suolainen hinta, huh! Ikean kinkut, jos niitä sattuisi enää olemaan, ovat nekin olleet valmiiksi paistettuja.

Seuraavaksi marssimme kiivasta tahtia läheiseen hyvätasoiseen ruokakauppaan. Hyllytavarana oli sielläkin ainoastaan amerikkalaistyylisiä valmiiksi paistettuja ja toisena vaihtoehtona kypsiä ja savustettuja kinkkuja. Mutta kaupan palvelutiskistä löytyi kuin löytyikin sian peppua (pork butt roast). Nappasimme sellaisia kaksi kappaletta mukaamme, jolloin saimme lihojen yhteispainoksi 2,5 kiloa. Nyt vain jouduimme itse tekemään suolauksen ja koska jouluaatto kolkutteli jo aivan nurkan takana, jäi ainoaksi mahdollisuudeksi ruiskusuolaus. Niinpä piti ostaa myös ruisku. Mutta jos ja toivon mukaan kun saamme tästä maukkaan joulukinkun, niin seuraavana Piilaakso-jouluna voisi harkita samaa. Hinta nimittäin tälle kanadalaiselle luomupossulle oli huomattavasti edullisempi, alle 40 dollaria.

Joulutunnelma usein hakusessa

Monena joulunalusaikana olemme hakeneet joulutunnelmaa naapurikaupungin saksalaistyyppisiltä joulumarkkinoilta. Tänä vuonna olin toipumassa kovasta flunssasta niiden aikaan, joten markkinat jäivät välistä. Piilaaksossa on myös useana vuonna järjestetty Kauneimmat joululaulut -tapahtuma ja niin oli tänäkin vuonna. Joulutunnelma tahtoo kuitenkin olla aina vähän hukassa melkeinpä aattoon saakka, minkä uskon johtuvan kalifornialaisesta lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Varsinkin tänä vuonna nyt joulukuussa on ollut jopa poikkeuksellisen lämmintä eivätkä talven sateet ole vielä ennen joulua alkaneet. 

Pystytimme kuusen valoineen jo joulua edeltävänä viikonloppuna, mistä joulutunnelma alkoikin mukavasti jo viriämään. Samoin olen ripustanut kuistillemme pienet jouluvalot ja ostanut ison joulutähden ulko-oven pieleen. Olemme saaneet muovikuusemme aikoinaan lahjoituksena Suomeen palanneelta ystäväperheeltä. Heitä onkin aina ihana muistella, kun kaivamme kuusen esiin.

Katukuvassa joulu on kuitenkin jo näkynyt. Luulin ensin kuvittelevani, että Piilaakson liikenne on ollut jo viime päivät tavallista hiljaisempaa. On tuntunut, että porukkaa kuhisee ainoastaan kaupoissa ja niiden parkkipaikoilla. Mutta ei se ollut pelkkää kuvitelmaani. Uutisissa nimittäin ilmoitettiin, tänä jouluna täällä San Francisco Bay Arealla on muutaman vuoden tauon jälkeen ennätysvuosi joulumatkustamisessa. Ja kun täällä asuu valtavasti meitä maahanmuuttajia, niin moni haluaa matkustaa perheidensä ja sukulaidensa luokse toisaalle. (Uutisissa kerrottiin myös, että tänä jouluna 40 miljoonasta kalifornialaisesta peräti kahdeksan miljoonaa matkustaa jouluksi jonnekin. Muutama reissaaja on siis liikkeellä.)

Tässä hiukan mallia amerikkalaisista jouluvaloista. :-D

Joulun sää

Niin, ne Kalifornian talven sateet. Tänä vuonna jouluksi näyttäisi olevan luvassa vesisadetta. En kuitenkaan valita, sillä Pohjois-Kalifornia tarvitsee kovasti vettä. Ja jos vettä tulee kaatamalla, niin onpa sitten hyvä syy pysytellä sisällä, käpertyä sohvalle viltin alle, katsella elokuvia sormet kohti sitä ainoata konvehtirasiaa. Hahah.

Tällaista joulusäätä on meille luvassa.

Vuonna 2020 meillä muuten oli myös joulun aikaan oikein kunnon rankkasateita ja joulupäivänä talomme edessä oleva puu kaatui! Olimme katsomassa televisiota ja yhtäkkiä pihalta kuului kummallinen iso tymähdys. Ja tuo iso puu kaatui siis aivan ukkokullan auton viereen, että onnettomuudessa oli mukana rutkasti onneakin. Puu oli jalkakäytävän ja ajotien välisellä kaistaleella, joten se kuului kaupungille. Ilmoitimme puun kaatumisesta ja pian kaupungin puutarhaporukka tulikin jo siistimään kaatuneen puun pois. Se oli mieleenpainuva joulupäivä se. Toivon mukaan tänä jouluna ei tapahdu mitään yhtä dramaattista.

Lopuksi vielä hiukan erikoisempia joulukorttikäänteitä

Olemme tänä vuonna tähän mennessä saaneet ruhtinaallisesti yhden perille päässeen joulukortin. No, on jonakin vuonna Suomesta lähetetty joulukortti tupsahtanut tulla vasta maaliskuussa, ettei postinkulku ole ollut varmaa ja nopeaa aina aiemminkaan. Mutta tänä vuonna kapuloita postin rattaisiin tuovat asuinmaamme tariffit. Kirjeiden ja korttien pitäisi kulkea tänne normaalisti, mutta pakettien lähetyshän ei tällä hetkellä Suomesta tänne onnistu. Postin sivuillakin lukee "Pakettien ja tavaraa sisältävien kirjeiden sekä lahjalähetysten kuljettaminen Yhdysvaltoihin on edelleen väliaikaisesti keskeytetty." Tilanne on ollut päällä jo useamman kuukauden ja aika moni amerikansuomalainen on somessa pitkin syksyä surkutellut, kuinka esimerkiksi lastensa isovanhemmat eivät pysty Suomesta lähettämään lapsenlapsilleen joululahjoja. Tämä onnistuisi ainoastaan kuriiripalveluiden kautta, mikä tulisi kaikkine maksuineen todella kalliiksi.

Meille nyt ei paketteja ole Suomesta odotettavissakaan, mutta tämä Suomen Postin USA-blokki tuli esiin myös toisessa mielenkiintoisessa paikassa. Lähetimme jälleen tänä vuonna Suomen Postin kautta Euroopassa asuville sukulaisille ja ystävillemme omakuvajoulukortit, mikä on näin kaukana ja pitkien postitusmatkojen päässä asuville ulkosuomalaisille erittäin kätevä tapa saada kortit Euroopassa perille. Kun olin viimeistelemässä tuota korttitilausta ja yritin täyttää omat tietoni, niin Postin maavalikostapa olikin poistettu Yhdysvallat kokonaan! Ainoastaan Yhdysvaltojen kaksi eri saariryhmää oli valikkoon jätetty.

Minun oli kuitenkin saatava omat yhteystietoni oikein, että ne ensinnäkin täsmäsivät sen luottokorttini yhteystietojen kanssa, millä tilauksen maksoin. Toisekseen pienenä lisäetuna tilauksen loppusummasta poistuisi tällöin arvonlisävero. Mutta tätäkin tärkeämpää oli saada oma osoitteeni oikein, ettei luottokorttimaksun kanssa tulisi sekaannuksia tai ongelmia. Jouduin sitten lopulta laittamaan asuinmaakseni Yhdysvaltain pienet erillissaaret, sillä ilman maavalintaa koko tilausta ei olisi pystynyt tekemään. Osoiteriveille sain onneksi kirjoitettua katuosoitteemme ja Kalifornian, ja lopulta sekä tilaus että maksu onnistuivat. Ja ainakaan tähän mennessä maksusta ei ole tullut ihmettelyjä. Huh!

Kaupassa oli erikoisia jouluruusuja. Uloimmat terälehdet olivat tummanvihreitä, keskellä punainen ja valkoinen osa.

Näiden upeiden kolmiväristen ruusujen myötä toivotan teille lukijoilleni oikein hyvää joulun aikaa! Minä jään jännäämään, millainen joulukinkku meille nyt lopulta tulee. Teille sanon taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Pinkova kissa piinkovassa Piilaaksossa

Elämä on kyllä järjestynyt ihanasti. Emme ole saaneet lukuisista pyynnöistämme huolimatta lupaa ottaa nykyisen vuokrakotiimme omaa kissaa, mutta tämä lemmikkiasia onkin hoitunut toisella tavalla. Jo useampi vuosi sitten pihapiirissämme alkoi liikkua ensin yksi, sitten jo toinenkin villikissa. Rakensimme ukkokullan kanssa kissojen luottamusta useamman vuoden ajan sinnikkäällä syöttämisellä ja lähestymisyrityksillä. Todella moni lähelle pyrkiminen vaati alkuun kuitenkin deseittäin desinfiointiainetta ja pari pakettia laastaria, onneksi ei sentään lääkärikäyntiä, mikä sekään ei olisi mahdoton lopputulos, kun kyseessä on villikissat. Kunnes sitten yks' kaks' eräänä päivänä ensimmäinen kissa antautui kosketukselle. Ihme oli tapahtunut. Pian silityksille antautui jo toinenkin.

Tänä päivänä vuosien kesyttämistyön tuloksena nämä ennen niin arat, sähisevät ja ärisevät kissat useimmiten tepastelevat kutsuttaessa jopa kohti silityksille, mikä toki on aika epäkissamaista käytöstä. Ja nyt voisin sanoa näiden suloisten karvapallojen alkavan olla jo melkeinpä perheenjäseniä, vaikka ulkokissoja yhä ovatkin.

Tässä on Masha. Kissa näytti jo täysikokoiselta, toki laihalta, kun näimme sen vilahtavan pihassamme ensimmäistä kertaa. Tämä kuva on otettu kuukausi pari sitten. Aloimme kutsua kissaa ensin Mashaksi, koska ystävillämme oli tuolloin täsmälleen samanvärinen Masha-kissa. Lopulta nimi jäi. Meidän Mashan erikoisuuksina ovat yksi puuttuva kulmahammas ja söpöäkin söpömpi töpöhäntä. 

Myös naapurustomme on huomannut tämän kissojen ja meidän luottamuksellisen yhteiselon. Kissat eivät ensinnäkään anna kenenkään muun rapsuttaa itseään, eivät yleensä päästä muita ihmisiä edes lähelle. Luottamus ihmisiin rajoittuu vain meihin. Naapurustomme on myös kertonut, että kissamme kyllä tietävät, olemmeko kotona vai emme. Ja kissat käyttäytyvät kuulemma täysin eri tavalla, jos olemme pidempään poissa. Silloin kissat käyvät ainoastaan pikaisesti syömässä kuistin ruoka-automaatilla, jonka olemme heille ajastaneet, mutta eivät jää loikoilemaan esimerkiksi ulko-ovemme läheisyyteen. Jos taas olemme kotosalla, kissat viihtyvät etu- tai takapihallamme ja tykkäävät seurata jokaista liikettämme uteliaana. Ja on hassua, että kun olemme nyt muutamaan kertaan saapuneet jostakin reissustamme kotiin keskellä yötä, niin kissoista ainakin toinen tulee heti kuistille meitä jo tervehtimään. Vaikka muona on kilahtanut ajastetusti kuppiin, on rapsutuksia ja ylimääräisiä herkkupaloja taidettu kuitenkin kaivata. Ihanaa!

Olemme asentaneet ruoka-automaatille myös nettikameran, joka nauhoittaa videota havaitessaan liikettä. Tuon kameran avulla saamme seurattua kissoja ja niiden ruokailua, mutta myös opossumien ja pesukarhujen tolskausta, kun olemme poissa. Ja täytyy sanoa, että pidemmillä reissuilla on alkanut jo itsekin ikävöimään kissoja. Kameran ja videoiden avulla on kuitenkin ollut helppo tarkistaa, että kotona kissoilla on niin sanotusti kaikki hyvin.

Tässä on Pörrö. Pörrö ei ollut vielä varmaan kasvanut aivan aikuiskokoon, kun näimme pihassamme ensimmäistä kertaa. Kissa liikuskeli tontillamme keväästä, jolloin sen turkki oli aivan mahdottoman pörheä ja häntä oli upea ja paksu kuin pölyhuiska. Kun sitten Suomessa vietetyn kesäloman jälkeen näimme kissan pidemmän tauon jälkeen, olikin talviturkki karissut pois ja Pörrön häntäkin melkoisen ohut luikku. Mutta Pörrö-nimi jäi. Naapureille hän on Fluffy. 

Vaikutus arkeen

Nykyään huomaan, miten monessa asiassa otamme jo kissat huomioon. Kuten yhdessä postauksessanikin kirjoitin: Kahvisäkki olisi houkutellut kissat kynsineen paikalle. Niinpä en laittanut kahvisäkkiä takapihallemme. Samoin cayennepippuria takapihamme nurkkiin levittäessä ajattelin ulkokissojamme. Toisaalta niiden parhainta, etteivät saisi pesukarhujen ulosteista mitään tartuntaa, mutta toisaalta niiden neniä, sillä äkäinen pippuri ei varmasti tunnu miellyttävältä kissojemmekaan sieraimissa.

Lisäksi kissat vaikuttavat jo omaan perusarjen käytökseemmekin. Kun jonakin aamuna jompi kumpi kissoista on päättänyt jäädä aamuateriointinsa jälkeen kuistimme kynnysmatolle ns. bread loaf -asentoon, kuten täällä kutsutaan, niin ukkokulta lähtee töihin talomme sivuovea käyttäen. Ettei nyt vain kissan nokoset ja zen-hetki häiriintyisi, hahah. Samoin naapurin rouva kertoi, että oli kerran tullut ruokakaupasta kotipihaan ja huomannut kasseja kantaessaan toisen kissoistamme loikoilevan heidän kynnysmatollaan. Hän oli kääntynyt kannoillaan ja tuonut painavat ruokaostokset sivuovesta sisään. Ettei vain kissan tarvitsisi nousta.

Tämä on nykyään aika tyypillinen näky, kun avaan aamulla verhot. Ihana aamutervehdys! Molemmat kissat odottamassa aamurapsutuksia ja lisäherkkuja, vaikka automaatissakin olisi ruokaa. Kuvassa molempien ilmeissä pientä tympääntymisen merkkiä, sillä toisen kissan läsnäolo ärsyttää. Joinakin aamuina menee kissojen kanssa ruokaerotuomarina niin, ettei ehdi itselleen edes aamukahvia keittää. 

Muutamana aamuna olen puolestani katsonut ikkunasta ja saanut makeat naurut, kun oranssi paholaisemme saa aamuhepulit ja pinkoo etupihaamme edestakaisin. Ehkä katti näkee pieniä vihreitä miehiä vai ovatko ne kissamaailmassa sitten pieniä vihreitä hiiriä, mene ja tiedä. Mutta meno on joinakin aamuina kerrassaan vauhdikasta. Ja suoraan sanoen olen ollut yllättynyt, että tuo hiukan pulskistunut oranssi kissamme edelleen singahtelee sellaisella nopeudella. (Tästä pinkomisesta muodostui myös postaukseni otsikko. Se ei ole 100-prosenttisesti paikkaansapitävä, sillä Piilaakso ei ole piinkova, mutta oli mukava leikitellä suomen kielellä.)

Molemmat kissat ovat niin omia persooniaan ja olemme jo hyvin oppineet kumpaisenkin vinkeet. Pörrö osaa maukua suorastaan sydäntäsärkevästi, joten kyllä siinä useimmiten herkkupussin suu aukeaa. Masha vuorostaan on kouluttanut meidät orjallisiksi palvelijoikseen. Tulee jalkoihin kiehnäämään ja vaatimaan herkkuja tai vähintäänkin kuivamuonaa, mutta haluaa kuitenkin ensin muutaman silityksen päähän, ennen kuin Hänen Ylhäisyytensä alkaa annettuja ruokia syömään. Ihania rituaaleja ovat kehittäneet.

Alku oli hankalaa myös kissoilla keskenään

Varsinkin aluksi kissat tappelivat rajusti, jos osuivat tontillemme samaan aikaan. Nykyään sopu on antanut jo paremmin sijaa. Ovatpa olleet jo muutaman kerran takapihallamme oikein samalla aurinkovuoteella nukkumassakin, toki eri päissä patjaa. Harmillisesti oranssi kissa ei kuitenkaan tahdo päästä irti kiusaajaluonteestaan. Se yrittää käyttäytyä valtiaan tavoin varsinkin ruokakupeilla, joita kissoille on siis asennettu kaksin kappalein, ettei yhdestä tarvitsisi riidellä. Pörrö on onneksi oppinut jo puolustautumaan, eikä enää jää joka kerta alakynteen. Mutta mikä hauskaa, tämä oranssi kissa ei äännellyt sähinää kummemmin ensimmäisinä vuosina ollenkaan, mutta oppi käheän ja narahtelevan naukumisensa toiselta kissalta. Pörrö onkin ollut naukumisessaan mestari pienestä pitäen, osaa naukua halutessaan ns. korkealta ja kovaa.

Vuosirytmi

Kissojen vuosirytmikin on tullut meille jo tutuksi. Loppuvuodesta kissoillamme alkaa aina ns. massakausi. Molemmat kasvattavat turkkiaan paksummaksi talven varalle ja ruoan menekistä päätellen keräävät ahkerasti myös hyvää eristettä luidensa ympärille. Ruokakupit tyhjenevät hujauksessa ja tuntuu, että nälkä on loputon. Tänäkin aamuna ulkolämpötila oli vain +6 astetta, joten vararavintoa saa todella olla. Myös etuoven kynnysmatto houkuttelee kylminä aamuina kissoja, sillä oven alta huokuu lämpöä sisältä.

Kesäisin ruokimme kissoja aina hiukan kevyemmillä kesäeväillä, varsinkin kun oranssilla katilla tahtoo tulla painoa liikaa. Pörrö liikkuu enemmän ja isommalla alueella, joten ylimääräiset kilot ovat pysyneet pois. Talven lähestyessä ryhdymme sitten asteittain vaihtamaan kissojen kuivamuonan talviversioon eli hiukan kaloririkkaampaan vaihtoehtoon. Välillä annamme kissoille myös märkäruokaa ja sitäkin tuntuu kylminä talvikuukausina menevän isompia annoksia.

Tämä huvitti. Meille oli tulossa kissanruokasäkkejä pakettitoimituksena ja toimittaja lähetti etukäteen tämän viestin. Kuinkas me taataan, että polku ovelle on avoin? Jos Masha tai Pörrö päättää makoilla kulkuväylällä, niin siinä sitten makoilevat. :-)

Kissakuumetta edelleen aika ajoin enemmän

Olemme siis aivan hurahtaneet näihin kissoihimme. Tai ylipäätään kissoihin. Ja viime joulunahan meille oli käydä melkeinpä köpelösti. Olimme joululomalla Belizessä ja yhtenä etappina pysähdyimme paikallisessa löytökissakodissa. Se sijaitsi keskellä viidakkoa ja paikalla oli sillä hetkellä peräti 79 kissaa. Iso osa niistä oli aivan valtavan sosiaalisia ja huomionkipeitä. Sydän suli täysin velliksi monen katin kohdalla. Oli siis todella hankala olla adoptoimatta sieltä mukaansa yhtään ainoata kissaa, ja iso prosessihan sellainen toki olisi ollutkin, tuoda eri maahan jne. Ja kun edelleenkään vuokrasopimuksemme ei useista neuvotteluistamme huolimatta kissaa salli. Kun palasimme Belizestä kotiin, teimme tuolle löytökissakodille kuitenkin rahalahjoituksen, joita paikka kovasti toivoi. Ehkäpä tänä jouluna voisimmekin tehdä sen uudestaan.

Lisää hyvää mieltä

David Attenborough jakaa sometilillään erilaisia faktatietoja eläimistä. Kissoista David on todennut, että ulkokissojen keskimääräinen elinikä on kolme vuotta ja sisäkissojen 16 vuotta tai enemmän. Niinpä näiden meidän ulkona asustelevien puolikesyyntyneiden villikissojen kohdalla voin todeta, että olemme saaneet molempien elinikää pidennettyä. Ja kun varsinkin toinen kissoista on tarvinnut välillä myös matolääkitystä, niin uskoisin myös kissojen elämänlaadun olleen hoitomme ja ruokintamme ansiosta paremmalla tolalla.

Tässä masut pulleina aamupalan jälkeen naapurin piha-aidan päällä tähystämässä. Talviturkit alkavat olla pian täydessä loistossa. Katteja saa todella harvoin yhteiskuvaan, kun eivät liiasta läheisyydestä keskenään tykkää. Ehkä tässä vallitsee rauha maassa, sillä molemmat ovat saaneet sapuskansa.

Hauska yhteensattuma muuten on, että ostin kauan, kauan sitten meille kaksi koristeellista kissakäsipyyhettä. Aika sattumaa se, että meidän pihakissoiksi tuli juuri näiden pyyhkeiden väriset kaksi kissaa, oranssi ja tumma. Kuinka olisi käynyt, jos olisin ostanut käsipyyhkeitä vielä useamman?

Tällaiset kissakuulumiset tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Varkaiden varalta

Pandemian aikana ryöstelyt kaupoista riistäytyivät käsistä täällä meillä päin erityisesti San Franciscossa. Ja nyt en puhu pienistä näpistyksistä, vaan jo isomman kokoluokan suunnitelluista rötöksistä. Varkaat tulivat usein isoilla joukoilla ruokakauppaan, apteekkiin, koruliikkeeseen tai luksuskäsilaukkukauppaan ja varastivat tavaraa niin, ettei kukaan pystynyt toimintaan siinä hetkessä puuttumaan. Porukalla nopeasti sisään, tavaran kahminta isoihin laukkuihin ja nopeasti ulos.

San Franciscon Union Square sijaitsee keskeisellä ostos- ja turistialueella.

Varkauksien taustalla on tietenkin useita syitä, mutta toimintaa on edesauttanut muiden muassa se, että Kaliforniassa alle 950 dollarin varkaudet on luokiteltu pieniksi varkauksiksi (Petty Theft), joka on vain lievä rikos. Myös myymälävarkaudet ovat menneet tähän kategoriaan. Vasta tuon summan ylittävät varkaudet (Grand Theft) luokitellaan törkeiksi rikoksiksi, joista myös rangaistukset ovat voineet olla ankarampia. Lisäksi myymälät ja niiden henkilökunta eivät käytännössä voi tai uskalla puuttua myymälävarkaisiin turvallisuusriskien, vastuiden ja kustannusten vuoksi. Muutama vuosi sitten puhuttiin jo, että alle 950 dollarin edestä varastaminen vaikkapa päivittäin oli Kaliforniassa käytännössä laillista, koska näihin tapauksiin ei puututa.

Vuoden 2025 alussa Kalifornian osavaltio tiukensi varkauksien ja myymälävarkauksien rangaistuksia. Mutta pienistä varkauksista ne ovat edelleen melko olemattomat. Ja noudattaako San Franciscon kaupunki näitä eli onko sillä resursseja käsitellä jokaista varkausjuttua, onkin sitten eri asia. On uutisoitu, että San Franciscossa syyttäjä jättää myymälävarkaat syyttämättä. Tähän välihuomiona yksi hyvin amerikkalainen piirre: Kun googlasin näitä asioita postaustani varten, löytyi aika monta sellaista lakifirmaa, jotka olivat erikoistuneet vain ja ainoastaan varkaussyytteiden puolustamiseen. "Syytetäänkö sinua varkaudesta Bay Arealla? Ota välittömästi yhteyttä meihin!", yhdenkin lakitoimiston mainoslause kirkui. 

San Francisco on kipuillut myymälävarkauksien vuoksi myös pandemian jälkeen. Yksi kaupungin keskustan ostoskeskus suljettiin lopulta kokonaan, sillä liike toisensa jälkeen lopetti. Syynä olivat varkaudet ja huume- ja kodittomuusongelmien aiheuttamat turvallisuusriskit. Sekä liikkeiden asiakkaat että työntekijät kokivat olonsa turvattomaksi, mikä johti ensin asiakkaiden kaikkoamiseen ja lopulta liikkeiden lopettamiseen.

Lisää San Franciscon liiketilojen autioitumista

Myös ikonisen tavaratalon Macy'sin lippulaivakauppa San Franciscon Union Squarella on ilmoittanut sulkevansa. Sen rakennus on historiallinen ja sijainti kaikin puolin loistava, myös turistien näkökulmasta. Sulkemisilmoitus tuli jo helmikuussa 2024, mutta tällä hetkellä tavaratalo odottaa uusien vuokralaisten löytymistä ja pitää ovensa auki näillä näkymin vuoden 2026 alkuneljänneksen. Siis vielä muutaman kuukauden. Rakennuksen mahdollisista uusista käyttötarkoituksista uutisoitiin viimeksi tämän kuun alussa.

Yksi Suomi-vieraistamme kävi kyseisessä tavaratalossa vaateostoksilla keväällä 2024 ja ihmetteli, kuinka palvelu oli ollut amerikkalaista yliystävällistä tasoa huomattavasti heikompaa. Kerroin hänelle, että vain paria kuukautta aiemmin tavaratalo oli tehnyt tämän päätöksen sulkea kyseisen toimipisteen, joten henkilöstöllä ei välttämättä ollut enää sitä iloista amerikkalaista palvelualttiutta. Ehkäpä osa henkilökunnasta oli myös lähtenyt jo muihin hommiin pelastaakseen oman palkanmaksunsa pidempään ja töihin jääneet toimivat alimiehityksellä.

Union Squaren joulukuusi ja luistelurata viime vuoden joulukuussa.

Samaisen Union Squaren ympärillä on ollut myös luksustuotteita myyvä tavaratalo Saks Fifth Avenue (yllä olevassa kuvassa taustalla). Ensin tavaratalo joutui tekemään säännön, että sinne pääsi ostoksille enää ainoastaan ajanvarauksella. Tavaratalon ovet pidettiin lukossa ja ovilla seisoivat vartijat. Tämän vuoden toukokuussa Saks Fifth Avenuen Union Squaren toimipiste sulki ovensa lopullisesti. Kalliit luksusbrändit olivat varmasti olleet ryöstelijöiden himoitsemia aarteita ja ajanvarausmenetelmä vähensi maksavien asiakkaiden määrän minimiin. Mutta nykyään San Franciscossa on ihan tyypillinen näky, että myös erään halpavaatekaupan ovella seisoo vartija, joka päästää kauppaan sisään vain rajallisen määrän ihmisiä kerrallaan. 

Apteekit ja ruokakaupat varkaiden armoilla

Varkausaallot ovat tehneet San Franciscossa tehtävänsä myös apteekki- ja ruokakaupparintamalla. Kuinkakohan monta näitä liikkeitä onkaan lopettanut kaupungin alueella? Ja asukkaat kärsivät peruspalveluiden kaikotessa läheltä. Jokin aika sitten uutisissa haastateltiin vanhuksia, joiden apteekkimatka tulee pitenemään useampaan mailiin, sillä heidän lähiapteekkinsa lopettaa. Niinpä he tuskailivat, kuinka jatkossa apteekkiasiat hoituvat.

Yksi mieleeni jäänyt esimerkki oli myös erään sanfranciscolaisen ruokakaupan varotoimenpide. Heidän piti lukita pakastepitsakaappien ovet metalliketjuilla, sillä iltaisin porukka vain käveli kauppaan sisään, kahmi pakastepitsoja mukaansa ja katosi kaupungin yöhön. Ilta toisensa jälkeen pitsakaapit ammottivat varkaiden jäljiltä tyhjinä, joten kaupan oli otettava järeämmät otteet varkauksien estämiseksi.

San Franciscon malli valunut osittain jo meillekin

Me emme asu San Franciscossa, varsinkaan sen hurjimmissa kaupunginosissa, vaan etelämmässä noin tunnin ajomatkan päässä pienemmässä kaupungissa rauhallisella omakotitalolueella. Niinpä puhun San Franciscon mallin "valumisesta" pohjoisesta etelään.

Noin vuosi sitten poikkesin ruokaostoksille kotikaupungissani eri kauppaan kuin yleensä. Tämä liike sijaitsee kodistamme hiukan kauempana, mutta kuitenkin vain noin mailin päässä. Olinhan minä hämmentynyt huomatessani, että pyykinpesuaineet oli laitettu lukolliseen kaappiin! Kaapiston päädyssä oli painonappi, jolla sai kutsua myyjän avaamaan kaapin. Näky herätteli. Enää ihmiset eivät varasta ainoastaan kivaa tilpehööriä tai vaikkapa kalliin brändin vaatteita, vaan ihan jo päivittäistavaroita. Talous on monella tiukalla.

Pyykinpesuaineet lukkojen takana.

Pian tämän jälkeen myös omaan lähiapteekkiimme alkoi tulla lukollisia kaappeja. Tietyt kasvorasvat ja deodorantit, hampaiden yöpuremista ehkäisevät käsikauppatuotteet ja jopa erikoishammastahnat menivät lukkojen taakse. Samoin paristopakkaukset oli köytetty telineeseen kiinni. Tässä on siis muistettava, että USA:ssa apteekit ovat kuin isoja sekatavarakauppoja, joissa lääkkeiden lisäksi voidaan myydä elintarvikkeita, alkoholia, karkkeja, meikkejä, hygieniatuotteita, Halloween- ja joulukoristeita ja jopa vaatteita. 

Lasivitriiniin laitettuja kosteusvoiteita. 

Lukollisessa kaapissa Olayn tuotteita, ei siis mikään luksusbrändi.

Nykyään yhdessä lähiruokakaupoistamme väkevät alkoholit onnistuu ostaa vain kutsumalla ensin myyjä paikalle. Viinit ovat edelleen avohyllyissä.

Aina lukkojen taakse ei laiteta ainoastaan arvokkaampia tuotteita. Yksi Piilaaksossa asuva nainen kertoi, kuinka oli halunnut katsoa kotikaupunkinsa tavaratalossa kolmen dollarin huultenrajauskynää. Koska ne olivat lukollisessa kaapissa, oli hän pyytänyt paikalle myyjän. Myyjä oli tullut, aukaissut kaapin ja seisonut sen 10 minuuttia vieressä, kun nainen valitsi itselleen sopivaa rajausväriä. Että onkohan tämä kuinka turhauttavaa myyjille kuluttaa työaikaansa tällaiseen hyvin pienen ostoksen vahtimiseen?

Varastelut kaupoista ja niiden lisääntyminen on varmaankin globaali trendi. Näin nimittäin vasta kuvan, kuinka Oulussakin oli laitettu kahvipakettiin varashälytin. Suomessa olen kuitenkin kiinnittänyt huomioni siihen, että itsepalvelukassa-alueelta pääsee pois vasta, kun näyttää kuitissa olevaa koodia, joka aukaisee portin. Täällä en ole vastaavaa käytäntöä nähnyt missään. Yleensä meidän kaupoissa on henkilö valvomassa, että jokainen maksaa ostoksensa itsepalvelukassoilla. Valvonnan tehokkuus varmasti vaihtelee paljon.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia toimenpiteitä olet huomannut oman asuinalueesi kaupoissa varkauksien estämiseksi. Ovatko lukolliset pyykinpesuainekaapit arkea jo muuallakin? Toki tässäkin asiassa on alueellisia eroja varmasti jo Piilaakson sisälläkin. Kirjoittamani esimerkit eivät siis päde jokaiseen kauppaan Piilaaksossa, Kaliforniassa tai USA:ssa.

Tällaisia ilmiöitä tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Tuli hyvä ja tarkentava kysymys, miten ryöstelyt liittyivät pandemiaan. Niinpä avaan taustoja vielä hiukan lisää. Ilmiö juontui pandemiasta sillä tavoin, että täällä pandemian iskiessä todella moni matalapalkka-alan työntekijä menetti sormia napsauttamalla työpaikkansa ja siis samalla heidän palkanmaksunsa katkesi (läheskään kaikilla aloilla ei täällä tunneta irtisanomisajan palkkaa tai vastaavaa). Hyvänä esimerkkinä irtisanotuista olivat ravintolatyötekijät tiskareista lähtien, koska ravintolat eivät saaneet olla auki (pikku hiljaa toimintaa sai avata kotipakettitilauksiin, jotka ojennettiin tilaajille ulkona jne.). Koska täällä ei ole yhtä hyvät ja kattavat yhteiskunnan tukiverkot esim. työttömyysturvan suhteen kuin vaikkapa Suomessa, ja työttömyyskorvausten käsittelyt ruuhkautuivat maksimaalisesti koko maassa, jäi moni ilman tuloja. Ja kuitenkin kalliit asumisen kustannukset oli pyrittävä maksamaan. Tämä oli yksi tekijä, mikä kiivastutti ryöstelyjä. Täälläkin toki rajoitettiin pandemian alkuaikana liikkeisiin tulevien asiakkaiden määrää, mutta mitäpä yksi vartija pystyy tekemään, jos ryntää 10-15 ihmisen joukko... Ylipäätään San Franciscon ongelmat kadulla ovat viime vuosina pahentuneet pienistä hetkellisistä parannusliikkeistä huolimatta, mikä synnyttää näitä ikäviä ilmiöitä rinnalle.

Vuosi kirjani julkaisusta – esikoiskirjailijan oppivuosi

Loka-marraskuussa niin Facebook kuin myös puhelimeni ovat nostaneet esiin lukuisia ihania kuvia ja muistuttaneet vuoden takaisista hetkistä: esikoiskirjani julkaisusta ja niistä monista mahtavista tapaamisista, mitä pieneen kirjakiertueeseeni mahtui.

Tuntuu uskomattomalta, että siitä kaikesta on todellakin jo vuosi! Silti muistan kuin eilisen päivän, kuinka kädet täristen avasin ensimmäisen kirjalaatikon vain alle puoli tuntia ennen virallisten julkkareiden alkamista. Sain itsekin fyysisen kirjan käsiini vasta tuolloin. Ja siitä ne todella vauhdikkaat ensimmäiset 1,5 kuukautta esikoiskirjailijan taipaleella alkoivat. Jännitti ja kauhistutti. Kaikki oli uutta. Ei tiennyt, mitä tuleman piti.

Signeeraushommia marraskuussa 2025.

Mitä kaikkea kulunut vuosi on tuonut tullessaan? Mikä on yllättänyt, mikä kirpaissut ja mitä olen kantapääni kautta oppinut? 

Ilahduttavia seikkoja

Mikä on ilahduttanut minua totta kai eniten, on ollut se positiivisen palautteen määrä ja vieläpä ihanasti henkilökohtaisten yhteydenottojen kautta. Toki yhteydenottoihin kovasti kannustin ja niitä onnekseni olen saanut.

Myös eri lukuaikapalveluissa kirjani tämänhetkiset arvosanat ja arviot ilostuttavat. Esimerkiksi Bookbeatissa arvosana on 4,4/5 ja Storytelissa 4,8/5. Jostakin syystä Nextoryssa kirjani on saanut vain kolme arviota ja arvosana on pysytellyt tiukasti tasan kolmosessa. Kirjojen ystävien alustalla Goodreadsissa Uunipelti-identiteetti on kuitenkin kerännyt hienosti neljä tähteä. Kiitos kaikista näistä.

Lisäiloa uusista kohderyhmistä

On sanottu, että kirja elää lopulta omaa elämäänsä siitä hetkestä, kun se vapautuu kirjailijan käsistä julkaistavaksi ja lukijoille. Jokainen lukija tulkitsee sen haluamallaan tavalla. Ja tähän liittyen olen saanut yllätyksekseni todeta, että esikoisteokseni on puhutellut myös muutamia sellaisia kohderyhmiä, joita en itse kirjaa työstäessäni osannut ennustaa:

Rehellinen ja avoin kuvaukseni ulkosuomalaisen elämästä on esimerkiksi avannut valtavasti niitä kaikkia ulkomaille muuttamiseen liittyviä näkökulmia monille ystäville ja sukulaisille Suomessa. Ja nyt en puhu ainoastaan omista ystävistäni ja sukulaisistani, vaan myös muiden ulkomaille ja myös muualle kuin Yhdysvaltoihin muuttaneiden ystävistä ja sukulaisista. Vasta ehkä puolivälissä tätä esikoiskirjailijan oppivuotta osasin alkaa suosittelemaan kirjaani myös tällaiselle kohderyhmälle. Ilman saamiani palautteita en olisi tätä itse välttämättä koskaan hoksannut.

Toisena täysin uutena kohderyhmänä minut yllätti ulkomailla, ehkä kirjani tapauksessa painottuen Piilaaksossa tai muualla Yhdysvalloissa asuneiden perheiden pienet lapset. Lapset ovat olleet ulkomailla asuessaan vielä niin pieniä, etteivät he välttämättä muista siitä ajasta paljoakaan tai ainakaan ole käsittäneet isompia kokonaisuuksia, millaista vanhempiensa ja perheidensä elämä ulkomailla on ollut. Nyt näiden lasten vanhemmat ovat halunneet säilyttää kirjani, jotta lapsensa voivat lukea sen vartuttuaan. (Mistä onkin poikinut mielenkiintoinen pohdinta, millaisessa muodossa kirjat nautitaan vaikkapa 15 vuoden päästä vuonna 2040? Mahtaako Uunipelti-identiteettiä löytyä enää samaisista lukuaikapalveluista e-kirjana kuin tällä hetkellä? Näin ollen fyysinen kirja on ainakin varma valinta.)

Kirjani kuvaukset painottuvat ensimmäisiin ulkomaanvuosiin, mutta on tuntunut enemmän kuin mukavalta, kun myös jo vuosikausia ulkomailla asuneet ovat löytäneet kirjastani jotakin itselleen. He ovat päässeet eräänlaiselle muistomatkalle omiin ensimmäisiin ulkomaanvuosiinsa, olivatpa ne sitten tapahtuneet Yhdysvalloissa tai jossakin toisaalla. Samanlaisia kompastuskiviä he ovat voineet kokea niin pankkitilin avaamisessa kuin ensimmäisen työpaikan löytämisessä. Tätäkään kohderyhmää en ensisijaisesti ajatellut, kun käsikirjoitustani kirjoitin.

Kirjaani on myös nimitetty jonkinlaiseksi selviytymisoppaaksi, mitä ulkomaille muuttaminen voi tuoda mukanaan. Ehkä yllättäviäkin seikkoja, joita ennen muuttoa ei osaa ennakoida. Joten sitä uskaltaa ja kannattaa suositella myös ulkomaille muuttamisesta haaveileville, sitä suunnitteleville tai jo toteuttaville.

1.11.2024 kuura ritisi saappaan alla, kun kiikutin kirjaani aamuvarhain Kalevan toimittajalle.

Aktiviteetteja pitkin vuotta

Vaikka viime vuoden loka-marras- ja vielä joulukuun alkukin olivat tiivistahtisia kirjatilaisuuksien kannalta, on ollut äärimmäisen mukava, että tapahtumia on järjestynyt myös alkuhuumaa myöhemmin. Alkuvuodesta järjestyivät kirjailijatapaamiset San Diegossa ja Seattlessa ja alkukesästä kirjastovierailut Oulussa ja Helsingissä. Nämä olivat siinä mielessä erilaisia tapaamisia, että paikan päälle saattoi tulla jo kirjani lukeneita ja saatoimme keskustella kirjani sisällöstä. Julkkareissa tätä ei tapahdu, koska kukaan ei tiedä vielä teoksesta tarkemmin. 

Nyt lokakuussa, vuosi kirjani julkaisua myöhemmin, minulla oli myös kirjailijaesiintymiset kahdessa eri verkkotapahtumassa. Hauska yhteensattuma oli, että kun tällaiset tilaisuudet kerrankin kohdalleni lankesivat, ne toteutuivat vain parin päivän päässä toisistaan. Ja kun tilaisuuksissa oli kuulijoina eri kohderyhmät ja myös sisältöinä hyvin eri näkökulmat, vaativat molemmat omat etukäteisvalmistelunsa. Että sitten tahtoi mennä esitysmateriaalien valmistelu jo kiireeksi, hahah. Mutta kivaa kiirettä se totta kai oli. 

Matkalla Oulun kirjanjulkistustilaisuuteen. Melkein hissillinen tavaraa mukana. Kova roudaus, mutta jokaisen hikikarpalon arvoinen. Ja onneksi oli apujoukkoja.

Kirjan elinkaari

Myös kirjan elinkaaresta on tullut opittua jotakin, mutta uskon kaaren kulkevan jokaisen kirjan kohdalla kuitenkin omaa rataansa. Yhtä sabluunaa ei varmastikaan ole ihan jo siitä syystä, että kirjojen eri formaattien (paperi-, e- ja äänikirja) julkaisuajankohdat vaihtelevat. Joskus kaikki formaatit julkaistaan yhtä aikaa, kun taas oma teokseni julkaistiin e-kirjana vasta useampi kuukausi kirjan julkaisun jälkeen. Tämä varmastikin sai kirjaostot painottumaan heti julkaisun jälkeen, mutta nyt viime viikkoina olen saanut taas muutamia ihania henkilökohtaisia kirjatilauksia. Joku on kuullut kirjastani vasta nyt ja haluaa sen itselleen. Joku haluaa ostaa sen ystävälle pukinkonttiin. Yksi oli tilaamassa kirjaa Suomesta Yhdysvaltoihin muiden tuotteiden mukana, mutta kiitos nykyisten tariffien, koko tilaus jäi kalleuden vuoksi tekemättä. Hän oli iloinen, kun sai lopulta kirjani postitettuna ja signeerattuna suoraan minulta.

Olen myös mielenkiinnolla seurannut Suomen kirjastojen varausjonoja ja huomannut, että kirjalleni on edelleen varauksia ympäri Suomen. Että joku on jaksanut todella odottaa jopa vuoden, että pääsee vihdoin lukemaan kirjani! Ajatus lämmittää kirjailijan rintaa ja paljon. Ja arvokkaimpia nostatuksia kirjalleni ovat tietenkin olleet ne hetket, kun joku on sattunut ottamaan kirjani esille jossakin. Se on voinut tuoda kivan pompun kirjan kysyntään niin kirjastoissa kuin lukuaikapalveluissa. Tätä esikoiskirjailija kaipaisi kovasti lisää.

Entäpä Uunipelti-identiteetin äänikirja? Siitä on kovasti kyselty. Äänikirjan suhteen kuuluu huonoa. Kustantamoni mukaan yhden äänikirjan tuottaminen Suomessa maksaa 1 500 - 2 000 euroa, minkä he pienenä toimijana kokivat kirjani kohdalla liian kalliina. Jos kirjallani olisi ollut valtava myyntipiikki, olisi äänikirjalle ollut isommat mahdollisuudet toteutua. Riittävää kysyntää äänikirjalle ei siis arveltu olevan.

Ostin proseccoa Oulun tilaisuuksiin reilusti, koska olihan syytä juhlaan. Iso unelmani oli toteutunut. 

Kantapääopit ja kirpaisuja

Se valtava työmäärä, jonka olen vuoden aikana saanut tehdä kirjani markkinoimiseksi on suoraan sanoen lyönyt ällikällä. Kustantamoni on toki tehnyt oman osansa, mutta omia paukkuja on pitänyt laittaa näiden kuukausien aikana paljon. Jo se, että sain kirjaani Suomessa eri kirjastoihin, vaati henkilökohtaisia yhteydenottojani eri kirjastoihin. Näyttäisi siltä, että isojen kustantamoiden kirjoja tilataan automaattisesti jo etukäteen ja runsaita kappalemääriä, mutta pienten kustantamoiden ja ei-tunnettujen esikoiskirjailijoiden kohdalla on todellakin toisin. 

Myös kirjakauppojen hyllymetrit ovat rajallisia ja kilpailtuja. Tämänkin saralla tein kovasti töitä, että kirjaani saatiin edes Oulun kirjakaupan hyllyyn. Harmikseni kuulin, että ainakin neljä ostajaa lähtivät Oulussa kirjakaupasta tyhjin käsin, koska kirjaani ei siellä vielä ollut. He hankkivat kirjansa sitten toisaalta. Ja harmi tietenkin, että kivijalkakauppa menetti sillä hetkellä nuo asiakkaat. Mutta alkuvuodesta tähän kirjakauppasaatavuuteen tuli parannus, kun otin uudestaan yhteyttä. Aktiivinen sai siis olla tässäkin.  

Ja vaikka onnistuin omasta mielestäni hienosti saamaan muutamia lehtijuttuja ja sattumankauppojen kautta myös yhden radiohaastattelun, en ole tietääkseni onnistunut saamaan kirjaani vielä yhteenkään kirjablogiin. Instagramissa olen päässyt tähän mennessä yhdelle kirjagrammaajatilille ja olen toki kiitollinen siitä. Monenmoisia yhteydenottoja ja yrityksiä on kuitenkin taustalla ollut, mutta todella moni markkinointiviritelmäni on karahtanut kiville eikä koskaan nähnyt päivänvaloa.

Juuri tällä viikolla puhuin tästä yhden ystäväni kanssa. Hän on seurannut esikoiskirjailijan matkaani vierestä ja totesi, ettei hänelle olisi ilman tätä vieruspenkkiläisen paikkaa koskaan valjennut, kuinka paljon esikoiskirjailijana saa/täytyy tehdä töitä tuodakseen kirjaansa esiin. Ja näinhän se on. Ei se kaikki puurtaminen todellakaan näy ulospäin, sillä vain murto-osa yrityksistä kantaa hedelmää. Jos saa jossakin pienen risauksen näkyvyyttä kirjalleen, sen eteen on voinut uurastaa pitkään ja sitä ennen on voinut olla jo kymmenen epäonnistunutta yritystä.

Mutta olenhan minä saanut myös valtavasti apua ystäviltäni tässä vuoden aikana. En voi kuin kiittää kaikkia teitä kirjatilaisuuksissa auttaneita, kirjojani eri paikkoihin kiikuttaneita ja muita henkisiä tukipilareita. Ja kirjaani eteenpäin suositelleita. Jos löytyy vielä joku, jolle voisit kirjaani suositella, vaikkapa mukavaksi joululomalukemiseksi, niin tee se. Puskaradio on paras radio. 

Vuosi on myös varmasti oikaissut joidenkin ennakkokäsityksiä kirjailijuudesta: esikoiskirjani ei ole tehnyt minusta julkkista enkä ole sillä myöskään rikastunut. Aivan kuten en odottanutkaan. Lokakuu 2025 olikin siinä mielessä jännittävä, että Sanasto julkaisi edellisen vuoden kirjastolainausmäärät ja maksoi niistä mahdolliset korvaukset. Sana mahdolliset siksi, ettei alle kymmenen euron korvauksia makseta, vaan korvaussumman annetaan kertyä seuraavan vuoden tilitystä varten. Minua jännitti, oliko kirjalleni vuoden 2024 kahden viimeisen kuukauden aikana ennättänyt kertyä lainauksia juuri ollenkaan, sillä moniin kirjastoihin kirjani tuli lainattavaksi vasta joulukuussa, toisiin vasta vuoden 2025 puolella. Pienen korvauksen Sanastolta kuitenkin jo onnistuin saamaan, mikä oli mukava yllätys. Kiitokset kaikille lainaajille.

Syksy on Suomessa tunnetusti kirjamessujen aikaa ja ulkosuomalaisuuteni on kirpaissut näinä kuukausina kovempaa kuin etukäteen aavistin. Myös monet mielenkiintoiset kirjanjulkaisujuhlat Suomessa ovat jääneet ja tulevat jäämään pitkän välimatkan vuoksi väliin. Ne kaikki ovat olleet menetettyjä mahdollisuuksia oppia, verkostoitua ja markkinoida. Olen ollut suomalaisissa kirjallisuusympyröissä näkymätön haamu.

Tässä yksi kappale kirjaani lähdössä kohti Kanadaa ja pukinkonttia siellä. 

Tuleeko jatkoa?

Olen vuoden aikana saanut myös imartelevaa kannustusta kirjoittaa lisää. Välillä niin, että olen mennyt aivan onnesta mykkyrälle. Sen verran uskallan paljastaa, että seuraava mahdollinen kirjaprojektini vaatii Uunipelti-identiteettiä enemmän ennakkovalmisteluja. Kirjaa varten minun olisi nimittäin tarkoitus tehdä ensin muutamia henkilöhaastatteluja. Mutta nähtäväksi jää, kuinka tämä kirjaprojektini pääsee etenemään. Pidän teidät kyllä ajantasalla, jos ja kun asiat pääsevät nytkähtämään eteenpäin.

Tällä kertaa tuli tällainen nostalgiapläjäys ja katsaus kuluneeseen esikoiskirjailijan vuoteen. Lokakuu ja marraskuun alku ovat olleet todella kiireisiä, eikä blogille ole ollut aikaa. Niinpä tällainen "katse peruutuspeiliin" -kirjoitus auttoi katkaisemaan pidemmän bloggaustauon. Jospa siitä irtoaisi iloa ja ajatuksia myös teille. Ensi postauksessa sitten taas jotain ihan muuta. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Edit: Nytpä paljastuikin, että kirjani on päässyt ainakin kahteen blogiin: taruntapaan.fi ja Kupliva maailmani. Ihanaa, kiitos.

Kahvipapusäkkejä ja cayennepippuria — kuvia kahdelta viime viikolta

Osuin kesällä Oulussa sattumalta samaan lounaspaikkaan ja lähes viereiseen pöytään entisen oppilaani kanssa. Vaihdoimme jonkin aikaa kuulumisia. Keskustelumme päätteeksi hän totesi, kuinka mukavaa hänestä on lukea blogiani, sillä niin moni asia tai tapa eroaa suomalaisesta vastaavasta. Palaute oli totta kai ihana kuulla, kiitokset vielä, mutta sai minut miettimään, tunnistanko kalifornialaisessa arjessani enää helposti näitä eroavaisuuksia. Moneen asiaan kun on itse jo kovin tottunut tai siedättynyt. 

Niinpä olen nyt parin viimeisen viikon aikana kulkenut kännykkäkamerani kanssa hiukan enemmän tuntosarvet pystyssä ja yrittänyt napata kuvia erilaisista tilanteista. Osa tapauksista voi toki aivan hyvin toteutua Suomessakin, mutta eivät kaikki... Tässäpä siis muutamia nostoja:

Kahvipapusäkit

Kävimme ystäväni kanssa testaamassa uutta kahvilaa. Sen avonaisesta ovesta tuoksui kadulle asti huumaava kahvipapujen aromi. Kahvilassa olikin hauska sisustus, missä kahvipapusäkkejä oli täytetty koristeeksi ja ehkäpä siinä jokin vanha papupaahdinkin valtasi neliöitä keskeiseltä paikalta. Sisällä oli valtavan kuuma, joten otimme jääkahvit ja menimme hörppimään niitä ulos. 

Ensinnä tapahtui hauska kohtaaminen. Keskustelimme suomeksi kahvit kourissamme, kunnes yksi vanhempi herrasmies käveli jalkakäytävällä meistä jo ohi, mutta sanalla sanoen kääntyi kannoillaan ja alkoi hymyillä meille. Hän oli tunnistanut kielemme ja palasi juttelemaan. Oli sekä niin innoissaan että toisaalta hämillään, kun kuuli pitkästä aikaa näillä kulmilla kovin harvinaista suomea. Mies oli käynyt nuorempana useita kertoja Suomessa työmatkoilla, luetteli mm. Tampereen, Turun ja Helsingin, mutta harmitteli Lapin jääneen aina väliin, kun siitä erikseen kysyin. Lopuksi hän kyseli, mistä kaupungeista olimme lähtöisin ja toivotti sitten hyvää päivän jatkoa. 

Seuraavaksi huomiomme kiinnittyi nuorehkoon pariskuntaan, joka asteli kahvilasta ulos tyhjä kahvipapusäkki taiteltuna kainalossa. Ehkä kahvila myös myi kyseisiä säkkejä. Niinpä meillä lähtivät ajatukset laukalle, mitä kaikkea isoista kahvisäkeistä voisi tehdä ja askarrella. Mutta ajatuksemme katkesivat, kun kahvilanpitäjämies tuli ilmoittamaan, että paikka menee kiinni kahden minuutin kuluttua. (Ja huom. Kello oli kaksi iltapäivällä, joten suomalaisittain ajateltuna minusta erikoinen aika sulkea kahvila. No, kukin tyylillään.) Kun palautimme kahvikuppimme sisälle, huomasi ystäväni kahvilan nurkassa noita tyhjiä kahvipapusäkkejä ja kysyi niiden hintaa. Mies sanoi, että niitä voi siitä ottaa yhden ilmaiseksi ja niinpä me kaapattiin kainaloihimme yhdet säkit. Mutta ulkona ystäväni luovuttikin omansa minulle. Sanoi, ettei hänellä ole pihaa, minne säkki hyvin sopisi. 

Niinpä minulla on nyt kaksi isoa säkkiä, kun ilmaiseksi saatiin, hahah. Niistä olisi hieno tehdä ulos sellaiset isot kukkaistutusruukut, mutta arvelen, että meidän pihakissat tykkäävät kyllä turhan paljon tuosta karheasta materiaalista. Todennäköisesti sitten terottaisivat kynsiään säkkeihin ahkerasti.

Kotona myöhemmin nauratti. Kun kerroin ukkokullalle innoissani tästä hienosta kahvisäkkiaarteestani, niin hän ei ollut lainkaan yhtä innostunut. Säikähti varmaan, että säkkien jonkinmoinen tuunaus tai pidikenaulojen nakuttelu koituu kuitenkin hänen hommikseen. Kysyi vain korostetusti, että mitäs sinä aiot niistä tehdä? Hahah!

Rosmariinia, rosmariinia!

Viime viikolla minulla oli vuoden kolmas, vakuutuksen kattama hammaspuhdistus. Nyt puolestaan hammaslääkäriaseman pihassa leijaili jokin tuttu ja herkullinen tuoksu. Sehän oli rosmariini! Aseman pihassa oli useampi puutarhatyöntekijä kaatamassa pensaina kasvavaa rosmariinia matalaksi. Tai paremminkin ne revittiin pois juurineen kaikkineen. Tuoksu tuli siitä. 

En varmaankaan ole täällä blogini puolella tuonutkaan esille, että täällä meidän kulmilla tosiaan saattaa omakotitalotontin raja-aitana tai pihojen koristuksena kasvaa monen metrin pituisia ja/tai korkuisia rosmariinipensaita. Ja usein tarvitsee vain kävellä niiden ohitse, kun puska jo pelmauttaa ihanan tuoksunsa ilmaan.

Itse rakastan rosmariinia. Huvittavaa on, että olen yrittänyt kasvattaa sitä jo kahdesti ulkona ruukussa, mutta molemmilla kerroilla jonkin reissumme aikana on tapahtunut pieni katastrofi ja rosmariini on kuivunut pystyyn. Viimeksi ruukku oli kyllä aseteltu kastelujärjestelmän piiriin, mutta ilmeisesti raju tuulenpuuska oli kaatanu ruukun ja kasvi oli ollut ilman vettä liian kauan. Kun palasin kotiin, oli jäljellä enää onneton ruskea karahka. Toiset sitten puolestaan saavat melkeinpä niittämällä niittää omia rosmariinipuskiaan.

Rosmariinipensasta yhtenäisenä mattona hammaslääkäriaseman pihassa. Etualalla jo irti revittyä osuutta.

Tässä yhden talon pihassa etualalla laventelia ja sen takana rosmariinipuska muotoon leikattuna.

Ja tässä rosmariinia piha-aitana. Ja nuo vaaleat laikut pensaassa ovat...

...rosmariinin vaaleansinisiä kukintoja.

Alennusviini

Ruokakaupassa tuli eteen tilanne, jossa vielä edelleen näiden yhdentoista USA:ssa asutun vuoden jälkeen hiukan säpsähdin ja myös ajattelin, että tätä ei koskaan ikikuuna päivänä tapahtuisi Suomessa: nimittäin alkoholin myyntiä puoleen hintaan! Monia viinejä ja jopa väkeviä alkoholeja saatetaan myydä täällä jollakin kampanja-alennuksella tai kaupan jäsenkortilla saa muutaman dollarin pois hinnasta, mutta nyt kaupan poistomyyntipisteessä oli viiden litran roseeviinilaatikko puoleen hintaan. Hintaa viinille jäi enää kahdeksan dollaria.

Kyseessä oli puolimakea viini, mikä ei kuulu omiin suosikkeihini, ja olisihan tuota ollut aika valtavasti kerralla ostettavaksi. Mutta kävi jo mielessä, että jos olisi ollut lähiaikoina isot juhlat tiedossa, niin olisihan tuosta jonkin kivan boolin voinut pyöräyttää. Tällä kertaa viinilaatikko jäi kuitenkin kauppaan. En ostanut, vaikka olisi halvalla saanutkin.

Influenssarokotteiden suoranainen tyrkytys

Kauppakäynnillä tuli mieleen myös, kuinka tehokkaasti täällä jaetaan tällä hetkellä influenssarokotteita. Sain omani jo vuosittaisen terveystarkastuksen yhteydessä ja heti seuraavana päivänä sitä tarjottiin myös erikoislääkärin vastaanotolla. Myös ukkokullan työpaikalle järjestetään rokotuspisteitä ja paikallisilla apteekeilla saattaa olla omia kannustuskampanjoita ottaa kyseinen rokote. Täällä rokote on siis ilmainen ja odotettavissa oleva influnessa-aalto saapuu aiemmin kuin esim. Suomessa.

Alla olevassa kuvassa on ruokakaupan apteekin mainos: jos otat ilmaisen influenssarokotteen, saat 20 dollarin alennuskupongin ruokaostoksien tekoon. Ja jos esimerkiksi nelihenkinen perhe ottaa rokotukset, saa perhe 80 dollarin arvosta etukuponkeja ruokakauppaan.

Olen käsittänyt, että Suomessa influenssarokotetta ei jaeta yhtä auliisti, vaan pitää täyttyä ikä- ja mahdollisia muita kriteerejä.

Cayennepippuri

Tällä hetkellä meillä on takapihallamme käynnissä mielenkiintoinen kokeilu. Sitä varten olemme tilanneet 2,5 kilon pakkauksen cayennepippuria. Kyllä, kaksi ja puoli kiloa!

Tämä on seurausta sellaisesta ikävästä löydöksestä, että pesukarhut ovat käyttäneet kahta takapihamme nurkkausta vessanaan. Silmiini siis osui yksi kaunis päivä muutamia sen verran isokokoisia ulosteita, etteivät ne voi olla kissojen eikä myöskään opossumien, joita pihallamme myös hyörii. Tämä ei ollut ollenkaan hyvä uutinen, sillä pesukarhujen ulosteiden mukana voi tarttua vaarallisia pöpöjä niin muihin samoilla neliöillä kuljeksiviin ja makoileviin eläimiin kuin jätöksiä poistettaessa hengitysilman kautta jopa ihmiseen. 

Täällä voi tilata ammattilaisia karkottamaan pesukarhuja, jos ne ovat päässeet tunkeutumaan vaikkapa talon ullakolle ja tehneet siellä tuhojaan. Mutta meilläkin on lähitonteilla niin paljon kasvillisuutta, hedelmäpuita, eli syötävää, ja tien varressa metsää, että alue houkuttelee helposti pesukarhuja paikalle. Pesukarhujen kokonaan poispitäminen omalta tontilta on siis käytännössä mahdotonta. 

Mutta netin syövereistä löytyi kotikonsti, jota päätimme nyt takapihan nurkkiin yrittää. Pesukarhut eivät tykkää tulisista mausteista ja esimerkiksi cayennepippurin ripotteleminen voi pitää niitä loitolla. Olemme aiemmin karkottaneet pesukarhuja etupihaltamme vanhaksi menneellä tabascolla. Se tepsi aikansa, mutta kyllähän tabasconkin tuoksu laimeni ajan myötä auringon kuumassa porotuksessa tai viimeistään ensimmäisessä sateessa.

Kyllä tästä hetken aikaa riittää ripoteltavaa...

Pippurikarkoite on nyt ollut takapihallamme jo muutaman päivän, eikä ainakaan vielä ole uusia jätöksiä ilmestynyt. Toivon kovasti, että keino tepsii! Jos ei tepsi, niin tiedän jo, mitä ystävät ja tuttavat tulevat saamaan 100 - 200 gramman pusseissa tänä vuonna joululahjaksi, hahah. Onhan se vähän tuollaista joulunpunaistakin... No, olkaahan huoletta, tämä oli pelkkä vitsi!

Tällaisia otoksia arjesta tällä kertaa. Yllättikö jokin erityisesti? Menenkin tästä seuraavaksi taas tarkistamaan takapihan cayennepippurit ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!