Kahvipapusäkkejä ja cayennepippuria — kuvia kahdelta viime viikolta

Osuin kesällä Oulussa sattumalta samaan lounaspaikkaan ja lähes viereiseen pöytään entisen oppilaani kanssa. Vaihdoimme jonkin aikaa kuulumisia. Keskustelumme päätteeksi hän totesi, kuinka mukavaa hänestä on lukea blogiani, sillä niin moni asia tai tapa eroaa suomalaisesta vastaavasta. Palaute oli totta kai ihana kuulla, kiitokset vielä, mutta sai minut miettimään, tunnistanko kalifornialaisessa arjessani enää helposti näitä eroavaisuuksia. Moneen asiaan kun on itse jo kovin tottunut tai siedättynyt. 

Niinpä olen nyt parin viimeisen viikon aikana kulkenut kännykkäkamerani kanssa hiukan enemmän tuntosarvet pystyssä ja yrittänyt napata kuvia erilaisista tilanteista. Osa tapauksista voi toki aivan hyvin toteutua Suomessakin, mutta eivät kaikki... Tässäpä siis muutamia nostoja:

Kahvipapusäkit

Kävimme ystäväni kanssa testaamassa uutta kahvilaa. Sen avonaisesta ovesta tuoksui kadulle asti huumaava kahvipapujen aromi. Kahvilassa olikin hauska sisustus, missä kahvipapusäkkejä oli täytetty koristeeksi ja ehkäpä siinä jokin vanha papupaahdinkin valtasi neliöitä keskeiseltä paikalta. Sisällä oli valtavan kuuma, joten otimme jääkahvit ja menimme hörppimään niitä ulos. 

Ensinnä tapahtui hauska kohtaaminen. Keskustelimme suomeksi kahvit kourissamme, kunnes yksi vanhempi herrasmies käveli jalkakäytävällä meistä jo ohi, mutta sanalla sanoen kääntyi kannoillaan ja alkoi hymyillä meille. Hän oli tunnistanut kielemme ja palasi juttelemaan. Oli sekä niin innoissaan että toisaalta hämillään, kun kuuli pitkästä aikaa näillä kulmilla kovin harvinaista suomea. Mies oli käynyt nuorempana useita kertoja Suomessa työmatkoilla, luetteli mm. Tampereen, Turun ja Helsingin, mutta harmitteli Lapin jääneen aina väliin, kun siitä erikseen kysyin. Lopuksi hän kyseli, mistä kaupungeista olimme lähtöisin ja toivotti sitten hyvää päivän jatkoa. 

Seuraavaksi huomiomme kiinnittyi nuorehkoon pariskuntaan, joka asteli kahvilasta ulos tyhjä kahvipapusäkki taiteltuna kainalossa. Ehkä kahvila myös myi kyseisiä säkkejä. Niinpä meillä lähtivät ajatukset laukalle, mitä kaikkea isoista kahvisäkeistä voisi tehdä ja askarrella. Mutta ajatuksemme katkesivat, kun kahvilanpitäjämies tuli ilmoittamaan, että paikka menee kiinni kahden minuutin kuluttua. (Ja huom. Kello oli kaksi iltapäivällä, joten suomalaisittain ajateltuna minusta erikoinen aika sulkea kahvila. No, kukin tyylillään.) Kun palautimme kahvikuppimme sisälle, huomasi ystäväni kahvilan nurkassa noita tyhjiä kahvipapusäkkejä ja kysyi niiden hintaa. Mies sanoi, että niitä voi siitä ottaa yhden ilmaiseksi ja niinpä me kaapattiin kainaloihimme yhdet säkit. Mutta ulkona ystäväni luovuttikin omansa minulle. Sanoi, ettei hänellä ole pihaa, minne säkki hyvin sopisi. 

Niinpä minulla on nyt kaksi isoa säkkiä, kun ilmaiseksi saatiin, hahah. Niistä olisi hieno tehdä ulos sellaiset isot kukkaistutusruukut, mutta arvelen, että meidän pihakissat tykkäävät kyllä turhan paljon tuosta karheasta materiaalista. Todennäköisesti sitten terottaisivat kynsiään säkkeihin ahkerasti.

Kotona myöhemmin nauratti. Kun kerroin ukkokullalle innoissani tästä hienosta kahvisäkkiaarteestani, niin hän ei ollut lainkaan yhtä innostunut. Säikähti varmaan, että säkkien jonkinmoinen tuunaus tai pidikenaulojen nakuttelu koituu kuitenkin hänen hommikseen. Kysyi vain korostetusti, että mitäs sinä aiot niistä tehdä? Hahah!

Rosmariinia, rosmariinia!

Viime viikolla minulla oli vuoden kolmas, vakuutuksen kattama hammaspuhdistus. Nyt puolestaan hammaslääkäriaseman pihassa leijaili jokin tuttu ja herkullinen tuoksu. Sehän oli rosmariini! Aseman pihassa oli useampi puutarhatyöntekijä kaatamassa pensaina kasvavaa rosmariinia matalaksi. Tai paremminkin ne revittiin pois juurineen kaikkineen. Tuoksu tuli siitä. 

En varmaankaan ole täällä blogini puolella tuonutkaan esille, että täällä meidän kulmilla tosiaan saattaa omakotitalotontin raja-aitana tai pihojen koristuksena kasvaa monen metrin pituisia ja/tai korkuisia rosmariinipensaita. Ja usein tarvitsee vain kävellä niiden ohitse, kun puska jo pelmauttaa ihanan tuoksunsa ilmaan.

Itse rakastan rosmariinia. Huvittavaa on, että olen yrittänyt kasvattaa sitä jo kahdesti ulkona ruukussa, mutta molemmilla kerroilla jonkin reissumme aikana on tapahtunut pieni katastrofi ja rosmariini on kuivunut pystyyn. Viimeksi ruukku oli kyllä aseteltu kastelujärjestelmän piiriin, mutta ilmeisesti raju tuulenpuuska oli kaatanu ruukun ja kasvi oli ollut ilman vettä liian kauan. Kun palasin kotiin, oli jäljellä enää onneton ruskea karahka. Toiset sitten puolestaan saavat melkeinpä niittämällä niittää omia rosmariinipuskiaan.

Rosmariinipensasta yhtenäisenä mattona hammaslääkäriaseman pihassa. Etualalla jo irti revittyä osuutta.

Tässä yhden talon pihassa etualalla laventelia ja sen takana rosmariinipuska muotoon leikattuna.

Ja tässä rosmariinia piha-aitana. Ja nuo vaaleat laikut pensaassa ovat...

...rosmariinin vaaleansinisiä kukintoja.

Alennusviini

Ruokakaupassa tuli eteen tilanne, jossa vielä edelleen näiden yhdentoista USA:ssa asutun vuoden jälkeen hiukan säpsähdin ja myös ajattelin, että tätä ei koskaan ikikuuna päivänä tapahtuisi Suomessa: nimittäin alkoholin myyntiä puoleen hintaan! Monia viinejä ja jopa väkeviä alkoholeja saatetaan myydä täällä jollakin kampanja-alennuksella tai kaupan jäsenkortilla saa muutaman dollarin pois hinnasta, mutta nyt kaupan poistomyyntipisteessä oli viiden litran roseeviinilaatikko puoleen hintaan. Hintaa viinille jäi enää kahdeksan dollaria.

Kyseessä oli puolimakea viini, mikä ei kuulu omiin suosikkeihini, ja olisihan tuota ollut aika valtavasti kerralla ostettavaksi. Mutta kävi jo mielessä, että jos olisi ollut lähiaikoina isot juhlat tiedossa, niin olisihan tuosta jonkin kivan boolin voinut pyöräyttää. Tällä kertaa viinilaatikko jäi kuitenkin kauppaan. En ostanut, vaikka olisi halvalla saanutkin.

Influenssarokotteiden suoranainen tyrkytys

Kauppakäynnillä tuli mieleen myös, kuinka tehokkaasti täällä jaetaan tällä hetkellä influenssarokotteita. Sain omani jo vuosittaisen terveystarkastuksen yhteydessä ja heti seuraavana päivänä sitä tarjottiin myös erikoislääkärin vastaanotolla. Myös ukkokullan työpaikalle järjestetään rokotuspisteitä ja paikallisilla apteekeilla saattaa olla omia kannustuskampanjoita ottaa kyseinen rokote. Täällä rokote on siis ilmainen ja odotettavissa oleva influnessa-aalto saapuu aiemmin kuin esim. Suomessa.

Alla olevassa kuvassa on ruokakaupan apteekin mainos: jos otat ilmaisen influenssarokotteen, saat 20 dollarin alennuskupongin ruokaostoksien tekoon. Ja jos esimerkiksi nelihenkinen perhe ottaa rokotukset, saa perhe 80 dollarin arvosta etukuponkeja ruokakauppaan.

Olen käsittänyt, että Suomessa influenssarokotetta ei jaeta yhtä auliisti, vaan pitää täyttyä ikä- ja mahdollisia muita kriteerejä.

Cayennepippuri

Tällä hetkellä meillä on takapihallamme käynnissä mielenkiintoinen kokeilu. Sitä varten olemme tilanneet 2,5 kilon pakkauksen cayennepippuria. Kyllä, kaksi ja puoli kiloa!

Tämä on seurausta sellaisesta ikävästä löydöksestä, että pesukarhut ovat käyttäneet kahta takapihamme nurkkausta vessanaan. Silmiini siis osui yksi kaunis päivä muutamia sen verran isokokoisia ulosteita, etteivät ne voi olla kissojen eikä myöskään opossumien, joita pihallamme myös hyörii. Tämä ei ollut ollenkaan hyvä uutinen, sillä pesukarhujen ulosteiden mukana voi tarttua vaarallisia pöpöjä niin muihin samoilla neliöillä kuljeksiviin ja makoileviin eläimiin kuin jätöksiä poistettaessa hengitysilman kautta jopa ihmiseen. 

Täällä voi tilata ammattilaisia karkottamaan pesukarhuja, jos ne ovat päässeet tunkeutumaan vaikkapa talon ullakolle ja tehneet siellä tuhojaan. Mutta meilläkin on lähitonteilla niin paljon kasvillisuutta, hedelmäpuita, eli syötävää, ja tien varressa metsää, että alue houkuttelee helposti pesukarhuja paikalle. Pesukarhujen kokonaan poispitäminen omalta tontilta on siis käytännössä mahdotonta. 

Mutta netin syövereistä löytyi kotikonsti, jota päätimme nyt takapihan nurkkiin yrittää. Pesukarhut eivät tykkää tulisista mausteista ja esimerkiksi cayennepippurin ripotteleminen voi pitää niitä loitolla. Olemme aiemmin karkottaneet pesukarhuja etupihaltamme vanhaksi menneellä tabascolla. Se tepsi aikansa, mutta kyllähän tabasconkin tuoksu laimeni ajan myötä auringon kuumassa porotuksessa tai viimeistään ensimmäisessä sateessa.

Kyllä tästä hetken aikaa riittää ripoteltavaa...

Pippurikarkoite on nyt ollut takapihallamme jo muutaman päivän, eikä ainakaan vielä ole uusia jätöksiä ilmestynyt. Toivon kovasti, että keino tepsii! Jos ei tepsi, niin tiedän jo, mitä ystävät ja tuttavat tulevat saamaan 100 - 200 gramman pusseissa tänä vuonna joululahjaksi, hahah. Onhan se vähän tuollaista joulunpunaistakin... No, olkaahan huoletta, tämä oli pelkkä vitsi!

Tällaisia otoksia arjesta tällä kertaa. Yllättikö jokin erityisesti? Menenkin tästä seuraavaksi taas tarkistamaan takapihan cayennepippurit ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lukuparvi ulkosuomalaisille

Nyt olisi ulkosuomalaisille lukutoukille luvassa uusia ja mielenkiintoisia kuvioita. Tai vaikkei olisi niin mahdottoman ahkera lukutoukkakaan, mutta haluaa keskustella ulkosuomalaisuutta koskevista teemoista muiden ulkosuomalaisten kanssa suomeksi, saada mahdollisesti vertaistukea tai tarjota sellaista jollekin toiselle avaamalla omia kokemuksia pienissä ryhmissä, niin kannattaa laittaa seuraava informaatio korvan taakse.

Lokakuun lopussa starttaa uusi kokeilu ulkosuomalaisille suunnatusta Lukuparvesta. En ole idean äiti, vaan tätä verkossa tapaavaa ryhmää on kokoamassa Taukonautti-yrityksensä kautta sertifiotu valmentaja Helka Mäki, ulkosuomalainen hänkin. Lukuparven nimi viittaa lukupiiriin, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen lukupiiri. Taukonautin sivuilla Lukuparvea kuvataan näin:

Taukonautin Lukuparvessa keskustellaan kirjoista, jotka koskettavat ulkomailla asuvia. Emme analysoi tai arvostele kirjoja, vaan keskustelemme niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista sekä jaamme omia kokemuksiamme teemaan liittyen. 

Voit osallistua tapaamisiin, vaikka et olisi valittua kirjaa (vielä) lukenut. Lukemaan motivoitumisen ja suomen kielen harjoittelemisen lisäksi Lukuparven tärkeää antia on vertaistuki ulkosuomalaisuuden haasteisiin!

Lukuparvessa luettavat kirjat liittyvät siis ulkosuomalaisuuteen, ulkomaille muuttamiseen, paluumuuttoon tai yleisesti ulkomailla asumiseen. Tässä vaiheessa Lukuparvi on ensinnä kokeilu, jossa ryhmä kokoontuu syksyn 2025 aikana kaksi kertaa.

Ensimmäinen verkkotapaaminen on tiistaina 28.10. klo 19 Suomen aikaa. Ja kiitos Helkan ehdotuksen, minulla on tuolloin ilo olla alustamassa keskustelua mm. ulkosuomalaisen kipukohdista ja expat-elämän harhakäsityksistä. Eli aiheista, joita käsittelin esikoisteoksessani Uunipelti-identiteetti - Piilaakson oppivuodet. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan! 

Lukuparveen pääsee tutustumaan tarkemmin Taukonautin sivuilta.

Ja vaikka ensimmäisellä tapaamiskerralla keskustelun pohjana tai jatkolukemisena toimiikin oma romaanini, eli minua kiinnostavia aiheita, niin myös toisen tapaamisen teema on mielestäni todella mielenkiintoinen. Joulukuun tapaamisen keskustelua pohjustavaksi kirjaksi on valittu Lotta-Sofia Saahkon kirjoittama Matkalaukkulapsuus. Matkalaukkulapset ovat lapsia, jotka ovat viettäneet elämänsä maailmalla ja kenties asuinpaikkaa ja -maata useasti vaihtaen. Kirjassa pohditaan esimerkiksi, millaisia etuja ja haasteita tällainen globaali lapsuus tuo aikuisena. Aihe on siis varmasti varsin kiinnostava ja hedelmällinen monelle ulkosuomalaiselle ja paluumuuttajalle.

Vaikka sinua kiinnostaisi vain tämä joulukuun tapaaminen, niin on eunsiarvoisen tärkeää ilmoittaa kiinnostuksensa Lukuparvea kohtaan jo nyt. Se onnistuu tehdä täällä. Varhaisvaiheen ilmoittautumiset ovat oleellisia toiminnan jatkon kannalta. Ja mitä aiemmin lähtee Lukuparveen mukaan, niin sitä nopeammin avautuu keskusteluyhteys muihin ulkosuomalaisiin ja tarjoutuu itsellekin mahdollisuus ehdottaa jotakin ulkosuomalaisuuteen liittyvää kirjaa ryhmälle luettavaksi. Tällöin voit siis itse halutessasi toimia myös yhden tapaamiskerran alustajana ja avata keskustelua aiheesta, joka koskettaa siinä elämänhetkessä juuri sinua. Ja jos ei muuta, niin ryhmästä saa ainakin hyviä lukuvinkkejä ulkosuomalaisuutta ja ulkosuomalaisia koskettavista kirjoista. Tästä kannattaa vinkata kaverillekin.

Toivottavasti Lukuparvi kerää syksyn aikana mukavan ja aktiivisen ryhmän, jolle nähdään tarvetta ja kiinnostusta myös jatkossa. Toivotan Helkalle ja Lukuparvelle onnea ja menestystä!

Teille lukijoilleni huikkaan nyt taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Somejätin korvauksilla ilmainen kauppareissu

Marraskuussa 2022 kirjoitin blogiini yleisemmin Yhdysvalloissa sovellettavasta tavasta nostaa joukko- tai ryhmäkanteita yrityksiä tai muita toimijoita vastaan. Kerroin myös pari kohdallemme osunutta esimerkkiä. Jos haluat virkistää muistiasi, tekstin voit halutessasi käydä lukemassa täältä.

Tällä viikolla alkoi byrokratian iso ratas pyörähtää eteenpäin jälleen yhden joukkokanteen osalta. Ainakin näin kuluttajan näkökulmasta. Taustallahan pyörät ovat kirskuttaneet jo pidemmän aikaa. Mainitsin tämän joukkokanteen sometililläni, missä se herätti kiinnostusta. Niinpä päätin kertoa tapauksesta lyhyesti myös blogini puolella. Niin, some. Osuvaa tällä kertaa on, että joukkokanteen maksajana on somejätti Facebookin emoyhtiö Meta.

900 grammaa kesäkurpitsoja ja purkki lempifetaani. Mm. nämä tuotteet sain tällä viikolla kaupasta käytännössä ilmaiseksi.

Mistä kaikki alkoi?

Jo vuonna 2018, siis seitsemän vuotta sitten, Facebook joutui myöntämään, että peräti 87 miljoonan käyttäjänsä yksityistietoja oli päässyt data-analytiikkayritys Cambridge Analytican saataville. Tuolloin puhuttiin samannimisestä skandaalista. Sitten kului vuosia, ja vasta keväällä 2023 tuli tästä nostetusta joukkokanteesta sähköpostitse ilmoitus meille, USA:ssa asuville Facebook-käyttäjille. 

Jo aiemmassa tämän aihepiirin postauksessani kerroin, että joukkokanteita on kuluttajan näkökulmasta kahdenlaisia: niitä, joiden kohdalla ei tarvitse itse tehdä mitään ja on silti mukana saamassa korvauksia ja niitä, joiden kohdalla pitää ilmoittaa itsensä mukaan mahdollisen korvauksen saajaksi. 

Tämän tuoreimman Metaa koskettavan joukkokanteen kohdalla piti vuonna 2023 tiettyyn elokuun päivään mennessä täyttää nettilomake, jos halusi mukaan. Lomakkeessa kysyttiin tarkempia lisätietoja ja sai myös valita haluamansa maksutavan korvausten vastaanottamiseksi. Joukkokanne koski Fb-käyttäjiä aikajaksolla toukokuu 2007 - joulukuu 2022. Korvauksiin oli oikeutettu, vaikka oman Fb-tilin olisi nyttemmin jo poistanut. Korvaushakemuksia lähetettiin määräaikaan mennessä yhteensä 29 miljoonaa kappaletta.

Ratkaisu vuonna 2025

Tämän vuoden toukokuussa Meta teki sopimuksen korvata töppäyksestään yhteensä 725 miljoonaa dollaria. Tästä iso osa menee tietenkin lakimiehille ja muille tapausta hoitaneille. Loppu jaetaan niiden Fb-käyttäjien kesken, jotka täyttivät lomakkeen kaksi vuotta aiemmin. Korvausten rahanjako noudattaa periaatetta, missä korvaussumma on suoraan verrannollinen kuukausimäärään, jonka on ollut liittyneenä Facebookiin vuosina 2007 - 2022. Itsehän en esimerkiksi vielä vuonna 2007 ollut somessa, joten en ollut oikeutettu isoimpaan mahdolliseen korvaussummaan. Keskimääräinen korvaussumma yksittäiselle kuluttajalle tässä kanteessa oli 30 dollaria ja suurin 38 dollaria. Minä sain juurikin tuon 30 dollaria ja sentit päälle, ukkokulta 37 dollaria ja risat.  

Maksutavat ja ilmaiset ostokset

Tapauksen sovittelusta ja korvausmaksujen aloittamisesta uutisoitiin täällä Yhdysvalloissa jonkin verran mediassa, mutta saimme asian tiedoksi viime viikolla myös sähköpostitse. Tiedotteessa luki, että korvauksia ryhdytään suorittamaan seuraavan kymmenen viikon aikana. Osa voi siis joutua odottamaan rahojaan vielä pitkään. 

Aiemmissa joukkokannetapauksissamme korvaukset on maksettu meille joko shekillä tai suoraan tilille. Tällä kertaa korvausrahojen maksutavoissa oli lisää vaihtoehtoja. Itse olin pyytänyt rahat Paypalin kautta ja ukkokulta virtuaalisena Mastercard-korttina. Muita maksutapoja perinteisen tilillemaksun lisäksi olivat Venmo ja Zelle.

Ilmoitus, että korvauksia ryhdytään maksamaan, tuli viime viikon torstaina. Niinpä suorastaan yllätyin, että raha tupsahti tulla näinkin nopeasti, tämän viikon maanantaina. Olin sattumalta juuri samaan aikaan ruokakaupassa tekemässä pieniä täydennysostoksia: muutamat vihannekset, raejuustoa ja kaksia purkkia fetaa. Laskuksi tuli 29 dollaria. Mutta kun palasin kaupasta kotiin, odotti tämä Metan maksama korvaus Paypal-tililläni. Niinpä olin kerrankin saanut tehdä käytännössä ilmaisen kauppareissun.

Tällä viikolla ilahdutti myös etupihamme yuccapalmu. Se ryhtyi kukkimaan ensimmäistä kertaa ikinä. Kukinnolla on kokoa n. 25-30 cm.

Isommassa mittakaavassa

Monet teistä ehkä muistavat meitä lähellä asuvan Cat Ladyn, kissanaisen, johon tutustuimme hänen kissojensa kautta pandemiavuosina. Viime viikolla puhuimme myös hänen kanssaan tästä kyseisestä joukkokannetapauksesta ja muistelimme mm. omaa pippuripurkin joukkokannetapaustamme. Nauroimme yhdessä, kuinka korvaussummat ovat usein mahdottoman pieniä: pippuripurkin tapauksessa hiukan yli kolme dollaria. Cat Ladylla puolestaan oli joskus ollut joukkokanteesta saatavia 20-30 dollarisenttiä, mutta hän oli jättänyt tuon "jättipotin" lunastamatta.

Mutta hän osasi antaa hyvän näkökulman isompaan mittakaavaan. Jos tiedossa on, että korvaussumma on äärettömän pieni, ei se välttämättä houkuttele asianosaisia kuluttajia lähtemään joukkokanteeseen edes mukaan. Tai jos kuluttajalle tupsahtaa jonkin joukkokannetapauksen päätteeksi automaattisesti postitse vaikkapa 50 dollarisentin shekki, eivät kaikki vaivaudu lunastamaan shekkiä. Aivan kuten hänkin oli joskus tehnyt. (Välihuomiona, että shekit voi täällä tänä päivänä lunastaa ihan kotosalla mobiilipankin kautta kännykkäkuvien avulla. Ei tarvitse enää esimerkiksi mennä asioikseen pankkiin.) 

Mitä tämä tarkoittaa isommassa mittakaavassa? Otetaan esimerkki: Oletetaan, että jossakin joukkokanteessa korvauksen saavia kuluttajia olisi 20 miljoonaa henkilöä, mikä ei siis USA:n kokoisessa jättivaltiossa ole vasta kuin alle 6 % maan asukkaista, ja että korvaussumma jokaiselle olisi tuo vaivaiset 50 dollarisenttiä. Mutta mikäli vaikkapa miljoona henkilöä 20 miljoonasta jättäisi tuon summan lunastamatta, niin korvauksia maksava yhtiö säästää rahojaan peräti puoli miljoonaa dollaria. Rangaistus jää ikään kuin vajaaksi. Seikka, jota ei oman mitättömän korvaussumman kohdalla tule välttämättä ajatelleeksi. 

Niinpä tässäkin tapauksessa pienistä puroista syntyvä isompi koski on ihan paikkansapitävä vertauskuva.

Tällaisia tuulia Piilaaksosta tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kuntosalilla Oulussa ja Piilaaksossa, ja uuden salin etsintä

Edellinen postaukseni käsitteli kesän Suomi-havaintojani. Vaikka tuon tekstin julkaisusta on kiireiden keskellä päässyt hurahtamaan jo kuukausi, jatkan vielä yhdellä Suomi-liitännäisellä aiheella. 

Koska vietin kesällä peräti kahdeksan viikkoa Suomessa, päätin hankkia 10 kerran käyntikortin oululaiselle kuntosalille. Kaikkia kymmentä kertaa tosin en saanut käytetyksi, sillä vietin aikaani niin paljon myös Oulun ulkopuolella. Mutta mukavaa pientä potkua siinä sai takalistolleen, ettei etukäteen maksettu kortti jäisi ainakaan täysin käyttämättä. Eikä se onneksi jäänyt.

Liukas aloitus

Salikäyntini Suomessa saivat mielenkiintoisen alun. Vaatekertaa olin tuonut USA:sta mukanani, mutta Oulussa piti alkajaisiksi kaivella varastojen perukoilta vanhat kuntosalikenkäni. Heti ensimmäisellä salikerralla kuitenkin huomasin, että kengät olivat pohjistaan aivan samperin liukkaat. Ihmettelin, miten olin muka aiemmin voinut niillä samoilla sisälenkkareilla harrastaa yhtään mitään. Kunnes päädyin tulokseen, että kun kengät olivat lojuneet vuosikausia varastotilassa, missä ilmankosteus on ollut rapsakan kuiva, oli kenkien kuminen pohja yksinkertaisesti kuivahtanut kovaksi koppuraksi! Ja tämän vuoksi kenkien pito oli puhdas nolla. Tapaus voi teitä ihmetyttää, mutta jos ottaa lenkkarit yli 10 käyttämättömän vuoden jälkeen takaisin jalan alle, niin näinkin voi näemmä käydä. Oli kuin olisi luistinradalla liukastellut, huh. Lopulta jouduin vaihtamaan salikengikseni toiset kengät, sillä ensimmäiset olivat hitusen liian tapaturma-alttiit.

Katsoin tätä blogipostaustani varten läpi kuvakokoelmaani, olinko tullut ottaneeksi yhtään kuvaa oululaiselta saliltani. En ollut, mutta matkalta salille olin räpsäissyt tämän. Ilmeisesti tuomen kukintoja oli varissut niin paljon maahan, että kaukaa katsottuna terälehtikasat näyttivät lumelta. Ja minuahan näky pitkästä aikaa hämmästytti. Kuvan tossu on tuoreempaa vuosikertaa kuin 10+ vuotta, hahah.

Eroja

Kun nyt seuraavaksi listaan muutamia havaitsemiani eroja oululaiselta ja piilaaksolaiselta kuntosaliltani, pitää huomioida, ettei kummassakaan paikassa kuntosalini ole ollut kalleimmasta päästä. Korkeamman tasoisilla saleilla on oletettavasti parempi palvelutaso, rajallisempi määrä käyttäjiä ja näiden kautta myös hygieniataso pidettävissä paremmalla tolalla. Lisäksi toinen vertaamistani saleista kuuluu ketjuun, toinen ei. Havaintojani ei siis voi missään nimessä yleistää. 

Oululaisella kuntosalilla oli tapana jättää ulkokengät eteiseen ja vaihtaa sisäkengät saliharjoittelun ajaksi. Tämä erosi piilaaksolaisesta käytännöstä, sillä täällä omalla kuntosalillani rontostellaan ulkokengissä sisään ja laitteille asti. Täällä kukaan ei oleta, eikä varsinkaan vahdi, että salille tultaessa vaihdettaisiin kengät. Kenkien vaihtamattomuutta totta kai edesauttaa osaltaan se, että Piilaaksossa pärjää ulkonakin lenkkareissa ympäri vuoden. Toppakengille ei ole tarvetta.  

Kenkäkäytännöstä oululainen kuntosalini sai hygieniapisteen, mutta jäi seuraavassa seikassa kakkoseksi: Olen Piilaaksossa tottunut, että kuntosaleilla on seiniin kiinnitettyinä paperipyyhetelineitä ja desinfiointiainepulloja niiden vieressä. Niinpä moni kuntosalikävijä desinfioi käyttämänsä laitteet joko ennen omaa käyttöä tai sen jälkeen. Oulussa tällaista käytäntöä ei ollut, eikä siis tarjolla ollut myöskään mainitsemiani puhdistustarvikkeita. Kyllä piti pari kertaa vain ummistaa silmänsä ja nenänsä, kun näki ison hikoilevan karjun käyttävän samaa penkkiä, jota olin aikeissa itse käyttää seuraavaksi. Lisäksi Piilaaksossa olen nähnyt joka kerta myös siivoojan siivoamassa lattioita, laitteita, peilejä tai pukuhuoneita. Oulussa en varmaankaan vain osunut samaan aikaan tiloihin kuin siivooja siellä kävi, mutta tällaista omatoimista laitteiden putsaamismahdollisuutta jäin kyllä kaipaamaan.   

Mutta mikä oululaisella salilla ilahdutti, oli salikävijöiden toisiaan tervehtiminen. Joskin omat sälikäyntini ajoittuivat usein aamupäiviin, jolloin paikalla oli enimmäkseen eläkeläisiä. Ehkä he tunsivat toisensa jo muutoinkin ja siksikin rupattelivat keskenään, mutta kyllä muutamat tervehdykset huikattiin myös minulle. Niihin oli mukava vastata takaisin. Jäinkin mielenkiinnolla odottamaan, uskaltautuuko joku vakiokävijöistä jo kyselemään, että kukas se minä oikein olen, kun ei minua ole aiemmin salilla näkynyt, mutta tällaista uteliaisuuden rajaa ei koskaan ylitetty.

Näin ulkosuomalaiselle Oulussa oli myös mainiota, että salilla kuului taustalla suomalaista musiikkia soittava radiokanava. Monta nostalgista hetkeä muodostui, kun radiosta tuli jokin kappale, jota en ollut kuullut vuosikausiin. Niinpä välillä kuntosalirehkimiseni meni enemmän muusikin kuuntelutaukojen pitämiseksi ja suomalaisten kappaleiden sanojen muisteluksi. No, saivathan siinä jumppaa ainakin aivot. 

Mitä piilaaksolaisen kuntosalini taustaviihdykkeisiin tulee, niin täälläkin voi toki soida jokin radiokanava, mutta merkittävämmässä osassa ovat ne kaikki lukuisat tv-ruudut. Joka ikisellä seinällä pitää olla yksi tai useampi televisio! Pukuhuonetta unohtamatta. Useimmiten niissä pyörivät joko urheilu- tai uutiskanavat. Uutiskanavien otsikoita tulee toisinaan itselläkin seurattua, mutta se televisioiden hillitön määrä kyllä naurattaa.

Tukalat viimeiset kerrat

Suomessa salikäynneistäni vähemmän mukavia olivat kaksi viimeistä viikkoa. Oulussakin oli kova hellejakso, eivätkä lämpötilat laskeneet kovin alhaisiksi edes öisin. Tuolloin kuntosalilla oli erityisen hikoiluttavaa, jopa tukalaa, sillä tiloissa ei ollut viilentävää ilmastointia. Ainoastaan rupelituulettimet pyörittivät kuumaa ja toisinaan melko kostean hikistä ilmaa. Ilmastointi on puolestaan täällä Piilaaksossa lähes itsestäänselvyys, sillä paikallinen ilmasto ja rakennuskanta sen sanelevat. Mutta oli mielenkiintoista havaita tuo ilmastoinnin tärkeys kuumalla ilmalla. Kuinka "tehot" laskivat aika nopeasti, kun yritti kuumassa sisäilmassa rehkiä samalla tahdilla kuin viileämmässä oli tottunut. 

Piilaaksossa uuden salin etsintä

Täällä kotopuolessa Piilaaksossa minulla onkin parhaillaan kuntosalin kanssa hiukan kinkkinen tilanne. Oma lempikuntosalini nimittäin lanataan matalaksi. Asiasta oltiin huhuttu jo muutama vuosi, mutta toiminta kuitenkin aina jatkui. Nyt salin vuokrasopimusta ei oltu enää jatkettu, ja sali sulki ovensa elokuun lopussa. Miksi näin?

Te kirjani lukeneet kenties muistatte, kuinka Piilaakso muuttui pandemiavuosina muuttotappiolliseksi. Mutta kun alue keikahti välillä taas takaisin muuttovoitolliseksi, niin kuntosalini tilalle rakennetaan, mitäpäs muutakaan kuin asuntoja.

Tämä lempikuntosalini lopettaminen on minulle henkilökohtaisesti todella harmillinen juttu. Siis kyllähän Piilaaksossa on kuntosaleja pilvin pimein, mutta tuolla salilla oli ehdottomasti lähialueen kuntosalien paras sauna! Iso löylyhuone, missä kaksi tehokasta kiuasta tilan eri nurkissa. Yritinkin nauttia saunasta ahkerasti vielä elokuun puolella. Viimeiset kerrat saunassa hiukan kirpaisivat: Löylyt olivat tavallistakin kuumemmat, eli paremmat, koska vettähän ei saa täällä tietenkään kiukaalle heittää. Löylyt olivat siis mitä parhaimmat, mutta samaan aikaan tiedossa oli, että pian niistä nauttiminen juuri niillä lauteilla loppuu. Yhyy!

Lisäksi tämä sali oli väkimäärältään aina väljin, sali pysyi siistinä ahkeran siivoojan ansiosta, sen ohjelmistossa oli pari oikein hyvää joogatuntia ja salin etäisyys kotoa sopiva. Saman kuntosaliketjun toinen sali sijaitsee jopa lähempänä kotiamme, mutta se sali on aina turkasen täynnä ja saunan virkaa toimittaa pikkuinen hikinen koppi. Niinpä joutunen tässä lähitulevaisuudessa laajentamaan reviiriäni ja kokeilemaan uusia saleja ja ennen kaikkea niiden saunoja. 

Uutena juttuna personal trainer (PT)

Mutta kuin sattumankauppaa olen juuri tällä viikolla aloittanut tapaamiset PT:n kanssa. Olin siis ollut jo kolmesta neljään kuukautta jonossa saadakseni 10 kerran "PT-kuurin". Jonoa oli sen vuoksi, että ukkokullan työpaikan terveysvakuutus kattaa nämä kyseiset PT-tapaamiset ja kysyntä on tästä syystä kovaa. Mutta kunhan tässä saadaan PT:n kanssa ns. homma rullaamaan, pystyn sen jälkeen muutaman viikon ajan käyttämään tätä PT:n työpaikan kuntosalia. Ajoitus ei siis olisi voinut olla tätä onnistuneempi, kun oma lempisalini juuri lopetti. Toki uuden salin etsintä on yhä edessä, mutta jospa vältyn nyt siltä alkuryntäykseltä, kun jokainen lakkautetun salin käyttäjä etsii uutta kuntoilupaikkaa itselleen. 

Loppukevennys

Ensimmäisellä PT:n tapaamiskerralla sattui pieni kommellus. Minun piti asentaa kännykkääni kuntosalilaitteiden kanssa yhteensopiva mobiilisovellus ja kappas, se asentuikin suomenkielisenä. Sovelluksella on tarkoitus kirjautua sisään jokaiseen kuntosalilaitteeseen, joka sitten tekee automaattisesti minulle räätälöidyt laite- ja painosäädöt. Mutta nyt kun kännykkäsovellus oli suomeksi, niin myös salilaitteiden näytöillä olevat ohjeet muuttuivat suomenkielisiksi. PT:ni on lähtöisin Japanista ja hän oli kovin huvittunut kielen vaihtumisesta. Niinpä vitsailin hänelle, että tuletkin oppimaan tässä muutaman sanan suomea ohessa. Ja kyllä hän jo kyseli mm. kuinka sana "vahvista" lausutaan ja mitä "kehonkoostumus" on englanniksi. Eli saamme molemmat myös hauskaa aivojumppaa, kun tapaamme.

Tässä kuntosalilaitteen näyttö vielä englanniksi. Mutta kun kirjauduin sisään, vaihtuivat tekstit suomenkielisiksi. Japanilaisen PT:ni "virkistykseksi". 

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Havaintoja Suomessa kesällä 2025

Tällä kertaa blogissani jo perinteeksi muodostunut kesävisiitin jälkeinen Suomi-havaintojen postaus.

Lähtövalmistelut Suomeen menivät hiukan kiireeksi. Kun tiesi olevansa yli kahdeksan viikkoa pois, vaati moni asia hoitamista ennen matkaa. En siis ennättänyt virittäytyä Suomi-tunnelmaan lainkaan etukäteen. Mutta kas, jo menomatkalla lentokoneessa pääsin sukeltamaan suomalaisuuden syvään päätyyn: pitkällä lennolla Atlantin yli oli nähtävissä Dingo-yhtyeestä kertova elokuva! Tottahan minä vanhana Dingo-fanina sen katsoin. Tuntui hauskalta nähdä pitkästä aikaa leffa, jossa puhuttiin suomea. Silmä haki tottuneesti kuvan alareunasta tekstityksiä, kunnes lopulta meni tajuntaan, ettei niitä nyt tarvitakaan.

Dingo-elokuva sijoittui 1980-luvulle, joten sen ajan muoti ja sanonnat olivat minulle tuttuja. Mutta kesän 2025 Suomessa minua odotti:

Uusia tai jo unohtuneita sanontoja

Tänä kesänä huomioni Suomessa kiinnittyi uuteen sanontaan: mennä vihkoon. Vielä edellisellä Suomi-visiitilläni eli viime vuoden loppupuolella en kuullut tällaista käytettävän, mutta nyt sitä viljeltiin aika runsaasti. Varsinkin televisio-ohjelmissa ja radiohaastatteluissa sanontaa hoettiin ahkerasti. Oman käsitykseni mukaan tällä tarkoitetaan jonkin asian menemistä pieleen. Ja mistä tällainen sanonta on suomen kieleen tupsahtanut, siitä minulla ei ole hajuakaan. Jälleen kerran olin ulkosuomalaisena tipahtanut ajan hermolta. 

Myös jotakin suomen kielestä unohtunutta pääsi palautumaan mieleeni. Kun ukkokulta sopi ystävänsä kanssa tapaamista, oli ystävä ehdottanut tapaamispaikaksi pystäriä. Minulla kesti hetken yhdistää piuhat, että tämähän tarkoitti siis pystybaaria. Sana, jota en sitäkään ole itse tullut käyttäneeksi vuosikausiin. Hauskaa mieleenpalauttelua siis!

Ja sitten tietenkin ne kaikki ihanat suomalaiset murteet. Etelä-Pohjanmaalla hieraisin silmiäni ruokakaupassa, kun osuin tämän kyltin kohdalle:

Ihanaa murteen käyttöä!

Ja mitä ruoka- ja juomakauppojen uutuuksiin tulee, niin ilmeisesti tämän kesän uutuusmakuna lonkeroissa oli vadelma. Tykästyin siihen kovasti, kunhan juoma vain oli aivan jääkylmää!

Myös Dubai-suklaata tuli maistettua ensimmäistä kertaa nyt kesällä Suomessa. Jännä juttu, että olin nähnyt talven/kevään mittaan kohkattavan tästä suklaasta enemmän Suomessa kuin täällä. Toki mulla on voinut mennä jotain ohikin. :-D

Hauskoja käännöksiä vaiko käännöskukkasia 

Kun aloitin vesijoogaharrastuksen täällä Piilaaksossa, opin siinä samalla uuden englanninkielisen sanan pool noodle eli allasnuudeli. Tällä tarkoitetaan pitkää ja ohutta vaahtomuovista rullaa, jonka avulla voi kellua vedessä. Mutta olinhan minä tyrskäyttää aamukahvit suustani, kun näin Suomessa erään kaupan mainoksen lötköpötköistä! Enpä olisi osannut tuolla nimellä suomeksi lähteä kellunta- ja vesileikkirullaa etsimään ja kyselemään. 

Lötköpötköjä altaan reunalla.

 

Lapin-reissullamme sattui myös hauska kielivalintaan liittyvä tilanne. Olimme ajamassa pohjoisesta kohti Rovaniemeä ja etsin matkan varrelta meille lounaspaikkaa. Google Mapsin avulla sopivan etäisyyden päästä löytyi lupaava, paikallismurteella nimetty Meän Paikka. Mutta englanninkielisessä hakutuloksessa ravintolan nimi oli vääntynyt joksikin muuksi, ei välttämättä kaikkein houkuttelevimmaksi:

Mielestäni paikka ei ollut ollenkaan ilkeä (pun intended), vaan sain sieltä oikein maukasta poronkäristystä.

Mutta ainakin Rovaniemellä ohjattiin englanninkielisten sanojen oikeaoppiseen ääntämiseen:

Hauska sana, kun sen näkee noin lausuntamuotoonsa kirjoitettuna.

UV-indeksien vertailu

Oli myös mielenkiintoista havaita erot UV-indekseissä: Oulussa oli aurinkoista ja lämpöasteita parhaimmillaan 30 tai 31, mutta UV-indeksi pysytteli maltillisesti lukemassa 4. Etelä-Pohjanmaalla vastaavina kuumina päivinä UV saattoi hetkellisesti hipaista lukemaa 5.

Kun sitten taas palasin Kaliforniaan, oli päivälämpötila normaalia kesäsäätä alhaisempi +22, mutta UV-indeksi niinkin korkea kuin 9. Nyt viimeisin viikko meillä onkin jo ollut se normaali tai jopa hiukan kuumempi kesälämpötila +28 astetta tai enemmän ja UV-indeksi 10. Hyvä muistutus, etteivät lämpötila ja UV-indeksi todellakaan kulje aina käsi kädessä. 

Asiantuntijoiden maantieteelliset oikeudet harjoittaa ammattiaan

Yksi terveydenhuoltokäynti minulla uhkasi jäädä pahasti rempalleen ennen Suomi-matkaa, mutta sain sovittua terveydenhuoltoalan ammattilaisen kanssa videovisiitin. Varhainen aamu Kalifornian aikaa sopi hyvin, sillä itse pystyin olemaan tuolloin koneeni ääressä Suomessa illalla. Aloitimme videotapaamisen sovitusti, mutta kun heti alkukeskusteluissa kävi ilmi, että olin Euroopassa, joutui tämä terveydenhuoltoalan ammattilainen katkaisemaan yhteytemme nopeasti. Perusteluna oli, että hänellä on ammattitoimilupa ainoastaan Kaliforniassa, joten hän ei saa "tarjota palveluitaan" sen ulkopuolelle.

Ymmärrän kesketyksen syyn hyvin, vaikkakaan en osaa sanoa, oliko tilannetulkinta kohdallani kenties tiukimmasta päästä. Olihan pysyvänä asuinpaikkanani kuitenkin yhä Piilaakso eli minä palvelun kohteena olin kalifornialainen. No, asia hoitui onneksi loppuun hetimiten, kun palasin Yhdysvaltoihin.

Mutta jäin miettimään, saako suomalainen lääkäri ottaa videoyhteyden potilaansa kanssa, jos tämä on Suomen tai EU:n ulkopuolella? Saisinko minä esimerkiksi sopia täältä käsin videovastaanoton suomalaisen lääkärin kanssa, sillä suomalainen lääkärintutkintohan ei ole pätevä USA:ssa? Ei ole aiemmin tullut törmättyä tällaiseen tilanteeseen täällä eikä Suomessa.

Summa summarum

Vaikka Suomessa oli monin tavoin ihanaa, oli myös ihana palata ja saada arki jälleen pyörimään täällä. Aina kun palaan pidemmältä reissulta, kuuluu perinteisiini tehdä kierros pihalla ja tarkistella eri hedelmäpuiden ja kasvimaani tilanne. Viikunapuumme näytti virkistyneen ja oksat notkuvat tulevaa satoa. Tänä vuonna viikunat kypsyvät ainakin kuukauden myöhässä, koska kevät ja alkukesä olivat poikkeuksellisen viileitä. Mutta hyvä edes näin. Ennen kuin lähdin Suomeen näytti puu olevan vielä ilman raakileita.

Naapuriltamme oli selvästi unohtunut pyyntömme kastella etupihan nurmikkoa, jota olen tässä nyt yrittänyt elvyttää takaisin vihreäksi parhaani mukaan. Kasvimaankaan nykytila ei sopisi kuvaksi puutarhakirjaan, mutta sitruspuut voivat vahvasti. Appelsiinin raakileitakin on nyt ennätysmäärä, jee! Ja jos jollakin teistä lukijoista on vinkki, mitä voi tehdä yuzuista, niin saa kertoa. Lopuksi poimittu mallikappale yhdestä sitruunapuustamme:

Kotipihamme iäkäs sitruunapuu tuottaa greipin kokoisia sitruunoita, vaikka emme edes kastele puuta koskaan. Onnenkantamoisia kalifornialaisessa arjessani.

Tällaisia havaintoja ja ajatuksia Suomen kesästä tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kaksi painajaista peräkkäin

Kesävisiitti Suomessa oli pääosin ihanaa aikaa. Vaikka kiirettä pitikin, tuli moni asia kuitenkin hoidetuksi, ehdin nähdä ja kokea paljon ja sain tavata tuon ruhtinaallisen 8,5 viikon aikana paljon ystäviä ja sukulaisia. Toki lisääkin olisin tapaamisia vielä halunnut, mutta aika ja rahkeet sanoivat tuolle toiveelle stop. Loppumetreillä Suomessa tapahtui kuitenkin jotakin täysin odottamatonta ja ikävää: Facebook-tilini kaapattiin!

Kaikki alkoi näin viattomasta Messenger-viestistä, jonka sain Facebook-kaveriltani:

Mukana nätit emojit ja kaikki.

Tässä vaiheessa minulle ei mitenkään käynyt ilmi, että kaverini Facebook-tili oli jo kaapattu. Lisäksi sain tuon viestin, kun olin yksin kiireessä syömässä lounasta, joten en ajattellut enkä epäillyt pyyntöä sen kummemmin. Annoin numeroni ja se olikin sitten siinä! 

Tilini kaapattiin heti ja tietämättäni tililtäni ryhdyttiin lähettämään tätä samaa puhelinnumeropyyntöviestiä henkilöille, joiden kanssa olen joskus lähettänyt Messenger-viestejä. Samanaikaisesti minut pullautetttiin Facebookista ulos, joten en voinut esimerkiksi käydä kirjoittamassa varoituksen sanaa tilini kaappauksesta omalle seinälleni. Ja että tiesin sen jo itse. Ystäväni tämän kävi seinälleni puolestani tekemässä, kiitos.

Yhteydenottojen hyökyaalto

Syntyi nopeasti hyvin kakofoninen tilanne. Kun Facebook-kaverini alkoivat saada näitä viestejä, pyrki lähes jokainen joko kysymään, oliko tilini mahdollisesti kaapattu, tai ilmoittamaan minulle kaappauksesta. Tuossa vaiheessa minulla siis hälytti kolme erillistä laitetta koko ajan: kaksi puhelinta ja yksi tietokone. Sain puheluita, joista vain kahteen ennätin vastaamaan. Sain myös valtavan määrän Instagram-, Whatsapp, Messenger- ja ihan tavallisia tekstiviestejä. Heinäkuisena hellearki-iltapäivänä näytti yllättävän moni siis olevan linjoilla. En voinut siinä tilanteessa alkaa niihin kaikkiin mitenkään vastaamaan, koska FB-tilin kanssa oli "tulipalon sammutustilanne". Oli tietenkin hyvä, että moni yritti tilanteesta minua varoittaa, mutta se viestien yhtäaikaisuus tahtoi saada jokaisen viestintävälineeni lähinnä vain "solmuun". Notifikaatioita paukkui sellaista tahtia, että rivakka polkka olisi jäänyt kakkoseksi. 

Lopulta urakoin koneellani noin 1,5 tuntia, että sain tilin takaisin oman hallintaani. Kiitos vielä ystävälle, joka osasi neuvoa minulle oikean tavan saada kaapparit ulos tililtäni. Lopullisesti. (Ukkokultani oli Kaliforniassa ja nukkui yöuniaan vielä autuaan tietämättömänä kaikesta.) Tuon 1,5 tunnin aikana minut kirjattiin kaapparien toimesta tililtäni ulos yli 20 kertaa, mutta en antanut periksi. Kirjauduin joka kerta uudelleen, vaikka se takkusikin. Kyllä siinä hikikarpalot valuivat, eikä ihme, sillä sisälämpötilakin oli sillä hetkellä +29! Pelkkä ajatuskin seurauksista hikoilutti. Facebook-kaverit toki saisin pikku hiljaa takaisin, mutta kaikki ne Facebook-tililleni nostamat kuvat, elämäntilanteet ja muistot sekä lähetetyt viestit, mitkä olivat nyt kaikki vaarassa kadota tuon tilini mukana. Jopa näiden blogipostausteni paras tiedotuskanava häviäisi. Ja tämä kaikki ilman omaa suunnitelmallista aikomustani tehdä niin.

Pitkän taiston päätteeksi tilanne kääntyi kuitenkin onneksi parhain päin ja sain säilytettyä tilini. Kaikille ei ole käynyt vastaavassa tilanteessa yhtä onnekkaasti.

Sisälämpömittarin lukema. Oli tuskaisat oltavat kaikin puolin.

Näin jälkikäteen täytyy sanoa, että olihan tuo kaappausviritelmä varsin ovela. Kaikki viestittely tapahtui ensinnäkin hyvällä suomen kielellä ja kun tulin verranneeksi parin eri ystävän saamia kaappareiden viestejä tuon numeropyyntöviestin jälkeen, niin ne erosivat toisistaan! Lisäksi itse sain jälkikalasteluviestin Whatsappiin, mutta yksi ystäväni oli saanut sen sähköpostiinsa. Ei siis voinut antaa vain yhtä varoittavaa tapaa ja kanavaa hakkereiden toimintatavasta muuta kuin tuon aloitusviestin.

Ja mielenkiintoisena huomiona vielä se, että kun etsin sitä alkuperäistä, kaappareilta saamaani viestiä ottaakseni siitä kuvakaappauksen tähän postaukseeni, niin viestiketjuja on muokattu jälkikäteen! Sitä alkuperäistä viestiä ei enää näy ollenkaan. Nyt viestiketjussa näkyy tuo sama viesti minun lähettämänä. Mitä en siis itse ole tehnyt.

Erityisen harmillinen kaappaus oli siinä mielessä, että itse en nähnyt, kenelle kaikille tätä puhelinnumeropyyntiviestiä oli lähetetty. Vasta, kun viestin vastaanottaja siihen jollakin tapaa reagoi, tuli siitä ilmoitus myös minulle. Lisäksi tiedossani on ainakin yksi FB-kaveruus, jonka nuo kaapparit katkaisivat ja tekivät lisäksi eston, etteivät tämän ystävän viestit enää näkyneet minulle edes viestittelyryhmissä. Onneksi huomasimme tämän nopeasti ja tuo katkaistu yhteys on nyt palautettu.

Samoin tilanne oli varsin epäreilu heille, joiden kanssa olen joskus ollut Messenger-yhteydessä, mutta emme ole Facebookissa kuitenkaan kavereita. Näitä kontakteja minulle on tullut varsinkin esikoiskirjani kirjoittamisen ja julkaisun tiimoilta. Niinpä moni puolituntematon oli varmasti kummissaan, miksi yhtäkkiä pyydän heidän numeroaan. Ja koska he eivät pystyneet näkemään Facebook-postauksiani, jäi heiltä myös näkemättä ystäväni laittama ilmoitus, että tilini on kaapattu ja erikoinen numeropyyntöni kannattaa jättää huomiotta. 

Pitkäkestoinen riesa joka tapauksessa

Vaikka tilini palauttamiseksi meni se 1,5 tuntia, jatkui tätä jatkuvaa viestittelyä vielä monta tuntia eteenpäin, kun FB-ystävät yksi kerrallaan huomasivat saaneensa minulta viestin ja alkoivat reagoida siihen tavalla tai toisella. Lisäksi toinen aalto viestejä alkoi vyöryä siinä vaiheessa, kun ystävät USA:ssa heräsivät uuteen aamuunsa ja heitäkin odotti tämä puhelinnumeropyyntöni viesteissä. Siinä vaiheessa vaara oli kuitenkin jo ohi, sillä tili oli takaisin minun. Kummeksuvia yhteydenottoja ropisi vielä seuraavanakin päivänä. Yritin parhaani mukaan vastata jokaiselle, mikä tilanne oli ollut, sillä useimmat eivät hoksanneet katsoa sitä Facebook-seinältäni.

Kaappaus tapahtui iltapäivällä Suomen aikaa ja samana iltana minulla oli entisten ja nykyisten piilaaksolaisnaisten tapaaminen Oulun torilla. Olin odottanut sitä innolla. Olin kuitenkin jo harmikseni perumassa osallistumistani, sillä puhelimeni piippasi edelleen koko ajan viestejä. Menin kuitenkin tapaamiseen mukaan ja eihän siinä auttanut kuin kertoa muille osallistujille syy, miksi seuraan puhelintani niin ahkerasti ja myös vastaan saamiini viesteihin. 

Että olihan tämä kaappaus kuulkaa kaikin puolin kamala soppa! Eikä aikaa todellakaan olisi ollut moisen sopan keittämiseen, sillä käsilläni oli viimeiset päivät Suomessa. Mistä sopivasti aasinsilta seuraavaan painajaiseen:

Käsittämätön lentolippusekoilu

Paluulentoreittini Kaliforniaan oli Oulu - Helsinki - Los Angeles - San Francisco. Kaikki kolme lentoa olivat samalla lipulla ja ne oli varattu Finnairin kautta. Kaksi ensimmäistä lentoa operoi Finnair, viimeisimmän Alaska Air. Tein lähtöselvityksen lennoilleni lähtöä edellisenä päivänä verkossa, mutta viimeisen pätkän lennolle se ei onnistunut. Näin on voinut käydä joskus ennenkin, sillä tuossa vaiheessa viimeisen lennon lähtöön on vielä reilusti yli 24 tuntia aikaa. En ollut huolissani. Vielä. 

Kun menin Oulun lentokentälle, onnistui matkatavarani lähettää aina San Franciscoon asti, mutta minulle ei lähtöselvitystä voitu vieläkään tehdä. Ohjeena oli mennä selvittämään asia Los Angelesissa. Selvä. Siellä minulla olikin tuskaisat 5,5 tuntia lentojen vaihtoaikaa, joten aikaa kyllä oli. 

Mutta Los Angelesissa tuli eteen aivan käsittämätön tilanne. Kun menin lähtöselvitystiskille selvittämään lentoani, jolle minulla oli siis jo paikkavarauskin tehtynä ja laukut kirjattuina sisään, sanoi virkailija, ettei lentovaraustani löydy ollenkaan. Varausnumerolla, Finnairin eikä Alaskan, ei löytynyt mitään tietoja. Virkailija oli aivan kummissaan, kuinka matkatavarani oli kuitenkin onnistuttu laittamaan kyseiselle lennolle. Ja kuinka olin voinut varata paikan tuolle lennolle. Virkailija ennätti jo sanomaan, että joudun ostamaan itse kokonaan uuden lipun tuolle välille ja pyytämään jälkikäteen korvausta Finnairilta, kunnes selvisi, että lento oli jo siinä vaiheessa ylibuukattu, eikä uuden lipun ostaminen enää onnistuisi. Kyseessä oli Alaskan sen myöhäisillan viimeinen lento San Franciscoon, joten uhkana oli, että joudun jäämään Los Angelesiin ylimääräiseksi yöksi. Ottaen huomioon, että tässä vaiheessa olin matkustanut jo 16 tuntia ja kroppa taisteli jet lagin kanssa, ei keskellä yötä hotellin etsiminen ja majoittuminen enää houkutellut.

Kun sitten lopulta onnistuin kaivamaan sähköposteistani tammikuisen varausvahvistuksen, josta saatiin lippunumero, alkoi tilanne näyttää todellisen luonteensa. Finnair ei ollut maksanut viimeistä lentopätkää ollenkaan, vaikka lennot olivat varattuina samalla lipulla! Olinhan minä kiukkuinen! Miten tällainen oli ylipäätään mahdollista? Ja miten ihmeessä Finnair kykeni sössimään asian tällä tavalla! Ja että siitä tuli nyt minun päänvaivani! (Taustatietona, että tuntosarvet Finnairin suhteen olivat herkillä jo valmiiksi. Ukkokullan muutamaa viikkoa aikaisempi paluulento Suomesta Kaliforniaan osui lakkopäivälle ja hän jonotti kyseisen lentoyhtiön asiakaspalveluun 14 tuntia! Uskomatonta, kun lakkotilanne ja lentojen uudelleen reititykset olivat jatkuneet jo tammikuusta asti, mutta kesällä asiakaspalvelussa oli edelleen niin vähän resursseja, että jonotusaika oli tätä luokkaa... Mur!) 

Asiaani hoitanut virkailija joutui ravaamaan tiskiltään useaan otteeseen takahuoneessa managerinsa puheille ja kysymään lisäohjeita erikoiseen tilanteeseen. Hän myös soitti asiakaspalveluun todella pitkän puhelun. Siinä he ihmettelivät tilannetta molemmissa päissä "puhelinlankaa". Lopulta virkailija onnistui tekemään minulle uuden lipun, mutta sanoi, että joudun lähtöportilla vielä selvittämään tilanteen, koska pelkkä boarding pass viivakoodeineen tulee herjaamaan laitteessa. Viimeiseksi lippuasiassa tuli vielä muutakin todella kummallista selkkausta, mutta jääköön se kuvio selittämättä tällä kertaa. Se meni jo rakettitieteeksi se. Hrrr, puistattaa vieläkin!

Olisi tarvittu suomalaista Puffet-jäätelöä viilentämään tunteita, hah.

Hintaa tuolle uudelle printatulle lipulle reilun tunnin lentomatkalle Los Angelesista San Franciscoon tuli 2 125 dollaria! Viime hetki ja ylibuukattu lento. Minä sitä en onneksi joutunut maksamaan. Käsittääkseni lasku menee Finnairin maksettavaksi. Että mukavan kallis moka lentoyhtiöltä!

Kun sitten lähtöportilla kuulutettiin vapaaehtoisia, jotka jäisivät pois lennolta ja yöksi Los Angelesiin, pidin minä suuni visusti kiinni. Olin kertakaikkisesti niin väsynyt ja ylimääräisen stressin vuoksi jo aivan lamaannuksissa. Halusin pitää omasta (jo etukäteen varatusta) paikastani kynsin ja hampain kiinni. Lopulta lento vielä myöhästyi, mutta lähti kuitenkin. Enpä muista, milloin olisi laskeutuminen kotikentälle Kaliforniaan tuntunut yhtä ihanalta ja helpottavalta. Pääsin kuin pääsinkin kotiin.  

Että sellaiset loppurutistukset Suomi-lomalleni. Facebook-tilini kaappaus tapahtui tiistaina ja lentolippuselkkaus torstaina. Siinä oli parille päivälle painajaista riittämiin! 

Tällaiset tarinat tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

7 + 1,5 viikkoa Suomessa

Olin haaveillut jo useamman vuoden pidemmästä kesäjaksosta Suomessa ja tänä vuonna pystyin sen vihdoin toteuttamaan. Mukavat kahdeksan ja puoli viikkoa vierähtivät aivan valtavan nopeasti. Tässäpä siis vahingossa pitkäksi venähtäneen bloggaustauon jälkeen kevyt "linjoille paluu"-postaus. 

No kuinkas ne lennot meni?

Ehkäpä muistatte, että menomatkaani liittyi pieni jännitysnäytelmä. Onnistuisivatko ahkeran lakkoilun keskellä kaikki lentoni niin, että ennättäisin kirjastovierailuilleni Ouluun ja Helsingin Oodiin? Lentopäiväni oli maanantai ja lennot lensivät ajallaan, huh. Mutta aika uskomatonta, että sekä edeltävä että seuraava maanantai kärsivät lentolakoista. Samoin lennoista pisintä eli USA-Suomi -lentoani seuraava vuoro jouduttiin perumaan lentäjän sairastumisen vuoksi. Mukanani taisi siis olla aimo annos hyvää tuuria, kerrankin. 

Pääsin siis sovitun aikataulun mukaisesti esiintymään kirjastoihin, ja mikä oli valtavan ihanaa, sain tavata niissä myös teitä blogilukijoitani. Niillä on minulle aina tosi iso merkitys. Kiva, kun tulitte paikalle moikkaamaan. Ja Helsingissä kävi vielä niin upea kohtaaminen, että tapasin lukijan, joka ei edes asu Suomessa. Hän vain sattui nyt olemaan Helsingissä samaan aikaan ja oli sattumalta nähnyt mainoksen Oodi-vierailustani. Se oli oikein kirsikka kakkuun, ai että. 

Mikä kiire!

Se, että Suomi-viikoistani muodostuikin niin mahdotonta ravia ja laukkaa, yllätti minut täysin. Tällä kertaa oli paljon asioita hoidettavana, yhdet ylioppilasjuhlat ja nuo mainitsemani kirjastovierailut. Lisäksi olin itse järjestämässä meidän yläasteluokkamme kokoontumista. Siitä tuli aivan mahtava tapaaminen, joka nostatti pintaan paljon nostalgiaa ja muistoja. Pääsimme vierailemaan myös vanhan koulumme tiloissa. Tuosta luokkakokouksen aiheuttamasta tunnemyrskystä kestikin sitten tovi toipua. 

Lisäksi ensimmäisten seitsemän viikon aikana tein Oulusta käsin seuraavat matkat: Helsinki, Kainuu, Etelä-Pohjanmaa, Lappi ja vielä toisen kerran Etelä-Pohjanmaa. Suomea tuli siis koluttua aika tavalla päästä päähän ja aika monta kertaa sai laukkua pakata ja purkaa.

Lemmenjoen kansallispuistossa. Lapin rauha ja maisemat tekivät hyvää.

Kiireestäni kertoi kaiken oleellisen tosiseikka, että ostin heti ensimmäisenä päivänä Suomessa lähikaupasta naistenlehden. Silmissäni siinsi iltapäivän seesteinen kahvitteluhetki tuota lehteä selaillen. Loikoilisin rennosti sohvalla tai ulkona jalat kohti taivasta. Mutta toisin kävi. Pääsin avaamaan tuon naistenlehden ensimmäistä kertaa vasta, kun olin ollut Suomessa jo tasan seitsemän viikkoa! Ja tuosta rajapyykistä syntyi myös tämän postauksen otsikko. Tämä myös selittää, miksi blogini pysyi vaiti näinkin pitkään.

Seitsemän viikkoa siihen kahvitteluhetkeen meni!

Ensimmäiset viikot Suomessa olivat viileitä ja vettäkin satoi. Minua vesisade ei kyllä haitannut eikä harmittanut, sehän oli suorastaan harvinaista herkkua minulle. Minä nautin. Viimeiset kaksi viikkoa sen sijaan olivat Suomessa aika armotonta ja tukalaakin hellettä. Oli trooppisia öitä ja pitkiä aikoja tuuletonta, mikä oli varsinkin merikaupunki Oulussa kyllä erikoinen kokemus. Keskustan kadut olivat päivisin lähes autioita. Toki oli lomakuukausi heinäkuu, mutta kaikki kynnelle kykenevät olivat varmasti karanneet kuumuutta ns. väljemmille vesille, ja kaupunkiin jääneet pysyttelivät pääosin sisätiloissa viilentimien läheisyydessä. 

Niinpä kun palasin tänne Piilaaksoon, tuntui porukkaa kuhisevan joka paikassa kuin muurahaispesässä, hihih. Vastassa oli myös hyvinkin poikkeuksellinen sää. Piilaaksossa on ollut tänä kesänä viileintä sitten vuoden 1999! Täällä elohopea lämpömittareissa on kohonnut nyt vain pykälän tai kaksi yli 20 Celsius-asteen.

Kuvakaappaus USA:n kansallisen sääpalvelun sivuilta.

Mutta hei, jos menolentoni Suomeen sujuivat mallikkaasti, niin sitä samaa ei todellakaan voi sanoa paluulennoistani Kaliforniaan. Tästä kerron teille seuraavassa postauksessani. Tulossa on myös perinteinen postaus Suomi-havainnoistani. Niistä te lukijani olette tyypillisesti tykänneet. 

Nyt minä jatkan aikaerorasituksesta toipumista. Seinäkello ja kehoni sisäinen kello näyttävät tällä hetkellä aivan eri aikaa. Joten ensi kertaan! Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lisää ulkosuomalaisen kirjailijan haasteita

Huhtikuussa kirjoitin blogiini ulkosuomalaisen kirjailijan asemasta, millaisia hankaluuksia ulkomailla asuva, mutta suomeksi julkaiseva kirjailija kohtaa ja mistä kaikesta tämä voi kokea jäävänsä paitsi. Teksti nostatti paljon mielenkiintoista keskustelua, minkä seurauksena syntyi ulkosuomalaisten kirjailijoiden vertaistukiryhmä Facebookiin. Upea juttu! Innostuin nyt avaamaan ulkosuomalaisen kirjailijan kokemia haasteita lisää.

Ulkosuomalainen kirjailija ei välttämättä pääse näkemään ja hypistelemään kirjaansa suomalaisen kirjakaupan hyllyssä. En ole itsekään nähnyt siellä vielä omaani. Tästä kuvasta saan kiittää kummityttöäni, joka "raportoi" minulle Oulun Suomalaisesta kirjakaupasta tänne Yhdysvaltoihin.

Apurahojen ja kirjailijayhdistysten paikallisuus

Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja nosti postaukseni tiimoilta syntyneessä somekeskustelussa esiin tärkeän seikan: myös monet Suomessa jaettavat apurahat ovat paikallisia, jolloin ulkosuomalaisen rooli niiden hakemisessa on huomattavasti Suomessa asuvaa kollegaansa hankalampi. Ja tämä, vaikka ulkosuomalainen kirjailija tuottaisi aivan yhtä lailla suomenkielistä kirjallisuutta suomalaisille lukijoille. 

Myös monet kirjailijayhdistykset ja -seurat vaativat jäsentensä asuinpaikaksi tietyn alueen Suomessa. Ulkosuomalaiselta tämä suomalaisen kotikunnan napanuora katkeaa ulkomaille muuton yhteydessä ja toki yhdistyksen toimintaan osallistuminenkin olisi vaivalloista tai jopa mahdotonta. Joillekin kirjailijayhdistyksiin tai -seuroihin kuulumattomuus voi luoda ulkopuolisuuden ja yksin puurtamisen tunteita. Nykyisen asuinmaan kirjailijapiireissä vuorostaan ei tunneta alan suomalaisia piirteitä tai voi tulla muita kulttuurisidonnaisia tekijöitä, jotka hankaloittavat toimintaan osallistumista. (Yksi ulkosuomalainen kertoi, kuinka hänet oli heitetty paikallisesta kirjailijapiiristä pihalle.) 

Ulkosuomalaisille kirjailijoille heidän etuaan ajavaa yhdistystä ei ainakaan toistaiseksi ole perustettu. Onneksi meillä on nyt tuo vertaistukiryhmä yhteisenä keskustelualustana.

Maksutavat kirjamyynnissä

Kun on asunut ulkomailla jo pitkään, monet käytännöt Suomessa muuttuvat tänä aikana. Esimerkiksi muutama vuosi sitten yllätyin, kuinka suomalaiset olivat jo kovin tottuneet maksusuorituksiin MobilePayn avulla. Meillä Yhdysvalloissa oli käytössä Venmot, Zellet, PayPalit ja muut. Sain kuulla, että Suomessa lasten jalkapallopeleissä kentän laidalla saattoi MobilePay olla makkarakojun ainoa maksutapa. 

Kun sitten ulkosuomalainen ryhtyy myös itse myymään kirjojaan Suomessa, olettaa moni kirjaostaja, että maksun voi hoitaa vaivattomasti MobilePayllä. Valitettavasti tämä ei omalla kohdallani käynyt päinsä. MobilePayn pystyy asentamaan vain, jos asuu EU:n talousalueella, mihin Yhdysvallat ei luonnollisestikaan kuulu. Eli vaikka minulla on edelleen käyttötili Suomessa toimivassa pankissa, on MobilePay niin tarkoin varjeltu maksutapa, etten voi sitä Yhdysvalloissa asuvana asentaa ja käyttää. 

Ja toki kaikilla ulkosuomalaisilla ei enää ole edes suomalaista pankkitiliä. Osa on katkaissut pankkisuhteensa tarpeettomana, mutta osalle on lyöty jauhot kurkkuun vasten tahtoaan. Ainakin yhden Suomessa toimivan pankin tiedetään katkaisseen yksipuolisella päätöksellä monien amerikansuomalaisten pankkitilejä, vaikka tileillä olisi ollut aktiivista käyttöä. Paitsi että siinä menettää tilinkäyttömahdollisuuden, niin jää myös ilman verkkopankkitunnuksia, jotka ovat asioiden hoitamisessa Suomessa jopa elintärkeät. Pankkiasiakkuussuhteiden katkaisu on ollut kuuma peruna ulkosuomalaisten keskuudessa jo muutaman vuoden.

Myöskään PayPal-maksut eivät ole ideaaleja Suomesta ulkomaille. Maksutapahtumista menee kansainvälinen siirtomaksu ja lisäksi voi tulla valuuttamuunnoskuluja. 

Näin ollen monelle ulkosuomalaiselle kirjailijalle ainoa toimiva maksutapa henkilökohtaisessa kirjamyynnissä voi olla käteinen. Ja kuinka monella tuota kahisevaa nykyään on automaattisesti mukanaan, onkin sitten asia erikseen...

Joku voi ajatella, ettei tämä ole kokonaisuuden kannalta isokaan haaste, mutta jos henkilökohtaista kirjamyyntiä saa aikaiseksi enemmän, tulevat rajalliset maksutavat väistämättä esiin. Joskus kiertotiestä voi löytyä ratkaisu: Sain yhdessä tilaisuudessa ystäväni toimimaan "rahastajana". Hän keräsi kirjamyyntirahat MobilePayn avulla ja tilitti ne tilaisuuden jälkeen minulle tilisiirtona. Onnistui, vaikkakin mutkan kautta.

Rajoittunut pääsy suomalaiseen kirjallisuuteen

Kaikkiin suomalaisiin lukuaikapalveluihin ei käy ulkomainen kortti maksuvälineenä. Samoin niiden sisältöä on voitu rajoittaa maittain. Valikoima ei siis välttämättä ole yhtä laaja kuin Suomessa. Viimeisimmäksi, vain pari viikkoa sitten yksi amerikansuomalainen surkutteli, että BookBeat oli hylännyt hänen maksutapahtumansa amerikkalaisella luottokortilla. Hänellä ei ollut suomalaista maksukorttia, joten hänen osaltaan BookBeatin käyttö loppui. Ja totta, palvelun sivuilla lukee, että tilaus tulee tehdä suomalaisella kortilla. Toinen amerikansuomalainen kommentoi hänelle, että hänen amerikkalainen korttinsa kelpaa enää ainoastaan Nextorylle. 

Jos siis ulkosuomalaisella ei ole enää suomalaista maksukorttia, jäävät lukuaikapalvelut harvalukuiseksi. Tämä ja suppeampi kirjavalikoima rajoittavat suomalaisen kirjallisuuden lukemista ulkomailla, minkä vuoksi ulkosuomalainen voi kokea tipahtavansa suomalaisten kirjallisuustrendien aallonharjalta. Myös oman käsikirjoituksen lähdekirjallisuus voi jäädä tavoittamatta sillä laajuudella ja aikataululla kuin toivoisi.

Suomalaisista verkkokaupoista kirjan tilaaminen ulkomaille olisi tietenkin yksi vaihtoehto. Toimitusmaksut ovat kuitenkin pahuksen kalliita. Tein tätä postaustani varten testin, paljonko oman esikoisteokseni tilaaminen Yhdysvaltoihin erään verkkokaupan kautta maksaisi. Toimituskuluja yhdelle kirjalle tuli huimat 36,90 euroa. En siis ihmettele, jos moni fyysinen kirja jää ulkomaille tilaamatta.

Myös suomalainen e-kirjasto on kohdennettu vain Suomessa asuville. Vaikka rajaus on harmillinen, ymmärrän sen hyvin. Kirjastotoiminta rahoitetaan Suomessa kunnallisverovaroilla ja ulkosuomalainen ei maksa kyseistä veroa Suomeen. Tämä teille lukijoilleni vain lähinnä lisähuomiona, kuinka rajallista pääsy suomenkieliseen kirjallisuuteen ulkomailta voi olla.

Vaikka mielenkiintoista ja ajankohtaista suomalaista kirjallisuutta olisi siis paljon, ei niihin välttämättä pääse ulkomailta käsiksi.

Jos kirjan tapahtumat sijoittuvat ulkomaille, voi ulkosuomalainen saada kirjastaan kivoja somemainoskuvia tarinan aidossa ympäristössä. Tässä esikoisteokseni poseeraa piilaaksolaisen sitruunapuun katveessa, mutta toisaalta teoksessani kuljetaan hetkittäin myös Oulussa. Kotimaista koivua teokseni ei ole vielä tavannut.

Kallis ja aikaa imaiseva harrastus

Kun edellisen kerran kirjoitin ulkosuomalaisen kirjailijan kokemista haasteista, en välttämättä tuonut riittävästi esiin kustannuksia. Jo yksistään Suomeen kirjajulkkareihin matkustaminen, joko toiselta puolelta maapalloa tai lähempää, aiheuttaa isoja kuluja. Yksi ulkosuomalainen kollega totesikin, että kirjojen julkaisu ja kirjailijana itsensä näkyväksi tekeminen Suomessa on monelle ulkosuomalaiselle todella kallis harrastus. Voihan moni Suomessa asuvakin kokea asian näin, mutta ainakin maansisäiset matkakustannukset kirjajulkkareihin ja kirjailijatapaamisiin ovat edullisemmat.

Ulkosuomalaisen matka Suomeen voi myös vaatia lomapäivien ottamista työpaikalta ja muita, pidempiaikaisia arjen järjestelyjä. Jos taas tavoittelee tekevänsä vain muutaman päivän pyrähdyksen, on se ainakin täältä kaukaa aikaerorasituksen vuoksi elimistölle rankka repäisy.

Matkastressi

Sitten on vielä meillä pitkämatkalaisilla omat stressimme. Olipa Suomessa luvassa kirjan julkistusjuhla tai olit onnistunut sopimaan kirjailijavierailuja, mutta lentoyhteydet eivät toimikaan niin kuin varauksessa lukee ja olet itse suunnitellut. Varasin omat kesäajan lentoni Suomeen jo tammikuussa, mutta koko alkuvuoteni on ollut yhtä sinivalkoista painajaista. Tästä voi halutessaan lukea lisää ja kauhistua edellisestä postauksestani. 

Jos lentoni suinkin lentävät ajallaan, vierailen piakkoin Suomen kirjastoissa seuraavasti:

- Oulun Pekurin kirjastossa tiistaina 27.5. klo 18 (lisätiedot)

- Helsingin Oodissa sunnuntaina 1.6. klo 13 (lisätiedot)

Tervetuloa mukaan keskustelemaan.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt minun on syytä ryhtyä jo pakkauspuuhiin, joten sanon teille jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!