Bucket list: Meksikon rajan ylittäminen autolla — Done!

Muutaman viimeisen vuoden aikana oma bucket listani on elänyt aika lailla. Moni kaukaiselta tuntunut haave on jopa hiukan yllättäen toteutunut, mutta tilalle on luonnollisesti tullut uusiakin kohteita. (Ja jos nyt mökin mummolle bucket list on kummajainen, niin kyseessä on eräänlainen henkilökohtainen toivelista asioista, joita haluaa elämässään nähdä tai kokea.)

Viime viikonloppuna olimme hurjia ja toteutimme yhden bucket listallani olleen toiveen: Yhdysvaltojen ja Meksikon välisen rajan ylittäminen omalla autolla. Viime viikon torstainahan täällä vietettiin amerikkalaisten tärkeintä, perheet yhteen kokoavaa juhlaa Thanksgiving ja tämä tiesi myös ylimääräisiä vapaapäiviä. Varsinainen Thanksgiving-reissukohteemme oli tänä vuonna Etelä-Kaliforniassa sijaitseva Mojaven aavikko, mutta yhtenä päivänä toteutimme tämän pienen seikkailun Meksikon puolelle. Pari mielenkiintoista havaintoa tuli tehtyä ja niistä kerron teille tällä kertaa.

Värikästä katukuvaa Meksikon puolelta.

Rajanylityspaikkana Andrade

Valitsimme tietoisesti mahdollisimman pienen rajanylityspaikan. Meksikon puolelle kun ei ollut tarkoitus jäädä viettämään aikaa tuntitolkulla, emmekä halunneet myöskään tuhlata tunteja rajatarkastuksessa tullessamme takaisin. Tiedoksi tässä kohtaa, että mikäli ajaisi Meksikon rajalta ns. Free Zonea (tyypillisesti 20 - 26 kilometriä) pidemmälle, tarvitsee jo auton väliaikaisen maahantuontiluvan (Mexico Vehicle Import Permit). Meidän autolle luvan kerrottiin maksavan noin 120 dollaria. Hinta riippuu auton vuosimallista. Lupaa hankkiessa käsittelymaksun lisäksi maksetaan ensin suurempi vakuusmaksu (esimerkiksi vuosimallia 2007 ja sitä uudemmilta autoilta 400 USD), josta saa sitten palautusta ajaessaan takaisin Yhdysvaltojen puolelle. Autojen maahantuontilupiin alueittain Meksikossa liittyy poikkeuksiakin ja niistä voi lukea lisää täältä. Luvan olisi voinut hankkia myös rajalta, mutta emme sitä ostaneet, joten rajan pinnassa oli visiitillämme pysyteltävä jo ihan tämänkin vuoksi. Suomalaiset tai Yhdysvaltain kansalaiset eivät tarvitse turistiviisumia alle 180 päivän visiitille Meksikoon.

Rajanylityspaikkamme Andrade oli siis todella pieni sijaiten aivan Kalifornian kaakkoiskulmassa. Andrade on myös pohjoisin Meksikon rajanylityspaikoista. Lähin isompi kaupunki on Arizonan puolella oleva Yuma. Pienen paikan valinta rajanylitykseen oli osuva, sillä rajamuodollisuudet hoituivat vaivattomasti. Jopa hämmentävän vaivattomasti:

"Passintarkastus" keskellä ostoskatua

Lauantaina puolen päivän aikaan Meksikon rajalle ajettaessa ei ollut minkäänlaista ruuhkaa. Rajalla ainoastaan autot valokuvattiin automaattikameralla. Ihmisten suhteen ei siis ollut minkäänlaista kontrollia, kuka USA:sta poistuisi. Ihmettelimme myös, ettei kukaan ollut kyselemässä Meksikon puolella, että kuka maahan pyrkii. Kunnes... Ajoimme siis jo valtiorajan yli, mistä välittömästi alkoi meksikolaiskaupunki Nuevo Algodonesin ostoskadut. Ehkä noin 50 metriä rajalta, keskellä ostosvilinää automme pysäytti yksittäinen mies, joka pyysi avaamaan ikkunat. Takapenkki tarkastettiin, samoin kysyttiin miksi tulimme Meksikoon ja vaadittiin passit. Jälkikäteen hiukan huvitti, että olisiko kuka tahansa ikkunaan koputtelija saanut meidät luovuttamaan passit, mutta miehellä oli kyllä ihan virallisen näköinen henkilö- tai kulkukortti kaulassaan ja pukeutumisensa viranomaistyyliä. Mies katsoi passimme, mutta minkäänlaista leimaa ei laitettu, eikä tarkastuksessa käytetty mitään sähköisiä järjestelmiä. Rajatarkastus Meksikoon oli siinä.

Andraden rajanylityspaikka.

Rähjäistä katukuvaa ja lääketurismia

Rajan ylityksen jälkeen katukuva muuttui välittömästi astetta rähjäisemmäksi, mutta myös iloisen värikkääksi. Kauppaliikkeiden kirjosta ei voinut olla tekemättä yhtä huomiota. Noin 95 % rajan välittömässä läheisyydessä olevista liikkeistä oli joko optikko- ja silmälasiliikkeitä, hammaslääkäriasemia, apteekkeja tai viinakauppoja. Jälkeenpäin luimmekin, että kyseisen meksikolaisen pikkukaupungin turismi oli alkanut muuttua ns. lääketurismin suuntaan -80-luvulta lähtien. Eikä tarvinne ihmetellä, sillä esimerkiksi yhden silmälasiliikkeen edustalla oli mainos: ilmainen näöntarkastus ja yksiteholasit 40 dollarilla. On varmasti houkutteleva hinta amerikkalaisille, joilla ei esimerkiksi ole lainkaan amerikkalaista silmäsairausvakuutusta hankittuna. 

Ja kun olimme jalkautuneet autosta kadulle, yhden hammaslääkäriaseman sisäänheittäjä tuli jo kauppaamaan ukkokullalle aseman palveluita. Kertoi aseman kuuluvan jopa johonkin amerikkalaiseen hammashoitoalan yhdistykseen ja että osa amerikkalaisista hammashoitovakuutuksista korvaisi myös tässä meksikolaisella asemalla tehtyjä hoitoja. Aikamoista!

Apteekeissakin näytti käyvän aktiivinen kuhina amerikkalaisista ostajista. Ehkäpä sieltä sai reseptilääkkeitäkin. Yhdessä apteekissa oli esimerkiksi eräs tunnettu kipugeeli tarjouksessa 9 dollaria/tuubi. Tarkistin saman kipugeelin hintaa täällä ja hintahaitari oli 10 - 30 dollaria. Saatavilla näytti olevan myös amerikkalaisia tunnettuja käsikauppalääkemerkkejä, mutta niiden hintoja en tutkinut.

Edellä mainittujen liikkeiden lisäksi kaduilla ja jalkakäytävillä oli runsaasti katukaupustelijoita. Jokainen oli päättänyt myydä meille jotakin vaikka väkisin ja tämä tyrkyttäminen alkoikin sitten nopeasti ärsyttää. Pienen kiertelyn jälkeen teimme parit tuliaisostokset ja päätimme lähteä takaisin Kalifornian puolelle.

Siitäpä Francolta hammasimplantit ja ei kun menoksi!

USA:n viranomaisilla maahantulorekisterit ajan tasalla

Autojen letka takaisin USA:n rajalle olikin melkoisen pitkä. Meillä ei ollut etukäteen tietoa, millaiset maahantulotarkastusprosessit tällä rajalla tulisivat olemaan. Olisivatko ne samanlaiset kuin Kanadan rajalla, mistä meillä oli jo kokemusta entuudestaan? Hiukan jännitti. Autojono eteni kuitenkin yllättävän nopeasti. Kun meidän vuoromme tuli, auto taas kuvattiin, minkä jälkeen siirryimme virkailijan tentattavaksi. Passeja ei edes kysytty, vaan tarkastus tehtiin kohdallamme Green Cardien avulla. 

Maahantulovirkailija syötti ensimmäisen kortin lukijaan. Hah! Olisittepa nähneet virkailijan ilmeen, kun maahantulorekisteri oitis näytti, että olimme tulleet maahan vain viikko sitten Bahamasaarten Nassausta! (Tämä oli se loma, josta minun on ollut tarkoitus kirjoitella blogiinkin terveisiä.) Virkailija vaati tiukkaan sävyyn selvitystä kuinka on mahdollista, että olemme vain viikko sitten tulleet maahan Nassausta ja nyt tulemme jälleen maahan ja vieläpä ajaen Meksikon puolelta! Niin, missään rekistereissähän ei katsokaas näkynyt sitä, että olimme ylittäneet Meksikon rajan vain noin 1,5 tuntia aiemmin. Ja kieltämättä, olihan tässä parin viimeisen viikon aikana muutama reissumaili taas tupsahtanut. 

No, ukkokulta sitten alkoi avaamaan nämä meidän lomakuviot, vai sanoisinko suorastaan reissuruuhkamme, heh. Virkailija kuunteli korva tarkkana. Seuraava kysymys oli, kauanko olimme olleet Meksikossa. Ukkokulta vastasi rehellisesti, että noin 1,5 tuntia. (Kieltämättä, tässä vaiheessa saattoi koko kuviomme kuulostaa enemmän tai vähemmän kokainiin hakureissulta, mutta voin kertoa, ettei kyseessä ollut mitään sellaista. Enkä suosittele muillekaan.) Tämän jälkeen virkailijan mielenkiinto heräsi, että mitä sitten olimme ostaneet, koska täytyihän lyhyeen visiittiin jokin järkevä syy olla! Mistään bucket listasta emme puhuneet, vaan kerroimme kiltisti ostoksemme. Tämän jälkeen takapenkki tarkistettiin ja toivotettiin hyvää matkaa USA:n puolelle.

Meiltä ei siis katsottu edes passeja, eikä niihin lyöty minkäänlaista leimaa. Myöskään minkäänlaisia tullikaavakkeita ei täytelty. Tarkastuskäytäntö erosi siis aika lailla USA:n lentokenttien maahantulotarkastuksista. 

Kun sitten ajelimme jo Kalifornian puolella, nauroimme, että saattoihan moinen pikavisiitti tosiaan haiskahtaa jollekin huumeiden hakureissulle. Jos sellaisia laittomia aineita olisi autossamme ollut, olisi niiden kanssa kyllä päässyt rajan yli todella helposti! Ei ollut huumekoiria, ei mitään. Ehkä ottavat satunnaisotannalla joitakin autoja tarkempaan syyniin. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, emme harrastaneet laittomuuksia, enkä suosittele kenellekään moiseen ryhtymistä.

Elämäni Top 2:een menevät kalatacot söin maahantulotarkastusjonossa autossa. Nam, kyllä maistuivatkin!

Lopuksi vielä yksi vinkki:

Liikenteessä vuokra-autolla? No problem. 

Jos nyt joku matkailija haaveilee toteuttavansa samanlaisen rajanylityksen, mutta on liikkeellä autovuokraamon autolla, kannattaa muistaa, etteivät kaikki autovuokraamot anna lupaa ajaa Meksikon puolelle. Joissakin autovuokraamoissa ilmeisesti rajanylitys onnistuu erillissopimuksella (ja lisähinnalla). Mutta eipä kannata masentua. Rajan voi nimittäin ylittää myös kävellen! Tälläkin pienellä kalifornialaisella rajanylityspaikalla Andradessa oli valtavankokoinen pysäköintialue viimeisenä ennen valtionrajaa. Moni jättää siis autonsa sinne parkkiin ja kävelee rajan yli ostoksille. Ja jos menee kävellen, säästää tietenkin autojonossa odottamisen maahantulotarkastukseen. Siitäpä seuraava täppä omaankin bucket listaan: Meksikon ja USA:n rajan ylittäminen kävellen!

Ja jos nyt joku janoaa tietoa, että millainen "muuri" siellä rajalla sitten oli, niin tässä se kuvan oikeassa laidassa näkyy. Eipä tuo ole aitaa kummoisempi.

Tällaisia kokemuksia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Kiitospäivän hulinoita

Jihuu, nyt on ihka ensimmäinen Thanksgiving Day, Turkey Day eli kiitospäivä Amerikassa omakohtaisesti koettu. Kokemus oli sen verran antoisa ja muistorikas, että päätin kirjoittaa siitä aivan oman postauksensa. Ja tässä sitä nyt tulee, oikein kappaletolkulla.

Onnekkaita olimme me

Olimme onnekkaita, sillä saimme kutsun ukkokullan sukulaisen luokse Spanawayn kaupunkiin ja pääsimme viettämään tätä juhlaa aidossa ympäristössään, amerikkalaiskodissa amerikkalaisten kanssa. Spanawayn kaupunki sijaitsee pohjoisessa Washingtonin osavaltiossa Seattlen ja Tacoman kaupunkien kupeessa ja asukaslukunsa on 27 000. Juhlaseurueemme oli siis amerikkalais-suomalainen, joten meillä oli ilo päästä kurkistamaan aitoa amerikkalaista juhlapäivän humua, auttamaan kiitospäivän valmisteluissa sekä tietenkin maistamaan aitoa amerikkalaista kiitospäivän illallista. 

Kiitospäivä ennen ja nyt

Kiitospäivä on tyypillisesti sadonkorjuujuhla, jolloin kiitetään hyvästä sadosta ja nautitaan sen runsaista antimista, mutta erityisesti täällä se on kiitosjuhla intiaaneille. Ilman intiaanien antamia oppeja metsästyksestä, viljelystä ja ruoanlaitosta olisivat Pohjois-Amerikan uudisasukkaat aikoinaan kuolleet alueen ankariin olosuhteisiin. Näin amerikkalaiset juhlan merkityksen minulle itse kertoivat ja uskon siihen.

Tänä päivänä kiitospäivä on amerikkalaisten vuoden isoin ja tärkein juhla. Juhla, jolloin sukulaiset tapaavat pitkienkin matkojen päästä ja kokoontuvat yhteisen illallisen äärelle. Meille suomalaisillehan se on tyypillisesti joulu. Ja kuten elokuvistakin olemme nähneet, kiitospäivänä Amerikassa syödään aina täytettyä kalkkunaa ja tuntuupa siihen kuuluvan karpalokastikekin. Karpaloita onkin ollut viime päivinä myynnissä joka paikassa. Isoja kuin mitkäkin! Nekin!

Karpaloita hyllyjen täydeltä.

Kuhinaa liikenteessä

Kiitospäivän tienoo on koko vuoden ruuhkaisin aika Yhdysvalloissa niin rautateillä, lentokentillä kuin maanteilläkin. Etukäteen uutisissa kerrottiin tai paremminkin varoiteltiin, kuinka 46,3 miljoonan ihmisen odotetaan lähtevän näinä päivinä tien päälle. Tämän vuoksi mekin päätimme vaihtaa road tripin lentomatkailuun ja kulkea tuon yli 800 mailin matkan Piilaaksosta Pohjois-Washingtoniin lentäen, eikä autoillen. Mikä tahansa muu ajankohta lienee road tripille parempi kuin kiitospäivän kuhinat. 

Yhdysvaltain lentoliikenteen vuoden pahimmat ruuhkat ajoittuvat kiitospäivän yhteydessä yhteensä 12 päivän ajalle. Yksittäisistä lentoliikennepäivistä kiitospäivän jälkeinen sunnuntai ns. paluuliikennepäivänä on tukkoisin. Tuon yhden päivän aikana Yhdysvalloissa lennetään mukavat 46 000 lentoa. Tänä vuonna pahin lentokenttäkaaos osui Chicagon kentälle, jossa jonot turvatarkastukseen venyivät yli mailin (1,6 km) mittaisiksi. Uutisissa näytettiin tästä hulabaloosta kuvaa ja rinnakkain jonossa näytti olevan jopa 5-10 ihmistä. Huh huh! Onneksi emme joutuneet menemään tuon lentokentän kautta. Päinvastoin, menomatkallamme San Josen lentokentällä oli suorastaan yllättävänkin hiljaista. Hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

San Josen lentokenttä varhain keskiviikkoaamuna. Ei ruuhkaa, huh!

Kuhinaa kaupoissa

Kiitospäivää vietetään siis aina marraskuun neljäntenä torstaina ja yleisesti sen jälkeinen perjantai on suurimmalle osalle amerikkalaisista vapaapäivä. Päivä on nimetty mustaksi perjantaiksi, Black Friday, koska silloin lomillaan olevat jenkit ryntäävät kauppoihin aloittaakseen joululahjaostoksiensa teon. Ja koska porukka on vapaalla, ovat kauppakeskukset sanan varsinaisessa merkityksessä mustanaan väkeä. Ihan osuva termi tuo Black Friday. Monet kaupat, aina autokaupoista lähtien, ajoittavat tähän ajankohtaan isoja alennusmyyntejään. Tämä näyttääkin olevan tyypillistä Amerikassa, että isojen juhlien yhteydessä, esim. itsenäisyyspäivän aikaan, on aina valtavat tarjouskampanjat voimassa. Ja kassakoneet laulavat: "Kili, kili!"

Useat kaupat ottavat varaslähdön mustan perjantain alennusmyyntiin ja aukaisevat liiikkensä jo kiitospäivän iltana, kuten alla oleva kuva mainoslehtisestä osoittaa. Myös perjantaina aamuyöllä kauppojen aukaiseminen, esimerkiksi klo 05 tai klo 06, on tyypillistä. Ja jotta himoshoppaajat saataisiin aikaisin ostoksille, ovat tietyt tarjoukset voimassa vain esim. klo 06-07 välisen ajan. Musta perjantai taitaa siis tarkoittaa myös mustia silmänalusia valvomisesta johtuen.

Kauppa auki to klo 18 - pe klo 13 eli 19h putkeen.

Ja jottei ostoshurmos tyssäisi kuin kalkkunan lento, on kiitospäivän jälkeinen maanantai nimetty kybermaanantaiksi, Cyber Monday. Silloin valtaosa amerikkalaisista on palannut lomien jälkeen töihin, joten tuolloin ohittamattomat tarjoukset odottavat ottajiaan nettikaupassa. Siitä nimitys Cyber Monday. 

Ja kyllä dollari poikineen vaihtaakin omistajaansa. Tänä vuonna kiitospäivänä ja sen jälkeisenä mustana perjantaina amerikkalaiset käyttivät 12 miljardia dollaria ostoksiinsa. Viime vuodesta pudotusta oli tullut 0,5%, OMG! On se kumma, kun ei tahdo kauppa käydä! ;-) Tosin tätä ilmiötä on perusteltu sillä, että amerikkalaisetkin ovat siirtymässä enenevässä määrin nettikaupan puolelle ruuhkia välttääkseen. 

Cyber Monday puolestaan keräsi viime vuonna 131 miljoonaa nettiasiakasta. Tänä vuonna siihenkin lukuun tuli pudotusta: "vain" 127 miljoonaa asiakasta. Pudotusta siis jotakuinkin yhden Suomen aikuisväestön verran. Toisen uutislähteen mukaan kybermaanantain kokonaismyynti kuitenkin kasvoi 8% tehden siitä vuoden suosituimman nettiostospäivän. 

No tottahan se minäkin lähdin mustan perjantain hullutuksiin mukaan. Ostin mm. pienen shampanjanvärisen joulukuusen valoineen (5 USD) joulutunnelmaa tuomaan sekä hiustenkuivaimen (5 USD) joulutukkaa luomaan. Olisi siellä ollut tällaisia kivoja pikku pyssyjäkin kaupan. Tuollainen pinkki olisikin oikein näppärä käsilaukkuun. Jätin pyssyhankinnan kuitenkin vielä tuonnemmaksi. 

Oikean yläkulman pinkissä pyssyssä olisi ollut vähän bling-blingiäkin, ooh!

Ihmiset hulluina

Jos kiitospäivän vuoksi on Amerikassa ollut liikenne sekaisin, niin sitä ovat olleet myös ihmiset Black Fridayn tarjousten perässä. Kodinkone- ja elektroniikkaliike Best Buy ilmoitti mustan perjantain tarjouksensa hyvissä ajoin ja tämäkös sai ihmiset liikkeelle. Parhaat menivät teltan, ilmapatjasängyn ja grillin kanssa jonottamaan kaupan ovelle jo viikkoa ennen tarjouspäivää. Pahvikyltteihin olivat kirjoittaneet listan, mitä tuotteita tulivat jonottamaan. Ilmeisesti, ettei tule kinaa muiden jonottajien kanssa, että kuka sen halvan telkkarin sitten ensimmäisenä saa. Yhtä telttansa kaupan eteen pystyttänyttä jonottajaa haastateltiin uutisissa. Kertoi käyvänsä kokopäivätyössä, joten oli suostutellut kavereitaan pitämään paikkaa jonossa työvuorojensa aikana. Voi hyvänen aika! Kyllä pitää ihmisen olla television kipeä!

Lisäksi yhdessä TV-mainoksessa käytettiin muka vitsikkäästi mustan perjantain mainostamisessa shoppailijan mustaa silmää vihjaten, että sellaisen siellä saa. Eikä tämä itseasiassa taida kauaksi heittääkään. Joka vuosi nimittäin joku kuolee tai vähintäänkin loukkaantuu vakavasti alennusmyyntiryntäyksissä kun kauppojen ovet aukeavat. Walmart-kauppaketjun liikkeet lienevät näissä tallomistapauksissa pahimpia. Myös mummot kuulostavat olevan petollisen vaarallisia mustan perjantain aikaan: Viime vuonna joku mummo oli ottanut mukaansa sähkölamauttimen ja tyrmäsi sillä muita tarjouksien perässä juoksijoita pois tieltään. Järjetöntä, täysin järjetöntä!

Jonotetaan jopa ilkosillaan

Ja vielä yksi hullu tilanne, joka uutisoitiin tiistaiaamuna ennen kiitospäivää. Desigual-vaateliike San Franciscossa mainosti antavansa ilmaiset vaatteet alasti tuleville asiakkaille klo 9 alkaen ja niinpä klo 7.30 kaupan edessä luikerteli jo piiitkä jono alusvaatteisillaan olevia miehiä ja naisia. Ilmeisesti sitten heittivät viimeisetkin rihmankiertämät juuri ennen h-hetkeä, jotta täyttäisivät kyseisen liikkeen alastomuusvaatimuksen. Hullua, sanon minä! Ja voin muuten kuvitella, kuinka marraskuun tuulisessa, viileässä ja aamukosteassa SF:ssa kuului jonottajien huulilta melkoista hampaiden kalinaa, mutta mitäpä sitä ei ihminen ilmaisen eteen kärsisi! Olihan Suomessakin jonotettu yön yli ilmaista R-kioskin kahvikupillista. Heh heh.

Kiitospäivän ohjelma

Kiitospäivän ohjelmassa on mielestäni jotakin tuttuakin suomalaiseen jouluaattoon verrattuna. Täällä aamupäivä ja päivä käytetään hyvin pitkälti keittiössä illallisruokien valmistamiseen. Suurin osa ruoista valmistetaan uunissa. Pakolliseksi ohjelmanumeroksi on muodostunut myös Macy's-tavaratalon juhlaparaati New Yorkissa, jota seurataan suorana TV-lähetyksenä kautta maan. Paraatiin osallistuu lukuisia kuuluisia näyttelijöitä ja laulajia, tanssiryhmät ovat harjoitelleet koreografioitaan läpi vuoden. Itselleni tällainen must see -ohjelma jouluaattoisin on ollut Lumiukko-animaatio. I'm walking in the air....

Kiitospäivän paraatissa koipi nousi. Hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen alkoi NYC:ssa sataa räntää. Hrrr!

Kiitospäivän illallinen

Myös kiitospäivän illlallinen muistuttaa monilta osin suomalaista jouluateriaa. Juhlapöydän kruunu Amerikassa on tietenkin täytetty kalkkuna, meillä Suomessa tuota paikkaa pitää yleensä kinkku. Täälläkin lisukkeeksi valmistetaan useita erilaisia kasvispainotteisia uuniruokia kuten vihreitä papuja, maissileipämurusien kera kypsennettyjä kasviksia sekä perunamuussia. Ja tottahan toki myös amerikkalaisten rakastamaa Mac & Cheesea eli makaronivuokaa juustokastikkeella. Oudoimpana näistä uuniruoista pidin kuitenkin bataattisosevuokaa, joka gratinoitiin pienillä vaahtokarkeilla! Apua! Mitä ihmettä? Mutta uskokaa pois, se oli hyvää ja itseasiassa niin makeaa, että olisi sopinut vaikka jälkiruoaksi. 

Jälkiruoasta puheenollen, eihän amerikkalainen illallinen ole mitään ilman pikku piirakkaa. Isäntäväkemme oli ostanut kaksi piirakkaa, perinteisen kurpitsapiirakan, joka pitää kuulema ennen nauttimista vuorata kermavaahdolla, sekä kurpitsajuustopiirakan. Molemmat olivat oikein hyviä ja tuo juustolla varustettu versio osoittautui omaksi suosikikseni. 

Bataattisosevuokaa vaahtokarkkikuorrutuksella. Muistuttaa ulkonäöltään meidän lanttulaatikkoa, toki karkkipinnoite on ekstraa. 

  

The Kalkkuna

No sitten se itse kalkkuna. Meitä osallistui illalliselle kuusi henkilöä ja kalkkunamme oli kooltaan jytky, lähes 9 kg. Tosin hyvä, jos onnistuimme popsimaan siitä kolmannestakaan illallisen aikana. Perinteisesti kiitospäivän kalkkuna täytetään täällä leivällä, mutta meidän isäntämme oli taitavana kokkina kokeillut viime vuonna toisenlaista ja varsin toimivaa reseptiä. Kalkkunaa marinoitiin ensin muutama päivä kattilassa. Kiitospäivän aamuna kalkkuna täytettiin omena- ja sipulilohkoilla ja mukaan laitettiin tuoretta rosmariinia ja salviaa sekä kanelitankoja mausteeksi. Oih, mitkä aromit! Lopuksi kalkkunan kalpea pinta voideltiin rosmariinivoilla ja pintasilaukseksi vielä loraus öljyä. Ja sitten koko komeus uuniin 3-4 tunniksi.  

Kalpea kalkkunamme valmiina uunin lämpöön. 

Ja tältä se sitten paistamisen jälkeen näytti. Hyvä rusketus, eikö totta? Lurps!

Jätin kuvaan tarkoituksella hellaa näkyviin mittasuhteiden vuoksi. Eli huomatkaapa taas uunin koko! Vaikka kalkkuna oli lähes 9-kiloinen, ei se peittänyt puoliakaan uunista. Tiedätte kyllä, mitä minä ajattelen tästä!

Isäntäväen ihastuttava Lindsay-rouva tiesi muuten kertoa, että pelkästään kiitospäivän illallinen ilman jälkiruokaa ja juomia sisältää 3000 kilokaloria... Noh, söimme silti jokainen hyvällä omalla tunnolla ja kyllä vain, illallinen oli oikein onnistunut ja seura hilpeää. Sellainen oli meidän kiitospäivämme. My first Turkey Day ever!

Lopuksi vielä pari sanaa kalkkunoista.

Iik, kalkkunat loppuu!

Kyllä minua huvitti, kun täälläkin uutisoitiin n. puolitoista viikkoa ennen kiitospäivää, kuinka nyt uhkaa kalkkunoiden loppuminen. Mutta ehkä nyt kuitenkin juuri ja juuri riittää kiitospäivän juhlapöytiin. Siis aivan kuten Suomessakin pelotellaan ihmisiä joulukinkkujen loppumisella ja saadaan porukka rynnimään kinkkukaupoille, parhaimmat hamstraamaan vielä pari ylimääräistä pakkaseenkin. Tässä kuva kaupan kalkkunalaarista tasan viikko ennen kiitospäivää. Vielä oli mistä ostaa.

Miksei Suomenkin kinkuissa voisi olla tuollaista hauskaa rusettia? Sopineeko Eviran pirtaan?

Loppukevennys

En malta olla kertomatta tähän loppuun vielä yhtä hauskaa ja aiheeseen sopivaa yhteentörmäystämme. Kävimme kiitospäivää edeltävänä viikonloppuna kruisailemassa Diablo-vuorella, joka on noin tunnin ajomatkan päässä meiltä. Serpentiinitietä ylös ajettaessa yhden mutkan takana odottikin yllätys, kun törmäsimme tähän alla olevaan katraaseen! Noin 15-20 villikalkkunaa kipittimässä tien yli ja ukkokultani ehti kuin ehtikin näpsäisemään kulkueesta tämän alla olevan kuvan. Joten todistettavasti, ei Amerikka ainakaan vielä ole syöty tyhjiin kalkkunoistaan. 

Hahaa, mepä ei jouduta uuniin, vaan juoksennellaan täällä villisti ja vapaasti kuin Ellun kanat!

Happy Thanksgiving ja kot, kot, kot!

Ja sitten vielä hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ps. Nyt on ollut kommenttipuolella melko hiljaista, toki en ole itse mitään erityisemmin kysellytkään. Mutta olisipa kiva saada palautetta, oliko esimerkiksi jokin kohta tässä postauksessa tai muissa postauksissani, joka erityisesti sykähdytti. Tai kenties toiveita tulevista aiheista. Itsellä on kyllä liuta aiheita, lähinnä valinnan vaikeus, mistä seuraavaksi kirjoittaisin. Ja tietenkään ihan kaikkia toiveita en ehkä pysty tai osaa toteuttaa. Mutta palautetta saa antaa. :-)