Bucket list: Meksikon rajan ylittäminen autolla — Done!

Muutaman viimeisen vuoden aikana oma bucket listani on elänyt aika lailla. Moni kaukaiselta tuntunut haave on jopa hiukan yllättäen toteutunut, mutta tilalle on luonnollisesti tullut uusiakin kohteita. (Ja jos nyt mökin mummolle bucket list on kummajainen, niin kyseessä on eräänlainen henkilökohtainen toivelista asioista, joita haluaa elämässään nähdä tai kokea.)

Viime viikonloppuna olimme hurjia ja toteutimme yhden bucket listallani olleen toiveen: Yhdysvaltojen ja Meksikon välisen rajan ylittäminen omalla autolla. Viime viikon torstainahan täällä vietettiin amerikkalaisten tärkeintä, perheet yhteen kokoavaa juhlaa Thanksgiving ja tämä tiesi myös ylimääräisiä vapaapäiviä. Varsinainen Thanksgiving-reissukohteemme oli tänä vuonna Etelä-Kaliforniassa sijaitseva Mojaven aavikko, mutta yhtenä päivänä toteutimme tämän pienen seikkailun Meksikon puolelle. Pari mielenkiintoista havaintoa tuli tehtyä ja niistä kerron teille tällä kertaa.

Värikästä katukuvaa Meksikon puolelta.

Rajanylityspaikkana Andrade

Valitsimme tietoisesti mahdollisimman pienen rajanylityspaikan. Meksikon puolelle kun ei ollut tarkoitus jäädä viettämään aikaa tuntitolkulla, emmekä halunneet myöskään tuhlata tunteja rajatarkastuksessa tullessamme takaisin. Tiedoksi tässä kohtaa, että mikäli ajaisi Meksikon rajalta ns. Free Zonea (tyypillisesti 20 - 26 kilometriä) pidemmälle, tarvitsee jo auton väliaikaisen maahantuontiluvan (Mexico Vehicle Import Permit). Meidän autolle luvan kerrottiin maksavan noin 120 dollaria. Hinta riippuu auton vuosimallista. Lupaa hankkiessa käsittelymaksun lisäksi maksetaan ensin suurempi vakuusmaksu (esimerkiksi vuosimallia 2007 ja sitä uudemmilta autoilta 400 USD), josta saa sitten palautusta ajaessaan takaisin Yhdysvaltojen puolelle. Autojen maahantuontilupiin alueittain Meksikossa liittyy poikkeuksiakin ja niistä voi lukea lisää täältä. Luvan olisi voinut hankkia myös rajalta, mutta emme sitä ostaneet, joten rajan pinnassa oli visiitillämme pysyteltävä jo ihan tämänkin vuoksi. Suomalaiset tai Yhdysvaltain kansalaiset eivät tarvitse turistiviisumia alle 180 päivän visiitille Meksikoon.

Rajanylityspaikkamme Andrade oli siis todella pieni sijaiten aivan Kalifornian kaakkoiskulmassa. Andrade on myös pohjoisin Meksikon rajanylityspaikoista. Lähin isompi kaupunki on Arizonan puolella oleva Yuma. Pienen paikan valinta rajanylitykseen oli osuva, sillä rajamuodollisuudet hoituivat vaivattomasti. Jopa hämmentävän vaivattomasti:

"Passintarkastus" keskellä ostoskatua

Lauantaina puolen päivän aikaan Meksikon rajalle ajettaessa ei ollut minkäänlaista ruuhkaa. Rajalla ainoastaan autot valokuvattiin automaattikameralla. Ihmisten suhteen ei siis ollut minkäänlaista kontrollia, kuka USA:sta poistuisi. Ihmettelimme myös, ettei kukaan ollut kyselemässä Meksikon puolella, että kuka maahan pyrkii. Kunnes... Ajoimme siis jo valtiorajan yli, mistä välittömästi alkoi meksikolaiskaupunki Nuevo Algodonesin ostoskadut. Ehkä noin 50 metriä rajalta, keskellä ostosvilinää automme pysäytti yksittäinen mies, joka pyysi avaamaan ikkunat. Takapenkki tarkastettiin, samoin kysyttiin miksi tulimme Meksikoon ja vaadittiin passit. Jälkikäteen hiukan huvitti, että olisiko kuka tahansa ikkunaan koputtelija saanut meidät luovuttamaan passit, mutta miehellä oli kyllä ihan virallisen näköinen henkilö- tai kulkukortti kaulassaan ja pukeutumisensa viranomaistyyliä. Mies katsoi passimme, mutta minkäänlaista leimaa ei laitettu, eikä tarkastuksessa käytetty mitään sähköisiä järjestelmiä. Rajatarkastus Meksikoon oli siinä.

Andraden rajanylityspaikka.

Rähjäistä katukuvaa ja lääketurismia

Rajan ylityksen jälkeen katukuva muuttui välittömästi astetta rähjäisemmäksi, mutta myös iloisen värikkääksi. Kauppaliikkeiden kirjosta ei voinut olla tekemättä yhtä huomiota. Noin 95 % rajan välittömässä läheisyydessä olevista liikkeistä oli joko optikko- ja silmälasiliikkeitä, hammaslääkäriasemia, apteekkeja tai viinakauppoja. Jälkeenpäin luimmekin, että kyseisen meksikolaisen pikkukaupungin turismi oli alkanut muuttua ns. lääketurismin suuntaan -80-luvulta lähtien. Eikä tarvinne ihmetellä, sillä esimerkiksi yhden silmälasiliikkeen edustalla oli mainos: ilmainen näöntarkastus ja yksiteholasit 40 dollarilla. On varmasti houkutteleva hinta amerikkalaisille, joilla ei esimerkiksi ole lainkaan amerikkalaista silmäsairausvakuutusta hankittuna. 

Ja kun olimme jalkautuneet autosta kadulle, yhden hammaslääkäriaseman sisäänheittäjä tuli jo kauppaamaan ukkokullalle aseman palveluita. Kertoi aseman kuuluvan jopa johonkin amerikkalaiseen hammashoitoalan yhdistykseen ja että osa amerikkalaisista hammashoitovakuutuksista korvaisi myös tässä meksikolaisella asemalla tehtyjä hoitoja. Aikamoista!

Apteekeissakin näytti käyvän aktiivinen kuhina amerikkalaisista ostajista. Ehkäpä sieltä sai reseptilääkkeitäkin. Yhdessä apteekissa oli esimerkiksi eräs tunnettu kipugeeli tarjouksessa 9 dollaria/tuubi. Tarkistin saman kipugeelin hintaa täällä ja hintahaitari oli 10 - 30 dollaria. Saatavilla näytti olevan myös amerikkalaisia tunnettuja käsikauppalääkemerkkejä, mutta niiden hintoja en tutkinut.

Edellä mainittujen liikkeiden lisäksi kaduilla ja jalkakäytävillä oli runsaasti katukaupustelijoita. Jokainen oli päättänyt myydä meille jotakin vaikka väkisin ja tämä tyrkyttäminen alkoikin sitten nopeasti ärsyttää. Pienen kiertelyn jälkeen teimme parit tuliaisostokset ja päätimme lähteä takaisin Kalifornian puolelle.

Siitäpä Francolta hammasimplantit ja ei kun menoksi!

USA:n viranomaisilla maahantulorekisterit ajan tasalla

Autojen letka takaisin USA:n rajalle olikin melkoisen pitkä. Meillä ei ollut etukäteen tietoa, millaiset maahantulotarkastusprosessit tällä rajalla tulisivat olemaan. Olisivatko ne samanlaiset kuin Kanadan rajalla, mistä meillä oli jo kokemusta entuudestaan? Hiukan jännitti. Autojono eteni kuitenkin yllättävän nopeasti. Kun meidän vuoromme tuli, auto taas kuvattiin, minkä jälkeen siirryimme virkailijan tentattavaksi. Passeja ei edes kysytty, vaan tarkastus tehtiin kohdallamme Green Cardien avulla. 

Maahantulovirkailija syötti ensimmäisen kortin lukijaan. Hah! Olisittepa nähneet virkailijan ilmeen, kun maahantulorekisteri oitis näytti, että olimme tulleet maahan vain viikko sitten Bahamasaarten Nassausta! (Tämä oli se loma, josta minun on ollut tarkoitus kirjoitella blogiinkin terveisiä.) Virkailija vaati tiukkaan sävyyn selvitystä kuinka on mahdollista, että olemme vain viikko sitten tulleet maahan Nassausta ja nyt tulemme jälleen maahan ja vieläpä ajaen Meksikon puolelta! Niin, missään rekistereissähän ei katsokaas näkynyt sitä, että olimme ylittäneet Meksikon rajan vain noin 1,5 tuntia aiemmin. Ja kieltämättä, olihan tässä parin viimeisen viikon aikana muutama reissumaili taas tupsahtanut. 

No, ukkokulta sitten alkoi avaamaan nämä meidän lomakuviot, vai sanoisinko suorastaan reissuruuhkamme, heh. Virkailija kuunteli korva tarkkana. Seuraava kysymys oli, kauanko olimme olleet Meksikossa. Ukkokulta vastasi rehellisesti, että noin 1,5 tuntia. (Kieltämättä, tässä vaiheessa saattoi koko kuviomme kuulostaa enemmän tai vähemmän kokainiin hakureissulta, mutta voin kertoa, ettei kyseessä ollut mitään sellaista. Enkä suosittele muillekaan.) Tämän jälkeen virkailijan mielenkiinto heräsi, että mitä sitten olimme ostaneet, koska täytyihän lyhyeen visiittiin jokin järkevä syy olla! Mistään bucket listasta emme puhuneet, vaan kerroimme kiltisti ostoksemme. Tämän jälkeen takapenkki tarkistettiin ja toivotettiin hyvää matkaa USA:n puolelle.

Meiltä ei siis katsottu edes passeja, eikä niihin lyöty minkäänlaista leimaa. Myöskään minkäänlaisia tullikaavakkeita ei täytelty. Tarkastuskäytäntö erosi siis aika lailla USA:n lentokenttien maahantulotarkastuksista. 

Kun sitten ajelimme jo Kalifornian puolella, nauroimme, että saattoihan moinen pikavisiitti tosiaan haiskahtaa jollekin huumeiden hakureissulle. Jos sellaisia laittomia aineita olisi autossamme ollut, olisi niiden kanssa kyllä päässyt rajan yli todella helposti! Ei ollut huumekoiria, ei mitään. Ehkä ottavat satunnaisotannalla joitakin autoja tarkempaan syyniin. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, emme harrastaneet laittomuuksia, enkä suosittele kenellekään moiseen ryhtymistä.

Elämäni Top 2:een menevät kalatacot söin maahantulotarkastusjonossa autossa. Nam, kyllä maistuivatkin!

Lopuksi vielä yksi vinkki:

Liikenteessä vuokra-autolla? No problem. 

Jos nyt joku matkailija haaveilee toteuttavansa samanlaisen rajanylityksen, mutta on liikkeellä autovuokraamon autolla, kannattaa muistaa, etteivät kaikki autovuokraamot anna lupaa ajaa Meksikon puolelle. Joissakin autovuokraamoissa ilmeisesti rajanylitys onnistuu erillissopimuksella (ja lisähinnalla). Mutta eipä kannata masentua. Rajan voi nimittäin ylittää myös kävellen! Tälläkin pienellä kalifornialaisella rajanylityspaikalla Andradessa oli valtavankokoinen pysäköintialue viimeisenä ennen valtionrajaa. Moni jättää siis autonsa sinne parkkiin ja kävelee rajan yli ostoksille. Ja jos menee kävellen, säästää tietenkin autojonossa odottamisen maahantulotarkastukseen. Siitäpä seuraava täppä omaankin bucket listaan: Meksikon ja USA:n rajan ylittäminen kävellen!

Ja jos nyt joku janoaa tietoa, että millainen "muuri" siellä rajalla sitten oli, niin tässä se kuvan oikeassa laidassa näkyy. Eipä tuo ole aitaa kummoisempi.

Tällaisia kokemuksia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Lomamatka Meksikoon

No nyt te lukijani siellä mietitte, että mitenkäs tällainen Meksikon matka kuulumisineen ja kuvineen liittyy millään tavalla amerikkalaisaiheiseen blogiini, mutta kyllä se liittyy.

Matkakohteemme Cabo San Lucas on nimittäin eräänlainen amerikkalaisten "kanariansaaret". Lentomatkaa amerikkalaisten suosimaan Cabo San Lucasiin on täältä Pohjois-Kaliforniastakin vain noin kolme tuntia eli saman verran kuin Suomesta Keski-Eurooppaan. Niinpä Cabo San Lucasiin olisi täältä mahdollista tehdä melko nopeitakin pyrähdyksiä, esimerkiksi pidennettyjä viikonloppuja. 

Cabo San Lucas sijaitsee Kalifornian niemimaan (Baja California) eteläisimmässä kärjessä.

Ja voin kertoa, että aika nopeasti kohteessa lomamoodiin pääsikin. Vai mitä sanotte näistä kuvista?

Kookosmehu virkisti!

Palmuja ja taustalla Cabo San Lucas'n kaupunkia.

Pulahtaisiko uima-altaaseen...

... vai lähtisikö veneellä merelle? Tein molemmat. :-)

Amerikkalaisille räätälöityä lomailua

Matkailu kohteessa oli tehty amerikkalaisille helpoksi. Melkeinpä kaikki hinnat oli merkitty USA:n dollareissa ja useimmissa paikoissa Yhdysvaltain dollarit olivat käypää valuuttaa Meksikon pesojen rinnalla. Joissakin paikoissa se oli kauppiaille jopa mieluisampi valuutta, sillä hinnat olivat totta kai myyjille suotuisammat Yhdysvaltain dollareissa. Hintoja tutkaillessa saikin aluksi olla tarkkana kuin porkkana, sillä myös Meksikon peson symbolina käytetään samaa merkintää "$" kuin Yhdysvaltain dollaristakin. Vain joissakin paikoissa pesot oli merkitty symbolilla "Mex$". 

Lisäksi lomallemme ajoittunut Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä 4th of July näkyi kohteessa selvästi. Sitä juhlittiin Meksikon Cabo San Lucasissa kuin Yhdysvalloissa konsanaan. Oli erilaisia tapahtumia ja ravintolatkin koristautuneet ilmapalloilla, tietenkin USA:n lipun värein, ja USA:n lippujakin liehui joka nurkalla.

Itsenäisyyspäiväjuhlat tulollaan.

Yhteen seikkaan kannattaa kuitenkin meidän suomalaisten, nopeisiin nettiyhteyksiin ja ilmaisiin wifeihin tottuneiden matkalaisten varautua. Wifi ei nimittäin ollut kohteessa mitenkään itsestäänselvyys, vaan se oli useissa hotelleissakin maksullinen. Esimerkiksi meidän hotellissamme hinta olisi ollut 13 USD/päivä/nuppi. Minun amerikkalainen puhelinliittymäni toimi kuitenkin tiettyjen datamäärien rajoissa ilman lisämaksuja Meksikossakin ja se oli loistojuttu se! Ukkokulta puolestaan osti loman ajaksi superedullisen prepaid-liittymän Telcel-operaattorilta. Parillasadalla pesolla (alle 10 eur) sai muutaman gigatavun verran dataa, mikä riitti varsin hyvin alueen karttojen selailuun ja somettamiseen. Liittymän myyjä ei muuten puhunut sanaakaan englantia, ja ukkokultakin vain hyvin auttavasti espanjaa, varsinkaan teknistä sanastoa, ja niinpä kaupankäynnissä piti käyttää apuna Google-kääntäjää. Noh, liittymäasia saatiin kuitenkin lopulta elekielellä tehostettuna hoidetuksi. :-)

Cabo San Lucas tuntui olevan myös polttari- ja hääporukoiden suosiossa. Tässä yksi tuleva tai tuore rouva uimarannalla huntu ja tiara päässään. Myös meidän hotellilla vihittiin yksi amerikkalaispariskunta. Hääseremonioiden jälkeen illan päätteeksi sekä hääpari että muutama vieras hyppäsivät kaikki yhtäaikaa juhla-asuineen hotellin uima-altaaseen. Liekö sitten enemmän meksikolainen vai amerikkalainen tapa, en osaa sanoa.

Autenttisuutta unohtamatta

Toki tämä oli itselleni ensimmäinen ihana puraisu Meksikosta, mutta uskallan kuitenkin väittää, ettei turismi ainakaan vielä ollut hävittänyt läheskään kaikkia autenttisia meksikolaispiirteitä tässä lomalaisten keskittymässä. Vai mitä sanot siitä, että tilatessasi ravintolassa guacamolea, se valmistetaan tuoreista raaka-aineista silmiesi alla ruokapöydän vieressä? Lisäksi kysyttiin, millaisin maustein asiakas guacamolensa halusi. Laitetaanko sipulia, korianteria, tomaattisalsaa, suolaa ja mikä saisi olla tulisuusaste? Sitten avokadot ja haluamasi lisukkeet pyöräytettiin morttelissa ja superherkullinen dippi oli valmis! Ja voi pojat, kylläpä se maistuikin. Parasta guacamolea ikinä! Myös paikalliset kala- ja lihatacot olivat viedä kielen mennessään, ai että!

Lisukkeita tacoille.

Hienot hotellialueet vs. rähjäiset röttelöt

Upeiden uima- ja snorklausrantojen sekä hienojen hotellialueiden kontrastina San José del Cabon ja Cabo San Lucas'n kaupunkien katukuvassa näkyi runsaasti myös rähjäisiä talon röttelöitä ja tyhjillään olevia, jopa siivottomia maa-alueita. Jalkakäytävissäkin oli paikoin reikiä, sillä pienet viemärikannet olivat menneet rikki, eikä niille näyttänyt löytyneen ainakaan vielä korjaajaa. Kaupunkien keskustojen katuja kävellessä sai siis olla tarkkana askelissaan. Vaikeaa se tosin oli, sillä kaiken huomioni tahtoivat varastaa ihanan värikkäät talot sekä paikallisten hengailu ja istuskelu katujen kulmauksissa.

Oranssia.

Sinistä.

Lisää sinistä ja keltaista sekä paikallinen riksa, bicitaxi.

Tällä kertaa tulimmekin ottaneeksi lomamme enemmän löhöilyn kannalta kuin aikoihin. Ja tarpeeseen se hetken loikoilu tulikin, sillä viime viikot ovat olleet suorastaan hektisiä näiden kaikkien hoidettavien asioiden kanssa. Yhtenä lomapäivänä yritimme ajaa läheiseen Cabo Pulmon kansallispuistoon, mutta allamme oli piskuinen vuokrakottero pienellä maavaralla ja kuoppaiseksi käynyt hiekkatie oli yksinkertaisesti kulkupelillemme liikaa. Se kun ei ollut tehoiltaankaan mikään raketti. Lisäksi alkoi olla turhan paljon yhtymäkohtia kohtalokkaaseen päiväämme Kuolemanlaaksossa: päällystämätön kuoppainen ajotie, sisämaassa lähemmäs +40 Celsius-asteeseen noussut lämpötila, hyvin vähän muuta liikennettä ja ympärillä pelkkiä kuivia risuja ja pari kaktusta siellä täällä. Niinpä päätimme jättää kansallispuiston tutkimisen toiseen kertaan jo ihan turvallisuussyistä. 

Ajatus siitä, että auto jäisi kiinni tai simahtaisi kuumuudessa näihin maisemiin, ei tuntunut houkuttelevalle.

Paluumatkalla törmäsimme tähän meren rannalla sijaitsevaan pinkkiin meksikolaislukaaliin. Tämä olis niiiin minun värinen talo!

Tuliaisena ötököitä?

Ja koska lämpimissä olosuhteissa oltiin, niin tulipa lomallamme nähtyä pitkästä aikaa oikein mojovan kokoisia torakoitakin. Nämä näyt saivat aikaan pieniä puistatuksia ja kotona tulikin sitten avattua matkalaukku kaiken varalta ulkosalla. Hrr, on ne etovia.

Eikä tässä vielä kaikki. Loppupuistatuksena teillekin kerrottakoon vielä tämäkin tapaus. Kun lomamme loppui ja olimme lentokentällä lähestymässä turvatarkastusta, kiinnitin huomiota, kuinka kaksi lentokenttäsiivoojaa seisoivat valoisassa käytävän kohdassa aivan vierekkäin. Ihmettelin tietenkin siinä heidän asentojaan, kunnes selvisi mitä he siinä lähekkäin kyöhnäsivät. Toinen siivoja etsi toiselta täikammalla täitä! OMG, äkkiä pakoon!

Tyhjäksi jäänyt meksikolaisapteekki, joten ei myöskään täishampoota tästä saatavilla siivojatädeille.

Näistäkin ötökkähavainnoista huolimatta lähtisin vaikka heti uudestaan Meksikoon. Vielä jäi niin paljon näkemättä, kokematta ja maistelematta. Ehkä vielä jonakin päivänä...

Mutta hei, eipä se hektisyys lomalta palattuamme sitten hellittänytkään. Tästä kerron teille lisää seuraavassa postauksessani. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!