Kiitospäivän kodittomat ja paistetut vihreät tomaatit

Vielä tupsahtaakin yksi pikapostaus ennen sitä teille jo lupailemaani rytinäpostausta.

Viime torstaina Amerikassa vietettiin jälleen vuoden tärkeintä juhlaa Thanksgiving Day eli kiitospäivää. Vuosi sitten pääsimme viettämään oikein periamerikkalaista kiitospäivää mekin ja kirjoitinkin siitä kattavan postauksen perinteisine ruokineen ja ohjelmineen sekä kiitospäivän jälkeisine ostoshurmoksineen. Voit lukea postauksen halutessasi täältä. 

Tänä vuonna eri kuviot

Tänä vuonna sen sijaan saimme täysin erilaista näkökulmaa kiitospäivän viettämiseen. Kiitospäivänä tepastelimme nimittäin katuja Memphisissä, Tennesseessä. Yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta kaupungin kaikki ruokapaikat, musiikkibaarit ja kaupat olivat tuolloin kiinni. Kadutkin tuossa eläväisessä kaupungissa, yhdessä musiikkimaailman kehdoista, olivat täysin autiot. Amerikkalaiset olivat hellojensa ääressä paistamassa kalkkunoitaan. Ainoat autot katukuvassa olivat matelevaa menoa tarkkailevia, parkkeerattuja poliisiautoja. Kaduilla hiippailivat meidän ja parin muun turistin lisäksi vain kodittomat, osa roskiksia tonkien, osa kiitospäivää toivotellen, osa jumalansanaa ponnekkaasti saarnaten, elokuvista tuttuun "Praise The Lord!" -tyyliin, kyllähän sä tiedät. Kuka tai mikä kenenkin kodittoman jumala sitten aina olikin...

Niin, kodittomat. Heillä ei ole kalkkunaa, eikä uunia sen kypsentämiseen. Liekö kaikilla perhettäkään kenen kanssa juhlapyhää voisi oikein viettääkään. Koska kadut olivat jopa absurdin autiot, kodittomat todellakin valtasivat katukuvan, vaikkei heitä sankoin joukoin ollutkaan. Näky synnytti mieleenpainuvan tunnelman. 

Olipa siis kokemus, aivan toisesta ääripäästä viime vuoden kiitospäivään verrattuna. Huh huh. Ja kun kiitospäivää kerran juhlittiin, niin tämä toimi kyllä oikein hyvänä muistutuksena olla kiitollinen, että ympärillä on läheisiä ja pään päältä löytyy katto, vaikka pirun kallis piilaaksolainen katto onkin.

Beale Street, Memphis. Pitäisi olla vilkasta niin päivisin kuin öin, mutta kiitospäivänä oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Sama kuvio mustana perjantaina

Sama ilmiö toistui kiitospäivän jälkeisenä perjantaina, Black Fridayna, Nashvillessä. Kaupungissa, jossa yleensä kantri raikaa ja bootsit kopisevat, oli nyt mustana perjantaina aina myöhäiseen iltapäivään asti keskustan kadut lähes tyhjillään. Nyt hyväosaiset amerikkalaiset rynnivät edullisten ostosten perässä ostoskeskuksissa tai klikkailivat nettiostoksia tietokoneiltaan ja katuja tallasivat jälleen kodittomat. Osa Nashvillen kodittomista nautti päivästään katuradioista kuuluvan musiikin tahdissa jammaten. Oli taas aika pysäyttävät näkymät seurattaviksi.

Eipä raikanut live musiikki Black Fridayn aamuna Nashvillen kaduilla. 

  

Aivan täysin ilman perinteistä kiitospäivän viettoa emme joutuneet olemaan, sillä ukkokullan serkkupoika houkutteli meidät kutsullaan kiitospäivän illallisen rääppiäisille Alabaman puolelle. Siellä pääsimme istumaan iltaa serkkupojan amerikkalaisvaimon äidin luokse, mielettömän hienoon kartanoon. Ulkona takkaloimun ääressä oli kiva jutustella amerikkalaisten ja suomalaisten eroavaisuuksista. Lisäksi pääsin taas maistamaan sitä kiitospäivän perinteistä bataattisosevuokaakin, namskis.

Jotta tästä kodittomuusaiheisesta postauksesta ei jäisi ankea maku suuhun, niin seuraavaksi vielä pieni loppukevennys. Tomaattiteemalla mennään:

Paistetut vihreät tomaatit

Kenties muistatte elokuvan Paistetut vihreät tomaatit? Paitsi että elokuvalla on mielestäni hauska nimi, niin nyt pääsin omin silmin ja suin todistamaan, että näitä paistettuja vihreitä tomaatteja siis syödään ihan oikeasti ja yhä edelleen, vuonna 2015. Ainakin syvässä etelässä, Tennesseessä ja Alabamassa näytti useammankin ruokapaikan listoilla koreilevan tämä elokuvasta tuttu Fried Green Tomatoes -annos ns. lisukeruokana (engl. side). Täällä Kaliforniassa en ole törmännyt näihin paistettuihin vihreisiin tomaatteihin missään ja niinpä päätin hyödyntää mahdollisuuden päästä kerrankin niitä maistelemaan. No, ne maistuivat paistetuille vihreille tomaateille. Hyviä olivat. :-) 

Arvelen tomaatit valmistettavan niin, että tomaattiviipale kastetaan jonkinlaisessa ohuehkossa taikinassa ennen paistamista. Minun piti kuoria tuo paistopinta yhdestä tomaatista pois, sillä olihan se pakko päästä kurkkaamaan, että onko se sitten kans varmasti vihreä tomaatti. Ja olihan se! 

Yllä olevassa kuvassa näkyy myös toinen Alabamassa eteen tullut uusi lisuketuttavuus: hushpuppies. Kyseessä on maissileipäpallero, joka on (uppo)paistettu. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kiitospäivän hulinoita

Jihuu, nyt on ihka ensimmäinen Thanksgiving Day, Turkey Day eli kiitospäivä Amerikassa omakohtaisesti koettu. Kokemus oli sen verran antoisa ja muistorikas, että päätin kirjoittaa siitä aivan oman postauksensa. Ja tässä sitä nyt tulee, oikein kappaletolkulla.

Onnekkaita olimme me

Olimme onnekkaita, sillä saimme kutsun ukkokullan sukulaisen luokse Spanawayn kaupunkiin ja pääsimme viettämään tätä juhlaa aidossa ympäristössään, amerikkalaiskodissa amerikkalaisten kanssa. Spanawayn kaupunki sijaitsee pohjoisessa Washingtonin osavaltiossa Seattlen ja Tacoman kaupunkien kupeessa ja asukaslukunsa on 27 000. Juhlaseurueemme oli siis amerikkalais-suomalainen, joten meillä oli ilo päästä kurkistamaan aitoa amerikkalaista juhlapäivän humua, auttamaan kiitospäivän valmisteluissa sekä tietenkin maistamaan aitoa amerikkalaista kiitospäivän illallista. 

Kiitospäivä ennen ja nyt

Kiitospäivä on tyypillisesti sadonkorjuujuhla, jolloin kiitetään hyvästä sadosta ja nautitaan sen runsaista antimista, mutta erityisesti täällä se on kiitosjuhla intiaaneille. Ilman intiaanien antamia oppeja metsästyksestä, viljelystä ja ruoanlaitosta olisivat Pohjois-Amerikan uudisasukkaat aikoinaan kuolleet alueen ankariin olosuhteisiin. Näin amerikkalaiset juhlan merkityksen minulle itse kertoivat ja uskon siihen.

Tänä päivänä kiitospäivä on amerikkalaisten vuoden isoin ja tärkein juhla. Juhla, jolloin sukulaiset tapaavat pitkienkin matkojen päästä ja kokoontuvat yhteisen illallisen äärelle. Meille suomalaisillehan se on tyypillisesti joulu. Ja kuten elokuvistakin olemme nähneet, kiitospäivänä Amerikassa syödään aina täytettyä kalkkunaa ja tuntuupa siihen kuuluvan karpalokastikekin. Karpaloita onkin ollut viime päivinä myynnissä joka paikassa. Isoja kuin mitkäkin! Nekin!

Karpaloita hyllyjen täydeltä.

Kuhinaa liikenteessä

Kiitospäivän tienoo on koko vuoden ruuhkaisin aika Yhdysvalloissa niin rautateillä, lentokentillä kuin maanteilläkin. Etukäteen uutisissa kerrottiin tai paremminkin varoiteltiin, kuinka 46,3 miljoonan ihmisen odotetaan lähtevän näinä päivinä tien päälle. Tämän vuoksi mekin päätimme vaihtaa road tripin lentomatkailuun ja kulkea tuon yli 800 mailin matkan Piilaaksosta Pohjois-Washingtoniin lentäen, eikä autoillen. Mikä tahansa muu ajankohta lienee road tripille parempi kuin kiitospäivän kuhinat. 

Yhdysvaltain lentoliikenteen vuoden pahimmat ruuhkat ajoittuvat kiitospäivän yhteydessä yhteensä 12 päivän ajalle. Yksittäisistä lentoliikennepäivistä kiitospäivän jälkeinen sunnuntai ns. paluuliikennepäivänä on tukkoisin. Tuon yhden päivän aikana Yhdysvalloissa lennetään mukavat 46 000 lentoa. Tänä vuonna pahin lentokenttäkaaos osui Chicagon kentälle, jossa jonot turvatarkastukseen venyivät yli mailin (1,6 km) mittaisiksi. Uutisissa näytettiin tästä hulabaloosta kuvaa ja rinnakkain jonossa näytti olevan jopa 5-10 ihmistä. Huh huh! Onneksi emme joutuneet menemään tuon lentokentän kautta. Päinvastoin, menomatkallamme San Josen lentokentällä oli suorastaan yllättävänkin hiljaista. Hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

San Josen lentokenttä varhain keskiviikkoaamuna. Ei ruuhkaa, huh!

Kuhinaa kaupoissa

Kiitospäivää vietetään siis aina marraskuun neljäntenä torstaina ja yleisesti sen jälkeinen perjantai on suurimmalle osalle amerikkalaisista vapaapäivä. Päivä on nimetty mustaksi perjantaiksi, Black Friday, koska silloin lomillaan olevat jenkit ryntäävät kauppoihin aloittaakseen joululahjaostoksiensa teon. Ja koska porukka on vapaalla, ovat kauppakeskukset sanan varsinaisessa merkityksessä mustanaan väkeä. Ihan osuva termi tuo Black Friday. Monet kaupat, aina autokaupoista lähtien, ajoittavat tähän ajankohtaan isoja alennusmyyntejään. Tämä näyttääkin olevan tyypillistä Amerikassa, että isojen juhlien yhteydessä, esim. itsenäisyyspäivän aikaan, on aina valtavat tarjouskampanjat voimassa. Ja kassakoneet laulavat: "Kili, kili!"

Useat kaupat ottavat varaslähdön mustan perjantain alennusmyyntiin ja aukaisevat liiikkensä jo kiitospäivän iltana, kuten alla oleva kuva mainoslehtisestä osoittaa. Myös perjantaina aamuyöllä kauppojen aukaiseminen, esimerkiksi klo 05 tai klo 06, on tyypillistä. Ja jotta himoshoppaajat saataisiin aikaisin ostoksille, ovat tietyt tarjoukset voimassa vain esim. klo 06-07 välisen ajan. Musta perjantai taitaa siis tarkoittaa myös mustia silmänalusia valvomisesta johtuen.

Kauppa auki to klo 18 - pe klo 13 eli 19h putkeen.

Ja jottei ostoshurmos tyssäisi kuin kalkkunan lento, on kiitospäivän jälkeinen maanantai nimetty kybermaanantaiksi, Cyber Monday. Silloin valtaosa amerikkalaisista on palannut lomien jälkeen töihin, joten tuolloin ohittamattomat tarjoukset odottavat ottajiaan nettikaupassa. Siitä nimitys Cyber Monday. 

Ja kyllä dollari poikineen vaihtaakin omistajaansa. Tänä vuonna kiitospäivänä ja sen jälkeisenä mustana perjantaina amerikkalaiset käyttivät 12 miljardia dollaria ostoksiinsa. Viime vuodesta pudotusta oli tullut 0,5%, OMG! On se kumma, kun ei tahdo kauppa käydä! ;-) Tosin tätä ilmiötä on perusteltu sillä, että amerikkalaisetkin ovat siirtymässä enenevässä määrin nettikaupan puolelle ruuhkia välttääkseen. 

Cyber Monday puolestaan keräsi viime vuonna 131 miljoonaa nettiasiakasta. Tänä vuonna siihenkin lukuun tuli pudotusta: "vain" 127 miljoonaa asiakasta. Pudotusta siis jotakuinkin yhden Suomen aikuisväestön verran. Toisen uutislähteen mukaan kybermaanantain kokonaismyynti kuitenkin kasvoi 8% tehden siitä vuoden suosituimman nettiostospäivän. 

No tottahan se minäkin lähdin mustan perjantain hullutuksiin mukaan. Ostin mm. pienen shampanjanvärisen joulukuusen valoineen (5 USD) joulutunnelmaa tuomaan sekä hiustenkuivaimen (5 USD) joulutukkaa luomaan. Olisi siellä ollut tällaisia kivoja pikku pyssyjäkin kaupan. Tuollainen pinkki olisikin oikein näppärä käsilaukkuun. Jätin pyssyhankinnan kuitenkin vielä tuonnemmaksi. 

Oikean yläkulman pinkissä pyssyssä olisi ollut vähän bling-blingiäkin, ooh!

Ihmiset hulluina

Jos kiitospäivän vuoksi on Amerikassa ollut liikenne sekaisin, niin sitä ovat olleet myös ihmiset Black Fridayn tarjousten perässä. Kodinkone- ja elektroniikkaliike Best Buy ilmoitti mustan perjantain tarjouksensa hyvissä ajoin ja tämäkös sai ihmiset liikkeelle. Parhaat menivät teltan, ilmapatjasängyn ja grillin kanssa jonottamaan kaupan ovelle jo viikkoa ennen tarjouspäivää. Pahvikyltteihin olivat kirjoittaneet listan, mitä tuotteita tulivat jonottamaan. Ilmeisesti, ettei tule kinaa muiden jonottajien kanssa, että kuka sen halvan telkkarin sitten ensimmäisenä saa. Yhtä telttansa kaupan eteen pystyttänyttä jonottajaa haastateltiin uutisissa. Kertoi käyvänsä kokopäivätyössä, joten oli suostutellut kavereitaan pitämään paikkaa jonossa työvuorojensa aikana. Voi hyvänen aika! Kyllä pitää ihmisen olla television kipeä!

Lisäksi yhdessä TV-mainoksessa käytettiin muka vitsikkäästi mustan perjantain mainostamisessa shoppailijan mustaa silmää vihjaten, että sellaisen siellä saa. Eikä tämä itseasiassa taida kauaksi heittääkään. Joka vuosi nimittäin joku kuolee tai vähintäänkin loukkaantuu vakavasti alennusmyyntiryntäyksissä kun kauppojen ovet aukeavat. Walmart-kauppaketjun liikkeet lienevät näissä tallomistapauksissa pahimpia. Myös mummot kuulostavat olevan petollisen vaarallisia mustan perjantain aikaan: Viime vuonna joku mummo oli ottanut mukaansa sähkölamauttimen ja tyrmäsi sillä muita tarjouksien perässä juoksijoita pois tieltään. Järjetöntä, täysin järjetöntä!

Jonotetaan jopa ilkosillaan

Ja vielä yksi hullu tilanne, joka uutisoitiin tiistaiaamuna ennen kiitospäivää. Desigual-vaateliike San Franciscossa mainosti antavansa ilmaiset vaatteet alasti tuleville asiakkaille klo 9 alkaen ja niinpä klo 7.30 kaupan edessä luikerteli jo piiitkä jono alusvaatteisillaan olevia miehiä ja naisia. Ilmeisesti sitten heittivät viimeisetkin rihmankiertämät juuri ennen h-hetkeä, jotta täyttäisivät kyseisen liikkeen alastomuusvaatimuksen. Hullua, sanon minä! Ja voin muuten kuvitella, kuinka marraskuun tuulisessa, viileässä ja aamukosteassa SF:ssa kuului jonottajien huulilta melkoista hampaiden kalinaa, mutta mitäpä sitä ei ihminen ilmaisen eteen kärsisi! Olihan Suomessakin jonotettu yön yli ilmaista R-kioskin kahvikupillista. Heh heh.

Kiitospäivän ohjelma

Kiitospäivän ohjelmassa on mielestäni jotakin tuttuakin suomalaiseen jouluaattoon verrattuna. Täällä aamupäivä ja päivä käytetään hyvin pitkälti keittiössä illallisruokien valmistamiseen. Suurin osa ruoista valmistetaan uunissa. Pakolliseksi ohjelmanumeroksi on muodostunut myös Macy's-tavaratalon juhlaparaati New Yorkissa, jota seurataan suorana TV-lähetyksenä kautta maan. Paraatiin osallistuu lukuisia kuuluisia näyttelijöitä ja laulajia, tanssiryhmät ovat harjoitelleet koreografioitaan läpi vuoden. Itselleni tällainen must see -ohjelma jouluaattoisin on ollut Lumiukko-animaatio. I'm walking in the air....

Kiitospäivän paraatissa koipi nousi. Hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen alkoi NYC:ssa sataa räntää. Hrrr!

Kiitospäivän illallinen

Myös kiitospäivän illlallinen muistuttaa monilta osin suomalaista jouluateriaa. Juhlapöydän kruunu Amerikassa on tietenkin täytetty kalkkuna, meillä Suomessa tuota paikkaa pitää yleensä kinkku. Täälläkin lisukkeeksi valmistetaan useita erilaisia kasvispainotteisia uuniruokia kuten vihreitä papuja, maissileipämurusien kera kypsennettyjä kasviksia sekä perunamuussia. Ja tottahan toki myös amerikkalaisten rakastamaa Mac & Cheesea eli makaronivuokaa juustokastikkeella. Oudoimpana näistä uuniruoista pidin kuitenkin bataattisosevuokaa, joka gratinoitiin pienillä vaahtokarkeilla! Apua! Mitä ihmettä? Mutta uskokaa pois, se oli hyvää ja itseasiassa niin makeaa, että olisi sopinut vaikka jälkiruoaksi. 

Jälkiruoasta puheenollen, eihän amerikkalainen illallinen ole mitään ilman pikku piirakkaa. Isäntäväkemme oli ostanut kaksi piirakkaa, perinteisen kurpitsapiirakan, joka pitää kuulema ennen nauttimista vuorata kermavaahdolla, sekä kurpitsajuustopiirakan. Molemmat olivat oikein hyviä ja tuo juustolla varustettu versio osoittautui omaksi suosikikseni. 

Bataattisosevuokaa vaahtokarkkikuorrutuksella. Muistuttaa ulkonäöltään meidän lanttulaatikkoa, toki karkkipinnoite on ekstraa. 

  

The Kalkkuna

No sitten se itse kalkkuna. Meitä osallistui illalliselle kuusi henkilöä ja kalkkunamme oli kooltaan jytky, lähes 9 kg. Tosin hyvä, jos onnistuimme popsimaan siitä kolmannestakaan illallisen aikana. Perinteisesti kiitospäivän kalkkuna täytetään täällä leivällä, mutta meidän isäntämme oli taitavana kokkina kokeillut viime vuonna toisenlaista ja varsin toimivaa reseptiä. Kalkkunaa marinoitiin ensin muutama päivä kattilassa. Kiitospäivän aamuna kalkkuna täytettiin omena- ja sipulilohkoilla ja mukaan laitettiin tuoretta rosmariinia ja salviaa sekä kanelitankoja mausteeksi. Oih, mitkä aromit! Lopuksi kalkkunan kalpea pinta voideltiin rosmariinivoilla ja pintasilaukseksi vielä loraus öljyä. Ja sitten koko komeus uuniin 3-4 tunniksi.  

Kalpea kalkkunamme valmiina uunin lämpöön. 

Ja tältä se sitten paistamisen jälkeen näytti. Hyvä rusketus, eikö totta? Lurps!

Jätin kuvaan tarkoituksella hellaa näkyviin mittasuhteiden vuoksi. Eli huomatkaapa taas uunin koko! Vaikka kalkkuna oli lähes 9-kiloinen, ei se peittänyt puoliakaan uunista. Tiedätte kyllä, mitä minä ajattelen tästä!

Isäntäväen ihastuttava Lindsay-rouva tiesi muuten kertoa, että pelkästään kiitospäivän illallinen ilman jälkiruokaa ja juomia sisältää 3000 kilokaloria... Noh, söimme silti jokainen hyvällä omalla tunnolla ja kyllä vain, illallinen oli oikein onnistunut ja seura hilpeää. Sellainen oli meidän kiitospäivämme. My first Turkey Day ever!

Lopuksi vielä pari sanaa kalkkunoista.

Iik, kalkkunat loppuu!

Kyllä minua huvitti, kun täälläkin uutisoitiin n. puolitoista viikkoa ennen kiitospäivää, kuinka nyt uhkaa kalkkunoiden loppuminen. Mutta ehkä nyt kuitenkin juuri ja juuri riittää kiitospäivän juhlapöytiin. Siis aivan kuten Suomessakin pelotellaan ihmisiä joulukinkkujen loppumisella ja saadaan porukka rynnimään kinkkukaupoille, parhaimmat hamstraamaan vielä pari ylimääräistä pakkaseenkin. Tässä kuva kaupan kalkkunalaarista tasan viikko ennen kiitospäivää. Vielä oli mistä ostaa.

Miksei Suomenkin kinkuissa voisi olla tuollaista hauskaa rusettia? Sopineeko Eviran pirtaan?

Loppukevennys

En malta olla kertomatta tähän loppuun vielä yhtä hauskaa ja aiheeseen sopivaa yhteentörmäystämme. Kävimme kiitospäivää edeltävänä viikonloppuna kruisailemassa Diablo-vuorella, joka on noin tunnin ajomatkan päässä meiltä. Serpentiinitietä ylös ajettaessa yhden mutkan takana odottikin yllätys, kun törmäsimme tähän alla olevaan katraaseen! Noin 15-20 villikalkkunaa kipittimässä tien yli ja ukkokultani ehti kuin ehtikin näpsäisemään kulkueesta tämän alla olevan kuvan. Joten todistettavasti, ei Amerikka ainakaan vielä ole syöty tyhjiin kalkkunoistaan. 

Hahaa, mepä ei jouduta uuniin, vaan juoksennellaan täällä villisti ja vapaasti kuin Ellun kanat!

Happy Thanksgiving ja kot, kot, kot!

Ja sitten vielä hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ps. Nyt on ollut kommenttipuolella melko hiljaista, toki en ole itse mitään erityisemmin kysellytkään. Mutta olisipa kiva saada palautetta, oliko esimerkiksi jokin kohta tässä postauksessa tai muissa postauksissani, joka erityisesti sykähdytti. Tai kenties toiveita tulevista aiheista. Itsellä on kyllä liuta aiheita, lähinnä valinnan vaikeus, mistä seuraavaksi kirjoittaisin. Ja tietenkään ihan kaikkia toiveita en ehkä pysty tai osaa toteuttaa. Mutta palautetta saa antaa. :-)

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 2

Aivan kuten arvelinkin, lisää näitä tulee, amerikkalaisia kummajaisia. Kovin arkisia asioita nämä jälleen ovat, mutta näiden kanssa sitä on saanut viime päivinä otsaansa täällä Amerikan mantereella kurtistaa. Joten tässäpä taas pieni luettelo asioista, joita en tahdo suomalaisena oikein ymmärtää.

Uunipelti

Minun on pakko palata tähän uuniasiaan. Uusia juonenkäänteitä, ärsyttäviä sellaisia, on nimittäin ilmaantunut. Minähän teille jo tuskailin näiden hehtaarinkokoisten amerikkalaisten uunien vuoksi. No, eipä tässä vielä kaikki. Nyt, kun useampi kauppa on läpi koluttu, on selvinnyt, ettei niihin löydy sen uunin kokoista uunipeltiä! Siis miksi ihmeessä pitää tehdä hehtaarinkokoinen uuni, jos uunipellit ovat siihen verrattuna kokoa nukkekoti? 

Isoin pelti, jonka löysimme ja tuohon meidän uuniin ostimme, peittää uunin käytettävissä olevasta pinta-alasta noin puolet. Mitä energian hukkausta! Uunipellit, joita muuten myydään nimellä keksinpaistopelti, ovat siis mielestäni mitoituksiltaan täysin epäonnistuneita. 

Noh, ostimme pellin, sen isoimman, joka löytyi. Tein kotona toiveikkaana mittailuja, josko suunnittelijalla olisikin ollut nerokas ajatus, että niitä menee kaksi rinnakkain samaan uuniin, mutta ei, kahta ei mahdu. Tietenkään! Ja koska pelti ei ole missään suunnassa uunin levyinen, se asetetaan uuniin aina ritilän päälle. Ritilöitä uuniin kuuluu kaksi. On se säätämistä! 

Mietin vaan, että eikö ne siis vaan osaa?! Itte pitäs tämäkin tulla tekemään! Ei sen nyt luulisi olevan niin vaikeata, ottaa mitat uunista ja valmistaa just niillä samoilla mitoilla se pelti. Ja kas, näin saataisiin uunin koko pinta-ala hyötykäyttöön. Mutta kun ei!

En ole hoksannut koko tässä kuviossa tähän mennessä vielä mitään kätevää, enkä järkevää. Toki sellaisen jättipellin peseminen siinä keittiön kylpyammeessa, jota täällä tiskialtaaksi kutsutaan, voisi olla hankalaa, mutta palaanpa takaisin alkuperäiseen kysymykseeni: Miksi sitten pitää tehdä niin helekatin isoja uuneja? Jos kaikki muu on Amerikassa isoa, niin uunipellit ovat pieniä! Sanokaa minun sanoneen. Että paistellaan nyt cookieta tässä sitten vaan... Pikkuruisella pellillä hiton isossa uunissa, pah! 

Tässä se nyt on, isoin löytämämme uunipelti, tai siis keksinpaistopelti. Sana large on tässä kyllä lähinnä vitsi. 

Huh, kotirouvan piti nyt vähän avautua, mutta sainpas purettua tuon pahimman painajaisen alta pois. Pääsee loppukirjoitusta kohti verenpainekin laskemaan. 

Hana auki 24/7

Sekin vähän tuppaa kummastuttamaan, että täällä pidetään keittiössä tiskikoneen hana aina auki. Meidän asumissa huusholleissa, joita siis on ollut se kolme kappaletta, kaikissa on ollut sama systeemi eli hanaa ei edes saa kiinni ilman työkaluja. Sama homma pyykinpesukoneen hanan kanssa. Aina auki. Siis apua! Tämähän on aivan kauhea tilanne suomalaiselle, joka esimerkiksi matkalle lähtiessään tarkistaa ainakin kaksi, ellei kolmekin kertaa, että ovathan nyt kaikki hanat varmasti kiinni. Ja sitä paitsi, joka ikinen Suomessa toimiva vakuutusyhtiöhän pesee kätensä korvauksista välittömästi, jos tiski- tai pesukoneen hana on jäänyt auki ja vesivahinko sattuu asukkaiden poissaollessa. Se on se pikkuinen präntti niissä vakuutuspapereissa. 

Että tämmöistä täysin holtitonta tolskaamista hanojen kanssa täällä Amerikassa, huh huh! Tulepa apuun, EU! Nakkaa yks' direktiivi tänne, jooko? Yksi pikku hanadirektiivi, ihan vain malliksi. Kyllä sinulle jäisi vielä monta hyvää direktiiviä omaankin taskuun. ;-)

Hana, joka on aina auki. Soo-soo, heristäisi vakuutustarkastaja sormeaan Suomessa. 

Kattolamput

Kattolamput, ne vasta kummajaisia ovatkin. Niitä ei nimittäin ole! Kun tässä on pikku hiljaa tätä kotia varusteltu ja alkuun lähinnä välttämättömimmät, kuten sänky, sohva, astiat ja ruokailuvälineet, saatu hankituiksi, on ollut aika kääntää katseet myös valaistukseen. Olisihan se illan hämärässä kiva nähdäkin jotakin. Ja kappas, eihän näissä huusholleissa ole edes kattolampuille paikkaa katossa! Keittiössä ja ruokailutilassa on kattoon upotetut pienet valaisimet ns. talon puolesta, mutta niin olohuoneessa kuin kahdessa makuuhuoneessakaan ei siis ole edes kattolampuille paikkaa! On päässyt paikallinen sähkömies vähällä. 

Tässä on nyt siis edessä totuttautuminen jalka- ja pöytälamppujen maailmaan. Ihan modernejakin malleja onneksi tuntuu olevan tarjolla. Ei ole pakko ottaa mummomaisella kukkaisverhokankaalla päällystettyä isoa varjostinta, jossa on sellaiset pitkät kasarihapsut. Ellei sitten välttämättä halua. 

Meidän kodin valaistus on hyvin pitkälti tässä. Ja hei, emme siis pidä lamppujamme arkena näin kasassa, kokosin ne nyt vaan tähän kuvaan kimppoihin. 

Ei mutta hei, viime aikoinahan on kaikenlaiset kuvahaasteet olleet suosiossa. Minähän voisinkin tässä heittää yhden kuvahaasteen sinne Suomeen: Kuvaapas kotisi kaikki lamput yhdessä ja samassa kuvassa. Heh, heh. Noh, vitsi, vitsi, ei kannata alkaa kattolamppuja siellä irrottamaan. Se on kattolamputtoman täältä helppo huudella.

Raikas, mutta maltillinen - roskapussi

Tuli ostettua vahingossa roskapusseja, jotka tuoksuvat sitruunalle. Kun kotona paketin kyljestä selvisi, että mukana onkin myös tuoksu, ajattelin heti, että jaahas, onkohan tämä taas sellaista 'astmaatikot älkööt vaivautuko' -osastoa. Vaikkei itsellä astmaa olekaan, niin ei sekään ole kiva, että sitten koko torppa lemuaa. Mutta kas kummaa, tuoksuhan on varsin raikas ja voimakkuudeltaan juuri sopiva. Ei salpaa hengitystä. Nyt roskakaappikin tuoksuu oikeasti hitusen sitruunalle, vaikka roskaakin on kerätty jo kolmen tai neljän päivän ajan. Eli raikas, mutta maltillinen on meidän roskapussimme. En tiedä, onko tällaisia Suomessa, mutta tämä on aika kiva. Amerikka saa tästä yhden pisteen.

Amerikkalaisissa roskapusseissa on tällaiset kätevät kiristysnarut. Roskapussin peruskoko on täällä muuten 13 gallonaa eli n. 50 litraa. Isoa on. Taas.

Mutta nyt pää pois roskakaapin dyykkauksesta ja ulos uima-altaalle!

Yksin uima-altaalla

Olen nyt marraskuussa käynyt joinakin päivinä tuossa meidän taloyhtiön uima-altaalla lueskelemassa ja loikoilemassa. Olen saanut olla siellä lähes poikkeuksetta ypöyksin. Mitä nyt muutaman kerran naapurin kissoja saanut kaveriksi. Awwww! 

Jos ja kun aurinko on paistanut, on lämpötila kuitenkin noussut +20 Celsius-asteeseen ja alkukuusta reilusti ylikin sen, mutta aina sama tilanne, ei ketään muita. Mitä ihmettä, miksi muut eivät nauti auringosta altaalla? Kaipa se on täkäläisten mielestä talvea sitten, liian kylmä. Hey c'mon, +20 C, sehän on suomalainen kesäsää! Jos siis hyvä kesä sattuu. Näyttävät nuo paikalliset kevyttoppaa täällä jo päällään pitävän, samoin vaatekaupoissa toppa tursuaa rekeistään, että kai se on sitten uskottava, talvi on.

Ja tosiaan, yksi poikkeus uima-allaskäynteihini oli. Eräänä päivänä joku toinenkin nainen tuli kirjansa kanssa altaalle. Asettui viereiselle aurinkopetille. Ihmettelin, että kylläpä se nopesti siihen asettui riisuutumisineen kaikkineen. Noh, raotin silmääni: Minä makoilin bikineissä ja tämä toinen nainen istui kippurassa pitkät housut jalassa ja pitkähihainen huppari päällä. Varpaat olivat sentään rohkeasti paljaana. Sillä oli talvi, minulla kesä. Syksy kulki nähtävästi siinä jossain meidän välissämme. :-)

Näin me altaalla naapurin katin kanssa kaksistaan köllöttelemme.

Loppupohdinnat

Sitä kun on suomalaisena tottunut toimiviin systeemeihin, niin kyllä se vain tuollainen uunipeltihässäkkä saa veret kiertämään. Onneksi kärsin normipäivänä ennemmin alhaisesta kuin korkeasta verenpaineesta. Ja nyt sinä lukijani siellä ihmettelet, että kyllä se nyt jaksaakin, yhdestä mokomasta uunipellistä! Mutta katsos, meneillään on tällä hetkellä suorastaan poikkeuksellisen stressitön elämänvaihe, joten tässä riittää energiaa yhdestä uunipellistäkin vouhkaamiseen. Ja pitäähän se oma temperamenttipiikki johonkin purkaa! Parempi uunipeltiin kuin ukkokultaan. ;-) Eli jos nyt postaukseni alussa vähän kierroksia nostatinkin, niin laitoin tähän lopuksi tuon kerrassaan ihanan kissakuvan teidänkin iloksi ja mahdollisia stressikäyriänne madaltamaan. On se niin söpö katti! Katsopas nyt tuota yllä olevaa kuvaa vielä uudestaan ja sano ääneen: "Awww!" Tunnet kuinka pulssisi rauhoittuu ja tulee hyvä mieli. :-)

Kumma juttu muuten sekin, ettei palmuihin näytä tulevan ollenkaan ruskaa, muihin puihin kyllä.

Kiitospäivä koittaa 

Mutta hei kuulkaas, nyt tulee postauksiini totuttua pidempi tauko. Voi mennä viikko tai hiukan yli, kunnes seuraava postaukseni pompsahtaa. Allekirjoittanut lähtee nimittäin huomenna kiitospäivän viettoon. Viisi päivää pohjoisessa, Washingtonin osavaltiossa Seattlen kupeessa. Sinne suuntaamme ukkokullan kanssa hänen sukulaistaan moikkaamaan. Lähdemme siis reissuun ja ihan tuosta noin vaan, vesihanoja tarkistamatta. OMG! Ja ihan vaan tiedoksi, että kiitospäivän vuoksi Yhdysvalloissa eletään parhaillaan koko vuoden ruuhkaisinta 12 päivän jaksoa lentoliikenteessä. Yritämme mahtua joukkoon!

Pikku tauosta huolimatta, malttakaahan pysyä linjoilla! Tiedä vaikka olisi pari tarinaa kalkkunasta ensi kerralla kerrottavana.

Joten nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!