Pari vinkkiä Yellowstonen ja Grand Tetonin kansallispuistoihin

Koska kaveripiirissäni ja myös blogini lukijoissa on innokkaita reissaajia, halusin jakaa pari käytännön vinkkiä Yellowstonen sekä Grand Tetonin kansallispuistoihin matkaaville. Viime postauksessani varoittelin jo karhuista, mutta tällä kertaa kerron myös muunlaisia käytännön vinkkejä. Postauksesta tulikin melko pitkä, joten jos et jaksa lukea kaikkea, ainahan voit katsella vain kuvat ja tsekata loppukevennyksen. 

Yellowstonen biisoni ajotiellä.

Kansallispuistojen lyhyt esittely

Yellowstonen kansallispuisto on maailman ensimmäinen ja näin ollen vanhin kansallispuisto. Se on perustettu vuonna 1872. Vuosittain Yellowstonessa käy eri lähteistä saatujen tietojen mukaan 3 - 4,2 miljoonaa turistia. Tämä on mielestäni noinkin upealle alueelle yllättävän vähän! Esimerkiksi Kaliforniassa sijaitsevassa, huomattavasti pienemmässä Yosemiten kansallispuistossa kävi viime vuonna viisi miljoonaa ja Nevadan Grand Canyonilla kuusi miljoonaa turistia. Toisaalta taas Grand Canyonin kupeessa sijaitseva Las Vegas teki vuonna 2016 oman turistiennätyksensä 42,9 miljoonaa. Yellowstonen turistimäärästä myöhemmin lisää. 

Yellowstonen sijainti. Kuva: Wikipedia.

Valtaosa (96 %) Yellowstonen puistoalueesta sijaitsee Wyomingin osavaltion alueella, loput Idahon ja Montanan puolella. Yellowstonen maaperä on vulkaanista ja erittäin aktiivista. Esimerkiksi vuonna 2014 maaperästä purkautui öljyä, joka kuumuudellaan muutti asfalttitien keitoksi ja soratien kaurapuuroksi, linkin artikkelia lainatakseni. Maaperän aktiivisuus näkyy myös kuumina lähteinä ja geysireinä ympäri kansallispuistoa. Geysireistä kuuluisin on Old Faithful, jonka mekin näimme. Kaiken kukkuraksi Yellowstonen maaperän alla sijaitsee supertulivuori. Purkautuessaan tulivuoren ns. kuolemanvyöhyke ulottuisi todella laajalle maantieteelliselle alueelle.

Supertulivuori Yellowstonen vaikutusalue sen purkautuessa. Jopa 2/3 USA:sta voisi tuhoutua. Lähde: wnd.com

Toinen reissumme pääkohteista oli Grand Tetonin kansallispuisto. Se on perustettu vuonna 1929. Omasta kokemuksestani voin nyt sanoa myös Grand Tetonin maisemia henkeäsalpaaviksi. Puisto sijaitsee melkeinpä Yellowstonen kupeessa, joten tuonne asti matkustaessa katsoimme järkeväksi tutkailla molemmat puistot yhdellä ja samalla reissulla.

Grand Tetonia.

Lisää Grand Tetonia. 

Ja tästä tuleekin jo vinkki nro 1: Viikkopassi Yellowstoneen maksaa 30 dollaria, kuten myös Grand Tetonin kansallispuistoon. Ostamalla kuitenkin yhteisen viikkopassin saa kulkuoikeudet molempiin puistoihin 50 dollarilla. Kimppapassilla säästää siis 10 dollaria.

Etäisyydet

Meiltä täältä San Franciscon eteläpuolelta Piilaaksosta matkaa Yellowstoneen tuli noin 1 000 mailia (n. 1 600 km). Ukkokulta kiteyttikin reissumme kulun kaverilleen näin: ensin ajamme kaksi päivää paikan päälle, sitten samoilemme viisi päivää kohteissa, minkä jälkeen ajamme taas kaksi päivää takaisin kotiin. Ja näinhän se jotakuinkin meni. Yhteensä maileja koko yhdeksän päivän reissussamme tuli noin 2 500 (yli 4 000 km). Vaatii istumalihaksia, mutta kun on hyvää matkaseuraa ja upeita maisemia, niin mikäs siinä on ajellessa. Minun mielestäni.

Jokuhan voi pitää näitä mailimääriä täysin järjettömänä, mutta hei, tämä on Amerikka ja automatkailu pitkine ajomatkoineen on amerikkalainen tapa. Hih! Ohimennen muuten kerrottakoon, että ukkokullan amerikkalaistunut sukulaismies matkustaa Minnesotasta Alabamaan poikansa luokse — autoillen. Matkaa yhteen suuntaan on hiukan alle 1 000 mailia, meno-paluu siis noin 3 200 km. Ja hän tekee tämän reissun aina muutaman kerran vuodessa!

Yellowstoneen aika moni muukin oli tullut jopa useampien tuhansien mailien takaa. Kiinnitimme puiston eri parkkipaikoilla huomiota, että paikalla oli melkeinpä jokaisen osavaltion rekisterikilvissä olevia autoja. Jopa aivan eteläisimmistä kuten Florida, Georgia ja Texas ja idästä New Yorkista. Eli emme me olleet edes hulluimmasta päästä tuonne autoillessamme. 

Helpotuksena pitkiin automatkoihin tuolla pohjoisessa ovat kuitenkin erittäin hyväkuntoiset ja leveät tiet, jotka ovat aivan toista maata kuin Kalifornian ja Piilaakson kuoppaiset ja reikäiset pottupeltomoottoritiet. Lisäksi esimerkiksi Idahossa ja Wyomingissa nopeusrajoitus oli usein 80 mph (129 km/h). Kyllä siinä matka taittui eri mukavasti ja Idahon kuuluisat perunapellotkin vilahtelivat ohi vauhdikkaalla temmolla!

On se vain vapauttava tunne, kun edessäsi on tyhjä valtatie, ei vastaantulijoita ja suoraa riittää mailitolkulla.Tässä kuvassa vain yksi kaista molempiin suuntiin, pitkillä välimatkoilla oli aina kaksi kaistaa.

Yksi Yellowstonen turistimääriä vähentävä tekijä voi olla juurikin tämä puiston sijaitseminen vähän kaukana kaikesta. Tai no, onhan se esimerkiksi osalle kanadalaisista "suht" lähellä. Ja ainahan lähemmäksi itse kohdetta voi esimerkiksi lentää ja ottaa auton vasta sitten alleen. Tapasimme yhdellä nähtävyydellä suomalaispariskunnan. (Nii-in. Missäpä päin maailmankolkkaa et törmäisi toisiin suomalaisiin! :-)) He kertoivat lentäneensä Suomesta Coloradon Denveriin ja ajelleensa sieltä Yellowstoneen. Nyt kun katsoin, niin melkeinpä sen 1 000 mailia ajomatkaa on ollut heilläkin taitettavanaan. Toinen, huomattavasti lähempänä sijaitseva kenttä oli esimerkiksi Jacksonin kenttä Wyomingissa. Sinne näytti laskeutuvan joku isohkokin lentokone, kun ajoimme lentokentän ohitse.

Jos noille Yellowstonen lähikulmille sitten päättää lentää, kannattaa kuitenkin huomioida seuraava:

Vuoristoilma

Sekä Yellowstonen että Grand Tetonin kansallispuistot sijaitsevat yli kahden kilometrin korkeudessa. Yellowstonen keskikorkeus merenpinnasta on 2 400 metriä. Ja mitä tämä tietää? Ohuempaa vuoristoilmaa! Herkimmäthän voivat saada ohuesta ilmanalasta oireita jo noissa korkeuksissa. Luvassa voi olla päänsärkyä, nestehukkaa, jopa oksentelua.

Vuoristoilmassa oleskelu ja erityisesti siellä hengästymiseen asti liikkuminen kannattaa siis ottaa etukäteen huomioon. Vettä pitää juoda normaalia huomattavasti enemmän. Myös rehkimiset, esimerkiksi jyrkät nousut haikkipoluilla ja portaat vaikkapa nähtävyyksillä saavat pulssin nousemaan korkeisiin lukemiin normaalia nopeammin. Luvassa on siis korkean paikan leiri!

Niinpä pitkähkö ajomatka näihin kansallispuistoihin voi samalla toimia hyvänä totuttautumisena ohuempaan ilmanalaan, kun taas lentomatka suoraan merenpinnasta yli 2 km korkeuteen voi saada vuoristotaudin oireita helpommin aikaiseksi. Näin ollen aivan ensimmäiselle päivälle ei varmastikaan kannata suunnitella sitä koko reissun rankinta haikkiosuutta, vaan antaa ensin kropan totutella vähähappisempaan olotilaan.

Korkealla sijainti tiesi myös isoja lämpötilavaihteluja. Päivällä saattoi olla yli +30 C, mutta varhain aamulla vain +2 C. Ja nämä siis olivat syyskuun alkupuolen lämpötiloja. 

Yellowstonen kuumia lähteitä.

Lisää värikkäitä lähteitä Yellowstonesta.

Erämaata

Jo hyvän matkaa ennen näitä kansallispuistoja alkaa alue muuttua erämaaksi. On pitkiä taipaleita, jolloin ei enää ole asutusta missään, eikä kauppakeskittymiä tarjolla. Paitsi että tämä pitää osata huomioida auton tankkaamisessa, myöskään puhelinverkkoa ei välttämättä ole laisinkaan. Oma liittymäni pysyi mykkänä yli sen kolme vuorokautta, jonka olimme Yellowstonen alueella. Ainoastaan yhdessä Yellowstonen laaksoista puhelinverkko vilahti, mutta silloinkin erittäin heikkona. Myöskään Grand Tetonissa verkkoyhteyksiä ei käytännössä ollut. Ukkokullalla, jolla on eri operaattori, näytti puhelinverkkoa olevan, mutta käytännössä yhteys oli kuitenkin aika olematon. Näin ollen mielestäni on vain hyvä seikka, jos perheessä tai matkaseurueessa puhelinliittymät ovat eri operaattoreilta. Tällöin on aina paremmat mahdollisuudet, että edes joku liittymistä toimii. Tämä kikka toimii toki muuallakin USA:ssa (katvealueilla) matkatessa, ei vain Yellowstonen ja Grand Tetonin alueilla. Ja huom. Noita katvealueita löytyy esimerkiksi jo heti Piilaakson liepeiltäkin, ei tarvitse matkata aina edes erämaahan!

Puhelinverkon puuttuminen voi tuoda tietynlaista turvattomuuden tunnetta tapauksissa, jos jotakin ikävää sattuu. Tässä toki auttaa ne tuhannet muut turistit eli yksin ei Yellowstonen puistossa sentään tarvitse olla. Haikkipoluilla toki on rauhallisempaa. Mutta tärkeitä puhelinsoittoja, nettivarauksia tai muita yhteydenottoja ei kannata jättää Yellowstonesta hoidettavaksi.

Ehkä yksi kuuluisimpia ja kuvatuimpia Yellowstonen nähtävyyksistä, Grand Prismatic Spring.

Sunset Lake, Yellowstone.

Yellowstonea tämäkin. Takaoikealla Kalliovuoret, The Rocky Mountains. Ja tuo valkoinen ei ole lunta!

Majoituksesta

Useat majoittuvat Yellowstonessa tai sen läheisyydessä leirintäalueilla joko asuntoautoissaan, -vaunuissaan tai teltoissa. Minua ei saisi telttamajoitukseen moiselle karhu- ja biisonialueelle kilon kappaleinakaan! (Koska juurikin ajattelen, että kilon kappaleina minä sieltä sitten pois lähtisin!) Kyllä se katto pään päällä pitää olla, jos naapuripusikossa heinää mutustaa biisoni! (Hotellimme maillahan siis asui yksi erakkobiisoni.) Olen kuullut, että majoitusvarauksia Yellowstoneen saisi tehdä jopa vuosi etukäteen, mutta kuten jo kävi ilmi, leirintäalueiden käytöstä ja varaustilanteista minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia jaettavana.

Me varasimme oman majoituksemme vasta noin kolme viikkoa ennen matkaa. Jäljellä oli tietenkin enää hajapaikkoja ja hinnatkin olivat sen mukaiset. Yellowstonen järven rannalla sijaitseva Lake Hotel osoittautui kuitenkin varsin kivaksi ja mielenkiintoiseksi majoituspaikaksi. Hotelli oli huikeat 126 vuotta vanha! Tuntui suorastaan huvittavalle miettiä, että hotellin ensimmäisiin aukiolovuosiinhan ei Henry Ford ollut vielä keksinyt ensimmäistä autoakaan! Ihmiset ovat siis tulleet paikalle nähtävästi hevoskärryillä ja majoituksessa lienee tästäkin syystä vietetty enemmän kuin yksi tai kaksi yötä. Ja mitäköhän puiston nähtävyyksistä porukka on siihen aikaan kärrykyydillä käynyt katsomassa? Tyyliin yksi vuorokausi kavion kopsetta nähtävyydelle, ja toinen vuorokausi takaisin. Huh huh! Hotellia on toki vuosien saatossa uudistettu ja laajennettukin monen otteeseen. Ukkokulta sanoi sen muistuttavan sisämiljööltään Hohto-elokuvan kulisseja. Hi hii. Ehkäpä siinä oli jotakin samaa.

Hotellimme halusi biisonivertauksella muistuttaa veden ja sähkön säästämisestä:

Haluamiaan majoitusvaihtoehtoja kannattaa siis tutkia hyvissä ajoin ennen matkaa. Meidän onnistui saada vielä hotellista majapaikka, mutta kyseessä ei ollutkaan enää Yellowstonen kuumin turistisesonki. Leirintäalueiden uskoisin olleen jo hyvinkin täynnä.

Lisää värikkäitä lähteitä.

Itsellänihän oli aukko sivistyksessä ennen reissuamme. Myös Yellowstonesta löytyy oma Grand Canyoninsa.

Villieläimet

Yellowstone on vaarallinen paikka. Tältä varoitukselta et voi välttyä Yellowstonen matkallasi. Silti joka vuosi ihmisiä loukkaantuu, joskus jopa kuolee, karhun, biisonin tai hirven hyökätessä ihmisen kimppuun. Useimmiten syynä on liian lyhyt turvaväli ihmisen ja villieläimen välillä. Ohjeiksi turvaväleistä annettiin n. 100 metriä karhun ja suden kanssa, ja n. 25 metriä kaikkien muiden villieläinten kanssa. Mutta kumma kyllä, kaikista varoituksista huolimatta tämä ei näytä menevän ihmisillä jakeluun. Mekin näimme useita turisteja, jotka askel askeleelta hivuttautuivat lähemmäksi biisonia tai kokonaista biisonilaumaa.

Tämä otos on otettu 400-päisestä biisonilaumasta pitkällä putkella kaukaa.

Yellowstonelainen liikennehässäkkä. Yksi erakkobiisoni jälleen tiellä. Huomaa biisonin koko henkilöautoon verrattuna. Eläimen selkä on auton kattoa korkeammalla!

YouTubessa on nähtävissä useitakin Yellowstonessa kuvattuja videoita, joissa biisoni yhtäkkiä puskeekin päällään henkilöautoa. Eläin voi tehdä sen nopeasti, eikä tarvitse edes vauhdinottoa, että saa autojen pellit lommoille tai lokasuojat repsottamaan. Niinpä tyhmänrohkeus selfieiden otossa ei kannata!

"Auringonpimennys"

Ehkäpä huomasitte, että osassa postaukseni maisemakuvista näkyy utuisuutta. Se oli savua. Niin Wyomingin kuin sen naapuriosavaltioissakin oli useita maastopaloja ja savuverhot levittäytyivät myös Grand Tetonin ja Yellowstonen puistojen alueille. Savu pysytteli onneksi enimmäkseen yläilmoissa, eikä savua juurikaan haistanut. Kun siis pari postausta sitten harmittelin jääneeni paitsi USA:n yli liikkuneesta täydellisestä auringonpimennyksestä, niin nyt sain sitten samankaltaista pimennystä useampana päivänä. Vaikka aurinko paistoi savuverhon takaa, oli silti todella kirkasta, eikä ilman aurinkolaseja olisi pärjännyt.

Grand Tetonin vuoren yläosa on savun peittämä.

Aamu sarastaa savuverhon takaa Yellowstonessa.

Välillä oli onneksi kirkkaampaakin. Näimme puistoissa myös ihania vesiputouksia. Tässä yksi Grand Tetonista.

Loppukevennys

Tässä vielä kuvamateriaalia todisteeksi, että Suomessakin ilmiöksi nousseet ilmaiset ämpärit ovat kovassa huudossa ympäri maapalloa. Tässä alla tilannekuva Montanasta. Ja mikä hauskinta, kun jututimme tätä kolmikkoa ja pyysimme luvan kuvan ottamiseen, he kertoivat olevansa Pohjois-Dakotasta. Liekö siis ilmaiset ämpärit saaneet tämänkin poppoon ajamaan mailikaupalla yli osavaltiorajojen? 

"Free Buckets" (Montana, USA). Ilmaisten ämpäreiden ilmiö on globaali. :-D

Tällaisia reissukuulumisia ja -vinkkejä tällä kertaa. Ensi kerralla taas jotain ihan muuta. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Karhusprayn kanssa Yellowstoneen

Kun palasin Suomi-visiitiltäni takaisin Kaliforniaan, oli heti ensimmäisenä maanantaina täällä pyhäpäivä Labor Day. Ukkokulta sai siis neljällä lomapäivällä koko viikon vapaaksi ja niinpä päätimme toteuttaa yhden haaveistamme: road tripin Yellowstonen kansallispuistoon. Matkamme kesti viikonloput mukaanlukien kaiken kaikkiaan yhdeksän päivää. Niistä yli kolme vuorokautta olin käytännössä ilman minkäänlaista puhelinverkkoa ja tietenkin myös ilman kunnollista nettiyhteyttäkään. Muinakin päivinä yhteydet pätkivät aika lailla, erämaassa kun oltiin. Niinpä blogin päivittäminen reissun päältä ei olisi oikein tullut edes kysymykseen ja toisekseen, en kyllä olisi halunnut tuhlata tuntejani tietokoneen äärellä, kun ympärillämme oli niinkin upeat maisemat!

Olen nyt suunnitellut kirjoittavani reissustamme kaksi eri postausta. Toinen on yleisemmällä tasolla antaen pari matkustusvinkkiä, mutta tämä ensimmäinen käsittelee puhtaasti karhuja. Niin kovasti minä näkemistämme karhuista reissussa innostuin. Tämä postaus myös siksi, että noissa maisemissa karhuihin pitää osata myös varautua!

Ottamani kuva auton ikkunalasin takaa karhupuistossa, josta seuraavaksi lisää:

Reissumme ensikokemukset karhuista

Matkan varrelle osui Yellowstonen nimeä kantava karhupuisto. Puisto ei siis sijainnut vielä lähimainkaan Yellowstonen kansallispuiston alueella eli mielestäni se ratsasti hiukan mainosmielessä Yellowstonen nimellä, mutta väliäkös sen, huikeita kokemuksia siellä joka tapauksessa karttui!

Aidattuun puistoon ajettiin omilla henkilöautoilla, pääsymaksua vastaan totta kai. Puiston alkupätkän maastossa saattoi nähdä hirviä, kauriita ja biisoneita. Tämän jälkeen autoilla ajettiin puiston toiseen aidattuun alueeseen, jossa oli sekä musta- että harmaakarhuja. Jälkimmäisiä kutsutaan täällä nimellä grizzly.

Puistoon ajettaessa jokaiselle autokunnalle annettiin portilla tarkat ohjeet. Ikkunat täytyi olla suljettuina ja autonovien lukittuina. Auton nopeus piti pitää alhaisena, karhualueella vain 2 - 3 mph. Autoa ei kuitenkaan saanut pysäyttää, etteivät karhut kiinnostuneet autosta "liikaa". No, eiköhän siellä joitakin tampioita löytynyt, jotka rikkoivat jokaista näistä annetuista ohjeista!

Kun ajoimme karhualueen porteille, otti meidät nuori poika siinä vastaan. Ohjeet vielä kerran kerrattuaan, hän muistutti ikkunoidenkin kiinni pitämisestä. Sitten hän sanoi vitsaillen, että puiston karhut kuulemma pitävät erityisesti Kalifornian kilvissä kulkevista autoista ja käski pitää varamme. :-) Tiedä sitten, vihjasiko poitsu Kalifornian osavaltion lipussa olevaan mustakarhuun vai sanooko samalla tavalla kenties jokaiselle autokunnalle aina kunkin rekisterikilven mukaisesti. Ja tosi seikkahan on, että ikkunan ollessa vähänkin raollaan, karhu kyllä halutessaan saa revittyä koko ikkunan irti ja säpäleiksi. Meidän ikkunat ja ovet pysyivät visusti säpissä!

Samalla pääsymaksulla sai kiertää puistossa niin monta kierrosta kuin halusi. Tarjolla olisi myös ollut järjestettyjä kierroksia korkealla lava-autolla, jonka lavalta olisi saanut tiputtaa ruokaa karhuille. Hyvin näyttivät karhut oppineen, minkä auton kyydistä herkkuja lenteli. Me emme osallistuneet syöttökierrokselle, mutta ajoimme puiston yksisuuntaisen tien kahteen kertaan. Vaihdoimme toiselle kierrokselle kuskia, jolloin molemmat saivat keskittyä vuorollaan vain karhuihin ja niiden kuvaamiseen. Olihan se huikeaa päästä näinkin lähelle karhuja. Kyllä siinä Korpelan pumppu pamppaili pari ylimääräistäkin kertaa!

Kuva ratin takaa.

Paras oli kuitenkin vielä tulossa!

Jatkoimme karhupuistosta matkaamme kohti Yellowstonen kansallispuistoa. Ajoimme Wyomingin osavaltion alueella, siis samalla millä Yellowstonen kansallispuisto valtaosin sijaitsee. Valtatie mutkitteli jylhissä vuoristomaisemissa. Yhtäkkiä ajotiellä edessämme näkyi mustakarhu! Se hölkytteli ajotien yli noin 150 - 200 metrin etäisyydellä autostamme! Tuijotimme ukkokullan kanssa molemmat tuota uskomattomalta tuntuvaa näkyä, emmekä saaneet ensimmäisten sekuntien aikana oikein sanojakaan suustamme. Sitten molemmat huusivat: "Karhu!" Karhu oli pienikokoinen, ei enää aivan pentu, muttei vielä täysikokoinenkaan. Pysähdyimme heti kohta tienlevikkeelle, jotta ukkokulta olisi yrittänyt ottaa pitkällä kameranlinssillään turvamatkan päästä vielä kuvaa mesikämmenestä, mutta nopeastipa eläin kaikkosi metsän suojiin. Ei siis kuvan kuvaa tuosta tilanteesta. Mutta kokemuksena oli kyllä mahtava! Nyt olen minäkin nähnyt luonnonvaraisen mustakarhun ihan livenä. Kyllä se aivan ihana köllykkä oli, varsinkin kun sai tarpeeksi kaukaa ja autosta ihastella.

Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan aiheeseen:

Ohjeita mahdolliseen karhun kohtaamiseen

Oikeastihan karhun kanssa naamatusten joutuminen ei ole mikään leikin asia ja tästä kyllä Yellowstonessakin useissa eri paikoissa muistutettiin ja ohjeita annettiin. Meidänkin reissuumme kuului haikkausta kahdessa eri kansallispuistossa, joten halusimme varustautua kunnolla.

Ensinnäkin yksin haikkaamista ei suositeltu alueilla ollenkaan. Ohjeissa suositeltiin vähintäänkin kolmen hengen ryhmissä liikkumista, mutta aika monta kaksissa tuumin kulkevaa näimme poluilla mekin. Lisäksi metsäpoluilla liikkuessa tuli pitää jonkinlaista ääntä. Yllättävää kyllä, perinteisiä kulkusia ja muita kilikelloja ei suositeltu käytettäväksi. Ne kuulemma voivat olla karhulle harhaanjohtavia ja muistuttaa jotakin toista ääntä, joka taas viittaa ruokaan ja syömiseen. Tärkeimpänä "aseena" suositeltiin karhusprayn hankkimista ja spraypullon pitämistä valmiusasennossa, josta sen saisi nopealla liikkeellä käyttöön. Karhuspray on siis enemmän kuin suotava Yellowstonessa.

Niin, eräällä polulla vastaamme juoksi lenkille lähtenyt mies. Yksin. Yläosa paljaana ja jaloissa pelkät pikkuruiset juoksuhousut. Just. Rikkoi siis ainakin kolmea alinta pääohjetta yo. kuvasta. 

Mikä ihmeen karhuspray?

Karhuspray on eräänlainen pippurisumute, joka sisältää myös chilistä tuttua kapsaisiinia. Tuote on kehitetty yhteistyössä Montanan yliopiston kanssa. Suomalaisista kaupoista en osaa sanoa, mutta ainakin Yhdysvalloissa sumutetta saa retkeilykaupoista tai tilattua esimerkiksi Amazonin nettikaupasta. Spraypullon hinta on noin 50 dollaria. (Voi tuntua äkkiseltään kalliille, mutta mielestäni hinta on halpa, jos sillä saa henkikullan pelastetuksi.) Kuulin myös, että monet vuokramökit tuolla alueella tarjoavat karhusprayn vakiovarusteena mökkivuokralaisille. Viimeisenä oljenkortena sprayn hankkimiseksi ovat myös Yellowstonen alueella, ainakin Canyon Villagessa sijainneet karhusumutteiden vuokrauskopit. Niistä sumutteen saa vuokralle yhdeksi tai useammaksi päiväksi. Kopeilla myös opastetaan sumutteen käyttöä, koska tosi paikan tullen ohjekirjaa ei todellakaan enää ehdi lukemaan! Yhden päivän vuokra näytti olevan 9,25 dollaria.

Sumute lentää parhaimmillaan liki 10 metrin etäisyydelle. On kuitenkin otettava huomioon, että mikäli sumutetta käytettäessä on sivutuulta, täytyy sumute laukaista vasta aika lähellä karhua. Muuten tuuli lennättää pippurisumun harakoille. Huh, huh, aika kuumottava tilanne olisi tuollainen. Päästää karhu ensin lähelle, jotta voit sumuttaa. Ja onhan se 10 metriäkin jo aika lähellä tilanteessa, jossa vastatusten on karhu!

Karhuspraypullo. Mekin harjoittelimme sprayn käyttöä ennen haikkaamaan lähtöä. Sumute on kirkkaan oranssia ja värjäsi ukkokullan sormet aika mukavasti. Silmiään ei siis kannata sumutteen käytön jälkeen hieraista. Saattaa itkettää...

Haikkipolulla

Viiden päivän aikana meille kertyi haikkaamista ja nähtävyyksillä kävelyä yli 50 km. Kun lähdimme ensimmäiselle haikille, olin suoraan sanoen peloissani. Alkumailit tuli pidettyä aistit suorastaan superterävinä ja sitä havainnoi metsän ääniä aivan eri tavalla kuin yleensä. Kun sitten vastaan tuli muitakin haikkaajia, jopa lapsiperheitä, aloin rauhoittua, että näyttääpä täällä onneksi muitakin olevan.

Poluilla vastaan tulevien kanssa tuli lähes poikkeuksetta puolin ja toisin kysymys, oletteko nähneet eläimiä. Ja nyt siis puhuttiin todellakin villieläimistä, karhuista ja hirvistä. Ihmiset kyllä pitivät siis toisiaan tarvittaessa ajan tasalla, jos ja kun joitakin isoja eläimiä oli vastaan tullut.

Tassu jos toinenkin!

Yhdessä vaiheessa vastaamme tuli vanhempi pariskunta ja jäimme heidän kanssaan juttusille. Puhe kääntyi karhuihin ja karhusprayhin. Nainen totesi meille, että koko karhuspray on hänen mielestään vain bisnestä. Sanoi heidän haikanneen jo neljättä päivää, eivätkä olleet nähneet ainoatakaan otsoa. "Pah, ei niitä täällä oikeasti ole!" Kun me siihen totesimme, että no me kyllä näimme karhun eilen ajotiellä, loksahti naisen leuka ammolleen. Että kyllä niitä ihan oikeasti on. Ja tuskinpa sellaisia määriä varoituskylttejä ja jaettuja ohjeita olisi, ellei vaara olisi oikeasti olemassa. Onneksi emme kuitenkaan joutuneet karhua kohtaamaan. Ja karhuvaarahan ei rajoitu täällä Yhdysvalloissakaan ainoastaan aivan pohjoisimpiin osiin. Useampikin kavereistamme on nähnyt karhuja Lake Tahoenkin alueella, joka sijaitsee Kalifornian ja Nevadan rajalla.

Yellowstonessa käsisaippuatkin ovat mallia karhu. :-)

Tällaisia reissutunnelmia tällä kertaa. Seuraavassa postauksessa on luvassa kuvia biisoneista ja reissumme maisemista. Tällä erää sanon kuitenkin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!