Kalifornialaisia ruokakeksintöjä

Meillä kävi tällä viikolla vieras Suomesta. Pikaisesti tosin, vain yhden yön ja grillailuillan verran. Vieraamme osti kauppareissulta Suomeen vietäväksi tuliaiseksi tiettyä ranch-salaatinkastiketta, jota olivat vaimonsa kanssa saaneet aikoinaan lahjaksi. Siitäpä muistuikin mieleeni, että totta tosiaan, ranch-salaatinkastikehan on Kaliforniassa keksitty. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Tässä postauksessa seitsemän kalifornialaista ruokakeksintöä. Tiesitkö jo näistä?

1. Ranch-salaatinkastike

Valkoinen ranch-salaatinkastike on kehitetty tarkemmin ottaen Etelä-Kalifornian Santa Barbarassa 1950-luvulla. Tuo maukas kastike on sekoitus piimää, hapankermaa, jugurttia, sipulia, valkosipulia ja mausteita. Tätä kastiketta on valittavissa salaattiannoksiin useimmissa, ellei jopa kaikissa kalifornialaisravintoloissa. Lisäksi yksi tyypillinen tapa on tarjota ranch-kastiketta dippikastikkeena buffalo wingsien ja selleritikkujen kanssa. Vaikken tänne muutettuamme tiennytkään kastikkeen olevan juurikin kalifornialaislähtöistä, niin olen hullaantunut tähän kastikkeeseen ihan täysin. Mielestäni se sopii hyvin monen suolaisen hiukopalan kaveriksi, namskis. Nykyään lempparini on tämä jugurttipainotteinen versio:

Tuon Suomi-vieraamme tuliaisostoksen myötä jäinkin miettimään, että kuinka yleinen salaatinkastikevaihtoehto ranch on esimerkiksi Suomessa? Tai muualla maailmassa? Kertokaahan, onko se levinnyt kuinka hyvin muidenkin maiden kansalaisten nautittavaksi! 

2. Cobb-salaatti

Cobb-salaatti on nykyään koko Yhdysvaltoihin levinnyt salaattiklassikko. Se on kehitelty 1930-luvulla Hollywoodin Brown Derby -nimisessä ravintolassa ja salaatin kerrotaan saaneen nimensä ravintoloitsijan mukaan. Kyseessä on melkoisen tuhti salaatti, sillä se sisältää jäävuorisalaatin lisäksi keitettyä kananmunaa, kanaa,  pekonia, avokadoa, sinihomejuustoa, tomaattia ja ruohosipulia. Päälle vielä luraus ranskalaista salaatinkastiketta. 

Tässä yksi versio Cobb-salaatista. Kana on vaihdettu kinkkusuikaleisiin ja hiukan on kevennykseksi yritetty ripotella vähän porkkanaraastettakin. Nälkä oli Kaisalla kova, mutta kyllä se tällä annoksella lähti! :-D

3. California Roll

Ehkä jo nimensäkin puolesta kaikkein tunnetuin tämän postauksen kalifornialaiskeksinnöistä on California Roll, sushirulla. Ja tätä tiedän varmuudella saavan Suomestakin. Kyseessä on siis japanilaisen ja kalifornialaisen keittiöiden fuusio: sushirulla, jonka sisällä on raputahnaa, avokadoa ja kurkkua. Oikeaoppinen Kalifornia-sushirulla kuuluu tehdä ns. inside out, eli merilevä jääkin perinteisistä sushirullista poiketen rullan sisään ja uloimpana rullassa on seesaminsiemenillä kuorrutettu riisi. California Roll on kehitetty jo 1960-luvulla Los Angelesissa ja sen tarkoituksena oli rohkaista kalifornialaisia aloittamaan sushin syöminen. Ja hyvin näyttää tämä matalan kynnyksen sushi tepsineenkin, sillä sushiravintoloita löytyy Kaliforniasta tänä päivänä aivan valtavat määrät!

California Roll. Kuva Flickr: Frank Farm.

4. Sourdough- eli hapanleipä

Sourdough-leivän sanotaan syntyneen jo vuosisatoja sitten, sillä se on ollut Kalifornian kultaryntäyksen aikaisten kullankaivajien suuressa suosiossa. Kullankaivajat toivat sen aikoinaan mukanaan San Franciscoon ja leipäjuuren tiedetään menestyvän parhaiten juuri San Franciscon ja sitä ympäröivän alueen ilmastossa. 

Mielestäni tämä hapanleipä jakaa mielipiteitä, siitä joko tykkää tai sitten ei. Aluksi tänne muutettuamme vierastin itsekin tuota makua, mutta nykyään se ihan ok. Voin sanoa jopa tykkääväni siitä. Sourdough-leipiä näkee usein varsinkin merenrantakaupungeissa isoina kaiverrettuina kuppeina, joihin sitten kaadetaan paikallista clam chowderia, paksua kermaista simpukkakeittoa. Suosittelen kokeilemaan! Samaista leipää tarjoillaan myös joissakin kalifornialaisissa ruokaravintoloissa ns. alkutervehdyksenä.

Clam chowderia hapanleipäkulhossa.

5. Cioppino

Kuulostaa italialaiselle, eikö totta? Ja kyllä, tämä on italialaisten maahanmuuttajien kehittämä pataruoka merenelävistä. San Franciscossa asuneet italialaiset kalastajat kehittelivät aikoinaan tämän herkun käytännössä päivittäisten merisaaliidensa jämistä, mitä milloinkin sattui pataan löytymään. Nykyään Cioppino valmistetaan esimerkiksi Dungeness-ravuista, katkaravuista, erilaisista simpukoista, mustekalasta sekä erilaisista valkoisista kalalajeista. Kalat ja äyriäiset haudutetaan punaviinikastikkeessa.

Lautasellinen Cioppino-pataa. Kuva täältä.

6. Rocky Road -jäätelö

Rocky Road -jäätelö kehitettiin jo vuonna 1929 Kalifornian Oaklandissa. Samaan aikaan tapahtui suuri Wall Streetin romahdus ja syntyi ns. Great Depression (suora suomennos: suuri masennus). Jäätelön kehittäjän kerrotaankin luvanneen tämän jäätelön tuovan iloa ja hymyn syöjiensä kasvoille. Rocky Road on suklaajäätelöä, jossa on pähkinä- ja vaahtokarkkipaloja ja sen tiedetään olevan ensimmäinen jäätelö, jossa oli tällaista pureskeltavaa tekstuuria. Alkuperäisen reseptin mukaan suklaajäätelöön ei kuulunut suklaahippuja.

7. Onnenkeksit tai ainakin niiden taittamiseen tarvittava masiina

Siitä kuulemma käydään edelleen keskustelua, missä varsinaiset onnenkeksit ideoitiin, mutta onnenkeksien valmistuksessa käytettävä laite on kehitetty Kaliforniassa. Berkeleyn yliopistosta valmistunut opiskelija kehitti Oaklandissa vuonna 1973 laitteen, joka taittoi onnenkeksit muotoonsa. Tämä laite mahdollisti onnenkeksien massatuotannon. 

Onnenkeksejä. Kuva täältä.

Ja hei, en tiedä olenko se vain minä, mutta jokainen näistä kalifornialaiskeksinnöistä hivelee ainakin minun makuhermojani. Onnenkeksikonetta en ole maistanut, onnenkeksejä kyllä. Kuinkas tuttuja nämä ruoat olivat sinulle? 

Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa. 

PS. Postauksen faktatiedot perustuvat täältä löytyvään artikkeliin ja Wikipediaan. 

Kalifornialaisella hevi-osastolla, osa 2

Olipa mahtavaa! Kun edellisen kirjoitukseni kalifornialaisesta hevi-osastosta julkaisin, niin sainkin jo kommenttikenttään vinkkejä, kuinka niitä kummallisia "juuria" ja kurpitsoita voisi valmistaa. Täytyy kuitenkin todeta, että elän tässä edelleen etsikkoaikaani hevi-osastolla ihan näiden perustuotteidenkin kanssa. Mystisen hyllyn kätköille perehdyn ehkä hitusen tuonnempana, kunhan olen ensin päässyt sinuiksi paikallisen perushevi-kaman kanssa. :-) On nimittäin esimerkiksi oikeiden ostosmäärien arviointi kaupan hevi-osastolla edelleen vaikeaa. Kuinka monta perunaa sitä keittoon tarvitsisi, kun yksi peruna on kahden nyrkin kokoinen tai jopa isompi? 

Sitten kun minä jonakin päivänä valmistelen suvereenisti näitä erikoisuuksia, voinkin lähettää ukkokullalle keskellä päivää viestin: "Tervetuloa töistä kotiin. Kotona sinua odottavat viinissä hyvin marinoituneet opo ja yucca jicamapedillä."

Helmikuu näyttäisi Kaliforniassa olevan mansikka-aikaa. Ainakin näitä yhdysvaltalaisia on kovasti nyt tarjouksessa. Rasiallinen isoja mollukoita alle 2 dollaria.

Mutta hei, kuten lupasin, vielä minulla jäi pari juttua näistä paikallisista hevi-osastoista kertomatta ja niistä seuraavaksi: 

Luomua ja lähituotantoa

Luomu- ja lähiruuan valikoima, niistä tuontimustikoista ja -vadelmista huolimatta, on kyllä kalifornialaisessa ruokakaupassa ihan omaa luokkaansa. Jotkut suomalaiset tuntuivat täällä kuitenkin ihmettelevän, kuinka hevi-osaston luomutuotteet ovat yhtä isoja kuin tavallisetkin. Yhtä suuri koko oli saanut heidät epäileväisiksi, ovatko tuotteet sittenkään aidosti luomua.  

Onhan se totta, että ei täällä liene EU:n kaltaista valvovaa silmää, ainakaan yhtä tarkkaa sellaista, ihan jokaisen maatilan viljelymenetelmiä ja kylmäkuljetusketjuja tarkkailemaan, mutta itse olen ajatellut asiaa myös toisesta näkökulmasta. Täällähän kasvukausi on huiman pitkä, sillä aurinko paistaa lähestulkoon aina ja myös yöt ovat puolet vuodesta lämpimiä. Niinpä, jos vain vettä ja ravinteita riittää, kun saahan luomua sentään kastella, niin kai siinä isoksi kasvaa niin porkkana kuin pottukin. En ole kasvitieteilijä, enkä tunne porkkanan nuoruusaikojen sielunelämää sen tarkemmin, mutta kyllä kai se Suomessa ja pohjoisessa kylmä aina vähän kangistaa, myös porkkanan kasvupyrähdystä. Niinpä olen itse jättänyt tällaiset luomu/ei-luomu -spekuloinnit ainakin kasvisten osalta sikseen. Tuskin minä täällä kasviksia syömällä itseäni saan hengiltä, oli ne sitten luomua tai ei.

Siroimmasta päästä valitsemani porkkana.

Mites se muuten on, onko Suomessa luomutuote aina automaattisesti kooltaan pienempää? Itse en tähän ole tullut kiinnittäneeksi huomiota.

Tapaus punainen banaani

Saimme tammikuussa ystäväpariskunnan Suomesta visiitille. He olivat saaneet matkaan lähtiessään vinkin, että täällä kannattaa kokeilla näitä erilaisia hedelmiä ja vihanneksia, mitä Suomessa ei ole edes tarjolla. Ostivat sitten yhtenä kokeilueränä myös punaisia banaaneja. Ensipuraisu tuohon uuteen tuttavuuteen olikin mielenkiintoinen tapaus. Ja todellakin, se oli puraisu! Seisoin muutaman metrin päässä, kun ystävämme banaania haukkasi ja kuulin sen rouskauksen sinne asti! Kivikovia olivat! :-) Paistoivat banaania lopulta pannulla öljyssä ja sanoivat sen maistuvan lähinnä perunalle. Taisi siis olla kyseessä sellainen banaani, jota ainakin Etelä-Amerikassa käytetään aterioilla juurikin perunan korvikkeena, ei niinkään hedelmäbanaani. 

Punaisia, rouskuvia banaaneja sekä kaktuspäärynöitä. Ei harmainta aavistusta, miten kaktuspäärynöitä kannattaisi käyttää. Vinkkejä käyttötavoista otetaan jälleen vastaan! :-)

Appelsiinien ahmintaa

Juuri tällä hetkellä olen riehaantunut popsimaan paikallisia appelsiineja. Niissäkin on saatavana oikein sellainen extra-sweet-lajike ja kyllä ovatkin makeita! Söin sellaisen muuten yhtenä iltana ja samaisena yönä ei meinannut tulla uni silmään ollenkaan. Minä jo manasin, että samperi soikoon, pitääkö näiden appelsiinienkin olla täällä niin vitamiinipitoisia, ettei unikaan enää tule! Tässähän ihmispolo vallan virkistyy!

Supermakea amerikkalainen appelsiini.

Lopuksi vielä appelsiineihin liittyvä loppukevennys. 

Appelsiinit sen kertovat

Menimme yksi sunnuntai-iltapäivä käymään autokaupassa. Tarkoituksena oli ns. vain käydä potkimassa renkaita, mutta kas, kohta istuimmekin koeajamassa yhtä autoista. Täällä on tapana, että autokaupan myyjä tulee koeajolle aina mukaan ja niin kävi tälläkin kertaa. Kun puhuimme ukkokullan kanssa muutaman sanan suomea keskenämme, myyjä oitis kysymään, että mistä olemme muuttaneet ja mitä pidämme Kaliforniasta. Vastasimme kuten aina, että olemme tykänneet kyllä, koska sää on niin paljon parempi kuin Suomessa, varsinkin näin talvikuukausien aikana, ja lisäksi kaikki hedelmät ja vihannekset ovat täällä niin tuoreita ja kerrassaan maukkaita ympäri vuoden. Myyjä jatkaa siihen, että jaa, hän on Boliviasta ja hän taas ikävöi oman maansa hedelmiä. Täällä Kaliforniassa hedelmät eivät kuulema maistu yhtään miltään verrattuna Boliviassa saataviin! Erityisesti juuri appelsiinit ja sitten joku hedelmä X, jonka nimi ei sanonut meille mitään, niitä Bolivian poika täällä eniten kaipaa. Jäimme ukkokullan kanssa suoraan sanoen vähän huuli pyöreäksi täysin päinvastaisista kommenteista kuin itse olimme paikallista hedelmätarjontaa arvioineet. Mielenkiintoinen keskustelu! 

Jälkeenpäin minä vielä mietin, että mitäköhän tämä Bolivian poika tuumaisi keskellä tammikuuta vihannes- ja hedelmätarjonnasta Suomessa? Voi voi. Kun lautasellensa iskettäisiinkin ah, niin ihana, lentokoneen ruumassa kuljetettu, ties missä varastohalleissa epätoivoisesti kypsytetty, hädin tuskin punaista väriä pintaansa saanut espanjalainen lentotomaatti! Tomaatti, joka on vielä talvipakkasilla kaupasta kotiin kannettaessa saanut poskeensa vähän pakkastakin ja kuorensa on jo tummunut mustelmille ja lötsistynyt. Saattaisi siinä Bolivian pojalta itku tirahtaa.

Mitä tästä opimme? Nii-in, Kalifornia on just niin mahtava tai just niin kamala paikka asua riippuen siitä, mistä olet tänne muuttanut.

Tähän opetukseen on hyvä lopettaa. Niinpä sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kalifornialaisella hevi-osastolla

Jazzia, heviä ja jicamaa. Niistä on tämän kertainen blogipostaus tehty. Ai että oikein heviäkin? Kyllä, mutta nyt ei puhuta heavy metal -musiikista, vaan kalifornialaisten kauppojen ja torien hedelmä- ja vihannesvalikoimista. Nekin nimittäin poikkeavat sen verran suomalaisesta, että ovat ihan oman lukunsa arvoisia.

Farmer's Market

Täällä hyvä tapa tehdä tuoreita kasvisostoksia ja samalla tukea taatusti paikallista lähituotantoa ovat ns. Farmer's Marketit eli maanviljelijöiden markkinat. Paikallistuottajat kiertävät eri päivinä eri kaupunkien pääkatuja tai aukioita ja tulevat myymään omia tuotteitaan. Esimerkiksi viereisessä kaupungissa Sunnyvalessa Farmer's Market on joka lauantaina ja meidän kaupungissamme joka sunnuntaina. Myynnissä on hedelmiä, vihanneksia, erilaisia pähkinöitä, oliiviöljyjä, mutta myös luomulihaa, jota heti kesällä ostimmekin ja perisuomalaisen makaronilaatikon siitä pyöräytimme. Lähes jokainen markkinakoju jakaa myös maistiaisia yrittäen tietenkin vakuuttaa olevansa se paras tarjolla oleva tuottaja. Ja kyllähän se näin "tullista tulleelle" on hyvä kanava päästä uusiin makuihin käsiksi. 

Ihania munakoisoja!

Tomaatteja, paprikoita ja takimmaisena luomuokraa. 

Lajikkeiden määrä!

Ensimmäinen visiittimme noilla markkinoilla kyllä loksautti leukani auki. Että persikoitakin on olemassa niin hirvittävän montaa lajiketta! Siis meillä Suomessahan se on pelkkä persikka ja that's it!

Persikkapuu.

Omenalajikkeitakin löytyy täältä valtavat määrät. Alkaahan niitä olla Suomessakin nykyään jo monenlaista, mutta tässä kuva kaupasta, jossa oli yli 30 lajiketta tarjolla. Kaikkia en saanut millään samaan kuvaan, sillä kaupan seuraavakin hyllyväli oli pelkästään omppuja! 

Omppu poikineen. Ylä- ja alahyllyllä olevat omput olivat kaikki eri lajiketta. 

Itse olin muuten Suomessa vannoutunut vihreiden omenoiden kannattaja, mutta nyt puhaltavat uudet tuulet. Nykysuosikkini on Jazz-omppu, jonka näet alla olevassa kuvassa. Aika kunnioitettavaa, että näillä Jazz-ompuilla on oikein oma nettisivunsakin (jazzapple.com), josta voi mm. tarkistaa lajikkeen viljelyalueet, ostopaikat USA:ssa ja Kanadassa sekä selailla juuri tälle omenalajikkeelle sopivia reseptejä. Hih, en olekaan törmännyt aikaisemmin omenan omiin fanisivuihin. Kuvassa on mukana Jazz-ompun muhkea kaveri Honeycrisp, joka on mielestäni myös tosi jees. Honeycrispin kokoluokka viittaa siihen, että yksi omena voisi käydä kokonaisesta lounaasta! :-)

Punaposkiset kaverukset Jazz ja Honeycrisp.

Sadonkorjuuta ympäri vuoden

Sekin täällä korostuu, että aina on jonkun tietyn hedelmän tai vihanneksen satokausi parhaimmillaan. Kesä oli esimerkiksi noiden persikoiden kulta-aikaa, syksyllä tulivat erilaiset kurpitsat jne. Ja että vielä marraskuussakin voi olla jollakin kasvu- ja satokausi hehkeimmillään! Ainakin granaattiomenoilla oli. Suomessahan ei marraskuussa kasva muu kuin ihmisten uneliaisuus ja stressikäyrät lähestyvän joulun kunniaksi!

Tuoreita marjojakin täällä on saatavilla koko ajan, vaikka elettäisiin talvikuukausiakin. Tarkempi tarkastelu on kuitenkin osoittanut, että ne ovat isolta osaltaan tuontitavaraa joko Kanadasta tai Meksikosta. Mustikat ovat täällä enemmän sellaisia suomalaisten pensasmustikoiden kaltaisia, sekä kooltaan että maultaan. Tai no, kokoluokka taitaa olla kaksinkertainen suomalaiseen pensasmustikkaan verrattuna. Vadelmista olen nähnyt myös keltaista versiota myynnissä! Pitää kyllä joskus kokeilla niitäkin.

Marraskuista satoa.

Se jokin ero

Pitkään minä täällä ihmettelin, miksi kauppojen hevi-osastot ovat jotenkin erilaisia kuin Suomessa. Mikä niissä oikein eroaa? Sitten sen hoksasin. Täällä harrastetaan todella vähän valmiiksi pakattuja tuotteita. Poikkeuksena tästä ovat valmiiksi pilkotut, ja osin myös valmiiksi pestyt salaattipussukat. Pussitavaraan ei kuitenkaan ole pakko taipua, sillä salaattejakin saa ostaa myös irtotavarana ja valita vaikka jokaisen salaatinlehden itse. Mutta tyypillisesti täällä et siis näe mitään tiukkaan vakuumiin pakattua parsakaalia, johon on jäänyt kosteutta sisään ja kappas, sitten tuleekin jo se home siihen kaveriksi. 

Ei pusseja, eikä vakuumeja ympärillä.

Toinen ero on tuoreus ja että tuotteet todellakin sekä näyttävät että maistuvat tuoreille! Kaupoissa nimittäin näkee hevi-osastoilla hyllyjä, joissa sumutetaan vesisumua aina aika ajoin vihannesten päälle. Pysyy vihannekset virkeinä. Ja usko tai älä, mutta yhdessä kaupassa jyrähtelee kaupan kaiuttimista ukkonenkin samaan aikaan kun kasvikset saavat sadesumua.

Hyllyn yläreunassa näkyy sumuttimet, nuo vaaleat mötikät, jotka aika ajoin sumuttavat vettä kasviksille.

Taro, jep. Jicama, jep jep.

Yksi hyllyn pätkä meidän ruokakauppamme hevi-osastolla on minulle kuitenkin täyttä hepreaa. En tunnista siltä kuin ainoastaan yhden tuotteen nimeltä ja sekin sattuu olemaan oma inhokkini. Mitään en kyllä osaisi näistä seuraavista mennä suorilta käsin valmistamaan. Kuvat puhukoot taas puolestaan, mitä tältä mystiseltä hyllyltä löytyykään:

Jicamaa. Kuulostaa nikamalle, näyttää potulle.

Malangaa. Oikealla näkyy vilaus vähempikarvaisesta yucasta.

Tarot-kortteja olen kyllä nähnyt, mutta että tarojuurtakin. Alhaalla inhokkini sitruunaruoho, joka maistuu astianpesuaineelle, sekä opokurpitsaa... Tykkääköhän opo olla marinadissa? Vai pannulla, padassa, uunissa vai grillissä?

Lisää kurpitsaa. Jotain kurpitsaa.

Sitten olis vielä vaikkapa tällaisia tomatilloksia. Just joo. Mutta hei, tämä näyttääkin olevan uutuus, ehkä paikallisetkaan eivät vielä tiedä miten tätä valmistetaan.

Mutta olen minä tuttuja ja mukaviakin yllätyslöytöjä kaupastamme tehnyt. Juuri tänään löysin ensimmäisen kerran mukulaselleriä, jota olen kovasti etsiskellyt. Jee! Niitä ei sitten täällä näköjään myydäkään paloiteltuina (ja siinä pirun vakuumissa), niin kuin Suomessa, vaan on otettava kokonainen. Hyllyssä oli mukulasellereitä tasan kaksi kappaletta, valittavana kokoluokkaa jumbo tai tosi jumbo. Otin jumbon. Lähipäivinä meillä siis syödään selleriä niin, että napa naukuu.

Lisäksi jokin aika sitten salaattitarjonnan lomasta silmääni osui kukkien terälehtiä ja kukintoja. Niitäpä salaattiin lisäsin ja aika kivan värikästä tuli:

Orvokkeja ja samettiruusuja. Aivan kuin äidin kukkapenkistä!

Huh, tulipas tätä jo tässä. Vielä jäi pari juttua kerrottavaksi Kalifornian hevi-osastoista, mutta jatkanpa niistä ensi kerralla, ettette nyt aivan läkähdy tähän yhteen lukukertaan. 

Siihen asti sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!