Joukkopako Piilaaksosta?

Jokainen varmasti arvaa, ettei elämä koronapandemian jälkeen tule välittömästi olemaan täysin samanlainen kuin aikaisemmin. Puhutaan uudesta normaalista. Monet turismista elantonsa saavat kaupungit, alueet ja valtiot ovat luonnollisestikin huolissaan tulevasta. Turismista elävistä yrittäjistä puhumattakaan. Millaista on koulunkäynti, entäpä työelämä? Asuminen? Tällä hetkellä ilmassa ja mediassa (mm. täällä ja täällä) väreilee sellaisia merkkejä, että vallitseva pandemia voi tuoda isoja muutostuulia myös Piilaaksoon.

IT-jätit uuden edessä tilojen kanssa

San Franciscossa ja Piilaaksossa sijaitsee useita isojen ja kuuluisien IT-alan yritysten pääkonttoreita ja kampuksia. San Franciscossa päämajaansa pitävät esimerkiksi Twitter ja Dropbox, Piilaaksossa mm. Facebook, Google, Apple ja LinkedIn. Kaikki nämä yritykset ovat satsanneet kovasti yrityksiensä toimistoihin ja osa firmoista on ollut toimistotilojensa suhteen jatkuvan laajentamispaineen alla. Esimerkiksi Google on ostanut Piilaaksosta kokonaisia kortteleita tuodakseen niihin lisää omia toimistotiloja ja tällä hetkellä yritys rakentaa uutta hienoa päärakennusta. Päärakennus ei ole maallikon silmin katsottuna valtavan iso, mutta suunnitelmien mukaan rakennuksen valmistuttua upouusien kattojen alle oli tarkoitus mahduttaa noin 8 000 työntekijää. 

Googlen rakenteilla oleva uusi päärakennus.

Tällä hetkellä kaikki kynnelle kykenevät IT-alan työntekijät tekevät töitä etänä. Toimistotiloilla ei siis ole käyttöä. Mutta jotta näiden yritysten toimistotilat voisivat olla lähitulevaisuudessa edes osan työntekijöidensä käytettävissä, vaatii se uudenlaisia tilaratkaisuja. Avokonttorit voidaan joutua pilkkomaan pienemmiksi kokonaisuuksiksi, eikä yhteisiin tiloihin voida sijoittaa enää työpisteitä vieri viereen. Samoin on esitetty, että toimistotilojen väliset käytävät olisivat jatkossa kenties vain yksisuuntaisia, jotta kontakteilta vastaantulevien kanssa vältyttäisiin. Tämä tietäisi lisää uusien kulkureittien suunnittelua, ehkä uusia hissejä tai porraskäytäviä. Tällaiset väljemmät tilaratkaisut vaatisivat samalle työntekijämäärälle aina vain isompia neliömääriä.

Mutta uuden edessä myös työntekijöidensä kanssa

Toisaalta, monet isot yritykset ovat ilmoittaneet, että valtaosa työntekijöistä voi tehdä etätöitä jopa vuoden loppuun saakka. Näin ilmoittivat toukokuun ensimmäisella viikolla mm. massiiviset työllistäjät Google ja Facebook. Firmoista pisimmälle etätyöajatuksiaan vei ensimmäisenä Twitter, joka ilmoitti työntekijöilleen, että he voivat jatkaa etätöitä vaikka maailman tappiin asti. Kohta perässä saman julisti sanfranciscolainen, mobiilimaksamiseen keskittynyt yritys Square. Ja sopivasti juuri tänään, tätä postausta viimeistellessäni julkaistiin uutinen, jossa Facebook kaavailee, että seuraavan 5 - 10 vuoden kuluttua jopa puolet sen kymmenistä tuhansista työntekijöistä työskentelee etänä. Kuinka siis lopulta käy toimistotilojen? Ehkäpä niitä ei tarvitakaan samassa laajuudessa kuin nykyisin. 

Totta varmasti on, etteivät kaikki, eivät ihmiset eivätkä yrityksetkään, pysty tai edes halua jatkaa työntekoa pelkästään etätyönä. Jo ainoastaan työn luonteen vuoksi ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi. Lisäksi monet yritykset tarjoavat työntekijöilleen monenlaisia työsuhde-etuja juurikin toimistoilla. Näitä voivat olla ilmaiset lounaat ja välipalat, viihdykkeelliset taukotilat, virikkeelliset kokoustilat, kuntosalit ja ohjatut liikuntatunnit. Nämä monipuoliset työsuhde-edut ovat olleet monelle yritykselle vetovoimatekijä ylipäätään saada työntekijöitä. Jatkossa siis varmaan yrityksissä haetaan sitä balanssia, mikä osa työntekijöistä käy työpaikalla fyysisesti. 

Vaikutukset työntekijöihin

Millaiset vaikutukset voimassaolevilla etätyömääräyksillä ja -suosituksilla sitten on ollut IT-alan työntekijöihin? Moni on nauttinut, koska on voinut säästää omaa aikaa ja hermoja, jotka tyypillisesti menisivät ruuhkaisiin työmatkoihin. Yksi ystävistämme säästää tällä hetkellä jokainen arkipäivä kolme tuntia, jonka hän tyypillisesti käyttäisi työmatkoihinsa. Viikossa se tekee 15 tuntia lisää vapaa-aikaa, kuukaudessa 60. Vapaa-ajan lisääntyminen voi siis olla todella merkittävä. 

Toisaalta moni tuskailee etätyön tekemisestä kotona, koska sille ei löydy kotioloista oikeanlaista ja rauhallista tilaa. Piilaakson järkyttävän korkeiden asumiskustannusten vuoksi monet pyrkivät asumaan niin pienissä neliömäärissä kuin mahdollista. Ja moni asuu vuokralla. Niinpä esimerkiksi monissa lapsiperheissä ei löydy yhtä ylimääräistä huonetta, jonka voisi nyt rauhoittaa jomman kumman vanhemman työtilaksi. Nyt, kun paikalliset koulut ovat nekin olleet suljettuina ja pysyvät sitä vielä tämän lukuvuoden loppuun, on monessa lapsiperheessä varmastikin etsitty kaikki mahdolliset keinot, että niin lasten etäkoulut kuin vanhempien etätyötkin ovat sujuneet edes joten kuten. 

Työnantajien suostumus etätyöskentelyyn vielä useiden kuukausien ajan on saanut ihmisiä Piilaaksossa nyt vahvasti poismuuttokannalle. Seuraan aktiivisesti erästä paikallista, IT-alan yrityksen perheiden sosiaalisen median ryhmää ja siellä alkoi välittömästi aktiivinen keskustelu Piilaaksosta poismuutosta, kun yritykset julkistivat etätyömahdollisuuden ainakin vuoden loppuun saakka. Useissa perheissä muuttamisesta oli tehty suunnitelmia jo aiemmin ja nyt tarjolla oleva etätyömahdollisuus oli kuin bensaa liekkeihin. Monilla oli jo laskelmatkin tehty valmiiksi. Niissä oli otettu huomioon muualla asumisen edullisempi hinta, mutta myös mahdollisesti pienenevä palkka. Monet yritykset nimittäin maksavat korkeampaa palkkaa juurikin vain Piilaakson ja San Franciscon alueiden työntekijöille. 

Miksi joukkopako?

Mikä siis saa ihmiset muuttamaan pois tai ainakin hanakasti haaveilemaan poismuutosta? Yksinkertaisesti huippukorkeat elinkustannukset. Piilaakson asumiskustannuksista mainitsen esimerkkinä vaikkapa Palo Alton kaupungin, joka on yksi kalleimmista alueista Piilaaksossa. Siellä omakotitalojen kuukausivuokrat liikkuvat tyypillisesti 5 000 - 6 000 dollarin luokassa. Tuohon rahaan ei saa vielä uima-allasta eli mistään luksuskodeista ei ole kysymys. Tällä hetkellä alle 4 000 dollarilla kuussa saisi alle 80 m2 kokoisen "puutarhamökin". Omakotitalojen ostohinnat laaksossa alkavat tyypillisesti 1,5 miljoonasta dollarista ylöspäin ja tuolla rahalla ei ole takeita, että saisit vielä välttämättä edes hyväkuntoista taloa. Myös koko Kalifornia osavaltiona on yksi Yhdysvaltojen kalleimmista. 

Niinpä IT-työntekijöiden perheet näkevät tällä hetkellä sauman muuttaa joko edullisempaan osavaltioon tai pysytellen Kaliforniassa, mutta siirtyä Piilaaksoa huomattavasti edullisemmalle alueelle. Osa on puhunut muutosta jopa ulkomaille, pois Yhdysvalloista. Nyt monet lapsiperheet ovat maksaneet kovaa asumisen hintaa sekä hyvästä sijainnista työpaikkaan nähden että asuinalueensa hyvämaineisista kouluista. Tällä hetkellä kumpikaan noista asumisen hintaa ylöspäin hilaavista kriteereistä ei ole ollut ajankohtainen pian kolmeen kuukauteen. Tämän havainnon totesi eräs perheenäiti sosiaalisen median ryhmässä ja moni havahtui samaan ajatukseen. 

Innokkuus muuttaa pois Piilaaksosta tai koko Kaliforniasta ei tietenkään kosketa vain IT-alan työntekijöitä. Monet ovat menettäneet työpaikkansa karanteenisulkujen aikana esimerkiksi matalapalkka-aloilla ja jos säästöjä ei ole, ei ole varaa maksaa enää vuokraakaan. Heilläkin on välitön halu muuttaa edullisempaan paikkaan. 

Talo myynnissä. Tuntuu, että taloja on tullut myyntiin nyt meidänkin lähialueella yhä enemmän, mutta hinnat niissä eivät ainakaan vielä ole tippuneet.

Puhkeaako asumiskustannusten hintakupla?

Viimeiset vuodet asuntojen ja talojen osto- ja vuokrahinnat ovat Piilaaksossa vain kasvaneet kasvamistaan koko ajan. Jos tällainen suuri joukkopako nyt alueelta tapahtuu, puhkeaako asumiskustannusten hintakupla viimeinkin? Vieläkö kiinalaiset ostavat miljoonien omakotitaloja käteiskaupalla jättäen nämä talot kuitenkin edelleen tyhjilleen? Vai alenevatko hinnat niin, että kiinalaisten sijoitusmielessä tehdyt talo-ostokset vain kiihtyvät? Jääkö myös toimistotiloja pian vapaaksi valtavia neliömääriä?

Mikään ennustajaeukkohan minä en ole eli ei minulla tietenkään ole varmaa tietoa kuinka asiat lopulta kääntyvät. Postauksessani esille tuomani seikat ovat käynnissä olevia spekulaatioita Piilaaksoa koskien. Mielenkiintoista on kyllä seurata, millainen se uusi normaali Piilaakossa onkaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Piilaakson kodeista

Nyt villasukat jalkaan joka iikka! Luvassa on kylmää kyytiä, kun kerron asumisesta Piilaakson kodeissa. Nyt ovat meneillään ne Kaliforniankin pari talvikuukautta sateineen, mutta aina ei tarvitse olla edes talvi, kun piilaaksolaisissa kodeissa palelee.

Tällä kertaa kuvailen teille siis omakohtaisia kokemuksiani ja havaintojani Piilaakson kodeista. Postaus on jatkoa viime postaukselleni Miltä Piilaaksossa näyttää? ja yritänkin lähestyä aihetta taas rakentamisen näkökulmasta.

Kolme eri kotia, kaikissa yksi yhteinen piirre

Olen asunut Piilaaksossa tähän mennessä kolmessa eri asunnossa. Kerrostalokaksiossa, kaksikerroksisessa ns. townhousessa sekä rivi- tai luhtitalotyyppisessä toisen kerroksen asunnossa. Näitä kaikkia asuntoja on yhdistänyt yksi piirre, kylmyys, ainakin jossakin kohtaa vuotta. Kyllä, piilaaksolaisessa kodissa palelee.

Ensimmäinen asuntomme oli kerrostaloasunto San Joséssa. Kerrostalo oli aika uusi ja asuntoihin johti osittain raittiiseen ulkoilmaan avonaiset betonikäytävät. Että ne betonikäytävät olivat sitten kylmät! En edes ymmärrä miten ne pystyivätkin olemaan niin jäätävän kylmät. Ja huomio, tuolloin elettiin kesäkuuta, jolloin päivälämpötilat olivat +25 - +30 Celsius-astetta! Vaikka oma asuntomme taisi olla kolmannessa kerroksessa, tuo käytävän kylmyys huokui asuntoomme jokaisella ovenaukaisulla. Tuo käsittämätön kylmyys on jäänyt niin mieleeni, että muistan sen edelleenkin kuin eilisen päivän.

Seuraavaksi asuimme kaksikerroksisessa townhousessa. Okei, ei edellä mainittua käytäväongelmaa, mutta asuntomme alakerran lattiasta se kohta, noin puolet pinta-alasta, jossa ei ollut kokolattiamattoa oli hyytävän kylmä. Eikä se katsonut vuodenaikaa, vaan lattia huokui kylmää kuukaudesta toiseen ja villasukat tulivat tarpeeseen ympäri vuoden. Tämä seikka muuten opetti minutkin tykkäämään kokolattiamatoista. Ne tuntuvat eristävän maaperän kylmyyttä yllättävän hyvin. 

Nykyinen kotimme puolestaan sijaitsee toisessa kerroksessa, joten maasta huokuva kylmyys lattioissa ei nyt ole riesana. Nyt meillä sen sijaan on parikin parveketta. Parvekkeille johtaa isot lasiset liukuovet, joissa on ihme kyllä tuplalasitus. Silti isoista lasipinnoista vetää eli ne ovat huonoja eristämään. 

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen:

Lämmityslaitteet

Monet voivat yllättyä kuullessaan, että Pohjois-Kalifornian kodeissa tarvitaan lämmityslaitteita. Ainoassakaan meidän asumassa kodissa ei kuitenkaan ole ollut mitään rakenteisiin kuuluvia, seiniin kiinnitettyjä lämpöpattereita, ei sähkö- eikä vesikiertopattereita. Irrallisia sähköpattereita olen toki nähnyt myynnissä. Asuntojen lämmittäminen tapahtuu pitkälti asuntoihin rakennettujen keskusilmastointilaitteiden avulla. Pohjois-Kaliforniassa ja Piilaaksossa valtaosa vuodesta näitä asuntojen ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmiä käytetään kuitenkin oleskelutilojen viilentämiseen. Mutta sitten ovat nämä pari kolme viileämpää talvikuukautta, jolloin ainakin yöksi on syytä laittaa lämmityslaite päälle. Talvisinhan Pohjois-Kaliforniassa yölämpötilat voivat käväistä jopa pakkasen puolella. 

Nykyisen kotimme ilmanvaihto- ja lämmönsäätöjärjestelmä Mr. Honeywell alias Töhö. Talvella Töhö säädetään lämmittämään, kesäisin viilentämään.

Seuraavaksi lisää perusteita miksi lämmityslaitteitakin tarvitaan:

Talot vuotavat kuin seula

En ole tähän mennessä nähnyt täällä asuntojen ikkunoissa muita kuin yksinkertaisia lasituksia. Ulos johtavissa lasiliukuovissa voi olla kaksinkertainen lasi. Sekä ikkunoista että ovista siis vetää. Ja kun postauksen alussa kerroin kylmistä ensimmäisen kerroksen lattioista, ei paikallisten huushollien rakennusvaiheessa ole todellakaan taidettu miettiä mitään pohjaeristyksiä sen koommin. Ja miksipä tarvitsisikaan, kun suurimman osan vuodesta kylvetään lämmössä. Lämpimästä säästä huolimatta lattiat voivat olla kylmät.

Mutta sitten, eipä ne talojen rakenteetkaan täällä aivan priimaa ole. Alla on kaksi kuvaa edellisen kotimme ovesta. Piti oikein muistoksi ikuistaa tämäkin. Kyllä, päivä paistaa sisään sekä oven alta että sivusta.

Kuvassa kynnysmatto ja oven alareuna.

Ovemme lukittuna. Taloyhtiöllämme oli toisinaan tapana viestiä asukkaille tuomalla taiteltu A4-lappunen oven rakoon odottamaan. No, meillä nuo taitellut viestilappuset tulivat ns. ovesta läpi sisälle asti, vaikka ovi olisi ollut lukittunakin.

Lisäksi sain vasta kuulla eräältä pariskunnalta, kuinka heillä on kotonaan hieno ja perinteinen sanfranciscolainen erkkeri, mutta seinän ja lattian rajassa on iso reikä! Eli tuuletus pelaa. Piilaaksolaisissa kodeissa ei siis vuoda pelkästään ovista ja ikkunoista, vaan myös seinistä ja lattioista. 

Ja kun olen paikallisia rakennustyömaita katsellut, niin eipä tarvitse vetoisuutta tai huonoa lämpötilan eristämiskykyä ihmetellä. Asuntojen seinäthän ovat melkein kuin pahvia! Ei ole seinien perusrakennusmateriaali paljoakaan vanerilevyä paksumpaa. Puhunkin paikallisista taloista usein pahvitaloina.

Siihen sitä pahvitaloa pystyyn pykätään. Katsokaa nyt tuota seinämateriaalia!

Minua onkin vähän huvittanut, kun Suomessa puhutaan aina lämmönerityksestä. Vaikka juuri nyt ei tunnu sille, kun Esteri on viikkokaupalla antanut taivaalta parastaan, mutta valtaosan vuodesta Kaliforniassa ollessa lämmintä tai jopa kuumaa, pitäisi täällä kai puhua ennemminkin talojen viileäneristyksestä. Kun suomalaisissa kodeissa pelätään lämmön karkaavan ulos, täällä ison osan vuodesta pelätään lämmön karkaavan sisälle. Täällä talojen tulisi siis eristää se viilennetty ilma pysymään sisällä, mutta kuten tässä todettua, talot vuotavat kuin seula. Niin, ja jossakin vaiheessa Suomessa puhuttiin, että taloista rakennettiin jo liiankin tiiviitä. Talot eivät hengittäneet. Täällä sitä ongelmaa ei ole, heh heh.

Rakentamisen laatu

Asuinrakentamisen laatu tahtoo siis olla täällä vähän vinksin vonksin. Priimakuntoisiakin toki varmasti löytyy, en sitä sano. Samoin luksusluokan koteja, mutta niiden hinnat liikkuvatkin sitten aivan eri kategorioissa. Olisihan sitä luullut, että kun mekin maksoimme tuosta edellisestä kodistamme kuukausivuokraa useita tuhansia dollareita, että sillä saisi edes oven, jonka ollessa kiinni "paperikirjeenvaihtoa" ei pystyisi harrastamaan. 

Osasyy heikkoon laatuun on varmastikin se, mistä mainitsin jo viime postauksessa. Piilaaksossa on asuintaloja rakennettu ajoittain todella kiireellä alueen räjähdysmäisesti kasvavan asukasmäärän myötä. Kun on keskitytty määrään, eikä niinkään laatuun, on rakennusjälkikin sitten sen mukaista. Nykyään rakennustyömaita katsellessa homma ainakin näyttää kyllä ihan ammattimaiselle. On turva-aitaukset, varoituskyltit ja työmiehillä turvavarusteet. Mutta aikaisemmin on varmasti ollut aikoja, jolloin väki rakennustyömailla ei välttämättä ole raksakoulun penkkejä paljoa kulutellut. On ollut enemmän sitä "työ tekijäänsä opettaa"-sakkia. Laittomasti maahan tulleet ja/tai kouluttamattomat ovat olleet edullista ja nopeasti hankittavaa työvoimaa, myös rakennustyömaille.

Pari sanaa kotien pohjaratkaisuista

Olen jo aiemminkin blogissani maininnut, kuinka useista amerikkalaisista kodeista puuttuu kokonaan eteinen. Tämä voi juontaa juurensa siitä, että iso osa amerikkalaisista lompsii sisällä kodeissaankin kengät jalassa. Niinpä esimerkiksi tilaa kenkätelineille ei tarvita. Vai onko käytäntö mennytkin toisin päin? Kun eteisiä ei ole ollut, on tavaksi tullut jättää kengät jalkaan. Hmm, kumpi oli ensin, muna vai kana?

Samoin esimerkiksi täällä Kaliforniassa tarvitsee harvoin ulkotakkeja (poislukien sateiset talvikuukaudet), ainakaan kovin paksuja. Niinpä naulakoillekaan ei tarvitse varata neliöitä pohjaratkaisuissa. Tästä eteisen puuttumisesta on omiakin kokemuksia. Edellisessä asunnossamme ulko-ovi aukeni suoraan olohuoneeseen. Nykyisessä kodissa meillä sentään pieni eteiseksi laskettava tila on, tai olemme siitä suomalaisina eteisen muovanneet. 

On ollut muuten jännä huomata, kuinka jotkut suomalaisperheet ovat joutuneet ehkä hiukan hankaliinkiin tilanteisiin tämän eteis- ja kenkäkuvion kanssa. Jos suomalaisperhe haluaa jatkaa täällä suomalaisittain, eli heidän kodissaan riisutaan kengät pois sisällä, niin kuinka kertoa tämä ystävällisesti vaikkapa lastensa amerikkalaisille koulukavereille tai amerikkalaisperheille, jotka tulevat kylään? Kaikenlaista ohjekylttiä ovat joutuneet ulko-oven pieleen askartelemaan, huh huh. Ja onkohan niin, että periamerikkalainen katsoo tällaista kummallista kenkienriisumiskäytäntöä silti vähän kieroon? Mene ja tiedä.

Mutta sitten takaisin paikallisten kotien pohjaratkaisuihin. Amerikkalaiskotien isoin makuuhuone on nimeltään master bedroom. Lisäksi isommissa, useamman (3+) makuuhuoneen asunnoissa ja omakotitaloissa on lähes aina kaksi olohuonetta. Toinen on nimeltään family room (perhehuone) ja toinen living room (olohuone). Koska itse en ole tällaisissa isoissa asunnoissa tai taloissa asunut, ainoastaan vieraillut, niin näiden kahden olohuoneen ero ei minulle ole vielä täysin auennut. Wikipedian mukaan family room on se rennompi tila, johon kokoonnutaan perheen ja myös vieraiden kesken seurustelemaan ja katsomaan televisiota. Tämä family room sijaitsee usein keittiön läheisyydessä, jolloin vieraiden kanssa seurustelu voi jatkua, vaikka isäntäväki keittiön puolella jotakin tarjottavaa hääräilisikin. Toinen olohuone, living room on Wikipedian tietojen mukaan hienostuneempi antiikkeineen ja taideteoksineen ja sitä käytetään enemmän erikoistilanteissa.

Yksityiskohtana amerikkalainen jousimallin ovistopperi. Just sellainen, josta kissat menevät amerikkalaisissa hauskoissa kotivideoissa ihan sekaisin. :-D

Lopuksi kerron vielä esimerkin, joka kuvaa hyvin pahvitalojen seiniä:

Tapahtui edellisessä taloyhtiössämme

Satuin kerran olemaan edellisen taloyhtiömme uima-altaalla, kun yksi naapureistamme, amerikkalaisperheen äiti kertoi sattumuksistaan heidän asuntonsa kohdalla. Perheen asunnon ulkoseinän viereen nurmikolle oli sijoitettu sadetin. No, tämä sadetin oli suunnattu väärin ja vesi sadettimesta suihkusikin suoraan asunnon ulkoseinään. Perhe ei itse tätä ensin huomannut, sillä taloyhtiön sadettimet menivät yleensä vasta illalla n. klo 22 aikaan päälle. Sitten, kun aurinko oli jo laskenut. Mutta sitten perhe kyllä huomasi! Nimittäin sadettimen vesi tuli heidän asunnon (pahvi)seinän läpi kastellen sekä seinän sisäpinnan, että heidän poikansa petivaatteet sängystä! Pojan sänky kun sattumoisin sijaitsi juuri kyseistä seinää vasten! Perheen äiti oli aika käärmeissään, koska välittömiin korjaustoimiin ei oltu hetimmiten ryhdytty. Vasta kun perheen isä oli lopulta käyttänyt "ettekö te tiedä, kuka minä olen"-korttia (isä kuului kuulemma kaupunginvaltuustoon), olivat korjaustoimetkin alkaneet sukkelasti. Mitä tästä opimme? Väärin suunnattu sadetin ja piilaaksolainen pahviseinä ovat huono yhdistelmä.

Meille ei sentään ole osunut kohdalle umpimärkiä seiniä, eikä myöskään kokolattiamattoja WC-istuimen ympärillä. Niitäkin kun kuulemma edelleen täällä on.

Että tällaisia havaintoja tällä kertaa. Ensi kerralla onkin luvassa jotain ihan muuta! Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Vaaleanpunaista unelmaa - 6,5 miljoonalla

Kun nämä asuntoasiat ovat nyt olleet pinnalla niin omassa elämässämme kuin täällä blogissanikin, niin tässä pikapostauksena pientä jatkumoa aiheeseen. 

Viime viikonloppuna Piilaaksoon oli säätiedotuksissa luvattu suorastaan tukalan kuumaa, joten lähdimme paahdetta karkuun Tyynenmeren rantaan. Niinpä vietimme ystäväporukalla lauantaipäivän Capitolassa. Tämä rantakaupunki sijaitsee noin 45 minuutin ajomatkan päässä meiltä lounaaseen, Santa Cruzista hiukan rantaviivaa alaspäin. Capitolan rannalla sijaitsee värikäs ja kuvauksellisen kaunis asuntorivistö. Tämä historiallinen alue on nimeltään Venetian Court, Venetsialaiskortteli.

Capitolan rantaa, taustalla ihanan värikkäät Venetsialaiskorttelin talot. Huomatkaa muuten kuvassa hengenpelastajan räpylät, jotka on aseteltu lähtövalmiuteen. :-)

Kun palasimme lounaalta laituriravintolasta, törmäsimmekin asuntoesittelykylttiin kulkiessamme näiden värikkäiden rivitaloasuntojen ohitse. Eipä muuta kuin sandaalit jaloista ovenpieleen ja myynnissä olevaa asuntoa pällistelemään. Kyseessä oli alla olevan kuvan vaaleanpunainen päätyasunto. 

Kaksikerroksisessa asunnossa olikin neliöitä enemmän kuin päältä uskoisi, makuuhuoneitakin oli kolme. Ja olihan asunnosta aivan uskomattoman hienot näköalat. Asunnon myyntihintaa ei tietenkään paljastettu muutoin, kuin kysymällä paikan päällä olevalta kiinteistövälittäjältä. 6,5 miljoonaa dollaria! Sen saimme vastaukseksi, kun asunnon hintaa tiedustelimme. Heh, emme jättäneet tarjousta. Mutta siinä sitä olisi jollekin kalifornialaista vaaleanpunaista unelmaa kerrakseen - 6,5 miljoonalla dollarilla!

Ainoa kahiseva tai rapiseva, joka asuntoesittelyssä vaihtoi omistajaa, oli tämä rantakassissani jo ryttyyn mennyt asuntoesite.

Hauska yksityiskohta asuntoesittelyssä oli muuten se, että tullessamme sisään oli kiinteistövälittäjä juuri mikrottanut itselleen asunnon keittiössä nuudeleita. Nautti nähtävästi lounaansa esittelyn aikana. Niin, ehkäpä ne pikanuudelitkin maistuvat paremmille, kun ne nautitaan 6,5 miljoonan rantahuvilassa Tyynenmeren aaltoja katsellen. ;-)

Tällä kertaa postaukseni on varsin lyhyt ja joudunkin päättämään kirjoitteluni tähän. Olen nimittäin kärsinyt tässä jo noin viikon verran viheliäisestä tenniskyynärpäästä ja myös tietokoneella kirjoittaminen tuottaa enemmän tai vähemmän tuskaa. Niinpä palailen taas uuden postauksen parissa, kunhan vaiva antaa myöten. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Se Piilaakson kurja puoli...

Plätsistä! Niin sanoi märkä rätti, kun se vasten kasvojani lätsähti. Piilaakson kurja puoli nosti jälleen päätään muistuttaen olemassaolostaan. Saimme nimittäin vastikään taloyhtiöltämme kirjeen, jossa muistutettiin, että vuokrasopimuksemme on päättymässä elokuussa. Kirje sisälsi ns. Renewal Offerin eli uusimistarjouksen vuokrasopimuksestamme. Jep. Ja vielä kerran jep. Eipä tässä vielä kaikki. 

Jo viime marraskuisessa postauksessani Tirisevät asuntomarkkinat voivottelin teille Piilaakson ja San Franciscon pilviä hipovia ja alati nousevia asumiskustannuksia. Nyt meidänkin saamamme "tarjous" sisälsi uuteen, samanpituiseen vuokrasopimukseen yli 12 % korotuksen! Nii-in. Eikä siinä mitään, jos kyseessä olisi tonnin kuukausivuokra, mutta kun ei ole. Tuo korotus nykyiseen vuokraamme tietäisi usean tuhannen dollarin lisäkustannusta vuodessa asumiskustannuksiimme. Korkeampaa vuokraa osasimme jatkossa toki odottaa, mutta että yli 12 %. Auts!

Porealtaamme, ainakin vielä n. 1,5 kk ajan.

Asuntojen hinnoista yleisesti

No, kyllähän uutiset, keskustelupalstat ja kaikki ovat toitottaneet tuota samaa, että asumisen hinta täällä on kallistunut keskimäärin yli 10 % vuosivauhtia. Alueellista vaihtelua tietenkin on. Eli jos viime marraskuussa kirjoitin, ettei San Franciscosta saa enää minkäänlaista, huonokuntoista pikku luukkuakaan vuokratuksi alle 3000 dollarin, niin pian siellä aletaan puhua noin 3300 - 3500 dollarin minimivuokrista, ellei tuota rajaa kaupungin keskusta-alueella ole jo ylitettykin.

Myös Piilaaksossa vuokrat kipuavat koko ajan ylöspäin ja olenkin kuullut tarinoita, kuinka yhden makuuhuoneen asunnossa saattaa asua neljä IT-nörttiä keskenään. Samoin jotkut ovat vuokranneet omakotitalon autotallin. Mukavuuksina ovat pelkkä sänky ja lavuaari, vuokra 1200 dollaria kuussa, kiitos. Myös autossaan asujia näkee. Meidänkin lähikaupan parkkipaikalla asuu iäkäs mies vanhassa farmari-Volvossaan. Olemme ristineet hänet "Volvo-mieheksi". Rauhallinen ja siistin näköinen kaveri on hän, ei mikään puliukko.

Tässäpä pientä osviittaa alueen vuokrahinnoista. Lopullinen kuukausivuokra määräytyy vuokrauksen ajankohdasta sekä siitä, kuinka pitkän vuokrasopimuksen tekee. Alle puolen vuoden sopimukset ovat kaikkein kalleimmat.

Vuokrasäännöstely ja oston mahdollisuus

Ainakin kolmessa tämän alueen kaupungissa (East Palo Alto, Los Gatos ja San Jose) on kaupunkikohtaiset vuokrasäännöstelyt, eli vuosittaiselle vuokrankorotukselle on kaupungin määräämää maksimi. No, meidän kotikaupunkimme ei kuulu näihin vuokrasäännöstelijöihin, joten maksimia korotukselle ei näytä olevan. Toisaalta, jos se korotuskatto olisi vaikkapa 10 % luokkaa, niin aika samoissa, kipuilevissa summissa kuitenkin liikuttaisiin. 

Ai että ostaako oma? No eipä se oikein onnistu. Parin keskustelupalstan kautta on nimittäin ilmennyt, että nykyisin asuntojen ostot tapahtuvat lähes poikkeuksetta käteiskaupalla! Eli tarjouksia myytävistä kohteista tulee useita ja niissä pärjäävät tätä nykyä ne, joilla on iskeä se pari milliä tiskiin riihikuivana vaikka samana päivänä. OMG! En kestä!

Tässä yksi esimerkki. Alla olevan kuvan talo pikkuruisella pihalla oli hiljattain myynnissä meidän kotimme liepeillä. Kävin uteliaisuuttani katsomassa, paljonko sen lähtöhinnaksi oli asetettu. 1,9 miljoonaa dollaria. Paikalliseen tapaan talosta on luultavimmin heti samaisena päivänä tullut tarjous, jossa on tarjottu suomalaisen keskiverto-omakotitalon verran lisää pyydettyyn hintaan. Niinpä ensimmäiset varteenotettavat tarjoukset ovat alkaneet summalla 2,1 miljoonaa ja siitä ylöspäin. Ja tämä sitten vielä käteisellä maksettuna. Hip hei!

Eipä siinä kauankaan nokka tuhissut, kun tämäkin oli myyty.

Sapetuskäyrä nousuun

Mutta sitten palatakseni meidän tapaukseemme. Vaikka nämä asumiskustannusten nousu -uutiset olivat ns. tuttua kauraa, alkoi minua kuitenkin sapettamaan. 

Ensinnäkin, minulle sanasta tarjous (offer) tulee mieleen, että se olisi jotenkin meidän kannaltamme edullinen vaihtoehto, tehty juuri meille, hyvän palvelun nimissä. "Special price only for you, my friend." Mutta mitä vielä! Taloyhtiömme nettisivuilta kävi ilmi, että samankokoista asuntoa mainostettiin vuokrattavan meidän "tarjoustamme" edullisemmalla hinnalla! Siis minkäänlaista kanta-asiakkaan, vanhan ja hyvän asukkaan etua tässä ei kyllä ollut mukana. Olemme kuitenkin hoitaneet vuokranmaksumme aina ajallaan, toisinaan jopa etuajassa ja saaneet siitä erityisihmettelytkin osaksemme. Toisekseen olemme saaneet heidän taloyhtiöönsä yhdet vuokralaiset lisää ja tällaisesta on yleisissä ohjeissa luvattu jonkinlainen rahallinen palkkio. Sellaista ei ole tähän päivään mennessä kuulunut. Niinpä meillä on tässä nyt kana kynittävänä taloyhtiön vuokrausmanagerin kanssa! 

"Leasing centerissa tavataan!" Näin puhkuu kotirouva ja pui nyrkkiään ilmassa.

Olen lisäksi koonnut listan pieniä puutteita, joita taloyhtiön tarjoamissa fasiliteeteissa on ilmennyt. Hei, aikuisten oikeasti ne ovat niin naurettavan pieniä, että hävettäisi niitä tähän teille auki edes kirjoittaa, mutta luulenpa, että tässä tilanteessa minun pitää heittäytyä vähän amerikkalaiseksi, pelata draamakuningatarta ja tuoda nämä "valtavat" epäkohdat esiin paremman vuokratarjouksen toivossa. Saavat amerikkalaiset nyt maistaa omaa lääkettään - asioiden taivastelussa. OMG! That's awesome! Tai nyt paremminkin: That's awful! 

(Ja nyt sitten ukkokulta tietenkin lukee tämän, eikä uskalla ottaa minua koko vuokraneuvotteluun mukaan. Pelkää, että kuinka suuren kohtauksen aion siellä järjestää... :-D)

Mutta kuinka ollakaan, ehkäpä tässä sittenkin jotakin tarjouksen tynkää on meille ollutkin takana. Viikonlopun aikana kävi nimittäin ilmi, että naapurillamme on ollut vielä heikompi tilanne. Heidän saamansa "tarjous" vuokrasopimuksen uusimisesta sisälsi 800 dollarin korotuksen kuukausivuokraan. Kyllä, 800 dollaria! En tiedä, mikä heidän vuokratasonsa on tähän asti ollut, mutta olivat saaneet neuvoteltua korotusta managerin kanssa vain parilla sadalla dollarilla alaspäin. 7200 dollarin lisäkustannus vuodessa oli heille kuitenkin liikaa. Niinpä he nyt tuossa pakkaavat kissansa ja kapsäkkinsä kainaloon ja muuttavat toisaalle. Naapureita emme juurikaan tunteneet, mutta yhyy, heidän kissaansa tulee ikävä. 

Nähtäväksi jää, pakataanko tässä pian itsekin kattilat kassiin ja muutamme muualle, vai pääsemmekö jonkinlaiseen järkevään neuvottelutulokseen taloyhtiömme vuokrausmanagerin kanssa. Jos siis blogini elokuun aikana tyssää, meillä ei ole enää internetiä ja asumme Volvo-miehen naapurina kaupan parkkipaikalla. Toivottavasti tilanne ei menisi kuitenkaan aivan siihen.

Mutta hei, neuvotteluaika vuokrausmanagerin kanssa on sovittuna, joten aloitan nyt draamakuningatarharjoitukset peilin edessä. Pitäkää peukkuja, että saisimme hyvän diilin. Ja jos tulee mieleen, mihin kannattaisi neuvotteluissa vielä vedota, niin viime hetken vinkkejä otetaan vastaan. Nyt sanon teille taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Vaikka minä tässä nyt näistä asumiskustannuksista teille purnaan, niin ittepä läksin tähän hullunmyllyyn mukaan ja päivääkään en ole oikeasti katunut muuttoamme tänne. Eli kyllä tässä pohjimmiltaan ihan hymyssä suin ollaan, no worry. Tosin sitä hymyähän minä en vuokrausmanagerillemme tule näyttämään. 
t. Ärripurrikotirouva ;-)

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 5

Hupsista! Listasin teille amerikkalaisia kummajaisia edellisen kerran tammikuun lopussa, joten edellisten kummajaisten ihmettelystä onkin vierähtänyt aikaa jo yli kaksi kuukautta! Tämä ei suinkaan ole merkki siitä, etteikö kummajaisia edelleen eteen tupsahtelisi, en vain ole ehtinyt niitä tänne blogiini asti kirjoittaa. Mutta nyt. Nyt on jälleen korkea aika raottaa muutamia amerikkalaisia kummajaisia. Tässäpä siis jälleen yksi erä lisää outouksia teidänkin ihmeteltäväksi: 

Kuivaa vai kosteaa?

Tästä pohjois-kalifornialaisesta säästä tai ilmastosta ei kyllä ota Erkkikään selvää! Olenkin kirjoitellut teille paikallisista sääilmiöistä ja sään vaihtuvuudesta aikaisemminkin, mutta viime aikoina on ollut mielen päällä tämä "kuiva vaiko kostea?" -dilemma ja se kyllä melkoinen kummajainen onkin. 

Kaliforniahan on tunnettu kuivuudestaan ja esimerkiksi viime talvena, joulu-helmikuun aikana täällä oli 40 päivän jakso, jolloin ei satanut pisaraakaan vettä. Tästä huolimatta, pyykkien kuivaksi saaminen ilman kuivausrumpua tuntui mahdottomalle, ja juuri erityisesti noiden kuivien talvikuukausien aikana. Samoin esimerkiksi keittiön hehtaariuunin luukunrivassa roikkuva keittiöpyyhe oli aina märkä! Että se sitten otti kupoliin, kun ei siihen saanut enää käsiään kuivatuksi. Eikä se vaihtamalla parane! Kun se pyyhe ei kuivu, niin se ei kuivu!

Eli onko täällä nyt sitten kuivaa, kosteaa vai märkää? En minä tiedä! Olen tippunut tämän asian suhteen kärryiltä jo aikoja sitten, jos olen koskaan kärryillä ollutkaan. Ja joo, on talviajan kovat yökosteudet sun muut, mutta miksi sitten luonto ja kasvit pysyvät rutikuivina ilman lisäkastelua, mutta pyykki ja keittiöpyyhe pysyvät märkinä, häh?!

Siinä se märkä ja ruttuinen rätti roikkuu.

Onneksi jo tuntuu, että tämä kummajainen on alkanut helpottamaan näin kevätkuukausien aikana, mutta tämä seuraava kummajainen taitaa olla aina vain pahenemaan päin.

Kadonneet kirjakaupat

Kirjakauppoja ei täältä tahdo löytyä enää mistään. Saimme vieraita Suomesta ja heillä oli aikeissa ostaa täältä yksi tietty kirja kirjakaupasta. Käyntinsä San Franciscossa ei tuottanut tulosta, tosin tuskin aivan joka katua ehtivät tietenkään siellä tutkimaankaan. Käyntinsä San Josessa ja kysely siellä paikalliselta kuitenkin antoi vastauksen, ettei San Josen keskustassa ole enää kirjakauppaa. Kun kyseessä on kuitenkin miljoonan asukkaan kaupunki, on mielestäni aika kummallista kirjakaupan puuttuminen kokonaan. Kolmannella etsintäkerralla vieraamme olivat toivorikkaina, sillä olimme aivan huippuyliopisto Stanfordin kupeessa sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Mutta ei, ei yliopisto-opiskelijoidenkaan lähinaapurista kirjakauppaa löytynyt. Ostoskeskuksen vartijan antama vastaus kirjakauppatiedusteluihinsa oli: "Google man, Google!"

Digitaalisuus on siis tehnyt tehtävänsä täälläkin: netti ja e-kirjat ovat suosittuja. Lisäksi pitkien ajomatkojen ja ruuhkien vuoksi täällä harrastetaan todella paljon nettikaupoista tilaamista. Nettikauppaa on meidänkin tullut jo täällä harrastettua huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja miksipä ei, kun onhan se tosi kätevää. Paketti saattaa tulla samana päivänä ovellesi ja itse säästyt ruuhkissa ajamiselta sekä parkkipaikan etsinnältä. 

Niinpä täällä tilattaneen myös kirjat nykyään valtaosin nettikauppojen kautta. Kirjakaupat alkavat olla täällä siis todellisia harvinaisuuksia. Pian kummajaisia itsekin.

Stanfordin ostoskeskuksessa on Piilaakson ainoa Marimekko-liike, toinen löytyy San Franciscon keskustasta. Tässä kuva, kuinka Marimekko näkyy Stanfordin ostoskeskuksen sisustuksessa. Kiva!

Seuraavaksi hyppäämme Stanfordin ostoskeskuksesta Stanfordin yliopiston puolelle. Kummajaiseen olen nimittäin törmännyt sielläkin.

Akateeminen aktiivisuus - opinnoissa!

Stanfordin huippuyliopisto sijaitsee siis Piilaaksossa, kotikaupunkimme naapurissa. Ennen kummajaisen esittelyä en malta alkuun olla mainitsematta paria mielenkiintoista, yliopiston omilta nettisivuilta poimimaani faktaa tuosta opinahjosta.

Yliopistossa opiskelee yli 7 000 ylioppilasta, jotka suorittavat ensimmäistä yliopistotutkintoaan. Näiden lisäksi Stanfordissa opiskelee yli 9 100 jatko-opiskelijaa, joten yliopiston opiskelijajakauma on voimakkaasti painottunut jatko-opintoihin, päinvastoin kuin suomalaisissa yliopistoissa. Näiden yliopistossa kirjoilla olevien opiskelijoiden lisäksi on tietenkin vielä ne lukuisat verkko-opintojaan suorittavat ympäri maapallon. Vuonna 2014 Stanfordin yliopistoon hakijoiden hyväksymisprosentti oli 5,1 % ja sen seitsemässä eri tiedekunnassa on peräti yli 2 100 henkilökunnan jäsentä. Lisäksi Stanfordin yliopistossa pyörii huikeat 5 300 ulkopuolisella rahoituksella rahoitettua tutkimusprojektia! Kyllä, 5 300. Projektien lukumäärä suhteutettuna henkilökuntaan tarkoittaisi, että jokaisella henkilöstön jäsenellä olisi vastuullaan keskimäärin 2,5 projektia. Melkoinen akateeminen keskittymä on siis kyseessä. Mutta sitten sen kummajaisen pariin, mikä tähän miljööseen liittyy.

Stanfordin yliopistokampuksen kirkko, Memorial Church.

Kävimme eräänä iltana näyttämässä Suomi-vieraillemme Stanfordin yliopiston kampusta ennen kuin jatkoimme matkaa illalliselle. Olimme kaikki äimän käkinä, sillä illalla klo 18 jälkeen joka ikinen yliopiston parkkipaikka oli varattu! Arvelimme ukkokullan kanssa, että nyt täytyy olla Stanfordin kampuksen stadionilla jokin peli ja ihmiset ovat tulleet sitä katsomaan ja näin valloittaneet jokaisen parkkiruudun kampukselta. Lopulta löysimme autolle parkkipaikan, sellaisen, öhöm puoliksi sakkopaikan, mutta jätimme uskaliaasti auton siihen omatoimisen kampuskierroksemme ajaksi. 

Kierrellessämme kampusta, autot edelleen pyörivät kuumeisesti alueen useilla eri parkkialueilla etsien parkkeerauspaikkaa. Lopulta kysyimme yhdeltä opiskelijaneitokaiselta, että miksi täällä on niin täyttä vielä tähän aikaan illasta. Mahtaako olla jokin peli alkamassa? Neito totesi meille: "Ei kai tänään mitään peliä ole. Tämähän on ihan normaali ilta kampuksellamme. Meillä on katsos niin paljon myös iltaluentoja." Kyllä minulla ainakin loksahti leuka auki! Olen nimittäin varma, että menipä Suomessa minkä tahansa yliopiston parkkipaikalle arki-iltana klo 18-19 aikaan, niin vapaita parkkipaikkoja on valita asti. 

Stanfordin yliopistoa.

Toinen tapaus, joka kertoo yliopisto-opiskelijoiden ottavan opintonsa tosissaan, sattui ukkokullalle hänen vieraillessa Bostonissa. Hän törmäsi Harvardin yliopiston pieneen urheilujoukkueeseen, joka ilakoi voittopokaalinsa kanssa. Joukkue oli voittanut lajissaan ja ukkokulta lupasi tarjota joukkueelle pikku drinkit voiton kunniaksi. Mutta mikä olikaan joukkueen jäsenten vastaus? Eivät he voi vastaanottaa drinkkiä, kun huomenna on aamulla jälleen luennoille meno! Siis mitä ihmettä? Moniko suomalaisopiskelija kieltäytyisi voittojuhlissaan ilmaisesta drinkistä, vaikka seuraavana päivänä ne luennot olisivatkin?! 

Mielestäni tämä opiskelijoiden innokkuus ja sitoutuneisuus opintoihinsa on siis melkoinen kummajainen kun Suomeen vertaa. Kunnioitettava kummajainen.

Toki tämän akateemisen opintoinnokkuuden taustalla on varmasti se, että lukukausimaksut maksavat näissä huippuyliopistoissa maltaita, useita kymmeniä tuhansia dollareita lukukaudelta. Siinä on varmasti keppiä ja porkkanaa kerrakseen suorittaa opintonsa mahdollisimman nopeasti ja kunnialla loppuun.

Lisäksi ilta-ajan luentoja perustelee todennäköisesti ainakin se, että yliopisto käyttänee kursseillaan asiantuntijoina henkilöitä Piilaakson yrityselämästä ja näin illat ovat ainoa aika, jolloin nuo bisneselämän gurut pääsevät näkemyksiään ja oppejaan jakamaan. Tulipa vain mieleeni, että niinköhän opiskelijat Suomessa tulisivat nenäänsä nyrpistelemättä luennoille vielä klo 19. No, osa varmasti tulisi, mutta iso osa ehkä ei.

Yksi selätetty kummajainen!

Hahaa! Lopuksi minun täytyy raportoida vielä teille, kuinka olen päivittänyt arkemme suorastaan uudelle tasolle. Täällä eletään nyt kuulkaas amerikkalaista elämää versiota 2.0. Vai meneekö tämä uudistus jo suoraan versioksi 3.0? Avauduin teille postauksessani Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3 näistä paikallisista suihkutötteröistä, mutta katsokaapas, mitä minä olen meidän huusholliin jo jokin aika sitten hankkinut! Letkullisen suihkun, jee!

On tämä ylellisyys jo asennettukin ja hyvin toimii!

Täällä onkin kuulema tapana, että kun asunnosta muutetaan pois, otetaan suihkuletku muutossa mukaan ja kierretään asunnon perusvarustukseen kuuluva tötterösuihku takaisin. Letkullinen suihku on täällä siis ikäänkuin asukkaiden henkilökohtaista omaisuutta, ei taloyhtiön. Erikoista touhua!

Näihin uudistushenkisiin tuuliin päätän tällä kertaa ja sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kalifornian ajokorttia ajamassa, osa 1

Sen siitä sitten saa, kun asiaa lykkää aikansa. Rimakauhun. Olisi pitänyt vain laittaa homma heti työn alle, kun tänne muutti. Nimittäin Kalifornian ajokortin ajaminen. Nyt kun aikaa oli ehtinyt kulumaan, olin ehtinyt imeä kaikki kauhutarinat itseeni ja koko autokoulusta oli tulla melkoinen mörkö.

Kootut selitykset

Aluksi tulin kuitenkin ajaneeksi melko vähän, joten en sen vuoksi kiirehtinyt ajokortin kanssa. Samoin asiasta liikkuu hyvin erilaisia käsityksiä, kuinka nopeasti ajokortti tulee täällä suorittaa, mikäli aikeissa on autoillakin. Joidenkin mukaan aikaa olisi 10 päivää, joidenkin mielestä 3 kk. En tiedä, mikä on lopulta se oikea aikaraja. Veikkaan, että tuo 10 päivää. Suomalainen ajokortti ei käy täällä virallisesta henkilöllisyystodistuksesta ja jos poliisi sinut autoillessasi pysäyttää ja ajokorttia kysyy, on poliisin suhtautuminen suomalaiseen ajokorttiin yhtä arpapeliä kuin nopan heittäminen. Voi käydä hyvin, voi käydä huonosti, pahimpien uhkakuvien mukaan voi käydä hyvin huonosti.

Lopulta sain kuitenkin aikaiseksi tilata ajan ajokortin suorittamista varten. Osittain näiden pahimpien kauhukuvien pakottamana. Ne pistivät kummasti vipinää kinttuihini ja hyvä niin, nyt on prosessi käynnissä.

San Franciscon katukuvasta bongattu punainen Ferrari (vm. -05).

Mutta kuinka tuon ajokortin täällä sitten saa? Siitä kerron teille tällä kertaa.

Ajokortin suorittaminen

Kalifornian ajokortin suorittaminen tapahtuu kahdessa osassa. Ensin on kirjallinen teoriakoe ja mikäli sen läpäisee, on edessä vielä ajokoe eli ns. Behind-the-wheel-test. Ennen kirjallista koetta tarkistetaan myös näkö. Ajokortti suoritetaan jossakin DMV:n (Department of Motor Vehicle) toimipisteistä. 

Kirjalliseen kokeeseen mennään itsenäisen opiskelun (tai opiskelemattomuuden) jälkeen. Netistä löytyy liki 100-sivuinen opus Kalifornian liikennelaeista ja -säännöistä. Liikennekäyttäytyminenhän ei hirvittävästi täällä eroa suomalaisesta liikenteestä. Isoimpina eroavaisuuksina lienevät:

- nopeusrajoitukset
- ns. kimppa- eli carpool-kaistat
- ns. 4-suuntaiset STOP-risteykset ja väistämisvelvollisuudet niissä
- risteyksissä oikealle kääntyminen punaisilla liikennevaloilla
- pysähtyneen koulubussin ja tietä ylittävien jalankulkijoiden korostunut kunnioittaminen sekä 
- pysäköintisäännöt eri väristen katukiveysten kohdalla.

Moniin koekysymyksiin on mahdollista vastata oikein pelkällä maalaisjärjen käytöllä, mutta kokeessa testataan myös erilaista nippelitietoa. Yhtenä kysymyksenä voi olla vaikka, että millä nopeudella vaarallisten aineiden rekka saa ylittää rautatien.

Punaisen katukiveyksen kohdalla ei saa pysähtyä, eikä pysäköidä missään tilanteessa.

Ajokortin hinta Kaliforniassa on 33 dollaria. Uusintayritys ajokokeessa maksaa aina kuusi dollaria. Hinnan kiroissa ajokortin hankkiminen ei täällä siis todellakaan ole. Hankinta on kuitenkin käytännössä pakollinen kaikille, jotka autoilla aikovat. Lomamatkoillaan täällä käyvät ja vuokra-autoillaan ajavat pärjäävät tietenkin oman maansa ajokortilla. Turistin ei siis tarvitse lähteä paikallista ajokorttia suorittamaan.

Paperisesta sähköiseen

Nykyään kirjallinen koe suoritetaan sähköisesti. Viime kesänä, kun ukkokulta suoritti omaa ajokorttiaan, koe tehtiin kynä- ja paperimenetelmällä. Kirjallisessa kokeessa saa olla maksimissaan kuusi virhettä, kysymyksiä on 30-40 kpl, ja koetta saa yrittää suorittaa kolmella eri ns. appointment-ajalla. Yhdellä appointment-ajalla saa kuitenkin yrittää suorittaa koetta niin monta kertaa kuin haluaa. Jos koetta ei saa kolmella appointment-ajalla läpi, tulee ilmeisesti osallistua jonkinlaiseen autokouluopetukseen eli koulunpenkille, mars!

Heinäkuussa 2014 ajokortin teoriakoe suoritettiin vielä paperilla.

Sähköistä koetta suorittaessa saa kokeen aikana hypätä yli kolme kysymystä, jolloin saa tilalle uuden kysymyksen. Tiettyihin kysymyksiin on kuitenkin pakko vastata. Luulen, että esimerkiksi nopeusrajoitukset ja promillerajat ovat yksi tällainen ohittamattomien kysymysten luokka.

Olenkin aiemmissa postauksissani kirjoittanut amerikkalaisten löyhemmästä suhtautumisesta autolla ajamiseen drinkin tai parin jälkeen. Kalifornian liikennesääntöopas ei aihepiiriä kuitenkaan ole jättänyt mitenkään vähälle käsittelylle, sillä tuosta liki 100-sivuisesta opuksesta kuusi sivua käsittelee pelkästään alkoholirajoja ja rangaistuksia, joita rattijuopumuksesta seuraa. Sakkojen lisäksi rattijuopumuksesta voi seurata mm. kortin joutuminen hyllylle, alkolukon asentaminen autoon tai passitus erilaisiin hoito-ohjelmiin. 

Alkoholin suhteen alaikäisillä eli alle 21-vuotiailla promillerajakin on huomattavasti tiukempi: 0,1 promillea, kun täysi-ikäisillä se on 0,8. Lisäksi, jos alaikäinen kärähtää rattijuopumuksesta siirtyy heidän ajokorttinsa saanti. Oikeusteitse kortin saanti voi siirtyä tai voimassa oleva kortti voidaan evätä jopa kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

Laajahkon alkoholiosuuden lisäksi oppaasta jäi erityisesti mieleeni yksi erityismaininta: Liikennemerkkien ammuskelu aseella on kielletty. Aijaa, okei, tämä onkin tuiki tärkeä tieto minulle. Pitääpä pitää mielessä. :-)

Tunnelissa pitää olla ajovalot päällä.

"Meillä on juuri nyt ruuhkaa..."

Ajokortin saaminen Piilaaksossa kestää! Täällä kirjalliseen kokeeseen pitää varata aika etukäteen ja vaikka valittavana lähialueillamme on useita DMV:n toimipisteitä, oli ensimmäinen saatavilla oleva aika kirjalliseen kokeeseen yli kolmen viikon päässä. Kirjallisen kokeen jälkeen, mikäli se menee läpi, saa käyttöönsä väliaikaisen ajokortin. Sen jälkeen on lupa varata aika ajokokeelle. Ajokortin suorittaminen tapahtuu siis vaiheittain, joten molempia koeaikoja ei pysty varaamaan samalla kertaa, vaan ensin pitää suorittaa kirjallinen koe onnistuneesti.

Itse sain myös ajokokeelle ajan vasta kolmen viikon päähän. Se lienee ollut joku peruutusaika, sillä ystäväni, joka tuli kirjalliseen kokeeseen samana päivänä 4 h myöhemmin, sai seuraavan vapaana olevan ajan, joka oli viiden viikon päässä. Toisaalta taas, yksi ystävämme otti ja soitti samalla viikolla varatakseen ajokoeaikaa ja sai ajan seuraavalle päivälle. Ota tuosta selvää, mikä logiikka aikojen varauksessa toimii, vai onko logiikkaa ollenkaan.

Tilanne on täällä muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana vieläkin ruuhkaisempaaan suuntaan. Kesällä, kun ukkokulta suoritti omaa ajokorttiaan, annettiin läpimennen teoriakokeen jälkeen väliaikainen ajokortti, joka oli voimassa 1 kk. Toisin sanoen oletusarvona oli, että varsinaisen kortin ehtii sekä suorittaa, että saada kortin postitse tuon yhden kuukauden aikana. Tällä hetkellä Piilaaksossa annettavat väliaikaiset kortit ovat voimassa 3 kk.

Väliaikainen ajokortti on kokoa A5 oleva paperilappunen.

Toista se on itärannikolla

Otan tähän vertailukohteeksi tuoreen esimerkin Yhdysvaltain itärannikolta. Sattumoisin nimittäin kollegani muutti vaimonsa kanssa samoihin aikoihin tänne Jenkkilään, mutta itärannikolle. He marssivat paikalliseen DMV:n toimistoon ilman ajanvarausta ja joutuivat odottamaan noin tunnin ennen kuin pääsivät tekemään kirjallista koetta. Heille kovasti pahoiteltiin, kun juuri silloin oli niin ruuhkaa. Yliopistokaupunkiinsa tuli kuulema samanaikaisesti nyt niin paljon väkeä, että homma oli ns. tukossa. Kirjallisen kokeen suoritettuaan kollegani ja vaimonsa pääsivät molemmat heti ajamaan myös ajokokeen. Näin ollen koko homma kesti heillä 2-3 h. Minulla on tähän mennessä aikaa kulunut ensimmäisestä yhteydenotostani DMV:lle, ajanvarauksesta, yli viisi viikkoa ja ajokokeeseen pääsen ensi viikolla.

Kalifornian ajokortteja tuhansittain

Ja kyllähän täällä jokunen ajokortti myönnetäänkin. Maaliskuun alussa uutisissa tuli juttua elinluovuttajista. Nykyään myös Kalifornian ajokorttia hakevilta kysytään, haluavatko he luovuttajiksi. Uutisen yhteydessä tuotiin esiin tilastolukuja. Vuonna 2015 maaliskuun alkuun mennessä, eli kahden kuukauden aikana Kaliforniassa on myönnetty jo 110 000 ajokorttia! Saavat siinä pari kertaa leimaa paperiin jos toiseenkin paukauttaa. 
(Uutiseen liittyen kerrottakoon, että näistä 110 000 ajokortin saaneesta melkein puolet on lupautunut elinluovuttajaksi. Nousua aikaisempaan vuoteen on tähän mennessä 30 %.)

AB60-laki

Yksi seikka, joka varmasti on lisännyt ajokorttiruuhkaa Kaliforniassa ja Piilaaksossa entisestään juuri nyt, ovat laittomat siirtolaiset. Kaliforniassa nimittäin astui vuoden alussa voimaan laki, joka antaa luvan laittomien siirtolaisten hakea itselleen määräaikaista ajokorttia. Kyllä! Luit aivan oikein, laittomien! Onhan se melko erikoinen käytäntö ja laki, mutta ehkä se takaa hiukan parempaa turvallisuutta maanteillä, jos nämä siirtolaiset, jotka autoilisivat tämän osavaltion teillä joka tapauksessa, tekevät myös ajokokeen ja tutustuvat edes vähän paikallisiin liikennesääntöihin.

I am so PC. Vaikka Piilaaksossa ollaankin, ei tämä kuitenkaan tarkoita, että olen niin tietsikka, vaan että olen poliittisesti korrekti.

Jatkoa postaukseeni on luvassa

Tässä postauksessani saitte nyt hiukan kuvaa, millainen ajokortin hankkiminen prosessina täällä on eli tällaisen myllyn tai mankelin läpi minua täällä nyt vedetään. Oman ajokorttini suorittaminen on nyt siis edelleen kesken. Seuraavassa postauksessani kerron teille vähän omista kokemuksistani lisää. 

Siihen asti sanon taas hei, se on yhtä hello, hi ja halipatsuippa! 

Kalifornialaisella hevi-osastolla, osa 2

Olipa mahtavaa! Kun edellisen kirjoitukseni kalifornialaisesta hevi-osastosta julkaisin, niin sainkin jo kommenttikenttään vinkkejä, kuinka niitä kummallisia "juuria" ja kurpitsoita voisi valmistaa. Täytyy kuitenkin todeta, että elän tässä edelleen etsikkoaikaani hevi-osastolla ihan näiden perustuotteidenkin kanssa. Mystisen hyllyn kätköille perehdyn ehkä hitusen tuonnempana, kunhan olen ensin päässyt sinuiksi paikallisen perushevi-kaman kanssa. :-) On nimittäin esimerkiksi oikeiden ostosmäärien arviointi kaupan hevi-osastolla edelleen vaikeaa. Kuinka monta perunaa sitä keittoon tarvitsisi, kun yksi peruna on kahden nyrkin kokoinen tai jopa isompi? 

Sitten kun minä jonakin päivänä valmistelen suvereenisti näitä erikoisuuksia, voinkin lähettää ukkokullalle keskellä päivää viestin: "Tervetuloa töistä kotiin. Kotona sinua odottavat viinissä hyvin marinoituneet opo ja yucca jicamapedillä."

Helmikuu näyttäisi Kaliforniassa olevan mansikka-aikaa. Ainakin näitä yhdysvaltalaisia on kovasti nyt tarjouksessa. Rasiallinen isoja mollukoita alle 2 dollaria.

Mutta hei, kuten lupasin, vielä minulla jäi pari juttua näistä paikallisista hevi-osastoista kertomatta ja niistä seuraavaksi: 

Luomua ja lähituotantoa

Luomu- ja lähiruuan valikoima, niistä tuontimustikoista ja -vadelmista huolimatta, on kyllä kalifornialaisessa ruokakaupassa ihan omaa luokkaansa. Jotkut suomalaiset tuntuivat täällä kuitenkin ihmettelevän, kuinka hevi-osaston luomutuotteet ovat yhtä isoja kuin tavallisetkin. Yhtä suuri koko oli saanut heidät epäileväisiksi, ovatko tuotteet sittenkään aidosti luomua.  

Onhan se totta, että ei täällä liene EU:n kaltaista valvovaa silmää, ainakaan yhtä tarkkaa sellaista, ihan jokaisen maatilan viljelymenetelmiä ja kylmäkuljetusketjuja tarkkailemaan, mutta itse olen ajatellut asiaa myös toisesta näkökulmasta. Täällähän kasvukausi on huiman pitkä, sillä aurinko paistaa lähestulkoon aina ja myös yöt ovat puolet vuodesta lämpimiä. Niinpä, jos vain vettä ja ravinteita riittää, kun saahan luomua sentään kastella, niin kai siinä isoksi kasvaa niin porkkana kuin pottukin. En ole kasvitieteilijä, enkä tunne porkkanan nuoruusaikojen sielunelämää sen tarkemmin, mutta kyllä kai se Suomessa ja pohjoisessa kylmä aina vähän kangistaa, myös porkkanan kasvupyrähdystä. Niinpä olen itse jättänyt tällaiset luomu/ei-luomu -spekuloinnit ainakin kasvisten osalta sikseen. Tuskin minä täällä kasviksia syömällä itseäni saan hengiltä, oli ne sitten luomua tai ei.

Siroimmasta päästä valitsemani porkkana.

Mites se muuten on, onko Suomessa luomutuote aina automaattisesti kooltaan pienempää? Itse en tähän ole tullut kiinnittäneeksi huomiota.

Tapaus punainen banaani

Saimme tammikuussa ystäväpariskunnan Suomesta visiitille. He olivat saaneet matkaan lähtiessään vinkin, että täällä kannattaa kokeilla näitä erilaisia hedelmiä ja vihanneksia, mitä Suomessa ei ole edes tarjolla. Ostivat sitten yhtenä kokeilueränä myös punaisia banaaneja. Ensipuraisu tuohon uuteen tuttavuuteen olikin mielenkiintoinen tapaus. Ja todellakin, se oli puraisu! Seisoin muutaman metrin päässä, kun ystävämme banaania haukkasi ja kuulin sen rouskauksen sinne asti! Kivikovia olivat! :-) Paistoivat banaania lopulta pannulla öljyssä ja sanoivat sen maistuvan lähinnä perunalle. Taisi siis olla kyseessä sellainen banaani, jota ainakin Etelä-Amerikassa käytetään aterioilla juurikin perunan korvikkeena, ei niinkään hedelmäbanaani. 

Punaisia, rouskuvia banaaneja sekä kaktuspäärynöitä. Ei harmainta aavistusta, miten kaktuspäärynöitä kannattaisi käyttää. Vinkkejä käyttötavoista otetaan jälleen vastaan! :-)

Appelsiinien ahmintaa

Juuri tällä hetkellä olen riehaantunut popsimaan paikallisia appelsiineja. Niissäkin on saatavana oikein sellainen extra-sweet-lajike ja kyllä ovatkin makeita! Söin sellaisen muuten yhtenä iltana ja samaisena yönä ei meinannut tulla uni silmään ollenkaan. Minä jo manasin, että samperi soikoon, pitääkö näiden appelsiinienkin olla täällä niin vitamiinipitoisia, ettei unikaan enää tule! Tässähän ihmispolo vallan virkistyy!

Supermakea amerikkalainen appelsiini.

Lopuksi vielä appelsiineihin liittyvä loppukevennys. 

Appelsiinit sen kertovat

Menimme yksi sunnuntai-iltapäivä käymään autokaupassa. Tarkoituksena oli ns. vain käydä potkimassa renkaita, mutta kas, kohta istuimmekin koeajamassa yhtä autoista. Täällä on tapana, että autokaupan myyjä tulee koeajolle aina mukaan ja niin kävi tälläkin kertaa. Kun puhuimme ukkokullan kanssa muutaman sanan suomea keskenämme, myyjä oitis kysymään, että mistä olemme muuttaneet ja mitä pidämme Kaliforniasta. Vastasimme kuten aina, että olemme tykänneet kyllä, koska sää on niin paljon parempi kuin Suomessa, varsinkin näin talvikuukausien aikana, ja lisäksi kaikki hedelmät ja vihannekset ovat täällä niin tuoreita ja kerrassaan maukkaita ympäri vuoden. Myyjä jatkaa siihen, että jaa, hän on Boliviasta ja hän taas ikävöi oman maansa hedelmiä. Täällä Kaliforniassa hedelmät eivät kuulema maistu yhtään miltään verrattuna Boliviassa saataviin! Erityisesti juuri appelsiinit ja sitten joku hedelmä X, jonka nimi ei sanonut meille mitään, niitä Bolivian poika täällä eniten kaipaa. Jäimme ukkokullan kanssa suoraan sanoen vähän huuli pyöreäksi täysin päinvastaisista kommenteista kuin itse olimme paikallista hedelmätarjontaa arvioineet. Mielenkiintoinen keskustelu! 

Jälkeenpäin minä vielä mietin, että mitäköhän tämä Bolivian poika tuumaisi keskellä tammikuuta vihannes- ja hedelmätarjonnasta Suomessa? Voi voi. Kun lautasellensa iskettäisiinkin ah, niin ihana, lentokoneen ruumassa kuljetettu, ties missä varastohalleissa epätoivoisesti kypsytetty, hädin tuskin punaista väriä pintaansa saanut espanjalainen lentotomaatti! Tomaatti, joka on vielä talvipakkasilla kaupasta kotiin kannettaessa saanut poskeensa vähän pakkastakin ja kuorensa on jo tummunut mustelmille ja lötsistynyt. Saattaisi siinä Bolivian pojalta itku tirahtaa.

Mitä tästä opimme? Nii-in, Kalifornia on just niin mahtava tai just niin kamala paikka asua riippuen siitä, mistä olet tänne muuttanut.

Tähän opetukseen on hyvä lopettaa. Niinpä sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!