Maailmantähti Beyoncén keikalla

Kävimme kuulkaas Suomi-naisten porukalla maailmantähti Beyoncén keikalla. Popin kuningattareksikin häntä on tituleerattu, joten muutamia tunnelmapaloja hänen konsertistaan kerron teille tällä kertaa. Olihan se nimittäin WOW!

Tässäpä megatähti Beyoncé poseeraa taustatanssijoineen. Myös nämä asut nähtiin keikalla. Kuvakaappaus osoitteesta: http://www.levisstadium.com/

Megatähti Beyoncén keikkakiertueen konsertti Piilaaksossa sattui sopivasti tyrkylle tuohon lähikaupunki Santa Claraan, Levi's Stadiumille. Stadionille pääsee kotikaupungistamme ja omalta lähipysäkiltänikin paikallisella ratikalla, ns. light trainilla, joten keikkapaikan saavuttaminen kävi tosi kätevästi. Ennen varsinaisia keikkatunnelmia mainitsen kuitenkin vielä pari sanaa tuosta keikkapaikasta.

Hulppea Levi's Stadium

Kalifornian Santa Clarassa sijaitseva Levi's Stadium avattiin heinäkuussa 2014, joten kyseessä on vain alle kaksi vuotta vanha stadion. Stadion toimii nykyisin amerikkalaisen jalkapalloseura San Francisco 49ers'in kotikenttänä, vaikka se sijaitseekin n. 60 km etäisyydellä San Franciscosta. Levi's Stadiumin maksimikapasiteetti on 75 000 ihmistä, mutta sen kävijäennätys tehtiin WrestleMania-tapahtumassa maaliskuussa 2015. Tuolloin paikka veti muutamaa sierainparia vaille 77 000 ihmistä! Jopa järjestyksessään 50. Super Bowl jäi kakkoseksi "vain" 71 000 osallistujallaan.

Levi's Stadium. Ottamassani kuvassa stadionin kokoluokka ei harmi kyllä pääse oikeuksiinsa.

Stadion on saanut kansainvälistäkin arvostusta korkean tekniikkatasonsa sekä ekologisuutensa vuoksi. Myös turvallisuuskysymykset otetaan massoja vetävässä paikassa tosissaan ja stadionille on esimerkiksi oma laukkupolitiikkansa (bag policy). Selkäreput ja naisten käsilaukut ovat kokonaan kiellettyjä ja stadionille saa viedä ainoastaan läpinäkyviä muovisia olkakasseja, gallonan vetoisia Ziplog-pusseja tai ns. clutch-mallisia pikku kukkaroita. Näille kaikille on lisäksi annettu tarkat maksimimitat tuumissa.  

Stadionille sallittujen ja ei sallittujen laukkujen mallit ja koot. 

Megatähti Beyoncén lavarakennelmat veivät stadionista sen verran suuren lohkon, että hänen keikalleen pystyttiin myymään 45 000 lippua. Niistä yksi oli minulla, hi hii, joten seuraavaksi varsinaisiin keikkatunnelmiin.

Lippuja joka lähtöön

 

Omat paikkamme sijaitsivat lavan sivussa, aika korkealla hattuhyttyllä, ja oikeastaan vasta noille paikoillemme kivutessa sitä tajusi stadionin kokoluokan. Nousu penkkilehtereille oli todella jyrkkä! Siinä meinasi oikein päätä huimata. Kyllähän lippuja olisi toki ollut saatavilla alempaakin ja läheltä suurta ja moniosaista esiintymislavaa, mutta olimme porukassa päättäneet, että tavoiteltavien keikkalippujen hintahaarukka olisi 75 - 100 dollarissa. 

Tässä näkee hiukan stadionin kokoluokkaa. Porukkaa on kuin pipoa. Päälava lieskojen ympäröimänä.

Niin, meidän liput osuivat tuohon hintahaarukkaan, mutta jotkut panostivat keikkaan hiukan eri summilla. Katsoin nimittäin vielä keikkapäivän aamuna vapaina olevia lippuja ja esiintymislavan kävelysiltaosuutta lähinnä olevat paikat maksoivat alkaen 900 dollaria. Kyllä, alkaen. Kun istumapaikkakartta oli illan aikana tietokoneeni näytöllä päivittynyt, oli myös kaikki tämän lohkon paikat myyty loppuun. Heh, jos nyt jollakin jäi tuollainen palttiarallaa tonnin näköalapaikka keikalle kismittämään, niin lohdutuksena voin kertoa, että Beyoncén seuraava konsertti samaisella stadionilla järjestetään syyskuussa. Ei muuta kuin kuvetta kaivamaan ja lippua lunastamaan! ;-)

Lavan kävelysiltaosuus sinisessä valaistuksessa.

Havaintoja yleisöstä

Itse nyt en kuulu Beyoncén aivan niihin fanaattisimpiin faneihin, mutta keikkayleisöstä heitä selvästi löytyi. He jäljittelivät pukeutumisessaan laulajattaren tyyliä aina päästä varpaisiin. Yksikin nainen oli pukeutunut valkoiseen uimapukuun! Taisi hänellä siinä joku pörhäkkä bolero olla yläosassa, en muista varmuudella, koska kaikki huomio kiinnittyi väistämättä siihen uimapukuun ja astetta paljaampaan alaosaan. Lisäksi näkyi toinen toistaan upeampia piikkikorkoja ja polven yli ulottuvia korollisia saappaita ja huomio, huomio, myös jotkut miehet olivat sonnustautuneet supernaisellisiin korkokenkiin! :-)

Lisäksi, koska R&B-musiikin ystävien tapahtumasta oli kyse, oli iso osa yleisöstä afroamerikkalaisia ja latinoita ja kylläpä he olivatkin sitten viimeisen päälle laittautuneita. Joidenkin kohdalla en voinut kuin kateellisena ihailla heidän upeita taidonnäytteitä meikeissään. 

Ja mitä tunnelmasta voin sanoa, niin kyllä se porukka jammasikin! Välillä tuntui, että penkkirivit ja koko katsomo oikein tärisivät. Ainoa, mikä omaa keikkanautintoani pääsi häiritsemään, oli se aivan järkyttävä marihuanan käry, mikä leijaili yleisössä oikeastaan koko konsertin ajan. Välillä ilmassa oli niin ärmäkät hajut, että ihan yskitti. Välihuomiona kerrottakoon, että koko stadion on kyllä määrätty täysin savuttomaksi alueeksi.

Ennen illan viimeisiä Beyoncén hittikappaleita soitettiin Purple Rain Princen muistolle.

Lupsakat loppuhajatelmat

Päällimmäisenä keikasta jäi tietenkin mieleen se upea show, jonka laulajatar tanssiryhmineen veti. Tekemättä sen enempää juonipaljastuksia kerron vain, että lavalla hyödynnettiin peruselementeistä ainakin tulta ja vettä ja nekös loivat huikeaa tunnelmaa!

Lisäksi tuon ulkonäöllisesti upean tähden seuraaminen muistutti minua väistämättä pakaratreenien tärkeydestä. :-D Ooh-la-laa, millaisiin uskomattomiin tuloksiin niitä harjoittaen voi näemmä päästäkään! Ehkä ne kaksi tai kaksikymmentä kyykkyä viikossa ei ihan riitä... Samoin valtaosan keikka-ajasta laulajattaren muhkeaa hiuspehkoa hyväili voimakas puhuri tuulikoneista. Niinpä sitten seurueessamme mietimme, että pitikö se laittaa nyt kotonakin pienet pöytätuulettimet joka huoneeseen töhöttämään. Josko mekin sitten näyttäisimme liehuvine letteinemme yhtä upeille? 

Näihin unelmointeihin päätän tällä kertaa ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Paluu piilaaksolaiselle zumbatunnille

Tällä viikolla se sitten vihdoin tapahtui! Pääsin piiiitkän tauon jälkeen taas tutuille ja jo kaipaamilleni zumbatunneille. Ja kylläpä se tauko kropassa tuntuikin. Zumbauskuntonihan oli laskenut kuin lehmän häntä! Puuh!

Vastassa oli kuitenkin tuttuun tapaan ihana ja iloinen ohjaajamme, joten siitäpä se zumban syke taas mukaansa tempaisi. Ohjaajakin muuten kysyi hetimmiten, minne ihmeeseen oikein hävisin. Miksi minua ei ole tunneilla näkynyt? Kerroin kootut selitykset, tosin tällä kertaahan ne pitivät täysin paikkansa. Taukoa tuli, sillä olin ensinnäkin melkein kolme viikkoa Suomessa ja siihen matkasta tokenemiset vielä päälle. Toisekseen ennen ja jälkeen Suomi-reissuani meillä oli vieraita, jotka majoittuivat meillä yhteensä liki kuukauden verran. Siitäpä se nopeasti parin kuukauden zumbatauko sitten jo muodostuikin.

Tulin muuten hankkineeksi tässä välin sen verran sähäkänväriset zumbatossut, että oikein omiakin silmiä kirvelee. Mutta kun niin halavalla sain, niin olihan ne otettava. Sulo Vilenit! Myöhemmin postauksessa selviääkin, miksi uusien tossujen hankinta tuli tarpeeseen.

Energiset zumbatossuni. Huom. Kuvan väriä EI ole käsitelty.

Mikä zumbatunnista sitten tekee erityisen piilaaksolaisen?

Niin, mitkä piirteet tekevät zumbatunnista juuri piilaaksolaisen? Kun ensinnäkin astuin tanssisaliin ja menin hoitamaan ilmoittautumiskuvion ja maksun ohjaajalle, hän toivotti minut tervetulleeksi halaamalla! Wau! Voin kertoa, että olen Oulussa käynyt vuosien ja vuosien ajan, en edes ilkeä kirjoittaa tähän kuinka monen vuoden ajan, tietyn tahon ryhmäliikuntatunneilla ja kertaakaan minua ei ole toivotettu tauon jälkeen takaisin halauksin! E-hei, ei Suomessa halailla moisissa tilanteissa. Mutta olipa siis erityisen mukava tunne palata täällä taas ryhmään.

Toinen ja vielä se olennaisempi piilaaksolainen juttu oli, että oltuani tunneilta pois sen reilut pari kuukautta, olivat naamat ryhmässä melkeinpä täysin vaihtuneet! No tietenkin mukana olivat ne kolme vakikasvoa, himozumbaajaa, mutta kaikki muut, tällä kertaa noin 15 osallistujan ryhmässä, olivat uusia kasvoja minulle. 

Tässä piilaaksolaisuus näkyy siis erityisesti. Ihmiset tulevat ja menevät, muuttavat tänne ja pois. Tai muuttavat Piilaaksossa toiseen kaupunkiin, niin kauaksi, ettei samoille zumbatunneille ole enää mielekästä tulla pitkien etäisyyksien ja ruuhkien vuoksi. Näin ollen pitkäkestoisia suhteita harrastuspiireissäkään pääsee harvemmin syntymään. Ja ihan vertailukohtana voin sanoa, että niillä oululaisilla ryhmäliikuntatunneilla puolestaan pyöri samat naamat vuodesta, ellei jopa vuosikymmenestä toiseen! Itse kuuluin niihin samoihin naamoihin ihan yhtä lailla ja olihan siinäkin toki omat mukavat puolensa. Siltikään minua ei kertaakaan siellä niiden vuosien aikana halattu. ;-)

Niin, miksei tanssisalin nimi voisi olla tällainenkin? Vai meneekö jo amerikkalaisen lepertelyn puolelle? ;-)

Vielä yksi ero suomalaisen ja paikallisen zumbatunnin välillä

Zumbahan rantautui Suomeenkin jo useampi vuosi sitten ja tulin käyneeksi zumbaamassa siellä minäkin. Vasta täällä minulle on kuitenkin valistettu, mikä on zumbaamiseen tarkoitettujen kenkien tarkoitus. Zumbakengissä tulisi pohjassa päkiän kohdalla olla "pyörylä", joka helpottaa ns. twistaus-liikkeiden tekoa. Tätä minulle ei koskaan yhdelläkään zumbatunnilla Suomessa kerrottu. Jos zumbaamassa käy pitkään kengillä, joissa ei tätä pyörylää ole, niin on suuri vaara vahingoittaa polvia pidemmän päälle. Oppia ikä kaikki. Ostin siis ne kirkuvanväriset uudet tossut.

Niinpä minusta tuntuu, että täällä pidetään ryhmäläisistä paljon paremmin huolta. Toki ryhmä on pienehkö, maksimissaan 24 henkilön kokoinen, mutta silti. Tuon tossuvalistuksen lisäksi toinen hyvä esimerkki ovat jokaisen tunnin päätteeksi tehtävät 10 - 15 minuutin monipuoliset venyttelyt. Niistä pidän erityisesti. Eli ensin on täysi tunti zumbaamista, sitten kattava huolto- ja rauhoitteluosuus perään. Suomessa useilla tunneillahan venyttelyt jäävät vain parin minuutin mittaisiksi, tai tyystin hikoilijan omalle kontolle kotiin.

Pyörylä pohjassa olla pitää!

Se zumbatunnin Suomi-biisi

Kenties muistatte postaukseni, jossa kaipasin teiltä lukijoiltani apua pulmaan, minkä suomalaisen musiikkikipaleen voisi ajatella zumbatunneillamme täällä soitettavaksi. Jotkut ohjaajan tekemää kappalevalintaa minulta jo tässä välin kyselivätkin. 

No, ennen kuin jäin tauolle, kysäisin itsekin väliaikatietoja tästä musiikkivalinnasta ohjaajalta. Ohjaaja vastasi, ettei ole löytänyt sopivia askelia YouTubesta suomalaisiin kappaleisiin, mutta piti suurena löytönä, kun oli törmännyt suomalaiseen tikkutanssiin (stick dance)! Siis mitä ihmettä?! Mikä hemmetin tikkutanssi?! En pystynyt vastaamaan ohjaajan viestiin sen koommin mitään, sillä minulla ei ollut hajuakaan mistä kumman tikkutanssista hän puhui. :-D Sitten asia unohtui. Vasta nyt tätä postausta kirjoittaessani lähdin kalastelemaan YouTubesta ratkaisua ja sieltähän se lopulta löytyi. Ei pelkästään hakusanalla 'stick dance', vaan 'Finnish stick dance'. Ei meillä vaan ala-asteen tanhukerhossa vedetty tikkutanssia...

Loppupohdinta

Kun tunnin alussa mainitsin kasvotusten zumbaohjaajalle useista vieraistamme, hän totesi, että ok, olet siis viihdyttänyt vieraitanne, mutta nyt pääset pitämään huolta itsestäsi. Tunnin jälkeen matkalla kotiin mietin hänen toteamustaan. Ehkä se sitten menee niin, että vieraiden kanssa hoidetaan enemmän sielua ja zumbatunnilla ruumista. Tosin myös jälkimmäinen, ainakin meikäläisen kohdalla vaikuttaa loppupeleissä myöskin siihen sieluun.

Näihin ajatuksiin päätän tällä erää ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!