Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuoristotaudin hoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuoristotaudin hoito. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. tammikuuta 2017

Bolivialaisia kummajaisia

Se kuulkaas Señora Korpelalla loksahteli leuka auki taas useampaan kertaan Bolivian reissulla. Niinpä tämänkertaisessa postauksessani esittelen muutamia bolivialaisia kummajaisia. Varsinkin, kun muutamia asioita tuli katseltua ns. USA- tai Suomi-lasien läpi, niin eipä vain samanlainen bolivialainen meno vetelisi meidän kulmilla.
Kokaa, teenä.

Ensin pohjustuksena kuvailen vähän yleisemmän tason havaintoja, loppua kohden sitten niitä kummajaisia.

Olemattomat englannin kielen taidot


Se, mikä meidän yllätti reissussa oli bolivialaisten erittäin vähäiset taidot englannin kielessä. Osittain se oli olematonta. Ja hei, en nyt toki oletakaan, että käsitöitään myyvät herttaiset (ja hampaattomat) mummelit tai vuoristoerämaissa asuvat perheet osaisivat englantia, mutta se, että esimerkiksi miljoonakaupunkien El Alton ja La Pazin lentokentällä lentoyhtiöiden palvelutiskeillä työskentelevä henkilökunta ei osannut englantia, tuli yllätyksenä. Kun lippuasiaamme kentällä selvitimme, meitä tuli auttamaan tulkkauksessa nuori poika asiakasjonosta. Onneksi tuli, sillä pelkillä espanjan lukusanoilla, ravintolasanastolla ja ukkokullan osaamilla espanjankielisillä herjauksilla ja kirosanoilla ei siinä tilanteessa olisi pärjännyt. Päinvastoin, olisi voinut palvelu loppua äkkiseltään siihen paikkaan, heh heh. 

Tai, kun majoituimme pari yötä tasokkaassa, neljän tai viiden tähden hotellissa Santa Cruz de la Sierrassa, ei sielläkään kaikki vastaanottotiskin työntekijät pystyneet kommunikoimaan englanniksi. Taksin tilauksista puhumattakaan. Niinpä monen monta kertaa eri tilanteissa pelasti se, että mukanamme todella olivat kaverimme paikallisoppaina.

Kun sitten kiertelimme maata vähän enemmän, alkoi syitäkin tälle löytyä ja yksi niistä oli seuraava:


Turismi vasta vaipanvaihtoiässä


Bolivian matkailu on monin paikoin vasta alkutekijöissään. Useissa mielettömän upeissa kohteissa olisi potentiaalia vaikka mihin, mutta palvelut ja ihan perustarpeet, kuten esimerkiksi juomaveden ostaminen tai WC:ssä käyntimahdollisuus, olivat vielä varsin puutteelliset. Ja sellaisesta kuin palveluiden paketointi ei oltu kyllä paikoin kuultukaan! Niinpä sitä mietti, että ainakin yhdysvaltalainen turisti, ja mikseipä muutkin, tulevat ja haluavat ostaa valmiin paketin, maksaa koko paketin kerralla ja luottavat, että homma toimii. Näin ei Boliviassa kuitenkaan läheskään kaikissa paikoissa ollut. Siinä kun sitten esimerkiksi koko venelastillinen ihmisiä kaivoi kuvettaan melkeinpä mitättömän pienien summien (1 USD) maksamiseksi useampaan eri kertaan saman päivän aikana, kävi minulla pakostakin mielessä: "Itte pitäs tämäkin tulla hoitamaan ja organisoimaan!" Mutta maassa maan tavalla ja sillä mentiin mitä oli. Rikastuttavia kokemuksia. 
Tässä yksi upea kohde vierailtavaksi, Cuevas.

Toinen kielitaidottomuuteen vaikuttava tekijä oli köyhyys. Boliviassa näytti olevan paljon kurjuutta ja köyhyyttä, eikä todellakaan ole itsestäänselvyys, että kaikki maan lapset saavat luku- ja kirjoitustaidon opetusta. Tässä valossa tarkasteltuna englannin kielitaidon puuttuminen isolla osalla väestöstä on aika luonnollista. Suomi-lasien läpi katsoen koulunkäynti ja mahdollisuudet laajoihin oppiainevalikoimiin tuntuvat itsestäänselvillle, mutta sitä se ei Boliviassa ole.
Mäkisissä vuoristokylissä ja -kaupungeissa oli joko huonot jalkakäytävät tai niitä ei ollut ollenkaan. Lastenvaunujen työntäminen monin paikoin oli mahdotonta. Niinpä pienimmät lapset kannettiin kuvan mukaisissa selkänyyteissä.

Bolivialainen "betoniporsas"


Köyhyys näkyi Boliviassa myös siten, että monia raskaita töitä tehtiin käsin, ilman koneellisia apuvälineitä. Reissulla näki paljon raakaa ihmistyötä sellaisissa töissä, joissa me olemme tottuneet käyttämään koneita apuna jo vuosikymmeniä. Näitä olivat esimerkiksi maataloustyöt (Boliviassa pellon aurausta härkien avulla), tienrakennus ja -korjaustyöt miestyövoimalla, puutarhanhoito (isoja alueita kuokittiin tasaiseksi yhden miehen voimin ja kylän jalkapallokentälle oltiin tuotu katras lampaita lyhentämään nurmikkoa). Tämän seuraavan minä nimesin bolivialaiseksi betoniporsaaksi, sekin on tehty käsin:

Moottoritien toinen kaista oli haluttu sulkea liikenteeltä, mutta meidän tuntemia kulkuesteitä, betoniporsaita ei ollut, vaan tielle oli kannettu sikin sokin muutaman metrin välein kiviä estämään autoja ajamasta tätä suljettua kaistaa. Kiviestettä saattoi olla useiden kilometrien verran putkeen! Kääk, mitkä työtuntimäärät on mennyt kivien tuomiseksi ja myöhemmin niiden poistamiseksi kaistalta!

Ja kun käsityöt tulivat puheeksi, niin tässäpä yksi bolivialaisten ylpeydenaihe, käsin tehdyt villa- ja alpakkatuotteet:
Paras paikka hankkia villa- ja alpakkatuotteita Boliviassa on La Paz. Siellä valikoimat sekä hinta- ja laatusuhde ovat parhaimmillaan.


Kokatuotteet


Kun vuoristoon nousemista matkaseurueena suunnittelimme, kaverimme kertoi vuoristossa tarjottavan kokateetä. Siis kokaa, OMG! No minullahan muljahteli silmämunat välittömästi ympyrää, mutta tosiasiassa kokateellä on hyvin vähän tekemistä jalostetun kokaiinin kanssa. Kokateetä tarjoiltiinkin jokaisessa niissä ruokaravintolassa, jossa kävimme. Erilaisia kokatuotteita käytetään erityisesti juuri vuoristotaudin oireiden helpottamiseen ja lentokentältä löysin myös kokakarkkeja ja kokasuklaata. La Pazin noitamarkkinoilla myytiin myös pureskeltavia kokalehtiä. Sattumoisin tiedän myös, että bolivialaisissa sairaaloissa tarjotaan vuoristotaudista kärsiville potilaille kokauutetta vielä tänäkin päivänä.
Lentokenttäostokseni vuoristoon lähtiessämme: kuppi kahvia ja kokakarkkeja.

Mercado de Brujas - Noitamarkkinat


La Pazin muutamalla tietyllä kadunvarrella sijaitsee pikkuruisia myyntikojuja. Alue on nimeltään noitamarkkinat. Siellä myydään monenmoisia yrttejä ja rohtoja ja sitten... tadaa: kuivattuja laamansikiöitä! Kyllä, luit oikein. Kuivatut laamansikiöt kuuluvat osaksi rituaalia, jossa tiettyjä esineitä poltetaan ja sen jälkeen haudataan uhrina Äiti Maalle. Näinkin omin silmin kojuissa olevan myynnissä erikokoisia sikiöitä, osalla jo ihan valkea karvapeitekin valmiina. Paitsi että silmäni olivat varmaankin taas lautasen kokoiset, eivät myöskään noitamarkkinoiden torimyyjät pitäneet valokuvaamisesta. Niinpä kuivatun laamansikiön kuvaa minulle ei tähän ole lisättäväksi, varmasti herkempihermoisten lukijoiden onneksi. 

Myös pikkunaposteltavat eli amerikkalaisittain snäksit oli viety Boliviassa aivan eri levelille. Koittakaapas arvata, mitä hiukopalaa kyseisessä kuvassa on tarjolla:
Uppopaistetettua siannahkaa! Jaiks! Siitäpä palaset povitaskuun ja saa potraa puhtia päivään!

Ravintoloissa olisi ollut tarjolla myös laamapihvejä, mutta en kertakaikkiaan raskinut sellaista syödä sen jälkeen, kun kävimme rapsuttelemassa näitä töyhtötukkia.

Kuolemanlähiöt


Eräällä taksimatkalla taksikuski valitsi El Altossa aivan ihme reitin. El Alton lähiöt kuuluvat koko Bolivian köyhimpiin ja nopeiten kasvaviin alueisiin. Iso osa kaupungin tiestöstä oli päällystämätöntä ja monttuista väylää, ei siis edes kunnon tietä, ja sateen sattuessa tiet menivät yhdeksi mutavelliksi, koska katuviemäröintiä ei vain ollut. Sade teetätti ihmevirityksiä kiertoteiksi. Taksimme sitten ajatti meidät alueelle, jossa kortteli toisensa perään oli pelkkää punatiilirakenteista muuria, jonka takana ihmisten asumukset olivat. 

Pian mukanamme ollut paikallinen hoksautti meille, että katsokaapas noita katupylväissä roikkuvia nukkeja. Miehenkokoiset nuket oli vedetty hirteen roikkumaan. Nuket kertoivat alueen kuuluvan ns. oman käden oikeuden alueeseen. Mitä ihmettä? Seuraavaksi tulivatkin selittävät tekstit tiilimuureissa: "Ladron pillado será quemado vivo." Eli varkaat tullaan polttamaan eläviltä. Seuraavan korttelin tiilimuurissa saattoi lukea, että epämääräiset kiertelevät taksit poltetaan! Siinä vaiheessa Korpela rullasi taksin ikkunan omalta puoleltaan kiinni ja lopetti kuvaamisen. 

Kun tästä sitten keskustelimme, kertoi bolivialainen, että kyseiset uhkaukset myös todella toteutetaan, ne eivät ole leikkiä. Myös Economist-lehden artikkelin mukaan jopa maan nykyisen presidentin Evo Moralesin hyväksymä perustuslaki kannattaa tällaista "kylän vanhimpien" jakamaa ja päättämää oikeutta. Aika hurjaa, etten sanoisi! Ristimme korttelit "kuolemanlähiöiksi".

(Myöhemmin selvisi, että taksikuskin valitsema reitti oli oikein nerokas. Sillä vältettiin ruuhkasumat ja uuden vuoden markkinakojut, joita oli pystytetty kaupungin teille tai niiden varteen.)
Hirtetty nukke kuolemanlähiössä. Huomaa myös tien kunto! 

Kaikki iso ei löydy Yhdysvalloista ja Dubaista


Sanotaan, että Amerikassa (tarkoittaen USA:ssa) kaikki on vähän isompaa ja samaa kokomahtailua olen kuullut tuttujen kertovan Dubaistakin. Mutta kyllä Boliviakin toi oman kortensa tähän giganttien joukkoon. Alla on kuva Victoria Amazonica -lummekasvin lehdistä. Yhden lehden halkaisija voi olla yli kolme metriä!

Näimme myös aivan jättiläiskokoisia kolibreja! Kaliforniassa meidän syöttökupilla käy kolibrit, jotka ovat pituudeltaan ehkä 8 - 10 cm. Boliviassa Titicaca-järvellä näimme kolibreja, jotka olivat ainakin 15 cm pitkiä ja joiden siipien kärkiväli oli varmastikin yli 20 cm. 

Ja tässä vielä bolivialainen versio koppakuoriaisesta:
Jytky!

Lopuksi kerron vielä esimerkin, millaisiin tilanteisiin Boliviassa matkaillessa voi myös törmätä:


Viinitilalle tai ei sittenkään


Yritimme eräänä päivänä käydä vierailemassa bolivialaisella viinitilalla. Soitimme ennen aiottua vierailua kyseiselle viinitilalle samana päivänä kolme kertaa, siis k-o-l-m-e kertaa. Kysyimme mm. viinitilan aukioloaikoja, onnistuuko maistiaisten saanti maksua vastaan ja voiko paikan päällä myös ruokailla. Siis kolme puhelua. Ruokailu ei ollut mahdollista, kaikki muu kyllä. No, kun sitten menimme n. 1,5 tuntia ennen viinitilan ilmoittamaa sulkemisaikaa, niin ketään ei ollut paikalla! Ovet säpissä ja piipun päällä hattu. 

Aikamme siellä viinipuskien välissä hortoilimme, kunnes pullotushallin luota löytyi muutama viinitilan työntekijä pahvilaatikoita kasaamasta. Joo ei, ei täällä ketään "herraväkeä" ole paikalla, saimme vastaukseksi. Sitten yksi työntekijöistä näytti meille ystävällisesti oikopolun takaisin hiekkatielle päästäksemme pois alueelta. 

Siis käsittämätöntä touhua! Kolme puhelua samana päivänä, eikä visiitti tilalle siltikään lopulta onnistunut. Sanonpa vaan, että jos yksikin kalifornialainen viinitila tekisi saman tempun hyvään palveluun ja sovittuihin aukioloaikoihin tottuneelle amerikkalaiselle, niin kyllä eri palautekanavat huutaisivat punaisena. Täällähän nimittäin avaudutaan erittäin helposti ja välittömästi erilaisissa palautekanavissa kuten Yelp, Google ja Tripadvisor, niin hyvässä kuin pahassa. Ja sana leviää niiden kautta kyllä todella nopeasti. 
Loppukevennyksenä kuva bolivialaishotellin suihkusäätimestä. Tätä osaisi Mark Zuckerbergkin käyttää. ;-)

Huh, huh, tulikin taas pitkä postaus, jospa jaksoitte lukea loppuun asti. Teille, jotka jaksoitte sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Liekö ollut bolivialaisten kummajaisten ansiota vai kuinka pökkerössä pitää naisihmisen olla, että tekee paluumatkalla lentokentän kosmetiikkakaupasta muka huippulöydön uudesta kasvovoiteesta ja vasta kotona parin päivän päästä huomaa, että purnukassa lukee: Skincare for men?! Ostin sitten ukkojen naamavoidetta! Anna mun taas tämäkin kestää! (Huutonaurua.) Pistäkäämme vuoristoilman piikkiin. :-)

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Marihuanan yliannostustapaus ja vuoristotautia, niistäkin oli Bolivian matkamme tehty


Heippatirallaa, tuoreet terveiset Boliviasta! Nyt on taas palattu internetin ja koneen ääreen, joten on blogipostauksen aika.
Katukuvaa Bolivian La Pazista.

Saimme ukkokullan kanssa loppuvuodesta suorastaan kutkuttavan kutsun liittyä matkaseuraksi Bolivian reissulle. Kutsun esitti ystäväpariskuntamme, josta toinen osapuoli on bolivialainen ja toinen paljon Latinalaista Amerikkaa kolunnut. Ukkokullan kanssa meillä on aiempaa matkakokemusta vain Väli-Amerikasta ja Karibialta ja minulla parin reissun verran Brasiliasta. Niinpä näiden "paikallisoppaiden" mukanaolo oli niin houkutteleva, että päätimme ottaa pienen varaslähdön kesään ja suuntasimme mekin eteläiselle pallonpuoliskolle Boliviaan! No, meidät tuntien matkalla sattui jälleen aika erikoisia ja uskomattomiakin juttuja. Totesinkin jossain vaiheessa matkaa seurueellemme, että kyllä näistä riittäisi taas blogiinkin kirjoitettavaa, mutta harmi etteivät nämä liity blogini alkuperäiseen Amerikka-aiheeseen. Mutta kun oikein kirjaimellisesti katsotaan, niin kyllä liittyvät. Amerikkaahan se on Etelä-Amerikkakin.

Seuraavan kahden postauksen verran kerron siis poimintoja Bolivian matkaltamme. Kun kyseessä on meikäläinen, niin kaikkihan ei aina mene niin kuin Strömsössä. Näistä hiukan epäonnisistakin matkustussattumuksista lisää tässä ensimmäisessä postauksessa. Toisessa Bolivia-aiheisessa postauksessa kerron muutamista bolivialaisista kummajaisista, joita eteen tupsahteli.

Mutta nyt hopi hopi ensimmäiseen tapaukseen. Se sattui heti matkamme alkaessa, Kaliforniassa, San Franciscon lentokentällä:


Marihuanan yliannostustapaus


Lentomme kohti etelää lähti San Franciscon lentokentältä. Täpötäysi iltakone oli lähdössä ajallaan. Kun kaikki matkustajat oli saatu sisään, lastaussilta irrotettiin ja koneen ovet laitettiin kiinni. Kone alkoi peruuttamaan kohti kiitoradan päähän vieviä väyliä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa. Kone ehti liikkua arviolta vain muutamia kymmeniä metrejä, kun alkoikin sitten tapahtua. Vain muutama penkkirivi meidän edestämme alkoi matkustajia kimpoilla äkkipikaa pystyyn, vaikka tietenkin matkustamon turvavyövalo paloi ja koneen jo liikkuessa olisi pitänyt istua paikoillaan. Lippalakkipäinen aasialaiselta näyttävä nuori herra alkoi viittoilla kiivaasti lentoemäntiä paikalle ja nopeasti siihen ensimmäinen tulikin. Tässä vaiheessa aasialaiskundin takana olevalta penkkirivistöltä myöskin nuori pariskunta nousi jo koneen käytävälle seisoksimaan. Mietimme, mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu! Tässä vaiheessa paikalla parveili jo useampi lentokoneen henkilökunnan jäsenistä ja kone pysäytettiin siihen paikkaan.

Tilanne alkoi valjeta myös muille koneen matkustajille. Aasialaiskundin takana istuva mies oli oksentanut istualtaan valtavat määrät oksennusta koko edessä olevan penkin ja sen matkustajan eli tämän aasialaiskundin päälle. Oksennusroiskeita oli tullut myös aasialaiskundin vieressä matkustavan naisen päälle. Kun lentoemäntä toi aasialaiskundille kuivaavia ja todennäköisesti desinfioiviakin pyyhkeitä, kundi pyyhki sillä lippalakkiaan, niskaansa, hartioitaan, penkkiä, jopa lentokoneen seinää ja ikkunaa! Tavaraa oli siis tullut paljon! Lentoemännät alkoivat heti tenttaamaan oksentanutta miestä mikä hänellä on ja mitä hän on ottanut. Kuulimme lentoemäntien toistavan oksentajan vastauksen: marihuanaa. Sitähän kun katsokaas saa myös suun kautta otettavassa muodossa ja ilmeisesti oksentajalla oli tapahtunut todellinen ylilyönti annostuksessaan.

Oksentaja päätettiin välittömästi poistaa koneesta, koska matkustuskunnossahan hän ei missään nimessä ollut. Matkustajan poistamista varten kutsuttiin lentokenttäpoliisi, jota täytyi tietenkin jonkin verran odottaa saapuvaksi paikan päälle. Kone rullattiin takaisin lastaussillan kupeeseen. Sitten alkoivat toimenpiteet uusien matkustuspaikkojen etsimiseksi oksentajan edessä ja vieressä istuville pariskunnille. Samoilla paikoilla ei luonnollisestikaan voinut enää matkustaa. Ainakin aasialaiskundille seuralaisineen tarjottiin ykkösluokan lentolippuja seuraavan päivän koneeseen. He taisivat päätyä tähän ratkaisuun.

Kun lopulta uudet lentopaikat pariskunnille oli löydetty, poistuneiden matkustajien ruumaan menneet matkatavarat poistettu kyydistä, lentokenttäsiivoojat käyneet pikasiivoamassa konetta, poliisisetä käynyt hakemassa oksentajan mukaansa ja uusi lähtölupa saatu, pääsi matkamme jatkumaan. Loppujen lopuksi viivettä tuli vain noin reilun tunnin verran, joten aika rivakasti tapaus kaikkine käänteineen lopulta hoidettiin. Huh, huh, jatkolentohan se oli meilläkin odottamassa.


Jatkossa yhä yleisempi ongelma Kaliforniassakin?


Kun poliisisetä talutti tokkuraisen oksentajan pois koneesta, näimme oksentajan. Hän oli noin 50-vuotias meksikaano tai latino mies. Ei ehkä henkilötyyppi, jota tähän oksentajan kuvaan stereotyyppisesti ajattelisi. Niinpä vaistämättä mieleeni tuli, että ovatko tällaiset kenties kokemattoman käyttäjän yliannostustapaukset tulevaisuudessa yhä useammin tapahtuvia San Franciscossakin, sillä myös Kalifornian osavaltiohan hyväksyi loppuvuodesta lain, joka sallii marihuanan viihdekäytön. Aiemmin marihuana oli Kaliforniassa laillisesti hyväksyttyä vain lääkinnällisiin tarkoituksiin lääkärintodistuksella, tosin todistuksia on ollut mahdollista saada helpohkosti. Ovatko marihuanaöverit siis yhä yleisempiä jatkossa? Se jää nähtäväksi.

Mutta sitten siirrytään Bolivian korkeisiin vuoristoihin, missä puolestaan seuraavat sattumukset tulivat eteen:


Vuoristotautia Copacabanassa


Kaikki tietänevät Copacabanan Rio de Janeirossa, mutta harva tietää samannimisen kylän sijaitsevan myös Boliviassa, Titicaca-järven rannalla. Tämä vuoriston korkeuksissa sijaitseva kylä oli yksi reissumme kohteista. Kylään päästäksemme meidän tuli ensin lentää La Paziin. La Pazin lentokenttä on naapurikaupunkinsa El Alton puolella. Kyseinen lentokenttä on maailman korkeimmalla sijaitseva kansainvälinen lentokenttä, korkeus merenpinnasta 4 062 metriä, ja se on lentäjille yksi maailman vaikeimmista. Korkean ilmanalan vuoksi laajarunkoiset lentokoneet kuten Boeing 747 ja Airbus A330 eivät voi edes operoida kyseisellä lentokentällä. Taustatietona lisäksi kerrottakoon, että Titicaca-järvi ja Copacabanan kylä sijaitsevat molemmat yli 3 800 metrin korkeudessa. Nyt ei siis ole kyse ihan pikku kukkuloista!

Kun koneemme laskeutui El Alton lentokentälle, iskivät vuoristotaudin ensioireet minuun kertaheitolla jo koneessa. Aika vähän minä ilmailusta tiedän, mutta oletan, että koneen laskeutuessa matkustamon ilmanpaine ja -koostumus tasataan samanlaisiksi kuin lentokentälläkin on vastassa. Niinpä ensimmäinen happivaje tuli koettua jo koneessa hiukan ennen laskeutumista. Eikä muuten olleet ihan mitkään vähäiset oireet, vaan olin aivan hilkulla menettämässä tajuntani! Ensin tuli erittäin huono olo, en jotenkin saanut henkeä. Oksetti ja ihonpintaan nousi tuskanhiki. Sitten alkoi silmissä mustenemaan ja näkymään ns. tähtiä. Sain sanotuksi vieressä istuvalle ukkokullalle huonosta voinnistani ja että kohta minulta menee taju. Seuraavaksi otteeni herpaantui jo käsissäni varalta olevasta oksennuspussista ja koko käsivarteni tärräsivät holtittomasti. Verenkierto ei siis selvästikään riittänyt päähän asti, mihin ei varmastikaan edesauttavana tekijänä ollut minulla yleensä oleva alhainen verenpaine. Kohtaukseni kesti ehkä muutamia minuutteja, kunnes olo parani. Voin kuitenkin kertoa, että jopa kävely lentokoneesta matkalaukkuhihnalle tuolla pienellä lentokentällä teki tiukkaa. Tahti piti pitää todella rauhallisena!

Tämän jälkeen tulikin otettua selvää vielä vähän tarkemmin taudista nimeltä vuoristotauti. Ja hyvä olikin, sillä taudin oireet tulevat yleensä aalloissa ja sain toisen samanlaisen kohtauksen myöhemmin illalla La Pazissa. Silloin oli kuitenkin jo mahdollista mennä makuulleen ja nostaa koivet kohti kattoa. Tämä ei lentokoneessa ollut mahdollista turvavyövalon palaessa ja laskeutumistilanteessa.


Vuoristotaudin oireet ja hoito


Vuoristotaudin oireita ovat mm. päänsärky, pahoinvointi, oksentelu, tasapainohäiriöt, sekavuus, hengenahdistus ja unettomuus. Pitkittyessään ja hoitamattomana vuoristotauti alkaa kerätä nestettä aivoihin ja/tai keuhkoihin. Jokainen reagoi ohueen vuoristoilmaan yksilöllisesti, eikä esimerkiksi fyysisellä kunnolla ole taudin tuloon vaikutusta. Paras hoitokeino oireiden ilmestyessä on tietenkin palata alemmaksi, mutta aina se ei ole nopeasti mahdollista. Toinen erittäin tärkeä hoitomuoto vuoristotautiin on kehon nesteyttäminen. Nyrkkisääntönä on, että korkeus kilometreissä vastaa juotavan veden määrää litroissa. Eli meidän tapauksessa La Pazissa neljän kilometrin korkeudessa vettä tuli juoda neljä litraa vuorokaudessa. Tärkeänä hoitona ovat myös lepo, säännöllinen syöminen ja lääkitys. Ainakin bolivialaisista apteekeista löytyi jokaisesta käsikauppalääkkeenä tehokasta vuoristotaudin oireiden helpottajaa. Lääkitys olisi ollut parasta aloittaa jo vuorokausi ennen korkealle nousua, mutta lääkkeiden ollessa vahvoja niitä ei halunnut aloittaa syömään turhaan. Omat vuoristo-oireeni olivatkin sitten itselle täysi yllätys, varsinkin näin voimakkaat, joten aloitin lääkityksen heti La Pazissa. Ihmetyksekseni internet kertoi, että myös potenssilääke Viagra olisi tehokas apu vuoristotautiin.

Itselläni oireisiin kuuluivat luonnollisesti todella helposti hengästyminen, kaksi - kolme kertaa tämä viittä vaille tajunnan menettäminen ja suorastaan mahdottomuus nukahtaa. Kun meni makuulle, alkoi sydän tykyttää hurjaa vauhtia saadakseen kroppaan lisää happea ja tämä teki nukahtamisesta erittäin vaikeaa. Lepo olisi kuitenkin tärkeää ja yhtenä suosituksena vuoristotaudissa olisikin nukkua istuallaan, jolloin happea pakkautuu keuhkoihin helpommin. La Pazissa vietetyn vuorokauden jälkeen oireet alkoivat unettomuutta lukuunottamatta helpottaa ja päätimme jatkaa matkaa Copacabanaan. Toki taudinkuva vaati jatkuvaa tarkkailua ja hoitamista vielä Copacabanassakin. Oireet eivät siis myöskään poistu kuin simsalabim ja oireiden helpottuminenkin on jokaisen kohdalla yksilöllistä. Jälkeenpäin sitten huomasin, että vuoristoilma näytti hidastavan myös ruoansulatusta ja tällaisia oireita kuvasivat muutkin matkaseurueestamme. Myös muilla oli hetkittäin pääkipua, väsymystä ja vaikeuksia unensaannissa.

Pahimmat oireet siis hellittivät, mutta hengittäminen ja vähäinenkin rehkiminen vuoristossa oli siis edelleenkin erittäin raskasta. Jopa hampaiden peseminen hengästytti, mieti! Myös univelkaa muodostui, koska unet jäivät nukahtamisvaikeuksien vuoksi vähäisiksi. Niinpä voin kertoa, että kun jatkoimme matkaa vuoristosta taas huomattavasti matalempiin tasoihin, laskin ensin tunteja ja lopulta minuutteja, kunnes saisin taas hengittää HAPPEA! Totesinkin mielessäni, että hengittäminen on kyllä täysin aliarvostettu toiminto! Että minä rakastankin sitä!
Ensimmäisenä iltana Copacabanan koko kylästä oli sähköt poikki useita tunteja. Illan hämärtyessä ja sähköjä odotellessa seurasimme Titicaca-järven hienoa näkymää. Vastarannalla oli Peru ja siellä näytti sähköä piisaavan.

Mutta hei, eipä tässä vielä kaikki! Koska lähtö Boliviaan sai erikoisia käänteitä, niin tottahan paluumatkallammekin putkahti vielä odottamaton pieni lisäkäänne: 


Tiukassa oli kotiinpääsykin


Meidän tuurilla jotakin mutkaa piti tulla myös paluumatkalla. Tiukassa nimittäin meinasi olla kotiinpääsymmekin Boliviasta. Lentokoneemme joutui tekemään ylimääräisen välilaskun Meksikon Cancunissa ja tankkaamaan lisää polttoainetta. Syynä tähän oli ilmeisesti erittäin kova vastatuuli ja myrskyn kiertäminen. No, me istuimme koneessa kyllä varsin kiitollisina, sillä noin kuukausi sittenhän bolivialainen lentokone, joskin eri lentoyhtiön kone tippui maahan koneen polttoaineen loppuessa. Vaikka ylimääräinen välilasku tekikin useamman tunnin lisää kokonaismatkustusaikaan, istuimme koneen penkeissä lähinnä helpottuneina. Onneksi polttoainetta todellakin lisättiin! 

Niinpä ensimmäinen aamukahvi omassa kodissa tämän melko vaiherikkaan reissumme jälkeen maistui kyllä erityisen ihanalle! Ensi kerralla kerronkin sitten muutamista bolivialaisista erikoisuuksista. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!