Kuinka sujui lentomatka San Franciscosta Helsinkiin korona-aikana ja paljonko matka maksoi?

Viime postauksessa lupasin ruotia hiukan tarkemmin millaista lentomatkustus näin korona-aikaan on ja kuinka oma matkani San Franciscosta Helsinkiin sujui. Millaisia uusia käytänteitä matkan aikana oli ja paljonko lennot tällaisena poikkeusaikana maksoivat? Aloitan kustannuksista.

Lentojen hinnat

Olin seurannut lentoreittejä ja niiden hintojen kehittymistä aktiivisesti koko kesän. Koska Finnair lopetti koronan myötä suorat lennot San Franciscosta Helsinkiin aina ensi vuoden maaliskuun loppuun saakka, jouduin tyytymään muihin yhteyksiin. Paras lentoyhtiökombinaatio minulle matkan hinta-kesto-reitti- mielessä näytti olevan United-Lufthansa, sillä British Airwaysilla Lontoon kautta en halunnut missään nimessä matkustaa. Varasin lentoni vain kaksi viikkoa ennen matkan alkamisajankohtaa ja hintaa lennoille Saksan kautta olisi tullut hiukan yli 900 dollaria. Tämä oli minusta yllättävänkin edullinen, sillä varasinhan lennot aika nopealla aikataululla. (Tässä kerrottakoon, että meno-paluu-lennot USA:sta Suomeen ovat yleensä aina kalliimmat kuin vastaavat lennot Suomesta Yhdysvaltoihin.) Mutta onneksi meillä oli kertynyt Unitedin lentopisteitä luottokortin kautta ja sain lentolippuni hankituksi pelkillä pisteillä. Tämän lisäksi maksoin tietenkin vielä erikseen Helsinki-Oulu-lennon. Yllätyksekseni huomasin, ettei Norwegian operoinut tätä reittiä lainkaan heinä-elokuun aikana, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Finnair. Koska kilpailua ei ollut, Finnair pystyi pyytämään yhdensuuntaisesta lennosta matkalaukun kanssa liki 170 euroa. Oli mielenkiintoista huomata, että vaikka olisin maksanut kaikki nämä lennot nyt riihikuivalla rahalla, matka tuli edullisemmaksi kuin alkuperäinen matkani toukokuussa. Silloin toki minulla olisi ollut nuo suorat lennot Helsinkiin. Nyt tehty matka oli joka tapauksessa useampi sata dollaria edullisempi, mutta monta tuskaisaa tuntia pidempi.

Bay Bridge, San Francisco.

Lentokentällä

Etukäteen olin tietenkin panikoinut lentomatkustusta, sekä lentokenttiä että -koneita mahdollisina viruslinkoina. No, kun saavuin San Franciscon lentokentän kansainväliseen terminaalin, paniikkikäyräni pääsi notkahtamaan jyrkkään laskuun. Eihän siellä ollut juurikaan ketään! Jotakin kertoo se, että esimerkiksi turvatarkastuksessa kanssani oli yhtä aikaa niinkin huikeat kuin kaksi muuta matkustajaa! Siis oikeasti, kaksi! Yleensähän ko. kentän turvatarkastuksiin on karmeat jonot, mutta nyt nauroin itsekseni, että voiko yhteensä kolme ihmistä edes muodostaa jonoa. Tämä johtui tietenkin siitä, ettei amerikkalaisia tällä hetkellä päästetä juuri moneenkaan maahan USA:n virustilanteen vuoksi. Niinpä harvalla USA:n kansalaisella oli kansainvälisen terminaalin puolelle mitään asiaa. Kentällä oli siis hiljaista kuin huopatossutehtaalla, mikä oli onni. Aivan kaikilla, niin matkustajilla kuin lentokenttähenkilökunnallakin oli kasvomaskit.

San Franciscon kentällä kaikki ruokapaikat ja kaupat olivat kiinni. Avoinna oli vain lehtikioski, josta ostin vettä pitkää lentoa varten.

Lentokoneessa

Kuten arvata saattoi, myöskään Atlantin ylittävällä lennolla ei ollut ruuhkaa. Saksaan lähtevän koneen täyttöaste oli arviolta vain 20-30 % luokkaa. 

Lennot Suomeen operoi Lufthansa ja lentoyhtiön sivuilla oli annettu erilliset ohjeet näin korona-aikaan. Maskipakko oli luonnollisesti voimassa koko lennon ajan vain ruokailu-ja juomataukoja lukuunottamatta. Ohjeiden mukaan omia desinfiointiliinoja ei olisi saanut koneessa käyttää, mutta kummallakaan lennolla noita liinoja ei kyllä lentokoneessa jaettu. Mutta minä olin toki varautunut tähän ja jokaisen lennon alussa desinfioin Clorox-liinoilla oman paikkani: kosketusnäyttöruudun, istuimen käsinojat ja päätuen, turvavyön, ruokailutarjottimen, ikkunavetimet, ilmastointisäätönippelit ja kaikki muut mahdolliset nappelit. Siis käytännössä kaiken mahdollisen, mihin saattaisin lennon aikana koskea. Ja kun lentoja oli kaikkiaan kolme, niin voitte uskoa, että Clorox-liinoja kului!

Tämän päivän tarpeellisia lentomatkustuksessa.

Mitä kasvomaskin käyttöön tulee, niin minulla noita maskeja kului 26-tuntisen matkani aikana noin kymmenkunta. Maskia pitää tietenkin aina aika ajoin vaihtaa, sillä se kostuu hengityksen mukana ja kerää kosteana tietenkin herkemmin pöpöjä ja on lisäksi inhottava pitää. Kasvomaski olisi syytä vaihtaa muutaman tunnin välein ja aina esim. ruokailun tai vessakäynnin jälkeen. Sainkin ystävältä hyvän vinkin ennen matkaa, että nimenomaan kertakäyttömaskit ovat pitkillä lennoilla kaikkein kätevimmät. Tämä piti paikkansa. Ja kummasti sitä olo aina vähän freesautui, kun vaihtoi uuden puhtaan maskin. Lennoilla ja kentillä ollutta kasvomaksipakkoa matkustajat kyllä tuntuivat noudattavan kuuliaisesti. 

Desinfiointiliinojen ja kasvomaskien lisäksi lentomatkustuksessa oli mukana vanha tuttu kaveri käsidesi. Minulla käsidesiä kului paria tippaa vaille yksi 100 ml pullo kokonaan. Käytin sitä siis ihan joka välissä, myös juuri aina ennen kuin koskin kasvomaskiin vaihtaessani sitä. Menin pöpöjen karkoituksessa jopa niinkin pitkälle, että leikkasin ennen lentoa kyntenikin todella lyhyiksi ja poistin kaikki ylimääräiset sormukset, sillä tunnetustihan näiden molempien alle pääsee pesiytymään hirvittämät määrät bakteereja.

Lufthansan lennoilla tarjoiltiin ruokaa ja juomaa melko normaalisti, mutta kaikki ruoka oli ns. paketoitua. Ruokatarjoilu oli tietenkin ihan tervetullutta etenkin yli 11 tuntia kestävällä Atlantin ylityslennolla. 

Myös koneisiin nousun (boarding) kohdalla oli voimassa uudet käytänteet. Matkustajat astuivat koneisiinsa aina riveittäin takariveistä aloittaen ja/tai ikkunapaikoilla olijat menivät myös ensin. Näin ollen esimerkiksi priority-luokat eivät menneet koneisiin ensimmäisinä kuten yleensä. Matkustajat myös purettiin koneista rivi kerrallaan ovelta päin aloittaen ja muiden täytyi silloin vielä istua aloillaan. Mielestäni siis todella hyvin pyrittiin minimoimaan ihmisten kohtaamisia näissä koneisiin nousun ja purkautumisen yhteydessä. Saksasta lentokentältä jäi vielä mieleeni se, että siellä oltiin todella tarkkoja ihmisten etäisyyksistä toisiinsa myös odotushallissa. Jatkuvat kuulutukset ja huomautukset lentokenttähenkilökunnalta olivat yleisiä. Saksassa lentokentällä aika moni ruokapaikka oli jo auki, samoin osa kaupoista, joskin erikoisjärjestelyin kuten yksisuuntaiset kulkusuunnat jne.

Kun oma maskini jäi ruokatarjottimelle ja molemmat vietiin pois, sain Lufthansalta uuden yksittäispakatun kertakäyttömaskin tilalle. Pisteet siitä.

Muut matkustajat

Vaikka itse toteuttaisi sääntöjä ja hygieniaohjeita kuinka säntillisesti, niin ainahan joukossa on sitten se muutama änkyrä. Kategoria "ne muut". Muutama tapaus minulla vähän nostatti verenpainetta. Esimerkiksi lennolla Saksasta Helsinkiin yhden penkin päässä minusta istui suomalainen, Sveitsissä pitkään asunut nainen. Kertoi minulle avoimesti, kuinka Sveitsi oli juuri joutunut tartuntalukujensa ansiosta mustalle listalle, joten rouva ei ollut uskaltanut ottaa suoraa lentoa Sveitsistä Suomeen, vaan matkusti tarkoituksella Saksan kautta, ettei vain joutuisi mihinkään rajatarkastuksiin ja koronakontrolleihin Helsinki-Vantaalla. Tunsi päässeensä pälkähästä, kun oli matkannut jo Saksan puolelle. Minä kuuntelin juttua aika epäuskoisena ja totesin, että no, jouduitpa tarkastuksiin tai et, niin samanlainen kahden viikon karanteeni taitaa sitten olla edessä sinullakin niin kuin on minullakin. Nainen meni vaikeaksi ja myönsi, ettei aio tuota karanteenia pitää, ehkä pari kolme päivää vain. Menin sanattomaksi. Olisi niin tehnyt mieli alkaa rähjäämään, mutta tuskinpa eukko olisi suunnitelmaansa muuttanut sen jälkeenkään. Lisäksi eukko intoutui lipittämään viiniä tuon vajaan kolmen tunnin lennon aikana. Eikä siinä mitään, en minä kenenkään viinilasillisia laske, mutta kun siinä samalla hän innostui myöskin puhumaan minulle ja tämä kaikki siis ilman maskia, koska hän joi sitä viiniä. Onneksi siinä oli sentään yksin tyhjä istuin välissämme, mutta silti, ei siinä suositeltua 1,5 metrin välimatkaa ollut. Siinä vaiheessa minua kiinnosti yllättävän paljon ikkunanäkymät, vaikka siellä näkyi lähinnä vain pilviä.

Toinen kiukunpuuska tuli Helsinki-Vantaalla. Siellä oli tosiaan vain muutama päivä aiemmin avattu koronatestauspiste. Tältä samaiselta Saksan lennolta meni heppu koronaohjeistustiskille ja kuulin, kun hän meni siihen kurkkukipuaan valittamaan. Siis mitä? Nuo oireet olivat varmast jo kolme tuntia aiemminkin ennen lentoa, joten miksi tyyppi edes matkusti, jos oli oireita! Kun joka tuutissa on toitotettu, että jos oireita on, niin silloin pysytään poissa ihmisten ilmoilta. Ja arvatkaapa vaan, kuka sattui menemään koneeseen juuri tämän kyseisen hepun vanavedessä. Just, arvasit oikein.

Saksalaista tilkkutäkkiä. Oli pakko ihailla maisemia ikkunasta aivan sama mitä ne olivat, että sain käännettyä selkääni sille viiniä lipittävälle ja ilman maskia jatkuvasti puhuvalle kanssamatkustajalle.

Koronaohjeistus ja -testaus Helsinki-Vantaalla

No kuinkas minun sitten kävi saavuttuani Suomeen koronaviruksen hot spot -alueelta USA:sta. Eipä oikein mitenkään! Olin jo YLE:n uutisista lukenut, että Helsinki-Vantaan koronatestauskapasiteetti olisi noin sata testiä päivässä. Tarvittaessa sitä voitaisiin nostaa "jopa" 300 päivittäiseen testiin. Siis nämähän olivat todella naurettavat määrät ottaen huomioon, että tällä hetkellä Helsinki-Vantaan lentokentän matkustajamäärät ovat 10 000 matkustajan luokkaa! Lisäksi oli tiedotettu, ettei oireettomia matkustajia kentällä testata. Niinpä minuakaan ei kentällä olisi otettu testiin, vaikka olisin sitä halunnut. Ja tämä paljon mainostettu koronaohjeistuskin oli kyllä lähinnä vitsi! Kun tullin jälkeen saavuttiin saapuvien aulaan, oli ovien edessä 3-4 henkilöä jakamassa ohjeistuslappuja matkustajien kouraan. Minulle tämän nipun ojensi täysin flegmaattinen nuori kundi, joka mumisi hyvin hiljaa suomeksi: koronaohjeistusta. Se oli siinä! Siis kukaan ei kysellyt matkan alkuperäistä lähtömaata, kukaan ei tarkkaillut oireilevia matkustajia, kuumeita ei mitattu. Siis ei mitään. Olin kyllä yllättynyt. Kyllähän tuo maahantulopiste vuoti koronan ehkäisemiseksi kuin seula! No, se rouva Sveitsistä oli varmastikin helpottunut, murr!

Mitä kahden muun lennon täyttöasteeseen tulee, niin mitä pohjoisemmaksi matka kävi, sitä täydemmäksi koneet matkustajista tulivat. Finnairin yölento Ouluun oli paria paikkaa vaille täynnä, joskin kone oli vain pienehkö rupelikone.

Myös Helsinki-Vantaan lentokenttä oli myöhäisen illan tunteina todella autio. Tässä vaiheessa olin matkustanut jo yli 20 tuntia ja pääsin ulos pienelle happihyppelylle. Ihana pieni hengähdystauko kasvomaskin pitämisestä! Ihailin iltataivasta.

Tällaisia havaintoja omalta pitkältä matkaltani korona-aikaan. Toivottavasti näistä on jollekin lukijalle hyötyä, jos joutuu näinä poikkeusaikoina lentämään. Minä jatkan nyt karanteeniani, on menossa päivä nro 10, ja yritän yhä saada a) unirytmit kohdilleen ja b) ylipäätään lisää nukkumistunteja vuorokausiin. Melkoisissa jet lag -huuruissa se on tämäkin teksti kirjoitettu, kun tyypillisin heräämisaikani on aamuisin kello kolmen ja viiden välillä. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lumimyrskyn silmässä Suomeen

Olen saapunut joululomalle Suomeen ja tämä postaus kertoo matkastani tänne. Kohdallani kun tuppaa asiat usein menemään toisin kuin Strömsössä ja eihän tästäkään Kaliforniasta Ouluun matkastani mikään onnistunut tullut. Siitähän muodostui suorastaan karmea päivä!

Näin seesteiselle näytti sää ilta-auringossa Oaklandin kentällä Kaliforniassa.

Matkan kesto

Kävin viimeksi Suomessa elokuussa ja kenties muistattekin, kuinka silloin ilakoin lyhyestä matkustusajasta USA:n länsirannikolta aina Ouluun asti. Silloin Finnair vielä operoi suoraa yhteyttä San Francisco - Helsinki, minkä ansiosta pääsin vain yhdellä koneen vaihdolla Ouluun. Tuolloin matka-aikani kutistui ihanaksi 13 tunniksi. No, nyt minun oli pakko ottaa kolme eri lentoa ja lopulta matkustusajaksi ovelta ovelle muodostui 26,5 tuntia! Puhutaan siis melkoisista eroista matkustusajassa.

Toki alunperin matkustusaikani ei pitänyt olla aivan noin hurja, kuitenkin reilusti yli 20 tuntia, mutta Suomen ja Ruotsin yllä myllertänyt lumimyrsky teki minun ja monen muun matkantekoon tepposet:

Tukholman kentällä se alkoi

Jo Kaliforniasta lähdettäessä kone pääsi lähtemään hiukan myöhässä, mutta lennon aikana aikataulua saatiin kirittyä ja kone saapui kuitenkin ajallaan Tukholmaan. Tukholman kentällä sain lentoyhtiöltä tekstiviestin, että viimeisin lentoni Helsinki - Oulu tulisi olemaan 51 minuuttia myöhässä. Ihmettelin matkakaverini kanssa, että onpa jännä, että jo näin hyvissä ajoin etukäteen tietävät koneen olevan myöhässä. No, ei tarvinnut kuin ulos katsoa, niin syykin selvisi. Myös Tukholmassa oli nimittäin aivan järkyttävä lumimyrsky ja useat lennot myöhässä. Myös meidän Helsinkiin lähtevä lentomme oli. Yhdessä välin katselin kiitoradalle ja siellä suhasi ainakin 20 jättimäistä lumiauraa, jotka yrittivät pitää kiitoradan kunnossa. Lunta tuli massoittain. Lopulta lentomme lähti Tukholmasta kaksi tuntia aikataulustaan jäljessä.

Tässä vaiheessa tajusin, etten enää ehdi Helsingissä tekemään uutta lähtöselvitystä Oulun lennolleni. (Lentoyhtiö Norwegianin nettisivujen kautta pystyy tekemään samalle lipulle vain kahden lennon varauksia, ei kolmen, joten en saanut kaikkia kolmea lentoani samalle lipulle. Tästä syystä jouduin tekemään uuden lähtöselvityksen Helsingissä turvatarkastuksineen kaikkineen. Ja jos olisin myöhästynyt Oulun koneesta, ei lentoyhtiö välttämättä olisi vastuussa järjestämään minulle uutta lentoa, koska viimeinen lento oli tilattu eri lipulle. Jälkeenpäin kuulin, että ainakin Supersaver-sivuston kautta kolmekin Norwegianin lentoa samalle lipulle onnistuu ja jatkossa aion kyllä ehdottomasti käyttää kyseistä sivustoa, jos Norwegiania käytän. Tämäpä vinkiksi muillekin.)

Uuden lähtöselvityksen lisäksi myös laukku oli odotettava ruumasta ja saatava siihen uudet tarrat Ouluun asti. Tässä vaiheessa stressikäyräni nousi todella korkealle. Jäin Arlandan lentokentällä koneellisestamme viimeisten joukkoon ja sain aivan viime minuuteilla tehtyä lähtöselvityksen itselleni Norwegianin oman portaalin kautta. Heillähän ei esimerkiksi ole tekstiviestimahdollisuutta lähtöselvityksen tekoon kuten joillakin lentoyhtiöillä. Huh, ainakin sain siis itseni ilmoitettua Oulun lennolle, mutta miten kävisi laukun...

Kun kone laskeutui Helsinkiin, sain uuden tekstiviestin lentoyhtiöltä. Oulun kone tulisi olemaan kaksi tuntia myöhässä. Ei kiva, että kokonaismatka-aika venähti taas, mutta toisaalta tämä antoi minulle lisää minuutteja juosta laukkuni kanssa laukkuhihnalta check-in-tiskille laittaakseni laukun eteenpäin. Mutta... Helsinki-Vantaallahan se vasta kaaos odottikin! Jokainen viime päivinä suomalaisia iltapäivälehtiä lukenut tietää, kuinka kaoottinen tilanne Helsinki-Vantaan lentokentällä lumimyrskyn vuoksi oli. Useita lentoja myöhässä, useita kokonaan peruttu ja yhden lehtijutun mukaan ainakin 4 500 matkustajaa jäi kokonaan ilman lentoa. Matkalaukkujen tuloaulassa minua odottikin siis kaamea näky. Jo useamman minun lentoani aikaisemman lennon laukkujakaan ei vielä oltu toimitettu matkustajille, enkä ole koskaan nähnyt Helsinki-Vantaalla kyseistä laukkuhihnatilaa niin ruuhkaisena kuin se tiistaina illalla oli! Kun lopulta sain laukkuni, kiidin lentoyhtiön tiskille ja sain kuin sainkin matkalaukkuni vielä kirjatuksi Oulun lennolle. Huoh!

Tältä näytti Tukholman kentällä heti laskeuduttuamme. Pahin lumimyräkkä oli vasta tuloillaan.

Sitten alkoivat kitutunnit

Lentoyhtiö antoi Oulun konetta odottaville 10 euron voucherit Helsinki-Vantaan lentokentän ravintoloissa tai kahviloissa käytettäväksi. Onneksi jokunen ruokaa tarjoava paikka kentällä oli vielä auki, vaikka iltamyöhä jo olikin. Vähän väliä tuli kuulutuksia yhä myöhemmäksi siirretyistä tai kokonaan perutuista lennoista. Noin klo 21.30 aikaan lentokentällä myös kuulutettiin, että Helsingin alueen kaikki hotellit olivat jo täynnä. Niinpä lentoyhtiöt eivät voineet enää varata majapaikkoja matkustajilleen, joiden lento peruttiin kokonaan. Kiva! Sääliksi kävi mm. sen lennon porukka, jolta lento kuulutettiin peruutetuksi klo 23.45! Ei varmasti enää mitään mahdollisuutta saada majapaikkaa mistään lähialueelta.

Tässä vaiheessa myös Norwegianin tiedotus meille matkustajille päin tyrehtyi kokonaan. Kaksi tuntia alkuperäisestä lähtöajasta oli jo kulunut, mutta uutta lähtöaikaa ei tiedotettu missään, ei siis edes lentokentän näyttötauluilla. Matkakaverini kanssa sitten seurattiin eri nettisivuja, kuten Norwegianin omat sivut sekä Oulun lentokentän lähtevien ja saapuvien lentojen listaa, ja näistä kävi ilmi, että meidän koneemme arvioitu lähtöaika oli nyt jo kolme tuntia alkuperäistä ajankohtaansa jäljempänä. Kyllähän ne todellisia kitutunteja olivat! Ja viimeiseen asti pelkäsimme, että vieläköhän meidänkin lentomme tullaan perumaan...

Lentomme lähtöportti vaihdettiin vielä viime metreillä. Kuin kohtalon ivaa, lähtöportilla oli kyltti "Be on time". Just, oli kyllä melkoista irvailua siinä tilanteessa ja siinä vaiheessa iltaa ja matkantekoa.

Isoksi onneksemme lentomme kuitenkin lennettiin, vaikkakin noin 3,5 tuntia myöhässä. Koneemme joutui vielä ennen kiitorataa jonottamaan jäänpoistokoneen käsittelyyn, mutta siinä vaiheessa olo oli jo helpottunut, sillä tiedossa oli, että vielä tässä pääsee kuin pääseekin määränpäähänsä. Lisäyö lentokentän kovilla penkeillä tai lattialla torkkuen ei suoraan sanoen houkutellut, kun matkustustunteja oli takana reilusti jo yli vuorokauden verran. 

Lopulta pääsin kotiin klo 02 yöllä. Olin nukkunut vain yhden tunnin koko matkan ja viimeisen 33 tunnin aikana. Niinpä tässä on melkoiset univelat nyt hoidettavana ja jetlagin riivaamana keskellä Suomen yötä tämäkin postaus on kirjoitettu. Olo on siis melkoisen töttöröö. 

Tässä kuva Oulun keskustan tuntumasta klo 02 yöllä. Lunta tuli edelleen sakeasti.

Isona ilona tässä matkustushässäkässä oli, että sattui olemaan matkakaveri mukana, ukkokulta tulee joululomalle Suomeen vasta ensi viikolla, joten kaikkea sitä piinaa saatiin voivotella yhdessä. Lisäksi näimme muutamia julkkiksiakin lentokentillä. Jos en aivan väärin nähnyt, niin Oaklandin kentällä oli Ulla Tapaninen tai hänen ilmetty kaksoisolentonsa. Tukholman Arlandassa näimme Jope Ruonansuun, Nalle Wahlroosin, Jari Sillanpään ja oletettavasti myös Waltteri Torikan. Helsingissä Jopen ja minun laukut tulivat hihnalla peräkanaa, hi hii! Tällä matkalla ilo oli revittävä pienistä asioista.

Mutta hei, nyt lähden taas yrittämään, josko Nukkumatin unihiekkaa riittäisi minullekin asti, joten teille sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Marihuanan yliannostustapaus ja vuoristotautia, niistäkin oli Bolivian matkamme tehty

Heippatirallaa, tuoreet terveiset Boliviasta! Nyt on taas palattu internetin ja koneen ääreen, joten on blogipostauksen aika.

Katukuvaa Bolivian La Pazista.

Saimme ukkokullan kanssa loppuvuodesta suorastaan kutkuttavan kutsun liittyä matkaseuraksi Bolivian reissulle. Kutsun esitti ystäväpariskuntamme, josta toinen osapuoli on bolivialainen ja toinen paljon Latinalaista Amerikkaa kolunnut. Ukkokullan kanssa meillä on aiempaa matkakokemusta vain Väli-Amerikasta ja Karibialta ja minulla parin reissun verran Brasiliasta. Niinpä näiden "paikallisoppaiden" mukanaolo oli niin houkutteleva, että päätimme ottaa pienen varaslähdön kesään ja suuntasimme mekin eteläiselle pallonpuoliskolle Boliviaan! No, meidät tuntien matkalla sattui jälleen aika erikoisia ja uskomattomiakin juttuja. Totesinkin jossain vaiheessa matkaa seurueellemme, että kyllä näistä riittäisi taas blogiinkin kirjoitettavaa, mutta harmi etteivät nämä liity blogini alkuperäiseen Amerikka-aiheeseen. Mutta kun oikein kirjaimellisesti katsotaan, niin kyllä liittyvät. Amerikkaahan se on Etelä-Amerikkakin.

Seuraavan kahden postauksen verran kerron siis poimintoja Bolivian matkaltamme. Kun kyseessä on meikäläinen, niin kaikkihan ei aina mene niin kuin Strömsössä. Näistä hiukan epäonnisistakin matkustussattumuksista lisää tässä ensimmäisessä postauksessa. Toisessa Bolivia-aiheisessa postauksessa kerron muutamista bolivialaisista kummajaisista, joita eteen tupsahteli.

Mutta nyt hopi hopi ensimmäiseen tapaukseen. Se sattui heti matkamme alkaessa, Kaliforniassa, San Franciscon lentokentällä:

Marihuanan yliannostustapaus

Lentomme kohti etelää lähti San Franciscon lentokentältä. Täpötäysi iltakone oli lähdössä ajallaan. Kun kaikki matkustajat oli saatu sisään, lastaussilta irrotettiin ja koneen ovet laitettiin kiinni. Kone alkoi peruuttamaan kohti kiitoradan päähän vieviä väyliä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa. Kone ehti liikkua arviolta vain muutamia kymmeniä metrejä, kun alkoikin sitten tapahtua. Vain muutama penkkirivi meidän edestämme alkoi matkustajia kimpoilla äkkipikaa pystyyn, vaikka tietenkin matkustamon turvavyövalo paloi ja koneen jo liikkuessa olisi pitänyt istua paikoillaan. Lippalakkipäinen aasialaiselta näyttävä nuori herra alkoi viittoilla kiivaasti lentoemäntiä paikalle ja nopeasti siihen ensimmäinen tulikin. Tässä vaiheessa aasialaiskundin takana olevalta penkkirivistöltä myöskin nuori pariskunta nousi jo koneen käytävälle seisoksimaan. Mietimme, mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu! Tässä vaiheessa paikalla parveili jo useampi lentokoneen henkilökunnan jäsenistä ja kone pysäytettiin siihen paikkaan.

Tilanne alkoi valjeta myös muille koneen matkustajille. Aasialaiskundin takana istuva mies oli oksentanut istualtaan valtavat määrät oksennusta koko edessä olevan penkin ja sen matkustajan eli tämän aasialaiskundin päälle. Oksennusroiskeita oli tullut myös aasialaiskundin vieressä matkustavan naisen päälle. Kun lentoemäntä toi aasialaiskundille kuivaavia ja todennäköisesti desinfioiviakin pyyhkeitä, kundi pyyhki sillä lippalakkiaan, niskaansa, hartioitaan, penkkiä, jopa lentokoneen seinää ja ikkunaa! Tavaraa oli siis tullut paljon! Lentoemännät alkoivat heti tenttaamaan oksentanutta miestä mikä hänellä on ja mitä hän on ottanut. Kuulimme lentoemäntien toistavan oksentajan vastauksen: marihuanaa. Sitähän kun katsokaas saa myös suun kautta otettavassa muodossa ja ilmeisesti oksentajalla oli tapahtunut todellinen ylilyönti annostuksessaan.

Oksentaja päätettiin välittömästi poistaa koneesta, koska matkustuskunnossahan hän ei missään nimessä ollut. Matkustajan poistamista varten kutsuttiin lentokenttäpoliisi, jota täytyi tietenkin jonkin verran odottaa saapuvaksi paikan päälle. Kone rullattiin takaisin lastaussillan kupeeseen. Sitten alkoivat toimenpiteet uusien matkustuspaikkojen etsimiseksi oksentajan edessä ja vieressä istuville pariskunnille. Samoilla paikoilla ei luonnollisestikaan voinut enää matkustaa. Ainakin aasialaiskundille seuralaisineen tarjottiin ykkösluokan lentolippuja seuraavan päivän koneeseen. He taisivat päätyä tähän ratkaisuun.

Kun lopulta uudet lentopaikat pariskunnille oli löydetty, poistuneiden matkustajien ruumaan menneet matkatavarat poistettu kyydistä, lentokenttäsiivoojat käyneet pikasiivoamassa konetta, poliisisetä käynyt hakemassa oksentajan mukaansa ja uusi lähtölupa saatu, pääsi matkamme jatkumaan. Loppujen lopuksi viivettä tuli vain noin reilun tunnin verran, joten aika rivakasti tapaus kaikkine käänteineen lopulta hoidettiin. Huh, huh, jatkolentohan se oli meilläkin odottamassa.

Jatkossa yhä yleisempi ongelma Kaliforniassakin?

Kun poliisisetä talutti tokkuraisen oksentajan pois koneesta, näimme oksentajan. Hän oli noin 50-vuotias meksikaano tai latino mies. Ei ehkä henkilötyyppi, jota tähän oksentajan kuvaan stereotyyppisesti ajattelisi. Niinpä vaistämättä mieleeni tuli, että ovatko tällaiset kenties kokemattoman käyttäjän yliannostustapaukset tulevaisuudessa yhä useammin tapahtuvia San Franciscossakin, sillä myös Kalifornian osavaltiohan hyväksyi loppuvuodesta lain, joka sallii marihuanan viihdekäytön. Aiemmin marihuana oli Kaliforniassa laillisesti hyväksyttyä vain lääkinnällisiin tarkoituksiin lääkärintodistuksella, tosin todistuksia on ollut mahdollista saada helpohkosti. Ovatko marihuanaöverit siis yhä yleisempiä jatkossa? Se jää nähtäväksi.

Mutta sitten siirrytään Bolivian korkeisiin vuoristoihin, missä puolestaan seuraavat sattumukset tulivat eteen:

Vuoristotautia Copacabanassa

Kaikki tietänevät Copacabanan Rio de Janeirossa, mutta harva tietää samannimisen kylän sijaitsevan myös Boliviassa, Titicaca-järven rannalla. Tämä vuoriston korkeuksissa sijaitseva kylä oli yksi reissumme kohteista. Kylään päästäksemme meidän tuli ensin lentää La Paziin. La Pazin lentokenttä on naapurikaupunkinsa El Alton puolella. Kyseinen lentokenttä on maailman korkeimmalla sijaitseva kansainvälinen lentokenttä, korkeus merenpinnasta 4 062 metriä, ja se on lentäjille yksi maailman vaikeimmista. Korkean ilmanalan vuoksi laajarunkoiset lentokoneet kuten Boeing 747 ja Airbus A330 eivät voi edes operoida kyseisellä lentokentällä. Taustatietona lisäksi kerrottakoon, että Titicaca-järvi ja Copacabanan kylä sijaitsevat molemmat yli 3 800 metrin korkeudessa. Nyt ei siis ole kyse ihan pikku kukkuloista!

Kun koneemme laskeutui El Alton lentokentälle, iskivät vuoristotaudin ensioireet minuun kertaheitolla jo koneessa. Aika vähän minä ilmailusta tiedän, mutta oletan, että koneen laskeutuessa matkustamon ilmanpaine ja -koostumus tasataan samanlaisiksi kuin lentokentälläkin on vastassa. Niinpä ensimmäinen happivaje tuli koettua jo koneessa hiukan ennen laskeutumista. Eikä muuten olleet ihan mitkään vähäiset oireet, vaan olin aivan hilkulla menettämässä tajuntani! Ensin tuli erittäin huono olo, en jotenkin saanut henkeä. Oksetti ja ihonpintaan nousi tuskanhiki. Sitten alkoi silmissä mustenemaan ja näkymään ns. tähtiä. Sain sanotuksi vieressä istuvalle ukkokullalle huonosta voinnistani ja että kohta minulta menee taju. Seuraavaksi otteeni herpaantui jo käsissäni varalta olevasta oksennuspussista ja koko käsivarteni tärräsivät holtittomasti. Verenkierto ei siis selvästikään riittänyt päähän asti, mihin ei varmastikaan edesauttavana tekijänä ollut minulla yleensä oleva alhainen verenpaine. Kohtaukseni kesti ehkä muutamia minuutteja, kunnes olo parani. Voin kuitenkin kertoa, että jopa kävely lentokoneesta matkalaukkuhihnalle tuolla pienellä lentokentällä teki tiukkaa. Tahti piti pitää todella rauhallisena!

Tämän jälkeen tulikin otettua selvää vielä vähän tarkemmin taudista nimeltä vuoristotauti. Ja hyvä olikin, sillä taudin oireet tulevat yleensä aalloissa ja sain toisen samanlaisen kohtauksen myöhemmin illalla La Pazissa. Silloin oli kuitenkin jo mahdollista mennä makuulleen ja nostaa koivet kohti kattoa. Tämä ei lentokoneessa ollut mahdollista turvavyövalon palaessa ja laskeutumistilanteessa.

Vuoristotaudin oireet ja hoito

Vuoristotaudin oireita ovat mm. päänsärky, pahoinvointi, oksentelu, tasapainohäiriöt, sekavuus, hengenahdistus ja unettomuus. Pitkittyessään ja hoitamattomana vuoristotauti alkaa kerätä nestettä aivoihin ja/tai keuhkoihin. Jokainen reagoi ohueen vuoristoilmaan yksilöllisesti, eikä esimerkiksi fyysisellä kunnolla ole taudin tuloon vaikutusta. Paras hoitokeino oireiden ilmestyessä on tietenkin palata alemmaksi, mutta aina se ei ole nopeasti mahdollista. Toinen erittäin tärkeä hoitomuoto vuoristotautiin on kehon nesteyttäminen. Nyrkkisääntönä on, että korkeus kilometreissä vastaa juotavan veden määrää litroissa. Eli meidän tapauksessa La Pazissa neljän kilometrin korkeudessa vettä tuli juoda neljä litraa vuorokaudessa. Tärkeänä hoitona ovat myös lepo, säännöllinen syöminen ja lääkitys. Ainakin bolivialaisista apteekeista löytyi jokaisesta käsikauppalääkkeenä tehokasta vuoristotaudin oireiden helpottajaa. Lääkitys olisi ollut parasta aloittaa jo vuorokausi ennen korkealle nousua, mutta lääkkeiden ollessa vahvoja niitä ei halunnut aloittaa syömään turhaan. Omat vuoristo-oireeni olivatkin sitten itselle täysi yllätys, varsinkin näin voimakkaat, joten aloitin lääkityksen heti La Pazissa. Ihmetyksekseni internet kertoi, että myös potenssilääke Viagra olisi tehokas apu vuoristotautiin.

Itselläni oireisiin kuuluivat luonnollisesti todella helposti hengästyminen, kaksi - kolme kertaa tämä viittä vaille tajunnan menettäminen ja suorastaan mahdottomuus nukahtaa. Kun meni makuulle, alkoi sydän tykyttää hurjaa vauhtia saadakseen kroppaan lisää happea ja tämä teki nukahtamisesta erittäin vaikeaa. Lepo olisi kuitenkin tärkeää ja yhtenä suosituksena vuoristotaudissa olisikin nukkua istuallaan, jolloin happea pakkautuu keuhkoihin helpommin. La Pazissa vietetyn vuorokauden jälkeen oireet alkoivat unettomuutta lukuunottamatta helpottaa ja päätimme jatkaa matkaa Copacabanaan. Toki taudinkuva vaati jatkuvaa tarkkailua ja hoitamista vielä Copacabanassakin. Oireet eivät siis myöskään poistu kuin simsalabim ja oireiden helpottuminenkin on jokaisen kohdalla yksilöllistä. Jälkeenpäin sitten huomasin, että vuoristoilma näytti hidastavan myös ruoansulatusta ja tällaisia oireita kuvasivat muutkin matkaseurueestamme. Myös muilla oli hetkittäin pääkipua, väsymystä ja vaikeuksia unensaannissa.

Pahimmat oireet siis hellittivät, mutta hengittäminen ja vähäinenkin rehkiminen vuoristossa oli siis edelleenkin erittäin raskasta. Jopa hampaiden peseminen hengästytti, mieti! Myös univelkaa muodostui, koska unet jäivät nukahtamisvaikeuksien vuoksi vähäisiksi. Niinpä voin kertoa, että kun jatkoimme matkaa vuoristosta taas huomattavasti matalempiin tasoihin, laskin ensin tunteja ja lopulta minuutteja, kunnes saisin taas hengittää HAPPEA! Totesinkin mielessäni, että hengittäminen on kyllä täysin aliarvostettu toiminto! Että minä rakastankin sitä!

Ensimmäisenä iltana Copacabanan koko kylästä oli sähköt poikki useita tunteja. Illan hämärtyessä ja sähköjä odotellessa seurasimme Titicaca-järven hienoa näkymää. Vastarannalla oli Peru ja siellä näytti sähköä piisaavan.

Mutta hei, eipä tässä vielä kaikki! Koska lähtö Boliviaan sai erikoisia käänteitä, niin tottahan paluumatkallammekin putkahti vielä odottamaton pieni lisäkäänne: 

Tiukassa oli kotiinpääsykin

Meidän tuurilla jotakin mutkaa piti tulla myös paluumatkalla. Tiukassa nimittäin meinasi olla kotiinpääsymmekin Boliviasta. Lentokoneemme joutui tekemään ylimääräisen välilaskun Meksikon Cancunissa ja tankkaamaan lisää polttoainetta. Syynä tähän oli ilmeisesti erittäin kova vastatuuli ja myrskyn kiertäminen. No, me istuimme koneessa kyllä varsin kiitollisina, sillä noin kuukausi sittenhän bolivialainen lentokone, joskin eri lentoyhtiön kone tippui maahan koneen polttoaineen loppuessa. Vaikka ylimääräinen välilasku tekikin useamman tunnin lisää kokonaismatkustusaikaan, istuimme koneen penkeissä lähinnä helpottuneina. Onneksi polttoainetta todellakin lisättiin! 

Niinpä ensimmäinen aamukahvi omassa kodissa tämän melko vaiherikkaan reissumme jälkeen maistui kyllä erityisen ihanalle! Ensi kerralla kerronkin sitten muutamista bolivialaisista erikoisuuksista. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Jetlagin kourissa

"Jet lag eli aikaerorasitus liittyy pitkiin itä-länsisuunnassa tapahtuviin lentomatkoihin." Näin sanoo Wikipedia. Itse tykkään ja olen tottunut kirjoittamaan jetlagin amerikkalaisittain, yhteen kirjoitettuna ja käytän sitä tapaa blogissanikin.

Jetlagin hankintaa. Tässä lennetään Grönlannin yllä.

Miksi tämä aihe?

Jetlag on vitsaus, josta ainakin me Yhdysvaltain länsirannikolla asustavat ulkosuomalaiset kärsimme joka kerta Suomessa käydessämme. Mennen, tullen ja palatessa. Osa kärsii enemmän, osa vähemmän. Olen huomannut, että ihmiset, jotka eivät ole kovin monen aikavyöhykkeen yli koskaan matkustaneet, tai ovat tehneet sitä ehkä vain kerran pari, eivät välttämättä osaa ottaa tätä aikaeron tuomaa rasitetta aina huomioon. Tämä myös tapauksessa, ettei itse ole juuri sinä hetkenä matkustanut, mutta toinen on. Niinpä esimerkiksi Suomessa käydessäni ja sopiessani tapaamisia ensimmäisille päiville sanon aina varmuuden vuoksi, että nähdään vaan, jos ei jetlagini toisin päätä. Ja tämä ihan vain kaiken varalta. Nimittäin sitten, kun se unikohtaus tulee, niin se myös tulee! :-D

Aihe on muhinut mielessäni jo pitkään ja vihdoinkin tätä jetlagin tuomaa taudinkuvaa ja sen hoitoa ajattelin hiukan enemmän teille avata.

10 tuntia = 10 päivää

Olen kuullut nyrkkisäännön, että ihmisen elimistöllä kestää toipua aikaerosta niin monen päivän ajan, kuin aikavyöhykkeiden aikaero on tunneissa. Ottaen huomioon Kalifornian ja Suomen välisen aikaeron 10 h, elimistön sopeutuminen uuteen aikavyöhykkeeseen kestää tämän ohjeen mukaan siis aina 10 päivää. 

Niinpä olen laskeskellut seuraavaa: Mikäli matkustan 10 päivän visiitin Suomeen, on ensimmäisenä tietenkin matkustuspäivä, tai kun kyseessä on Kalifornia, tulee puhua paremminkin kokonaisesta matkustusvuorokaudesta. Harva nimittäin varmaankaan pystyy Kaliforniasta Suomeen lentojen aikana nukkumaan aivan normaalin vuorokausirytminsä mukaan. Lennot lyhyimmilläänkin ovat n. 15 h, Pohjois-Suomeen 17 h, ja siihen vielä päälle matkat lentokentälle ja lentokentältä pois. 

Sitten olet 10 päivää Suomessa perillä. Säännön mukaan elimistön pitäisi juuri sinä aikana sopeutua paikalliseen aikaan. Sitten tuleekin taas paluumatka eli kokonainen matkustusvuorokausi ja jälleen menee unirytmi sekaisin. Sitten taas perillä odottaa se 10 päivän sopeutumisjakso takaisin alkuperäiseen rytmiin. Niinpä tuosta nopeasti kertyy todellakin yli 20 päivän jakso, jolloin kroppa on unirytmeistään sekaisin aiheuttaen itse kullekin ties millaisia sivuoireita. Mieti, yli 20 päivää tarkoittaa kolmea viikkoa! Toisin sanoen, 1,5 viikon visiitti Suomeen sekoittaa pakkasi viittä vaille kuukaudeksi. Jep!

Niinpä useamman aikavyöhykkeen ylittäminen on aina raskas rääkki kropalle. Toki joillekin jetlag voi olla ihan helppokin nakki. Itselleni matkustaminen itään, eli esimerkiksi juuri Kaliforniasta Suomeen päin on aina ollut hankalampaa. Länteen lennettäessä tuntuu kroppa sujahtavan paljon helpommin uuteen aikaan.

Pelkkä Pariisi - San Francisco -lento kesti 11 h 20 min. Ehdin katsoa lennon aikana kolme eĺokuvaa, syödä parit ateriat ja nukkua.

Omat kokemukseni Suomi-reissuista

Itsellä on nyt siis muutamat varsin tuoreetkin kokemukset jetlagista Suomi-visiittieni osalta. Kaksi visiiteistäni kesti juuri tuon 10 päivää, mutta kroppani käyttäytyi niiden aikana varsin eri tavalla. Miksi näin? Nyt kerron tämän ahaa-elämykseni teillekin. 

Ensimmäisellä visiitillä joulun aikaan en päässyt suomalaiseen rytmiin ollenkaan. Vielä viimeisenäkin yönä nukuin pätkittäin, vaikka käytössä olivat kaikki mahdolliset kikat, sauna mukaan lukien. Jälkeenpäin puntaroin miksi en päässyt suomalaiseen rytmiin lainkaan kiinni. Syynä taisi olla se, että päivät olivat joulun aikaan todella lyhyitä eli päivänvaloa ei juurikaan ollut. Samoin kohdalle osui paljon niitä sateisia ja harmaita päiviä vieläkin vaikeuttamaan nuppia tajauamaan, milloin pitäisi olla hereillä ja milloin koisata. 

Kun taas toisella 10-päiväisellä visiitilläni Suomessa maalis-huhtikuussa päivät olivat jo pidentyneet ja muutama aurinkoinenkin kevätpäivä syleili. Tällöin huomasin, että juuri viimeisenä täyspitkänä yönä pääsin suomalaiseen rytmiin ja nukuin ensimmäisen kerran 10 päivän (+ matkustusvuorokauden) aikana kahdeksan tunnin unet yhteen putkeen. No, seuraavana yönä kello olikin sitten jo soimassa klo 3:45, jotta ehdin ajoissa lentokentälle. Ehdin siis elää suomalaista rytmiä visiitilläni noin yhden vuorokauden ja taas mentiin, että hurlumhei vaan!

Niinpä päivänvalon merkitys aikaerorasituksen taltuttamiseen on oikeasti todella tärkeä! Olen oppinut ainakin nyt omasta kropastani sen, että jetlagien selätyskykyni Suomen kamaralla kulkee käsi kädessä Suomen vuodenaikojen kanssa. Pimeään vuodenaikaan se on hiton paljon vaikeampaa, valoisampaan aikaan helpompaa. Uskoisin, että tämä tekijä helpottaa oikean vuorokausirytmin tavoittamista myös täällä Kaliforniassa, jossa päivät ovat aurinkoisia ja yöt, myös kesäaikaan pimeitä. Erot yön ja päivän välillä ovat siis selkeät ja tuikitärkeät oikean rytmin saavuttamiseksi.

Aikaero ei suinkaan ole se ainoa rasite

Omat lisärasituksensa pitkillä lentomatkoilla tuovat lentokoneen rutikuiva ilma, lentokoneilmassa kiertävät pöpöt, kosminen säteily sekä UV-säteily, joille ihmiset koneissa väkisinkin altistuvat. Millaisia vaikutuksia tuollakin kosmisella säteilyllä sitten pidemmän päälle on, en tiedä. Jotkut ovat puhuneet sen aiheuttavan jopa syöpää. Ja nyt te siellä Suomessa tuumitte, että nyt on kotirouva Korpela tärähtänyt lopullisesti. Siellä se höpisee jostakin kosmisesta säteilystä, pitelee foliohattua päässään. Mutta äläs nyt, luin tästä aivan artikkelin jokin aika sitten. :-)

Omalla kohdallani on ollut suorastaan huonoa tuuria, että useilla lennoilla juuri viereinen kanssamatkustaja lennolla on yskinyt, rykinyt ja pärskinyt aivastaessaan pahemman kerran. Kai sillä yhdellä venäläisellä kerran oli ihan ihka aito tuberkuloosikin, kyllä se niin kauhean kuuloista oli! Eli kappas, usein saan kamalan kuumetaudin itsekin heti matkan jälkeen.

Paitsi että kerään koneista kaikki pöpöt itselleni, pitkien lentojen ja aikaerojen tuomat univelat sekoittavat myös aineenvaihduntani. Yleensä pari kolme päivää menee, että siitäkin oireesta tokenee. 

Eipä tällainen Helsinki-Vantaalta kuvattu sää hirvittävästi tietenkään virkistä.

Jetlagin hoito

Se, kuinka jokaisen kroppa jetlagiin reagoi, on varmasti yksilöllistä. Samoin se, kuinka nopeasti ja millä tavoin jokaisen kroppa siitä toipuu. Joidenkin olen kuullut kikkailevan ruokailuilla. He eivät syö juuri lainkaan, tai syövät todella kevyesti ennen lentomatkaa ja sen aikana, ja nauttivat raskaamman aterian vasta perille päästyään. Toiset taas tuntuvat ajoittavan lentojaan niin, että saapumisaika perille on heille (ja jetlagille) suotuisampi. Ainahan nämä kikka kolmoset eivät tosin ole mahdollisia toteuttaa. Jos matkaseurana on pieniä lapsia, tai jos sinne kaukaiselle tuppusaarelle menee todellakin vain kaksi lentoa viikossa, jompi kumpi niistä on otettava, oli lennon laskeutumisaika mikä tahansa.

Jos aikaeroa on paljon, mutta perillä oloaika uudessa aikavyöhykkeessä lyhyt, ei omaa päivärytmiään kannata välttämättä lähteä rajusti muuttamaankaan. Mutta jos uudessa aikavyöhykkeessä on tarkoitus olla pitempään, on hyvä yrittää hypätä paikalliseen rytmiin mahdollisimman nopeasti. Suositeltuja keinoja tähän ovat perinteiset ulkoilu, kevyt liikunta, nukkumaan meneminen paikallista aikaa heti ensimmäisenä päivänä sekä nukahtamista helpottavat melatoniinitabletit.

Itse olen useita eri melatoniinituotteita kokeiltuani päätynyt tulokseen, että vahvuus 3 mg on minulle paras ja se imeskeltävässä muodossa nautittuna. Uskon nimittäin, että imeskeltäessä vaikuttava aine päätyy nopeammin korvien väliin, sinne minne pitääkin. Ja kyllä, tämä voi olla ainoastaan mielikuvitustani.

Melatoniinirepertuaariani.

Tuosta melatoniinista tulikin mieleeni hauska juttu kerrottavaksi tähän loppuun. 

Melatoniini

Kun ukkokullan suomalainen kollega muutti myös tänne Piilaaksoon, taisi hänellä olla saavuttuaan vain päivä tai pari aikaa, kun hänen piti jo aloittaa työt. Kollega oli käynyt ennen lähtöään Suomessa lääkärin vastaanotolla, jotta saisi vahvempaa melatoniinia helpottamaan rivakkaa pääsyä kalifornialaiseen päivärytmiin. Suomessahan ilman reseptiä myytävät melatoniinit ovat vahvuudeltaan 1 mg. Lukemani mukaan kuuriluontoisesti käytettynä jopa 10 mg melatoniiniannostus on kuitenkin lääkäreiden mielestä vielä turvallista. 

Muistan, kun kollega kertoi lääkärikäynnistään automme takapenkillä istuessaan. Kuin kärppä minä käännyin hänen puoleensa ja utelin, että mitä, mitä, minkä vahvuista melatoniinia sait? Kollega vastasi: " 2 mg." En voinut olla purskahtamatta nauruun! Siis täällä Amerikassahan myydään jokaisen perusmarketin pilleriosastolla ja apteekeissa melatoniinia vahvuuksiltaan aina 5 mg:aan asti! Eikä niiden ostoon tarvita reseptiä. Hinnatkin ovat vain muutaman hassun dollarin luokkaa. En todellakaan nauranut kollegalle, vaan sille suomalaisen lääkärin ylivarovaisuudelle määräyksessään. Hui, että oikein 2 mg! Hi hii. 

Mutta nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!