torstai 6. marraskuuta 2014

Tirisevät asuntomarkkinat

Yllättävänkin monella tuntuu olevan käsitys, että kaikki tänne Piilaaksoon muuttajat rikastuvat automaattisesti. Ja äkkiäkös sellainen mielikuva tulee, sillä ainakin Suomen uutisoinnissa tahtovat korostua usein vain alueen korkea palkkataso ja IT-yritysten kiihtyvä rekrytointitarve. Ei niitä käy kieltäminenkään, mutta ajattelin seuraavaksi raottaa hiukan kolikon toista puolta, Piilaakson asumiskustannuksia. 


Taustaa


Piilaakson yritysten, työntekijöiden ja asuntojen kesken on kehittynyt eräänlainen noidankehä. Jokainen yksittäinen tekijä on riippuvainen kahdesta muusta. Alueen kovaa vauhtia kasvava bisnes ja em. noidankehä yhdessä aiheuttavat valtavaa painetta kustannusten nousuun. Piilaakson IT-alan yritykset kaipaavat kovasti osaajia ja joka viikko tänne muuttaa satoja ja taas satoja uusia työntekijöitä. Puhutaan siis tuhansista alueelle muuttajista kuukausittain. Lähtijöitä on vähemmän, joten alue on voimakkaasti muuttovoittoinen. Jotta yritykset saisivat houkuteltua uusia huippuosaajia aina ulkomailta asti, he tarjoavat isolle osalle tulijoista hyvän palkan ja mahdollisesti myös muita etuja. Nämä ja tietenkin itse työpaikka alansa huipulla, keskittymässä nimeltä Piilaakso vetävät puoleensa lisää uusia tulijoita ja näin noidankehä alkaa sulkeutua.


Piilaakson hehkua.
Asuntomarkkinoiden näkökulmasta tämä tarkoittaa, että tulijoita ja ottajia todellakin on! Voi siis huoletta pyytää kovaa hintaa, sillä aina löytyy joku, joka sen maksaa. Aina. Täällä jos missä on myyjän ja vuokranantajan markkinat. Piilaakson asuntomarkkinat ovat koko USA:n kuumimmat heti Manhattanin jälkeen! 


Tilanne San Franciscossa


Vaikutukset ovat levinneet myös San Franciscoon, noin tunnin junamatkan päähän Piilaaksosta, ja iso osa porukkaa kulkeekin töihin sieltä käsin. San Franciscossa asukkaat ovat nousseet jo useampaan kertaan barrikadeille alati nousevien vuokrahintojen vuoksi. Tänä päivänä et enää saa käytännössä minkäänlaista vuokra-asuntoa alle 3000 dollarin kuukausihintaan SF:n alueelta. Et edes sitä "kämäistä yksiötä", josta suomalaisnainen minulle viisumihaastattelun odotushuoneessa Helsingin konsulaatissa kertoili. :-) Vai lieköhän tuokaan summa enää riittää, mene ja tiedä. Vuokrakustannukset ovat nimittäin nousseet täällä viimeisen kolmen vuoden aikana 50%. Lieveilmiönä tästä IT-alan työntekijät eivät suinkaan ole kaikkien suosiossa San Franciscossa ja niinpä ääritilanteitakin sattuu. SF:n asukkaat "kostavat" korkeita asumiskustannuksiaan IT-työntekijöihin, vaikka syyttömiähän he siihen ovat. Välikappaleita paremminkin. Tämän vuoksi en pukisi SF:n kaduille paitaa, jossa lukee isolla vaikkapa Apple, eBay, Facebook tai Google.


Ei Google-paitaa San Franciscoon. 


Järkyttävät kauppahinnat 


Ukkokultani kollega oli asunut Piilaaksossa jo 3-4 vuotta vuokralla. Hän oli saanut rahaa säästöön ja käynyt pankin kanssa keskusteluja asuntolainasta. Hän halusi ostaa talon, nk. town housen (kuva alla), ja budjettinsa sen ostamiseksi oli 1,3 milj. dollaria. Hän etsi ja etsi aikansa, teki muutamia tarjouksiakin hyväksi havaitsemistaan kohteista, mutta jäi aina nuolemaan näppejään. Sitten löytyi sopiva kohde, hyvältä alueeltakin ja talon pyyntihinta oli juuri sen 1,3 miljoonaa. Hän teki nopeasti tarjouksen, heti ilmoituksen tultua nettiin, ja tarjosi talosta pyydettyä 1,3 miljoonaa ja piti kauppaa näin ollen varmana tapauksena. Mutta, mutta. Pian kiinteistövälittäjä ottikin yhteyttä, että oli tullut kilpaileva tarjous 1,5 miljoonaa, haluatko tarjota lisää? Siis että samana päivänä, kun kohde tulee myyntiin, pyyntihinnan päälle tarjotaan suomalaisen keskiverto-omakotitalon hinnan verran LISÄÄ! En voi käsittää. Hän ei voinut tarjota enempää, eikä näin ollen saanut ko. taloa. 
Nk. Town house. Yleensä ei omaa pihaa, korkeintaan pieni terassi. Huomaa myös Halloweenin jäljiltä roikkuva luuranko. :-)

Town house nro 2. 


Itse seurailin jo kesällä noiden omakotitalojen hinnoittelua ilmaisjakelulehdistä. Ihan mielenkiinnosta vaan, en ostomielessä. Halvimmat talot saattavat keikkua siinä 500-700 tuhannen dollarin hujakoilla, mutta ne sijaitsevat usein joko todella kaukana kaikesta tai sitten huonoilla alueilla kuten esim. San Josen Alum Rockissa. Siellä on jo melkoista gangsta-meininkiä. Että asu siinä sitten leppoisasti: Sait talon "halvalla", mutta yöt pitää nukkua toinen silmä auki ja pyssy kourassa. Siihen leikkiin en lähtisi, hui!


Vuokrien taso


Olen päässyt sivusta seurailemaan myös tuttaviemme yrityksiä vuokrata omakotitalo. Hyvät kohteet menevät päivässä. Omakotitalojen vuokrahinnat tuntuvat liikkuvan siinä 5000-7000 USD/kk. Tämä hinta ei välttämättä vielä takaa, että sinulla olisi pihassasi esimerkiksi oma uima-allas. Onhan siinä amerikkalaista unelmaa kerrakseen - maksettavaksi! Niinpä minä olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen tähän meidän 2-kerroksiseen vuokrarivariimme. Päätyasunto ja taloyhtiön yhteinen uima-allas, johon pulahtaa. Ei kurita kukkaroakaan aivan rankimmalla kädellä. 


Meidän pikkuruiset, hilpeyttäkin aiheuttaneet postilokerot. "Mitä pienempi vuokra, sitä pienempi postilokero." (Ihan oma kehittelemäni sutkaus, ei perustu faktoihin.)

Lopullinen kuukausivuokra riippuu vuokrauksen ajankohdasta (kysyntä) sekä vuokra-ajan pituudesta. Syksyllä vuokrat ovat korkeimmillaan kun alueelle tulee paljon määräaikaisia harjoittelijoita ja siihen aikasaumaan se meilläkin valitettavasti ja pakostakin osui. Vuokrasopimukset tehdään yleensä määräaikaisina 1-12 kk mittaisina. Tämä mahdollistaa vuokrien noston vähintään kerran vuodessa. Pitempikestoinen sitoutuminen samaan asuntoon todellakin kannattaa, sillä kuukausivuokra laskee roimasti yli 6 kk mittaisissa sopimuksissa. Pahimmillaan olen nähnyt 1 kk mittaisesta vuokrasopimuksesta pyydettävän yli 12 000 USD eli hintahaitaria löytyy.


Ja tähän se johtaa...


Nämä pilviin asti kohonneet vuokrat ovat saaneet osan työntekijöistä luopumaan vuokra-asumisesta kokonaan. He asuvat työpaikkansa parkkipaikalla, osa nukkuu farmariautoissaan, osalla on matkailuauto. Mikäpä siinä, kai sitä jonkin aikaa niinkin pärjää. Työpaikka tarjoaa kolme ateriaa päivässä, pesutilat ja wifin. Ei kai sitä nörtähtävä insinööri muuta tarvitsekaan! ;-)

Piilaakson ja San Franciscon asuntomarkkinat ovat siis suorastaan tirisevän kuumat! Saapa nähdä, milloin puurokattila kuohahtaa lopullisesti hellalle, kyllä tämä sen verran hullua menoa on. Jos hintaralli jatkaa samanlaista nousukiitoaan, voidaankin pian kysyä: Kuinka kauan ihmisillä on enää vara asua ja käydä töissä Piilaaksossa? No, onneksi sentään bensa ja ruoka on halpaa! Onhan tämä kuitenkin Amerikka!



Muuttoja tapahtuu tiuhaan tahtiin. Kuva otettu tänään 6.11.2014.

Loppukevennys


Tämän realismipläjäyksen päätteeksi vielä hauska tarina liittyen tuohon yritysten kovaan rekrytointi-imuun. Alueen erään ison, verkkokauppaan keskittyvän yrityksen bisnes alkoi lyhyellä aikavälillä kasvaa huimaa vauhtia ja lisätyöntekijöitä otettiin taloon kymmeniä viikossa. Paikallinen toimistokalustetoimittaja ei pystynyt toimittamaan toimistokalusteita uusille työntekijöille sitä mukaa kun tarve oli, joten yrityksessä tehtiin nopea hätäratkaisu ja otettiin toimistotilojen väliset sisäovet pöydiksi. Alkuun jokainen sai oman oven pöydäkseen, mutta kun sakkia tuli vain lisää ja lisää, piti alkaa ovia sahaamaan kahtia, jotta siihen mahtui useampi tulokas ovenreunaa hyödyntämään. Jotenkin niin itseäni huvittaa kaikessa komeudessaan tuo kuvio. Täällä, teknologian kehityksen kärkipaikoilla ja työpöydät sahataan ovista! :-D

Mutta hei, se yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ensi kertaan!

2 kommenttia:

  1. Olipas supermielenkiintoinen postaus. Oltiin viime kesänä San Franissa ja tiesin, että asuntojen hinnat alueella ovat todella pilvissä, mutta epäilin, että taksikuski hieman liioitteli, kun sanoi juuri tuota samaa, ettei 3000 dollarilla saa juuri mitään vuokrakämppää. Huh, mikä tilanne! Ilmankos downtownissa oli paljon kodittomia kaduilla, josta en kyllä pitänyt yhtään. Se oli juuri se syy, miksi SF ei vienyt sydäntäni kovinkaan vahvasti. Mutta olis todella kiva joskus käydä Piilaaksossa, sillä onhan tämä melko mielenkiintoinen ilmiö. Onneksi sun blogin kautta päästään messiin näihin hullun Amerikan juttuihin :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ulla kommentistasi. Olitkin ensimmäinen, joka tätä kommentoi, liekö teksti ollut sen verran "mykistävä" muille lukijoille. Mutta tosiaan, kyllä tämä aika hullua on! Kiva kun seuraat blogiani!

    VastaaPoista