Joukkopako Piilaaksosta?

Jokainen varmasti arvaa, ettei elämä koronapandemian jälkeen tule välittömästi olemaan täysin samanlainen kuin aikaisemmin. Puhutaan uudesta normaalista. Monet turismista elantonsa saavat kaupungit, alueet ja valtiot ovat luonnollisestikin huolissaan tulevasta. Turismista elävistä yrittäjistä puhumattakaan. Millaista on koulunkäynti, entäpä työelämä? Asuminen? Tällä hetkellä ilmassa ja mediassa (mm. täällä ja täällä) väreilee sellaisia merkkejä, että vallitseva pandemia voi tuoda isoja muutostuulia myös Piilaaksoon.

IT-jätit uuden edessä tilojen kanssa

San Franciscossa ja Piilaaksossa sijaitsee useita isojen ja kuuluisien IT-alan yritysten pääkonttoreita ja kampuksia. San Franciscossa päämajaansa pitävät esimerkiksi Twitter ja Dropbox, Piilaaksossa mm. Facebook, Google, Apple ja LinkedIn. Kaikki nämä yritykset ovat satsanneet kovasti yrityksiensä toimistoihin ja osa firmoista on ollut toimistotilojensa suhteen jatkuvan laajentamispaineen alla. Esimerkiksi Google on ostanut Piilaaksosta kokonaisia kortteleita tuodakseen niihin lisää omia toimistotiloja ja tällä hetkellä yritys rakentaa uutta hienoa päärakennusta. Päärakennus ei ole maallikon silmin katsottuna valtavan iso, mutta suunnitelmien mukaan rakennuksen valmistuttua upouusien kattojen alle oli tarkoitus mahduttaa noin 8 000 työntekijää. 

Googlen rakenteilla oleva uusi päärakennus.

Tällä hetkellä kaikki kynnelle kykenevät IT-alan työntekijät tekevät töitä etänä. Toimistotiloilla ei siis ole käyttöä. Mutta jotta näiden yritysten toimistotilat voisivat olla lähitulevaisuudessa edes osan työntekijöidensä käytettävissä, vaatii se uudenlaisia tilaratkaisuja. Avokonttorit voidaan joutua pilkkomaan pienemmiksi kokonaisuuksiksi, eikä yhteisiin tiloihin voida sijoittaa enää työpisteitä vieri viereen. Samoin on esitetty, että toimistotilojen väliset käytävät olisivat jatkossa kenties vain yksisuuntaisia, jotta kontakteilta vastaantulevien kanssa vältyttäisiin. Tämä tietäisi lisää uusien kulkureittien suunnittelua, ehkä uusia hissejä tai porraskäytäviä. Tällaiset väljemmät tilaratkaisut vaatisivat samalle työntekijämäärälle aina vain isompia neliömääriä.

Mutta uuden edessä myös työntekijöidensä kanssa

Toisaalta, monet isot yritykset ovat ilmoittaneet, että valtaosa työntekijöistä voi tehdä etätöitä jopa vuoden loppuun saakka. Näin ilmoittivat toukokuun ensimmäisella viikolla mm. massiiviset työllistäjät Google ja Facebook. Firmoista pisimmälle etätyöajatuksiaan vei ensimmäisenä Twitter, joka ilmoitti työntekijöilleen, että he voivat jatkaa etätöitä vaikka maailman tappiin asti. Kohta perässä saman julisti sanfranciscolainen, mobiilimaksamiseen keskittynyt yritys Square. Ja sopivasti juuri tänään, tätä postausta viimeistellessäni julkaistiin uutinen, jossa Facebook kaavailee, että seuraavan 5 - 10 vuoden kuluttua jopa puolet sen kymmenistä tuhansista työntekijöistä työskentelee etänä. Kuinka siis lopulta käy toimistotilojen? Ehkäpä niitä ei tarvitakaan samassa laajuudessa kuin nykyisin. 

Totta varmasti on, etteivät kaikki, eivät ihmiset eivätkä yrityksetkään, pysty tai edes halua jatkaa työntekoa pelkästään etätyönä. Jo ainoastaan työn luonteen vuoksi ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi. Lisäksi monet yritykset tarjoavat työntekijöilleen monenlaisia työsuhde-etuja juurikin toimistoilla. Näitä voivat olla ilmaiset lounaat ja välipalat, viihdykkeelliset taukotilat, virikkeelliset kokoustilat, kuntosalit ja ohjatut liikuntatunnit. Nämä monipuoliset työsuhde-edut ovat olleet monelle yritykselle vetovoimatekijä ylipäätään saada työntekijöitä. Jatkossa siis varmaan yrityksissä haetaan sitä balanssia, mikä osa työntekijöistä käy työpaikalla fyysisesti. 

Vaikutukset työntekijöihin

Millaiset vaikutukset voimassaolevilla etätyömääräyksillä ja -suosituksilla sitten on ollut IT-alan työntekijöihin? Moni on nauttinut, koska on voinut säästää omaa aikaa ja hermoja, jotka tyypillisesti menisivät ruuhkaisiin työmatkoihin. Yksi ystävistämme säästää tällä hetkellä jokainen arkipäivä kolme tuntia, jonka hän tyypillisesti käyttäisi työmatkoihinsa. Viikossa se tekee 15 tuntia lisää vapaa-aikaa, kuukaudessa 60. Vapaa-ajan lisääntyminen voi siis olla todella merkittävä. 

Toisaalta moni tuskailee etätyön tekemisestä kotona, koska sille ei löydy kotioloista oikeanlaista ja rauhallista tilaa. Piilaakson järkyttävän korkeiden asumiskustannusten vuoksi monet pyrkivät asumaan niin pienissä neliömäärissä kuin mahdollista. Ja moni asuu vuokralla. Niinpä esimerkiksi monissa lapsiperheissä ei löydy yhtä ylimääräistä huonetta, jonka voisi nyt rauhoittaa jomman kumman vanhemman työtilaksi. Nyt, kun paikalliset koulut ovat nekin olleet suljettuina ja pysyvät sitä vielä tämän lukuvuoden loppuun, on monessa lapsiperheessä varmastikin etsitty kaikki mahdolliset keinot, että niin lasten etäkoulut kuin vanhempien etätyötkin ovat sujuneet edes joten kuten. 

Työnantajien suostumus etätyöskentelyyn vielä useiden kuukausien ajan on saanut ihmisiä Piilaaksossa nyt vahvasti poismuuttokannalle. Seuraan aktiivisesti erästä paikallista, IT-alan yrityksen perheiden sosiaalisen median ryhmää ja siellä alkoi välittömästi aktiivinen keskustelu Piilaaksosta poismuutosta, kun yritykset julkistivat etätyömahdollisuuden ainakin vuoden loppuun saakka. Useissa perheissä muuttamisesta oli tehty suunnitelmia jo aiemmin ja nyt tarjolla oleva etätyömahdollisuus oli kuin bensaa liekkeihin. Monilla oli jo laskelmatkin tehty valmiiksi. Niissä oli otettu huomioon muualla asumisen edullisempi hinta, mutta myös mahdollisesti pienenevä palkka. Monet yritykset nimittäin maksavat korkeampaa palkkaa juurikin vain Piilaakson ja San Franciscon alueiden työntekijöille. 

Miksi joukkopako?

Mikä siis saa ihmiset muuttamaan pois tai ainakin hanakasti haaveilemaan poismuutosta? Yksinkertaisesti huippukorkeat elinkustannukset. Piilaakson asumiskustannuksista mainitsen esimerkkinä vaikkapa Palo Alton kaupungin, joka on yksi kalleimmista alueista Piilaaksossa. Siellä omakotitalojen kuukausivuokrat liikkuvat tyypillisesti 5 000 - 6 000 dollarin luokassa. Tuohon rahaan ei saa vielä uima-allasta eli mistään luksuskodeista ei ole kysymys. Tällä hetkellä alle 4 000 dollarilla kuussa saisi alle 80 m2 kokoisen "puutarhamökin". Omakotitalojen ostohinnat laaksossa alkavat tyypillisesti 1,5 miljoonasta dollarista ylöspäin ja tuolla rahalla ei ole takeita, että saisit vielä välttämättä edes hyväkuntoista taloa. Myös koko Kalifornia osavaltiona on yksi Yhdysvaltojen kalleimmista. 

Niinpä IT-työntekijöiden perheet näkevät tällä hetkellä sauman muuttaa joko edullisempaan osavaltioon tai pysytellen Kaliforniassa, mutta siirtyä Piilaaksoa huomattavasti edullisemmalle alueelle. Osa on puhunut muutosta jopa ulkomaille, pois Yhdysvalloista. Nyt monet lapsiperheet ovat maksaneet kovaa asumisen hintaa sekä hyvästä sijainnista työpaikkaan nähden että asuinalueensa hyvämaineisista kouluista. Tällä hetkellä kumpikaan noista asumisen hintaa ylöspäin hilaavista kriteereistä ei ole ollut ajankohtainen pian kolmeen kuukauteen. Tämän havainnon totesi eräs perheenäiti sosiaalisen median ryhmässä ja moni havahtui samaan ajatukseen. 

Innokkuus muuttaa pois Piilaaksosta tai koko Kaliforniasta ei tietenkään kosketa vain IT-alan työntekijöitä. Monet ovat menettäneet työpaikkansa karanteenisulkujen aikana esimerkiksi matalapalkka-aloilla ja jos säästöjä ei ole, ei ole varaa maksaa enää vuokraakaan. Heilläkin on välitön halu muuttaa edullisempaan paikkaan. 

Talo myynnissä. Tuntuu, että taloja on tullut myyntiin nyt meidänkin lähialueella yhä enemmän, mutta hinnat niissä eivät ainakaan vielä ole tippuneet.

Puhkeaako asumiskustannusten hintakupla?

Viimeiset vuodet asuntojen ja talojen osto- ja vuokrahinnat ovat Piilaaksossa vain kasvaneet kasvamistaan koko ajan. Jos tällainen suuri joukkopako nyt alueelta tapahtuu, puhkeaako asumiskustannusten hintakupla viimeinkin? Vieläkö kiinalaiset ostavat miljoonien omakotitaloja käteiskaupalla jättäen nämä talot kuitenkin edelleen tyhjilleen? Vai alenevatko hinnat niin, että kiinalaisten sijoitusmielessä tehdyt talo-ostokset vain kiihtyvät? Jääkö myös toimistotiloja pian vapaaksi valtavia neliömääriä?

Mikään ennustajaeukkohan minä en ole eli ei minulla tietenkään ole varmaa tietoa kuinka asiat lopulta kääntyvät. Postauksessani esille tuomani seikat ovat käynnissä olevia spekulaatioita Piilaaksoa koskien. Mielenkiintoista on kyllä seurata, millainen se uusi normaali Piilaakossa onkaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Piilaakson kodeista

Nyt villasukat jalkaan joka iikka! Luvassa on kylmää kyytiä, kun kerron asumisesta Piilaakson kodeissa. Nyt ovat meneillään ne Kaliforniankin pari talvikuukautta sateineen, mutta aina ei tarvitse olla edes talvi, kun piilaaksolaisissa kodeissa palelee.

Tällä kertaa kuvailen teille siis omakohtaisia kokemuksiani ja havaintojani Piilaakson kodeista. Postaus on jatkoa viime postaukselleni Miltä Piilaaksossa näyttää? ja yritänkin lähestyä aihetta taas rakentamisen näkökulmasta.

Kolme eri kotia, kaikissa yksi yhteinen piirre

Olen asunut Piilaaksossa tähän mennessä kolmessa eri asunnossa. Kerrostalokaksiossa, kaksikerroksisessa ns. townhousessa sekä rivi- tai luhtitalotyyppisessä toisen kerroksen asunnossa. Näitä kaikkia asuntoja on yhdistänyt yksi piirre, kylmyys, ainakin jossakin kohtaa vuotta. Kyllä, piilaaksolaisessa kodissa palelee.

Ensimmäinen asuntomme oli kerrostaloasunto San Joséssa. Kerrostalo oli aika uusi ja asuntoihin johti osittain raittiiseen ulkoilmaan avonaiset betonikäytävät. Että ne betonikäytävät olivat sitten kylmät! En edes ymmärrä miten ne pystyivätkin olemaan niin jäätävän kylmät. Ja huomio, tuolloin elettiin kesäkuuta, jolloin päivälämpötilat olivat +25 - +30 Celsius-astetta! Vaikka oma asuntomme taisi olla kolmannessa kerroksessa, tuo käytävän kylmyys huokui asuntoomme jokaisella ovenaukaisulla. Tuo käsittämätön kylmyys on jäänyt niin mieleeni, että muistan sen edelleenkin kuin eilisen päivän.

Seuraavaksi asuimme kaksikerroksisessa townhousessa. Okei, ei edellä mainittua käytäväongelmaa, mutta asuntomme alakerran lattiasta se kohta, noin puolet pinta-alasta, jossa ei ollut kokolattiamattoa oli hyytävän kylmä. Eikä se katsonut vuodenaikaa, vaan lattia huokui kylmää kuukaudesta toiseen ja villasukat tulivat tarpeeseen ympäri vuoden. Tämä seikka muuten opetti minutkin tykkäämään kokolattiamatoista. Ne tuntuvat eristävän maaperän kylmyyttä yllättävän hyvin. 

Nykyinen kotimme puolestaan sijaitsee toisessa kerroksessa, joten maasta huokuva kylmyys lattioissa ei nyt ole riesana. Nyt meillä sen sijaan on parikin parveketta. Parvekkeille johtaa isot lasiset liukuovet, joissa on ihme kyllä tuplalasitus. Silti isoista lasipinnoista vetää eli ne ovat huonoja eristämään. 

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen:

Lämmityslaitteet

Monet voivat yllättyä kuullessaan, että Pohjois-Kalifornian kodeissa tarvitaan lämmityslaitteita. Ainoassakaan meidän asumassa kodissa ei kuitenkaan ole ollut mitään rakenteisiin kuuluvia, seiniin kiinnitettyjä lämpöpattereita, ei sähkö- eikä vesikiertopattereita. Irrallisia sähköpattereita olen toki nähnyt myynnissä. Asuntojen lämmittäminen tapahtuu pitkälti asuntoihin rakennettujen keskusilmastointilaitteiden avulla. Pohjois-Kaliforniassa ja Piilaaksossa valtaosa vuodesta näitä asuntojen ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmiä käytetään kuitenkin oleskelutilojen viilentämiseen. Mutta sitten ovat nämä pari kolme viileämpää talvikuukautta, jolloin ainakin yöksi on syytä laittaa lämmityslaite päälle. Talvisinhan Pohjois-Kaliforniassa yölämpötilat voivat käväistä jopa pakkasen puolella. 

Nykyisen kotimme ilmanvaihto- ja lämmönsäätöjärjestelmä Mr. Honeywell alias Töhö. Talvella Töhö säädetään lämmittämään, kesäisin viilentämään.

Seuraavaksi lisää perusteita miksi lämmityslaitteitakin tarvitaan:

Talot vuotavat kuin seula

En ole tähän mennessä nähnyt täällä asuntojen ikkunoissa muita kuin yksinkertaisia lasituksia. Ulos johtavissa lasiliukuovissa voi olla kaksinkertainen lasi. Sekä ikkunoista että ovista siis vetää. Ja kun postauksen alussa kerroin kylmistä ensimmäisen kerroksen lattioista, ei paikallisten huushollien rakennusvaiheessa ole todellakaan taidettu miettiä mitään pohjaeristyksiä sen koommin. Ja miksipä tarvitsisikaan, kun suurimman osan vuodesta kylvetään lämmössä. Lämpimästä säästä huolimatta lattiat voivat olla kylmät.

Mutta sitten, eipä ne talojen rakenteetkaan täällä aivan priimaa ole. Alla on kaksi kuvaa edellisen kotimme ovesta. Piti oikein muistoksi ikuistaa tämäkin. Kyllä, päivä paistaa sisään sekä oven alta että sivusta.

Kuvassa kynnysmatto ja oven alareuna.

Ovemme lukittuna. Taloyhtiöllämme oli toisinaan tapana viestiä asukkaille tuomalla taiteltu A4-lappunen oven rakoon odottamaan. No, meillä nuo taitellut viestilappuset tulivat ns. ovesta läpi sisälle asti, vaikka ovi olisi ollut lukittunakin.

Lisäksi sain vasta kuulla eräältä pariskunnalta, kuinka heillä on kotonaan hieno ja perinteinen sanfranciscolainen erkkeri, mutta seinän ja lattian rajassa on iso reikä! Eli tuuletus pelaa. Piilaaksolaisissa kodeissa ei siis vuoda pelkästään ovista ja ikkunoista, vaan myös seinistä ja lattioista. 

Ja kun olen paikallisia rakennustyömaita katsellut, niin eipä tarvitse vetoisuutta tai huonoa lämpötilan eristämiskykyä ihmetellä. Asuntojen seinäthän ovat melkein kuin pahvia! Ei ole seinien perusrakennusmateriaali paljoakaan vanerilevyä paksumpaa. Puhunkin paikallisista taloista usein pahvitaloina.

Siihen sitä pahvitaloa pystyyn pykätään. Katsokaa nyt tuota seinämateriaalia!

Minua onkin vähän huvittanut, kun Suomessa puhutaan aina lämmönerityksestä. Vaikka juuri nyt ei tunnu sille, kun Esteri on viikkokaupalla antanut taivaalta parastaan, mutta valtaosan vuodesta Kaliforniassa ollessa lämmintä tai jopa kuumaa, pitäisi täällä kai puhua ennemminkin talojen viileäneristyksestä. Kun suomalaisissa kodeissa pelätään lämmön karkaavan ulos, täällä ison osan vuodesta pelätään lämmön karkaavan sisälle. Täällä talojen tulisi siis eristää se viilennetty ilma pysymään sisällä, mutta kuten tässä todettua, talot vuotavat kuin seula. Niin, ja jossakin vaiheessa Suomessa puhuttiin, että taloista rakennettiin jo liiankin tiiviitä. Talot eivät hengittäneet. Täällä sitä ongelmaa ei ole, heh heh.

Rakentamisen laatu

Asuinrakentamisen laatu tahtoo siis olla täällä vähän vinksin vonksin. Priimakuntoisiakin toki varmasti löytyy, en sitä sano. Samoin luksusluokan koteja, mutta niiden hinnat liikkuvatkin sitten aivan eri kategorioissa. Olisihan sitä luullut, että kun mekin maksoimme tuosta edellisestä kodistamme kuukausivuokraa useita tuhansia dollareita, että sillä saisi edes oven, jonka ollessa kiinni "paperikirjeenvaihtoa" ei pystyisi harrastamaan. 

Osasyy heikkoon laatuun on varmastikin se, mistä mainitsin jo viime postauksessa. Piilaaksossa on asuintaloja rakennettu ajoittain todella kiireellä alueen räjähdysmäisesti kasvavan asukasmäärän myötä. Kun on keskitytty määrään, eikä niinkään laatuun, on rakennusjälkikin sitten sen mukaista. Nykyään rakennustyömaita katsellessa homma ainakin näyttää kyllä ihan ammattimaiselle. On turva-aitaukset, varoituskyltit ja työmiehillä turvavarusteet. Mutta aikaisemmin on varmasti ollut aikoja, jolloin väki rakennustyömailla ei välttämättä ole raksakoulun penkkejä paljoa kulutellut. On ollut enemmän sitä "työ tekijäänsä opettaa"-sakkia. Laittomasti maahan tulleet ja/tai kouluttamattomat ovat olleet edullista ja nopeasti hankittavaa työvoimaa, myös rakennustyömaille.

Pari sanaa kotien pohjaratkaisuista

Olen jo aiemminkin blogissani maininnut, kuinka useista amerikkalaisista kodeista puuttuu kokonaan eteinen. Tämä voi juontaa juurensa siitä, että iso osa amerikkalaisista lompsii sisällä kodeissaankin kengät jalassa. Niinpä esimerkiksi tilaa kenkätelineille ei tarvita. Vai onko käytäntö mennytkin toisin päin? Kun eteisiä ei ole ollut, on tavaksi tullut jättää kengät jalkaan. Hmm, kumpi oli ensin, muna vai kana?

Samoin esimerkiksi täällä Kaliforniassa tarvitsee harvoin ulkotakkeja (poislukien sateiset talvikuukaudet), ainakaan kovin paksuja. Niinpä naulakoillekaan ei tarvitse varata neliöitä pohjaratkaisuissa. Tästä eteisen puuttumisesta on omiakin kokemuksia. Edellisessä asunnossamme ulko-ovi aukeni suoraan olohuoneeseen. Nykyisessä kodissa meillä sentään pieni eteiseksi laskettava tila on, tai olemme siitä suomalaisina eteisen muovanneet. 

On ollut muuten jännä huomata, kuinka jotkut suomalaisperheet ovat joutuneet ehkä hiukan hankaliinkiin tilanteisiin tämän eteis- ja kenkäkuvion kanssa. Jos suomalaisperhe haluaa jatkaa täällä suomalaisittain, eli heidän kodissaan riisutaan kengät pois sisällä, niin kuinka kertoa tämä ystävällisesti vaikkapa lastensa amerikkalaisille koulukavereille tai amerikkalaisperheille, jotka tulevat kylään? Kaikenlaista ohjekylttiä ovat joutuneet ulko-oven pieleen askartelemaan, huh huh. Ja onkohan niin, että periamerikkalainen katsoo tällaista kummallista kenkienriisumiskäytäntöä silti vähän kieroon? Mene ja tiedä.

Mutta sitten takaisin paikallisten kotien pohjaratkaisuihin. Amerikkalaiskotien isoin makuuhuone on nimeltään master bedroom. Lisäksi isommissa, useamman (3+) makuuhuoneen asunnoissa ja omakotitaloissa on lähes aina kaksi olohuonetta. Toinen on nimeltään family room (perhehuone) ja toinen living room (olohuone). Koska itse en ole tällaisissa isoissa asunnoissa tai taloissa asunut, ainoastaan vieraillut, niin näiden kahden olohuoneen ero ei minulle ole vielä täysin auennut. Wikipedian mukaan family room on se rennompi tila, johon kokoonnutaan perheen ja myös vieraiden kesken seurustelemaan ja katsomaan televisiota. Tämä family room sijaitsee usein keittiön läheisyydessä, jolloin vieraiden kanssa seurustelu voi jatkua, vaikka isäntäväki keittiön puolella jotakin tarjottavaa hääräilisikin. Toinen olohuone, living room on Wikipedian tietojen mukaan hienostuneempi antiikkeineen ja taideteoksineen ja sitä käytetään enemmän erikoistilanteissa.

Yksityiskohtana amerikkalainen jousimallin ovistopperi. Just sellainen, josta kissat menevät amerikkalaisissa hauskoissa kotivideoissa ihan sekaisin. :-D

Lopuksi kerron vielä esimerkin, joka kuvaa hyvin pahvitalojen seiniä:

Tapahtui edellisessä taloyhtiössämme

Satuin kerran olemaan edellisen taloyhtiömme uima-altaalla, kun yksi naapureistamme, amerikkalaisperheen äiti kertoi sattumuksistaan heidän asuntonsa kohdalla. Perheen asunnon ulkoseinän viereen nurmikolle oli sijoitettu sadetin. No, tämä sadetin oli suunnattu väärin ja vesi sadettimesta suihkusikin suoraan asunnon ulkoseinään. Perhe ei itse tätä ensin huomannut, sillä taloyhtiön sadettimet menivät yleensä vasta illalla n. klo 22 aikaan päälle. Sitten, kun aurinko oli jo laskenut. Mutta sitten perhe kyllä huomasi! Nimittäin sadettimen vesi tuli heidän asunnon (pahvi)seinän läpi kastellen sekä seinän sisäpinnan, että heidän poikansa petivaatteet sängystä! Pojan sänky kun sattumoisin sijaitsi juuri kyseistä seinää vasten! Perheen äiti oli aika käärmeissään, koska välittömiin korjaustoimiin ei oltu hetimmiten ryhdytty. Vasta kun perheen isä oli lopulta käyttänyt "ettekö te tiedä, kuka minä olen"-korttia (isä kuului kuulemma kaupunginvaltuustoon), olivat korjaustoimetkin alkaneet sukkelasti. Mitä tästä opimme? Väärin suunnattu sadetin ja piilaaksolainen pahviseinä ovat huono yhdistelmä.

Meille ei sentään ole osunut kohdalle umpimärkiä seiniä, eikä myöskään kokolattiamattoja WC-istuimen ympärillä. Niitäkin kun kuulemma edelleen täällä on.

Että tällaisia havaintoja tällä kertaa. Ensi kerralla onkin luvassa jotain ihan muuta! Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Miltä Piilaaksossa näyttää?

Monet tuntuvat yllättyvän saapuessaan Piilaaksoon, millaiselta täällä rakennusten ja rakentamisen osalta näyttää. Niinpä tämänkertaisessa postauksessani yritän vähän kuvailla pohjoiskalifornialaista ja piilaaksolaista yleisilmettä ja alueen rakennuskantaa. Katsotaan kuinka siinä onnistun.

Tämän asuinrakennuksen väri on ihan ok. Myöhemmin postauksessa myös jotain, mikä on mielestäni vähemmän ok.

Omat ennakko-odotukset vs. todellisuus

Muistan hatarasti omat ennakkokäsitykseni, kun tulin ensimmäistä kertaa Piilaaksoon noin viisi vuotta sitten. Ukkokullalla oli ollut parin kuukauden työkomennus laaksossa, minkä jälkeen olimme päättäneet viettää lomaa Kaliforniassa kierrellen. Minä tulin Suomesta perästä ja lomareissumme starttasi tuon työkomennuksen vuoksi Piilaaksosta. Ehkä odotin tästä paljon puhutusta Piilaaksosta jotenkin kompaktimpaa kokonaisuutta. Sellaista, missä toimistorakennukset olisivat tiiviimmin yhdessä ja asuinalueet sitten hajallaan siinä ympärillä. Mutta eihän täällä sellaista ollutkaan, ei lähimainkaan. Piilaaksohan on valtavan suuri alue, johon kuuluu useita eri kaupunkejakin! Ei täällä ole mitään yhtä ainoata keskittymää. Niinpä toimistorakennuksiakin on ryppäinä siellä täällä ja asuinalueita sijaitsee näiden toimistorakennusten vieressä, välissä ja joka puolella.

Matalaa rakentamista

Yleinen rakennuskanta Piilaaksossa ja sen lähiympäristössä on hyvin matalaa. Tyypillinen kerrosluku rakennuksissa on kolme. Viime aikoina olen nähnyt olevan rakenteilla myös neljän ja viiden kerroksen asuintaloja. Myös useimmat toimistorakennukset ovat matalia. Pilvenpiirtäjiä löytyy lähinnä San Franciscosta, Oaklandista ja löyhin kriteerein katsottuna ehkä pari myös San Josésta. Yksi syy matalaan rakentamiseen on maaperän epävakaus. San Francisco ja ympäröivä Bay Area sijaitsevat mannerlaattojen saumakohdassa, joten alue on erittäin herkkää maanjäristysaluetta.

Toinen syy matalaan rakentamiseen voi olla kaavoituspolitiikassa. Joinakin vuosina Piilaaksoon on varmasti rakennettu asuntoja hurjalla kiireellä räjähdysmäisesti kasvavien muuttomäärien myötä. Nykyään yhtenä pullonkaulana lisäasuntojen saamiseksi Piilaakson alueella tuntuu olevan paikallinen nihkeä kaavoittaminen. Tähän kaavoitusasiaan ovat isot IT-yrityksetkin yrittäneet parhaansa mukaan myötävaikuttaa erilaisin vetoomuksin ja jopa lupautuen osallistua rakennuskustannuksiin. Joskus yritykset tässä onnistuvat, useimmiten ei. Käsitykseni mukaan paikallinen kaavoituspolitiikka on melkoista vääntöä, enkä ole tietoisesti halunnut siihen kovinkaan syvällisesti perehtyä.

San Josén keskustaa.

Pienet ja söpöt kaupunkikeskustat

Piilaaksossa on useita kaupunkeja vieri vieressä, eikä autoillessa kaupunkirajoja juurikaan huomaa. Yhtenä yhteisenä piirteinä näille kaupungeille on niiden pienet ja usein ihan söpöt keskustat. Aina kaupungin keskustan koko ei kuitenkaan kulje käsi kädessä kaupungin koon ja asukasluvun kanssa. Esimerkiksi Mountain View'n asukasluku on noin 78 000 (v. 2013) ja kaupungin keskustan pääkatu ravintola-alueineen on noin kolmen korttelin pituinen plus pari korttelia toimistorakennuksia siihen päälle. Vertailuna Sunnyvalen kaupunki, jossa asukasluku on noin 140 000 (v. 2014), mutta keskustan pääkatu ravintoloineen on vain yhden korttelin mittainen! Omanlaistaan tunnelmaa löytyy kuitenkin molemmista.

Puistoja? Kyllä

Jos Piilaakson läpi ajaa vain ja ainoastaan moottoritietä 101 pitkin, voi saada käsityksen, ettei täällä ole juuri mitään vihreää. Kyllä täällä on. Jokaisen kaupungin alueelta löytyy vehreitä pikku puistoja lasten leikkipaikkoineen. Joissakin puistoissa on jopa kaupungin tarjoamat grillauspaikat. Ja olitpa melkein missä kohtaa Piilaaksoa tahansa, muutaman kymmenen minuutin ajomatkan päässä on tarjolla hyviä ulkoilureittejä metsässä tai kukkuloilla.

Lisää yleisiä huomioita

Piilaakson toimistorakennusten ulkonäössä ei mielestäni ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan puupintaisten asuinrakennusten ja asuntokompleksien päävärinä on täällä hyvin usein kuolettavan tylsä beige. Aluksi manasin tuota yhtä ja samaa talomaaliväriä, mutta taitaapa sillekin löytyä selityksensä.

Maanläheinen ulkomaalin väri alueella, jossa paistaa aurinko suurimman osan vuodesta, on ensinnäkin varsin silmäystävällinen. Sain tästä muistutuksen lomaillessamme Meksikossa, missä yksi osa isosta hotellistamme oli vitivalkoinen. Ai että se sattui silmiin katsella! Aurinko killotti vitivalkeaan seinään ja häikäisi alle aikayksikön. Tämä auringonpaisteessa sokaiseva ominaisuus lienee siis se, mikä poissulkee valkoisen värin käytön Piilaaksonkin rakennusten isoissa ulkopinnoissa.

Jos taas alueen asunnot olisivat väriltään tummia, ne varmasti keräisivät kaiken mahdollisen auringon porottaman lämmön päivien aikana. Tämä vuorostaan tekisi olot asunnoissa tukalan kuumiksi ison osan vuodesta. Ja liekö sitten sellainenkin, että kyseinen maaliväri beige on yksinkertaisesti se, joka vain kestää parhaiten vuosia auringonpaisteessa. 

Betonirakenteisissa asuinrakennuksisssa yksi yleinen väri on vaaleankeltainen ja se on minusta ihan mukiinmenevä. Mutta se, että Piilaaksossa niin moni koti on väriltään se hemmetin beige, ei siis taida johtua pelkästään paikallisen maalikauppiaan alennusmyynnistä. Perusteita värivalinnalle löytyy näistä edellä mainituista käytännön syistä.

Tässä tätä tappavan tylsää beigea. Tätä näkee täällä valtavasti! Mutta onhan sitä tähänkin alkanut jo tottua.

Omakotitalot

Rivi- ja luhtitalotyyppiset kompleksit ovat ulkonäöllisesti siis vähän samasta muotista tehtyjä, mutta omakotitaloissa löytyy kyllä kirjoa sitten senkin edestä. Rakennusmateriaaleja, niiden värejä ja kerroslukumääriä on joka lähtöön. Joillakin omakotitaloalueilla olen kuitenkin havainnut yhteneviä piirteitä taloille. Esimerkiksi nykyisen kotimme alueella harrastetaan harjakattoja, joiden päätykolmiossa on ikkuna. Meilläkin on sellainen. Ja edellisen kotimme liepeillä oli alue, jonka useissa omakotitaloissa oli alla olevan kuvan mukaiset ihmeelliset kattoikkunapömpelit.

Olen yrittänyt järkeillä, mikä pointti on ollut rakentaa juuri tuollaisia kattoikkunoita. Ehkä valtaosan vuodesta porottava aurinko lämmittäisi perinteisen kattoikkunan läpi huushollia liikaa. Ehkäpä tuollaisessa "pömpelivaihtoehdossa" kuumentunut ilma jää sitten tuohon pömpeliin ja vapauttaa lämpöä tasaisemmin yön viilentyessä. Mene ja tiedä.

Sitten on yksi piirre, joka eroaa selvästi Suomen rakennuskäytännöistä. Annankin teille nyt tehtävän. Alla olevissa kahdessa kuvassa tämä paikallinen rakennustapa näkyy. Huomaatko eron suomalaiseen tapaan verrattuna?

Tarkkasilmäiset havaitsivat, että täällä tulipesien savupiiput rakennetaan talojen ulkoseiniin, jopa kokonaan ulkoneviksi osiksi. Suomessahan tulipesien poistohormistot suunnitellaan ja rakennetaan keskelle taloa, jotta kaikki mahdollinen lämpö saadaan siitäkin huokumaan talteen. Täällä taas ylimääräinen lämpö halutaan nimenomaan luovuttaa niille harakoille. Talvikuukausien sateisina päivinä lämpö olisi varmasti tervetullut sisäänkin, mutta valtaosan vuodesta ollessa lämmintä ja aurinkoista on useimmiten tarve päästä lisälämmöstä eroon. Tiedä sitten, kuka sitä takkaansa täällä hellesäillä käryyttää... Ilmeisesti joku kuitenkin käryyttää, koska savupiiput on rakennettu tuohon malliin. 

Lopuksi kerron teille vielä mielenkiintoisesta keskustelunpätkästä, joka liittyy Piilaakson rakentamiseen ja laajentumiseen:

Olimme erään kerran Napan viinilaaksossa ja ajauduimme juttusille nuoren naisen ja tämän puolison kanssa. Siinä kun keskustelimme missä kukakin asuu, kävi ilmi, että asuimme tuolloin kaikki Mountain View'ssa. Mutta sitten yllätys, yllätys, nainen sanoi olevansa myös syntyisin Mountain View'sta. Se on kyllä suorastaan harvinaisuus, sillä tuntuu, että kaikkihan tänne ovat muuttaneet jostakin. Ja sitten nainen jatkoi, että Googlen pääkonttori Mountain View'ssa on rakennettu tämän naisen suvun maille. Eli hänen sukunsa oli aikoinaan myynyt ne laidunmaat, jolle Googlen pääkampus on rakennettu. Silloin minulta taisi päästä suusta, että wau! Ajatuskuplassani pään päällä vilisi varmasti dollarin kuvia niin kuin hedelmäpelissä mansikoita. Suomalainen häveliäisyys esti minua kuitenkin kysymästä suoraan, että monikonumeroisesta summasta kauppahinnan kohdalla puhuttiinkaan. Tämä jäi siis arvoitukseksi.

Tällaiset tuumailut oli tällä kertaa. Ensi kerralla ajattelin jatkaa vähän samalla teemalla ja kertoa kokemuksiani piilaaksolaisista kodeista. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

Miten Piilaaksolla menee marraskuussa 2016?

Vaalit on USA:ssa pidetty ja tulokset ovat kaikkien tiedossa. Vaalitulosten jälkipuinti on lähtenyt turhankin usealla suunnalla suorastaan laukalle, joten tästäkin syystä pidän oman blogini vaalien jälkilöylyistä vapaana vyöhykkeenä. Tämänkertaisen postausaiheenikin olin valinnut jo ennen vaaleja, joten mitään vaalikytköksiä aihevalinnastani on suotta lähteä tekemään. Mutta sitten itse asiaan. On jälleen aika tehdä pieni katsaus Piilaakson nykyhetkeen. Miltä alueen asunto-, liikenne- ja työpaikkatilanne näyttävät marraskuussa 2016?

Tähän palaan postaukseni loppupuolella.

Liikenne

Olenkin useissa postauksissani taivastellut Piilaakson ja koko San Francisco Bay Arean alati lisääntyviä liikennemääriä. Eikä ole kuin pari postausta sitten, kun mainitsin Los Angelesin järjettömät ruuhkat. No ettepä arvaa! Jokin aika sitten ukkokullan silmään osui uutinen, jossa kerrottiin Piilaakson ruuhkien olevan ensimmäistä kertaa pahemmat kuin Los Angelesin! Tilanne alkaa siis olla täällä aika monelle painajaismainen, ellei jo sitä ole. 

Uutisen pohjana oli käytetty mittarina työmatkaan kuluvaa aikaa. Piilaaksossa niitä, joilla työmatkaan kuluu 1,5 tuntia tai enemmän yhteen suuntaan oli nyt 5,5 % työväestöstä. Los Angelesissa tämä luku on alle 5 %. Pidentyneisiin työmatkoihin Piilaaksossa on luonnollisena selityksenä se, että ihmiset joutuvat jatkuvasti nousevien asumiskustannusten vuoksi muuttamaan aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi Piilaaksossa sijaitsevista työpaikoistaan. Lähellä, eikä aina edes niin kovin lähelläkään isoja työllistäjiä kuten Google, Apple, Facebook ja Stanfordin yliopisto, sijaitsevat asuinalueet hinnoitellaan pilviin. 

Asuntotilanne

Sitten pompsahti eteen uutinen, jossa kerrotaan San Francisco Bay Arean niemimaalla olevan yli 60 000 asunnon vaje! Tämä muodostuu pelkästään kolmen piirikunnan, San Franciscon, San Mateon ja Santa Claran alueilta. Tilanne on pahentunut entisestään, sillä ainoastaan viime vuonna kyseiselle kolmen piirikunnan alueelle tuli 65 600 työpaikkaa ja 39 800 asukasta lisää! Siis haloo, ovathan nämä aivan järjettömiä lukuja! Tarkennuksena ja mittakaavaa antaakseen kerrottakoon, että tämä kolmen piirikunnan alue on siis kapeahko ja n. 130 - 140 km pituinen maapläntti (mitattuna Santa Claran piirikunnan eteläkärjestä Gilroysta San Franciscon piirikunnan pohjoiskärkeen Presidioon).  

Työtilanne

Edeltävän linkin uutisessa kerrottiin myös, että Piilaakson työttömyystilanne on laskemaan päin ja työttömyysluvut ovat lisäksi keskiarvoja alhaisempia. Syyskuussa 2016 Piilaaksossa sijaitsevan San Mateon piirikunnassa työttömyysprosentti oli 3,1, kun se Kalifornian koko osavaltiossa oli 5,5 % ja Yhdysvalloissa 5 %. 

Lisäksi saan aika ajoin LinkedIn:n kautta eräänlaisia yleistiedotteita alueen työpaikkatilanteesta. Viimeisimmässä tiedoteviestissä luki, että San Francisco Bay Arean alueella on yli 135 000 uutta työpaikkaa avoinna haettavaksi! Tarjontaa tuntuisi siis olevan.

Kauhulla sitä vain ajattelee, että kun jonakin päivänä kaikki nuo työpaikat on täytetty, missä ihmeessä ne kaikki uudet tulokkaat asuvat! Entäpä kuinka monta autoa tämä tietää lisää? Yhden työpaikan perässä voi muuttaa koko perhe, jolla on yksi, kaksi tai jopa useampi auto. Jotkuthan sentään oletettavasti hyödyntävät yritysten tarjoamia bussikuljetuksia sekä julkista liikennettä, joka täällä edes joten kuten toimiikin. Nämä huomioon ottaen tietääkö tuollainen määrä uusia työpaikkoja vaikkapa 100 000 autoa lisää alueen liikenteeseen? OMG! 

(Osviittaa antava laskelma: Jos ajatellaan piilaaksolaisen auton keskimääräiseksi pituudeksi 4,5 metriä, niin nuo 100 000 autoa muodostavat 450 km pituisen letkan. Kun tuo letka sijoitetaan tuon kolmen piirikunnan 130 - 140 km pituiselle alueelle, jossa kaikki uudet autoilijat siis ovat töissä, niin autot täyttävät kolme kaistaa koko matkalta. Jep. En voi sanoa muuta kuin jep.)

Lopuksi vielä yksi elävä esimerkki läheltä.

Karua, mutta totta

Ukkokullan kollega sattuu olemaan eräänlainen autofriikki. Hänellä on jo pidemmästi työuraa Yhdysvalloissa takana, siis jo ennen Piilaaksoon muuttoaankin, joten varallisuuttakin on hänelle päässyt jo jonkin verran kertymään. No, nyt tämä autointoilija oli laittanut kaksi vaiko kolme edeltävää autoaan myyntiin ja oli pistänyt tilaukseen upouuden Lamborghinin. Hintaa ostokselle on tullut kuulemani mukaan 240 000 dollaria! Oli sitten autofriikki itse todennut puoliksi hekotellen ja puoliksi tosissaan, että hänellä on varaa Piilaaksossa ostaa liki 250 000 dollaria maksava auto, mutta ei omaa asuntoa. Ja tottahan se on. Ei 250 000 dollarilla tee täällä asuntokaupoilla vielä oikein mitään. Onko tämä sitten surkuhupaisaa vaiko surullista, mutta kertoo Piilaakson tilanteesta aika olennaisen. 

Niin. Kysyin postauksen otsikossa, miten Piilaaksolla menee. Näiden tietojen valossa lujaa menee, paitsi kun sattuu ruuhka! Eipä muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Vielä pari sanaa asumisesta Piilaaksossa

Olenkin nyt tullut kirjoittaneeksi jo useamman postauksen Piilaakson asuntomarkkinoista, niin vuokrauksen kuin ostamisen osalta.

Niitä ovat tähän mennessä olleet:

• Tirisevät asuntomarkkinat
• Se Piilaakson kurja puoli...
• Vuokraneuvottelut Piilaakson tyyliin

Vielä minulla on pari seikkaa kerrottavana asumisesta täällä, joten asumisaiheella jatketaan. 

Reilun 6000 asukkaan kylässä Ben Lomondissa olisi myytävänä tällainen pikku linna. Vain 1,6 miljoonaa dollaria. Ajomatkaa Piilaaksoon 1 - 1,5 tuntia.

Yksityinen vs. taloyhtiö

Heti tähän alkuun pitää kuitenkin huomioida, ettei meillä ole lainkaan kokemusta asuntojen vuokraamisesta yksityiseltä, vaan ainoastaan näiltä usean asunnon taloyhtiöiltä. Taloyhtiöt tekevät aina määräaikaisia vuokrasopimuksia, maksimipituudeltaan 12 kk, mutta yksityisellä puolella voi hyvinkin onnistua saamaan toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen. Tällöin vuokran suuruus on mahdollista saada pidettyä vakiona pidemmän aikaa kuin vuoden. Mutta sitten, olen kuullut tapauksia yksityiseltä vuokrattaessa, missä asunnon omistaja onkin sitten tehnyt aika äkkipikaisia päätöksiä palatakin omaan asuntoonsa takaisin ja haluaa purkaa vuokrasopimuksen mahdollisimman pian, tietenkin sopimuksissa olleiden rajojen puitteissa. Molemmissa näissä vuokranantajatahoissa on siis omat puolensa. 

Vuokrien vuoristorata

Taloyhtiöiden asuntokomplekseissa vapaina olevien asuntojen vuokrien suuruus voi tosiaan vaihdella päivittäin. Niinpä sitten kun olet asumaan asettunut, on erittäin epätodennäköistä, että piilaaksolainen seinänaapurisi maksaa tismalleen samansuuruista vuokraa, vaikka asunto olisi juuri samankokoinen ja samalla tavalla varustettu. Vuokran suuruus riippuu tietenkin alueesta, mutta myös vuokrauksen ajankohdasta sekä vuokrasopimuksen pituudesta. Mitä lyhyempi vuokrasopimus, sitä kalliimpi kuukausivuokra. Piilaaksolaiset vuokrat kulkevat siis kuin vuoristoradassa, tosin sillä erolla, etteivät ne koskaan käy alhaalla.

Lisäksi vuokrasopimukset täällä voivat alkaa ja loppua keskellä kuukautta, mikä on myös yksi selkeä ero Suomeen verrattuna. Niin on meidänkin tapauksessamme. Nykyinen vuokrasopimuksemme päättyy 10. elokuuta ja uusi alkaa 11. elokuuta. 

Asuntojen kunto ja varustelutaso

Asuntojen kunto vaihtelee täällä tietenkin ihan yhtä lailla kuin Suomessakin. Samoin se, kuinka iso osa lattiapinta-alasta on vuorattu kokolattiamatolla. Myös homeloukkuja löytyy. Lisäksi esimerkiksi naapuritalossa asuvalla ystäväperheellämme on ollut sitkeä muurahaisongelma. 

Aikaisemmin paikallisissa taloyhtiöissä on suosittu yhteisiä kolikkopesutupia, mutta nykyään trendinä näyttäisi olevan, että lähes jokaisessa asunnossa on jo omat pyykinpesukone ja kuivausrumpu. Myös keittön kodinkoneet kuten uuni, hella, jääkaappi, pakastin, astianpesukone ja mikroaaltouuni kuuluvat asuntojen vakiovarusteisiin.

Niin ja jos joku edellisten asuntopostausteni jälkeen mietti, että no pakkoko siellä on niin ökysti elää, että on uima- ja porealtaatkin käytössä, niin paljastan, että nämä pienet ylellisyydet kuuluvat lähes kaikkien paikallisten asuntokompleksien tarjontaan automaattisesti. Eivät tietenkään omina, vaan yhteiskäytössä olevina.

Tällaisten home-, muurahais- ja pesutupaseikkojenkin vuoksi asunnon vaihtaminen äkkipikaa olisi ollut meille riski. Nykyisessä asunnossamme kun ei ole ollut onneksi mitään näistä ongelmista tai vaikeuksista. Kop, kop.

Tämä jytky kuuluu asuntomme perusvarustukseen. Amerikkalainen mikroaaltouuni, leveys 75 cm!!!

Vuokrauksen alkuun

Ihka ensimmäisen vuokrasuhteen aikaansaamiseksi voi täällä joutua näkemään hiukan ylimääräistä vaivaa ja rahanmenoa. Esimerkiksi tuoreilla maahanmuuttajilla on harvemmin amerikkalaisten vaatimaa luottohistoriaa, joten saadaksesi ylipäätään vuokraussuhteen, voit joutua vuokrasuhteen alkaessa maksamaan esimerkiksi yhden tai kahden kuukauden lisävuokran ns. panttina, normaalin takuumaksun lisäksi. Näillä vuokrahinnoilla puhutaan siis aika korkeasta kertamaksusta. Tällä menetelmällä voidaan vuokranantajalle osoittaa kykeneväisyytesi maksaa kyseistä vuokraa. Pantin saa takaisin vuokrasuhteen päättyessä, mikäli vuokranmaksu on hoidettu kunniallisesti. Lisäksi paikalliset taloyhtiöt vaativat jo voimassa olevan kotivakuutuksen, ennen kuin vuokrasopimus voidaan lopullisesti allekirjoittaa.

Visa-korttia, ja nimenomaan amerikkalaisen pankin myöntämää Visa-korttia saa vinguttaa ja laskunsa maksaa aika monta kertaa, ennen kuin luottohistoriaa alkaa kertyä.

Asuinalueen valinta

Luulenpa, että asuinpaikan valinta ja tietenkin sopivan asunnon löytäminen ko. alueelta ovat täällä se kaikkein haastavin tehtävä. Hintahaitaria riittää. Lapsiperheille iso merkitys on asuinalueen kouluilla ja niiden arvostuksella. Saadaksesi nimittäin lapsesi tietyn asuinalueen kouluun, täytyy sinulla olla allekirjoitettu vuokrasopimus todisteena koululle, että todellakin asut sillä samalla alueella. Täällä koulut ovat siis tiukasti asuinaluekohtaisia.

Toinen todella merkittävä tekijä asuinpaikan valinnassa täällä on kertyvän työmatkan pituus. Netistä löytyy muutamia tälle alueelle kohdistettuja laskureita, johon voit merkitä työpaikkasi sijainnin ja sitten haarukoida hamuamasi asuinalueen hintatasoa verraten sitä vuodessa käytettävään aikaan työmatkoissa. Tai sitten laskea vain työmatka-aikoja kotiosoitteestasi eri suuntiin. 

Tällaisia sivustoja ovat mm. OneBayArea sekä Bay Area Teleport. Kun näistä jälkimmäiseen ensimmäistä kertaa tutustuin, oli se vielä silloin betavaiheessa, mutta hyvin sivusto palveli jo silloin. Nämä ovat erinomaisia apuvälineitä haarukoimaan omaa asuinaluetta, varsinkin jos on muuttamassa Piilaaksoon uutena tulokkaana, eikä Bay Area ole entuudestaan kovinkaan tuttu.

OneBayArean karttanäkymää. Kartassa sinisellä merkityt alueet ovat saavutettavissa lähtöpisteestä X aamuruuhkan aikana yhden tunnin sisään autolla, huomioiden ne alueet, joissa talojen hinnat mahtuvat haarukkaan 90 000 - 1,5 miljoonaa dollaria. Huom. Myös ruksin lähettyvillä jää alueita harmaaksi, joten on kaksi vaihtoehtoa: joko ko. alueella ei ole taloja (esim. puisto) tai sitten ne ovat kalliimpia kuin 1,5 miljoonaa. 

Ja juttuhan menee niin, että mitä kauempana San Franciscosta tai useimmista Piilaakson konttoreista asut, sitä edullisempi on tietenkin hintataso, mutta samalla aika, jonka käytät vuodessa työmatkoihin voi olla kokonaisia viikkoja. Ja kyllä, puhun monikossa, viikoista. Niinpä meilläkin asuinaluettamme valitessa puntarissa painoi aika paljon myös se, että ukkokullan työmatka on tällä hetkellä enemmän kuin optimaalinen ottaen huomioon Piilaakson työmatkaruuhkat. Aamuisin parhaimmillaan seitsemän minuuttia työmatkaan käytettynä on luksusta! 

Näin ollen nyrkkisääntö täällä tahtoo mennä vähän niin, että minkä asumiskustannuksissa voitat, sen työmatka-ajassa häviät. Ja niinhän se on useissa paikoissa Suomessakin. Tietenkin bensakustannuksiakin tulee pitkämatkalaisille enemmän, mutta se sentään on täällä halpaa kuin saippua, joten se on kokonaiskustannuksissa suhteellisen pieni erä. Ja täällähän on, amerikkalaisittain harvinaista kyllä, myös sitä toimivaa ja työmatkojakin hyvin palvelevaa julkista liikennettä. Näiden lisäksi useat paikalliset työnantajat kuten NASA, Oracle ja Google tarjoavat työntekijöilleen ilmaisia bussikuljetuksia työpaikoille ja takaisin.

Havainnollistava esimerkki

Otan tähän valaisevan esimerkin kuvitteellisesta tilanteesta. Oletetaan, että työpaikka sijaitsisi vaikkapa Facebookin pääkonttorilla Menlo Parkissa, alueella, joka sijaitsee aika lailla keskellä Piilaaksoa ja vertailuasuntona olisi kahden makuuhuoneen asunto, joka sijaitsisi myös Menlo Parkin alueella. Bay Area Teleport -sivuston kautta pääsee näkemään, että suurimman säästön asumiskustannuksissa saisi muuttamalla Oaklandin Mills College -alueelle. Säästö vuodessa olisi liki 23 000 dollaria, mutta kaukaisempi sijainti tietäisi vuodessa 16 päivää enemmän autossa istumista työmatkoina. Siis yli kaksi viikkoa!

Saman sivuston mukaan pahin skenaario Menlo Parkissa työskentelevälle olisi asua Diablossa. Tällöin asumiskustannukset nousisivat melkein 39 000 dollaria vuodessa ja työmatkoihin käytetty aika kasvaisi 21 päivällä eli kolmella kokonaisella viikolla. Ei hyvä.  

Tämä palvelu saa siis viimeistäänkin puntaroimaan, paljonko oma vapaa-aikasi perheen parissa juuri sinun vaakakupissasi painaa.

Kyseisen esimerkin hakutulosnäkymä Bay Area Teleportin kartalla. Eri värit kertovat kuinka hyvä (vihreä) tai huono (punainen) sopivuus kullakin alueella on. Työpaikan sijainti on merkitty keltaisella nuppineulalla ja oletusasunnon sijainti pinkillä. Oaklandin Mills College on mintunvihreän nuppineulan kohdalla. Diablo sijaitsee kuvan yläreunassa keskellä, tummanpunaisella näkyvänä alueena.

Asuntojen saatavuus

Bay Area Teleport -sivusto antaa myös suuntaa kunkin asuinalueen asuntojen saatavuudesta. Tämä oli meilläkin se viimeinen kortti, jota olisimme omissa vuokraneuvotteluissamme viimeisillä metreillä käyttäneet, ellei edullisempaa tarjousta olisi alkanut kuulua. Meidän taloyhtiössämme oli nimittäin koko neuvottelujemme ajan 15-20 asuntoa tyhjillään! Tämä teki tilanteesta entistäkin järjettömämmän. Miksi korottaa vuokraa tunnollisilta asukkailta ja savustaa heidät ulos, kun jälleen jäisi yksi asunto lisää odottamaan seuraavaa vuokralaista?  Emme siis oikein tässäkään mielessä ymmärtäneet taloyhtiömme bisnesajatusta hinnoitella vuokramme yli äyräiden. Lisäksihän nämä vapaat asunnot antoivat meille pienen takaportin mahdollisuudesta vaihtaa asuntoa saman taloyhtiön sisällä, joskin riskit esimerkiksi muurahaisista ja postien kääntämisestä samaan katuosoitteeseen, mutta eri asuntoon, olisivat kasvaneet. Ja lopultahan saimme oman tarjouksemme alle markkinahinnan, joten asunnon vaihtotapauksessa olisimme joka tapauksessa joutuneet maksamaan enemmän. "Ässää hihasta" ei kuitenkaan tällä kertaa tarvinnut käyttää ja hyvä niin.

Edellisen esimerkin paras asuinalue asumiskustannusten säästämisessä oli Mills College. Asuntojen saatavuus alueella kuitenkin 'low' eli heikko. Palvelu ei myöskään ota kantaa asuinalueiden turvallisuuskysymyksiin. Ne pitää ja kannattaa selvittää itse.

Muuttoja jatkuvasti

Määräaikaisten vuokrasopimusten ja koko ajan nousevien asumiskustannusten vuoksi ihmiset joutuvat täällä myös muuttamaan huomattavasti useammin kuin esimerkiksi Suomessa olemme tottuneet. Paitsi että tämä näkyy erittäin usein katukuvassa muuttoautoina, joita joko pakataan tai puretaan, niin ilmiö näkyy myös esimerkiksi harrastuspiireissä. Joogaopettajanikin harmitteli, että juuri kun hän oppinut tuntemaan joogatunneillaan kävijän nimeltä ja päässyt tutustumaan hiukan paremmin, joutuu joogaoppilas muuttamaan ja sen verran kauemmaksi, ettei samaan joogaryhmään näillä liikennemäärillä ja ruuhkilla enää viitsi tulla. Ja onpa joogaopettaja itsekin muuttanut pari vuotta sitten San Diegosta tänne.

Lopuksi vielä tällainen piste i:n päälle:

Viimeisin villitys

Tässä asuntopostausten välissä kantautui nimittäin korviini se viimeisin keksintö ja villitys Piilaakson asuntorintamalta. Ystävämme oli lukenut paikallislehdestä, kuinka joku meidän kaupungissamme asuva vuokraa omakotitalonsa takapihalta telttapaikkaa hintaan 100 dollaria/yö! Huh, huh. En todellakaan tiedä, mihin tämä maailma täällä vielä menee...

Eihän tässä muutakaan voi, kuin jäädä seuraamaan tilannetta. Raportoin asuntorintamalta sitten taas lisää, mikäli raportoitavaa ilmenee. Ensi kerralla taas ihan muita juttuja. Niinpä sanon teille siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Vuokraneuvottelut Piilaakson tyyliin

Huh huh, olipas se melkoinen jännitysnäytelmä! Nimittäin vuokraneuvottelut Piilaakson tyyliin. Asuntomme vuokraneuvottelut saatiin kuin saatiinkin lopulta päätökseen ja voin ilokseni ilmoittaa, että meillä on katto pään päällä vielä jatkossakin. Ja vieläpä sama katto. Olen helpottunut.

Kesäkuun postauksessani Se Piilaakson kurja puoli kerroin, että asuntomme nykyinen vuokrasopimus päättyy elokuussa ja taloyhtiömme antoi meille "tarjouksen" uudesta vuokrasta. Siinä vuokramme olisi noussut yli 12 % verran. Neuvottelujemme tuloksena vuokramme tulee korottumaan nyt ainoastaan 5 %, mikä on Piilaakson vuokramarkkinoilla ja tämän meidän kaupunkimme alueella varsin kohtuullinen korotus. Uskaltaisin jopa arvata, että hyvinkin alle keskimääräisten korotusten. Mutta mitenkään mutkattomasti tai ilman kiukun pihinää tämä episodi ei mennyt, joten näistä juonenkäänteistä kerron teille tällä kertaa.

Tällainen on nyt allekirjoitettu.

Juuri ennen neuvottelua

Taloyhtiö lähetti siis noin kaksi kuukautta ennen vuokrasopimuksen päättymistä asiasta muistutuskirjeen "tarjouksineen". Päätös suuntaan tai toiseen tulisi tehdä 30 päivää ennen sopimuksen päättymistä, joten peliaikaa, joko irtisanoa jatko kirjallisesti tai allekirjoittaa uusi sopimus, oli kuukausi. Niinpä otimme yhteyttä vuokrausmanageriimme melko pian muistutuskirjeen saatuamme.

Parin erillisen yhteydenoton jälkeen saimme vihdoin ja viimein neuvotteluajan vuokrausmanagerin kanssa sovituksi. Menimme neuvotteluun suomalaiseen tyyliin hiukan etuajassa paikalle. Managerilla oli toisen työntekijän kanssa joitakin paperiasioita kesken ja jouduimme odottamaan. Tapaaminen pääsi alkamaan noin 10 minuuttia myöhässä, toki manageri sitä meille kovasti pahoitteli.

Jo ennen tapaamista, sekä itse tapaamisen aikana manageri halusi antaa itsestään todella kiireisen kuvan. Odotellessamme managerin vapautumista tein myös toisen huomion, kuinka toimiston toinen työntekijä käyttäytyi. Sihteeri huikkasi tälle toiselle työntekijälle toimiston läpi, että hänelle olisi puhelu odottamassa. Työntekijä kysyi sihteeriltä ensin, että kuka soittaja oli ja kun sai kuulla, kenestä oli kyse, vastasi, että sano hänelle olevani vapaa viiden minuutin kuluttua. Tämän jälkeen työntekijä kipsutteli korkokengissään postihuoneeseen, kääntyi siellä ympäri, palasi takaisin ja sanoi sihteerille: "Tai no, voin sittenkin ottaa hänen puhelunsa jo nyt vastaan." Kyllä minulla varmaan korvenlehdet heiluivat siinä vaiheessa. Kuulinko todella oikein? Toisin sanoen, esittävätkö he tahallaan vaikeasti tavoiteltavia, muka kiireisiä, ja lopulta se, ketä palvellaan ja millä nopeudella onkin pärstäkertoimesta kiinni. Tämähän sai minut vain teroittamaan peistäni ennen kuin istuimme managerin kanssa neuvottelupöytään.

Olin ns. teroittanut kynteni ennen vuokraneuvotteluamme.

Neuvottelussa managerin kanssa

Toimme heti neuvottelujen alussa esiin, ettemme aio todellakaan maksaa sellaista vuokraa, jota taloyhtiö oli tarjouksessaan meille esittänyt. Manageri alkoi puolustella hinnoittelua markkinahinnoilla (market price). Tässä vaiheessa täsmennän vielä, että Piilaaksossahan vuokrahinnat vaihtelevat siis viikottain, kovimpina kysyntäviikkoina ehkä jopa päivittäin. Eli jos katsot asunnon vuokrahintaa sunnuntai-iltana ja seuraavan kerran maanantaiaamuna, voi vuokran suuruus olla muuttunut, jompaan kumpaan suuntaan. Ja seuraavana torstaina hinnat ovat voineet taas "elää".

Sanoimme managerille napakasti, että tällä hetkellähän teidän markkinahintanne on nimenomaan edullisempi kuin meidän tarjouksessamme esitetty hinta! Manageri selvästikin hiukan hölmistyi väitteestämme ja alkoi tarkistamaan asiaa netistä. Ja näinhän asia oli. Tässä vaiheessa manageri alkoi myönnellä, ettei asia voi tosiaankaan aivan näin mennä, mutta korosti koko ajan, että hänen täytyy varmistaa meille uusi hinnoittelu ylemmältä pomoltaan. Hän itse ei voi luvata mitään ja yleensähän näistä vuokrista ei ole onnistunut alennuksia enää saamaan.

Kun tämä isoin peruste saada uusi ja edullisempi tarjous oli käsitelty, otin vielä esiin kokoamani valituslistan taloyhtiön palveluista ja yleistiloista. Sen listan niistä naurettavan pienistä asioista, mutta ajattelin, että nyt pelataan jo melkein kaikki kortit pöytään. Yhden kortin olimme päättäneet jättää vielä viimeisille neuvottelumetreille, ellei meille suotuisaa lopputulosta alkaisi kuulua. Manageri kuunteli esittämäni valituslistan kaikessa rauhassa ja ottipa joistakin epäkohdista onkeensakin. Jes! Jotkut asiat olivat kuulema työn alla lähitulevaisuudessa joka tapauksessa. Valituslistan läpikäynti siis kannatti.

Pönttö olo

Neuvottelumme kesti noin 30 - 40 minuuttia. Kun lähdimme kävelemään kotiin, en suoraan sanoen tiennyt miten se meni. Tiedäthän, kun yleensä itselläsi on joko se tunne, että jes, tämä meni hyvin ja niin kuin pitikin, tai sitten se toinen, että just joo, eipä mennyt oikein putkeen. Tämän neuvottelun päätteeksi en tiennyt mitä ajatella. Oltiinko tässä nyt lähennytty toisiamme vuokrahinnoittelussa vai ei? 

Manageri lupasi palata parin kolmen päivän jälkeen asiaan, kun on ensin keskustellut ylemmän johtajansa kanssa asiastamme. Sanoin ukkokullalle, etten tiedä yhtään mitä sieltä on tulossa. Voimmeko odottaa edullisempaa tarjousta vai emme? Kun managerihan suolsi meille sitäkin, ettei alennuksia tyypillisesti ole annettu. Pah, sehän ei pidä paikkaansa, koska olivathan ne kissansa kera poismuuttaneet naapurimmekin saaneet neuvoteltua parin sadan dollarin alennuksen omaan korotukseensa. Tosin olihan heillä aika päätähuimaava se alkuperäinen korotuskin...

Piinaava odotus

Sitten se alkoi. Odottaminen. Odotimme tietenkin suomalaisina uutta tarjousta jo heti seuraavalla viikolla, kuten meille oli luvattu. Vuokratoimisto ja manageri pysyivät kuitenkin vaiti. Minulla alkoi kierrokset nousta, mutta ukkokulta toppuutteli, että odotetaan vielä ensi viikon alkuun. Kun mitään ei taaskaan ollut kuulunut, otti ukkokulta lopulta yhteyttä manageriin. Managerin vastaus oli: "Joo, hänellä on vielä yksi konsti käytettävissään. Asia on vielä kesken." Mikä ihmeen yksi konsti? Meidän kohdallammehan oli tasan se yksi vahva peruste, millä vuokraa tuli saada alemmaksi! Eli ainoa konsti oli kysyä sitä siltä isommalta pomolta. Haiskahti siis sille, ettei asiallemme oltu kahteen viikkoon tehty vielä yhtään mitään. Tässä vaiheessa allekirjoittaneen kiukkupussi alkoi nitistä liitoksistaan. Nehän pirut pelasivat vain aikaa! Päivämäärä, jolloin ratkaisu tulisi tehdä lähestyi kovaa vauhtia. Jos kirjallista irtisanomista tai vastaavasti uutta vuokrasopimusta ei tee meidän taloyhtiössämme 30 vuorokautta ennen vuokrasopimuksen päättymistä, on taloyhtiöllä automaattisesti oikeus alkaa periä kuukausi kerrallaan vuokraa yhden kuukauden hinnoittelulla, joka näiden pitkitettyjen neuvottelujen aikana meidän asuntomme kokoisista asunnoista oli noussut 7000 - 9000 dollariin kuussa!

Sitten tulikin jo viimeinen viikko, jonka aikana meidän oli ratkaisu johonkin suuntaan tehtävä. Menimme heti maanantaina vuokratoimistoon taas kerran kyselemään uutta tarjoustamme. Hitto soikoon, toimisto oli poikkeuksellisesti kiinni! Ei mitään ennakkoilmoitusta asukkaille asiasta. Sappeni kiehahti jälleen kerran hellalle. Onneksi ei ollut vielä se viimeinen päivä ratkaisulle käsillä, mutta kyllä tiimalasi valutteli jo viimeisiä hiekanjyviään. Voin sanoa, että tässä vaiheessa kävi kuulkaas netti kuumana, kun muiden vuokra-asuntoyhtiöiden asuntotarjontaa ja hintoja käytiin läpi. Seuraavana yönä kotirouva ei juurikaan nukkunut. Hermostutti.

Elokuu sen kuin lähestyi...

Seuraavana päivänä ukkokulta soitti heti aamusta toimistoon ja kuinka ollakaan! Vastauksena oli, että meille on hyviä uutisia odottamassa. Saamme vuokrakorotukseen tuntuvan alennuksen. Nyt korotusta vuokraan tulisi tosiaan ainoastaan se 5 %, joka meillä oli ollut itseasiassa ns. salaisissa haaveissa. Korotusta kun tulisi joka tapauksessa jonkin verran, mutta elätimme toivoa vain 5 % korotuksesta ja nyt sen saimme. Jes! Ei muuttoruljanssia, ei osoitteenmuutoksia miljoonaan eri paikkaan, ei Suomen Postin kanssa tappelua, että mihinkäs osoitteeseen niitä supermyöhässä tulevia kirjeita nyt seuraavaksi lähetellään. Ja uusi osoitehan pitää täällä ilmoittaa nopeasti myös ajokorttien myöntäjälle ja ylläpitäjälle DMV:lle, joten minun kohdallani olisi ollut taas uusi soppa setvittävänä, kun edellinenkin on vielä kesken. Huoh, nyt vältyimme kaikelta tältä ja voimme jatkaa asumista samoilla neliöillä. Ja kai meillä on vielä varaa siihen internetiinkin ja voin ainakin sen osalta jatkaa postauksiani. 

Jepu jee, matto pestään!

Kun edullisempi vuokratarjous tuli, allekirjoitimme uuden vuokrasopimuksen seuraavana päivänä. Amerikkalaiseen tapaan halutaan täällä tietenkin lopuksi jotenkin kiittää, kun ns. kaupat tuli tehdyksi. Kädenojennuksena vuokrasopimuksen jatkamisesta taloyhtiö tarjoaa meille ilmaisen kokolattiamaton pesun, jippiaijee... No, amerikkalaisilla itselläänhän on tapana rontostella kodeissa sisällä ulkokengät jaloissaan, joten heille matonpesu voisi ollakin vuoden käytön jälkeen ihan tarpeen. Meillä sen sijaan käyttäydytään suomalaisittain ja jätetään ulkokengät oven pieleen. (En voi sanoa, että eteiseen, kun ei näissä asunnoissa ole eteistä!) No, otamme matonpesun vastaan, kun kerta samaan (kalliiseen) hintaan sekin saadaan.

Melko stressaava tämä vuokrasopimuksen uusimiskuvio täällä siis kaiken kaikkiaan oli, mutta nyt meillä on elokuussa siis luvassa sama tuttu koti ja putipuhdas matto. Nyt sanon teille jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!