maanantai 9. helmikuuta 2015

Coppola-viikonloppu

Oli monien yhteensattumien summa, että viime viikonlopusta muodostui lopulta sellainen kuin siitä tuli. Toisistaan riippumattomista syistä tulimme lauantaina ukkokullan kanssa käyneeksi Francis Ford Coppolan viinitilalla Geyservillessa ja sunnuntaina samaisen herran omistamassa ruokaravintolassa San Franciscossa. Niinpä nimesin viikonloppumme Coppola-viikonlopuksi ja kerron nyt noista mielenkiintoisista paikoista teille hiukan lisää. 

Tosiaan, useimmat taitavat tuntea Coppolan ainoastaan hänen elokuvaohjauksistaan, mutta miehellä on näppinsä pelissä myös viini-, kahvila- ja ravintolabisneksessäkin. Tämä postaukseni raottanee teille nyt hiukan näitä elokuvien lisäksi herran harjoittamia muita liiketoimia.


Portti Coppolan viinitilalle.



Coppolan viinitila(t)


Francis Ford Coppolan viinitila, Francis Ford Coppola Winery, sijaitsee 1,5-2 h ajomatkan päässä San Franciscosta pohjoiseen, Geyservillessa Sonoman laaksossa. Viinitila maistiaishuoneineen aukaistaan yleisölle päivittäin klo 11 ja olimme paikan päällä hiukan etuajassa. Suomalainen roikkuu siis oven rivassa viinitiloillakin jo ennen niiden aukaisua ;-) Viinitilan pihapiiriin pääsi kuitenkin jo avonaisista porteista tutustumaan ja eteemme avautuivat uima-allas aurinkotuoleineen ja yleensä rantahietikoilta tutun näköiset pukukopit. 
Coppolan koppeja.


Viinitilalta on mahdollisuus varata itselleen maksutta uima-altaan aurinkotuoleja ja oma pukukoppi päiväksi käyttöön. Juomapuolesta ei varmaankaan tule niukkuutta, viinitilalla kun ollaan. 


Seuraavaksi huomioni kiinnittyi uima-altaan takana liehuviin lippuihin. Mitä minun silmäni näkivätkään? Ihka aito EU-lippu! On muuten ensimmäinen näkemäni EU-lippu Amerikan mantereella. Välittömästi mieleeni putkahti ajatus, että olikos Coppolan ukkeli nyt saanut jotakin EU-tukirahoja, vai? Vipuvoimaa EU:sta ja sitä rataa.

Ihmettelin tätä ääneen sosiaalisessa mediassa ja sainkin sitä kautta vihiä, että Coppolan viinitilan perustaja oli suomalaissyntyinen Gustave Niebaum ja EU-lippu voisi liehua tilalla sen vuoksi. Tätä suomalaista perustajaa ei kuitenkaan missään yhteydessä mainittu viinitilalla, jossa olimme. Ei, vaikka kerroimme olevamme alunperin Suomesta. Ja ilmankos. Jälkeenpäin tarkempi tarkastelu internetin ihmeellisestä maailmasta nimittäin toi esille, että suomalaissyntyisen Niebaumin vuonna 1880 perustama viinitila on Coppolan toinen viinitila, Rubicon Estate Winery. Tämä viinitila sijaitsee Sonoma-laakson naapurissa Napa-laaksossa ja on tunnettu Inglenook-viinistään. Jaahas, että Coppolalla onkin sitten kaksi eri viinitilaa.

Tämä Sonoma-laakson viinitila ainakin oli meidän mieleemme. Tilalle oli rakennettu pieni museo Coppolan elokuviin liittyen. Joissakin esitteissä luki sen olevan teemapuisto, mutta itselläni teemapuistosta tulee mieleen lähinnä härveleitä täynnä oleva hullunmylly. Tämä paikka ei onneksi ollut sellainen ja sen vuoksi kutsun sitä tässä ennemmin museoksi. Näytillä oli paljon mielenkiintoista, Coppolan elokuviin liittyvää alkuperäistä rekvisiittaa ja tietoutta. No, seuraavat kuvat puhukoot puolestaan:


Kummisetä-elokuvan alkuperäinen pöytä ja tuoli.



Coppolan Oscarit ja muita palkintoja. Vitriinissä oli jopa Oscarien jakotilaisuudessa auki revittyjä alkuperäisiä kirjekuoria.
Tucker-elokuvan auto.

Lisäksi viinitilalla sijaitsi myymälä, josta pystyi ostamaan kaikenlaisia viiniaiheisia, ja vähän aiheen ohikin olevia tuotteita. Toisin kuin luulin, tuotteita ei oltu hinnoiteltu mitenkään taivaisiin, mihin mielestäni jotkut viinitilat täällä pahemman kerran sortuvat, ja niinpä mekin uskalsimme muutamia mukavia ostoksia tehdä. Myymälän puolella hiukan hämmästelin ranskalaispainotteisia tuotteita. Oli ranskalaisen keittiön keittokirjoja, Pastis-laseja, Vive la France -tyyppistä seinätaulua ja sen sellaista. Mistä tämä Ranska-fanitus johtui, jäi minulle vielä arvoitukseksi. Olisiko kunnianosoitus ranskalaisille rypälelajikkeille tai ranskalaisille elokuville? Mene ja tiedä Coppolan aivoituksia.


Coppola-viinejä, joista osaa maistelimme viinitilan maisteluhuoneessa (Tasting Room).

Viinitilalla oli myös oma ruokaravintolansa, jossa emme kylläkään käyneet. Lisäksi olisi ollut mahdollisuus osallistua esittelykierrokselle, mutta se kuulema keskittyy enemmän Coppolan visioihin siitä, mihin suuntaan hän haluaa viinitilaansa ja sen pihaa vielä kehittää. Emme lähteneet kierrokselle ja itseasiassa tuo pieni elokuvamuseo, joka Coppolan tuotannosta oli viinitilalle tehty, riitti viihdyttämään meitä pitkän aikaa. Mielenkiintoista katseltavaa. Lopuksi vielä pienet maistiaiset viinitilan maisteluhuoneessa ja pari makuhermoja kutkuttavaa viiniostosta kotiin. Mahtava lauantai-iltapäivä! 


Coppolan Cafe Zoetrope -ravintola San Franciscossa


Sunnuntaille olimme sopineet Suomesta vierailevan ystäväpariskuntamme kanssa lounastreffit San Franciscoon ja ukkokulta oli jo aiemmin sattumoisin ehdottanut juuri Coppolan ravintolaa. No, sehän vain kruunasi meidän Coppola-viikonloppumme.

Ravintola sijaitsee kolmion mallisen rakennuksen katutasossa. Paikan päälle suunnistamisessa auttaa maamerkkinä tuo piikikäs pilvenpiirtäjä taustalla.

Cafe Zoetrope on italialaisravintola, joka sijaitsee San Franciscon Telegraph Hill -kaupunginosassa Kearny Streetilla. Kun ensimmäistä kertaa paikkaan menin noin kolme vuotta sitten, odotin valkoisia pöytäliinoja ja kristallilamppuja katossa, mutta paikkahan on mukavan rento ja kuitenkin oikein viihtyisä. Lisäksi ruoka on ollut joka kerta todella hyvää. Listalta löytyy lähinnä italialaisia alkupaloja, salaatteja, pasta-annoksia, pitsoja sekä tietenkin kattava valikoima Coppolan viinejä. Ja ainakin pasta-annokset pystyvät muuten valmistamaan pyydettäessä täysin gluteenittomina, ken sellaista kaipailee. 

Cafe Zoetrope sisältä.

Kuulema ohjaaja-ravintoloitsija itsekin vierailee silloin tällöin ravintolassaan ja hänellä onkin siellä oma nimikkopöytänsä. Pahus! Eipä sattunut herra osumaan tälläkään kertaa samaan aikaan paikalle meidän seurueen kanssa. Pitää siis käydä ravintolassa ahkerasti vastaisuudessakin.

Tällaisia maistiaisia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

4 kommenttia:

  1. Juotiin tuota mustaa Coppolaa teidän kanssa eräässä pihviravintolassa Anaheimissa. Ostetaan tätä useinkin, hyvä ja edullinen viini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olipa sattumaa. Mietittiin nimittäin just teitä viikonloppuna. :-) Mutta tuota en muistanutkaan, että Anaheimissa olis juotu juuri Coppolaa.

      Poista
    2. Varmaan alitajunnasta tuon Coppolan herättelemänä :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista