Viinitila Falcon Crest

Kuka muistaa suositun televisiosarjan Viinitila Falcon Crest? Sarja pyöri televisiossa Yhdysvalloissa vuodesta 1981 vuoteen 1990 ja sitä näytettiin myös Suomessa. Onko tuon saippuasarjan miljöönä toiminut viinitila oikeasti olemassa? Kyllä se kuulkaas on. Me kävimme tutustumassa viinitilaan viime viikonloppuna. Kun laitoin käynnistämme muutamia kuvia someen, aika monelle tuli yllätyksenä, että viinitila todella on olemassa. Siitäpä idea tämänkertaiseen postaukseen.

Näyttääkös tutulle? Viktoriaanisen ajan viinitilarakennukset ovat nykyään jo aika harvinaisuuksia.

Televisiosarja Viinitila Falcon Crest kertoi kahden rikkaan viinitilaperheen elämästä. Viinitila sijaitsi Tuscany Valley -nimisellä paikkakunnalla San Franciscon läheisyydessä. Oikeassa elämässä sarjassa näytetty viinitila ja sen päärakennus sijaitsevat Pohjois-Kalifornian Napan viinilaaksossa, Santa Helenan kaupungin pohjoislaitamilla. Ei siis aivan mahdottoman kaukana sarjassa väitetystä sijainnista. Viinitilan nimi on oikeasti Spring Mountain Vineyard. Televisiosarjaan nimen kerrotaan keksityn talon toiseen kerrokseen vievän porraskäytävän ikkunalasista. Lasissa on kylläkin papukaija, mutta sarjaan nimi muutettiin astetta mahtipontisemmaksi ja papukaija parrot vaihdettiin jalohaukaksi falcon.

Idea tv-sarjan nimelle lähti tästä ikkunasta.

Kartanon ovet sisältä kuvattuina.

Viininmaistattaja johdattelemassa meitä kartanolle. Polku kartanolle kulki viinitilan puutarhan läpi.

Viinitila on yksityisomisteinen ja toisinaan tilan omistaja asuu päärakennuksen ylimmässä kerroksessa itsekin. Ainakin näin pandemian aikaan viinitilalle pitää varata vierailu- ja viininmaisteluaika etukäteen. Viininmaistelujakin oli tarjolla erilaisia ja eri hintaluokissa. Pandemia-aika on tuonut mukaan myös virtuaalimaistelun mahdollisuuden. Virtuaalimaistelussa maisteltavat viinit toimitetaan kotiin. Myös paikan päällä viinitilalla oli valittavissa kahta erilaista maistelutapaa. Niistä vain toisessa kierrätettiin viinitilan tiloissa ja televisiosta tutussa päärakennuksessa. Olimme valinneet tämän tilalla kierrettävän viininmaistelun, joka oli totta kai se kalliimpi. Nauroimmekin ukkokullan kanssa, että vain viikkoa aiemmin olimme suomalaiselle kaverillemme puhuneet Napan yhä vain kallistuvista viininmaisteluhinnoista ja nyt sitten olimme päätä pahkaa sellaista maksamassa. Mutta meillä kävi lopulta tuuri: koska ei ollut sesonkiaika, saimme tämän kalliimman viininmaistelun kierroksineen edullisemman maistelun hinnalla. Niinpä visiitti tilalla ei kirpaissut lompakkoa aivan niin paljon, kuin alunperin olimme varautuneet.

Viininmaistelutila kartanon sisällä.

Toiselle ryhmälle katettu viininmaistelutila.

Spring Mountain -viinitila on keskittynyt iäkkäisiin punaviineihin. Heidän kallein, maistelussa esitelty pullonsa maksoi 250 dollaria. Juu, ei ostettu. TV-sarjassa viinitilalla taidettiin valmistaa kuohuvaa, jos oikein muistan.

Toisaalta, Napan viinilaakso on kyllä kärsinyt viime vuosina paljon ja rahat tulee silläkin alueella tarpeeseen. Pandemia tietenkin on vähentänyt valtavasti vierailijoiden määrää, mutta sitäkin isompana murheena ovat alueella riehuneet maastopalot. Aivan tämänkin viinitilan naapurissa oli paha maastopalo ja kuin ihmeen kaupalla viinitilan rakennukset ja viiniköynnökset olivat säilyneet. Naapurilla sen sijaan paloi tilukset omaa kotia myöten. Olihan se niin surullista nähdä ne tulipalon runtelemat maastot.

Viiniköynnösten takana karrelle palanut kukkula. Maastopalo oli siis todellakin nuollut viinitilan liepeitä.

Mikäs meidät sitten sai viinitilaan hiukan yllättäen tutustumaan? No, ettepä arvaisi. Ukkokulta nimittäin näki unessaan yhden sarjan näyttelijän ja jäi miettimään, että missäs sarjassa hän oikein olikaan. Ja lamppu syttyi: Falcon Crest! Ja siitä se ajatus sitten lähti, hahah. Ex tempore varasimme viinitilalta vierailuajan ja mukava sunnuntaiajeluhan siitä sitten muodostuikin. Kun viininmaistattaja kysyi, mistä innostuimme tulemaan ensivierailulle paikkaan ja kerroimme hänelle tästä unesta, hän taisi luulla meitä ihan kovan luokan Falcon Crest -sarjan fanittajiksi. Ja itsehän siis muistan tuosta sarjasta aika vähän. Taisin olla enemmän Dallas- ja Dynastia-sarjojen pauloissa. Viininmaistattaja kertoikin, että he saavat säännöllisesti Saksasta isoja ryhmiä tutustumaan viinitilaansa ja nimenomaan tuon tv-sarjan innoittamina. Ovat kuulemma todella kovia Falcon Crest -faneja. Ilmeisesti Saksassa oli vastikään aloitettu näyttämään sarjaa televisiossa uudestaan ja tämä oli tuonut myös uuden turistiryntäyksen viinitilalle Kaliforniaan saakka. Lisäksi selvisi, että Falcon Crest -sarjalla on sekä englannin- että saksankielinen faniklubi. Taitaa olla siis saksalaisille kova juttu. 

Kyselin kuvien yhteydessä kavereiltani somessa, kuka tv-sarjan vielä muisti. Aika monen muistin sopukoista löytyi näyttelijä Lorenzo Lamas. Hän tuntuu tehneen lähtemättömän vaikutuksen moniin katsojiin. Itse en tosiaan sarjasta kovinkaan paljoa muista, mutta kun kuuntelin Falcon Crest -sarjan tunnusmusiikin YouTubesta, niin kyllähän se varsin tutulle kuulosti. Ja miten kivasti YouTube-videossa San Franciscon kaupungin siluettikin esiintyy.

Viininmaistattaja tosiaan luuli meitä kovemmiksikin Falcon Crest -faneiksi ja kaivoi viinitilan arkistoista tv-sarjan kuvauksien aikaisia valokuviakin. Tässä Falcon Crest -viinipullojen etikettejä.

Tälllä kertaa pääsitte siis pienelle nojatuolimatkalle viinitilalle. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Että sellainen pyöräretki

Viime lauantaina USA:ssa vietettiin itsenäisyyspäivää ja tämän juhlapäivän yhteydessä ukkokullan työnantajalla on ollut tapana antaa aina pari ylimääräistä vapaapäivää. Näin kävi tänäkin vuonna. Päätimme, että nyt saa samojen kotiseinien tuijotteluun tulla pieni tauko ja varasimme majoituksen kolmeksi yöksi eteläisemmästä Kaliforniasta, tuppukylästä nimeltään Solvang. Se on hauska pieni tanskalaiskylä, josta kertonen teille toisessa postauksessa lisää. (Ja ennen kuin joku pöyristyy valinnastamme matkustaa Kaliforniassa tällaisena aikana kerron, että kaikessa mahdollisessa huomioitiin turvavälit, jokainen ateria syötiin joko ulkona tai autossa, noudatimme tiukasti paikallista maskipakkoa, desinfioin hotellihuoneemme ennen sinne asettumistamme, emmekä liikkuneet missään väkijoukoissa. Lisäksi tulimme jo varsinaiseksi juhlapäiväksi eli lauantaiksi takaisin kotiin, koska arvelimme silloin olevan ihmisiä julkisilla paikoilla joka tapauksessa enemmän liikkeellä. Joten please, ei marinaa tästä. Kiitos.)

Ajoimme Solvangiin keskiviikkona. Torstaina piti olla viikon viilein päivä, luvattu vain +23 C, joten valitsimme ajanvietteeksi tutustumisen Solvangin läheisyydessä oleviin viinitiloihin. Ja tanskalaiskylässä kun oltiin, niin siellä markkinoitiin viinitilavisiittejä tehtäväksi myös skandinaavityyliin polkupyörillä. Minullahan ei siis ole ollut polkupyörää täällä Piilaaksossa koko tämän kuuden vuoden aikana ja olen ollut pyörän selässä Kaliforniassa vain kerran aiemmin, Santa Monicassa erään Suomi-vieraamme kanssa. Niinpä olen todella ikävöinyt pyöräilyä, jota Suomessa tuli kuitenkin harrastettua ahkerasti työmatkoihin ja monessa muussakin hyötykäytössä. Otimmepa siis nyt Solvangissa vuokrapyörät alle, jihuu! 

Alkuhuumaa! Asfaltti, alamäki ja kaikki!

Aamupäivästä piipahdimme ensin yhdellä viinitilalla kävellen ja olimmekin siellä lähes koko vierailumme ajan ainoat asiakkaat. Matkaa tuli taitettua noin 5 km. Iltapäiväksi vuokrasimme sitten ne pyörät ja tarkoituksenamme oli pyöräillä vielä yhdelle tai kahdelle viinitilalle. Toiselle niistä olin tehnyt varmuuden vuoksi pöytävarauksen, kuten näin korona-aikaan oli suositeltu. No, lopulta yksi viinitila tuona helteisenä iltapäivänä riitti, nimittäin kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä...

Google Mapsin mukaan paras reitti viinitilalle kulkisi vilkasliikenteisen maantien vartta ja olisi kestoltaan vain 18 minuuttia. Emme halunneet pyöräillä tuon ison valtatien reunustaa autojen huristellessa kovaa vauhtia ohi, joten valitsimme Google Mapsin ehdottaman toisen reitin, sen kuuluisan "oikoreitin", kestoltaan 17 minuuttia. Matka-aika ei niinkään ollut se tekijä valintaamme, vaan rauhallisempi ajoväylä. Kartassa oikoreitin kohdalle oli piirtyneenä jokin aivan hintelä tiepahanen, mutta ajattelimme, että siinähän sitä saadaan nauttia kauniista ja rauhallisesta maalaisidyllistä sitten samalla. Valitsimme siis tämän pyöräilyreitiksemme. No, sehän olikin sitten oikoreittien oikoreitti!

Matkahan alkoi todella hyvin. Asfaltoitu tie muuttui nopeasti hiekkatieksi, joka kulki kauniiden viiniviljelmien keskeltä (kuva yllä). Ensimmäinen yllätys olivat neljä meksikaanomiestä, joiden kohdalle mutkan takaa saavuimme. He pitivät "torikokousta" hiekkatien laidalla ja yhdellä miehistä oli kämmenensä päällä valtava haukka! Haukka availi mahtavia siipiään. Lintu pelästyi meitä, vaikka kaarsimme pyörillämme monen metrin päästä. Miehellä oli lintu kuitenkin kytkettynä, eikä lintu päässyt karkuun ja mies saikin sen nopeasti rauhoiteltua. Jos me hämmästelimme miehiä ja sitä valtavaa haukkaa, niin kyllä meksikaanotkin katsoivat meitä vähän pitkään. Arvelivat varmaan, että tietävätköhän nuo minne oikein ovat menossa. 

Noh, mehän luulimme tietävämme. Yllätyksiä oli kuitenkin luvassa lisää. Hiekkatie alkoi nimittäin nopeasti vain kaveta kapenemistaan, kunnes tulimme lopulta umpikujaan. Just! Tie päättyi onneksi vähän korkeammalle kummulle ja näimme, että tuolla kaukana se tie on joskus muinoin jatkunut. Ei jatkunut enää. Tie oli käytännössä kasvanut umpeen ja väliin oli rakenneltu aitoja, ojia ja muuta mukavaa. Umpikujakohdasta pystyimme näkemään myös varsinaiselta reitiltä sivuun. Siellä häämötti jonkin matkan päässä golfkenttä. Suomalainen sisuhan ei antanut periksi luovuttaa tässä vaiheessa, vaan lähdimme suunnistamaan kohti golfkenttää kauhean ryteikön läpi. Pyöriä oli pakko taluttaa, sillä tuo ryteikkö oli täynnä korkeaa heinää, epätasaista maastoa sekä piikikkäitä, raapivia puskia. Joukossa taisi vilahtaa myös myrkyllistä poison oak eli myrkkytammea. Eniten kuitenkin tässä vaiheessa itse pelkäsin käärmeitä. Lämpötila oli nimittäin ylittänyt jo reilusti hellelukemat, joten tuollainen korkea kuiva heinikko olisi mitä ihanteellisin lymyilypaikka kalkkarokäärmeille. Kääk! Noh, käärmeiltä onneksi vältyttiin ja ryteikön ja parin ojan ylityksen jälkeen tupsahdimme golfkentän reunalle. Kyllä siinä riitti golffareilla ihmeteltävää, kun me yltäpäältä heinissä pölähdimme heidän peliensä keskelle!

No, ajoa päästiin pian jatkamaan, sillä golfkenttää reunusti golfkärryille tehty kapea asfalttitie. Mutta välittömästi, kun käännyimme golfkentältä pois, olimme taas epämääräisellä hiekka- ja soratiellä. Ajoa kuitenkin päättäväisesti jatkettiin, kunnes... Edessämme oli korkea karjaportti ja piikkilanka-aita! Karjaportti oli totta kai lukossa. Voi sitä tuskan parahdusta, mikä minulta pääsi. Tähänkö tämä matka nyt tyssäsi? Saattoi minulta siinä pari valittua kirosanaakin lipsahtaa! No, periksi ei päätetty antaa tässäkään tilanteessa. Niinpä kipusimme itse vuoroillamme ja nostimme myös pyörät yksi kerrallaan tuon karjaportin yli. Aita oli vielä tuhannen ruosteessa ja minua alkoi tilanne jo hiukan huvittaa. Osittain väsymyksestä, osittain siitä helteestä, osittain koko koomisesta tilanteesta. Miltä me oikein näytimme? Olin vielä vastikään ostanut alennusmyynnistä Michael Kors -merkkisen hihattoman paidan ja olin tietenkin laittanut sen ylleni tälle kivalle pienelle viinitilaretkellemme. Se oli niin kaunis lohenpunainenkin. No, siinä minä nyt sitten muka joku fancympi paita päällä kiipeilin ruosteisen karjaportin yli kuin joku ketterämpikin marakatti! Hah hah! No, olimme todellakin ainoat kulkijat sillä tiellä, ettei siellä onneksi ollut yleisöä.

Karjaportin ylitys. Onneksi ei vuokrattu sitä tandempyörää. Olisikin ollut astetta isompi operaatio "heittää" se tandem aidan yli. :-D 

Tässä vaiheessa matkaa oli siis taitettu jo hyvinkin puoli tuntia ja helteessä hiki alkoi pyörien nostoineen kaikkineen virrata ihan kunnolla. Onneksi meillä oli pullot vettä mukana. Ei muuta kuin hörpyt pulloista ja takaisin pyöränsatulaan! Minulla tosin oli vähän paha aavistus tällaisesta suljetusta karjaportista. Useinhan se nimittäin meinaa, että alue tai tie on suljettu myös toisesta päästä. Ja kas, kuinka ollakaan, jonkin matkaa pyöräiltyämme edessämme oli uusi portti ja lukossa tietenkin sekin. Tuon karjaportin takana odotti kuitenkin jo leveämpi asfalttitie ja tiesimme olevamme jo suhteellisen lähellä viinitilaa. Vielä kerran etsimme jostakin suomalaisen sisun sopukoista ruista ranteeseen, nostimme polkypyörät ja kapusimme tuon aidan ylitse. Ai että, kuinka se asfaltti tuntuikaan hyvältä pölyävän ja kuoppaisen hiekkatien jälkeen! Olimme lisäksi ns. takaisin kartalla.

Vielä edessämme oli ehkä kilometrin polkaisut ja lopulta pääsimme viinitilalle, melkoisessa hiessä ja aivan uupuneina. Olimme tietenkin tekemästäni pöytävarauksesta jo pahasti myöhässä, mutta onneksi tilalla oli vain pari muuta seuruetta ja mahduimme helposti mukaan. Myöhässä tosiaan olimme, sillä tämä Google Mapsin tarjoama 17 minuutin "oikoreitti" kesti meiltä 50 minuuttia. Kun laitoimme pyörät parkkiin, ukkokulta totesikin, että tämä oli sitten viimeinen kerta, kun vuokraamme pyöriä. Heh, minun ideahan se oli! 

Pääsimmehän me sitten lopulta maistelemaan niitä viinejäkin, mutta enpä muistakaan ennen juoneeni viinitilalla ensin niin montaa litraa vettä! Pikku hiljaa voimat siinä sitten palautuivat ja päätimme lähteä polkemaan takaisin kohti Solvangin keskustaa. Yksi viinitila sai siis riittää. Tällä kertaa valitsimme ihan sen ison ja asfaltoidun tien takaisin. Iso osa paluumatkasta olikin hulppeaa alamäkeä, olimme siis tehneet tulomatkalla kaikessa siinä hurmiossa ylämäkinousua melkeinpä huomaamattamme. Lisäksi maantien viereen oli vieläpä osalle matkaa tehty erillinen pyörätie. Voi miten ihanaa vauhdin hurmaa se alamäkiajo olikaan! Tukka hulmusi! Vauhdikas alamäkiajo kyllä kruunasi tuon pyöräretkemme. Nyt minun pitää varmaan vain odottaa, että aika kultaa ukkokullan muistot ja saan puhuttua hänet taas joku päivä pyörän selkään, hi hii!

Näissä maisemissa pääsimme sitten viiniä maistelemaan. Mitäpä sitä ei suomalainen tekisi viinitilalle päästäkseen! Ryteiköt ja karjaportitkin ylitettiin, enää olisi puuttunut vain se harmaa kivi, jonka läpi kokeilla menevänsä.

Viinitilalla oli tällainenkin pyörä. Välillä kyllä meidänkin matkan eteneminen tuntui aika takkuiselle. Lisäksi ihmettelin, miten Google Maps nuo matka-aika-arviot polkupyöräreiteille oikein antaa. Ison tien kautta matka-aika-arvio oli sen 18 minuuttia, mutta meillä meni palatessakin matkaan noin 30 minuuttia, vaikka iso osa matkasta oli sitä nopeakulkuista alamäkeä. Mene ja tiedä.

Tällainen retkitarina tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Virkistäytymistä kullankaivajien mailla ja sitten toipilaaksi

Eipä ole kotirouvan elämä käynyt tylsäksi. Tässä on nyt kyllä muutamaan päivään mahtunut niitä elämään kuuluvia ups and downs eli niin ylä- kuin alamäkiäkin. Aloitan kivalla tarinalla:

Viikonlopun maisemia.

Viikonlopun irtiotto kullankaivajien mailla

Kun viimeiset viikot töissäni osoittautuivatkin odotettua raskaammiksi, houkuttelin ukkokullan pieneen viikonlopun irtiottoon. Varasimme viikonloppumatkan Kalifornian nk. Gold Countrysta eli kullankaivajien mailta. Tämä alue sijoittuu Sierra Nevadan vuoriston länsipuolelle ja on saavutettavissa San Franciscosta ja Piilaaksosta reilun parin tunnin autoilun jälkeen. Aluetta halkoo ns. Golden Chain Highway, historiallinen valtatie nro 49, jonka varrella on monta kaunista ja vielä 1800-luvun tyylin mukaista pikkukylää. Olemme vierailleet useissa noista kylistä jo aiemminkin, niissä on kyllä suloinen tunnelma. Viime viikonloppuna suuntasimme siis yhteen näistä pikkukylistä, jotta saisin tuulettaa korvienväliäni ja alkaa siirtämään ajatuksiani ex-työpaikastani vähitellen johonkin muuhun. 

Gold Countryn sijoittuminen Kalifornian kartalla. Kuvakaappaus: Discover Gold Country.

Highway 49 ei ole kovin kaukana Yosemiten kansallispuistostakaan, jos kullankaivajien aikoinaan asuttamat kylät kiinnostavat puistossa vierailevia. Kuva täältä.

Katukuvaa Sutter Creek -kylästä. Monet pääkadun rakennuksista ovat alkuperäistä 1800-luvun mallistoa. Taloissa ei ole ollut siihen aikaan sisävessoja. Jotkut kauppojen ja ravintoloiden pitäjistä eivät ole rakentanteet näihin rakennusvanhuksiin vessoja vieläkään, vaan asiakkaiden käytössä on kylän tarjoamat julkiset vessat. 

Nykyisin tuolla kullankaivajien mailla viljellään paljon viiniä ja alueelle on ripoteltu viinitiloja toinen toisensa perään. Siellä kasvaa esimerkiksi muutamia Kalifornialle harvinaisempia rypälelajikkeita, kuten punainen Barbera-rypäle, joka ei menesty Kalifornian kuuluisilla Sonoman tai Napan viinialueilla lainkaan. Kävimme lauantaina parilla viinitilalla maistelemassa viinejä nauttien samalla jo ihanan keväiseltä tuntuvasta säästä. Olipa yhdessä viiniluolassa erilaisten oliiviöljyjenkin maistelua. Mukaan lähti aivan ihana basilikalla höystetty oliiviöljypullo. Lisäksi lauantai-illaksi löytyi naapurikylästä aivan sattumalta erään coverbändin keikka, josta innostuimme kovasti. Kävimme siis myös ex tempore konsertissa. 

Ja miten pienen maailman taas todettiinkaan olevan. Heti ensimmäisellä ravintoloitsijalla, jota jututimme perjantai-iltana, oli kytköksiä Suomeen. Poikansa opiskeli Helsingissä ja tämä oli juuri kihlautunut suomalaisen naisystävänsä kanssa. Voi pojat, siis söpö kyläpahanen keskellä Kalifornian kultamaita ja heti pääsimme puhumaan Suomesta! 

Sunnuntaina puolestaan piipahdimme vähän kasinolla pelailemassa uhkapelejä. Big money, big money!, mekastivat yksikätiset masiinat kovaan ääneen, mutta pieniksi jäivät ne voitot, hahah! Jo ennen kasinokäyntiä olimme laskeutuneet maanalaiseen tippukiviluolaan ihmettelemään mm. helictites, eräänlaisia mystisiä, kiemurtelevia kristallikivikasvustoja, joita on löydetty maapallolta vain viidestä eri luolasta. Ne olivat kyllä hienoja. (Jos muuten joskus tarjoutuu tilaisuus päästä käymään kullankaivajien luolastoissa esim. juuri tuon valtatien 49 varrella, niin suosittelen! Kierroksilla pääsee näkemään ja kokemaan mm. miten kurjissa olosuhteissa kullankaivajat ovat aikoinaan kaivauksiaan tehneet.) 

Kun kaikkien näiden mukavien aktiviteettien lisäksi sai nauttia vielä hyvää ruokaa armaassa ukkokullan seurassa, niin voisin kutsua viikonloppureissuamme aika lailla täydelliseksi! Mainio irtiotto. Olo virkistyi kahdessa päivässä aivan kummasti!

Kuohuvan maistelua keväisessä säässä. Oli ihanaa! Eikä todellakaan ollut tämä riemu hinnankiroissa kuten Napan viinitiloilla tuppaa nykyään olemaan. Tämä lasillinen, sisältäen kuohuviinin ja lasin, maksoi vaivaiset viisi dollaria. 

Eräästä viininmaisteluhuoneesta löytyi myös tämä, elämäni kallein näkemäni balsamiviinietikka. Alle parin desin pullo olisi maksanut 149 dollaria! En ostanut.

Harvinaista ja kiemurtelevaa kivimuodostelmaa, helictites.

Valitettavasti tätä virkistymistä ei sitten kestänyt kauaa:

Toipilaaksi kotisohvalle

Jo sunnuntaiaamuna tunsin polvessani kummallista kosketusarkuutta. Koska kipua ei tuntunut kuitenkaan polvea liikuttaessa, ajattelin sen olevan ohimenevää. Noh, sunnuntai-iltana kotona kipu alkoi yltyä ja lopulta se oli niin kova, etten pystynyt seuraavana yönä edes nukkumaan. Maanantaiaamuna oli kinkattava päivystykseen. Harkitsin menemistä kyllä sen kolme kertaa, sillä onhan vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen koronavirustapaus löydetään myös täältä Piilaaksosta. Joku päivystyksen odotustila olisi varmasti otollinen paikka altistaa itsensä kaikenlaisille viruksille. 

Kipu polvessa oli kuitenkin niin kestämätön, että halusin tutkituttaa polven ja saada asianmukaiset hoito-ohjeet. Röntgenkuvien mukaan luita ja jänteitä ei onneksi ole poikki, mutta polvessani on nyt rasituksen aiheuttama ärhäkkä tulehdus. Ja nyt kun ajattelen, niin viime viikollahan urheilin aika paljon, kun sitä aikaa nyt kerrankin oli, ja saatoinpa siinä parin lajin kohdalla vähän purkaa työpaikaltani jääneitä kiukkujakin. Nähtävästi tippukiviluolan jyrkät ja mutkittelevat portaat olivat sitten jo aristavalle polvelleni se viimeinen niitti ja niinpä se ruojake otti ja suuttui. Niinpä minulla on seuraavat pari viikkoa ohjelmassa täyslepoa ja kirjottelenkin tätä postausta kotisohvaltani koipi yläviistossa ja polvi kylmähauteessa. Jos kipu ei hellitä viikossa, saan kuulemma lähetteen ortopedille, joka tuikkaa kipupiikin.

Harmittaa vietävästi, mutta pitää tietysti olla iloinen, ettei ollut luita, ristisiteitä tms. tohjona ja jos tästä nyt vain tällä parin viikon levolla selviää. Moni suunnitelma tässä meni toki itsellä uusiksi, mutta ei voi mitään. Tällaistahan tämä elämän vuoristorata on. On nousuja, laskuja ja äkillisiä suunnanmuutoksia. Välillä ollaan myös pää alaspäin, tukka hulmuten. 

Nyt voin sohvalla lepäillessäni vain muistella tuota ihanan vauhdikasta viikonloppua, kuten nyt tätäkin Runquistin viinitilaa. Hi hih! Suomalaista vähän nauratti viinitilan nimi.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättäen toipilas huikkaa teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Napa kallistuu kallistumistaan, huh huh!

Tämä postaus ei suinkaan kosketa omaa napaani, vaan Kalifornian kuuluisinta viinialuetta Napan laaksoa ja tuoreita kuulumisia sieltä. Myös kannabiksella on tätä nykyä jotakin ajankohtaista tekemistä Napan viinialueen kanssa. Siitä postaukseni lopussa.

Monilla viinitiloilla on parhaillaan sadonkorjuuaika. Näistä köynnöksistä oli rypäleet jo poimittu.

Taustaa

Saimme aika nopealla varoajalla uuden vieraan Suomesta ja otimme hänet tietenkin ilolla vastaan. Vieraan viihdytyssuunnitelmia tehtiin ja olimme varanneet viimeiseksi yöksi majoituksen Napasta, Napa-laakson "pääkaupungista". Tarkoituksenamme oli käydä tutustuttamassa vierastammekin tähän kuuluisaan viinialueeseen. Noh, suunnitelmatpa muuttuivatkin ja Suomi-vieras joutui tekemään äkkipaluun Suomeen. Koska Napan majoitus oli varattu vain muutama päivä ennen yöpymistä, majoitusta ei voinut enää perua tai ainakaan varauksesta ei olisi saanut enää rahojaan takaisin. Päätimme sitten toteuttaa tämän minireissun joka tapauksessa, vaikkakin ilman vierastamme. Saimme kuitenkin ex-tempore ukkokullan työkaverin mukaan ja siitähän tuli oikein onnistunut reissu. Työkaverinsa ei ollut käynyt Pohjois-Kalifornian viinialueilla aiemmin, joten pääsimme sitten esittelemään viinitiloja hänelle. 

Perillä Napassa

Ainakin minua perillä odotti kuitenkin pieni shokki. Napan viinitilojen maistiaiset oli hinnoiteltu huomattavasti kalliimmiksi kuin viime kerroilla alueella käydessäni. Viime visiitistä Napassa ja/tai Sonomassa taitaa olla aikaa jo noin 1,5 vuotta, sillä pari viime viininmaistelukertaa olemme keskittyneet Paso Roblesin viinialueeseen. 

Tässä 1,5 vuodessa on Napassa kyllä tapahtunut selvästikin muutos! Kävimme useammalla viinitilalla, joskaan kaikissa niissä emme ottaneet viininmaistelua. Jokaisessa paikassa viininmaistelujen hinnat alkoivat nyt 30 dollarista ylöspäin. Osa maistiaisista maksoi jopa 40 tai 50 dollaria, eikä niihinkään kuulunut mitään ekstraa, tyypillisesti se neljä tai viisi viiniä maisteltaviksi! Ja maistiaisethan eivät ole todellakaan isoja kerta-annoksia, pikku liraus lasin pohjalla jokaista maisteltavaa lajia. Yksi pitkäkestoisista lemppareistamme on ollut Castello di Amorosan viinitila linnoineen. Kävimme jälleen kerran sielläkin ja saimme todeta, että sielläkin pääsymaksu, johon kuuluu viiden valinnaisen viinin maistelu maksoi nyt 30 dollaria. Aiemmin se on ollut vain 20 dollaria. 

Castello di Amorosa -viinitilan sisäänkäynti. Tila on myös aika lapsiystävällinen pihapiirin eläimineen kaikkineen.

Toinen selkeä merkki Napan alueen viiniharrastamisen kallistumisesta oli se, että aiemmin useat tilat ovat hyvittäneet viininmaistelun hinnan, jos on ostanut yhden tai useamman pullon viinitilalta lopulta mukaansa. Nyt tätä kytkykauppaa ei ollut kenelläkään heistä, joiden viinejä maistelimme. Myös ajotiet nrot 29 ja 128, jotka kulkevat Napasta pohjoiseen kohti Calistogaa ja joiden varrella iso osa viinitiloista sijaitsee, olivat nyt todella ruuhkaisia. Niin, ainahan tuo pätkä on ollut ruuhkainen, mutta nyt se oli oikein superruuhkainen. Marraskuussa viinialueen sesonki alkaa usein olla hiipumaan päin, mutta nyt ei ollut sesongin laantumisesta kyllä vielä tietoa. Porukkaa oli kuin pipoa. 

Myös suomalaisen merikapteenin vuonna 1880 perustaman viinitila Inglenookin ajoväylän portit pidettiin nyt kiinni. Porttien aukaisu tapahtui käymällä porttien vieressä sijaitsevassa visitor centerissa ja antamalla oma nimi ja kuinka monta henkeä tilalla vierailisi. Aiemmin portit tilalle olivat aina auki ja sinne pääsi ajamaan ilman tätä erikoispyyntöä. Liekö tälläkin tilalla kävijämäärät ovat niin kasvaneet, että toimenpiteellä haluttiin vieraiden lukumäärää hiukan rajoittaa. Nykyään Inglenook-tilan omistavat Francis ja Eleanor Coppola.

Sisätilan portaikkoa Inglenookin tilalta.

Tuore kokemus Paso Roblesista toi lisää kontrastia

Olemme siis tehneet pari viimeisintä viininmaisteluretkeämme Kalifornian Paso Roblesin viinialueelle. Se sijaitsee noin 2,5 tunnin ajomatkan päässä Piilaaksosta etelään, Napan ja Sonoman viinilaaksojen sijaitessa Piilaaksosta pohjoiseen. Kävimme sattumoisin Paso Roblesissa aivan hiljattain, sillä kyseessä oli minun synttärimatkani. Paso Roblesista löytyy yli 250 viinitilaa, joten valinnanvaraa riittää sielläkin. 

Meillä oli nyt siis varsin tuoreet kokemukset tältä toiselta viinialueelta ja hinnoittelu Napassa ja Paso Roblesissa ovat kyllä kuin yö ja päivä. Paso Roblesissa monet tilat tarjoavat vielä viininmaistelua tyystin ilmaiseksi. Lisäksi, jos ja kun hintaa maistelusta perittiin, niin sen sai aina hyvitetyksi, jos teki viinitilalta ostoksia. Ehkäpä tästäkin syystä vähän järkytyin tuosta Napan hinnoittelusta, kun olin vasta saanut kokea hyviä viinejä aivan eri hintaluokassa. Mutta Napa on tietenkin Kalifornian viinibrändinä se vahvin ja kuuluisin. Kävijöitä varmasti riittää ja ilmeisesti noillekin maisteluhinnoille löytyy sitten ottajia.

Mutta muutoksen tuulet puhaltavat myös Napan viinialueella:

Viiniköynnöksistä kannabikseen

Vuoden 2018 alusta myös Kalifornian osavaltio laillisti marihuanan viihdekäytön. Liittovaltiotasolla se on edelleen laitonta. Jotkut Napan viininviljelijät ovat jo siirtyneet viljelemään kannabista ja yhä useammat harkitsevat siirtymistä parempien voittojen toivossa. Tähän asti Napan piirikunta on kuitenkin estänyt kannabiksen viljelyn kaupallisiin tarkoituksiin ja asiasta on tulossa uusi äänestys nyt marraskuussa 2018. Monet viininviljelijät ovat huolissaan, aiheuttaako kannabisviljelmät rinta rinnan viiniköynnösten kanssa jotakin maku- tai muita haittoja Napan kuuluisiin viinirypäleisiin. Huoli on myös toiseen suuntaan. Sekä viinirypäleiden että kannabiksen viljelyssä käytetään eri kemikaaleja. Kalifornian laki vaatii mittaamaan myyntiin tulevan kannabiksen puhtauden ja vielä ei ole tarpeeksi tutkimustietoa, voivatko läheiset viiniviljelmät omine kemikaaleineen vaikuttaa myös kannabissatoon. Asiasta uutisoitiin aivan pari päivää sitten ja siitä voi halutessaan lukea täältä. 

Jos ja kun myyntitarkoitukseen tulevan kannabiksen viljely jonakin pävänä, joko marraskuussa 2018 tai myöhemmin, sallitaan Napan piirikunnassa, niin kuinka käy kuuluisan viinibisneksen? Se jää nähtäväksi, mutta itse taidan suosia jatkossa näitä muita viinialueita, ihan jo hintojenkin vuoksi. 

Tällaisia nostoja Kalifornian auringon alta tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kun viininmaistelu viedään astetta teknisemmälle tasolle

Olemme käyneet useilla viinitiloilla ja maistiaishuoneissa harrastamassa viininmaistelua, aina silloin tällöin. Itsenäisyyspäivän reissullamme tuli kuitenkin eteen jotakin sellaista, jota en ole vielä ennen nähnyt. Vähän sellainen viininmaistelun hi-tech versio.

Where the magic happened! ;-)

Viime tiistaina Yhdysvalloissa oli siis itsenäisyyspäivä 4th of July ja olimme ukkokullan kanssa reissussa Etelä-Kaliforniassa. Eräänä iltana etsimme illallispaikkaa ja Google Mapsista silmiin osui Buelltonissa sijaitseva Bottlest Winery, Bar & Bistro. Bistron menu näytti varsin houkuttelevalle, eikä pienehkö viininmaistelukaan ruokailun lomassa tuntunut luotaantyöntävältä ajatukselta, hih. Lomallahan sitä oltiin. 

Paikan päällä odottikin aikamoinen yllätys. Bistrossa viininmaistelu tapahtuikin ns. viiniseinän kautta. "Wine Wall", kuten he itse sitä nimittivät. Ravintolan yksi seinusta oli siis täynnä automatisoituja viininannostelijoita ja valinnanvaraa riitti. Maisteltavia viinejä oli tarjolla yli 50! Ja mikä vielä pisteenä iin päälle, viiniautomaattia sai jokainen asiakas käyttää itse! 

Tässä yksi pätkä viiniseinää.

Ja kuinkas tämä sitten käytännössä hoitui?

Kun tarjoilijalle ilmoitti haluavansa ottaa maistiaisia viiniseinästä, kävi tarjoilija tiskillä valmistelemassa "maksuvälineen". Se muistutti sirullista luottokorttia, mutta siihen ei toki oltu ladattu mitään rahaa, vaan kortti siis keräsi viininannosteluautomaatista otettujen viiniannosten hinnat muistiin. Kun sitten ravintolan ruokalaskun maksamisen aika tuli, liitettiin kortin keräämät maistiaisostokset suoraan ruokalaskuun. Todella kätevää! Ja viinejä olisi toki saanut maistella ilman ruokailuakin. 

Viiniautomaatista sai valita jokaisesta viinistä kolmea eri annoskokoa: maistiaisen (1 oz), puolikkaan lasillisen (3 oz) tai täyden lasillisen (6 oz eli n. 1,8 dl). Maistiaishinnat lähtivät noin parista dollarista ja kallein viinilasillinen meidän siellä vieraillessa oli yli 20 dollaria. Jos johonkin tiettyyn viiniin tykästyi ja vaikkapa koko pöytäseurue halusi samaa viiniä, oli edullisempaa ostaa koko pullo kuin nauttia laseittain. Mutta eri viinien maisteluun tuo "Wine Station", viiniasema, toimi kyllä erinomaisesti. 

Automaatit ja laskusaldoa keräävä kortti olivat Napa Technology -merkkisiä. Kortin kuluneisuudesta päätellen pari kertaa oli taidettu tätä korttia jo käyttää ennen meitä. :-) 

Wine Station, viiniautomaatti. Kortti työnnettiin vasempaan ylänurkkaan, jolloin kyseisen viinikaapin viinien eri kokoluokan annosten painikkeet aktivoituivat. Että ei muuta kuin lasi alle ja lorottamaan!

Lisää eroja perinteiseen viininmaisteluun

Yleensähän viinitiloilla maistiaisia tarjotaan totta kai vaan kyseisen viinitilan omista viineistä. Joissakin maistiaishuoneissa, jotka sijaitsevat esim. kaupunkien keskustoissa, voi olla tarjolla muutamien viinitilojen viinejä, mutta yli 50 viinin maistiaisvalikoimaa en muista nähneeni! Ravintoloiden viinilistat ovat sitten toki asia erikseen.

Miksi Bottlest sitten tarjosi noinkin hurjan määrän eri viinejä johtuu siitä, että tämä viininvalmistamo tarjoaa pienille viinitiloille palveluna viinin valmistusta ja pullotusta. Paikassa oli siis mielettömän isot hallit eri viinisammioille ja pullotuslinjastot, joita eivät luonnollisestikaan pienet viinintuottajat pysty itselleen kaikkia hankkimaan. Bottlest-paikan omistaja tulikin lyhyelle esittelykäynnille pöytämme ääreen ruokaillessamme ja hän kertoi paikan tarinaa. Omistaja mainitsi, että hänen viininvalmistamossaan valmistetaan paitsi useiden lähialueiden, myös kuuluisan Napan viinilaakson viinitilojen viinejä. Kyllä, siis kypsät viinirypäleet ajelutetaan Pohjois-Kalifornian Napasta, yli 300 mailin päästä Santa Ynezin laaksoon Buelltoniin, jossa rypäleistä valmistetaan ja lopulta myös pullotetaan viini. Tämän jälkeen valmis viini kuskataan takaisin Napaan kyseisille viinitiloille.

Lukumäärän lisäksi toinen selkeä ero perinteiseen viininmaisteluun oli se, ettei täällä saanut viineistä henkilökohtaista esittelyä. Pyydettäessä toki olisi varmasti asiantuntemusta löytynyt, sitä en epäile. Tätä viinin esittelyn virkaa toimittivat pienet infolappuset, joita lähes jokaisen viinin yläpuolelle viiniasemalla oli ripustettu. Tekstit viineistä olivat toki varsin rajalliset, vain muutamia lauseita, kun joskus viinitiloilla sinulle voidaan kertoa hyvinkin yksityiskohtaisia tietoja kyseisen viinin rypäleistä. Tyyliin mihin ilmansuuntaan sijaitsevalla rinteellä kyseiset rypäleet on kasvatettu ja millainen maaperä juuri kyseisen rypälelajikkeen kasvualustana on ollut. No, ken tällaista tietoa viinistään kaipaa, niin aivan näin tarkkaa kuvausta Bottlestin kaikista yli 50 viinistä tuskin saisi.   

No, nauroin kyllä sitten ukkokullalle jälkikäteen tätä viinien esittelijän puuttumista. Sehän on mörököllisuomalaiselle suorastaan loistava tapa! Ei todellakaan tarvitse puhua kenenkään kanssa, vaan saa "tissutella" haluamiaan viinejä ja itselleen sopivalla annostuksella, hi hii. No, totta puhuen tuollaisen viiniseinän ollessa käden ulottuvilla ja sen käyttäminen kun oli niin vaivatontakin, niin äkkiä siinä voi lähteä mopo varomattoman käsistä. Onneksi masiinaan laitettava kortti näytti kuitenkin kortille kertynyttä laskun loppusaldoa aina, kun viiniä "tankkasi". Pysyimme siis itse ihan maltillisella linjalla. 

Ravintolasalia. Ruoka oli varsin maukasta ja ei, minä en saa minkäänlaisia lahjuksia tämän blogipostauksen tiimoilta, vaikka paikkaa hiukan kehunkin.

Lopuksi vielä pari hauskaa yhteensattumusta bistrovierailultamme:

Pari hauskaa yhteensattumusta 

Kun saavuimme paikkaan, meidät ohjasi pöytään arviolta ikäisemme miestarjoilija. Hän kysyi, mistä olemme lähtöisin ja kun kerroimme olevamme Suomesta, hän yllätys, yllätys sanoikin olleensa Suomessa juuri pari viikkoa sitten! Ohhoh! Oli kuulemma ollut risteilyllä, missä laiva pysähtyi sekä Pietarissa että Helsingissä. Vallan siinä hämmästyimme yhteensattumuksesta, sillä kaikkihan täällä eivät edes tiedä missä maa nimeltä Suomi sijaitsee. Kerrankin näin päin. 

Sitten toinen tapaus. Paikan omistaja kierrätti yhtä pöytäseuruetta heidän ateriointinsa jälkeen viinihallin puolella, jonne pääsi suoraan ravintolasalista. Hän lupasi kierroksen meillekin, mutta aika tuli vastaan ja ravintola alkoi sulkemaan jo oviaan, kun pääsimme ruokailumme loppuun. Kierros jäi meiltä siis välistä. Mutta, kun tämä omistaja oli palaamassa edellisen pöytäseurueen kanssa valtavasta viinihallista, niin halliin vievä ovi olikin mennyt lukkoon. Seurue viittoili lasiseinän takaa meille ja minun istuessa kasvot juuri sinne suuntaan huomasin, että hei, nyt ei taida olla kaikki ihan ok. Nopeasti hoksasin, että olivat jääneet oven taakse nalkkiin ja kiiruhdin avaamaan ovea. Omistaja taisi olla vähän nolona tilanteesta, mutta olisiko se sitten enemmän onni vaiko onnettomuus, jos jäät lukkojen taakse halliin, joka on täynnä viiniä! Hi hii!

Tällaisia juttuja tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Kun omistaja meni esittäytymään viereiseen pöytään, kuulin sattumalta, että seurue oli lentoyhtiön matkustamohenkilökuntaa. Ja tämä oli siis se samainen seurue, joka jäi lukkojen taakse viinihalliin. Jos heidän tapaukselle olisi ollut huonompi loppu, niin siinäpä olisikin ollut lentokapteenilla ja kumppaneilla selittämistä, miksi seuraavan päivän lento myöhästyi. No, kun me jäimme viinihallin vangeiksi... Heh, heh. 

Huvipuistoja, samppanjaklubeja ja päin puuta ajamisia

Kun muuttopäivä uuteen kotiin saatiin lopultakin sopivan muuttofirman kanssa lukitettua, niin sitähän luulisi, että sitten aloitetaan pakkaaminen oikein toden teolla ja topakasti. Mutta e-hei, minä tyttö se keksinkin sitten kaikkea muuta kivaa, ettei vaan tarvitsisi muuttolaatikoiden kanssa telmiä. Eli otin ensin huvit ja vasta sitten muuttotyön. Tässä muutamia viihdykkeitäni viimeisen viikon ajalta teillekin, kuvien kera.

Muuttokaruselli odottakoon. Kuvassa perinteinen karuselli.

Päivä huvipuistossa

Ukkokullan työpaikka järjesti viime viikolla eräänlaisen virkistyspäivän, jonne sai ottaa mukaan perheenjäsenetkin. Virkistyspäivään kuului pääsyliput läheiseen Great America -huvipuistoon. Itselläpä ei ollut tuolla tullut käytyäkään ja olinkin luullut sitä jostain syystä tähän asti ainoastaan vesipuistoksi. Vesipuistopuolikin sieltä kyllä näytti löytyvän, mutta me keskityimme perinteisiin huvipuistolaitteisiin.

Viikonloppuisin paikka on kuulema survottu täyteen porukkaa, mutta keskellä viikkoa jonoja ei ollut useimpiin laitteisiin kovinkaan pitkästi. Oikein mukava hurvittelupäivä siitä tulikin ja ylitin itseni, sillä uskaltauduin piiiitkästä aikaa melko hurjiinkin vuoristoratoihin. Eräiden aikuisiällä koettujen tivolikokemusten jälkeen minusta nimittäin tuli täysin nössö, mitä huvipuistolaitteisiin tulee. Nyt kuitenkin uskaltauduin jopa moniin eri vuoristoratoihinkin. Yhdestä vuoristoradasta sainkin sitten vasta jälkeenpäin kuulla, että vauhti laitteessa yltyy aina nopeuteen 90 km/h! OMG! Ja kyllä siinä vauhdissa kuulkaas letti lepatti! Ei käynyt muuttolaatikko mielessä kertaakaan!

Tässä yksi vuoristoradoista, Psycho Mouse nimeltään. Tulipa vain mieleen, että kukakohan näiden laitteiden nimiä oikein keksii ja missä mielentilassa? :-D

Samppanjaklubi

No sitten tuli viikonloppu, joka olisi tietenkin ollut erinomaista pakkausaikaa. Mutta ei. Sain houkuteltua ukkokullan pieneen reissuun Kalifornian pohjoisimpiin osiin. Siellä oli meille vielä monia käymättömiä upeita paikkoja (ks. seuraava kappale) ja kappas vain, matkan varrelle osui myös Korbelin samppanjatila Korbel Champagne Cellars. Koska kyseessähän on lähestulkoon nimikkotila minulle, Korpelalle, kjäh kjäh, on tämä paikka kutkuttanut käydä jo kauan. Nyt siihen tarjoutui sitten oiva tilaisuus ja niinpä olimme lauantaina jo muutamaa minuuttia vaille paikan aukeamista ovenrivassa kiinni. Suomalaiset! ;-)

Korbel Champagne Cellars. Ja hei, jätetään tuon Champagne-termin puolustaminen ranskalaisille. Ei puututa nyt siihen. ;-)

Ja niinhän siellä sitten kävi, että menin ja liityin Korbelin samppanjaklubiinkin. Hi hii! Nyt meille sitten tulee pari kertaa vuodessa laatikollinen erilaisia samppanjoita kotiovelle. Osa sellaisia, joita ei tavallisista kaupoista saa. Joten hei kamut ja tulevat Suomi-vieraat, saatamme tarvita niiden maisteluissa teidänkin apuanne. ;-) Lisäksi saamme klubijäseninä alennusta viinitilalla paikan päällä ja viinitilan nettikaupasta tehdyistä ostoksista sekä kutsuja viinitilan järjestämiin erikoistapahtumiin ympäri vuoden. Ja hei, ihan vaan tiedoksi, että ei tällainen samppanjaklubi ole mitenkään huippukallis harrastus, vaikka hienolta kalskahtava nimi voisi helposti niin antaa ymmärtääkin.

Maistiaisiin Korbelin tilalla kuului myös erikoisempi tummanpunainen, Pinot Noir -rypäleestä valmistettu samppanja. Juoma on parhaimmillaan ruoan kanssa nautittuna, eikä niinkään seurustelujuomana, minkä voin kyllä itsekin tätä punaista kuovuvaa maistettuani allekirjoittaa.

Ajoimme päin puuta!

Yksi Pohjois-Kalifornian käymättömistä paikoista oli Leggettissä sijaitseva Drive-Thru Tree Park. Nimensä mukaisesti puistossa on siis puu, jonka läpi voi ajaa autolla! Ja nyt ei tarvitse lukijoideni tulla onnettomiksi puun kohtalosta, sillä kyseinen punapuu oli edelleen elossa ja voi ihan vihreästi. Meninkin sitten poseeraamaan puun sisään puuhun käsilläni nojaten ja sain todisteeksi puun "hengittämisestä" kivat pihkaläntit käsiini. Puu siis elää ja voi hyvin. 

Joku toinen ajamassa puun läpi.

Kerrankin meillä oli muuten tuuria, kun jonotimme autoletkassa Drive-Thru Tree Parkiin, sillä ainakin viisi tai kuusi edellämme jonossa olevaa autoa olivat kokoa amerikkalainen jätti. Puiston nettisivuillakin mainittiin, että jos ehdottomasti haluaa ajaa puun läpi, niin kannattaa tulla pienemmällä autolla, isot eivät tulisi mahtumaan. Myös puiston portilla pääsymaksun (5 taalaa/auto) rahastava puistonvartija kertoi jokaisen auton kohdalla aikaisemmat kokemukset, tulisiko kyseinen automalli puun reiästä mitä todennäköisimmin mahtumaan vai ei. Ja koska edellämme ajavat olivat päättäneet ohjeista piittaamatta lähteä niillä laivoillaan liikenteeseen, niin jokainen meidän edellä joutui ottamaan reitin numero 2, jolla pääsi reikäpunapuun läheiselle parkkipaikalle, mutta ei ajamaan itse puun läpi. Tai olisihan sitä läpiajoa toki saanut omalla vastuullaan yrittää... Niinpä edessämme oleva autojono suli olemattomiin ja pääsimme ilman jonoja ajamaan reittiä numero 1 suoraan puuhun, sen varsinaisessa merkityksessään. :-)

Tässä kuva, kun olemme itse ajamassa puun sisään. Huomatkaa puutunnelin sivuseinämissä näkyvät raapiutumat. Ehkä joku on sellaisella laivankokoisella autolla sitten joskus yrittänyt...

Tähän väliin pieni tietoisku: Eri puolilla Pohjois-Kaliforniaa sijaitsee kolme punapuuta, joiden läpi voi ajaa autolla. Lisäksi Yosemiten kansallispuistossa on tielle kaatunut puu, johon on tehty reikä liikennöinnin jatkamiseksi. Nämä kaikki puut sijaitsevat noin neljän tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta ja Piilaaksosta. Toisin kuin luullaan, reilun puolen tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta pohjoiseen sijaitsevassa Muir Woodsissa ei ole läpiajettavaa punapuuta, vaikka se supersuosittu punapuumetsä valtavine puineen onkin. Muir Woodsin nettisivuilla tätä yleistä luuloa oikaistaan usein kysyttyjen kysymysten kohdalla. 

Lisäksi kävimme viikonloppuna kohteissa Glass Beach ja Bowling Ball Beach, Van Damme State Parkin pygmimetsässä, Ukiahin prostituoitujen muistolaatalla sekä 10 000 buddhapatsaan temppelissä. Reittimme kulki niin, että ajoimme maailmankuulua Highway 1 -tietä sen pohjoiseen päätepisteeseen.

Glass Beach, entinen kaatopaikkajätteen laskupaikka, nykyinen nähtävyys. Aikoinaan tälle rannalle on siis kipattu rekkalasteittain kaatopaikalta siirrettyä lasi- ja posliinijätettä, jonka meren kuohut ovat sitten hioneet ja lopulta syntyi kaunis nähtävyys. Halutakseen nähdä tämän "lasirannan", kannattaa tämän hetkisten tietojen ja omien havaintojenikin mukaan pitää kiirettä. Lasia ei ole rannalla enää kovinkaan paljon. Luonnollisesti meri huuhtoo lasinsiruja koko ajan mukaansa. Lisäksi paikallisen tarjoilijan mukaan ihmiset kuulema keräävät jopa sankokaupalla näitä hioutuneita lasinsirpaleita mukaansa. Toisen paikallisen kertoman mukaan, yhdessä vaiheessa kaupunki olisi myllännyt rannan kauhakuormaajalla piilottaakseen tai hävittääkseen siruja, sillä ihmiset olivat loukanneet jalkapohjiansa rannalla astellessaan.  

Jääpalat kuumana perunana

Niin, ja ehdinhän minä käydä tässä viettämässä hiukan tyttöjen iltaakin. Illan aikana nousi yhdeksi puheenaiheeksi viime postaukseni. Kirjoittamani jääpalojen juomakelvottomuus oli aiheuttanut kovasti hämmennystä ja jääpala-aiheesta tuli kuuma peruna. Niinpä tarkistin kotona tällä hetkellä olevan jääpalapussin, eikä juuri kyseisessä pussissa ollutkaan mainintaa, etteikö jääpaloja voi käyttää suoraan juomiin. Ja hei, koska tämä on USA, niin mikäli jäitä ei voisi juomissa käyttää, se kyllä todellakin olisi mainittu! Muutenhan se olisi oitis oikeusjuttu. ;-) Eli nähtävästi jääpaloja löytyy molempia, sekä juomakelpoisia että -kelvottomia. Kannattaa siis tarkistaa pussin tekstit ennen käyttöä. 

Tässä vielä yksi kuva Great America -huvipuistosta. Viihtyisyyteen on panostettu mm. suihkulähtein ja kukkaistutuksin.

Hurvittelujen seurauksena muuttohoppu alkaa N-Y-T, nyt!

Kun tätä postaukseni viihdykelistaa katsoo, niin kyllä sitä näköjään aika moneen paikkaan ihminen muutamassa päivässä ehtii, kun oikein haluaa vältellä muuttopakkauspuuhia! Hah-hah-haa. Ja nythän minä onneton innostuin vielä tätä blogiakin kirjoittamaan, vaikka hommat painaisi päälle täyttä häkää. No, nyt muuttoon on enää kolme yötä, joten nyt nämä iloiset hurvittelut taitavat kostautua sillä perinteisellä viime hetken hopulla. Palataanpa taas, nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Juhannuksen viettoa Kaliforniassa

Kaikenlaisiin hauskoihin hullutuksiin sitä tuleekin tuon ukkokullan kanssa lähdettyä ja juhannus 2015 oli yksi niistä. Tänä vuonna juhannukseemme ei kuulunut uutta perunaa ja silliä, vaan jotain ihan muuta. Niinpä tämän kertaisessa postauksessani kerron teille yhden tavan, jolla ulkosuomalainen voi ulkomailla asuessaan juhannusta ainakin viettää. 

Paljastettakoon jo tässä vaiheessa sen verran, että jouduimme juhannuksena linnaan! ;-)

Juhannus Kaliforniassa ylipäätään

Kaliforniassa keskikesän koittamista ei juurikaan juhlita. Paikallisessa kalenterissa kyllä lukee sunnuntain kohdalla First Day of Summer (kesän ensimmäinen päivä) ja Summer Solstice (kesäpäivänseisaus), mutta mitään vapaapäiviä tai juhlallisuuksia ei vielä esimerkiksi perjantaina, Suomen juhannusaattona ollut. Perjantai oli täällä aivan normaali työpäivä. Samaiselle viikonlopulle osui täällä myös isänpäivä, joka sai huomattavasti suuremman huomion, niin alennusmyynneissä (kun Amerikassahan on jokaisen kissanristiäisen kunniaksi oma alennusmyyntinsä), kuin myös kaupattavassa juhla- ja lahjakrääsässäkin. 

Toisaalta, ei keskikesän juhlinta ole varmastikaan kalifornialaisille yhtä kova juttu kuin se on yöttömästä yöstä ja Suomen suvesta nauttivalle suomalaiselle. Täällä kun aurinko paistaa aika lailla läpi vuoden ja kesää on valtaosa vuodesta, ei keskikesän juhla pomppaa säidenkään puolesta mitenkään erikoisemmin esiin. Myöskään yötöntä yötä ei ole. Täällä ei siis synny sitä polttavaa riemun tunnetta rintaan, että NYT se kesä ja grillauskausi sitten alkoi. Kaliforniassa on kesä ja grillit kuumana vähän niin kuin koko ajan. ;-) No joo, on oikeasti se parin kuukauden "talvikin", jolloin päivälämpötilat saattavat jäädä niinkin kylmiksi kuin +13 Celsius-asteeseen.

Koska juhannus ei täällä ole yhtä merkityksellinen kuin Suomessa, en tiedä onko juhlan ympärille syntynyt oikein mitään paikallisia perinteitäkään. Tietääkseni ei. Mutta suomalaisenhan pitää juhlistaa juhannusta, olipa sitten missä päin maapalloa tahansa ja niinpä mekin osallistuimme eräänlaisiin juhannusjuhliin lauantaina.

Kuinka juhlille oikein päädyttiin?

Ukkokulta tuli liittyneeksi Napan viinilaaksossa sijaitsevan Castello di Amorosa -viinitilan klubijäseneksi jo viime syksynä. Liittyminenhän tapahtuu siis automaattisesti samassa yhteydessä, jos tulet ostaneeksi 12 pullon erän kyseisen tilan viiniä, heh heh. Tuon klubin kautta ukkokulta sai tietää juhannuksen aikaan viinitilan linnassa pidettävistä keskiaikaisista keskikesän juhlista. Juhlat olivat nimeltään Midsummer Medieval Festival. Ukkokulta pomppasi oitis kattoon huudahtaen, että tuonne mennään! Kieltämättä tapahtuma kuulosti varsin mielenkiintoiselle. Kun tilaisuuden liput tulivat maaliskuussa myyntiin, hän osti tiketit meille ja Bay Arealla asuvalle suomalaisystävällemme. Ja sillä poppoolla keskiaikaisille juhlille nyt osallistuimme. 

Tilaisuuden käsiohjelma.

Esivalmistelut

Ehkä noin kuukausi ennen kekkereitä alkoi ukkokulta puhumaan myös keskiaikaisten vaatteiden vuokraamisesta. Ajattelin, että mitä ihmettä se taas höpisee! Mutta ei, kyllä se täysin tosissaan oli ja sanoi netissä olevien edellisten vuosien juhlakuvien perusteella kaikkien muidenkin pukeutuvan tilaisuudessa keskiajan henkeen. Uskottavahan se oli, kun kuvat puhuivat samaa ja niinpä nettipukuvuokraamosta mekin hauskat asut tilasimme. Jos kerta hulluttelemaan lähdetään, niin se on sitten sama vetää täysillä.

Viime hetken jännitysmomenttia asujen suhteen toi kuitenkin se, että niiden kaikkien piti olla ns. one size fits all -tyyppisiä. Ajattelin, että kun tässä kerran isojenkin ihmisten Amerikassa ollaan, voi asut varmastikin tilata kokojensa puolesta melko huoletta. Kun sitten asut saapuivat paria päivää ennen h-hetkeä ja pääsin omaa linnanneidon mekkoani sovittamaan, niin sehän olikin aivan pirun tiukka yläosastaan, siis hartioista ja rintakehän kohdalta, eikä minkäänlaista säätömahdollisuutta asussa ollutkaan. Pukuvuokraamo sijaitsi parin tuhannen mailin päässä Minnesotan osavaltiossa, joten ei auttanut kuin toivoa, että jospa siinä koltussani nyt sen yhden illan ajan kuitenkin henki pihisisi... Ja pihisihän se, huoh!

Valtaosa naisten vuokrattavista keskiaika-asuista oli pitkähihaista viittoineen kaikkineen, mutta itselläni lähtökohtana asuvalinnalle oli sen lyhythihaisuus. Tiesin nimittäin, että Napan laakso on kuumaa aluetta ja iltalämpötilatkin korkeita. Juhlien alkaessa ennen iltaseitsemää näytti mittari vielä +27 Celsius-astetta. Olin kiitollinen lyhyistä hihoistani. 

Tällaisen linnanneidon asun vuokrasin itselleni. (Pukuvuokraamon kuva)

Käsikynkässäni juhliin lähtivät ritari ja Little John. Alla pukuvuokraamon kuvat heidän asuistaan:

Se täytyy kyllä todeta, että minun seuralaiseni olivat paljon komeampia kuin nuo pukuvuokraamon kuvissa poseeraavat ukot. :-) 

Juhlapaikalle saavuttaessa teki nopeasti huomion, kuinka jotkut olivat panostaneet pukeutumiseensa toden teolla. He olivat oletettavasti jo useamman vuoden konkareita näissä keskiaikajuhlissa ja olivat virittäneet asuaan vuosi vuodelta paremmaksi ja paremmaksi. Muutamalla leidillä oli päässään keskiaikaisen kampauksen peruukkikin tai todella näyttävä kruunu hunnun kera.

Juhlaväen asuja.

Kukkaseppeleitä ja Robin Hood -hattuja. Ne, jotka eivät olleet pukeutuneet teeman mukaisesti erottuivat joukosta.

Yksi kruunupäistä.

Keskiaikaisia kisalajeja

Illan ohjelma alkoi tervetuliaismaljalla ja itse viinitilan omistajan pitämällä pienellä hauskalla puheella. Tämän jälkeen ohjelmassa oli keskiaikaisiin kisalajeihin osallistuminen tai niiden seuraaminen viinitilalla sijaitsevan pienen järven ympärillä. Lajeina oli katapultin käyttöä, miekan iskentää ja jousiammuntaa. Lajien seurannan lomassa sai maistella viinitilan tuotteita ja napostella pieniä suupaloja. 

Pääsinpä tuossa vaiheessa iltaa hiukan kosketuksiin suomalaisenkin juhannustunnelman kanssa. Järven ympärillä kasvoi nimittäin metsää ja olimme kisailua seuratessa osittain metsän siimeksessä. Bongasin siellä tähän mennessä ihka ensimmäiset kalifornialaiset hyttyset! OMG! No, ei niitä ollut kuin pari kolme, joten isoa riesaa niistä ei onneksi ollut. 

Lopuksi kisailut huipentuivat kahden ritarin turnajaisiin. Lajeina olivat mm. tarkkuuskilpailu sekä miekkailua. Todella taitavia olivat nämä turnajaisritarit ja ison osan taistoista he tekivät ratsailta, hevosen selästä käsin. Turnajaislajeissa käytettiin oikeasti voimaa ja edellisen vuoden näytöksen ritarilla oli kuulema ollut koko rintakehä aivan mustelmilla turnajaisten jäljiltä. Ilmankos oli tälle vuodelle ritarit vaihdettu... Mutta hyvää viihdettä se oli seurattavaksi, ammattitaitoisten ritarien ja uljaiden hevosten toteuttamana, sisältäen hiukan hupaisaa teatteriakin. Seuraavaksi muutama kuva ritarien turnajaisista:

Ritareiden tarkkuuskisailua.

Miekkojen armotonta kalistelua.

Hevoset vietiin turvaan, kun alkoi palavan aamutähden heiluttelu.

Keskiaikainen illallinen

Kun turnajaiset olivat päätöksessään ja voittajaritari selvillä, siirtyi juhlaväki viinitilan linnan sisäpihalle. Sinne oli katettu pöydät keskiaikaista illallista varten. Koko ruokailu tapahtui keskiajan tapaan, puisilta lautasilta ja ilman haarukkaa. Alkupaloja olikin aseteltu hauskasti jo valmiiksi pöydän keskelle liinalle odottamaan nälkäisiä ritaritaiston katsojia. Ja koska viinitilalla oltiin, niin alku-, pää- ja jälkiruoalle jokaiselle oli oma tilan viininsä. Vesilasi mukaan laskettuna jokaisella ruokailijalla oli siis nenänsä edessä neljä lasia, joten aika notkuvat pöydät olivat jo pelkästään niistä.

Väen kokoontuessa yhteen linnan sisäpihalle teimme arvion, että vieraita juhlissa oli arviolta 200 -300 henkilöä. Siinä vaiheessa kävi kyllä mielessäni, että onneksi olimme lippumme etukäteen lunastaneet, eikä illan päätteeksi ollut tiskivuoroa odottamassa. Nopeasti laskettuna nimittäin pelkästään viinilaseja tuli illan aikana käytettyä 800 - 1200 kpl ja niiden lisäksi vielä järven ympärillä käytetyt lukuisat maistiaislasit. Huh huh!

Linnan sisäpiha. Illallinen alkoi n. klo 21 ja Pohjois-Kaliforniassakin oli siihen aikaan vielä näin valoisaa.

Alkupaloina oli leipää, tuoreita kasviksia, oliiveja, leikkeleitä, viinirypäleitä sekä valkohomejuustoa, jonka hometta ei toivon mukaan kuitenkaan oltu kerrytetty aivan keskiajalta asti! Sitten tuotiin tomaattinen alkukeitto basilikaöljyllä koristeltuna. Näiden jälkeen nautittiin pääruoka, johon kuului grillattuja liha- ja kasvisvartaita, kalkkunan koipia sekä uunikasviksia. Lisäksi sisäpihalla isossa vartaassa paistettiin kokonainen possu, josta juhlaväki sai myös maistaakseen. Tässä vaiheessa masut pullottivat varmasti jo jokaisella, mutta eihän siitä jälkiruokana olleesta omenapasteijastakaan voinut kieltäytyä. En ainakaan minä. Oikein herkulliset olivat siis illan antimet ja illallista tahdittivat taustalla musiikista ja laulusta vastannut kokoonpano. 

Tästä asetelmasta illallinen alkoi.

Loppuhuipennus

Illan viimeinen ohjelmanumero olikin pieni yllätys. Yleisöä pyydettiin katsomaan tuolinsa alle, olisiko siellä kiinnitettynä herttarouvaa. Eipä ollut minunkaan tuolini alla. Yhden naisen tuolin alta se löytyi ja hänet pyydettiin estradille. Nainen sai laatikon, jonka sisällä oli laatikko, jonka sisällä oli laatikko, jonka sisällä oli laatikko... No nyt jäi levy junnaamaan, mutta joka tapauksessa monta niitä laatikoita sisäkkäin oli. Samaan aikaan ritarien kisaa juontanut, Hulk Hoganin näköinen, yli 2-metrinen lihaskimppu marssi myös yleisön eteen ja aloitti puheen tuolle naiselle. He siis tunsivat toisensa ennestään ja pikku hiljaa alkoi yleisölle valjeta, että tämähän taisi olla järjestetty juttu. Ja kyllä, kyseessä oli aito kosinta! 

En malta olla mainitsematta kuinka kosintapuheen ehkä hauskin kohta oli, kun mies tunnusti rakastavansa naista jopa enemmän kuin olutta. :-) Niin ja kerrottakoon vielä sekin, että nainen vastasi kosintaan myöntävästi ja kovin onnellisille näyttivät he. Sen pituinen se.

Juhlat ovat päättymässä.

Loppupohdinnat 

Eivät keskiajan kekkerit varmasti mikään yleinen tai perinteinen keskikesän juhlistamistapa täällä Kaliforniassa ole, mutta kyllähän näihinkin juhliin ihan mukava väkimäärä osallistui. Lisäksi juhlat vetivät puoleensa myös kolme hullua ulkosuomalaista juhannustansa viettämään. :-) 

Hiukan hulluille taisimme näyttää tamineissamme myös juhlien jälkeen läheisen Calistoga-kylän katukuvassa, kun kaikki muut olivat joko vaihtaneet keskiaikaiset vaatteensa jo toisiin tai painuneet pehkuihinsa. Kylänraitilla vastaamme käveli seurue, joka ei selvästikään tiennyt mitään läheisen viinitilan keskiaikaisista juhlista sinä iltana. Yksi seurueen rouvista kysyi meiltä lyhyen ja ytimekkään kysymyksen: "Why are you here?" Ilmeensä kertoi, ettei hän ollut nähnyt keskiaikaisia asuja ainakaan vähään aikaan. Kylläpä makeat naurut saimme illan päätteeksi tuntemattoman rouvan aidompaakin aidommasta ihmettelystä. 

Että tällainen juhannus tällä kertaa. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!