Näytetään tekstit, joissa on tunniste Coppolan ravintola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Coppolan ravintola. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. lokakuuta 2020

Synttärihumua San Franciscossa

Minulla oli viime viikonloppuna synttärit. Kävimme viettämässä ihanan ja ikimuistoisen päivän San Franciscossa ja tässä postauksessa vähän päivän tunnelmia.


Frida Kahlon näyttely!


Sain päättää synttäripäiväni ohjelmasta ja olin varannut jo kuukausi sitten liput San Franciscon de Young -museossa olevaan Frida Kahlon näyttelyyn. Koronarajoitusten vuoksi kerralla näyttelyyn päästetään vain rajallinen määrä ihmisiä, joten lippuvaraus on etukäteen pakollinen. Lisäksi lipussasi lukee kellonaika, jolloin olet oikeutettu menemään sisään. Museo sijaitsee valtavankokoisessa Golden Gate -puistossa ja koska San Franciscossa oli todella kaunis ja lämmin sää, olivat kaikki muutkin päättäneet tulla puistoon nauttimaan jopa suoranaisen kesäisestä ilmasta. Parkkipaikan löytäminen isosta puistosta oli työn ja tuskan takana ja lopulta jouduimme jättämään auton aika kauaksi puiston ulkopuolelle. Pääsimme museoon kymmenen minuuttia meidän aikaslottiamme jäljessä, mutta vielä meidät otettiin onneksi sisään. Ja todellakin onneksi, sillä tuo näyttely on mielestäni aivan upea!
Sisäänkäynti de Young -museoon.


Kyseinen Frida Kahlon näyttely on täällä meilläkin päin todella harvinaista herkkua. Nimittäin, kun taiteilija kuoli vuonna 1954, ovat hänen henkilökohtaiset tavaransa olleet lukittuina ja piilossa 50 vuotta kuolemansa jälkeen. Nyt nämä tavarat ovat ensimmäistä kertaa esillä USA:n länsirannikolla. Näyttelyssä esiteltiin tietenkin Frida Kahlon tekemää taidetta, mutta siellä oli myös paljon valokuvia, Fridan asuja ja henkilökohtaisia tavaroita.

Valokuvien ottaminen oli näyttelyssä kiellettyä, mutta minä en suoraan sanoen voinut vastustaa kiusausta parissa kohtaa. Ja lankesin näihin kahteen alla olevaa kuvaan. Toivottavasti en nyt joudu vankilaan. Ehkä valokuvauskiellolla haluttiin suojata nimenomaan Fridan taideteoksia, joita kyllä jotkut kävijöistä näyttivät silti kuvaavan. Soo-soo heille ja minulle.
Fridan satiininilkkurit.

Fridan käyttämiä meikkejä ja aika päheät aurinkolasit myös!


Fridan omakuvamaalausten lisäksi näyttelystä jäivät erityisesti mieleen juurikin nämä hyvin henkilökohtaiset tavarat. Näytillä oli esimerkiksi Fridan jalkaproteesi, jota hän käytti, kun hänen toinen jalkansa amputoitiin kuolion vuoksi. Lisäksi Frida joutui aikoinaan New York Cityssa vakavaa auto-onnettomuuteen, jossa hänen lonkkansa ja selkärankansa murtuivat. Näyttelyssä oli esillä Fridan pitämiä, ja tuohon aikaan vielä hyvinkin hankalan näköisiä tukikorsetteja selkänsä tueksi. Korseteista jäivät mieleen Fridan kannattaman aatteen, kommunismin, tunnusmerkit sirppi ja vasara. Ne oli maalattu korsettien rintakehään, lähelle sydäntä. Esillä oli myös iso liuta sen ajan lääkkeitä, joita Frida joutui syömään vuosien ajan koviin kipuihinsa.

Näyttely oli siis mielestäni tosi, tosi mielenkiintoinen, mieleenpainuva elämys, ja tulipa museokaupasta tehtyä vähän Frida-aiheisia ostoksiakin. Syntymäpäivän kunniaksi, jos ei muuten.

Näyttelyn myötä tuli samalla taas sivistettyä itseään. Minulle selvisi esimerkiksi, että Fridan aviomiehen Diego Riveran seinämuraaleja löytyy San Franciscon kaupungistakin peräti kolme kappaletta. Myöskin sellainen fakta on minulta ollut tähän asti piilossa, että Frida Kahlo on asunut miehensä kanssa myös San Franciscossa vuonna 1930. Muita pariskunnan asuinkaupunkeja USA:ssa ovat New York City ja Detroit. Enpä ole tätäkään aiemmin tiennyt, mutta näin synttäreiden jälkituoksinassa voin siis todeta, että vielä voi vanha kettukin näemmä oppia uusia asioita, hahah.

Vapaa suomennos Fridan lausahduksesta: "Jalat, mihinpä minä niitä tarvitsen, jos minulla on siivet, joilla lentää." Tällä hän viittasi varmaankin amputoituun jalkaansa.

Synttäri-illallinen F. F. Coppolan ravintolassa


Museovisiittin jälkeen menimme nauttimaan synttäri-illallisen Francis Ford Coppolan ravintolaan San Franciscon keskustassa. Ravintola on rento italialaistyylinen paikka ja muistelimme, ettemme ole nyt käyneet siellä peräti 1,5 vuoteen. Niinpä oli korkea aika palata tämän ravintolan antimien pariin. Söimme jaetun alkupalan ja sitten tilasimme pitsat. Huh huh, kylläpä tuli vatsa täyteen. Puolikas pitsasta piti pyytää jo kotipakettiin, mutta ravintolan henkilökuntapa vielä yllättikin synttärisankarin ja toi minulle jälkiruoaksi tiramisun kynttilöineen. Tosi kiva huomionosoitus ravintolalta. Ravintolasta voi halutessaan ostaa mukaansa esimerkiksi marinarakastiketta tai Coppolan omistamien kahden eri viinitilan viinejä. Heillä on myös ollut tosi maukasta basilikalla höystettyä viinirypälesiemenöljyä ja olisin ostanut pullon mukaan sitä nytkin, mutta tarjoilijan mukaan sen tuottaminen on lopetettu. Harmi juttu. Mutta muuten oli kyllä kiva illallinen ukkokullan kanssa.

Tämän jälkeen ajoimme navat ruoasta piukeina kotiin, mutta eikös se jotenkin niin mene, että jos on iho piukeana pikku turvotuksesta, niin rypyt näkyvät vähemmän, hahah. 
Coppolan ravintola vihreän kolmionmuotoisen talon alakerrassa. Yläkerrassa on ainakin aiemmin sijainnut elokuvaohjaaja Coppolan toimisto.


Alkupalat olivat suussasulavia! Namskis!

Stressiä auton parkkeeraamisesta


Yksi mieltämme askarruttava asia ennen tätä San Francisco -päivää oli kuitenkin automme parkkeeraaminen kaupungissa. San Franciscossa on nimittäin tehty jatkuvasti enenevässä määrin automurtoja ja nämä tapahtuvat siis keskellä kirkasta päivää. Lisäksi nyt koronan myötä kaupungissa on lisääntynyt huimasti niin koti- kuin autotallimurrotkin ja samoin autoihin kohdistettua vandalismia esiintyy enemmän ja enemmän. Vain alle kaksi viikkoa sitten uutisoitiin, kuinka kaupungin yhdellä kadulla oli isketty jokaisen parkkeeratun auton sivuikkuna säpäleiksi. Tämä kaikki etukäteen vähän mietitytti. No, meillä oli sen verran onnea matkassa, että autokin selvisi päivästä naarmuitta ja ehjin ikkunoin.

Muutoin kaupungin yleisilme oli hyvin rauhallinen, jopa hiukan uinuva. Varmaan kaupungin asukkaat itsekin pysyttelevät nyt paljon kotosalla, eikä katuja myöskään talsi ne tyypilliset massamääräiset turistit. Yhden hop on hop off -bussin näin kiertävän ja sielläkin avoimella yläkannella oli vain kourallinen ihmisiä kamerat ojossa.
 
Rauhallisia katuja.

Myös toinen muutos katukuvassa oli nyt nähtävissä. Kaupungin ravintolat olivat rakentaneet erillisiä lisäpatioita, jotta ihmiset voisivat ruokailla nyt koronasäädösten aikaan ulkona. Koska jalkakäytävät ovat kapeita, olivat monet ravintolat tehneet nämä patiot ajokaistoille kadulle. Tämä tietenkin vähentää parkkiruutujen määrää entisestään, mutta eipä siellä tosiaan nyt pyöri niitä tsiljoonia turistejakaan. Huvitti kyllä vähän vielä sekin, että osa näistä lisäpatioista oli ihan kivan näköisiä ja viimeisteltyjä, mutta sitten osa oli sellaisia raakalaudasta tehtyjä kyhäelmiä, että olivat sitä "itse tein ja säästin"-osastoa. Mutta pääasia, että tällaiset rakennelmat olivat San Francisconkin kaupungissa sallittuja, jolloin paikalliset ravintolayrittäjät voivat pitää tarjoilupaikkansa edes joten kuten pystyssä tänä hankalana aikana.

Tässä etuoikealla yksi ajokaistalle kyhätty raintolan lisäterassi. En nyt lähtisi arkkitehtikilpailuun tuolla luomuksella kisaamaan, mutta rakennelma ajaa varmasti asiansa. Toivon mukaan nämäkään eivät ole tulleet jäädäkseen, vaan jonakin päivänä päästäisiin taas takaisin normaalikäytäntöihin.


Yllätystiramisu. Tällä herkulla tuli varmistettua vatsan täyttyminen. :-D

Olipa siis tosi kiva synttäripäivä ja olen onnellinen siitä. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

tiistai 28. heinäkuuta 2015

24 tuntia San Franciscossa

Ensimmäiset heinä-elokuun ajan Suomi-vieraistamme jatkoivat matkaansa meiltä San Franciscoon. Päätimmepä lyöttäytyä itsekin mukaan, sillä emme ole käyneet San Franissa taas pitkään aikaan. Ukkokullan kanssa oma osuutemme San Franissa kesti 24 tuntia ja siihen saatiin mahtumaan sekä perinteisiä, että uusia tuttavuuksia nähtävyyksien puolesta. Niistä kerron teille tällä kertaa ja seuraavat kuvat teksteineen kertokoot mitä kaikkea ehdimme vuorokauden aikana näkemään.


Tästä se alkoi...


Ensin menimme perinteitä kunnioittaen illalliselle Coppolan Zoetrope-ravintolaan. Olenkin kertonut teille tästä Coppolan omistamasta ravintolasta tarkemmin jo aiemmin täällä. Tällä kertaa pääsimme istumaan oikein ohjaajan omaan pöytään. 

Illallisen jälkeen menimme jälkiruokadrinksuille Fairmont-hotellin alakerrassa sijaitsevaan tiki-baariin, josta myös vinkkasin teille jo aiemmin kertoessani Havaijin matkailuvalteista. Matkailu- ja ruokaohjelmaa vetävä Anthony Bourdain on sanonut paikan olevan  "The greatest place in the history of the world" eli mahtavin paikka maailman historiassa. Uskoo ken tahtoo, mutta ihan mielenkiintoinen paikka se on poikettavaksi.

Kuva Tonga Room and Hurricane -baarista. Bändi kellui veden päällä ja soittajien ollessa tauolla baarissa tuli rankkasade ja ukkonen. Ja kyllä, silloin oli oikeastikin mahdollisuus kastua tuosta "sateesta". ;-)

Kun seuraavan päivän aamu valkeni, päätimme tepastella Chinatownin läpi San Franciscon satamaan ja siitä kaikkien 45 numeroidun laiturin edestä rantaa pitkin Fisherman's Wharfille ja laiturille 39 San Franciscon kuuluisia merileijonia katsomaan.
Hiukan ostoksiakin. Meikkipussini tuli juuri tiensä päähän, joten ostin Chinatownista sille seuraajan.

Sää oli aurinkoinen ja lämmin eli oli hyvä pitää jäätelotauko. Tällaiset olivat taukonäkymät.

Yksi San Franciscon 45 numeroidusta laiturista. Taustalla pala Bay Bridgea ja Treasure Island.
Kaupungin pohjoisosan yksi maamerkki on kuvan Coit Tower. Torni oli liekeissä San Andreas -katastrofielokuvassa, joka sai ensi-iltansa tänä kesänä. Edustalla yksi San Franciscon vanhoista ratikkavaunuista, jotka liikennöivät edelleen.
Jäipä jotakin mukavaa hampaankoloon seuraavaakin San Franin visiittiä varten: Forbes Island, kelluva ravintola. Takana vasemmalla oma suosikkinähtävyyteni Alcatrazin vankilasaari, jossa emme kylläkään tällä kertaa käyneet.
Toisen maailmansodan USS Pampanito -sukellusvene oli itselleni uusi tuttavuus. Sukellusvene sijaitsee laiturin 45 kupeessa. 
Sukellusveneen komentokeskus. Sukellusveneeseen oli korkokantakengillä pääsy kielletty sen vaikeakulkuisuuden vuoksi. Näin jälkikäteen voin omasta kokemuksestani todeta, että myös pitkä ja kapea hame oli erittäin epäkäytännöllinen noissa ahtaissa tiloissa ja tikapuurappusissa.


Tällä visiitillä tuli korkattua myös San Franciscon museokäynnit, sillä sukellusvenelaiturin kupeessa sijaitsi mielenkiintoinen Musée Mécanique. Museossa on yli 200 kolikkopeliä ikivanhoista aina nykyaikaisiin videopeleihin. Museossa onkin näytillä ja pelattavissa maailman suurin yksityisomisteinen kolikkopelien kokoelma ja kaikki nuo pelit siis edelleenkin toimivat! Museo, joka on käytännössä yksi isohko pelihalli, ei peri pääsymaksuja ja on avoinna 365 päivää vuodessa.




Laughing Sal eli naurava Sal. Joku laittoi kohdallamme kolikon masiinaan ja kuulimme itsekin Salin naurun. Kääk! En yhtään ihmettele, jos nauru on aikoinaan enemmän pelottanut kuin viihdyttänyt lapsia.

Miten on, väännettäiskös vähän kättä? :-)

Pelimuseon jälkeen lähdimme etsimään lounaspaikkaa. Fisherman's Wharfin ruokapaikkojen ollessa tupaten täynnä, lähdimme nousemaan takaisin kohti Union Squarea. Matkalla eteemme tuli pieni hampurilaispaikka ja poikkesimme siihen. Paikka olikin äänestetty kaupunkilaisten mielestä kaupungin parhaimmaksi hampurilaispaikaksi useana vuonna, eikä meidänkään seurueella ollut annoksistamme mitään valitettavaa, päinvastoin. Hymyssä suin ja masut pullollaan jatkoimme matkaa tuon myöhäisen lounaan jälkeen. 


Ja tähän se päättyi...


Sittenpä olikin jo pian aika sanoa vieraillemme heipat ja suunnata ukkokullan kanssa omat nokkamme takaisin kohti Piilaaksoa. Tällainen siis oli 24-tuntisen San Franciscon vierailumme nähtävyys- ja kokemusosio. Mutta ei, eihän tämä sentään vielä mikään tehopakattu ollut, sillä San Francisco -vuorokauteemme mahtuivat myös yhdet päivä- ja yöunet. Lisäksi ehdimme viettää kolme mukavaa ruokailuhetkeä: illallinen Coppolan ravintolassa, aamiainen periamerikkalaisessa dinerissa sekä lounas muhkeiden hampurilaisten paikassa.

Niinpä pää kolmantena jalkana meidän ei tarvinnut edes ravata. Tosin puhelimessani olevan sovelluksen mukaan tulimme kävelleeksi tuon 24 tunnin aikana yli 11 km ja kieltämättä kilometrit, paikoitellen melko jyrkkine nousuineen ja laskuineen hiukan jaloissa lopulta tuntuivatkin. Kaupan päälle ja muistoksi saimme vielä auringon kevyesti käräyttämät otsat. He hee.  

Mutta hei, ensi postauksessa kerron vielä millaiset pari havaintoa tulin tämän San Franciscon pikavisiittimme tiimoilta tehneeksi. Siihen asti sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Coppola-viikonloppu

Oli monien yhteensattumien summa, että viime viikonlopusta muodostui lopulta sellainen kuin siitä tuli. Toisistaan riippumattomista syistä tulimme lauantaina ukkokullan kanssa käyneeksi Francis Ford Coppolan viinitilalla Geyservillessa ja sunnuntaina samaisen herran omistamassa ruokaravintolassa San Franciscossa. Niinpä nimesin viikonloppumme Coppola-viikonlopuksi ja kerron nyt noista mielenkiintoisista paikoista teille hiukan lisää. 

Tosiaan, useimmat taitavat tuntea Coppolan ainoastaan hänen elokuvaohjauksistaan, mutta miehellä on näppinsä pelissä myös viini-, kahvila- ja ravintolabisneksessäkin. Tämä postaukseni raottanee teille nyt hiukan näitä elokuvien lisäksi herran harjoittamia muita liiketoimia.


Portti Coppolan viinitilalle.



Coppolan viinitila(t)


Francis Ford Coppolan viinitila, Francis Ford Coppola Winery, sijaitsee 1,5-2 h ajomatkan päässä San Franciscosta pohjoiseen, Geyservillessa Sonoman laaksossa. Viinitila maistiaishuoneineen aukaistaan yleisölle päivittäin klo 11 ja olimme paikan päällä hiukan etuajassa. Suomalainen roikkuu siis oven rivassa viinitiloillakin jo ennen niiden aukaisua ;-) Viinitilan pihapiiriin pääsi kuitenkin jo avonaisista porteista tutustumaan ja eteemme avautuivat uima-allas aurinkotuoleineen ja yleensä rantahietikoilta tutun näköiset pukukopit. 
Coppolan koppeja.


Viinitilalta on mahdollisuus varata itselleen maksutta uima-altaan aurinkotuoleja ja oma pukukoppi päiväksi käyttöön. Juomapuolesta ei varmaankaan tule niukkuutta, viinitilalla kun ollaan. 


Seuraavaksi huomioni kiinnittyi uima-altaan takana liehuviin lippuihin. Mitä minun silmäni näkivätkään? Ihka aito EU-lippu! On muuten ensimmäinen näkemäni EU-lippu Amerikan mantereella. Välittömästi mieleeni putkahti ajatus, että olikos Coppolan ukkeli nyt saanut jotakin EU-tukirahoja, vai? Vipuvoimaa EU:sta ja sitä rataa.

Ihmettelin tätä ääneen sosiaalisessa mediassa ja sainkin sitä kautta vihiä, että Coppolan viinitilan perustaja oli suomalaissyntyinen Gustave Niebaum ja EU-lippu voisi liehua tilalla sen vuoksi. Tätä suomalaista perustajaa ei kuitenkaan missään yhteydessä mainittu viinitilalla, jossa olimme. Ei, vaikka kerroimme olevamme alunperin Suomesta. Ja ilmankos. Jälkeenpäin tarkempi tarkastelu internetin ihmeellisestä maailmasta nimittäin toi esille, että suomalaissyntyisen Niebaumin vuonna 1880 perustama viinitila on Coppolan toinen viinitila, Rubicon Estate Winery. Tämä viinitila sijaitsee Sonoma-laakson naapurissa Napa-laaksossa ja on tunnettu Inglenook-viinistään. Jaahas, että Coppolalla onkin sitten kaksi eri viinitilaa.

Tämä Sonoma-laakson viinitila ainakin oli meidän mieleemme. Tilalle oli rakennettu pieni museo Coppolan elokuviin liittyen. Joissakin esitteissä luki sen olevan teemapuisto, mutta itselläni teemapuistosta tulee mieleen lähinnä härveleitä täynnä oleva hullunmylly. Tämä paikka ei onneksi ollut sellainen ja sen vuoksi kutsun sitä tässä ennemmin museoksi. Näytillä oli paljon mielenkiintoista, Coppolan elokuviin liittyvää alkuperäistä rekvisiittaa ja tietoutta. No, seuraavat kuvat puhukoot puolestaan:


Kummisetä-elokuvan alkuperäinen pöytä ja tuoli.



Coppolan Oscarit ja muita palkintoja. Vitriinissä oli jopa Oscarien jakotilaisuudessa auki revittyjä alkuperäisiä kirjekuoria.
Tucker-elokuvan auto.

Lisäksi viinitilalla sijaitsi myymälä, josta pystyi ostamaan kaikenlaisia viiniaiheisia, ja vähän aiheen ohikin olevia tuotteita. Toisin kuin luulin, tuotteita ei oltu hinnoiteltu mitenkään taivaisiin, mihin mielestäni jotkut viinitilat täällä pahemman kerran sortuvat, ja niinpä mekin uskalsimme muutamia mukavia ostoksia tehdä. Myymälän puolella hiukan hämmästelin ranskalaispainotteisia tuotteita. Oli ranskalaisen keittiön keittokirjoja, Pastis-laseja, Vive la France -tyyppistä seinätaulua ja sen sellaista. Mistä tämä Ranska-fanitus johtui, jäi minulle vielä arvoitukseksi. Olisiko kunnianosoitus ranskalaisille rypälelajikkeille tai ranskalaisille elokuville? Mene ja tiedä Coppolan aivoituksia.


Coppola-viinejä, joista osaa maistelimme viinitilan maisteluhuoneessa (Tasting Room).

Viinitilalla oli myös oma ruokaravintolansa, jossa emme kylläkään käyneet. Lisäksi olisi ollut mahdollisuus osallistua esittelykierrokselle, mutta se kuulema keskittyy enemmän Coppolan visioihin siitä, mihin suuntaan hän haluaa viinitilaansa ja sen pihaa vielä kehittää. Emme lähteneet kierrokselle ja itseasiassa tuo pieni elokuvamuseo, joka Coppolan tuotannosta oli viinitilalle tehty, riitti viihdyttämään meitä pitkän aikaa. Mielenkiintoista katseltavaa. Lopuksi vielä pienet maistiaiset viinitilan maisteluhuoneessa ja pari makuhermoja kutkuttavaa viiniostosta kotiin. Mahtava lauantai-iltapäivä! 


Coppolan Cafe Zoetrope -ravintola San Franciscossa


Sunnuntaille olimme sopineet Suomesta vierailevan ystäväpariskuntamme kanssa lounastreffit San Franciscoon ja ukkokulta oli jo aiemmin sattumoisin ehdottanut juuri Coppolan ravintolaa. No, sehän vain kruunasi meidän Coppola-viikonloppumme.

Ravintola sijaitsee kolmion mallisen rakennuksen katutasossa. Paikan päälle suunnistamisessa auttaa maamerkkinä tuo piikikäs pilvenpiirtäjä taustalla.

Cafe Zoetrope on italialaisravintola, joka sijaitsee San Franciscon Telegraph Hill -kaupunginosassa Kearny Streetilla. Kun ensimmäistä kertaa paikkaan menin noin kolme vuotta sitten, odotin valkoisia pöytäliinoja ja kristallilamppuja katossa, mutta paikkahan on mukavan rento ja kuitenkin oikein viihtyisä. Lisäksi ruoka on ollut joka kerta todella hyvää. Listalta löytyy lähinnä italialaisia alkupaloja, salaatteja, pasta-annoksia, pitsoja sekä tietenkin kattava valikoima Coppolan viinejä. Ja ainakin pasta-annokset pystyvät muuten valmistamaan pyydettäessä täysin gluteenittomina, ken sellaista kaipailee. 

Cafe Zoetrope sisältä.

Kuulema ohjaaja-ravintoloitsija itsekin vierailee silloin tällöin ravintolassaan ja hänellä onkin siellä oma nimikkopöytänsä. Pahus! Eipä sattunut herra osumaan tälläkään kertaa samaan aikaan paikalle meidän seurueen kanssa. Pitää siis käydä ravintolassa ahkerasti vastaisuudessakin.

Tällaisia maistiaisia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!