Lukuparvi ulkosuomalaisille

Nyt olisi ulkosuomalaisille lukutoukille luvassa uusia ja mielenkiintoisia kuvioita. Tai vaikkei olisi niin mahdottoman ahkera lukutoukkakaan, mutta haluaa keskustella ulkosuomalaisuutta koskevista teemoista muiden ulkosuomalaisten kanssa suomeksi, saada mahdollisesti vertaistukea tai tarjota sellaista jollekin toiselle avaamalla omia kokemuksia pienissä ryhmissä, niin kannattaa laittaa seuraava informaatio korvan taakse.

Lokakuun lopussa starttaa uusi kokeilu ulkosuomalaisille suunnatusta Lukuparvesta. En ole idean äiti, vaan tätä verkossa tapaavaa ryhmää on kokoamassa Taukonautti-yrityksensä kautta sertifiotu valmentaja Helka Mäki, ulkosuomalainen hänkin. Lukuparven nimi viittaa lukupiiriin, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen lukupiiri. Taukonautin sivuilla Lukuparvea kuvataan näin:

Taukonautin Lukuparvessa keskustellaan kirjoista, jotka koskettavat ulkomailla asuvia. Emme analysoi tai arvostele kirjoja, vaan keskustelemme niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista sekä jaamme omia kokemuksiamme teemaan liittyen. 

Voit osallistua tapaamisiin, vaikka et olisi valittua kirjaa (vielä) lukenut. Lukemaan motivoitumisen ja suomen kielen harjoittelemisen lisäksi Lukuparven tärkeää antia on vertaistuki ulkosuomalaisuuden haasteisiin!

Lukuparvessa luettavat kirjat liittyvät siis ulkosuomalaisuuteen, ulkomaille muuttamiseen, paluumuuttoon tai yleisesti ulkomailla asumiseen. Tässä vaiheessa Lukuparvi on ensinnä kokeilu, jossa ryhmä kokoontuu syksyn 2025 aikana kaksi kertaa.

Ensimmäinen verkkotapaaminen on tiistaina 28.10. klo 19 Suomen aikaa. Ja kiitos Helkan ehdotuksen, minulla on tuolloin ilo olla alustamassa keskustelua mm. ulkosuomalaisen kipukohdista ja expat-elämän harhakäsityksistä. Eli aiheista, joita käsittelin esikoisteoksessani Uunipelti-identiteetti - Piilaakson oppivuodet. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan! 

Lukuparveen pääsee tutustumaan tarkemmin Taukonautin sivuilta.

Ja vaikka ensimmäisellä tapaamiskerralla keskustelun pohjana tai jatkolukemisena toimiikin oma romaanini, eli minua kiinnostavia aiheita, niin myös toisen tapaamisen teema on mielestäni todella mielenkiintoinen. Joulukuun tapaamisen keskustelua pohjustavaksi kirjaksi on valittu Lotta-Sofia Saahkon kirjoittama Matkalaukkulapsuus. Matkalaukkulapset ovat lapsia, jotka ovat viettäneet elämänsä maailmalla ja kenties asuinpaikkaa ja -maata useasti vaihtaen. Kirjassa pohditaan esimerkiksi, millaisia etuja ja haasteita tällainen globaali lapsuus tuo aikuisena. Aihe on siis varmasti varsin kiinnostava ja hedelmällinen monelle ulkosuomalaiselle ja paluumuuttajalle.

Vaikka sinua kiinnostaisi vain tämä joulukuun tapaaminen, niin on eunsiarvoisen tärkeää ilmoittaa kiinnostuksensa Lukuparvea kohtaan jo nyt. Se onnistuu tehdä täällä. Varhaisvaiheen ilmoittautumiset ovat oleellisia toiminnan jatkon kannalta. Ja mitä aiemmin lähtee Lukuparveen mukaan, niin sitä nopeammin avautuu keskusteluyhteys muihin ulkosuomalaisiin ja tarjoutuu itsellekin mahdollisuus ehdottaa jotakin ulkosuomalaisuuteen liittyvää kirjaa ryhmälle luettavaksi. Tällöin voit siis itse halutessasi toimia myös yhden tapaamiskerran alustajana ja avata keskustelua aiheesta, joka koskettaa siinä elämänhetkessä juuri sinua. Ja jos ei muuta, niin ryhmästä saa ainakin hyviä lukuvinkkejä ulkosuomalaisuutta ja ulkosuomalaisia koskettavista kirjoista. Tästä kannattaa vinkata kaverillekin.

Toivottavasti Lukuparvi kerää syksyn aikana mukavan ja aktiivisen ryhmän, jolle nähdään tarvetta ja kiinnostusta myös jatkossa. Toivotan Helkalle ja Lukuparvelle onnea ja menestystä!

Teille lukijoilleni huikkaan nyt taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Suomalaisen ja ulkosuomalaisen havaintoja

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani, kuinka Suomi-vieraiden saanti tänne Kalifornian-kotiimme aina tietyllä tavalla avaa silmiä. Ne ovat hyviä välietappeja tarkastella omaa ulkosuomalaisuuttaan kahdellakin tapaa: 

Ensinnä ystävien tekemät havainnot ja ihmettelyt paikallisista tuotteista, elämänmenosta tai toimintatavoista ovat joka kerta todella mielenkiintoista kuultavaa. Ovatko ne samat jutut itselle jo normaalia arkea? Kiinnitänkö itse enää sellaisiin seikkoihin huomiota? Toisekseen vierailut ovat myös mainioita näköalapaikkoja, kuinka lahjakkaasti on voinut itse jo tippua kärryiltä joistakin Suomi-kuvioista. Tällä kertaa siis havaintoja puolin ja toisin viimekertaisten Suomi-vieraidemme visiitiltä. 

Ystävien havaintoja

Vieraamme havaitsivat paikallisista hevi-tuotteista erilaisia makuja. Sanoivat, että esimerkiksi tomaatit maistuivat täällä kertakaikkisen makeille, huomattavasti paremmille kuin Suomessa. 

Talvikuukausina Suomessa myytävät tomaatit eivät varmaankaan ole aivan niitä kaikkein aromikkaimpia, mutta jäin miettimään täältä ostamiani tomaatteja jälkikäteen vielä tarkemmin. Olen viimeiset vuodet suosinut Campari-lajikkeen tomaatteja. Ehkä sellaisia ei Suomessa ole edes saatavilla. Lisäksi joitakin tomaattilajikkeita myydään täällä vielä tertuissaan. Tällöin ne jatkavat kypsymistään, mutta eivät mene niin nopeasti vanhoiksi ja pilaannu. Kenties terttuina myynti tuo makuun vielä oma lisänsä.

Campari-tomaatteja. Nämä eivät ilmeisesti edes kasva kovinkaan suuriksi. Ainakin täällä meidän kulmilla myytävät ovat halkaisijaltaan yleensä maksimissaan noin 4 cm.

Samoin eväinämme olleet banaanit olivat kuulemma aivan eri makuisia kuin Suomessa myytävät. Jollain tapaa maukkaampia. Vaikka samoja Ecuadorista tuotuja banaaneja ne ovat meilläkin. Kyseiset banskut olivat luomua. 

Niin tomaattien kuin banaanien makuun vaikuttaa tietenkin vahvasti se, missä ne ovat saaneet kypsyä: laivakontissa, kasvihuoneessa vaiko auringon alla luonnollisella tavalla. Ja lisäksi, kuinka pitkä hevi-tuotteen kuljetusmatka kaupan hyllyyn on. Itsestäänselvyyksiähän nämä ovat, mutta kun omasta edellisestä Suomi-visiitistä on aikaa jo pian vuosi, niin eipä näitä tällaisia maku- ja mahdollisia lajike-eroja tule ihan joka päivä ajatelleeksi.

Valoa, mutta ei lämpöä kiitos

Vieraamme kiinnittivät huomiota myös olohuoneemme ikkunan kokoon. Ei olohuoneemmekaan ole valtava, mutta kokivat huoneen ainoan ikkunan melko pieneksi. Se on kooltaan noin 1,8 m x 1,5 m ja levein, mikä kyseiselle seinustalle ovien lisäksi on voitu laittaa. Lisäksi ikkunan kokoluokalle lienee perusteluna se, että talomme on rakennettu arviolta joskus -70-luvulla. Silloin täkäläisissä taloissa ei ole ollut ilmastointeja, joten valtaosan vuodesta kuumasti porottava auringonpaiste on haluttu pitää ulkopuolella, ei niinkään päästää lämmittämään lisää huoneilmaa. 

Mutta hei lukijani, emme me mielestäni täällä missään mustassa säkissä sentään asu. Aurinkoisella säällä pienempikin ikkuna riittää. Lisäksi saamme olohuoneeseen valoa myös keittiön ikkunoista. Ja onhan meillä onneksi täällä Piilaaksossa myös sähköt, hihih.

No minkäslaisia herätyksiä itse sain vieraidemme aikaan?

Ulkosuomalaisen havaintoja

Puhuimme vieraidemme kanssa useampaankin kertaan ruoasta kaupoissa ja ravintoloissa. Huomasin, etten muista enää aivan kaikkien kasvisten ja yrttien nimiä suomeksi. Ainakaan ihan samalla sekunnilla. Näistä hankalin on ollut arugula, joka on "muistivaivannut" minua jo pidemmän aikaa. Saan aina hakea ja hakea mielessäni, että se on suomeksi rucola. Lisäksi nytkin tuumaan, kirjoitetaanko se todella c-kirjaimella. Virallista sinappikaali-nimitystä ei siitä kukaan taida sentään käyttää. 

Myös toisesta yrtistä huomaan nykyään puhuvani aina vain sen englanninkielisellä nimellä: cilantro. Ja kyseessähän on siis oma inhokkini korianteri. Täällä kylläkin korianterille tulee väkisinkin siedätystä, koska tarjolla on supermaukkaita meksikolaisruokia. Niissä kyseistä yrttiä käytetään usein. 

Kolmas kasvis, jonka kohdalla minulla oli mennä Suomi-kieli solmuun. Olimme vieraiden kanssa ravintolassa ja tilasin alkuruoaksi brussel sprouts. Vieraamme kysyi, mitä se on, ja minulla meni hetki kaivella muistikoloistani, että se on ruusukaalta. Ja hauskahan tuo englanninkielinen nimi toisaalta on, Brysselin idätteitä, jos haluaisi rennolla kädellä suomentaa, hahah.

Tacot mayalaiseen tapaan. Ja siinäpä sitä, korianteria pinnalle ripoteltuna.

MobilePay 

Vieraamme kysyi matkan alkaessa, että toimiiko täällä MobilePay. Vastasin hänelle, että joo, kyllä tosi monessa paikassa voi maksaa mobile payllä. Minä siis oletin, että kyseessä oli Applen tai Googlen mobiilimaksutapa eli yleisesti ottaen mobile pay. Mutta vierashan tarkoitti tietenkin Suomessa käyttämäänsä sovellusta MobilePay. 

MobilePay-maksutapa ei tietenkään käynyt täällä USA:ssa. Kyseessä on DanskeBankin kehittämä sovellus, joka toimii tällä hetkellä vain Pohjoismaissa. Minun oli otettava oikein kuulkaas internet käteen ja katsottava tarkemmin, että mikä se tällainen MobilePay oikein edes on. Ja ilmankos se oli itselle uutta: sovellus on lanseerattu Suomessa joulukuussa 2013 eli vain puoli vuotta aiemmin, kun me pakkasimme laukkumme ja lähdimme Yhdysvaltoihin. Niinpä tämä nyttemmin jo hyvin yleinen pohjoismainen maksutapa ei ole koskaan tullut itselle tutuksi. 

Tein sitten mielenkiinnosta vähän gallupia somessa ja kysyin, millaisia maksutapoja Suomessa asuvat somekamuni tykkäävät käyttää. Tilanteessa, jos pitäisi vaikka maksaa kaverille pieni summa rahaa. Täällä meillä kun yleisessä käytössä ovat esimerkiksi PayPal, Venmo ja Zelle.

Ja niinhän siinä kävi, että todella moni vastasi MobilePay. Olin yllättynyt kahdestakin syystä: Siitä, että se todella oli jo näin yleinen, ja minulle kerrotun mukaan jopa Tori.fi-ostokset hoituvat nykyisin tällä maksutavalla. Samoin yksi ystäväni kirjoitti, että lastensa urheilukisoissa buffet-kojulla saattaa MobilePay olla peräti ainoa maksutapa. 

Joko arvaatte, mikä se toinen yllättäjä tuossa tiedossa oli? Se, kuinka havahduin ulkosuomalaisena tipahtaneeni Suomi-kärryiltä jälleen yhdessä asiassa. Pian kymmenen ulkomaanvuotta alkaa todella tehdä tehtävänsä. 

Nyt en aio pitää itseäni enää tämän asian suhteen uutispimennossa, vaan ajattelin asentaa kyseisen sovelluksen itselleni seuraavan kerran, kun menen Suomeen. Eihän sillä täällä rapakon takana mitään tee, mutta jos Suomessa tulisi vaikka käyttöä. 

Tällaiset jutut tällä kertaa. Nyt on taas aika sanoa hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Päivitys: Kuulemani mukaan MobilePayn asentaminen onnistuu vain EU:n talousalueella asuville. Eli taidanpa saada unohtaa koko kokeilun. Blaah, mälsää.

Kevään muuttuneet suunnitelmat

Maapallolla riehuva pandemia on tuonut muutoksia jokaisen meidän kevääseen. Eivätkä kaikki muutokset toki ole vielä tässä. Useat suunnitelmat ovat menneet täysin uusiksi ja joillakin muutoksilla voi olla kauaskantoisiakin seurauksia. Myös omat suunnitelmani ovat tässä heittäneet häränpyllyä ja niistä ajattelin kertoa teillekin.

Irtiotto irtiotosta peruuntui

Monet ovat pitäneet ulkomaille muuttoa isona irtiottona aikaisemmasta, mahdollisesta oravanpyörästäkin. Ja onhan se, omanlaisensa irtiotto, repäisy tutusta ja turvallisesta. Kun tammikuussa irtisanouduin silloisista työtehtävistäni, olin päättänyt seuraavaksi priorisoida elämässäni minulle tärkeitä arvoja. Kärkipäässä olivat mm. oma ja läheisteni hyvinvointi. Tätä silmällä pitäen olin kaavaillut viettäväni pidemmän jakson Suomessa. Lentoliputkin olivat jo varattuina. Varauksen olin tehnyt tammikuussa. Olisin siis ottanut eräänlaisen pienen irtioton tästä nykyisestä irtiotostamme, asumisesta Yhdysvalloissa. 

Kuluneella viikolla se sitten tapahtui, mitä olin jo osannut arvellakin. Varaamani lennot Suomeen ja takaisin peruttiin, vaikka niiden ajankohtana olisikin ollut vasta touko-kesäkuu. Olen tästä todella harmissani, sillä olin niin kovasti haaveillut viettäväni pidemmästi aikaa läheisteni kanssa ja varsinkin, kun iäkkäämmillä heistä on jo voinnin puolesta monenmoista vaivaa ja hankaluutta. Jos olisin hypännyt viimeisille mahdollisille lennoille Suomeen, olisi siinäkin ollut kaikenlaista riskiä. Suomessa minua olisi ensinnäkin odottanut vähintäänkin kahden viikon kotikaranteeni yksin. Sekään ei olisi oikein ajanut Suomi-visiittini asiaa, missä pääpainona oli tarkoitus nimenomaan viettää aikaa läheisten kanssa. Toisaalta, olisin altistunut virukselle lentokentillä ja matkustamalla lentokoneissa ja en kyllä mistään hinnasta olisi halunnut tuoda lentomatkustuksen aikana keräämiäni pöpöjä läheisteni, riskiryhmään kuuluvien ulottuville. Ja kolmanneksi, jos olisin itse tullut sairaalahoidon tarpeeseen Suomessa, niin enhän kuulu enää Suomen terveydenhuollon ja sosiaaliturvan piiriinkään. Mikäköhän hässäkkä siitäkin olisi tullut? Olisinko saanut hoitoa, jos petipaikoista sairaaloissa olisi tiukkaa jo Suomessa asuvien kesken? No, jossittelua on turha viedä nyt pidemmälle, sillä ne lennot ovat jo menneet ja minun on nyt vain pysyteltävä tällä puolen Atlanttia. Joka tapauksessa läheisteni ja ystävien tapaaminen sekä irtiottoni lykkääntyvät nyt reilusti ja tämä on kyllä harmittanut aivan valtavasti.

Joudun vielä odottamaan, että pääsen näille pohjanmaalaisille pelloille!

Myös isompi strategiani romuttui

Omalla kohdallani tämä muutos ei koskettanut pelkästään peruuntunutta matkaa Suomeen, vaan vielä muutakin. Minulla oli myös isompi suunnitelma, ns. master plan tämän vuoden ensimmäiselle puolikkaalle. Oli tarkoitus ryhtyä etsimään töitä tuon Suomessa vietetyn ajan jälkeen. Ei kai nimittäin kukaan olisi ottanut minua tänä kuluvana keväänä töihin, jos olisin ilmoittanut, että niin, vietän sitten loppukevään ja alkukesän Suomessa. Harvassa työpaikassa tällaista olisi katsottu hyvällä, joten olin suosiolla lykännyt aktiivista työnhakuani vasta Suomi-irtiottoni jälkeiseen aikaan.

Entäpä nyt sitten, kun Suomi-visiittini lykkääntyy? Todennäköisimmin se voi toteutua vasta kesällä tai loppukesästä-alkusyksystä. Tällä hetkellä paikalliset työmarkkinat nilkuttavat koronan nöyryyttäminä jo muutoinkin ja henkilökohtaisesti olen taas tutun tilanteen edessä. Aion nimittäin tuon hyvinvointiin keskittyvän jakson Suomessa läheisteni kanssa joka tapauksessa edelleen pitää. Siitä en aio luopua, vaikka sen aikataulu tulee radikaalisti muuttumaankin. Niinpä saan jälleen esittää mielessäni tuon kysymyksen: Kukapa nyt palkkaisi sellaisen henkilön, joka kohta kuitenkin "ottaa hatkat" Suomeen? 

Tilanne on sen verran tuore, etteivät tässä ole oikein omatkaan ajatukseni vielä jäsentyneet jatkon osalta. En ole vielä uudelleen aikatauluttanut ja varannut lentojani, vaikka lentoyhtiö siihen jo kehoittikin. Ehkä kokonaistilannetta on syytä vielä hetki tarkkailla ja alkaa lukittaa aikatauluja vasta sitten. Mutta te rakkaat läheiseni, jaksakaahan vielä. Kyllä minä vielä tulen! Sitten me halaamme ja keitämme kahvit!

Tällaisia muutostuulia minun osaltani. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

"Oletteko te siellä nyt jäädäksenne?"

"Oletteko te siellä nyt jäädäksenne?" Onkohan tämä kysymys, jonka jokainen ulkomaille muuttanut jossakin vaiheessa ystäviltään tai tutuiltaan kuulee? 

Postausaihe on ollut minulla luonnoksissa odottamassa jo yli puoli vuotta. Siirryttyäni nimittäin täällä Piilaaksossa kotirouvailusta työelämään kahdeksan kuukautta sitten, huomasin kuulevani tämän kysymyksen yhä useammin ja sain siitä idean kirjoittaa. Nyt kirjoittamiselle tuli sopiva aika. 

Olemmeko täällä siis jäädäksemme? Ennen kuin yritän vastata, pitää minun ensin kuitenkin hiukan ruotia tuota itse kysymystä.

Kysymysryöpyn ajankohta

Olen pohtinut, miksi kysymyksiä sateli juuri niihin aikoihin, kun olin aloittamassa työt Piilaaksossa. Ehkäpä jotkut olivat kokeneet kotirouvailuaikani täällä ulkomailla täysin turhaksi, hukkaan heitetyksi ajaksi. Ovathan suomalaiset työorientoitunutta kansaa. Tai ehkäpä oletettiin, etten ole voinut sopeutua uuteen kulttuuriin, koska en ole työelämässä mukana. Harva ymmärsi, ettei minulla ollut aluksi edes työlupaa. Sen voin kuitenkin kertoa, että kotirouvailuaikani on ollut yksi elämäni parhaista ajanjaksoista. En vaihtaisi siitä päivääkään pois. No, olipa kysymysten runsauden taustalla mikä tahansa, alkoi kysymyksiä pysyvästä jäämisestämme Piilaaksoon sadella enemmän ja enemmän juuri silloin, kun palasin itse työelämään. 

Kysymyksenasettelu

Olen myös miettinyt vastaavan kysymyksen esittämistä Suomessa asuvalle suomalaiselle. Se voisi kuulua vaikkapa näin: "Oletko sinä nyt siellä Jyväskylässä jäädäksesi?" Kuinka moni tähän osaa oikeasti vastata? Tarvitaanko kristallipallo, jotta vastaus olisi todenmukainen? 

Entäpä sitten me ulkomailla asuvat? Kysymykseen lienee helppo vastata heidän, jotka ovat lähteneet ulkomaille määräaikaiselle komennukselle. Kun komennuksen päättymispäivä on tiedossa, on todennäköisyys kyseisen ulkomaanjakson loppumiselle suuri. Sitten olemme me, jotka ovat lähteneet vapaasta tahdostaan ensin katsomaan ja kokeilemaan, viihdytäänkö, sopeudutaanko ja pärjätäänkö vieraassa kulttuurissa. Ensimmäinen kokeiluvuosi onkin ns. venynyt ja ulkomailla onkin yhtäkkiä asuttu jo x vuotta. Jälleen tarvittaisiin kristallipallo, jotta vastaus pysyvästä jäämisestä osuisi oikeaan. Työ- ja elämäntilanteet voivat muuttua, aivan kuten ne voivat muuttua Suomessakin, ja muuttuvilla tilanteilla on aina omat vaikutuksensa päätöksiin joko lähteä tai jäädä. Siksi esitettyyn kysymykseen, aiommeko olla täällä nyt jäädäksemme, on tuntunut vaikealta vastata. Miten minä osaisin vastata, jos Jyväskylän Matti tai Maijakaan ei osaa vastata?

Lisää pohdintaa:

Eläkevuodet Piilaaksossa?

Olen ollut alusta asti sitä mieltä, ettei Piilaakso ole paikka, jonne muutettaisiin eläkepäiviä viettämään. No, tämäkinhän on tosin tullut jo kumotuksi, sillä nykyinen työkaverinihan muutti tänne juurikin 64-vuotiaana. Mutta hän ei muuttanut Piilaaksoon todellakaan levätäkseen laakereillaan. Hän joutuu paiskimaan töitä aivan tosissaan, että kykenee maksamaan vuokransa ja muut olennaiset kulut. Hintataso on tunnetusti korkea.

Moni voi myös ajatella, että no entäpä jos on ostanut talon ja saanut työvuosinaan talolainan onnellisesti maksetuksi. Mikäpä siinä olisi jäädä eläkepäiviään viettämään! Moni ei välttämättä kuitenkaan tiedä muista kustannuksista, otetaanpa esimerkiksi paikallisen kiinteistöveron suuruus. Jos nyt sattuisimme saamaan omakotitalon ostetuksi piilaaksolaisittain niinkin "edullisesti" kuin 1,5 miljoonalla, ja siis oletuksella, ettei kiinalainen upporikas tule ja tarjoa talosta sen ensinäytössä käteiskauppana 1,8 miljoonaa, niin Kaliforniassa talon ostajille annetaan kiinteistöveron arvioimiseksi peukalosääntö 1,25 % x ostohinta. Tämä siis tietäisi varautumista liki 19 000 dollarin kiinteistöveronmaksuun jokainen vuosi. En tunne täkäläistä kiinteistöverotusta kovin hyvin, mutta erään lähteen mukaan verotusarvo vieläpä nousee 2 % vuosittain. Kyllähän moni tänne toki eläkepäivilleenkin jää, mutta silloin pitää olla moninumeroinen summa pankkitilillä ja osakesalkut molemmissa kainaloissa.
(USA:ssa ns. efektiivisen kiinteistöveron keskiarvo on 1,211 % ostohinnasta. Efektiivinen kiinteistövero johtuu siitä, että keskimäärin asuntojen hinta nousee nopeampaa kuin 2 % vuosikorotus. Kaliforniassa efektiivinen kiinteistövero on 0,813 %. Ostohinnaltaan 1,5 miljoonan talosta se tarkoittaisi yli 12 000 dollarin kiinteistöveroa vuodessa.) 

Aina ei tiedä, mitä sillä 1,5 miljoonalla dollarilla talokaupoissa sitten saa. Tässä piilaaksolainen omakotitalo huputettuna termiittimyrkytyksen vuoksi. Muita uhkia taloille kuin ihmisillekin täällä ovat maanjäristykset sekä parhaillaankin roihuavat tuhoisat maastopalot.

Toisekseen, olemme katsoneet Piilaakson kehitystä alueena nyt 4,5 vuotta. Asumisen kustannukset ovat kasvaneet koko ajan. Samoin liikennemäärät ovat koko ajan lisääntyneet. Ruuhkat ovat huomattavasti pahempia kuin neljä vuotta sitten. Osa käy töissä yhä kauempaa, sillä lähellä asuminen maksaa liikaa. Asuntoja rakennetaan koko ajan lisää ja pyritään asumaan yhä tiheämmin, mutta lisäkaistoja moottoriteihin ei oikein enää mahdu rakentamaan. Lopputulemana on mikäs muukaan kuin sumppu.

Ei, emme me ole tyytymättömiä tämänhetkiseen elämäämme täällä. Jos olisimme, poismuutto olisi jo suoritettu. Eli toki täällä on edelleen paljon niitä asioita, jotka painavat vuorostaan vaa'an positiivista puolta. Tilanne vaatii kuitenkin aina aika ajoin vaakakuppien puntarointia. Jos jossakin vaiheessa negatiiviseksi kokemamme asiat syövät mieltä enemmän kuin mitä positiiviset asiat jaksavat kantaa, silloin on meidän aikamme poistua näistä maisemista.

Mitä vastaan?

Aiemmin kysymykset Piilaaksoon jäämisestä ovat saaneet minulta ympäripyöreitä "katsellaan, ainakin toistaiseksi juu"- vastauksia. Kun sitten viime keväänä yksi ystävistäni Suomessa käydessäni taas kerran kysyi, aiommeko olla täällä jäädäksemme, vastasinkin hänelle ensimmäistä kertaa, että emme aio. Ystäväni leuka loksahti auki ja hän oli aidosti hämillään. Tapasimme sattumoisin ja keskustelimme vain ohimennen, joten yritin siinä sitten nopeasti avata hänelle Piilaakson tilannetta, mm. asumiskustannusten jatkuvaa nousua sekä yhä pahenevia ruuhkia. Hän itse ei ole Piilaakossa vieraillut, joten jospa hän sai vähän käsitystä tämän alueen realiteeteista. Ja eiväthän toki kaikki realiteetit välttämättä näyttäydy, vaikka täällä lyhyen vierailun kävisikin. Tämän postauksen tarkoituksena oli kertoa tilanteesta hiukan enemmän.

Olemmeko täällä siis jäädäksemme? Tuskinpa. Ei ainakaan eläkepäiviin asti, kuuluu tämänhetkinen vastaus. Mutta olemmeko täällä vielä vuoden, viisi vuotta vai kymmenen vuotta, sitä kristallipallo ei ole vielä paljastanut. 

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa. 

PS. Tätä kirjoittaessani huomasin, että bloginikin on päässyt jo neljän vuoden ikään! Synttäripostausta ei nyt ole luvassa, mutta iso kiitos kaikille teille lukijoille! :-) 

Heinäkuun kiireet ja blogiahdistus

Heinäkuu on meidän huushollissa sattumoisin oikein asioidenhoitokuukausi. Suomessahan koko maa menee käytännössä heinäkuuksi kiinni kesälomien vuoksi ja asioiden hoitaminen virastoissa ja laitoksissa vähintäänkin hidastuu. Muistan, kun kirjoitin tästä kiukkuisen postauksenkin pari vuotta sitten yrittäessäni hoitaa asioita täältä käsin juuri heinäkuussa. Eihän se onnistunut.

Cool down, eli rauhoitu, Kaisa! E-hei, heinäkuussa ei ehdi näemmä rauhoittumaan.

Meillä on täällä päällä nyt oikein touhukuukausi. Muutimme tänne aikoinaan kesäkuussa, joten aika moni sopimus tai vastaava vaatii meiltä toimenpiteitä juuri kesä-heinäkuun vaihteessa tai heinäkuussa. Vuokrasopimuksemme on yksi näistä, samoin vakuutusyhtiön kanssa on treffit lauantaina. Lisäksi sairasvakuutukseemme kuuluu vuosittain ilmainen perusterveydentarkastus ja sekin oli meillä molemmilla taas tällä viikolla, siis heinäkuussa. Sai käydä taas verikokeessa ja jutella omalääkärin kanssa kokeiden tuloksista. Lisäksi olen nyt vihdoin ja viimein yrittänyt perehtyä meidän näöntarkastussairasvakuutukseemme, vai onko se joku silmäsairausvakuutus, who knows. Eli mitä meidän vakuutuksemme kattaa, ja olen myös yrittänyt etsiä sopivaa ja suositeltua paikkaa näöntarkastukselle. Sekin on ollut neulan etsintää heinäsuovasta. Tarjontaa on tsiljoonittain. 

Olen ollut myös lihaksistani ja yhden hermopinteen kanssa niin jumissa viimeiset pari viikkoa, että piti lähteä metsästämään kunnon hierojaa. Tämäkin vei oman aikansa, mutta taisin löytää aika sopivan. Ainakin minulla meni pari päivää toipuessa käsittelystä ja toinen noista päivistä oli melkoista koomailua. Oli siis mitä hieroa!

Myös palovaroittimemme päätti seota näin heinäkuun ratoksi. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen tällaisenkin piti sattua juuri nyt. Alkoi sitten huutamaan yks' kaks' ja nyt sitten odotellaan korjausmiestä sen kimppuun. Täällä palovaroittimet ovat nimittäin kytköksissä myös verkkovirtaan, joten tee se itse -tyyppiset korjausyritykset ei oikein houkuttele. No, tulipa nyt kuultua sekin, kuinka varoittimesta karmean piippauksen lisäksi kuuluu myös naisääni huutaen: "Fire! Fire!" 

Sitten sattui myös kumma tapaus taloyhtiössämme. Pihapiirissämme liikkuu usein vanhempi intialainen mies lastenvaunuja työnnellen. No, nyt tämä herra oli sitten alkanut kyselemään eräältä talon naispuoliselta asukkaalta hiukan liian intiimejä kysymyksiä. Nainen oli tästä kauhistunut, kysynyt mieheltä missä tämä oikein asuu ja ilmoittanut asian taloyhtiömme leasing centeriin. Niin, että miten tämä meihin liittyy? No liittyypä hyvinkin, sillä intialainen oli ilmoittanut asunnokseen meidän asunnon! Sain sitten yksi ilta puhelun, että asuuko meidän asunnossa vanhempi mies, joka harrastaa juttelua vieraille naisille. No ei todellakaan asu! Sitä sitten selvittelemään, mutta onneksi asia lopulta oikeni. Nyt meidän ja asuntomme maineet on toivon mukaan puhdistettu kaiken maailman ahdistelijoista. 

Oman stressinsä on tuonut yllättäen myös Suomen pää ja byrokratia siellä. Toinen yllättäjä oli ammattiliittoni (kiukun kihinää), mutta eipä siitä tässä sen enempää. Olimme myös aivan hilkulla menettää Oulussa varastossa olevat polkupyörämme kaatopaikalle! Onneksi tieto saavutti meidät juuri ja juuri ajoissa ja saimme välikäden avulla pyörät pelastetuiksi surman suulta. Ja siis haloo! Miksi tällainen ylimääräisten pyörien hävittämisoperaatio pitää ylipäätään tehdä todella lyhyellä varoitusajalla ja juuri heinäkuussa, jolloin ihmiset ovat mitä todennäköisimmin kesälomareissuillaan, eivätkä vahtimassa polkupyöriään? Kysyn vaan!

Tämä kaikki hoidettava hässäkkä on sitten tuonut eteen seuraavan:

Blogiahdistus

Joillakin bloggaajilla tahtoo olla ajoittain ongelmana, etteivät he keksi mistä kirjoittaa. Minulla tilanne on ollut päinvastainen. Pää pursuaisi aiheita, joita haluaisin teille lukijoilleni jakaa. Mutta. Kun minä en ehdi kirjoittaa niitä! Ja tämä ahdistaa! 

Ahdistus alkoi jo kesäkuun puolella, sillä olimme kolme peräkkäistä viikonloppua tai pidennettyä viikonloppua reissussa. Noiden reissujen aikaan tuli mm. täyteen kolme vuotta siitä, kun ukkokulta aloitti työt Piilaaksossa. Siitäkin olisi ollut vähän yhteenvetoa ja ajatuksia kirjoitettavaksi tuoreeltaan tänne blogin puolelle. No, en ehtinyt.

On ollut myös monia muita ajankohtaisia ja juuri sen hetken tilanteita, joista olisi ollut kiva kirjoittaa blogiin. Mutta kun ei. Pitää ravata lekureissa, pankissa, vakuutusyhtiössä, leasing centerissä, etsiä hierojaa, opiskella silmävakuutusta, kahlata internettiä ja kartoittaa vakuutuksemme piiriin kuuluvaa silmälääkäriä. Ai niin, ja oltiinhan me jo melkein ostamassa yhtä käytettyä autoakin! Sitten menin vielä aloittamaan eräänlaisen detoxailukuurin ja olen saanut viettää aikaa köökissä normaalia enemmän. Tuostakin detoxailusta syntyi somen puolella kaveripiirissä hauskoja ihmettelyjä ja oli kova aikomus kirjoitella vähän siitäkin aiheesta tyyliin Kalifornian aiheuttamaako tämäkin nyt on... Mutta saa nähdä miten tämä aika taas mihinkin riittää. Sen vaan sanon, että kyllä se sitten ärsyttää, kun hyvä ja ajankohtainen postausaihe menee ikäänkuin vanhaksi, kun siitä ei ehdi juuri silloin kirjoittaa. Ja jos ei h-hetkellä ehdi näppäimistölle, niin kirjoittamisen flow tahtoo kärsiä, ainakin minulla. Blaah. 

Että tällaista vuodatusta tällä kertaa. Mutta huoh, kylläpä se heti helpottikin, kun sai vähän avautua ja päästää paineita. Tulikin tällainen äkkipikaa kirjoitettu roiskaisu tästä postauksesta, heh. 

Loppuun vielä kuva naapurin Pullukasta. Ihan vain rauhoittamaan tätä hektistä heinäkuuta. Aww, on se ihana!

Bloggailen taas, kunhan aikaa liikenee. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

10 + 1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Ulkosuomalaisten blogeissa on kiertänyt jo jonkin aikaa blogihaaste 10 + 1 kysymystä ulkosuomalaiselle. Minut mukaan haastoi Kotona Kaikkialla -blogin Iina, kiitos vain. Sain haasteen jo liki kaksi viikkoa sitten, mutta vasta nyt pääsin vihdoin vastaamaan haasteeseen. Tässäpä siis minun vastaukseni haasteen kysymyksiin täältä Kaliforniasta käsin:

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Hyväntuuliset ihmiset, sää sekä monimuotoinen luonto!

Kävimme eilen puutarhamyymälässä ja sieltä olisi voinut ostaa oman kasvattiananaksen. Paikallinen ilmasto mahdollistaa siis myös omien ananaksien kasvattamisen.

2. Entä ikävintä?

Liikenne. Tällä en tarkoita ainoastaan valtavia liikennemääriä ja niistä johtuvia ruuhkia, vaan myös hektistä, osittain jopa hiukan aggressiivista ajotapaa. Onkohan se oikein tämän San Francisco Bay Arean yksi tunnusmerkeistä? Ei sillä, etteikö samaa voisi esiintyä muuallakin, mutta kun lomailimme esimerkiksi alkuvuodesta Floridassa, huomasin kuinka siellä liikenne oli jotenkin paljon leppoisampaa, vaikka samat ajonopeudet ja liikennesäännöt ovat voimassa sielläkin. Siellä tuntui, että porukka ajoi enemmän juuri niiden nopeusrajoitusten mukaan, kun täällä painetaan kaasujalkaa raskaammin. Siltä ainakin tuntui. Samoin esimerkiksi kaistanvaihdot moottoriteillä ovat täällä hektisemmän oloisia ja autoillessa saa siis olla todellakin joka aisti terävänä. Tai no, ehkä makuaistin voi just ja just jättää taka-alalle. Ja kun on kokenut Piilaakson ja Bay Arean ruuhkat, en puhuisi suomalaisista liikenneruuhkista enää mitään, vaikka toki nekin pienemmässä mittakaavassaan hidasteita tuovat. :-)

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Oijjoi, paha kysymys. Niin monta kohdetta olisi kielen ja mielen päällä. Ehkä vastaan tähän, että Argentiina tai Australia. Tosin Kreikkakin kummittelee tällä hetkellä kovasti mielessä. Osallistuin nimittäin täällä vastikään eräässä tapahtumassa arvontaan, jossa olisi ollut pääpalkintona matka Kreikkaan. No, matkaa en feta vieköön voittanut ja jäin vain lipomaan kieltäni kaikkien niiden aitojen kreikkalaisruokien perään. Kreikkakin on täältä käsin katsottuna aika hemmetin kaukana, joten kyllä siellä tuollainen pari viikkoa hujahtaisi varmasti oikein mukavasti.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Voih, näitäkin on hurjan monta. Olen uhonnut matkustavani uudestaan ainakin Japaniin, Cookinsaarille, Bonairelle, Meksikoon, Uuteen-Seelantiin ja Costa Ricaan. Boliviastakin jäi niin paljon näkemättä... Ja näemmä olisin valmis matkaamaan vaikka neljännen kerran Kreikkaankin, heh.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Nämä kaipaukset kulkevat ainakin minulla vähän aalloissa. Juuri tällä hetkellä kaipaan eniten suomalaisia metsämustikoita ja -sieniä. Viimeksi Suomessa ollessani pääsin pitkästä aikaa metsämustikoiden makuun ja voih, minähän olin aivan jo unohtanut niiden mahtavan maun! Täällä saa vain pensasmustikoita, joskin tuoreita ympäri vuoden, mutta niiden maku on todella laimea metsämustikkaan verrattuna. Metsäsienistä puolestaan haluaisin leipaista sipulilla höystetyn sienipiirakan just nyt! 

Muita kaipauksia ei tällä hetkellä oikeastaan ole. Ehkä tulin kevään aikana Suomessa syöneeksi karjalanpiirakkakiintiöni hetkeksi täyteen, sillä niitäkään en ole nyt himoinnut. Ruisleipää toin tullessani, joten sekin osuus on reilassa. Mutta hei, kyllähän se aina paistettu muikku maistuisi! Tai ahven, tai kuha eli suomalainen järvikala ylipäätään, nam!

Tässä Etelä-Kalifornian reissultamme kuvamateriaalia todisteeksi, että saahan täältä Amerikasta siis hernekeittoakin. :-) Amerikkalaisittain tarjoiltuna lisukkeita keittoon olivat krutongit, kevätsipuli, kinkkukuutiot, paistettu pekoni ja raastettu cheddar.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Tällä hetkellä vastaus on kyllä. Mutta ajankohta, milloin tuo voisi tapahtua on kysymysmerkki. Onko se vuoden päästä, vai kolmen, vai kymmenen vuoden päästä? Vain kristallipallo tietää.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Hauskin on ehdottomasti lokakuun lopussa vietettävä Halloween. On hauska seurata, millaisella pieteetillä varsinkin omakotitaloasukkaat koristelevat pihansa jo hyvissä ajoin ennen varsinaista juhlapäivää. On hämähäkinseittejä, luurankoja, aukeavia ruumisarkkuja ja kurpitsoja. Ja sitten se lasten pukeutuminen karkki tai kepponen -kierroksille. Ihania ja hauskoja asuja kerta kaikkiaan. 

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Välimatkan kasvaminen puolikkaan maapallon verran oman perheen, suvun ja lähimpien ystävien kanssa. Täältä kun ei todellakaan käydä viikonloppureissun verran Suomessa moikkaamassa. Aikaero tuo myös sen hankaluuden, ettei voikaan kilauttaa kaverille juuri silloin, kun jokin asia olisi mielen päällä. Tai jos laitat viestiä tai sähköpostia, vastausta joutuu odottamaan yleensä kauemmin kuin samalla aikavyöhykkeellä ollessa. 

Usein ulkomaille muuttamisen ajatellaan olevan pelkkää glamouria. Siihen liittyy kuitenkin myös hyvin paljon luopumista. Se tietää luopumista totutuista, helpoista rutiineista (joskin osalle tämä on juuri yksi lisäsyy muuttoon). Lisäksi jäät paitsi useista sukujuhlista, kasvokkain vietetyistä ystävähetkistä ja useille muutto tietää myös irtautumista vakituisesta työpaikasta. Itse olen joutunut jättämään taka-alalle myös rakkaimman harrastukseni, flamencon. 

No, tästä aihealueesta olisi kirjoitettavaa kyllä enemmänkin, vaikka oman postauksensa verran, joten jätän tämän nyt tähän.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Kyllä voisin. On myös maita, joissa en todellakaan kuvittelisi asuvani. 

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

En osaa arvottaa, kumpiko seuraavista kahdesta oli se mieleenpainuvin: umpisuolileikkaus vaiko häämatkamme Cookinsaarille. Onneksi nämä eivät sentään tapahtuneet yhtäaikaisesti, mutta molemmat jäivät erityisesti mieleeni. Umpisuolileikkaus sattui elämässäni niin kriittiseen ajankohtaan, että siinä meni moni asia, viisuminhakuaikatauluja myöten uusiksi. Samoin se oli elämäni ensimmäinen kerta, kun jouduin olemaan ylipäätään sairaalahoidossa ja leikkauksessa. Lisäkuormana tuohon syssyyn oli toki vielä se, ettei ukkokulta voinut olla äkkipikaa eteen tulleessa leikkauksessa rinnalla, koska hänhän oli toisella puolella maapalloa. Kun minä jouduin sairaalaan, hän nukkui autuaan tietämättömänä yöuniaan Kaliforniassa. 

Toisaalta taas vuonna 2016 teimme unohtumattoman häämatkamme Cookinsaarille. No, häämatka nyt on aina häämatka ja olihan Cookinsaaret kohteena niin upea, että voisin lähteä sinne vaikka heti uudestaan. 

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Kyllä. Seuraava ulkomaanreissuni suuntautuu elokuussa Suomeen. Tämän matkan ajankohta lukittautui juuri ja siihen vaikutti itsestäni riippumattomat syyt. Niinpä muiden matkakohteiden suhteen on täytynyt pitää vähän käsijarrua päällä, haaveilua on kyllä ollut kohteesta jos toisestakin. Nähtäväksi jää mikä tai mitkä niistä matkahaaveista toteutuvat. 

Sen pituinen se. Kiitos vielä haasteesta, Iina! Koska tämä haaste on kiertänyt ulkosuomalaisten blogeissa jo melko pitkän aikaa ja olen itse matti myöhäisten joukossa, en haasta ketään enää erityisesti mukaan. Jos joku on vielä haastamatta, saa halutessaan ottaa tästä kopin totta kai! Mukavahan näitä on ollut eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten kirjoittamina lukea. 

Nyt on siis aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Yllätyskuppaus Kaliforniassa

Tulin kupatuksi. Täysin yllättäen ja pyytämättä. Tapaus herätti sen verran mukavaa pulinaa henkilökohtaisessa somessani, joten päätinpä kirjoittaa siitä ihan tänne bloginikin puolelle. Ja olihan tämä ihan mielenkiintoinen tapaus. Heti tähän alkuun kuitenkin varoitus: Postaus sisältää myös vähemmän kaunista kuvamateriaalia. Varokaa verkkokalvojanne!

Hoitopöytä ja perinteinen amerikkalainen potilaskaapu hoidon jälkeen.

Taustaa

Olen kärsinyt vuosia tietyn jänteen pingottumisesta toisen lapaluuni alueella. Suomessa lääkärit kohauttelivat asialle vain olkapäitään ja käskivät syödä buranaa. Olen käynyt vaivan tiimoilta fysioterapeutin käsittelyssä niin Suomessa kuin täälläkin. Olen tehnyt kotijumppaa ja ostanut jos jonkinlaista jumppavälinettä pitääkseni hartia-alueeni edes jokseenkin kunnossa. 

Nyt vaiva kuitenkin jälleen paheni ja niin, että kipu alueella alkoi häiritä jo yöuniakin. Huonojen yöunien kanssa alkoi mennä hermo. Sitten muistin, kuinka kerran fysioterapeuttini Suomessa pyysi luvan kokeilla akupunktiota. Annoin luvan ja kappas, jo yksi käsittelykerta teki ihmeitä. Toki silloinkin oli liuta kotijumppaliikkeitä päälle. Nyt päätin kokeilla samaa täällä. Kyllä tässä piti jo jokaiseen mahdolliseen oljenkorteen tarttua, kun omat konstit eivät enää vaivan kanssa riittäneet. 

Hoitolan etsintä 

Sain paikallisesta Facebook-ryhmästä suosituksen tietystä akupunktiohoitolasta ja mikä parasta, kyseinen hoitola ja akupunktiohoidot kuuluvat molemmat sairasvakuutuksemme piiriin. (Tulin hankkineeksi omalääkäriltäni ensin akunpunktiohoitoon lähetteenkin, mutta myöhemmin selvisi, etten sellaista olisi edes tarvinnut. Kiitos amerikkalaisen sairasvakuutuksemme.) Myös palautepalvelu Yelpissa kyseinen hoitola oli saanut kautta linjan 5/5 tähteä. Lupaavalle siis vaikutti. Varasin ajan. 

Akupunktiossa

Menin hoitolaan ja paikalliseen tapaan ensimmäisellä käyntikerralla uudessa hoitolassa täyttelin taas kasan kaavakkeita. Nimikirjoituksiakin erilaisiin lippuihin ja lappuihin sai rustata varmasti taas lähemmäs 10 kertaa. Sitten pääsin hoitohuoneeseen. Hoitajani keskusteli kanssani pitkät pätkät varsinaisesta vaivastani sekä terveyteni yleistilasta. Myös kieli katsottin. Sitten hoitaja kertoi, että tekee minulle ensin akupunktioneulauksen ja sopiiko, että sen jälkeen hän myös kuppaa?! Silmissäni vilahtelivat vain huippu-uimari Michael Phelpsin lihaksiston kuppausjäljet Rion kesäolympialaisissa. Niinpä vastasin viipymättä, että joo, saa tehdä. Jos kerta Phelpsikin, niin miksipä en minäkin. :-) Kuppausmetodia käytetään siis nykyään urheilijoidenkin lihashuoltoon nimenomaan lihaksia relaksoivana toimenpiteenä.

Ehkä muistatte postaukseni, jossa vein kiitoslahjan japanilaiselle fysioterapeutilleni hoitokuurini päätteeksi. Myös hän teki minulle kuppausta, mutta erittäin lyhyen aikaa. Kyse oli ehkä minuutista, korkeintaan kahdesta. Pienet "mustelmat" jäivät siitäkin muistoksi, hyvin pienet. 

Mutta nyt, nyt oli toinen tapaus. Hoitaja ilmoitti asettavansa kuppauskupit selkääni noin 7 - 8 minuutin ajaksi. Voin kertoa, että nuo minuutit olivat p-i-t-k-i-ä. Ja että miltäkö tuntui? Minäpä kerron. Jokaisella on varmasti joskus ollut niskalihakset jumissa. Tiedäthän sen tunteen, kun joku kouraisee sen jumissa olevan lihaksen kämmeneensä ja puristaa täysiä! Sellaiselta tuntui kuppaus. Joka ikisen kuppauskupin kohdalla. Ja 7 - 8 minuuttia tätä tuskaa. Tuntui ikuisuudelta, mutta lopulta onneksi helpotti. 

Selkäni oli käsittelyn jälkeen koko loppuillan todella hellänä, mutta seuraavan yön nukuin kuin tukki ja seuraavana päivänä tunsin jo selkeätä rentoumista käsitellyllä alueella. Ja nyt tulee se karmeus. Alla on kuva välittömästi otettuna, kun tulin hoitolasta kotiin. Olihan siinä ukkokultakin lentää persuksilleen, kun näki selkäni. Ihmetteli, että akupunktioonhan sinun piti mennä! Ja minä siihen, että joo-o, tämä tuli vähän niin kuin kaupan päälle! 

Aika railakkaat värit jo tässä vai mitä? Seuraavana päivänä värit saivat vielä vähän lisää "syvyyttä". :-D

Kuppauksen saloista

Hoidon jälkeen oloni oli ensimmäisen 10 minuutin ajan tosi dizzy, pökkeröinen. Tämä voi tosin johtua myös matalasta verenpaineestani. Siinä kun hoitolan aulassa sitten päätäni vettä juoden selvittelin, osui seinältä silmiini mielenkiintoinen juliste. Siinä kerrottiin, mitä kuppausjäljistä voidaankaan analysoida. Kuppausjälki kertoo kyseisen kehonalueen neste- ja verenkierron tilasta. Mitä tummempi jälki, sitä pysähtyneempi tämä kierto kyseisessä kehon kohdassa on jo ollut. 

Ja jos nyt katsotte tuota minun selkäkuvaa, niin tummin jälki on juuri siinä minun ongelmakohdassani, lapaluun alla. Myös muita tummia länttejä sain, mitkä eivät näy tuossa kuvassa. Nekin sijaitsivat juuri niillä ongelma-alueillani, mm. kipeän olkapään päällä. Ja jos nyt joku ajattelee, että eipäs, kun kuppauskuppeja on vain pidetty noissa tummissa kohdissa pisimmän aikaa, niin se ei pidä paikkaansa. Kuppauskupit asetettiin paikoilleen alaselästä ylöspäin edeten. Niinpä yläselän ja olkapään kupit aseteltiin viimeisimpien joukossa. 

Tämä oli mielestäni tosi mielenkiintoinen havainto ja kun omat kuppausjäljet olivat juuri ohjejulisteen mukaisia. Kuppaus siis aktivoi neste- ja verenkiertoa, joten lisäveden juominen seuraavan vuorokauden aikana on tärkeää. 

Tässä kuvattuna erilaisia ihoreaktioita kuppauksen jälkeen. Ylärivissä eri asteisia pysähtyneisyyden (engl. stagnation) tiloja.

Omat ennakkokäsitykset romukoppaan

Itselleni on ollut yllätys, että olen törmännyt kuppausmenetelmään myös täällä Kaliforniassa. Olen pitänyt sitä aina jotenkin vain ja ainoastaan vanhana perisuomalaisena tapana. Kuppaus on ollut menetelmä, jota mummelit harrastivat hämärissä pihasaunoissa siihen aikaan, kun leipään vielä pistettiin puolet petäjäistä. Ja että nyt myöhemmin kuppaus olisi ollut vain lähinnä kalevalaisten jäsenkorjaajien juttu. Näemmä kuppaus on myös aasialaistenkin hoitomuotojen repertuaarissa, sillä molemmat näistä täällä tietämistäni kuppauspaikoista ovat aasialaisten (Japani, Korea, Kiina) pitämiä.

Toinen luuloni kuppauksesta on ollut, että se olisi kovaakin verenvuodatusta ja siksi sitä tehtiin aikoinaan saunoissa. Vuodatettiin ns. pahat veret pois. No, ainakaan tällä kahdeksan minuutin sessiolla en vielä vuotanut kuiviin, eikä kuppauskuppeja esimerkiksi nosteltu ja kuivattu verestä välillä. Ehkä joku sellainen käsitys minulla on suomalaisesta kuppauksesta ollut, mutta enpä ole sellaista itse kokenut, niin en tiedä pitäneekö paikkaansa.

Kun sitten selailin vähän tuota internettiä, niin selvisi että juuri imukuppihieronta ja ns. kuivakuppaus ovat ne menetelmät, joita esimerkiksi urheilijoille käytetään. Minunkin kohdalla taisi siis olla kyseessä tuo kuivakuppaus. Lisäksi paljastui, että alunpitäen kiinalainen hoitomenetelmä kuivakuppaus on noussut uudelleen suosioon 2000-luvulla. 

Loppuhymyt

Jos akupunktiohoitoja ottaa sarjana, kuulemma viikko tai puolitoista olisi hyvä väli hoitokerroille. Kun edelliset "ruhjeet" alkoivat sopivasti selästäni hälvenemään, menin hoitolan nettisivuille varatakseni uuden hoitoajan. Hoitolassa olin nähnyt töissä miehen ja naisen ja meninkin vielä katsomaan heidän esittelynsä nettisivuilta tarkemmin. En voinut olla nauramatta, kun kävi ilmi, että heidän sukunimensä olivat Jung ja Jang! Melkein kuin Jin & Jang ja hyvä, kun ei Ping & Pong. Hihii!

Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kerrankin ulkosuomalainen sai Suomen verorahoilleen vastinetta

Aika moni ulkosuomalainen bloggaaja kirjoitti nyt Suomen itsenäisyyspäivän aikaan blogeihinsa siitä, kuinka paljon arvokkaammalta ja tärkeämmältä Suomen itsenäisyys ja sen juhlinta näin ulkomailla asuessa tuntuu. Myös muut Suomen juhlat ja niihin kuuluvat perinteet voivat joillekin ulkosuomalaisille korostua entisestään, toki uuden asuinmaansa kulttuuriin kuuluvien juhlien rinnalla. Allekirjoitan näistä toteamuksista jokaisen. Lisäksi tänä vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistön tervehdys ulkosuomalaisille lämmitti mieltäni oikein kovasti.

Joillekin ulkosuomalaisille Suomen itsenäisyyspäivän merkitys siis korostuu. Toisaalta olin juuri yhteydessä entiseen luokkakaveriini, joka on asunut Yhdysvalloissa yli 10 vuotta. Toivotin hänellekin hyvää itsenäisyyspäivää, mutta häneltäpä tulikin vastaus: "Ai niin perhana, itsenäisyyspäivä..." Hänellä Suomen itsenäisyyspäivän juhlinta on omien sanojensa mukaan tippunut tätä nykyä pois kalenterista, muutamien sattumuksienkin kautta. Joillekin ulkosuomalaisille voi siis käydä näinkin päin.

Tällä kertaa en itse lähde ruotimaan Suomen itsenäisyyspäivän tuomia korostuneita suomalaisuusfiiliksiä, vaan kerron eräästä toisesta havainnostani. Sain tunteen, että kerrankin ulkosuomalaisena sain Suomeen maksamilleni veroille vastinetta.

Johdantoa

Olin tänä vuonna alkuvuoden Suomessa palkkatyössä. Siinähän siis olivat taustalla ne ikävät pakkopalaamiset Suomeen viisumikoukeroiden vuoksi ja ohjelmassa oli uuden viisumin hakua. Maksoin palkastani tietenkin veroja normaaliin tapaan, mutta erityisesti sadattelin siihen nykyään vakiona ja pakollisena kuuluvaa Yle-veroa. Muillekin ulkosuomalaisille tiedoksi, että Suomessa siis tätä nykyä kerätään verovaroja Yleisradion palvelujen ylläpitämiseen. Vuonna 2016 Yle-vero on 0,68 % ansio- ja pääomatuloista, tietyt maksimi- ja minimirajat maksuissa kuitenkin huomioiden. Ajattelin silloin, että mokomakin Yle-vero, mitä minäkin tuolla omalla panoksellani muka saan, en mitään. Ja toisaalta, nekin yhteiseen Yle-laariin laitetut kympit tulisivat itselleni kyllä muuhunkin tarpeeseen, sillä olihan tiedossa, että pian omat tuloni olisivat taas pyöreät nolla. No, eipä siinä vikinät auttaneet, vaan verot oli kiltisti maksettava.

Itsenäisyyspäivänä sain ns. omani takaisin

Kun nyt sitten itsenäisyyspäivä 2016 koitti, sainkin ns. omani takaisin. Mutta eipä se mennytkään heti ihan niin kuin Strömsössä. Tänä vuonna itsenäisyyspäivän tv-ohjelmista minulle Linnan juhliakin tärkeämpi taisi olla itsenäisyyspäivän paraati. Se järjestettiin ensinnäkin synnyinkaupungissani Kajaanissa ja halusin nähdä vilauksia talvisesta synnyinkaupungistani. Toisaalta Puolustusvoimien paraatit ja muut juhlat ovat kuuluneet muutenkin lapsuus- ja nuoruusvuosiini varsin kiinteästi, kapiaisen tytär kun olen. Niinpä olin varautunut aivan supernostalgisiin fiiliksiin. TV-lähetys paraatista alkoi Suomen aikaa klo 17, meillä klo 7. Laitoin oikein kellon varmuuden vuoksi aamuksi soimaan, etten vain jäisi lähetyksestä paitsi. Heräsin ajoissa ja säntäsin netin ääreen. Mutta sitten. Sitten tuli Yle ja romutti koko homman. Vastassa oli tämä:

Yle Areenasta paraatin katsominen suorana lähetyksenä ei siis toiminut! Olin minä kiukkuinen. Manasin Ylen ja Yle-veron alimpaan kolkkaan ja kävi siinä jo pienen kiukkupostin kirjoittaminenkin mielessä. Noh, onneksi paraatin pääsi näkemään netin kautta sitten, kun varsinainen tv-lähetys oli ohi. Toisin sanoen suoran tv-lähetyksen seuranta ei onnistunut, mutta jälkikäteen katsominen kyllä. Ettekä ehkä uskokaan, kuinka arvokkaita minulle olivat ne hetket, kun sain bongata edesmenneen isäni kollegoita sekä paraatiin osallistuneista sinibareteista että paraatin yleisöstäkin. Tämän jälkeen sain vielä suureksi ilokseni todeta, että Linnan juhlien seuranta onnistui netistä suorana lähetyksenä myös täältä ulkomailta käsin. Niinpä sanon, että kiitos Yle ja kiitos itselleni, kun maksoin Yle-veron omalta osaltani. Tätä juhlahetkeä kannatti verovaroin kannattaa! Nyt ensimmäistä kertaa ulkosuomalaisena siis tunsin, että sain Suomeen samana vuonna maksamistani verovaroista jotakin vastinetta. 

Kun sitten illalla menin vielä katsomaan Yle Areenasta jotakin koostetta itsenäisyyspäivän tarjonnasta, siellä tulikin eteen palautelomake. Annoin nyt ihan rakentavassa hengessä ystävällistä palautetta ja juurikin meidän ulkosuomalaisten näkökulmasta. Tietyt päivät ja juhlat televisio-ohjelmineen ovat meille tärkeämmässä asemassa kuin moni Suomen kamaralta katsoen uskoisikaan. 

Jee, Linnan juhlat ulkomailta käsin katsottuna!

Ja nyt minä hullu vain jatkan lisää veroista ilakointiani:

Toinenkin kiva verojuttu

Juuri tällä hetkellä on sitten toinenkin mukava juttu, mitä Suomen verotukseen tulee. Olin vuonna 2015 valtaosan vuodesta vuorotteluvapaalla ja vuorotteluvapaan aikaisesta korvauksesta pidätettiin korvauksen suuruuteen nähden suhteessa aika korkeata veroprosenttia. (Minun jäädessäni vapaalle veroprosentti oli 20 + 2 %). Nyt sitten sain tuosta veromäärästä joitakin roposia takaisin veronpalautuksen muodossa. Olenkin aikeissa tilata sillä rahalla itselleni jotakin pientä hemmottelua, hierontaa tai muuta mukavaa.

Kiva loppuu aikanaan

No, kaikki hauskuus loppuu aikanaan, niinhän meille suomalaisille on kautta aikain opetettu. Nyt minullakin kytee taustalla melkoinen sotku ja vielä selvittämätön hässäkkä, joka realisoituu nimenomaan, jos palaan Suomeen. Mitään vilpillistä en ole tehnyt, sitä ei tarvitse epäillä. Sotkuksi Suomen byrokratiassa riittää, että asuu tietyn ajan ulkomailla. Mutta tästä kuviosta ehkä myöhemmin lisää. Ja hei, ymmärrän oikein hyvin, että kun ulkosuomalainen sohaisee muurahaispesää nimeltään Suomen verotus, voi se aiheuttaa joissakin lukijoissa kovin kärkkäitäkin kommentointitarpeita. Ennen kuin lähetät minulle kuitenkaan vihapostia esimerkiksi aloitussanoilla: "No kuka käski sinne ulkomaille muuttaa, senkin veropakolainen...", niin pyydän sinua laskemaan ensin rauhassa yhdestä kymmeneen. Tämän välipuhalluksen jälkeen kirjoitetut kommentit ovat paremmin tervetulleita.

Tällainen itsenäisyyspäivä tällä kertaa. Iloitsin siis verojen maksamisesta, voitteko kuvitella! Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!