P niin kuin pettymys x 5

Minulla on ollut blogissani tapana useampana kesänä kirjoittaa kootut kömmähdykset ja havainnot, kun olen käynyt ulkosuomalaisena Suomessa. Milloin olen ihastellut sen valoisia öitä, milloin hämmästellyt uusia tuotteita ja trendejä ruokakaupoissa. Kun käyn siellä harvoin, huomaan joka käyntikerta tipahtaneeni ainakin yhdestä lisäkelkasta. Viime kesän ihmettelyjäni voi lukea esimerkiksi täältä. Tällä kertaa nostan kuitenkin Suomen kesävisiitistäni p-alkuisia pettymyksiä. Ja tasapuolisuuden nimissä olen liittänyt postaukseni päätteeksi takaiskuja myös Piilaaksosta.

Kotimatkalla Kaliforniaan meillä oli välilasku New Yorkissa. Vielä auringonlaskun aikaan siellä oli 26 astetta lämmintä ja niinpä suurkaupungin siluetti uiskenteli kuumassa sumussa.

Ensimmäinen P: puukotukset

Kesäkuun alkupuolella Oulun kauppakeskuksessa tapahtui alle viikon sisään kaksi eri puukotusta. Ensimmäisen uhri oli alaikäinen lapsi, toisen ulkomaalaistaustainen mies. Tapaukset tulivat poikkeuksellisella tapaa iholleni monestakin syystä. Olin ensinnäkin molempien tapausten aikaan vain korttelin päässä tapahtumapaikasta, ja molemmilla kerroilla oli täysin sattumaa, etten valinnut reitikseni kävellä juuri tuon kauppakeskuksen läpi.

Ensimmäisen puukotuksen aikaan olimme ukkokultani kanssa matkalla ystäviämme tapaamaan. Tuon tapaamisen aikana ukkokulta sitten jo lukikin netistä ensimmäiset otsikot puukotuksesta ja kuinka ollakaan, pikapikaa uutiseen kirjatut silminnäkijähavainnot puukottajasta täsmäsivät täydellisesti ukkokultaan itseensä. Myöhemmin nämä havainnot sitten tarkentuivat ja muuttuivat, eivätkä enää (onneksi) kuvanneet ukkokultaani. Ehtipä tuo jo toteamaan, että taisi sitten tullakin linnareissu...

Lisäksi puukotuksia tietenkin käsiteltiin uutisissa monta monituista päivää. Tämä piti kauheat tapaukset myös aktiivisesti mielessä. Niin paljon kuin uutisissa kerrotaankin USA:n väkivallanteoista ja ampumisrikoksista, niin se, että tällaista sattuu entisessä kotikapungissani Suomessa, tuntui suorastaan järkyttävälle. Puukotuksille epäiltiin nimenomaan rasistisia motiiveja, mikä ravisteli erityisesti, sillä asumme täällä monien eri kulttuurien sulatusuunissa. Ja kyllä, ei ole omakaan alueemme täällä Kaliforniassa puhdas pulmunen, tiedostan sen hyvin, mutta nämä puukotukset romuttivat minun ruusuista kuvaa entisestä kotikaupungistani kovasti.

Toinen P: pankit

Tällä Suomi-reissulla meidän piti asioida myös pankissa. Ja valitettavasti kaksikin eri kertaa. Olihan se erikoista, että pankkimme konttori oli auki vain vaivaiset kuusi tuntia viikossa! Kolmena viikonpäivänä, aina kaksi tuntia kerrallaan. Ja molemmilla asiointikerroilla konttorissa aivan mahdottomat määrät ihmisiä! Ja miksipä ei olisi, kun aukioloaikoja on typistetty noin minimiin. Ukkokullalle isot kiitokset jonotusurakasta meidän molempien puolesta.

Kaiken kukkuraksi oli pankissa käynyt edellä jonottavien asiakkaiden kohdalla ilmi, ettei sieltä saa käteistä! Siis mikä se sellainen pankki on, mistä ei saa rahaa! Myöhemmin netti todisti, että kyseisellä pankilla on Suomessa todellakin vain kaksi konttoria, joista voi nostaa käteistä. Oulussa kaukaisimmat asiakkaat olivat tuolloin tulleet Kemistä, missä ei ole konttoria enää ollenkaan. Ja tyhjin käsin lähtivät lopulta käteistä hakemaan tulleet kemiläiset. On tämä pankkimaailma mennyt kyllä tosi kummalliseksi Suomessa, huh huh.

Kolmas P: pullonkorkit

Nyt "pääsin" minäkin sitten ensimmäistä kertaa käyttämään EU-säädösten mukaisia juomapulloja ja tetrapakkauksia, joista muovinen korkki ei lähde kokonaan irti. Idea tämän taustalla on tietenkin kultainen, pyrkiä vähentämään luontoon jääviä muovikorkkeja, mutta käytössä kierteisiinsä kiinnijäävä korkki oli kyllä raivostuttava! Kyllä siinä aika monet mehukeitot lorahti pöydälle ja vichyt rinnuksille, kun ensimmäisiä kertoja korkin kanssa temppuilin. Ja jos oli huulipunaa, niin pullon suusta juoman hörppääminen korkin kanssa sai punat mahtavasti leviämään...

Ei irtoa Suomessa korkki, ei.

Loppuvisiittiä kohti korkkien kanssa alkoi päästä jo vähän paremmin sinuiksi, ja olikin hauska, kun sitten palasimme tänne Atlantin toiselle puolelle, niin oikein hämmennyin, kun korkit taas irtosivatkin kierteistään.

Ja tältähän se sitten näyttää, kun korkki irtoaa pullostaan, eikä sitä laiteta enää takaisin. Tämä löytyi Tyynenmeren rannalta.

Piilaaksossa odotti sitten omat pettymyksensä:

Neljäs P: paahde ja palot

Piilaaksossa meidät vastaanotti ensinnäkin tosi helteinen sää. Useina päivinä lämpötilat ovat kohonneet yli 35 Celsius-asteen. Lisäksi huomasin, että Suomen viileähkön kesäsään jälkeen täällä jo 28 asteen lämpö tuntui aluksi muka todella kuumalle. Totuttaumista siis vaativat taas nämä kalifornialaiset paahteet. Eikä paahde ole ollut lainkaan leikin asia: parissa päivässä ainoastaan meidän piirikunnassamme raportoitiin 19 kuolemantapausta, joiden tiedettiin tai vahvasti epäiltiin johtuvan kuumuudesta.

Aika monena päivänä puhelimen näytölle on tullut tämä varoitus säätietoja katsellessa.

Tätäkin isompana pettymyksenä kuitenkin saimme heti kuulla ja lukea paikallisuutisista maastopaloista ympäri Kaliforniaa. Yksi iso sellainen roihuaa edelleen Pohjois-Kaliforniassa ja tämän vuoksi mm. Lassen Volcanic -kansallispuisto on jouduttu sulkemaan. Vaikka ilmanlaatu on toistaiseksi pysynyt Piilaaksossa vielä hyvällä tasolla, niin silti saapuminen Suomesta maastopalojen keskelle tuntui surulliselle. Suomessa minä suorastaan iloitsin, kun alkoi vesisade. Sateet ovat meille täällä harvinaista (lue: olematonta) herkkua tähän aikaan vuodesta.

Kaatosade Helsingin keskustassa. Olisi kovin tervetullut tämä sade tänne meille.

Viides P: paunahinta

Pienoinen pettymys, tai sanoisinko paremminkin järkytys odotti myös ensimmäisellä ruokakauppareissulla Piilaaksossa. Kasvimaamme oli sanalla sanoen räjähtänyt mittoihinsa Suomi-visiitimme aikana. Kaksi kurpitsapuskaa oli vallannut tilan, ja satoakin oli sylikaupalla. Niinpä päätin valmistaa kesäkurpitsalasagnea. Pakastimen olimme syöneet ennen Suomeen lähtöämme kiitettävän tyhjäksi, jotta Suomi-tuliaiset kuten ruis- ja kauraleivät mahtuisivat sinne. Mutta olimme kuluttaneet pakastimesta myös kaikki jauhelihapaketit, joita minulla useimmiten on kuitenkin ainakin yksi siellä hätävarana.

Ostan jauhelihan yleensä luomuversiona tukkuliike Costcosta, missä se on edullisempaa, mutta nyt en viitsinyt lähteä yhden paketin vuoksi sinne väenpaljouteen, vaan hankin jauhelihan lähimmästä Safeway-ruokakaupasta. Olinhan minä pyllähtää selälleni, kun näin jauhalihapaketin hinnan hyllynreunassa. Pauna vähärasvaista luomujauhelihaa maksoi 13 dollaria, mikä tekee kilohinnaksi 29 dollaria (27 euroa)! Rasvaisempi ja ei-luomu versio ei ollut juurikaan sen edullisempaa: 12 dollaria paunalta. Kun olin juuri nauttinut Suomessa ruokakauppojen edullisista hinnoista, joskin huomasin hintojen nousua vuoden takaiseen minäkin, tuntui tämä Piilaakson hintataso jälleen kerran aivan mahdottomalta. Onneksi sentään se kesäkurpitsa oli lasagneen puoli-ilmainen raaka-aine kompensoimaan superkallista jauhelihaa. Hyi kamala, puistattaa tuo hinta vieläkin!

Tällaisia isompia ja pienempiä pettymyksiä tällä kertaa. Niistä joidenkin kanssa on helpompi elää, kuten pullonkorkit, mutta joidenkin kanssa on vain elettävä, kuten jo tapahtuneet puukotukset ja maastopalot. Mutta ei vaivuta synkkyyteen, olihan valtaosa ajasta Suomessakin iloista ja ihanaa. Tavata ystäviä, nautiskella Suomi-makuja ja viettää aikaa maaseudulla. Mukavaa alkanutta elokuuta kaikille eli aika sanoa teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Syksy saapui, sade ei

Toisin kuin usein luullaan, ei meillä täällä Pohjois-Kaliforniassa ihan ainainen helle ja kesä ole. Yleensä kolmesta neljään kuukautta vuodesta eletään säiden puolesta syksy- ja talvikuukausia täälläkin ja olemme juuri nyt tässä siirtymäkohdassa vaihtamassa kesäkeleistä syksyyn.

Tänä vuonna syksy saapui käytännössä yhdessä yössä, marraskuun ensimmäisen viikon päätteeksi. Lämpötilat romahtivat kertaheitolla hellelukemista ainoastaan +13 Celsius-asteeseen. Tuo onkin tyypillisesti se kylmin päivälämpötila, joka piilaaksolaiseen talveen kuuluu. Nyttemmin päivälämpötilat ovat taas kohonneet, mutta yöt tuppaavat olemaan jo tosi viileitä. Olemmekin saaneet laittaa jo kaasulämmittimen kotosalla päälle ja ulko-ovien alle vetostopparit, ettei lämpö karkaisi kalifornialaisille harakoille. Tähän mennessä kylmin yölämpötila tälle syksyä on ollut +2 astetta. Tyypillisesti kerran tai kaksi talvikuukausien aikana käväistään yöllä myös hitusen pakkasen puolella, mutta lunta Piilaaksossa ei sada. Tykkään kovasti syksystä ja minusta on ollut oikein kivaa vetää vaihteeksi iltaisin vähän villapaitaa päälle ja ottaa uudet lämpimät karvatennarit käyttöön.

Aurinkoa meillä piisaa edelleen päivittäin, mutta nyt on kovat toiveet ensi tiistaissa! Josko me saataisiin ensimmäinen kunnon sade! Ennusteet täällä kyllä vaihtuvat tiuhaan, joten ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa...

Sadetta odotellen

Talvikuukaudet tuovat Pohjois-Kaliforniaan tyypillisesti kovasti kaivattuja sateita ja nyt niitä yhä edelleen täällä odotellaan. Pari kertaa sääennusteissa sadetta on jo luvattukin, mutta aina vain sadepilvet ovat vielä meidän kolkan kiertäneet. Viime talvi, erityisesti tammi-helmikuu, oli San Franciscossa ja Piilaakson ympärillä poikkeuksellisen kuiva ja edelliset sateet olemme saaneet siis huhtikuun alkupäivinä. Aivan, ei siis sateita seitsemään kuukauteen! Voitte uskoa, kuinka rutikuiva luonto täällä on! Nyt kahtena peräkkäisenä perjantaina olemme saaneet ennusteidenmukaisen, mutta lopulta aivan pikkuriikkiseksi jääneen sateen. Molemmilla kerroilla olimme sattumoisin juuri sillä hetkellä iltakävelyllä, mutta nämä kaksi pikku sadetta eivät valitettavasti kastelleet oikein kunnolla edes asfalttia, eikä meitä. Luonto siis huutaa edelleen vettä ja kovasti. Tyypillisesti nämä ensimmäiset sateet ovat aina hyvin paikallisia eli maili pari meistä etelään voi olla satamatta tai toisin päin.

Pitkään jatkunut sateettomuus saa myös osan ihmisistä oireilemaan. Monilla allergiat ja astmakohtaukset ovat pahimmillaan näin syksyisin, sillä ilma ei ole sateiden myötä päässyt puhdistumaan pölyistä moniin kuukausiin. Tämä siis toisin kuin Suomessa, missä pahimmat allergiaoireet koetaan siitepölyistä yleensä keväisin ja kesäisin. Ja minullehan yksi paikallinen lääkäri kerran sanoikin, että jokainen Piilaaksossa asuva kehittää itselleen jonkinlaisen allergian viidessä vuodessa. Noh, kop-kop, vielä ei itselleni ole onneksi allergioita puhjennut.

Liikenteessä odotettavissa kauhua ja kaaosta

Sitten kun se ensimmäinen kunnon sade lopultakin tulee ja sadevedet jäävät lammikoiksi asti myös monikaistaisille moottoriteille, niin silloin kannattaa, jos suinkin mahdollista, pysyä poissa liikenteestä! Täkäläiset eivät nimittäin ensinnäkään osaa ajaa sateessa eli turvavälit ovat aika lailla nolla. Myöskään ajovauhtia ei älytä hiljentää sateella yhtään. Ehkä ne opit sitten viime sateiden seitsemässä kuukaudessa pääsevät unohtumaan tai jotain. 

Lisäksi kun moottoritien pintaan on useiden kuukausien ajan kertynyt öljyä ja kaikenlaista pölyä, niin ensimmäinen sade tekee ajoväylistä aivan peililiukkaat. Tämä yhdistettynä siihen, etteivät kaikki paikalliset todellakaan pidä autonrenkaidensa urasyvyyksistä minkäänlaista huolta, niin kaaosmainen soppa moottoriteillä on valmis. Kolareita sattuu ensimmäisten sateiden aikaan todella paljon. Täällä ei ole mitenkään tavatonta, että ensimmäisillä sadekeleillä ihmiset ajavat autonsa jopa katolleen moottoritiellä, mikä itsestäni tuntuu aivan järjettömälle. Mutta totta se vain on, sellainen näky on tullut pariin kertaan itsekin omin silmin todistetuksi. Tämä jokasyksyinen kolarisuma on siis Piilaaksossa vielä edessä. Kun Suomessa joka vuosi talvi yllättää autoilijat, niin täällä meillä vuosi toisensa jälkeen yllättäjänä toimii syksyn ensimmäinen sade.

Lopuksi vielä muutamia syyskuvia tältä viikolta aamulenkkini varrelta. Osa puista on vaihtanut asunsa suloisiin ruskan väreihin, mutta sypressit, palmut, havu- ja sitruspuut pysyttelevät vihreinä läpi talven. 

Jonkun onnellisen greippipuu suorastaan notkui hedelmistään.

Palmut pysyvät vihreinä läpi vuoden.

Naimisissa syksyn kanssa.

Tällaiset syyskuulumiset tällä kertaa. Me jäämme odottelemaan kauan kaivattuja sateita. Kenellä niitä onkaan liikaa ja riesaksi asti, voitte lähettää tänne, kiitos! Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lamborghinin silittelyä ja vesisateita

Ehkäpä muistatte, kun kerroin ukkokullan työkaverin vähän hurahtaneen autoihin. Nyt tämä kaveri sai tehtaalta tilaamansa ja mittatilaustyönä valmistetun Lamborghininsa toimitettuna tänne Piilaaksoon, joten niin vain oli lähdettävä meidänkin tätä Italian ihmettä ihastelemaan. Tästä jos mistä voi sanoa, että "hella cool"!

Kyllähän kyseessä ärhäkkä peli oli. Pääsin sitten istumaan ratin taakse minäkin, mutta en sentään ajamaan, hui olkoon! Kiihtyvyys nollasta sataan (km/h) nimittäin kestää tällä vekottimella vain 2,8 sekuntia! OMG! Ehtiikö siinä edes kissaa sanomaan? No ei!

Siinä ne 602 heppaa kehrää!

Saimme siis kuunnella V10-moottorin pörinää, mutta vain avonaisessa autotallissa, sillä jälleen kerran täällä oli sadepäivä. Niinpä koeajolle märille teille ei tuolla supermenopelillä ollut mitään asiaa ja Lamborghinin ihastelu sai siis jäädä vain silittelyasteelle. 

Tästä pääsemmekin sopivasti postauksen jälkimmäiseen aiheeseen:

Sadetta, sadetta ja lisää sadetta

Tiedättekös lukijani, että täällä on satanut viime viikot aivan järkyttävän paljon vettä! Tammikuun 22. päivään mennessä tänä vuonna on alueellamme ollut vain viisi sateetonta päivää! Sadepäiviä on siis ollut 17. Lisäksi monin paikoin vettä on tullut niin paljon, että asuinalueita, moottoriteitä ja niiden ramppeja on joutunut tulvavesien valtaan. Teitä on ollut poikki paitsi veden, myös muta- ja kivivyöryjen vuoksi. Joitakin teitä on jopa sortunut (sinkhole). 

Paikallisissa säätiedotuksissa saderintamat ilmoitetaan aina myrskyinä (storms) ja niistä kovasti varoitellaan. Varoitukset ehkä pääosin siksi, että paikalliset eivät osaa ajaa autoa sateella ja täällä sattuu sateiden aikaan todella paljon kolareita. Useimmiten nämä säätiedotuksissa ennustetut "myrskyt" eivät ole kuitenkaan normaalia sadetta kummempia, mutta nyt parin viime päivän aikana myös tuuli todella yltyi myrskylukemiin aiheuttaen lisää tuhoja. Puita on kaatuillut ja viime yönä meilläkin oli ollut sähkökatko. 

Yksi myrskyn kouriin jäänyt maamerkki on Tyynenmeren rannalla sijaitsevan Aptosin laiturin päässä säilytetty laivanhylky. Vuonna 2000 tämän nähtävyytenäkin toimineen laivan kannelle pääsi vielä kävelemään. Helmikuun 2016 myrskyissä laiva repeili neljään osaan ja nyt viikonloppuna myrskyaallot tuhosivat laivan kokonaan. Tosi harmillinen juttu. Mekin olemme käyttäneet joitakin vieraistamme tässä laituripaikassa. Kuva: Kron4 News.

Vertailun vuoksi tässä ottamani kuva Aptosin laivanhylystä marraskuussa 2014. Tällöin laivan kannelle ei enää päässyt sen heikon kunnon vuoksi.

Mutta sitten takaisin sateisiin. Myös sademäärät Pohjois-Kaliforniassa ovat olleet isoja. Sierra Nevadan vuoristoon sateet tulevat tähän aikaan vuodesta lumena ja muistan, kun tässä eräänä tammikuisena päivänä annettiin lumisadevaroitus eteläiselle Lake Tahoen alueelle. Alueelle odotettiin lunta yhdestä kolmeen metriä yhden vuorokauden aikana! 

Vesisateet ovat totta kai tehneet hyvää Kalifornian monivuotisen kuivuuden riipomalle vesitilanteelle, mutta nyt Pohjois-Kalifornian vesivarantoaltaita on jouduttu jo tyhjentämään, sillä vettä ei altaisiin enää mahdu. Eli pikku hiljaa näiden sateiden toivoisi jo hellittävän!

Mutta ei kai tässä muutakaan voi, kuin päivästä toiseen hokea: etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta. Etanan sarvia ja aurinkoista poutapäivää odotellen sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kalifornian maastopaloalueella

Hei taas pienen tauon jälkeen! Minun oli tarkoitus saada tämä postaus ulos jo ennen häämatkaamme, mutta hässäkäksihän ne hetket ennen reissua menivät ja niinpä postaus jäi roikkumaan. Nyt upeampaakin upeampi häämatkamme on harmillisesti jo takanapäin, mutta sainpa kirjoiteltua maastopaloaiheisen postaukseni loppuun. Enää tämä aihe ei ole aivan niin ajankohtainen, kuin se vielä reilu kaksi viikkoa sitten olisi ollut, sillä nyt tännekin on saatu jo sateita. Syksy oli siis saapunut kuin salaa Piilaaksoonkin häämatkamme aikana. Mutta tuskinpa Kalifornian maastopalot tähän loppuivat eli taitavat olla valitettavasti sellainen kestomaanvaiva jatkossakin.

Oikeanpuoleinen rinne on palanut mustaksi.

Maastopalot uutiskynnyksen ylittäjinä

Olin hiukan yllättynyt kesän ja alkusyksyn aikana kuinka Kalifornian maastopalot saivat mediatilaa Suomessa asti. (Tämä hämmästely nyt voi tosin johtua vain siitä, että täällä uutisissa kerrotaan ainoastaan tyyliin tapahtumista 10 mailin säteellä omasta navasta eli Eurooppa tai muutkaan kaukaiset maanosat eivät todellakaan kuulu päivittäisiin, viikottaisiin, eikä välttämättä edes kuukausittaisiin uutisiin.) Huomasin siis Kalifornian maastopalouutiset Suomi-visiitillänikin ja jotkut kysyivätkin, ovatko maastopaloalueet lähellä meidän asuinaluettamme. No, vielä silloin pystyin vastaamaan, että eivät ole. Kaikki silloiset paloalueet sijaitsivat useiden satojen mailien päässä Piilaaksosta, eikä niistä näkynyt tai tuntunut konkreettisia haittoja arkeemme. Kunnes sitten... 

Syyskuun lopussa alkoi ärhäkkä maastopalo Santa Cruzin vuoristossa, joka sijaitsee enää noin 10 mailin päässä Piilaakson eteläisimmistä osista ja 20 mailin päässä meiltä. Tällöin palo sai tietenkin myös enemmän huomiota paikallisuutisissa ja tuntuipa eräänä päivänä selvää savun hajua omaankin nokkaan. Uutispätkissä kotinsa palossa menettäneitä perheitä haastateltiin karrelle palaneiden kotiraunioiden äärellä. Olihan se kerrassaan surullista ja kauheaa katsottavaa. Onneksi heidänkin tapauksissaan kuitenkin erilaiset yhteisöt laittoivat nopeasti avustuskeräyksen pystyyn ja kotinsa menettäneille pystyttiin ensihätiin tarjoamaan ainakin puhtaita vaatteita ja muita päivittäistarpeita.

Sunnuntaiajelu paloalueelle

Kun maastopalo oli saatu jo muutamia päiviä aiemmin kokonaan sammutetuksi, lähdimme eräänä viikonloppuna ajelulle tuonne Santa Cruzin vuoristoon. Ajoimme myös Loma Prietan kukkulalle, joka oli tämän paloalueen keskellä. Näky oli pysäyttävä. Edessä avautui maisema ilman värejä! Laajoilta alueilta maasto oli siis täysin mustaa tai hiilenharmaata. Kyllä siinä pari ylimääräistä kertaa nielaisi, kun pikimustaa maisemaa silmäili. Onneksi ajotielle ei sattunut näkymään yhtään hiileksi palanutta kotitaloa. Olisin varmastikin alkanut vollottamaan sillä sekunnilla, niin pahalle kotinsa menettäneiden puolesta tuntui jo pelkästään maisemia katsellessa.

Pari vihreätä tupsua on vielä pensaisiin jäänyt, muutoin maiseman väri on pelkkää mustaa tai harmaata.

Koko matkan tuolle kukkulalle ajaessa näimme tienvarteen pykättyjä kylttejä, joissa alueen asukkaat kiittelivät sydämiensä pohjista paikallisia palomiehiä urheasta sammutustyöstä. Tuskin pystyn itse edes kuvittelemaan sitä ihmisten kiitollisuuden määrää tapauksissa, joissa palo on jo levinnyt ajotien toiselle puolelle maastoon, mutta lopulta kuitenkin oma koti palosta selviää. Kai kiitoskyltin värkkääminen portinpieleen olisi vähintä mitä haluaisi tehdä.

Palon jälkeen uudet huolet

Vaikka palo oli tosiaan saatu sammutettua jo useita päiviä sitten, niin siitäkin huolimatta alueella kierteli vielä erilaisia huoltoautoja tarkistelemassa maaston tilaa. Harmillisesti nuo maastopalon runtelemat alueet ovatkin sitten seuraavaksi jo uusien huolien armoilla ja arvelen, ettei tällainen enää kansainvälistä uutiskynnystä ylitä. Vain muutamaa päivää myöhemmin oli alueelle nimittäin luvassa kunnon vesisade. Seuraavaksi näitä maastopaloalueita uhkasikin sitten mutavyöryt, sillä vuorenrinteissä ei enää ollut juurikaan kasvillisuutta sadevesivirtaumia hillitsemään. Jälleen saman alueen asukkaita kuvattiin ja haastateltiin tv-uutisissa. Nyt he täyttivät hiekkasäkkejä ja asettivat niitä vuorenrinteillä sijaitsevien kotiensa suojaksi. Jos tuli selvittyä maastopalosta, selviäisivätkö he vielä mutavyöryistäkin? Aika raskasta, sanoisin!

Loma Prietan kukkulaa.

Lopuksi vielä aiheesta hiukan poikkeava, mutta ainakin omasta mielestäni mielenkiintoinen tietoisku: 

Kovan onnen alue jo ennestään

Kyseisellä Loma Prietan kukkulalla on katastrofikuuluisuutta jo ennestäänkin. Vuonna 1989 Kaliforniassa tapahtuneen maanjäristyksen keskus nimittäin sijaitsi Loma Prietan huipun kohdalla ja maanjäristys onkin saanut nimen 1989 Loma Prieta earthquake. Järistys oli suuruudeltaan 6,9 magnitudia ja siinä menetettiin 63 ihmishenkeä. Lisäksi yli 3700 ihmistä loukkaantui. Järistyksen suurimmat tuhot syntyivät San Franciscon ja Oaklandin kaupungeissa, mutta olipa mukana onneakin:

Juuri järistyksen aikaan klo 17 pelattiin isoa baseball-ottelua World Series, joka oli kerännyt silloiselle, San Franciscon ydinkeskustasta kauempana sijaitsevalle Candlestick Park -pelikentälle 62 000 katsojaa. Tämän baseball-pelin ensinnäkin uskottiin pelastaneen järistyksessä huomattavan määrän ihmishenkiä. Nimenomaan tiet ja sillat kärsivät järistyksessä ne isoimmat vauriot ja ruuhka-ajan liikennettä oli pelin vuoksi normaalia vähemmän ihmisten ollessa joko pelissä paikan päällä tai televisioidensa ääressä. Toisekseen kyseisen pelin ja sen televisioinnin ansiosta vuoden 1989 maanjäristys oli myös ensimmäinen iso maanjäristys Yhdysvalloissa, mikä lähetettiin suorana lähetyksenä televisiosta maanlaajuisesti. Oli siis suorastaan onni, että amerikkalaiset olivat urheiluhullua kansaa jo vuonna 1989. 

Hui, tällaisia luonnonkatastrofikatsauksia tulin kirjoittaneeksi tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 5

Hupsista! Listasin teille amerikkalaisia kummajaisia edellisen kerran tammikuun lopussa, joten edellisten kummajaisten ihmettelystä onkin vierähtänyt aikaa jo yli kaksi kuukautta! Tämä ei suinkaan ole merkki siitä, etteikö kummajaisia edelleen eteen tupsahtelisi, en vain ole ehtinyt niitä tänne blogiini asti kirjoittaa. Mutta nyt. Nyt on jälleen korkea aika raottaa muutamia amerikkalaisia kummajaisia. Tässäpä siis jälleen yksi erä lisää outouksia teidänkin ihmeteltäväksi: 

Kuivaa vai kosteaa?

Tästä pohjois-kalifornialaisesta säästä tai ilmastosta ei kyllä ota Erkkikään selvää! Olenkin kirjoitellut teille paikallisista sääilmiöistä ja sään vaihtuvuudesta aikaisemminkin, mutta viime aikoina on ollut mielen päällä tämä "kuiva vaiko kostea?" -dilemma ja se kyllä melkoinen kummajainen onkin. 

Kaliforniahan on tunnettu kuivuudestaan ja esimerkiksi viime talvena, joulu-helmikuun aikana täällä oli 40 päivän jakso, jolloin ei satanut pisaraakaan vettä. Tästä huolimatta, pyykkien kuivaksi saaminen ilman kuivausrumpua tuntui mahdottomalle, ja juuri erityisesti noiden kuivien talvikuukausien aikana. Samoin esimerkiksi keittiön hehtaariuunin luukunrivassa roikkuva keittiöpyyhe oli aina märkä! Että se sitten otti kupoliin, kun ei siihen saanut enää käsiään kuivatuksi. Eikä se vaihtamalla parane! Kun se pyyhe ei kuivu, niin se ei kuivu!

Eli onko täällä nyt sitten kuivaa, kosteaa vai märkää? En minä tiedä! Olen tippunut tämän asian suhteen kärryiltä jo aikoja sitten, jos olen koskaan kärryillä ollutkaan. Ja joo, on talviajan kovat yökosteudet sun muut, mutta miksi sitten luonto ja kasvit pysyvät rutikuivina ilman lisäkastelua, mutta pyykki ja keittiöpyyhe pysyvät märkinä, häh?!

Siinä se märkä ja ruttuinen rätti roikkuu.

Onneksi jo tuntuu, että tämä kummajainen on alkanut helpottamaan näin kevätkuukausien aikana, mutta tämä seuraava kummajainen taitaa olla aina vain pahenemaan päin.

Kadonneet kirjakaupat

Kirjakauppoja ei täältä tahdo löytyä enää mistään. Saimme vieraita Suomesta ja heillä oli aikeissa ostaa täältä yksi tietty kirja kirjakaupasta. Käyntinsä San Franciscossa ei tuottanut tulosta, tosin tuskin aivan joka katua ehtivät tietenkään siellä tutkimaankaan. Käyntinsä San Josessa ja kysely siellä paikalliselta kuitenkin antoi vastauksen, ettei San Josen keskustassa ole enää kirjakauppaa. Kun kyseessä on kuitenkin miljoonan asukkaan kaupunki, on mielestäni aika kummallista kirjakaupan puuttuminen kokonaan. Kolmannella etsintäkerralla vieraamme olivat toivorikkaina, sillä olimme aivan huippuyliopisto Stanfordin kupeessa sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Mutta ei, ei yliopisto-opiskelijoidenkaan lähinaapurista kirjakauppaa löytynyt. Ostoskeskuksen vartijan antama vastaus kirjakauppatiedusteluihinsa oli: "Google man, Google!"

Digitaalisuus on siis tehnyt tehtävänsä täälläkin: netti ja e-kirjat ovat suosittuja. Lisäksi pitkien ajomatkojen ja ruuhkien vuoksi täällä harrastetaan todella paljon nettikaupoista tilaamista. Nettikauppaa on meidänkin tullut jo täällä harrastettua huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja miksipä ei, kun onhan se tosi kätevää. Paketti saattaa tulla samana päivänä ovellesi ja itse säästyt ruuhkissa ajamiselta sekä parkkipaikan etsinnältä. 

Niinpä täällä tilattaneen myös kirjat nykyään valtaosin nettikauppojen kautta. Kirjakaupat alkavat olla täällä siis todellisia harvinaisuuksia. Pian kummajaisia itsekin.

Stanfordin ostoskeskuksessa on Piilaakson ainoa Marimekko-liike, toinen löytyy San Franciscon keskustasta. Tässä kuva, kuinka Marimekko näkyy Stanfordin ostoskeskuksen sisustuksessa. Kiva!

Seuraavaksi hyppäämme Stanfordin ostoskeskuksesta Stanfordin yliopiston puolelle. Kummajaiseen olen nimittäin törmännyt sielläkin.

Akateeminen aktiivisuus - opinnoissa!

Stanfordin huippuyliopisto sijaitsee siis Piilaaksossa, kotikaupunkimme naapurissa. Ennen kummajaisen esittelyä en malta alkuun olla mainitsematta paria mielenkiintoista, yliopiston omilta nettisivuilta poimimaani faktaa tuosta opinahjosta.

Yliopistossa opiskelee yli 7 000 ylioppilasta, jotka suorittavat ensimmäistä yliopistotutkintoaan. Näiden lisäksi Stanfordissa opiskelee yli 9 100 jatko-opiskelijaa, joten yliopiston opiskelijajakauma on voimakkaasti painottunut jatko-opintoihin, päinvastoin kuin suomalaisissa yliopistoissa. Näiden yliopistossa kirjoilla olevien opiskelijoiden lisäksi on tietenkin vielä ne lukuisat verkko-opintojaan suorittavat ympäri maapallon. Vuonna 2014 Stanfordin yliopistoon hakijoiden hyväksymisprosentti oli 5,1 % ja sen seitsemässä eri tiedekunnassa on peräti yli 2 100 henkilökunnan jäsentä. Lisäksi Stanfordin yliopistossa pyörii huikeat 5 300 ulkopuolisella rahoituksella rahoitettua tutkimusprojektia! Kyllä, 5 300. Projektien lukumäärä suhteutettuna henkilökuntaan tarkoittaisi, että jokaisella henkilöstön jäsenellä olisi vastuullaan keskimäärin 2,5 projektia. Melkoinen akateeminen keskittymä on siis kyseessä. Mutta sitten sen kummajaisen pariin, mikä tähän miljööseen liittyy.

Stanfordin yliopistokampuksen kirkko, Memorial Church.

Kävimme eräänä iltana näyttämässä Suomi-vieraillemme Stanfordin yliopiston kampusta ennen kuin jatkoimme matkaa illalliselle. Olimme kaikki äimän käkinä, sillä illalla klo 18 jälkeen joka ikinen yliopiston parkkipaikka oli varattu! Arvelimme ukkokullan kanssa, että nyt täytyy olla Stanfordin kampuksen stadionilla jokin peli ja ihmiset ovat tulleet sitä katsomaan ja näin valloittaneet jokaisen parkkiruudun kampukselta. Lopulta löysimme autolle parkkipaikan, sellaisen, öhöm puoliksi sakkopaikan, mutta jätimme uskaliaasti auton siihen omatoimisen kampuskierroksemme ajaksi. 

Kierrellessämme kampusta, autot edelleen pyörivät kuumeisesti alueen useilla eri parkkialueilla etsien parkkeerauspaikkaa. Lopulta kysyimme yhdeltä opiskelijaneitokaiselta, että miksi täällä on niin täyttä vielä tähän aikaan illasta. Mahtaako olla jokin peli alkamassa? Neito totesi meille: "Ei kai tänään mitään peliä ole. Tämähän on ihan normaali ilta kampuksellamme. Meillä on katsos niin paljon myös iltaluentoja." Kyllä minulla ainakin loksahti leuka auki! Olen nimittäin varma, että menipä Suomessa minkä tahansa yliopiston parkkipaikalle arki-iltana klo 18-19 aikaan, niin vapaita parkkipaikkoja on valita asti. 

Stanfordin yliopistoa.

Toinen tapaus, joka kertoo yliopisto-opiskelijoiden ottavan opintonsa tosissaan, sattui ukkokullalle hänen vieraillessa Bostonissa. Hän törmäsi Harvardin yliopiston pieneen urheilujoukkueeseen, joka ilakoi voittopokaalinsa kanssa. Joukkue oli voittanut lajissaan ja ukkokulta lupasi tarjota joukkueelle pikku drinkit voiton kunniaksi. Mutta mikä olikaan joukkueen jäsenten vastaus? Eivät he voi vastaanottaa drinkkiä, kun huomenna on aamulla jälleen luennoille meno! Siis mitä ihmettä? Moniko suomalaisopiskelija kieltäytyisi voittojuhlissaan ilmaisesta drinkistä, vaikka seuraavana päivänä ne luennot olisivatkin?! 

Mielestäni tämä opiskelijoiden innokkuus ja sitoutuneisuus opintoihinsa on siis melkoinen kummajainen kun Suomeen vertaa. Kunnioitettava kummajainen.

Toki tämän akateemisen opintoinnokkuuden taustalla on varmasti se, että lukukausimaksut maksavat näissä huippuyliopistoissa maltaita, useita kymmeniä tuhansia dollareita lukukaudelta. Siinä on varmasti keppiä ja porkkanaa kerrakseen suorittaa opintonsa mahdollisimman nopeasti ja kunnialla loppuun.

Lisäksi ilta-ajan luentoja perustelee todennäköisesti ainakin se, että yliopisto käyttänee kursseillaan asiantuntijoina henkilöitä Piilaakson yrityselämästä ja näin illat ovat ainoa aika, jolloin nuo bisneselämän gurut pääsevät näkemyksiään ja oppejaan jakamaan. Tulipa vain mieleeni, että niinköhän opiskelijat Suomessa tulisivat nenäänsä nyrpistelemättä luennoille vielä klo 19. No, osa varmasti tulisi, mutta iso osa ehkä ei.

Yksi selätetty kummajainen!

Hahaa! Lopuksi minun täytyy raportoida vielä teille, kuinka olen päivittänyt arkemme suorastaan uudelle tasolle. Täällä eletään nyt kuulkaas amerikkalaista elämää versiota 2.0. Vai meneekö tämä uudistus jo suoraan versioksi 3.0? Avauduin teille postauksessani Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3 näistä paikallisista suihkutötteröistä, mutta katsokaapas, mitä minä olen meidän huusholliin jo jokin aika sitten hankkinut! Letkullisen suihkun, jee!

On tämä ylellisyys jo asennettukin ja hyvin toimii!

Täällä onkin kuulema tapana, että kun asunnosta muutetaan pois, otetaan suihkuletku muutossa mukaan ja kierretään asunnon perusvarustukseen kuuluva tötterösuihku takaisin. Letkullinen suihku on täällä siis ikäänkuin asukkaiden henkilökohtaista omaisuutta, ei taloyhtiön. Erikoista touhua!

Näihin uudistushenkisiin tuuliin päätän tällä kertaa ja sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!