torstai 6. lokakuuta 2016

Green Cardin anomisesta, osa 1: hakemus liitteineen ja mahdollinen matkustuskielto

Olemme ukkokullan kanssa siinä mielessä onnekkaissa asemissa, että ukkokullan työnantaja haluaa sponsoroida meille Green Cardit, aivan kuten useille muillekin piilaaksolaisissa IT-firmoissa työskenteleville työnantajansa tekevät. Tapa ei siis täällä Piilaaksossa ole mitenkään poikkeava.

Tällä kertaa siis teemana Green Card ja tämä onkin yksi minulta toivottu postausaihe. Asiaa tuppasi tulemaan sen verran, että olen jakanut jorinat kahteen osaan. Ensimmäisessä postauksessa kerron hiukan tuosta hakemuspaketista liitteineen sekä paljon puhutusta matkustuskiellosta hakemusprosessin aikana. Toisessa osassa avaan vähän Green Card -hakemusten käsittelyaikoja. Green Card ei nimittäin todellakaan tipahda kuin Manulle illallinen. Lisäksi kerron, millaisia vilunkipelejä näihin USA:n maahanmuuttoasioihin liittyy.
Tältä sen pitäisi näyttää. Lain mukaan korttia pitää kuljettaa aina mukana. Mallikappale kuvakaapattu sivulta: http://www.immihelp.com/


Mikä ihmeen Green Card?


Green Card, "vihreä kortti", viralliselta nimeltään Permanent Resident Card antaa hakijalleen pidempiaikaisen oleskeluluvan Yhdysvaltoihin kuin viisumit. Itseasiassa Green Card -status on voimassa (tietyin ehdoin) eliniän, mutta sen osoittava kortti vanhenee 10 vuoden kuluttua ja kortti vaatii uusimisen. Meidänkin viisumit ovat voimassa 3+2 vuotta, joten kohta olisi edessä tuon kahden lisävuoden anominen mikäli aikoo maassaoleskeluaan jatkaa. Green Cardin haltijoita ei voida enää käännyttää maahantulotarkastuksissa ja tämä, jos mikä olisi tärkeä pointti minulle! Kyllähän te tiedätte, kun oli ne eräät tapaukset 1 ja 2...

Green Card sisältää samassa myös työluvan. Niinpä se nyt saattaisi minullakin olla jollakin aikajänteellä tulevaisuudessa amerikkalainen työlupa käsissäni ensimmäistä kertaa! Siis saattaisi. En todellakaan nuolaise ennen kuin mitään tipahtaa. Työlupaa on toki mahdollisuus hakea kahden vuoden määräaikaisena lupana erikseenkin. Minun viisumityypilläni kahden vuoden työluvan hakeminen maksaisi 380 dollaria ja käsittelyajat Kaliforniassa ovat tällä hetkellä 3,5 kuukautta. Vielä alle vuosi sitten käsittelyaika oli 3 kk.

Green Cardilla saa muitakin etuja, kuten immuniteetin tulevia maahanmuuttosääntömuutoksia kohtaan. Sellaisia, mitkä voisivat vaikeuttaa oleskelua väliaikaisen oleskeluluvan tapauksessa. Lisäksi se oikeuttaa esimerkiksi hakemaan hallinnon tukirahaa kouluttautumiseen ja perustamaan yrityksen. Äänioikeutta Green Card ei kuitenkaan anna, vaan siihen vaaditaan Yhdysvaltain kansalaisuus. Muista Green Cardin tuomista eduista voi lukea halutessaan täältä


Hakemuspaketti, paino sanalla paketti


Green Card -hakemukset osoitetaan Yhdysvaltain kansalaisuus- ja maahanmuuttopalveluille (USCIS, U.S. Citizenship and Immigration Services) ja hakemukseen vaaditaan aikamoinen nivaska papereita. Meille nämä hakemukset onneksi valmisteli ukkokullan työnantajan lakimies. Tosin lakimiehen toimisto sijaitsi eri aikavyöhykkeellä Teksasissa, joten aivan suoraviivaisesti ei tämäkään kuvio sujunut. Mutta aika mallikkaasti kuitenkin, huh. Ja itsehän tietenkin lomakkeisiin vaadittavat tiedot piti toimittaa, ei lakimies niitä itse voinut runoilla. Parinkin eri Facebook-ryhmän keskustelujen mukaan hakemukset on kuitenkin täysin mahdollista täyttää onnistuneesti myös ilman lakimiestä. Ohjeita on saatavilla verkosta.

Lisäksi hakemukseen tarvittiin kasa liitteitä. Tällaisia olivat mm. syntymätodistuksen pitkä versio (pitkässä versiossa ilmenee myös vanhempien nimitiedot kokonaisuudessaan), vihkitodistus, kuusi kappaletta salamatuoreita passivalokuvia, kopiot nykyisen ja vanhentuneiden passien kaikista sivuista sekä lääkärintodistus. Eikä ihan mikä tahansa lääkärintodistus. USCIS on valtuuttanut vain tietyt lääkärit maahanmuuttoasioissa lääkärintarkastuksia tekemään, mutta on onneksi listannut lääkärit omille sivuilleen haettaviksi. Niinpä Green Card -anomukseenkin tarvittiin lääkärintodistus juuri tällaiselta valtuutetulta lääkäriltä.

Lääkärintarkastuksen keskeisimpiä tutkimuskohteita tuntui olevan voimassa olevien rokotuksien läpikäyminen sekä testit, ettei hakijalla ole kuppaa, eikä tuberkuloosia. Meitä suomalaisia, jotka tulemme hyvinvointivaltiosta saattaa hyvinkin tällaiset kuppa- ja tubitestit huvittaa ja ne ovatkin varmaan valtaosalle meidänkaltaisiamme läpihuutojuttu. Pitää kuitenkin muistaa, että Yhdysvaltoihin pyrkii väkeä ties mistä maailmankolkista. Sellaisistakin, joissa ei ole kansallisia rokotusohjelmia, tai ainakaan kaikki kansalaiset eivät ole rokotusrumbaa syystä tai toisesta läpikäyneet. Meikäläisen kuppa- ja tubitestit näyttivät sentään miinusta, mutta kappas, niinpä vain verikokeissa selvisi, että minultakin yksi vaadittu rokote uupui. MMR-rokote (suomeksi MPR), joka suojaa tuhka- ja vihurirokoilta sekä sikotaudilta. Ukkokulta on kyseisen rokotteen saanut Suomen Puolustusvoimien sponsoroimana.

Niin, Suomessa on tottunut, että ainakin lyhytaikaisiin sairaspoissaoloihin on riittänyt yksisivuinen lääkärintodistus, mutta Green Card -anomuksen lääkärintodistus oli kaiken kaikkiaan 9-sivuinen. Lisäksi lääkärintodistus toimitetaan tutkitulle itselleen sinetöitynä. Sinetöityjä kuoria ei saanut avata, vaan ne tuli lähettää sellaisinaan lakimiehelle, joka laittoi ne hakemustemme liitteiksi. Toki itse pyysimme kopiot lääkärintodistuksista ja näin suositeltiinkin tekemään. Lääkärintarkastukset ja tarvittavat verikokeet kahdelta henkilöltä maksoivat 890 taalaa. Lisäksi minulle täytyi lisätä tuo yksi rokote, joka maksoi vielä 90 taalaa. Nämäkin kustannukset menivät onneksi ns. firman piikkiin eli ukkokullan työnantaja korvasi kulut jälkikäteen.
USCIS:n logo. Palaan 2-osassa tuohon Homeland Security -kohtaan.

Matkustuskielto hakemusprosessin aikana, kyllä vai ei?


Vallalla on tuntunut olevan yleinen käsitys, että kun Green Card -anomus on jätetty, ei koko hakemusprosessin aikana saa matkustaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Tai saa toki, mutta takaisinpääsyn kanssa voikin olla sitten eri juttu. No, käytännöthän voivat olla muuttuneetkin vuosien saatossa ja puheissa voi liikkua vielä näitä vanhoja sääntöjä tästä syystä. Nykyään kuitenkin tilanne riippuu keskeisesti ainakin hakijan viisumiluokasta ja viisumin voimassaolosta. Eri viisumiluokilla on siis erilaiset käytännöt eli yhtä ja kaikille hakijoille pätevää sääntöä tähän ei ole. Kerron tässä meidän tapauksemme. Saimme itse tähän matkustuskieltoasiaan lakimiehen ohjeet ja tulipa matkustamista ulkomaille testattua ihan käytännössäkin. Niinpä saamamme ohjeet taisivat pitää ihan paikkansakin, vaikka suoraan sanoen niitä aika pahasti epäilinkin.

Green Card -hakemuksen yhteydessä on mahdollista hakea erillistä matkustuslupaa (Advance Parole), joka sallii matkustamisen Yhdysvalloista ulkomaille ja takaisin Green Card -anomuksen ollessa käsittelyssä. Tämän erillisen matkustusluvan käsittelyajaksi on tämän hetkisten hakemusvolyymien mukaan ilmoitettu keskimäärin 3 kk. Joidenkin Green Card -hakijoiden tapauksessa matkustuskieltoa voi siis olla tuon kolmen kuukauden ajan, tosin en ole varma, onko matkustuslupien myöntö edes automaattinen kaikille, vai tuleeko niistäkin joillekin kielteisiä päätöksiä.

Jos hakijalla on kuitenkin voimassa oleva H1-B- tai L1-viisumi asianmukaisella maahantuloleimalla varustettuna, tai heidän puolisoillaan ja perheenjäsenillä vastaavasti voimassa oleva H4- tai L2-viisumi, niin erillistä matkustuslupaa ei tarvita. Tällöin matkustuskielto on voimassa vain ja ainoastaan sillä hetkellä, kun Green Card -anomus lähetetään. Meillä kun ukkokullan kanssa on siis voimassa olevat L1- ja L2-viisumit, matkustusrajoitusta ei hakemuksen lähetyshetkeä lukuunottamatta ollut. Meillekin kuitenkin anottiin Green Card-hakemuksen yhteydessä kaiken varalta myös tuo erillinen matkustuslupa, jos Green Card -anomuksen käsittelyssä menee niin kauan, että nykyiset viisumimme umpeutuvat. Viisumin umpeuduttua erillinen matkustuslupa olisi siis meillekin tarpeeseen. 

Itse olen elävä esimerkki, että pystyin matkustamaan ulkomaille Suomeen heti Green Card -hakemuksen jättämisen jälkeen ja vieläpä niin, ettei tätä erillistä matkustuslupaa oltu vielä käsitelty eikä myönnetty. Ihan hyvin pääsin maahan takaisin, vaikka olihan siinä niitä muita mutkia, mutta ne eivät johtuneet tästä Green Card -hakuprosessin käynnissä olosta.

Yllä kuvaamani melko vapaa matkustaminen Green Card -hakemusprosessin aikana koskettaa siis vain kahta mainittua viisumiluokkaa. Joillakin viisumiluokilla maastapoistumiskielto on voimassa koko hakuajan siihen asti, kunnes Green Cardin saa. Tämä voi olla todella rankkakin määräys, kunhan pääsette ensi postauksessani lukemaan noita Green Card -hakemusten käsittelyaikoja! Niihin ei voi muuta sanoa kuin O. M. G.

Pian tästä aiheesta jatkoa, joten siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti