P niin kuin pettymys x 5

Minulla on ollut blogissani tapana useampana kesänä kirjoittaa kootut kömmähdykset ja havainnot, kun olen käynyt ulkosuomalaisena Suomessa. Milloin olen ihastellut sen valoisia öitä, milloin hämmästellyt uusia tuotteita ja trendejä ruokakaupoissa. Kun käyn siellä harvoin, huomaan joka käyntikerta tipahtaneeni ainakin yhdestä lisäkelkasta. Viime kesän ihmettelyjäni voi lukea esimerkiksi täältä. Tällä kertaa nostan kuitenkin Suomen kesävisiitistäni p-alkuisia pettymyksiä. Ja tasapuolisuuden nimissä olen liittänyt postaukseni päätteeksi takaiskuja myös Piilaaksosta.

Kotimatkalla Kaliforniaan meillä oli välilasku New Yorkissa. Vielä auringonlaskun aikaan siellä oli 26 astetta lämmintä ja niinpä suurkaupungin siluetti uiskenteli kuumassa sumussa.

Ensimmäinen P: puukotukset

Kesäkuun alkupuolella Oulun kauppakeskuksessa tapahtui alle viikon sisään kaksi eri puukotusta. Ensimmäisen uhri oli alaikäinen lapsi, toisen ulkomaalaistaustainen mies. Tapaukset tulivat poikkeuksellisella tapaa iholleni monestakin syystä. Olin ensinnäkin molempien tapausten aikaan vain korttelin päässä tapahtumapaikasta, ja molemmilla kerroilla oli täysin sattumaa, etten valinnut reitikseni kävellä juuri tuon kauppakeskuksen läpi.

Ensimmäisen puukotuksen aikaan olimme ukkokultani kanssa matkalla ystäviämme tapaamaan. Tuon tapaamisen aikana ukkokulta sitten jo lukikin netistä ensimmäiset otsikot puukotuksesta ja kuinka ollakaan, pikapikaa uutiseen kirjatut silminnäkijähavainnot puukottajasta täsmäsivät täydellisesti ukkokultaan itseensä. Myöhemmin nämä havainnot sitten tarkentuivat ja muuttuivat, eivätkä enää (onneksi) kuvanneet ukkokultaani. Ehtipä tuo jo toteamaan, että taisi sitten tullakin linnareissu...

Lisäksi puukotuksia tietenkin käsiteltiin uutisissa monta monituista päivää. Tämä piti kauheat tapaukset myös aktiivisesti mielessä. Niin paljon kuin uutisissa kerrotaankin USA:n väkivallanteoista ja ampumisrikoksista, niin se, että tällaista sattuu entisessä kotikapungissani Suomessa, tuntui suorastaan järkyttävälle. Puukotuksille epäiltiin nimenomaan rasistisia motiiveja, mikä ravisteli erityisesti, sillä asumme täällä monien eri kulttuurien sulatusuunissa. Ja kyllä, ei ole omakaan alueemme täällä Kaliforniassa puhdas pulmunen, tiedostan sen hyvin, mutta nämä puukotukset romuttivat minun ruusuista kuvaa entisestä kotikaupungistani kovasti.

Toinen P: pankit

Tällä Suomi-reissulla meidän piti asioida myös pankissa. Ja valitettavasti kaksikin eri kertaa. Olihan se erikoista, että pankkimme konttori oli auki vain vaivaiset kuusi tuntia viikossa! Kolmena viikonpäivänä, aina kaksi tuntia kerrallaan. Ja molemmilla asiointikerroilla konttorissa aivan mahdottomat määrät ihmisiä! Ja miksipä ei olisi, kun aukioloaikoja on typistetty noin minimiin. Ukkokullalle isot kiitokset jonotusurakasta meidän molempien puolesta.

Kaiken kukkuraksi oli pankissa käynyt edellä jonottavien asiakkaiden kohdalla ilmi, ettei sieltä saa käteistä! Siis mikä se sellainen pankki on, mistä ei saa rahaa! Myöhemmin netti todisti, että kyseisellä pankilla on Suomessa todellakin vain kaksi konttoria, joista voi nostaa käteistä. Oulussa kaukaisimmat asiakkaat olivat tuolloin tulleet Kemistä, missä ei ole konttoria enää ollenkaan. Ja tyhjin käsin lähtivät lopulta käteistä hakemaan tulleet kemiläiset. On tämä pankkimaailma mennyt kyllä tosi kummalliseksi Suomessa, huh huh.

Kolmas P: pullonkorkit

Nyt "pääsin" minäkin sitten ensimmäistä kertaa käyttämään EU-säädösten mukaisia juomapulloja ja tetrapakkauksia, joista muovinen korkki ei lähde kokonaan irti. Idea tämän taustalla on tietenkin kultainen, pyrkiä vähentämään luontoon jääviä muovikorkkeja, mutta käytössä kierteisiinsä kiinnijäävä korkki oli kyllä raivostuttava! Kyllä siinä aika monet mehukeitot lorahti pöydälle ja vichyt rinnuksille, kun ensimmäisiä kertoja korkin kanssa temppuilin. Ja jos oli huulipunaa, niin pullon suusta juoman hörppääminen korkin kanssa sai punat mahtavasti leviämään...

Ei irtoa Suomessa korkki, ei.

Loppuvisiittiä kohti korkkien kanssa alkoi päästä jo vähän paremmin sinuiksi, ja olikin hauska, kun sitten palasimme tänne Atlantin toiselle puolelle, niin oikein hämmennyin, kun korkit taas irtosivatkin kierteistään.

Ja tältähän se sitten näyttää, kun korkki irtoaa pullostaan, eikä sitä laiteta enää takaisin. Tämä löytyi Tyynenmeren rannalta.

Piilaaksossa odotti sitten omat pettymyksensä:

Neljäs P: paahde ja palot

Piilaaksossa meidät vastaanotti ensinnäkin tosi helteinen sää. Useina päivinä lämpötilat ovat kohonneet yli 35 Celsius-asteen. Lisäksi huomasin, että Suomen viileähkön kesäsään jälkeen täällä jo 28 asteen lämpö tuntui aluksi muka todella kuumalle. Totuttaumista siis vaativat taas nämä kalifornialaiset paahteet. Eikä paahde ole ollut lainkaan leikin asia: parissa päivässä ainoastaan meidän piirikunnassamme raportoitiin 19 kuolemantapausta, joiden tiedettiin tai vahvasti epäiltiin johtuvan kuumuudesta.

Aika monena päivänä puhelimen näytölle on tullut tämä varoitus säätietoja katsellessa.

Tätäkin isompana pettymyksenä kuitenkin saimme heti kuulla ja lukea paikallisuutisista maastopaloista ympäri Kaliforniaa. Yksi iso sellainen roihuaa edelleen Pohjois-Kaliforniassa ja tämän vuoksi mm. Lassen Volcanic -kansallispuisto on jouduttu sulkemaan. Vaikka ilmanlaatu on toistaiseksi pysynyt Piilaaksossa vielä hyvällä tasolla, niin silti saapuminen Suomesta maastopalojen keskelle tuntui surulliselle. Suomessa minä suorastaan iloitsin, kun alkoi vesisade. Sateet ovat meille täällä harvinaista (lue: olematonta) herkkua tähän aikaan vuodesta.

Kaatosade Helsingin keskustassa. Olisi kovin tervetullut tämä sade tänne meille.

Viides P: paunahinta

Pienoinen pettymys, tai sanoisinko paremminkin järkytys odotti myös ensimmäisellä ruokakauppareissulla Piilaaksossa. Kasvimaamme oli sanalla sanoen räjähtänyt mittoihinsa Suomi-visiitimme aikana. Kaksi kurpitsapuskaa oli vallannut tilan, ja satoakin oli sylikaupalla. Niinpä päätin valmistaa kesäkurpitsalasagnea. Pakastimen olimme syöneet ennen Suomeen lähtöämme kiitettävän tyhjäksi, jotta Suomi-tuliaiset kuten ruis- ja kauraleivät mahtuisivat sinne. Mutta olimme kuluttaneet pakastimesta myös kaikki jauhelihapaketit, joita minulla useimmiten on kuitenkin ainakin yksi siellä hätävarana.

Ostan jauhelihan yleensä luomuversiona tukkuliike Costcosta, missä se on edullisempaa, mutta nyt en viitsinyt lähteä yhden paketin vuoksi sinne väenpaljouteen, vaan hankin jauhelihan lähimmästä Safeway-ruokakaupasta. Olinhan minä pyllähtää selälleni, kun näin jauhalihapaketin hinnan hyllynreunassa. Pauna vähärasvaista luomujauhelihaa maksoi 13 dollaria, mikä tekee kilohinnaksi 29 dollaria (27 euroa)! Rasvaisempi ja ei-luomu versio ei ollut juurikaan sen edullisempaa: 12 dollaria paunalta. Kun olin juuri nauttinut Suomessa ruokakauppojen edullisista hinnoista, joskin huomasin hintojen nousua vuoden takaiseen minäkin, tuntui tämä Piilaakson hintataso jälleen kerran aivan mahdottomalta. Onneksi sentään se kesäkurpitsa oli lasagneen puoli-ilmainen raaka-aine kompensoimaan superkallista jauhelihaa. Hyi kamala, puistattaa tuo hinta vieläkin!

Tällaisia isompia ja pienempiä pettymyksiä tällä kertaa. Niistä joidenkin kanssa on helpompi elää, kuten pullonkorkit, mutta joidenkin kanssa on vain elettävä, kuten jo tapahtuneet puukotukset ja maastopalot. Mutta ei vaivuta synkkyyteen, olihan valtaosa ajasta Suomessakin iloista ja ihanaa. Tavata ystäviä, nautiskella Suomi-makuja ja viettää aikaa maaseudulla. Mukavaa alkanutta elokuuta kaikille eli aika sanoa teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Elämää maastopalokauden keskellä

Aika tarkalleen kolme viikkoa sitten Pohjois-Kalifornian Napan ja Sonoman laaksojen rajut ja laajat maastopalot ylittivät uutiskynnyksen myös Suomessa. Molemmat laaksot ovat tunnettuja viininviljelyalueistaan ja monista jopa alueen maamerkkeinä toimivista viinitiloista. Viinialueella riehuva maastopalo sai nimekseen Glass Fire.

Palomies taistelemassa tulta vastaan marraskuussa 2019 Santa Paulassa Kaliforniassa.
Photo credit: AP Photo/Noah Berger.

Viikko Suomen uutisoinnin jälkeen tämä maastopalo oli voimakkaiden tuulien myötä vain pahentunut, mutta Suomen uutisissa palosta ei mainittu enää mitään. Kysyin tätä Suomessa asuvalta lähisukulaiseltanikin ja hänkin totesi, ettei niistä enää ole puhuttu. Ja aivan, eihän Napa olekaan maailmannapa Suomesta katsottuna ja uutta uutisoitavaa tulee tietenkin koko ajan. Tilanne on kuitenkin täällä meillä jatkunut aina tähän päivään saakka. Viime viikolla Glass-maastopalosta ilmoitettiin saadun 97 % taltutetuksi ja palo arvioitiin olevan kokonaan hallinnassa lokakuun 20. päivä. Siis tänään, kun tätä kirjoitan. Ja tänään Kalifornian paloviranomaisten sivuille olikin näemmä klo 11 päivitetty, että Glass Fire on todella saatu lopullisesti sammutetuksi. Huokaisen helpotuksesta minäkin. 

Mittavat vahingot 

Glass-maastopalo oli ensinnäkin todella raju ja se eteni rutikuivassa maastossa ja voimakkaiden tuulien ansiosta nopeasti. Palo peitti alleen yli 270 km2 metsää, siinä tuhoutui yli 1 550 rakennusta täysin ja yli 280 rakennusta sai vaurioita. Lisäksi liki 22 000 rakennusta oli tulen vaaravyöhykkeellä. Pelkästään Sonoman piirikunnassa 68 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan kodeistaan ja palossa tuhoutui yli 800 kotia. TV-uutisissa on haastateltu useina iltoina alueella kotinsa menettäneitä ihmisiä. Ne ovat olleet kyllä sydäntäraastavaa kuunneltavaa. Yksi nainen kertoi onnellisena saaneensa hevostallinsa hevoset tulelta suojaan, mutta aikaa ei sitten jäänytkään pelastaa enää mitään muuta omaisuutta. Yksi nainen vuorostaan menetti kotinsa palossa jo toistamiseen, sillä Napassa riehui edellinen voimakas maastopalo, nk. Tubbs Fire vain kolme vuotta sitten, vuonna 2017. Myös yksi paloja sammuttamassa ollut palomies menetti näihin liekkeihin varsin uuden kotinsa. Niin surullisia kohtaloita.

Myös ainakin tusinan verran viinitiloja kärsi todella pahoin tämän maastopalon kourissa. Moni viinitila menetti rakennuksiaan ja yhden meidänkin suosiman viinitilan Castello di Amorosan viinipullojen varastorakennus tuhoutui palossa täysin. Viinitilan omistajan mukaan rahallinen menetys liikkuu noin 5 miljoonassa dollarissa. Tämä viinitila oli yksi alueen maamerkeistä isoine italialaistyylisine linnoineen ja siellä olemme käyttäneet muutamia Suomi-vieraitammekin. Ystävillemme tiedoksi, että varsinainen linna säilyi. Lisäksi, paitsi että tuli tuhosi viinitilojen pystyssä olevia rakennuksia, niin savu ja taivaalta leijaileva tuhka ovat joko tuhonneet tai vähintäänkin maustaneet tällä hetkellä viiniköynnöksistä roikkuvat viinirypäleet. Tuhkasade voi tehdä rypäleistä tehtävän viinin joko juomakelvottomaksi (raskasmetallit) tai  vähintäänkin voimakkaasti savuaromiseksi. Sama ilmiö tapahtui vuoden 2017 maastopalojen jälkeen. Sen vuosikerran viineissä Napan alueella on todellakin savuinen aromi. Samat aromit ovat nyt luvassa vuosikerran 2020 viineihin.

Castello di Amorosan palanut viinivarasto. Aivan takimmaisena näkyy viinitilan linnaa.
Photo credit: Noah Berger/AP.

Seuraavaksi maastopaloista yleisemmin ja kuinka tämä kaikki vaikuttaa meidänkin arkeemme:

Kalifornian maastopalokausi

Meillä Kaliforniassa puhutaan siis aivan maastopalokaudesta. Tyypillisimmillään se kestää toukokuusta lokakuuhun, mutta toki paloja voi ilmaantua muulloinkin. Tänä kurjuuden vuonna 2020 tämän maastopalokauden ennustettiin kuitenkin olevan pidempi alkuvuoden erittäin vähäisten sateiden vuoksi. Tammi- ja helmikuu olivat poikkeuksellisesti liki sateettomia, tarkemmin sanottuna ne olivat kaikkien aikojen ennätyskuivat. Helmikuu oli täysin sateeton mm. San Franciscossa ja miljoonakaupunki San Josessa. San Franciscossa sateeton helmikuu on osunut kohdalle viimeksi vuonna 1864 eli yli 150 vuotta sitten. Kalifornia on sää- ja ilmasto-olosuhteidensa vuoksi kärkiosavaltio USA:ssa mitä vakaviin maastopaloihin tulee. Riskialueilla on arviolta 2 miljoonaa kiinteistöä. Tässä AccuWeatherin näkemys koko USA:n kesäajan vitsauksista, ns. kesän 2020 "kohokohdat":

Lähde.

Ja tässä vielä viime viikolla päivitetyt kartat manner-USA:n ja Kalifornian kuivuustilanteesta eli käsi kädessä mennään maastopalojen riskialueiden kanssa:

Napan ja Sonoman viinilaaksot sijaitsevat juuri tuolla kirkkaanpunaisella alueella.

Kuinka tämä kaikki sitten vaikuttaa meidän arkeemme, erityisesti näin syksyisin?

Arkea maastopalokaudella

Vaikka viinilaaksojen Glass Fire oli meiltä noin kahden tunnin ajomatkan päässä, aiheuttivat palot silti vakavia ilmanlaatuongelmia myös meille tänne Piilaaksoon. Omien laskelmieni mukaan viimeiset hiukan yli 10 päivää ovat olleet nyt ilmanlaadun puolesta jo hyviä, mutta ne ensimmäiset pari viikkoa eivät kyllä olleet helppoja. Ja kun ei tuo Glass Fire tietenkään ainoa maastopalo ole, vaan yhtä aikaa voi palaa ympäri Kaliforniaa. Minun ollessani Suomessa täällä esimerkiksi roihusi maastopaloja vieläkin lähempänä ja ilmanlaatu oli ajoittain aivan katastrofaalinen. Muistan, kun ukkokulta raportoi minulle päivittäin ilmanlaatutilannetta Suomeen ja kertoi myös kuvin, että muutamana päivänä taivaalta satoi tuhkaa! Meidän puutarhakalusteiden istuinpehmusteiden reunukset ovat edelleen mustat ja muistuttavat tästä tuhkasateesta.

Näitä kadunvarsissa pitkään ajamatta olleita autoja näkyy Piilaaksossa tällä hetkellä paljon. Jos pinnalla on edelleen tuhkaa, ei ensimmäinen vesisade, sitten kun se joskus sattuu tulemaan, tee käsittääkseni automaalille kyllä hyvää. Tämäkin Aston Martin kaipaisi siis kovasti pesua!

Pitäen mielessä, että jotkut ovat menettäneet maastopaloissa koko kotinsa, niin meillä Piilaaksossa on tähän mennessä ollut syksyisin "vain" pahoja savu- ja ilmanlaatuhaittoja. Viime syksynä kouluja jouduttiin sulkemaan huonon ilmanlaadun vuoksi useiksi päiviksi ja niin olisi varmasti tehty tänäkin syksynä, jos alueen koulut olisivat lähiopetusta normaaliin tapaan antaneet.

Mutta tämä huono ilmanlaatu savu-, pienhiukkas- ja muine hajuhaittoineen ei tietenkään ole pidemmän päälle leikin asia, eikä todellakaan miellyttävää. Näin koronan aikana huonon ilmanlaadun altistamat keuhkot ovat entistäkin alttiimmat myös viruksen tuhoille. Itse saan maastopalojen tuomasta huonosta ilmanlaadusta oireita melko helposti jo silloin, kun asteikko kertoo ilman olevan epäterveellistä "vasta" herkille ihmisryhmille. Oireitani ovat silmien kirvely, kurkun kutina ja jatkuva köhimisen tarve. Ja välillähän meidänkin alueella käväistiin ilmanlaadun puolesta jopa vaarallisen epäterveellisellä tasolla! Niinpä meillä tämänkin Glass-maastopalon aikana elettiin yli viikko ainoastaan neljän seinän sisällä. Ulos ei ollut mitään asiaa. Varsinkaan minkään hengästyttävän liikunnan harrastaminen on ainakin itselleni noina aikoina täysin mahdotonta.

Näiden palojen aikana ulkoilu ja reippailu eivät siis käytännössä useinkaan ole mahdollisia ja monille tämä rajoite on ollut tänä vuonna, koronarajoitetun elämän keskellä se viimeinen niitti. Varsinkin lapsiperheissä, kun jo lasten kavereiden fyysinen tapaaminen on ollut rajoitettua ja nyt lisäksi kaikki lasten aktiviteetit on täytynyt tapahtua kotona sisällä. Ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä tässä on omaakin jaksamista koeteltu. Koronarajoituksiin ja -sääntelyihin on ollut jo kovin sopeutunut, mutta se, ettei päässyt ulos ja raittiisen ilmaan, on koetellut kyllä ihan omalla uudella tavallaan. Ja meillähän ei ole kodissamme koneellista ilmastointia, joten ulkoa tulevaa ilmaa ei ole sen kautta mahdollista suodattaa. (Oman arvioni mukaan se maksaisi muutoin vastaavassa omakotitalossa ja tällä alueella noin 1 000 - 1 500 dollaria kuussa lisää.) Niinpä meillä on kaksi irrallista ilmastointilaitetta sekä yksi ilmanpuhdistin, jotka ovat sitten kovien helteiden ja huonon ilmanlaadun aikana hurisseet talossamme sen 24/7 ja viikkokaupalla putkeen.

Arkea on ollut myös se, että joinakin päivinä on saanut miettiä, minkä maskin tänään kauppareissulle laittaisi. Pärjääkö perinteisellä korona-ajan kangasmaskilla vai onko syytä laittaa myös savu- ja ilmanlaadun hiukkasia ehkäisevä, järeämpi N95-maski? Voin kertoa, että N95-maskin kanssa on tosi hankala hengittää pidemmän päälle ja olo näissä helteissä N95-maskin kanssa on todellakin tukala!

Kumpi maski tänään, korona- vai savumaski?

Miksi emme sitten lähtisi evakkoon? 

Kerran jo katseltiin karttaa, että mihin suuntaan voisimme huonoa ilmanlaatua autolla ajaen karata. Silloin tilanne oli kuitenkin se, että joka ilmansuuntaan jopa 4 - 5 tunnin ajomatkan päässä oli edelleen se sama huono ilmanlaatu. Ja ainahan on riskinä, että jos tilanne vaikkapa siellä neljän tunnin päässä koillisessa näyttäisi ilmanlaadun puolesta tänään hyvälle, niin seuraavana päivänä tuulten suunnat muuttuvatkin ja huono ilmanlaatu on saavuttanut myös sen paikan. Ja hyvässä lykyssä alkuperäisen paikan ilmanlaatu onkin voinut parantua. Niinpä evakkomatka ja majoituksen varaaminen mistä päin tahansa olisivat olleet melkoista hakuammuntaa.

Laajennetut säätiedotukset ja Red Flag Warning

Nyt maastopalokautena paikallisissa TV-uutisissa seurataan säätä muutoinkin kuin vain lämpötilan puolesta. Tällä hetkellä ennustetaan myös ns. Fire Weather (maantieteellinen "paloarkuus", senhetkiset riskialueet, mahdolliset evakuointivaroitukset). LIsäksi tarkastellaan vielä ilmankosteutta sekä tuulten suuntaa ja voimakkuutta. Nämä kaikki vaikuttavat mahdollisiin maastopaloihin, joko jo palaviin tai uusiin syntyviin.

Kaikkein korkeimman maastopaloriskin aikaan nostetaan ns. punainen lippu salkoon eli annetaan Red Flag Warning. Tällöin esimerkiksi avotulen teko on kielletty ja leirintäalueita voidaan sulkea kokonaan. Huonon ilmanlaadun aikana myös kotitaloissa puilla lämmittäminen on kielletty (Spare the Air) ja tänä syksynä taisi alueellamme tulla kaikkien aikojen ennätys yhtenäisestä ja pitkästä Spare the Air -kaudesta. Onneksi emme elä vielä lämmityskautta.

Olen myös itse tehnyt tänä syksynä yhden aiemmasta poikkeavan huomion: ilmankosteus on meillä vaihdellut aivan poikkeuksellisen paljon. Ja sitten kiinnitin huomiota, että kuivasta ilmasta on tosiaan varoiteltu myös uutisten yhteydessä. Samanlaista kosteuden vaihtelua en kyllä muista täällä olleen koko tänä kuutena vuotena, enkä suoraan sanoen tiedä, mistä nämä tosi voimakkaat ja äkillisetkin ilmankosteuden muutokset johtuvat. Yhdessä vaiheessa arvelin, että tulipaloista tullut ja laakson päälle jäänyt savuverho tähän vaikuttaisi, mutta nopeat kosteusmuutokset ovat jatkuneet kyllä pahimman savuverhon hälvettyäkin. Näin syksyisin kosteutta vyöryy mereltä mantereelle, mutta mikä saa sitten kosteuden yhtäkkiä häviämään. Tuuletko? En tiedä. Sisämittarimme mukaan ilmankosteus on esimerkiksi 36 tunnin aikavälillä vaihdellut suurimmillaan jopa arvosta 20 % aina arvoon 68 %.

Tässä olohuoneen mittarimme dataa alkuviikosta 36 tunnin ajalta. Sisälämpötila on vaihdellut 21 ja 27 Celsius-asteen välillä ja ilmankosteus 32 % ja 61 % välillä. Aika isoja heilahteluja.

   

Tänä syksynä Piilaakson ilmanlaatua ei ole heikentänyt työmatkaliikenne, koska täällä edelleen suositaan etätyöskentelyä. Mutta maastopaloista johtuvaa ilmanlaatuhaittaa onkin sitten ollut senkin edestä. Ja mikä voi yllättää, huonoa ilmanlaatua et todellakaan aina pysty havaitsemaan heti nenälläsi. Joinakin päivinä savu haisee voimakkaammin, toisinaan ei ollenkaan. Silti ilmanlaatu voi olla epäterveellisellä tasolla. Lisäksi olen huomannut, että pistävään savunhajuunkin turtuu. Kun savu laskeutuu alueelle, huomaat sen kyllä silloin heti. Mutta jos se on vellonut päällä jo vaikkapa kolme päivää, et enää kiinnitä niin huomiota itse savun hajuun, mutta kaikki omat oireesi kyllä muistuttavat ilmanlaadun olevan edelleen tosi huono.

Olen kertonut hyvälle ystävälleni Suomessa tästä meidän viime viikkojen savuisesta arjesta. Hänkin totesi, että vasta näiden minun jenkkivuosieni myötä hänkin on ymmärtänyt alkaa arvostamaan Suomen puhdasta ilmaa ja hengittämisen helppoutta. Ja niinpä, itselleni sama oppi ja arvostus on tullut ihan kantapään kautta. Ja kuinka minä tykkään sinisestä taivaasta, en siitä savunharmaasta!

Sinistä taivastakin oppii arvostamaan ihan eri tavalla, kun se ei aina olekaan välttämättä itsestäänselvyys.

Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kalifornian maastopaloalueella

Hei taas pienen tauon jälkeen! Minun oli tarkoitus saada tämä postaus ulos jo ennen häämatkaamme, mutta hässäkäksihän ne hetket ennen reissua menivät ja niinpä postaus jäi roikkumaan. Nyt upeampaakin upeampi häämatkamme on harmillisesti jo takanapäin, mutta sainpa kirjoiteltua maastopaloaiheisen postaukseni loppuun. Enää tämä aihe ei ole aivan niin ajankohtainen, kuin se vielä reilu kaksi viikkoa sitten olisi ollut, sillä nyt tännekin on saatu jo sateita. Syksy oli siis saapunut kuin salaa Piilaaksoonkin häämatkamme aikana. Mutta tuskinpa Kalifornian maastopalot tähän loppuivat eli taitavat olla valitettavasti sellainen kestomaanvaiva jatkossakin.

Oikeanpuoleinen rinne on palanut mustaksi.

Maastopalot uutiskynnyksen ylittäjinä

Olin hiukan yllättynyt kesän ja alkusyksyn aikana kuinka Kalifornian maastopalot saivat mediatilaa Suomessa asti. (Tämä hämmästely nyt voi tosin johtua vain siitä, että täällä uutisissa kerrotaan ainoastaan tyyliin tapahtumista 10 mailin säteellä omasta navasta eli Eurooppa tai muutkaan kaukaiset maanosat eivät todellakaan kuulu päivittäisiin, viikottaisiin, eikä välttämättä edes kuukausittaisiin uutisiin.) Huomasin siis Kalifornian maastopalouutiset Suomi-visiitillänikin ja jotkut kysyivätkin, ovatko maastopaloalueet lähellä meidän asuinaluettamme. No, vielä silloin pystyin vastaamaan, että eivät ole. Kaikki silloiset paloalueet sijaitsivat useiden satojen mailien päässä Piilaaksosta, eikä niistä näkynyt tai tuntunut konkreettisia haittoja arkeemme. Kunnes sitten... 

Syyskuun lopussa alkoi ärhäkkä maastopalo Santa Cruzin vuoristossa, joka sijaitsee enää noin 10 mailin päässä Piilaakson eteläisimmistä osista ja 20 mailin päässä meiltä. Tällöin palo sai tietenkin myös enemmän huomiota paikallisuutisissa ja tuntuipa eräänä päivänä selvää savun hajua omaankin nokkaan. Uutispätkissä kotinsa palossa menettäneitä perheitä haastateltiin karrelle palaneiden kotiraunioiden äärellä. Olihan se kerrassaan surullista ja kauheaa katsottavaa. Onneksi heidänkin tapauksissaan kuitenkin erilaiset yhteisöt laittoivat nopeasti avustuskeräyksen pystyyn ja kotinsa menettäneille pystyttiin ensihätiin tarjoamaan ainakin puhtaita vaatteita ja muita päivittäistarpeita.

Sunnuntaiajelu paloalueelle

Kun maastopalo oli saatu jo muutamia päiviä aiemmin kokonaan sammutetuksi, lähdimme eräänä viikonloppuna ajelulle tuonne Santa Cruzin vuoristoon. Ajoimme myös Loma Prietan kukkulalle, joka oli tämän paloalueen keskellä. Näky oli pysäyttävä. Edessä avautui maisema ilman värejä! Laajoilta alueilta maasto oli siis täysin mustaa tai hiilenharmaata. Kyllä siinä pari ylimääräistä kertaa nielaisi, kun pikimustaa maisemaa silmäili. Onneksi ajotielle ei sattunut näkymään yhtään hiileksi palanutta kotitaloa. Olisin varmastikin alkanut vollottamaan sillä sekunnilla, niin pahalle kotinsa menettäneiden puolesta tuntui jo pelkästään maisemia katsellessa.

Pari vihreätä tupsua on vielä pensaisiin jäänyt, muutoin maiseman väri on pelkkää mustaa tai harmaata.

Koko matkan tuolle kukkulalle ajaessa näimme tienvarteen pykättyjä kylttejä, joissa alueen asukkaat kiittelivät sydämiensä pohjista paikallisia palomiehiä urheasta sammutustyöstä. Tuskin pystyn itse edes kuvittelemaan sitä ihmisten kiitollisuuden määrää tapauksissa, joissa palo on jo levinnyt ajotien toiselle puolelle maastoon, mutta lopulta kuitenkin oma koti palosta selviää. Kai kiitoskyltin värkkääminen portinpieleen olisi vähintä mitä haluaisi tehdä.

Palon jälkeen uudet huolet

Vaikka palo oli tosiaan saatu sammutettua jo useita päiviä sitten, niin siitäkin huolimatta alueella kierteli vielä erilaisia huoltoautoja tarkistelemassa maaston tilaa. Harmillisesti nuo maastopalon runtelemat alueet ovatkin sitten seuraavaksi jo uusien huolien armoilla ja arvelen, ettei tällainen enää kansainvälistä uutiskynnystä ylitä. Vain muutamaa päivää myöhemmin oli alueelle nimittäin luvassa kunnon vesisade. Seuraavaksi näitä maastopaloalueita uhkasikin sitten mutavyöryt, sillä vuorenrinteissä ei enää ollut juurikaan kasvillisuutta sadevesivirtaumia hillitsemään. Jälleen saman alueen asukkaita kuvattiin ja haastateltiin tv-uutisissa. Nyt he täyttivät hiekkasäkkejä ja asettivat niitä vuorenrinteillä sijaitsevien kotiensa suojaksi. Jos tuli selvittyä maastopalosta, selviäisivätkö he vielä mutavyöryistäkin? Aika raskasta, sanoisin!

Loma Prietan kukkulaa.

Lopuksi vielä aiheesta hiukan poikkeava, mutta ainakin omasta mielestäni mielenkiintoinen tietoisku: 

Kovan onnen alue jo ennestään

Kyseisellä Loma Prietan kukkulalla on katastrofikuuluisuutta jo ennestäänkin. Vuonna 1989 Kaliforniassa tapahtuneen maanjäristyksen keskus nimittäin sijaitsi Loma Prietan huipun kohdalla ja maanjäristys onkin saanut nimen 1989 Loma Prieta earthquake. Järistys oli suuruudeltaan 6,9 magnitudia ja siinä menetettiin 63 ihmishenkeä. Lisäksi yli 3700 ihmistä loukkaantui. Järistyksen suurimmat tuhot syntyivät San Franciscon ja Oaklandin kaupungeissa, mutta olipa mukana onneakin:

Juuri järistyksen aikaan klo 17 pelattiin isoa baseball-ottelua World Series, joka oli kerännyt silloiselle, San Franciscon ydinkeskustasta kauempana sijaitsevalle Candlestick Park -pelikentälle 62 000 katsojaa. Tämän baseball-pelin ensinnäkin uskottiin pelastaneen järistyksessä huomattavan määrän ihmishenkiä. Nimenomaan tiet ja sillat kärsivät järistyksessä ne isoimmat vauriot ja ruuhka-ajan liikennettä oli pelin vuoksi normaalia vähemmän ihmisten ollessa joko pelissä paikan päällä tai televisioidensa ääressä. Toisekseen kyseisen pelin ja sen televisioinnin ansiosta vuoden 1989 maanjäristys oli myös ensimmäinen iso maanjäristys Yhdysvalloissa, mikä lähetettiin suorana lähetyksenä televisiosta maanlaajuisesti. Oli siis suorastaan onni, että amerikkalaiset olivat urheiluhullua kansaa jo vuonna 1989. 

Hui, tällaisia luonnonkatastrofikatsauksia tulin kirjoittaneeksi tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!